Heinäkuun hellemasut 2013 * Marraskuussa *

Moikka kaikille!
Ehkä mäkin nyt jo uskallan mukaan... Varovaisesti kylläkin, nimittäin tämän vuoden puolella jo kaksi keskenmenoa takana. Edelliset raskaudet tosin päättyivät jo viikoilla 5+, nyt mennään jo viikolla 8+2. Eli siis Pesco/24/2/SatKS.
Meillä on entuudestaan tammikuussa 2011 syntynyt ihana pikkuinen punapäinen poika. :) Nyt sitten toivotaan, että saataisiin hänestä tehtyä isoveli.

Oireet ovat olleet tässä raskaudessa huomattavasti lievempiä mitä pojasta oli. Vatsan vihlaisuja ei ole juurikaan ollut muuta kuin ihan nyt viimepäivinä. Rinnat eivät ole ollenkaan niin kipeänä kuin viime kerralla.. Kuitenkin uusina verrattuna pojan odottamiseen on tullut kaamea FINNINAAMAISUUS! Siis että mua ärsyttää! Normaalisti minulle ei juurikaan finnejä tule mutta nyt naama kukkii kuin kesäniitty. Lisäksi on ollut pientä kuvotusta silloin tällöin. Vielä en ole oksentanut, mutta pidän sitä kyllä mahdollisena skenaariona tulevaisuudessa. Pojasta en voinut lainkaan pahoin.

Olen kauhulla tarkkaillut oireita kokoajan ja huomaan huolestuvani heti jos oireet tutuvat hiipuneen edes hetkeksi, tai vatsassa tuntuu jokin outo kipu. Neuvolassa käynti rauhoitti kyllä mieltä, ja vatsastakin saatiin syke 146 :) Varhaisultrassa kävin kun papu oli 6 viikkoinen. Sydän löi jo tuolloin, mutta kaveri oli niiiin pikkuinen että oli tosi vaikea saada edes näkyville. Jotenkin on epäuskoinen olo edelleen että tämä raskaus voisi jatkua normaalisti.

Ja hei varoituksen sana kaikille! Lainasin kaverilta kotidoppleria. Se vasta saikin minut huolestumaan. Sain sykkeen (en ääniä mutta lukemat) jo viikolla 7+2. Kolmena päivänä sain sykkeen näkyville helposti, mutta kolmantena päivänä syke näytti vain 97 ja neljäntenä päivänä ei löytynyt mitään. Olin jo aivan varma, että noniin tämä oli nyt sitten tässä ja puhuin jo miehellekin, että tähän loppuu toisen yrittäminen kun taas on mennyt kesken. Mutta sitten neuvolassa syke löytyi helposti ja sain taas hetkeksi mielenrauhan, mutta en todellakaan aio dopplerilla leikkiä enää ennen NT-ultraa. Joten suosittelen muillekin, etenkin jos on yhtä heikkohermoinen kuin minä, älkää häärikö niiden kotidopplerien kanssa turhan ajoissa, tai luottako niihin ainakaa 100%. Kyllä se kiva vekotin on varmasti jossain myöhemmässä vaiheessa, mutta nyt siitä oli pelkkää haittaa ainakin minulle.

Olipas pitkä ilmoittautuminen :D Mutta siis joo, tsemppiä kaikille odotukseen! Toivottavasti meilläkin kolmas kerta toden sanoo.
 
Tervetuloa uusille :wave: lista päivitetty! :)

Mammille pahoittelut! :hug:

Dinskunen lisätään sulle laskettu aika tonne listaan sitten kun tiedät :) Ootko jo neuvolaan soittanut? Pääset sitten neuvolan kautta mahdollisesti ultraa selvittämään lasketun ajan, jos et sitä ite pysty arvelemaan. :)

pesco et ollut laskettua aikaa laittanut?? Laskinkohan sen nyt ihan oikein noista sun viikoista eli 2.7?

Kahvi maistuu, niin kuin ennenkin, välillä huonommin ja välillä paremmin, riippuu ihan päivästä. Mun on vaan pakko kiskoo sitä väkisin, kun ei muuten lähde päivä käyntiin :D

Tosta fb-ryhmästähän oli jo aikasemmin puhetta tosiaan, että se tehdään vasta ensi vuoden puolella, kun ollaan kaikki isommilla ns. "turvallisemmilla" viikoilla ja täällä ensin vähän paremmin tutustuttu toisiimme :)

omaan napaan ei oikeestaan mitään uutta..
 
