Helmivauvat 2010

Tehilla, voi miten ihania uutisia! =) Onnea ihan hurjasti odotukseen ja täällä kans peukut pystyssä että kaikki menee hyvin. Sulla taiskin olla ainakin aiemmin kova töihinpaluuahdistus, mut nyt sun onkin kiva ajatella, että työt jatkuukin vaan tietyn aikaa, ja sit on taas maailman paras syy jäädä töistä pois. =)=) Ja hyvä että muittenkin asioiden suhteen helpottaa.

Täältä palailtiin lääkäristä uusien voiteiden ja antibioottikuurin kanssa. Tytön iho on infektoitunu, ja jos antibiootti-kortisoni voide ei tepsi 5 päivässä, niin sitten alotetaan suun kautta otettava kuuri. Olo on tavallaan helpottunu ja samalla myös niin vihanen. Käytiin nyt yksityisellä lääkäriasemalla, kun aiemmin on käyty terveyskeskus lääkäreillä. Tuolla yksityisellä oli sellanen vanhempi lääkäri, hyvin kunnioitusta herättävän oloinen, joka heti kuulosti siltä että tietää mitä tekee. Terveyskeskuksessa on ollu AINA niitä just valmistuneita tai kandeja vai mitä ovatkaan. Jossainhan niidenkin on aloitettava ja sitä työtään harjoiteltava, mutta jotenkin vaan harmittaa että lapsetkin joutuu niiden "koenkaaniineiksi". Siis kun tuo tytön ihohan on ollu jo pitkään tuon näkönen ja ne on vaan määränny sitä kortisonivoidetta ja nyt tämä vanhempi lääkäri heti sanoi että iho on tulehtunu ja vaatii antibiootit, että vaaditaanko siihen 30 vuoden työkokemus ennen kun sen huomaa??? Mutta luottavaisemmin mielin nyt mennään eteenpäin. Toivottavasti voiteet alkaa tepsiä.

Ikuisuu, tosi kurja juttu että tytön toinen korva ei ole tullukaan kokonaan kuntoon. Toivotaan nyt ettei nuha puhkasis saas tulehdusta! Mut toisaalta hyvä juttu että teillä on jo varaus sinne putkitukseen, jos sille tarvetta tulee. Yhden tuttavaperheen reilun vuoden ikäinen lapsi söi 8 antibioottikuuria ennenkuin pääsi putkitukseen!! Ihan hurja määrä antibiioottia niin pienelle ihmiselle! Korvat heillä ei ole sen jälkeen oireillu, mutta muuten on nykyään tosi herkkä lapsi keräämään kaikki pöpöt itselleen, ja varmaan tuo antibioottien määrä on saanu lapsen oman vastustuskyvyn nollille. Voimia ja jaksuja sinne teillekin sairastelujen keskelle!

Ja juu, kyllähän me hiihdetään/on hiihdetty aika paljon. Ihan perinteisillä suksilla ja sit myös eräsuksilla. Viime talvena en käyny kertaakaan hiihtämässä, kun raskauden takia oli nivuset aina tosi kipeet ja tämä talvi on muuten vaan menny jotenkin ihan ohi, vaikka onhan tuota luntakin ollu jo marraskuusta asti! Nyt yritetään tehdä parannusta, tai viimestään kevättalven hankikatosilla... ;) Ihan innolla odotan että päästäs tuota ahkioo kokeilemaan, toivottavasti lapset tykkää! Ja aika hauskaa, että tuo meiän esikoinen on niin innostunu hiihtämisestä! Ei oo kyllä yhtään tarvinnu tuputtaa vaan ihan ite on asiasta kiinnostunu. =)

Taas jää jotain kommentoimatta, mut nuo murut kutsuu....
 
tehilla, O-N-N-E-A-! :heart:

krisu, poju täytti 1v 29.12. Vatsatauti sotki hiukan kemujen ajankohtaa, joita oli pakko siirtää. Huomenna sitten juhlitaan. :popcorn: Tarjoan täytekakkua (junakakku), voileipäkakkua, pekoni-voitaikinarullia, pullaa, keksejä... Melkein kaiken teen itse, paitsi KEKSIT ostan kaupasta. Tykkään leipomisesta, joten synttäreillä pääsee aina toteuttamaan itseään. Meille tulee pojun kummit, isovanhemmat ja serkkuja. Vieraita on yhteensä noin 15.

ikuisuus, piti tarkentaa tota pottailua & ryppy otsaisuutta. Meillä ei varmaan istuttais siellä potalla ellei poju siellä viihtyis. :attn: :LOL:

-mervi-elina ja poju 1v
 
Viimeksi muokattu:
Synttäreitä en ole vielä yhtään miettiny. Mut kai ne jo jossain alitajunnassa jyllää, kun viime viikolla ostin vaaleanpunaisia ja valkoisia päivänkakkaran kukan mallisia kakunkoristeita, kun ihan sattumalta sellaset kaupassa näin, ja ne oli niin meiän tytön näköset. :) Mut eiköhän perinteisellä kakku-keksi-jäätelö linjalla mennä. Riippuu ketä pääsee tulemaan. Jos tulee kauempaa vieraita, niin sit on myös jotain suolaista tukevampaa tarjottavaa. Oman haasteensa meillä tekee se, että ystävä- ja lähisukulaispiirissä on sekä keliaakikkoja, muna-allergisia että maitoallergisia. :O
 
aani Meillä kanssa mies kuorsaa...vaikkei sitä tietenkään tahallaan tee, niin kyllä välillä kiukuttaa, kun ei muutenkaan aina saa öisin nukuttua. Mulla kanssa välillä iskee semmoinen järjestelyvimma, kun alkaa tavaranpaljous ärsyttää.

ikuisuus Kuulostaa kyllä raskaalta tuollainen jatkuva sairastelu, toivottavasti helpottaa!

