Helmikuun Helmiäiset 2016 lokakuussa

Voi harmi IMN! Kurjaa tommonen epävarmuus ja kivut tietysti! Toivottavasti selviää parhain päin.

Karkauspäivä ois hyvä aika syntyä minunkin mielestä. Jotenki spesiaalia ja tosiaan ne juhlathan on aina muuna kuin virallisena päivänä. Mulla ei sinne päivään ehi millään sillä huomenna poksuu jo rv26!
 
Mua ei kans haittais vaikka syntyis karkauspäivänä, toki olis hassua että ihan sitä virallista syntymäpäivää ei olisi joka vuosi. Mulla tosin vahva epäilys että tääkin tulee etuajassa, esikoinen tuli 19 päivää ennen laskettua aikaa.:)
Jännä nähdä et mennäänkö yli vai ei:ROFLMAO:.

Tänään iskias kiusannu ihan toden teolla, oikee jalka meinannut pariinki kertaan lähteä alta kesken kävelyn.

Väsyttänytki koko päivän, mikä johtuu melko pitkälti kellojen siirtämisestä, vaikka yleensä ei mulla vaikuta mitään mut tottakai nyt vaikuttaa:D.
 
Ei muakaan se karkauspäivä vanhempana häiritse, mutta olin ite lapsena monen asian suhteen niin lapsellinen, että toi olis ollu iso harmin aihe sillon :D Muistan kun tunnettiin joku, joka oli karkauspäivänä syntyny, ja oikein voivoteltiin raukan kohtaloa. Mut ehkä tollaseenki tottuu sitten. Ja niinku sanoin, niin pieni murhe aika paljon isompien asioiden rinnalla.

Mulla on kans noi yöunet tosiaan huonontunu ja toinen on, että jalat särkee öisin :( Niin häiritavä vaiva, kun sen takia ei saa nukuttua ja päivisin väsyny. Mut onneks ei enää kauaa tartte jaksaa töissä, pari kuukautta. Wuhuu :D
 
IMN
Fiona Oiskohan kyse levottomista jaloista? :) mua on kans vaivannu viime ja tässä raskaudessa.. kokeile juoda lämmintä ja venytellä ennen nukkumaanmenoa. Villasukat kans auttaa joillakin, itse potkin ne vain jaloista :whistle:
 
Mikähän raskausviikko sitä on menossa, oon mennyt niin totaalisesti luvuissa sekaisin etten edes muista niitä laskea. Tuliskohan 25 täyteen nyt perjantaina..:D

Lonkkakivut vaivaa täälläkin, 8h työpäivän jälkeen liitosivut on kyllä jo ihan kiitettävällä tasolla, ja pahenee vaan. Jalat särkee myös ihan hulluna päivän seisoskelun jälkeen. Noh, hyvän asian puolesta kärsitään.

Vaavi on aktiivinen, nytkin potkuttelee ihanasti, alkaa liikkeet tuntua jo tosi ylhäällä, kohta pääsee käsiksi kylkiluihin. Sitten ollaankin mustelmilla. Nyt tuntuu ilkeältä vain jos sattuu potkaisemaan virtsarakkoa kohti.:mad:

Yöunet häiriintyy edelleen, vatsakrampit vaan lisääntyy. Viime yönä tuli aamuyöstä pari kertaa ja unethan siinä meni. Kestivätkin turkasen pitkään.
 
Hirmusti taas tullut juttuja tänne, on meillä kyllä aktiivinen ryhmä!:)

Joku kyseli noita rakenneultran painoja, tämä meidän tuleva esikoispoika oli 20+2 ja painoa 323g. Kooltaan vastasi 19+6, mutta kaikki arvot oli ok.

Täällä ei ole ollut vatsakramppeja ja supistelunkin sain toistaiseksi hallintaan, vaikka maha/selkä väsyykin helposti ihan kauppareissulla, mutta painon pikkuhiljaa siirtyessä tuohon eteen on ylävatsa alkanut "venymään." Tuntuu siis siltä, että nahka venyy ja ärtyy jos seisoskelee tai kävelee pitkään (yli 15 min putkeen) Oli sitten pakko jotain keksiä, niin löysin tori.fi:stä sellaisen Carriwellin tukivyön mahalle. Sen voimin jaksoinkin sitten viikonloppuna koko päivän shoppailun, vaikka ravintolassa alkoikin puristaa syömisen jälkeen. Suosittelen kuitenkin jos on yhtään tällaista vaivaa!