Hei, vielakin taalla karvistelen (vannoin pysyvani poissa, mutten malttanut)... Tuli vaan mieleen, etta viimeisen viikon verran olen nahnyt IHAN kummia unia: pappa vainaa ilmestyi, poltan pilvea pomoni kanssa jne. Esikoisen loppuraskaudesta nain kanssa hyvin erikoisia unia... taas mietin, etta onkohan taa joku ihme oire :) Voihan se toki olla, etta alitajunta tyostaa tata epavarmuuden aikaa vaan vahan epamaaraisin keinoin.

Onks muilla ollut vastaavaa?

Mammi85n uutiset koskettivat, etenkin kun... Voimahaleja sinne!
 
Viimeksi muokattu:
Mammi85 halukset sinne teille ja voimia!

TErvetuloa kaikille uusille, onpas ihanaa että meitä on jo näin paljon..
Itsekkin ajattelin vielä noin viikko sitten tilata tuommoisen dopplerin mut sit tosiaan ajattelin, et tälläinen hermoheikko luonne ei sit tosiaan kestäis sitä, jos sykettä ei saisikaan kuuluviin.

Sit pikkuisen omaa napaa..
Tönään poksuu 6+0 :kiss:
Puhdistin tänään töissä akvaariota ja sitä suodatinta niin sieltä putkahti ulos kuollut kala. Jotenkin kummasti se sai aikaan oksennus refleksin ja sit tulikin oksennettua muutamaan otteeseen.. vaikka muuten ei paljon ole pahoinvointia ollutkaan..
 
Pahoitteluni surullisista uutistista mammi85.

Kahvi ollut pannassa viimeiset kaksi viikkoa, vaikka normaalisti menee päivässä useampi kuppi. Edellisissä raskauksissa sama juttu - rv 6-15 kahvi- ja suklaalakko. Ei toki omasta tahdosta vaan kertakaikkiaan ei voi kuvitellakaan laittavansa edellämainittuja suuhunsa. Huh!
 
Voi mammi85 :( Kauheaa varmasti tuollainen odottelu, kun ei pääse edes kunnolla työstämään surua. Voimia paljon.

Tyttöjä odottaessa kahvi maistui koko ajan, poikaa odottaessa oli pari viikkoa että jo pelkkä haju teki pahaa. Nyt ainakin vielä on kahvi maistunut, vähän kyllä olen yrittänyt vähentää. Paha olo tulee pitkin päivää. Ei okseta, mutta sellainen vellova. Syöminen auttaa, mutta on välillä on vaikea alkaa syömään, kun on huono-olo.

Outoja unia on ollut myös täällä.

alanna 5+5
 
Voimahaleja Mammi85 :hug:!

Eka neuvola tänään takana, np-ultra 18.12, sitä ennen vielä ensi viikolla ylimääräinen ultra omaa mieltä rauhoittamaan.

Kahvi ei oo täälläkään maistunut muutamaan viikkoon enää, puol kuppia saan just ja just seuran vuoksi lipitettyä.

Ei vieläkään yhtään oksennusta, vain pelkkää yökkäilyä, erityisesti hampaiden pesun yhteydessä. Neuvolassa veikattiin, ettei tämän pahemmaksi sitten enää menekään. Ellotus-oloihin auttaa ruoka ja erityisesti Dracula-salmiakkinamit.

Syysflunssa painaa kovasti päälle, mutta ei onneksi ainakaan vielä ole nostanut kuumetta.

Pipsa79 8+2
 
Mammi85 :hug: Koita jaksaa ja voimia

ON Soitin tänään neuvolaan ja eka käynti olisi 10.12. Jännittä jo vähän. Mun oireet muuttuu joka päivä melkein :D tai siis että jonain päivänä pissattaa koko ajan ja toisena oksettaa välillä taas huimaa. Toisina päivinä kaikkia lievästi.
Maha kipuilee edelleen vähän mutta se vähenee joka päivä.
Neuvolan täti kuullosti onneksi ihan mukavalta.

FB ryhmästä Mukava idea, mutta tosiaan vasta silloin vuoden vaihteen jälkeen. Minusta olisi hyvä jos tammikuun loppupuolella, että, nekin joilla on LA heinäkuun lopussa niin ehtii tulla 12 viikkoo täyteen ja käymään np-ultrassa.

eläväinen 5+2
 
Mammi85 pahoittelut. Itsekin pelkään vastaavia uutisia saavani ensi keskiviikon ultrassa. Rehellisesti voin sanoa yllättyväni enemmän sitä jos elävä sikiö löytyykin.

Pahoinvoiva olo on läsnä 24/7. Illalla ystäväni tuo sea band-rannekkeet kokeille jos niistä olisi apua. Töissä vielä huominen päivä ja sitten onkin viikko lomaa! :)

6+3
 
Kahvista Mulla maistuu kahvi ihan niinkuin ennenkin, ei tee yhtään pahaa! Olen tietoisesti yrittänyt vähän vähentää, mutta mieli tekee kyllä paljon.