NuuNuu ja krisu Kiva kuulla teidänkin kuulumisia!

tehilla Suuret onnitteluhalit plussasta!!! :heart:

Synttäreitä minäkään en paljoa vielä oo miettinyt, muutakuin päivää koska ne pidettäis, että mieskin ehtis osallistua (vuorotöissä kun on). Kutsutaan varmaankin kummit ja mummot, ei kai muita. Täytekakun ainakin aion leipoa.

Poika sai tänään ensimmäiset kenkänsä. Ostettiin Viking-merkkiset GoreTex-kengät. Nyt sai vähän halvemmalla kuin ennen joulua. Samalla kauppareissulla poika hoksasi kuinka taputetaan. :)
 
krisu voi harmi, että lääkäri katsoi, ettei uskalla nukuttaa. Toivottavasti rohina pian helpottaisi että se putkitus saataisiin tehdyksi! Meillä nyt tyttö vähän paremmassa kunnossa, flunssa siis menossa ohi joten toivon, että tällä kertaa säästyttäis akuutilta korvatulehdukselta. Kuukauden kuluttua sitten kontrolli jossa selviää, laitetaanko putket nyt pian. Kurjaa, että tekin korvakierteessä mutta toivotaan, että putket tuo hyvän avun ja niinhän ne yleensä tuovat!

bebo meillä myös viking merkkiset gore tex -kengät odottamassa, vielä ei olla käytetty kun ei tyttö osaa kävellä niin rattaissa ja pulkassa voi olla semmosissa töppösissäkin.

Me pidetään tytön synttärit 19.2 eli oikeana 1v-päivänä. Vieraita tulee varmaan parisenkymmentä ja niistä osa lapsia. Oon jo suunnitellut kakkua ja muita tarjottavia. Täytekakun teen ja ajattelin tehdä marsipaanista jonkun kivan koristelun ja sitten ajattelin tehdä sellasta mansikka-marianne -moussekakkua jonka ohje oli yhdessä kokkausblogissa. Muita tarjottavia en ole vielä miettinyt.

aani hyvä, että teillä nyt vihdon oli asiantunteva lääkäri, toivottavasti noilla nyt alkaa tilanne parantua! Juu, on se kurjaa jos omalle kohdalle sattuu joku vastavalmistunut/kandi, mutta toisaalta mä koitan aian ajatella, että jostain on lähdettävä. Itse kun olen hoitoalalla (en tosin lääkäri) niin tiedän, millaista on olla töissä kun ihmiset katsoo, että "vastavalmistunut ja nuorikin vielä, ei tuo varmaan osaa mitään", kun se kokemuksen kartuttaminen on kuitenkin pakko jostain aloittaa. En tiedä onko noissa putkitukseen pääsyissä eroja yksityisellä ja julkisella puolella, me ollaan käyty vaan yksityisellä ja siellä (onneksi) laitetaan putkitukseen ennen kuin tarttee esim. tuota kahdeksaa kuuria pienessä ajassa syödä. Kuulostaa kyllä ihan hurjalta määrältä! :/ Toi ahkio kuulostaa siltä, että siinä on varmasti lapsen hyvä olla! Tai ainakin meidän hurjasta kyydistä pitävä tyttö varmaan rakastaisi tuollaista.

Mites mervi-elina teidän juhlat meni? :)
 
tehilla :heart: ONNEA :kiss:

miten teidän pikkuiset käy nukkumaan? missä nukkuvat yöllä ja missä päivällä?
meillä on ihan hirvee ongelma tuo nukkuminen kun poika ei kävis nukkumaan ollenkaan...on vaan tosi väsynyt ja kiukkuinen:kieh:
yölläkin monesti herää ja saattaa sit valvoa 2-3tuntia ja silti ei nuku aamulla pidempään kuin normaalistikaan...
Ja nyt on poika siis joulusta asti nukkunut 0-2 unet päivällä.. useimmiten vaan yhdet unet...|Omelko rasittavaa...

Ja siis meillä kanssa mies kuorsaa...:kieh: poika kyllä nukkuu siinä kuorsauksessa mutta minä en vaan saa unta...|O

Mä en oo oikeestaan synttäreitä miettinyt ku ei oikeestaan pidetä niitä 1v synttäreitä...mummit ja kummit tulloo..ja muut saavat kutsua sitten itse itsensä...:LOL: mun puolella on sellanen suku et jos kutsuu yhden ni on kutsuttava kaikki muutkin... :)
 
tehilla Suuren suuret onnittelut plussasta :heart: Oletkin tämän pinon ensimmäinen uudelleen plussaaja :D Kukakohan on seuraava =)

ikuisuus Voi kurjuus teidän korvatulehduskierrettä :( Toivottavasti pääsette putkitukseen nopeasti, ettei tarvitsisi montaa ab-kuuria syödä! Meillä tämä on onneksi vasta toinen korvatulehdus. Ensimmäisen poika sairasti 2 kuisena, meidän ulkomaanreissun aikana : / Nytkin oli onneksi "vaan" lievä tulehdus molemmissa korvissa, mutta halusin pojalle lääkekuurin, ettei vaan menisi pahemmaksi! Ja täytynee muutenkin olla samaa mieltä kanssasi, on aivan ihanaa että tämä palsta on olemassa, täällä kun voi aina purkaa niitä tuntojaan ja muutenkin saa vertaistukea asiaan kuin asiaan! :hug:

aani Kurjia on myös nuo ihottumat sun muut ihoinfektiot :( Toivottavasti voide kuitenkin tepsisi, niin ei tarvitsisi suun kautta kuuria syödä! Paranemisia siis myös sinne!