Onnittelut maalis15 tyttölupauksesta! :love:

Nuo hormonit on kyllä sitten ihmeellisiä, välillä tuntuu että on niin äkkipikainen pikkujutuista. Esim. miehen meillä viettämää poikien iltaa menin sekoittamaan tiuskimalla koko konkkaronkalle, että menette sinne saunaan jos saunan lämmitätte, ei pidetä tyhjillään.:mad: Oli se sauna ehkä 45min ollutkin päällä tyhjänä kun pojilla oli leffa kesken...omasta mielestä täysin aiheellinen avautuminen, mutta mies oli eri mieltä. :cautious: Normaalisti en paljon kyttää kellosta milloin siellä saunassa ollaan..nooh, menköön raskauden piikkiin. ;)

Mä en ole vielä uusia vauvanvaatteita ostanut, tuntuu jotenkin turhalta, kun ei niitä tule käytettyä pitkään. Ehkä jonkun erikoisen bodyn tilaan netistä, mutta muuten ostan kirpparilta ja käytän tuttujen vanhoja. Valkoisia en halua, kun ne on niin..valkoisia. Tällä hetkellä näyttäisi olevan aika retrotyylistä värimaailmaa, ruskeaa, oranssia, mustavalkoista..:cool: Vaikka tiedän kumpi on tulossa, en ole vielä lähtenyt selkeitä poikavaatteita ostamaan.

Tilasin juuri valkoisia harsoja netistä, ja kunhan saapuvat, värjään ne pesukoneessa tummanliloiksi. Kerron sitten kuinka kävi, mutta pitäisi olla ihan helppo homma.:)
 
IMN, mä vähän googlettelin samaa. Vielä oli mainintaa et vois aiheutua raudanpuutoksesta, ja mullahan hb on alhanen. Jos siis rauta ja muut konstit auttas :) Lämmintä voisin koittaa juoda, kiitti vinkistä. Kaikki muut oonkin melkein jo kokeillu. Ja nyt alkanu päivisinkin levossa toi vaivaa. Menispä ohi.

Mulla muuten tais olla rakenneultrassa 20+2 paino 361g. Näin ulkomuistista.
 
Mulla on huomenna päivällä se päänmittaus ultra.mutta samassa asennossa tuo vauva tuolla kuulostais köllöttävän, että saa nähdä saadaanko sitä mittaa vieläkään. Mikähön siinä on että tuotaki niin hermoilen, vissiin se sana erikoislääkäri siinä mua nyt eniten ahdistaa.. Mutta kiva toisaalta mennä taas kattomaan vauvaa, oli sillä kuin muikelo pää tahansa :)

Kauhee ku kävin tänään puntarilla ku oli pojan neuvola. Hirveesti mulle Tullu jo painoa. Yritin nyt kirjata ylös mitä syön, ei tuota noin paljoa tarvis tulla..
 
IMN
Minä en oo uskaltanut puntarilla käydä :whistle: en kyllä usko että ois hirveesti tullu painoa, tai ainakaan niin paljoa kuin edelliskerroilla näihin viikkoihin mennessä..

Nahan venymistä tunteville kokemuksen syvällä rintaäänellä; rasvatkaa, rasvatkaa ja rasvatkaa. Mulla on nyt kunnon tehorasvailut käynnissä ettei tulis noita esikoisen odotuksesta muistoksi jääneitä arpia yhtään enempää. Viime raskaudessa onneksi vältyin uusilta arvilta. Vaikka eipä nuo arvet niin kauheita ole, näin kuusi vuotta myöhemmin niitä ei edes enää muista..

Soittelin neuvolaan eilisistä supistuksista. Lääkärineuvola saa odottaa sinne ensi viikkoon, mutta tosi herkästi pitäisi nyt lähteä synnärin päivystykseen mikäli alkaa taas samalla lailla supistella. Mutta kun mun kokemus sairaaloista on se että kun sinne menee niin pois ei päästetä :whistle: vauvan parasta tottakai pitää kuitenkin ajatella. Toivotaan nyt ettei eilinen saanut mitään muutoksia aikaan kohdunsuulla..
 