FB ryhmästä Kannatan ajatusta vuoden vaihteen jälkeen!

Mulla oli kotidoppleri edellisissä raskauksissa, mutta möin se toisen jälkeen pois. Esikoisesta kuuntelin sillä aika paljonkin, mutta toisen aikaan jäi vähemmälle. Ja sitten kun liikkeet alkoi tuntua, niin en kokenut enää tarvetta kuunnella sykkeitä. Sen käyttöaika jäi siis melkolailla lyhyeksi, kun aloin kuulla sillä sykkeet jossain 12 viikolla ja liikkeiden tunnuttua tiesin niistäkin kaiken olevan ok.

Hemu ja Tiitiäinen 7+0
 
Mammi85 Voi Ei! :hug:

Kahvi jäi jo kesällä pois jostain tuntemattomasta syystä,ennen meni pari pannua per päivä mutta kesällä ei vaan enää maistunut.
Doppleri on houkuttanut ajatuksena mutta ajaisin itseni vain hulluuden partaalle sen kanssa,kun tuota vatsanpeitettäkin löytyy tuosta välistä ihan kiitettävästi ;)
Facebookista löytyy jo Heinäkuun hellemassut 2013 ryhmä johon olen jo liittynyt :confused: No elän nyt muutenkin sillä mielellä että kyllä sieltä elävä pieni löytyy ja murehditaan vasta sitten jos toisin käy.

*piuu&Masukki 7+2* :heart:
 
Tervetuloa HeavyMetalMama-77 :wave: lista päivitetty!

Tulin vaan piuulle kommentoimaan tota fb:tä ai, että on jo ryhmä siellä :LOL: Yritin selaa tätä meidän ketjua, mutta en löytänyt, että kuka sen on tehnyt ja koska :confused: kun sillon kun siitä ekan kerran puhuttiin, niin kaikki oli sitä mieltä, että ei tehdä vielä... :D Nojoo.. mä oon taas varmaan tapani mukaan lukenut silmät kiinni tai jotain :LOL:
 
Mammille paljon voimia.

Oireita mulla ei juurikaan ollut, mutta parina edellisenä päivänä on ollut öklötystä aamupäivästä alkuiltaan. Ja näinä päivinä mulla on ollut aamuvuoro, olen ollut aivan suunnattoman väsynyt töiden jälkeen ja ihan hetkeksi nukahtanut sohvalle =) Se onkin helpottanut. Ruokaa pystyy kerralla syömään tosi vähän ja hetken päästä syömisestä ällöttääkin jo. Ja kun olo vähänkin helpottaa, niin jo on kauhea nälkä! Jotenkin tosi turhauttavaa. Mulla ei tule mitään ruokaa mieleen mikä tällä hetkellä kelpaisi mulle, siis mitään ruoaksi laskettavaa :LOL: Mamsin nuudelia sain tänään menemään. JAuheliha ja kana maistuu ihan oudolle, pitääkö tässä kasvislinjalle alkaa :)
Vessassa ravataan myös ihan kohtuudella. Tänään piti mennä saunaankin kun paleli niin kovin!
Kahvit jää muuten mullakin osa kuppiin, ei vaan iske.

tanni ja ylläri 6+0 *poks* (hih, kun mä edellisen kerran olin raskaana, niin ei poksauteltu, uusi juttu :D )
 
LA noin 15.7 / jennimarika / 22 / ensimmäinen / LPKS

Täällä yksi varovainen ilmoittautuja lisää! Viikkot tällä hetkellä ihan alussa, noin viikolla 6 (hankala määrittää tarkkaa viikkomäärää epäsäännöllisten kuukautisten takia) Mutta ei ton kauas pitäs heittää :) Ensimmäinen neuvola on 3.12.

Oireista mulla on ollu vatsan vihlontaa ja nippailua, ja semmosta kuukautiskipu tyyppistä kipuilua. Ja sitten lisäksi kovaa väsymystä, tiheää pissaamisen tarvetta ja ällötystä. Ja ai niin, rinnat on toooodella arat!

Te joilla on myös menossa eka raskaus, millaisia fiiliksiä koette? Onko pelkoa yms? Itse yritän täysin rinnoin nauttia tästä ja olla murehtimatta, mutta silti toivoo koko ajan, että masuasukki pysyy matkassa, ettei tapahtuis mitään kauheaa.. Kunhan ei nyt päästäis pelkotilaa valloilleen. Toivotaan, että loput 6 viikkoa menee nopeaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Mie tahon liittyä siihen "meidän" FB ryhmää,mikäli sellanen tulloo :D. Ollaa niin tiivis porukka :D.