Voi nappi, meillä myös poika on tälläkin viikolla melkein joka yö herännyt joskus 3-5 aikaan ja valvonut 0,5-1,5 tuntia, kun ei mukamas vaan väsytä :kieh: Joten tiedän, todella todella ärsyttävää, kun itse haluais vaan nukkua ja toinen senkun kukkuu.. Eikä nuo yölliset valvomiset tosiaan pidennä aamuja yhtään! Mä olen myös ihan hukassa, että miten noiden yökukkumisten kohdalla pitäisi toimia!? Olen sortunut nyt öisin antamaan maitoa, kun se tuntuu monesti tainnuttavan herran, mutta ei sekään läheskään aina tepsi.. Otan pojan meidän väliin, mutta menee usein vaan pyörimiseksi ja meidän päällä kiipeilyksi ja lopulta pistän pojan takaisin sänkyynsä, jossa höpöttää, kiljuu tai itkee hetken, kunnes lopulta nukahtaa! Täytynee kai vaan ajatella, että tää nyt on vain joku kausi, joka menee luultavimmin ohi, kunhan pikkuiset malttavat taas nukkua..

1v. synttärit pidetään meillä virallisena syntymäpäivänä, eli 29.1. Kutsuttujen listalla ovat kummit ja isovanhemmat, joten hyvin pienimuotoiset kekkerit tiedossa ;) Tarjottavia en ole vielä miettinyt, kai se jonkunnäkönen kakku olis hommattava!

Täällä poika edelleen kovassa flunssassa :( Kuumettakin on jo kolmatta päivää ja hirveä yskä! Jotenkin sitä kuvittelisi, että kun toinen on kuumeessa niin lähinnä nukkuisi ja lepäisi, mutta eheii, flunssa eikä kuume ole menoa hidastanut, päinvastoin :headwall: Kitinää on tosin paljon normaalia enemmän ja kokoajan saisi olla viihdyttämässä poikaa.. Meinaa itse tulla mökkihöperöksi, kun ei edes ulos pääse ja tunnista toiseen yrität vaan viihdyttää poikaa parhaan mukaan :rolleyes: Iltaisin lasken kyllä jo melkein minuutteja pojan nukkumaanmenoon :ashamed:

Yöt on myös olleet ihan hirveitä nyt ton flunssan ja räkäsyyden takia! Nukahtaa kyllä nätisti, mutta kuten tuolla yllä jo kirjoitin, aloittaa heräilyn joskus puolen yön aikaan (ilmeisesti tukkosuuden takia), jolloin riittää pelkkä peittely ja uninallen anto, mutta kolmen jälkeen herää ihan yhtäkkiä (mukamas)pirteenä ja saattaa keikkua hereillä tunnista kahteen :O Muilla tällaista?!
Viime yönä kun taas heräsi 4.38 ja valvoi lähemmäs kuuteen, olin kuitenkin huomaavinani, että on todella väsynyt ja yritti siinä meidän vieressä saada unta, mutta oli reppana niin tukossa, ettei tainnut uni tulla. Välillä on taas pirteä kuin peipponen, eikä meinaa millään ruveta uudestaan nukkumaan, huoh. Ja mun olo keskellä yötä, tunnin valvomisen jälkeen on tämä :headwall:.
 
tehillalle onnea plussasta! Onpa täällä teilläkin tauteja podettu.

Meillä tuli sitten pojalle uutena vuotena vesirokko ja täytyy sanoa että en todellakaan olisi toivonut sitä noin pienelle,mutta onneksi nyt jo rokko paranemaan päin ja rakkulat alkaa olee jo kaikki puhjennut ja ruvet alkaa kasvamaan rakkojen päälle.
saatiin ataraxia että saisi nukuttua yöllä edes,mutta eipä noi yöt kauhean hyvin mennyt.
3pv oli kova kuume,kurkku oli täynnä rakkuloita,ei suostunut syömään muuta kun panadolin jälkeen suostui juomaan maitoa vähäsen,kuumeen jälkeen alkoi sitten tulee rakkuloita ja eihän ne varmasti kivoille tuntunut.

poika nukkui mun vieressä sitten kun oli kovin kipeä ja nyt sitten ajattelin että saa alkaa nukkumaan taas omassa sängyssä niin tunnin huusi siellä ja nyt on tainnut nukahtaa,on se kyllä jännä kuinka nopeasti ne tykästyyn kaikkeen hyvään,aina on kumminkin nukkunut omassa sängyssä ja nyt hirveet raivarit ja huudot,mutta pakko se on totuttaa takaisin.

se on kyllä jännä kun isommat pojat,kohta 9v ja kohta 7v eivät ole sairastaneet vesirokkoa ja niille olisi tämän luullut tarttuvan,mutta molemmille tuli vaan päivän kova kuume ja sillä ohi.Jännitti vähän etukäteen että kuinka paha rokko tulisi olemaan isommilla pojilla,kun sitähän sanotaan että mitä vanhempi,sen pahempana tuo rokko tulee,mutta en ymmärrä ei näy rokkoa isommissa pojissa :eek:

Teilläpä monilla lapsukaisilla on paljon uusia taitoja!
meillä on kerran tehty pissat pottaan,ei oikein tykkää istua siinä niin käydään silloin tällöin potalla vaan pikaisesti.

Monet täällä kirjoitelleet väsymyksestä,itellä aika lailla sama olo.oon niin kyllästyny heräilemään yöllä ja antamaan tuttia,mutta eiköhän tuo vielä joskus ala nukkumaan heräämättä,välillä vaan ottaa päähän kun on väsynyt ja sitten on kiukkunen..