Tänään on kyllä ollut niin väsynyt olo.
Yöllä vielä joskus kolmen aikaan mietin että nousisko vai yrittäskö vaan saada nukuttua väkisin:sleep:
Vauvelin liikkeet vaan voimistuu iltaa ja yötä kohden..melkoinen yöeläjä kyseessä. Hiukan sellainen merisairas olo tulee kun se velloo, työntelee jaloilla pitkin kylkiä ja paukauttelee lonkkaluihin:sick:
Ihanaa kun liikkuu, mutta ei niin miellyttävää:eek:

Maalis 15, mulla tullut painoa jotakuinkin 10kg!! ...pakko alkaa vähän rajottamaan keittiössä käyntejä:rolleyes: Mut kun liikkumaankaan ei pääse tämän iskiaskivun takia ja nälkä on kokoajan....mahdoton yhtälö!
Toisaalta koon 38 äippäfarkut mahtuu edelleen ja on olleet käytössä ihan alusta asti, että ihan mahdoton paisuminen ei ole tapahtunut:D Hankin jo varalta kokoa 40, mut ovat aivan liian isot..

Toivottavasti vauveli on pitkään tissillä, niin kyllä ne kilot siitä karisee!

Ystävä sai juuri pienen pojan:love: en malta odottaa että pääsee katsomaan...
 
Ei ne rasvailut auta arpiin vaikka kuinka rasvoilla läträä jos sattuu olemaan repeämäänraipuvainen ihokudostyyppi. Itsekin rasvalla lotrasin tunnollisesti, tosin kutinankin takia, pääsin rv 36 ilman repeilyä kunnes maha parissa viikossa raidoittui totaalisesti. Arpia tulee muutenkin itselle helposti, esim rintojen kasvun aikaan ja reisiin on joskus teinivuosina tullut myös. Tuttavani ei rasvannut kertaakaan ja täysin ilman arpia on edelleen 3 lapsen jälkeen, samoin hänen äitinsä 5 lapsen jäljiltä. Toki ne rasvat voi ennalta ehkäistä mutta jos on revetäkseen niin kyllä se vaan tulee tapahtumaan vaikka kuinka rasvaa..
 
Se olin minä niiden maksa-arvot kanssa, sappiarvo oli onneksi normaali. Tänään olin uudestaan verikokeessa ja keskiviikkona lääkäri soittaa. Vauvalla oli kaikki hyvin, oli kääntynyt pää alaspäin. Noin vähän viikonloppuna ajattelinkin kun kylkiluihin mojovasti muljautteli :) Painoarvio oli 770g, hurjan nopeasti nyt kasvaa :)

Painoa on mullekin tullut jo ihan tarpeeksi :confused:

Arpia ei ole mullekin tullut vaikka en ole rasvaillut, toivottavasti ei tule nytkään.
 
IMN
Mullekin syntyi tänään iltapäivällä pieni kummipoika :love: (Laurelii, eikai me puhuta samasta vauvasta? :LOL:) Mulla tuli samantien kauhea itkunaurukohtaus kun kuulin uutisen. Hormonit :rolleyes:

Niin, eihän ne rasvailut todellakaan kaikille auta, mutta ei siinä mitään häviäkään. Ite en ekassa raskaudessa rasvaillu ollenkaan, koska mulle ei ollu ikinä mitään venymisarpia tullut, mutta sittenpä se kostautui kun kahden viimeisen raskausviikon aikana arpeutui maha, selkä, persus, reidet ja jopa polvitaipeet(?!). Tokassa sitten rasvasin oikeen kunnolla, eikä yhtäkään uutta arpea tullut, mitä nyt vanhat arvet vaan alkoi vähän punoittaa uudelleen. Tietenkin saattoi olla että iho oli jo valmiiksi niin venynyt, mutta varman päälle pelasin kuitenkin :rolleyes: Ottaa nyt päähän ajatella että saattaisin omata ihan sileän vatsanahkan jos oisin vaan vaivautunu sillon ekaa odottaessa rasvailemaan.