Tervetuloa uusille jälleen :heart:.

Nyt nukkumaan,huono olo jyllää täällä ja palelee....sekä vielä kamala himo subwayin grillattuun kanarintaan :p,pakko saada huomenna sellanen!

~Emmuli~ & pikkuinen 7+6 :heart: (huomenna poksuu)
 
Minut saa poistaa listalta. Kävin tänään ultrassa, kun olin varma keskenmenosta oireiden loputtua jo ennen rv:n 5 täyttymistä. Paha aavistukseni osui oikeaan ja sai varmistuksen tänään ultrassa. Kohdussa näkyi vain pelkkä ruskuaispussi, joka vastasi kooltaan rv 4-5. Ja myöhempi hedelmöittyminen ei minun kohdalla ole mahdollinen, joten tää oli sitten tässä. Helpotus sinänsä, kun sai vastauksen mieltä jo pitkään askarruttaneisiin kysymyksiin! Ja jotenkin helpompi kokea keskenmeno näin varhaisessa vaiheessa. Aikaisemmilla kahdella kerralla on sykkeen ehtinyt jo näkemään ja silti on matto vetäisty jalkojen alta! Suru on jälleen pohjaton, mutta minkäs tälle mahtaa..näitä nyt vaan sattuu tulemaan yhdelle ihmiselle monen ihmisen edestä..:'( Ehkä vielä jonain päivänä se maailman rakkain meillekin suodaan.

Oikein ihanaa odotusaikaa kaikille tähän ketjuun ja kasvattakaahan oikein isot masut! Ens kesän helteitä odotellessa! ;)

MiNalo ja kolmas sammunut pieni tähtönen
 
Ehkä minäkin uskaltaudun nyt mukaan. Viikkoja kasassa nyt 5+6.

LA omien laskujen mukaan 20.7. / AnnaNanna / 31 / ensimmäinen / (synnytyssairaalan jätän vielä auki)

Alkuaika on mennyt vaihtelevissa tunnelmissa. Lapsi on suunniteltu sekä erttäin toivottu ja haluttu. Mutta en vielä uskalla kuitenkaan iloita tästä, pelkään kamalasti ettei pieni pysy matkassa. Ensi viikolla pääsen jo ekalle lääkärikäynnille ja siellä ilmeisesti jo ultrataankin. Pääsen perussairauteni vuoksi tarkempaan seurantaan, joten siksi saan varhaisultrankin jo näillä viikoilla julkiselta puolelta. Kuulun niin sanottuun riskiraskausryhmään. Täytyy vain toivoa parasta, että ultran mukaan kaikki olisi kunnossa. Jännittävää aikaa siis. :)
Ensimmäinen neuvola on muutaman viikon kuluttua.

Oireita ei aivan kamalasti ole. Väsymystä, rintojen arkuutta, tulevia ja meneviä vatsakipuja, iltaisin vatsan turvotusta...siinäpä ne. Etovaa oloa ei ole ainakaan vielä ollut.

Tämä oli nyt kovin omanapainen aloitus. En ole vielä oikein ehtinyt lukea ja tutustua muihin, joten hankala vielä kommentoida mitään. Mutta eiköhän tässä tutuiksi tulla vähitellen. :)
 
MiNalo Voimia!

Tervetuloa uusille! Meitä onkin kasassa jo melkoinen joukko:).
Itse ne uskalla vielä ainakaan liitttyä FB:n puolella vauvaa odottaneisiin. Aikomus muutenkin pitää matalaa profiilia tämän raskauden suhteen.

Omaa napaa; Eilen kerrottiin tulevalle isoveljelle asiasta. Ajatus tosin oli että olisi kerrottu vasta jouuna mutta en malttanut pitää suutani kiinni. Nyt hieman harmittaa. Oli aika hämillään ja suurin huolen aihe tuntui pojalla olevan että kuoleeko äiti kun vauva leikataan vatsasta? Tai sattuuko kovasti? Ja tuumasi ettei hän ainakaan silloin mukaan lähde.
Muuten vaivaa aivan järjetön turvotus. Vatsa näkyy jo selvästi ja on melkoinen työ piilotella. Asiaa ei paranna että kahtena iltana peräkkäin on käynyt ravintolassa syömässä "tukevasti". Aamuisin yökkyyttää ja mikäli ruoka ajat venyvät liian pitkäksi alkaa kädet tärisemään ja tulee todella heikko olo
Aika menee melkoista kyytiä ja maanantaina pääsisi kurkkaamaan masuun:heart:

Juulitar 7+0
 

Yhteistyössä