Ajattelin kysyä teiltä ehdotuksia synttäreitten viettoon,miten kannattaisi tai te pitäisitte synttärit kun tilanne on tämä:

vanhin poika täyttää 1.3. 9v ja myös nuorimmainen poika täyttää 1.3. 1v ja keskimmäinen poika täyttää 20.4. 7v. olen pitänyt isommille pojille yhdessä synttärit kun ei niille ole olleet ne niin päivän päälle,mutta nyt on kahella pojalla samana päivänä synttärit ja sitten toisaalta on vähän eri vieraat lapsille tai siis 2 vanhempaa lasta kun on edellisestä suhteesta niin en minä halua kutsua miehen sukulaisia sitten "omieni poikieni" synttäreille ja kaikki ei edes mahtuisi samaan aikaan,enkä todellakaan jaksa alkaa pitämään ja tekemään joka monena vk:nloppuna tarjottavia ja erillisiä synttäreitä.

toivottavasti ymmärsitte jotain tuosta sepustuksesta,mä en todellakaan keksi miten olisi viisainta nuo järjestää ilman monia eri juhlia. niin ja sen verta vielä että muuten voisin pojille järjestää jossain hoplopissa tms synttärit,mutta meillä kun on synttärit sukulaiskeskeiset,ei lapsikeskeiset niin järjestäppä hoplopissa sitten synttärit ja vieraina pelkkiä mummoja:D

Vielä olisi paljon kirjoteltavaa,mutta taidan mennä tekemään aamupalaa kun poika vielä nukkuu niin saan edes sen syödä rauhassa.

Hyviä vk:nloppuja kaikille ja paranemisia potilaille!
 
Pähkämö
tehillalle isot onnittelut!

Dolly04 arvuutteli kuka plussaa seuraavana - taitaa löytyä täältä... Tai siis plussattu on jo aikoja sitten, la on kesäkuun puolessa välissä. Olen ollut hissukseen asiasta, kun alussa oli hiukan epäselvää, onko toisella kaikki hyvin, mutta nyt kaiken pitäisi olla kunnossa :)

nappi87 kyseli nukkumisista. Meillä päikkärit nukutaan joko rattaissa (hoidossa) tai omassa sängyssä (kotona) ja yöt yritetään nukkua pinniksessä. Tosin nyt nuo yöt ovat meilläkin muuttuneet levottomiksi ja ollaan sorruttu vieressä nukkumiseen. :ashamed: Mutta illalla poika menee aina omaan sänkyynsä nukkumaan. Ja nykyään tuo nukkumaan menokin on muuttunut yhdeksi huudoksi, aikaisemmin kävi yleensä suht' helposti nukkumaan. Mikä lie tavat muuttanut?

Mutta nyt saunaan! Mukavaa viikonloppua kaikille :wave:
 
Pähkämö, Onnea! :heart:

Meillä nukutaan iltapäivän päiväunet ja yöunet omassa sängyssä. Aamupäivällä ulkoillaan ja nykyisin nukahtaa hetkeksi vaunuihin (max 20 min nukkuu). Kovilla pakkasilla on nukkunut aamupäivällä sisällä omassa sängyssä, mutta tosiaan tuo uniaika on enää se 20 min. Iltapäivällä nukkuu 2 tuntia ja yöllä 10-11 tuntia. Silloin kun poju oppi tuon seisomisen jalon taidon, saattoi välillä nukkumaan mennessä nousta sängyssä seisoon, mutta ihan vaan muutaman kerran jaksoi kiivetä ja sitten tuli uni. Nyt joulukuun aikana tuo sängyssä seisominen nukkumaan mennessä on jäänyt. Samat rutiinit toistuu nukkumaan mennessä (kylpy, hammaspesu, satu...), sitten "hyvät yöt", poika sänkyyn, nalle näprättäväks ja noin 5 minuutissa on unessa. Tässä ½ vuoden sisällä on ollut yksi yö, kun oli sitä myrskyä, kun kaikki lapset "halusivat" tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Ja sitten esim ninun vanhemmilla käydessä, poju nukkuu vieressä.

Eilen juhlittiin pojun synttäreitä. Tarjottavat piisasi. Voileipäkakku oli pojun mieleen! :attn: :heart: Poju sai lahjaksi vaatteita, ruokailuvälineitä ja sitten sellaisen autonkuljetusrekan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-mervi-elina ja poju 1v
 
Hei kaikille TAAS pitkästä aikaa ja oikein mukavaa uutta vuotta!

Luin kaikkien kuulumiset ja tutuilta nuo taas kuulostivat. Uusia taitoja, sairastelua, töihin menoa jne. Samaa myös meille.

Tehillalle onnittelut! :flower:

Meillä tytöllä nyt ollut viikon verran todella pahaa vaippaihottumaa. Ikinä ennen ei edes punoitusta alapäässä. Epäilen, että johtui tuosta maidon kokeilusta. Kuin myös antibioottikuuri varmaankin pahensi tilannetta. Mutta varma en ole. Nyt loppui antibioottikuuri ja maidon kokeilussakin pidetään taukoa. Saa nähdä paraneeko...

Minä menen töihin 11. - 13.1. Sen jälkeen vielä lomaa ja 24.1. aloitan uudessa paikassa. Olen todella iloinen tuosta uudesta työstä, mutta tietää alussa kahden viikon koulutusta toisella paikkakunnalla. Viikonlopuksi kotiin. Eli toooooodella pitkää aikaa niin etten näe tyttöä :( Isänsä kanssa on kotona. Varmaan pärjäävät, mutta äidille voi tulla kova ikävä. Toisella viikolla on isovanhemmat myös meillä, joten hoitajia/seuranpitäjiä tytölle piisaa, mutta kuka lohduttaisi äitiä?

Surullisia uutisia kuuluu meille... Tyttömme kummisetä kuoli jouluaattona :'( Hän sairastui ristiäisten jälkeen mahasyöpään ja hoidot eivät auttaneet. 7 kuukaudessa kaikki ohi... Ei voi ymmärtää...
 
Viimeksi muokattu:
Tehilla ja pähkämö Onnea onnea onnea :) :heart::heart::flower::flower:

Sarina :hug: Voi miten ikäviä uutisia. Ja noin äkkiä kaikki kävi :'( Oikein kovasti voimia teille!