Minäkin veikkaan tytön majailevan pää alaspäin taikka poikittain, koska peppuaan punkeaa navan kohdilta ulospäin ja potkut tuntuu oikealle ylös kylkiin. Kylkeään kyllä kääntelee vähän liiaksikin, se vasta vihlaiseekin :cautious:

Ai niin! Tein tänään niitä joulutorttuja :LOL: Heinä-elokuusta asti oon näitä himoinnu ja kyllä nyt maistuu!:ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Mulla potkuja tms tuntemuksia tulee kylkiin molemmille puolille aika keskelle kylkea sekä eteen mahaan. Mitähän siitä asennosta vois päätellä? Ultrassa oli poikittain vähän pää alaspäin, oiskohan vieläkin niin? Missäs vaiheessa se vauva ottaa "loppulisen" asentonsa ettei enää kauheesti kääntyile?

Mäkin tykkään, että tää palsta on ihanan aktiivinen! Toivottavasti säilyy niin loppuun saakka :) Mä en vaan tiiä miks mua vähän häiritsee se, että tää on julkinen. Tai että puhuis jostain asioista ehkä avoimemmin, jos ois suljettu ryhmä. Vaikka toisaalta kuinkakohan todennäkösesti joku tuttu sut täältä bongaa ja toisekseen, onko ne jutut ees mitään salaisuuksia. Ei..? :D
 
IMN
Mää oon aina aatellu, että jos joku on niin kiinnostunu mun asioista että etsimällä etsii mut jostain kaksplussan keskustelupalstalta, niin ongelma on hänessä :LOL:
Esikoista oottaessa kuuluin vanhan kunnon IRC-Gallerian suljettuun syysvauvat 2009-ryhmään ja miehen eksä liittyi sinne tekaistulla profiililla muka raskaana olevana :rolleyes: Ihan vaan että sais meidän asioita onkia sieltä. Häpeä oli kyllä hänen puolellaan kun "jäi kiinni" ja ilmoitin asiasta julkisesti ryhmässä.. Ei paljon siinä vaiheessa haitannut mun kirjoittamat valkkarianalyysit ja ummetusvalittelut :ROFLMAO: Eli oon kyllä oppinu ettei se suljettu ryhmä oo välttämättä sen yksityisempi.

Vauvan koosta riippuen asennonvaihtelut on mahdollisia vielä melko myöhäisillekin viikoille. Ei varmaan mitään tiettyä nyrkkisääntöä ole. Meidän muksut on olleet pää alaspäin jokaisessa ultrassa rakenneultrasta loppuun saakka, mutta tämä tapaus venkuloi milloin mitenkin päin :rolleyes: Ekaa kertaa siis itsekin joudun tällasia miettimään o_O
 
Musta oli ihana kun viimeksi -12 täällä oli se kerho mahdollisuus joka oli tosiaan salainen, eli näkyi vain sen ryhmän jäsenille. Tuli kyllä kirjoiteltua sinne paljon aktiivisemmin..tosi harmi kun ovat sen päivityksen myötä poistaneet..
 
Mullakin oli sen kahden viimeisen viikon aikana repeämiskausi, luulin oikeasti että selvisin arvitta vaan toisin kävi. Ja olin tosiaan rasvannut kuin mielipuoli, mulla on atooppinen iho joka oireili tosi pahasti ja kutinat oli jotain ihan järkyttävää kun maha kasvoi. Yhdessä välissä muistan kun itkin ja vatsanahka punoitti ihan tulikuumana. Mikään ei auttanut. Nyt toivon että masu on revennyt niin pahasti että selviäisin ilman uusia arpia, vanhat arvet on tosi nätisti kadonneet ja haalenneet, nyt alkaa pikkuisen iho kiiltelemään vanhojen arpien kohdalta. Vaan ei mua ne oo koskaan haitanneet eivätkä haittaa vaikka lisää tulisikin..:)
Navanseutu oli myös ihan hurja, luulin ettei se koskaan normaalisoituisi, siihen nimittäin tuli ihan mustelmantapainen kun venyi ja paukkui. Vaan hyvin sekin parani. Masu parka. :love:

Mulla tuli tänään postissa seinätarra ja vauvanpeitto, olipa ihanat, ekat tilaukset meni ainakin ihan nappiin! Nyt odottelen malttamattomana toista pakettia, päästään sitten kokoamaan pinnasänky ja sovittamaan lakanat, reunapehmuste ja seinätarra..

Wallaboon kaukalopussi oon tätä katsellut vaan näin sen tänäään yhdellä mammalla käytössä ja oli tosi pahasti nukkaantunut ja nuhjuinen. Mitenhän nopsaan se menee käytössä niin pahan näköiseksi? :confused:
 
Mää voin jos vaan muistan niin huomenna kysyä et millon ne alkaa yrittää niitä ulkokäännöksiä jos vauva väärinpäin. Mullaki on se käsitys et melko myöhäänkin ne vielä mahtuu kääntymään

Ite tosin tein jo aikoja sitte sen päätöksen että jos vauva on perätilassa niin en suostu ulkokäännösyritykseen enkä myöskään synnyttämään alakautta perätilavauvaa

Edit. gOoglasin niin rv 37 on käännelty joillain..
 
Viimeksi muokattu:
Surusilmät, mullakin atopiaa. Muttei arpia esikosta. Tästähän ei tiedä. Miten sulla (ja muillakin) on iho yleensä palautunut? Kun tuntuu että vaikka kuinka olis auki iho niin se paranee todella hyvin uusiutuessaan. Että monille parempi ihoisille jää enempi arpia yleensäkin. Entä miten raskausaika on vaikuttanut ihoosi? Mulla alkuun ihan tavattomasti finnejä sen kuivan ihon lisäksi, pahimmat nykyisin muutenkin kasvot ja kaula ja kädet. Sitten nyt keskiraskaudessa häviää kuivuus ja finnit, hehkeämpää kuin ikinä! Tiiän et menee taas ihan kamalaksi synnytyksen jälkeen. Tarttis nauttia nyt.
 
IMN
Mulla myös atopiaa. Monillahan atopia pahenee raskausaikana ja mulla kävi niin että viime raskaudessa se puhkesi ihan uutena tuttavuutena. Isän puolen suvussa atopiaa on paljon, eli oon kantanut sitä sukurasitteena ikäni, mutta raskausaikana vasta puhkesi. Molemmat lapset on sen kans perineet..

Mulla ei kuitenkaan siitä raskauden aikaisesta ärhäkkäästä ihottumasta jäänyt mitään ikuisia muistoja iholle. Sen sijaan vatsanahka kyllä löystyi alamahalta melkoisesti tokan raskauden aikana. Tosta arpiraskaudesta vielä palautui kyllä melko kimmoisaksi. Kyllä se siitä tokastakin sitten kuitenkin ihan inhimillisen näköiseksi mahaksi muodostui :D Samaa onnea en odota tapahtuvan tällä kertaa, vaan löysä pullataikina taitaa olla odotettavissa :rolleyes:
No, mutta se on vaan maha. Ei sitä oo pakko kellekään esitellä.. Oon kuitenkin vähän katkera siitä kun oon kaveri-/tuttavapiiristä ainoa joka on raskausarpia saanut enemmän kuin pari kolme jossain sisäreidessä.. Äidillänikään ei ole yhtäkään. Eniten on pistänyt vatuttamaan ihmisten kauhistelu! Hemmettiäkö mun arpeni heitä haittaa o_O Melkein osanottoja esittävät kun näkevät mun "taisteluarpeni".. Eikä ne edes ole mistään kauheimmasta päästä.

Finnejä mulla on tullut tässä ja aiemmassakin tyttöraskaudessa paljon enemmän kuin poikaa odottaessa. Poikaraskaudessa iho oikein hehkui kuulauttaan. Kai ne tytöt vie sen äidin kauneuden.. :rolleyes: Naama on kuiva kaulaa myöten ja taipeet ja leuka kutisee. Samoin päänahka on kauhean kuiva ja kireän oloinen. En oo jaksanu kokovartalorasvausta tehdä aikoihin vaikka se yhdessä vaiheessa oli jo ihan iltarutiini. Tuntuu että tohon pelkkään mahan rasvaukseen kuluu niin paljon aikaa ja litratolkulla rasvaa, ettei jaksa muualle läträtäkään :ROFLMAO:

Ja siis tämä raskaana olevien ikuisuusongelma; en näe, enkä yllä sheivaamaan :LOL: Ihokaan ei tunnu kestävän. Pyytelin eilen jo mieheltäkin anteeksi kun oon nykyään tällanen apina vyötäröltä alaspäin.. Ihan kuin se häntä muka haittaisi, mutta taitaa ukkokulta joutua taas sheivailemaan mun sääriä kuten viime raskaudessakin :whistle:

No niin anteeksi, sain taas lyhyen asian selitettyä pitemmän kaavan kautta (y)
 
Mielestäni tuo tarjonta tarkistetaan viimeisessä lääkärineuvolassa n. viikolla 34-35 ja jos silloin ei ole vieläkään kääntynyt niin tarjotaan tuota ulkokäännöstä.
Ulkokäännöstä tosiaan yritetään vasta tosi myöhäsillä viikoilla, olikohan alkaen vk 36 koska riskinä on aina että synnytys siitä lähtee käynnistymään. Olen onkinut tästä tosi paljon tietoa, sillä meidän pikkuinen on jokaikisessä ultrassa (4kpl) ollut perätilassa.
Normaalisti vauvat kääntyvät pää alaspäin viikoilla 24-29 mutta toki tilaa on kääntyä vielä myöhemminkin.

Netistä löytyy erilaisia asentoja, joiden avulla vauvaa voi itse koittaa ohjailla oikeaan asentoon. Kerran sain vauvan näiden avuilla jo kääntymään mutta oli sitten yön aikana kääntynyt taas takaisin perätilaan (n)
 
Keijunkainen raskausaika tekee hallaa iholle, menee ihan järjettömän kuivaksi, oon kuin korppu vaikka kuinka rasvaan. Finnejä tuli esikkoa odottaessa ihan valtavasti, oikeastaan kaulan alueelle ja selkään ja olkapäät oli ihan täynnä, kumma kyllä kaikki hävisivät kun poika pullahti ulos. Nyt kärvistellään jälleen finnien kanssa, jälleen kaula täynnä sekä alussa oli otsa valtoimenaan täynnä pientä hormooninäppyä, onneksi on otsis :D Toivon että häviävät kuin pieru saharaan kuhan vaavi syntyy..
Iho palatui viimeksi yllättävän hyvin, vaikka arpia tosin jäi enemmän kuin tarpeeksi, ne kuitenkin on vaalenneet tämän 3 vuoden tauon aikana ihan melkeempä näkymättömiin, masun palautumisessakin kesti oma aikansa. Toivon että palaudun yhtä hyvin tämänkin raskauden jälkeen, varmasti töitä on hiukan tehtävä että kondikseen päästään mutta ei kiirettä.

Paino täälläkin tullu jo 8kg. Enää sais tulla 7kg niin sitten ollaan siinä 15kg rajamailla. Viimeksi tuli se 13kg ja se oli tarpeeksi. Mun kroppa ei ois kestäny yhtään enempää, nivelet oli tuolloinkin jo tosi kovilla, en suostu ottamaan tuosta kilomäärästä yhtään enempää vastaan. Vajaa puol kiloa siis sais tulla nyt per viikko että pysytään kunnossa, en tiedä pitäskö vähän rajottaa noita joulukarkkien popsimisia :D

Sheivailu tämä ihana ongelma. Joo oon värvänny miehen tehtävään, alas ei näy joten hän hoitaa homman, jalat sheivaan vielä ite :LOL:
 
Mää en kyllä uskaltais alkaa ite ohjaileen vauvan asentoa.muutenki uskon et siihen perätilaan on joku syy esim napanuoran lyhyys tai Se että Se on kaulalla tms. Saa nähdä kääntyykö Tää tyyppi jossain välissä,edelliset on olleet aina hyvissä ajoin pää alaspäin.

mulla tuli yöllä joku tosi inhottava vatsakipu joka tuntuu vieläki.tuommonen vähän pistelevä ylävatsakipu tosi laajalla alueella,toivottavasti menis pian pois
 

Yhteistyössä