Latvasta varmaan laho, ja tämä räkätautikaan ei helpota asiaa. Anteeksi jo kirjoitan samoja asioita toistamiseen :D

Meillä on nyt viikon verran nukuttu hyvin HUONOSTI. Mutta viime yö oli jo normaali ja tyttö ei herännyt kertaakaan yöllä. Taisimme ( tyttö sai) saada viimein lisää hampaita, useamman samalla kertaa. Jippii! :)

Hoidossa on käyty pari kertaa tutustumassa ja ensi viikolla alkaa sitten uusi arki tässä taloudessa. Hoitotäti vaikutti oikein mukavalta ja kuitenkin jämäkältä. Pihapiiri on kiva ( lue: rauhallinen, metsäinen omakotitalon piha ) Esikoinen ilmoitti ekalla kerralla että hän ei enää tule tänne, mutta kummasti illalla jo kyseli että koska mennään uudestaan. :D Saa sitten nähdä kuinka se hoidossa olo alkaa sujua. :whistle:

Meillä nukutaan päiväunet yleensä vaunuissa ja yö unet omassa sängyssä. Mutta kyllä minä viime viikolla taisin joka ikinen yö kopata tytön kainalooni yöllä, en vain jaksa jos joudun koko ajan ramppaamaan lasten huoneessa yöllä. Ja kuten jo sanoin, viime yö menikin normaalisti ja tyttö nukkui koko yön omassa sängyssä. Olen ajatellut asian niin, että vaikka lapsen kainaloon joskus otankin, se ei tee hallaa. Tärkeämpänä pidän omaa jaksamista. :)

Ikuisuus Puki sanoiksi sen mitä olen useasti ajatellut..Kiitos kaikille tuesta ja ymmärryksestä. On hienoa, että voi jakaa neuvoja ja murheita ihmisten kanssa jotka elävät samassa elämäntilanteessa. :) :flower:

Askeleita täälläkin tosiaan tallustellaan, tyttö konttaa edelleen jos ja kun kiire on,mutta metrin parin matkoja kävelee. Edelleen kiipeäminen joka paikkaan saa äidille harmaita hiuksia päivittäin :kieh: Mutta nyt sentään ymmärtää tulla peppu edellä sohvalta alas, useimmiten. :saint:

Vietetään muutaman viikon päästä 1v synttäreitä. :heart: Meillä on sellainen 20-30 hlön tiivis porukka sukulaisia ( sisältää mummot,kummit jne) kenen kanssa nähdään ja ollaan tekemisissä, joten vieraita tulee ehkä "reilusti", mutta samat ihmiset ovat aina kemuissa mukana :) Tarjoilusta on ollut puhetta. Kakun ajattelin tehdä, väliin valkosuklaa- ja mustikkamoussea ja ainakin voileipäkakkua.

Nappi Kovasti voimia sinne unitaisteluihin :hug: Meidän esikoinen oli tosiaan sellainen kalterikammoinen, että huudot loppuivat kun vaihdettiin hänet pois pinnasängystä noin yksi vuotiaana. Laidoiksi laitoin kirjat pystyyn sängyn sivuun, ettei ihan kierimällä alas tule. Toki hän osasi jo muutenkin tulla peppu edellä alas sängystä. Koskaan ei yöllä tippunut. Ja niitä turvalaitojahan on erikseenkin myynnissä, ainakin ikeassa.

Sarina Onnea uuden työpaikan johdosta! :)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Koitan parantua räkätaudista! :kieh:
 
Ihmeellinen tämä äidin mieli... Mieheni sanoi illalla, että hän herää aamulla pojun kanssa ja käy tekemessä isällensä lumityöt, yms. Minä siis sain luvan nukkua niin pitkään, kun haluan. Heräsin sitten klo 11. Olo oli levännyt, mutta voi hemmetti tätä syyllisyyden määrää. Tuntuu, etten ollenkaan nyt pääse yli siitä, että ne 5 tuntia mieheni oli pojan kanssa ja minä vaan uinailin. Onko tuttuja tuntemuksia? :ashamed: :|
 
mervi-elina ihanaa että olet saanut nukkua.. meillä ei noin ole ikinä :( ärsyttää kun mies ei tee mitään pojan kanssa jollen pyydä/käske eikä aina sekään tepsi..enkä jaksa enää siitä asiasta tapella..

Hip Hurraa...meidän poika nukku viime yönä ekaa kertaa omassa huoneessa ihan yksin...=) 15min kesti nukutus eli ei kauaa...23 aikoihin kävin laittaa tutin ja 1.30 aikoihin myös.. ja sit 5.30 huuto oli kova ja otin meidän sänkyyn, juotin maitoa ja jatkettiin sit siinä unia vielä reilu tunti...:cool:
Ikinä ei ole noin "hyvin" nukkunut..ainakin kaksi herätystä jäi pois..
Tänään on nukkunut päikkärit myös omassa sängyssä ja yöunillekin kävi tunnin taistelun jälkeen..:)
Jospa se siitä...kuinkahan kauan menee ennen ku poika oppii kunnolla nukahtamaan sänkyynsä?
matami-mimmi mä en kans jaksais ravata...helpommin tulee otettua poika pois sängystä ja ottaa omaan kaikkuun...
Ja tänäänhän meidän poika on jo 11kk :eek:=)
 
mervi-elina Täytyy sanoa, että ei (siis ole tuttuja tuntemuksia)! :whistle: Ihanaa todella, että olet saanut levätä rauhassa, äläkä nyt ihmeessä itseäsi asiasta syyttele :hug: Meillä harvoin mies omatoimisesti aamulla (viikonloppuisin) mies poikaa ottaa, jotta saisin itse nukkua, vaan kyllä se olen useimmiten minä joka näin käsken tehdä! Tosin nykyään kun itse teen töitä viikonloppuisin, ei tämmöseen herkkuun juurikaan ole mahdollista : / Mutta AINA otan ilomielin vastaan hetken omaa aikaa, näin jaksaa taas enemmän ja ihan ilman morkkiksia ;)

Meillä on nyt viikon verran yöt olleet ihan hirveitä!! Poikahan sai 31.12 ab-kuurin korvatulehdukseen ja samana päivänä iski pienelle ihan tajuton yskä ja nuha. Yöt vielä huononi ab-kuurista ja supoista huolimatta ja meillä on tosiaan valvottu yöt tunnin sykleissä |O Eli tunti nukutaan, itketään, nukutaan, valvotaan, itketään, nukutaan..jne.. Viime yönä sitten päätin, että aamulla vien pojan taas lääkäriin kun eihän tästä tule mitään! Kaikki on kiukkusia kun ei saada nukuttua ja pojan vointi tuntuu vaan huononevan :( Tänään sitten uudestaan lääkäriin ja eihän se edellinen ab-kuuri ollut auttanut yhtään, eli korvat edelleen tulehtuneet!! Nyt siis uusi (tehokkaampi) kuuri ja kunnon kipulääkeet! Kovasti lääkäri ihmetteli, ettei jo edelliskerralla oltu määrätty kunnon kipulääkkeitä vaan neuvottiin antamaan suppoa aina tarvittaessa :confused: No nyt on sitten kädet kyynerpäitä myöten ristissä, että yöt jälleen rauhottuisi ja saatais kaikki levättyä! Niin ja tietenkin, että poika tulis kuntoon!

Pähkämölle vielä suuren suuret onnittelut uudesta raskaudesta! :heart: :heart: Kukakohan seuraavaks tunnustaa?! :D
 
Poju herää poikkeuksetta klo 7.45. Minä herään kuitenkin jo klo 6.30. Yleensä teen sinä aikana kotihommia ja laitan isommat lapset kouluun. Valtteri ei heräile öisin ja teoriassa minulla olisi mahdollista nikkua klo 21-8, joka kuitenkaan ei toteudu, kun en osaa mennä ajoissa nukkumaan ja sitten on nämä omat pinttyneet tavat = Tykkään esim laittaa pyykkejä, silittää, siivota, kun pieni ei ole jaloissa.. Mieheni auttaa ja tarjoaa apua, mutta koen, että minun tehtävä on herätä aamuisin, kun mieheni kuitenkin tekee kahta työtä (on palvelualalla ja omistaa firman) ja tarvitsee lepoa. Yleensä siis kieltäydyn miehen ehdotuksista tuon heräämisen suhteen. Eilen tein kuitenkin poikkeuksen. :attn:

-mervi-elina ja poju 1v
 
Ikuisuus(ja muutkin), voi, toivottavasti en loukannu kommentillani nuorista lääkäreistä, ei kyllä ollu tarkotus! :ashamed: Itekin olen kyllä ennakkoluulottomasti aina suhtautunu noihin nuoriin lääkäreihen, vaikka epävarmuus ja kokemattomuus välillä niin selvästi näkyykin. Mut nyt tuo tytön ihottuma on menny tuohon pisteeseen ehkä osaks lääkärien kokemattomuuden takia, niin kyllähän se harmittaa :( Mut niinhän se on alalla kun alalla, että jostain on aloitettava. Itse myös omassa työssäni kohtasin jatkuvasti sitä asennetta "mitä sinä tytönhupakko mistään mitään tiedät", mut taitaa sekin päteä kaikilla aloilla joissa asiakkaita palvellaan, tavalla tai toisella. :)

Sen verran pitkittyny tuo ihotulehdus tais olla, että se voide ei tepsi niihin pahimpiin kohtiin. Pari päivää näytti että se auttaa, mutta sit taas paheni. Alotetaan siis suun kautta otettavat antibiootit. :(

Ja täällä kans yöt on pelkkää hulinaa!! Ajattelin että nuo heräilyt/valvomiset johtuis tuosta ihottumasta ja nyt vielä nuhastakin, mutta taitaapi olla taustalla myös jotain ikään ja kehitykseen liittyvää, kun kerta sitä niin monella muullakin just nyt on! Meillä menee myös noin, että puolen yön aikaan alkaa se heräily ja 2-3 aikaan yöllä tyttö herää ihan kunnolla ja sit valvotaan 0,5-2h. Välillä tyttö on ihan virkee ja haluais selvästi vaan lattialle touhuamaan, välillä taas jonkinlaisessa horroksessa rullaa ympäri meidän sänkyä ja kiipeilee minun päällä. Mä oon nyt sieltä tytön mahataudista asti, mitähän siitä on aikaa 3-4viikkoa, nukkunu pätkittäin 3-5h yöunia, ja turha varmaan etes sanoa minkälainen olo on. :|

Päiväunet tyttö nukkuu vaunuissa, yhdet tai kahdet. Yöunille käy omaan sänkyyn, nukahtaa 5 - 45minuutissa, pääosin ihan hyvin. Yöllä yritän aina ensin rauhotella omaan sänkyynsä, mutta joka yö se lopulta otetaan viereen. Välillä saa maitoa, välillä vettä, välillä ei mitään. Plaah. Ihan sama tällä hetkellä. Kai meilläkin vielä joskus nukutaan. Olen ihan varma että se on nyt tuo iho mikä vaivaa ja varmaan myös se, että käveleminen on niin uusi juttu. Jospa tuo iho nyt saatas kuntoon ja kävelystäkin häviäis uutuuden viehätys, niin EHKÄ meillä sit taas nukutaan, jos enää osataan...

Mervi-elina, mä tunnistan tuon syyllisyyden tunteen...:ashamed: Olen vasta viimesen puolen vuoden aikana oppinu olemaan armollinen itelleni ja jään kyllä ihan tylysti viikonloppusin sänkyyn makoilemaan, jos siltä tuntuu, eikä ole aamulla mihinkään menoa, ja mies saa hoitaa lasten aamutouhut. Harvoin nukahdan tuntia pitemmäks aikaa, mut ihan hyvällä omalla tunnolla velttoilen ja yritän ottaa niitä menetettyjä yön tunteja takasin. Ja ihan mukisematta mieskin lapset hoitaa, koska se nukkuu yöllä minua paremmin. Ja olen yrittäny ajatella niin, että se on arvokasta aikaa isälle ja lapsille, koska niin vähän ovat ihan keskenään.

Kaikille sairastavilla pikaista paranemista! Ja töihin palaaville/palanneille hurjasti voimia töihin ja kotiarjen pyöritykseen!
Ja Pähkämölle suuren suuret onnittelut! =) Miten oletkin malttanu olla kertomatta? :LOL: Mut hienoa että kaikki hyvin ja onnea odotukseen!

Lisää tunnustuksia?????? :D
 
Piti vielä kertoa, et eilen sattui ikävä läheltäpiti-tilanne :| Tyttö veinas tukehtua jääkaappimagneettiin. Olen monesti miettiny että mitä tuollasessa tilanteessa tekisin/pitäis tehdä, mut ei siinä ehtiny mitään ajatella, kun toinen kakoo naama punaisena. Keikautin vaan vaistomaisesti pään alas päin ja pamautin kädellä selkään ja se magneetti lensi kaaressa metrin päähän lattialle!

Meillä tyttö pistää ihan kaiken suuhunsa! Saa olla ihan hurjan tarkkana, varsinkin kun nyt seisten yltää ottamaan pöydiltä tavaroita. Esikoinen oli ihan päinvastanen. Se ei ikinä pistäny mitään suuhunsa ja kaikki sai olla ihan huolettomasti käsien ulottuvilla. Sen lempipuuhaakin oli n.1,5 v iässä koristekivillä leikkiminen! Enkä muista kertaakaan kaivaneeni niitä kiviä sen suusta! Et taas on uutta opeteltavaa...
 
nappi87 Meillä poika nukkuu kaikki unet sisällä omassa pinnasängyssä. Joskus harvoin myös rattaissa, jos tehdään lenkki ulkona. Silloin unet vaan jää melko lyhyiksi ja poika herää usein jo ennen kuin ehditään kotipihaan. Sisällä nukahtaa melko hyvin, mutta vaatii imetyksen ennen sitä.

jontsulii Voi kuulostaapa ikävältä tuo vesirokko! :| Meidän tutuilla oli myös vauvalla ollut vesirokko ja aika rajuna, toivottavasti meidän poika sairastais sen vasta vähän vanhemmalla iällä.

pähkämö Paljon onnea uudesta raskaudesta!!! Saatkin kohta sitten jäädä töistä kotiin! :)

mervi-elina Mulla kanssa välillä (turhia) syyllisyydentuntoja. Yhtenäkään aamuna en tosin oon vielä saanut jäädä nukkumaan, vaan yleensä aina minä nousen pojan aamutouhuja tekemään, kun mies menee keittämään itselleen kahvia...syöttää kyllä pojalle välillä aamupuuron, niin saa itse syödä rauhassa aamupalaa. Joskus oikein haaveilen, että kunpa sais JOSKUS nukkua aamulla puoli kuutta kauemman...

Dolly04 Jaksamista teille öihin. Jospa tuo vahvempi ab-kuuri toisi helpotusta!

Kaikille muille myös paljon jaksamista katkonaisiin öihin ja sairasteluihin! Meillä myös poika välillä heräili useampaan kertaan öisin, mitä lie eroahdistusta oli. Nyt on kaksi yötä nukkunut heräämättä, mutta aamuthan alkaakin sitten puoli 6 jälkeen.

aani Harmillista, että voide ei auttanut tytön ihottumaan. Toivottavasti kuuri tepsii. Ja vielä kerran jaksamista sulle! :hug: Meillä muuten poika ihan samanlainen, että kaiken laittais suuhunsa. Kaikki kaapit ja laatikot saa nykyään auki, että tarkkaan pitää katsoa, mitä sieltä laittaa suuhunsa. Tänään nostin yläkaappiin konetiskiaineet sun muut, ettei niitä ainakaan sieltä ala popsia...

Ois ehkä aika aloittaa pottailut meilläkin..poika oli tänään hetken ilman vaippaa olkkarissa, kun otin pissavaipan pois. Ehti pienen lätäkön lirauttaa lattialle, ja kun sitä kuivailin niin meni nurkkaan, josta alkoi kuulua ähinää. Minä nappasin pojan salamannopeasti syliin, mutta niin vaan ehti kakkapökäleitä tipahdella pitkin lattiaa..:LOL: onneks ei mennyt matolle ja onneks oli sen verran kovaa kakkaa, ettei suurempaa sotkua tullut. Usein poika kun kakkaa ruuan jälkeen, niin ois varmaan järkevää sen jälkeen sitten kokeillakin potalla istumista.
 
Pähkämö
bebo Juu, pian sitä saa taas jäädä kotiäidiksi ;) Kaikkiaan ehdin olla töissä noin 5 kuukautta ennen äitiyslomalle jäämistä. Hiukan kyllä nolotti ja jännitti kertoa pomolle uudesta raskaudesta heti töihin palaamisen jälkeen, mutta hyvin tuo sen otti.
 
Myöskin poju laittaa kaiken suuhun! Sisarusten huoneeseen ei ole mitään asiaa, kun kaikki löytää tiensä sinne suuhun. Kaksoset ovat olleet tässäkin asiassa erilaisia. Kumpikaan ei ole syönyt hiekkaa eikä lunta. Mitään pieniä tavaroita ei ole tarvinnut kalastella suusta.. Kevät ja kesä sitten näyttävät, että maistuuko pojulle hiekka. :x

Joo, en tiedä miksi tunsin eilen niin valtavaa syyllisyyttä, kun mieheni heräsi pojun kanssa ja vietti vielä muutaman tunnin isällänsä pojun kanssa. Olin kyllä tosi kiitollinen tosta tilaisuudesta miehelleni ja osaan arvostaa miestäni, joka hyvin paljon on valmis auttamaan, jos vaan minä annan auttaa. Pojun kanssa on vaan tuntunut siltä, etten paljoa ole tarvinnut apua. En kärsi väsymyksestä, kun saan nukkua yöt, jne.. Osa näistä tunteista on sitäkin, että haluan olla koko ajan pojun lähellä ja se varmaan juontaa vaikeasta raskaudesta...?

Poju harjoittelee nyt itse syömään. Aloittaa ruokailun lusikalla ja sitten tarvitaan käsiä ja sitten taas lusikkaa. Uskon, että ruokaa menee suuhunkin asti, koska sotkua on enempi käsissä ja pöydällä. Viikonloppuna ostin pojulle sellaisen ison ruokalapun, joka suojaa melko hyvin vaatteita. Mutta harjoittelu on varmaan tässä asiassa ainoa tapa oppia!

Joulun pyhät ja synttärit on nyt ohitettu ja vaaka näyttää nyt -30 kg. Tuon kaiken voi siis laskea siitä painosta, mikä oli ennen raskautta. Tyytyväinen olen! Mutta vielä saa lähteä muutama kilo.
 
Viimeksi muokattu:
aani, siis et todellakaan loukannut minua tuolla kommentilla! :) Sanoin vaan oman näkemykseni kun olen kohdannut aika paljon ikäviä kommentteja tuolla sairaanhoitomaailmassa vastavalmistuneena... Tosi harmillista kuulla, ettei voiteet auttaneet, toivottavasti nyt löytyisi joku apu tuohon ihoon. :hug:

Meillä menee myös tytöllä lähes kaikki suuhun, mutta sylkee ulos jos on liian iso pala tai joku outo homma, ei ole ollut vielä ainakaan tukehtumisvaaraa. aani kuulostaa ihan hirveän pelottavalta tuo teidän tapaus! Onneksi selvisitte säikähdyksellä!

Minä en kyllä myöskään pode huonoa omatuntoa jos jään joskus harvoin hetkeksi makoilemaan sänkyyn (en osaa sen jälkeen enää nukahtaa) kun mies ja tyttö nousseet, todella harvoin se olen minä joka jää lepäämään. Ja muutenkin jos saan ansaittua omaa aikaa niin otan kyllä ilon irti. Kotiin on aina ihana palata ihan lyhyenkin poissaolon jälkeen, mutta paljon saa voimia kun välillä käy omilla menoilla!

Minä itse -vaihe menossa jonkinasteisena, enää ei mee soseet alkuunkaan vaan sormiruokana pitää kaikki syödä. Oon tehnyt itse porkkanalettuja, pilkkonut vihanneksia ja hedelmiä, keitellyt kananmunia jne. Keitetty kananmuna on suuri hitti, tyttö vetää sen antaumuksella suihinsa eikä lattioilla ole juuri muruakaan.

Pähkämölle ihan hurjan suuret onnittelut! :heart: Minäkin täällä mietin, että kenellä muulla on salaisuuksia kertomatta? ;)

Meillä yöt olleet nyt pari viikkoa TODELLA hyviä. Tyttö nukkuu 11-13h inahtamatta? Aah mitä autuutta, nautin tästä ihan täysillä, koska kohta varmasti tulee taas joku kausi ja unet on mennyttä.

En nyt jaksa/ehdi kirjoitella enempää, meille ilmoitettiin tänään että asunnossa alkaa putkiremppa viikon kuluttua ja täältä pitäis päästä alta pois. ei mitään tietoa mistä löydetään asunto tai muuta ja lievästi sanottuna on pinna aika kireällä ja stressaa nää asiat. Kiva alle 1-vuotiaan kanssa miettiä, että mihin muutetaan ja mistä saatais asunto tyyliin heti. :/ Ei kovin kiva yllätys viikon varoitusajalla!
 
Pähkämö
mervi-elinalle suuren suuri hatunnosto painonpudotusurakasta! Mahtava saavutus! :flower:

Meillä myös tapaus, joka kerää kaiken suuhunsa. Lattialta noukkii kaiken mahdollisen suuhun mahtuvan ja jemmaa ne poskiinsa. Posket pullottavat kuin hamsterilla. =) Ja sormien kanssa saa olla varovainen, jos yrittää suuhun kerättyjä juttuja pois saada. Pikkumies on nimittäin kova puremaan, eikä säännöstele voimiansa sormesta kiinni napatessaan...

Ongelmaksi on tullut myös pojan lelujen pitäminen poissa koirien suista. Aiemmin koirat ovat kyllä uskoneet, ettei pojan leluihin kosketa, mutta nykyään poju oikein tyrkyttää ja työntää lelujansa koirien suuhun: "Ota, ota!" Eihän ne koiruudet oikein ymmärrä, että mitä siinä sitten pitäisi tehdä... : /

Ja sitten taas töiden pariin... :wave:
 
Piti vielä kirjoittaa tosta meidän "pikkuimurista". Imuroin päivittäin, kun poju laittaa järjestäen kaikki pienet ja isommatkin "muruset" suuhunsa. Ei ole väliä onko murunen ruokaa tai sukkanöyhtää. :x Sitten kun tylsä äiti (=minä) on imuroinut kaikki näkyvät roskat, poju on keksinyt esim tuolin jaloissa olevat tarralaput (halkaisija noin 2 cm). Nyhtää lappuja irti ja pistelee suuhunsa. Hyvin usein huomaan pojan aikeet, mutta pari kertaa olen kalastellut tuollaisen tarralapun suusta. :| Että meillä ei tästä elosta tulisi mitään, jos olisi esim 3-4v tässä samalla.. Noi kohta 11v:t osaa jo pitää oman huoneen oven kiinni, eivätkä jätä pieniä tavaroita pojun ulottuville.

-mervi-elina ja poju 1v
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä