Inseminaatio

Täällä kp5. Oksensin taas koko aamuyön kun oli niin kovat menkkakivut, töihin en taas voinut mennä. Ne kivut on tosiaan niin hurjia, että en enään tiedä mitä pitäis tehdä. Panacodia kyllä syön, mutta ei tällä kertaa auttanut yhtikäs mitään.
Ens viikolla ois aika klinikalle suunnittelemaan jatkoa. Eniten tässä ahdistaa, kun haluis tehdä ivf hoidon yksityisellä, mutta rahallisesti se on kallista!! Onko kukaan vielä ottanut selvää joutuuko sen koko summan maksamaan kerralla?
Muuten pyydetään, että tekevät sitten lähetteen julkiselle puolelle. Koko asia vituttaa niin paljon tällä hetkellä, että monen monet itkut on jo päästetty.
Tosta alkoholi asiasta .. Kyllä me sillon tällöin juhlitaan tai otetaan pari kotona. Viime viikonloppuna oli myös mielettömän hauskat juhlat, joten en hirveästi jaksa ainakaan itseäni soimata sillä, että pitäis sekin jättää tyystin pois, kohtuudella kuitenkin!
Vauvakuumetta Sanoiko se lääkäri myös sellaisista vitamiineistä missä on mukana foolihappoa, että eikö sellaistakaan sais käyttää? Ite syös kerran päivässä raskaus vitamiinejä, niissä on kaikenlaista ja suurimmaks osaks sitä foolihappoa. Paketissa lukee myös "raskautta suunnittelevalle" ..
Salamatkustaja Kyllä olen myös ite monen monet pregnyl pistämiset saanut epäonnistumaan. Sen takia mulla on aina 1kpl ylimmääräistä siltä varalta :)
 
Nörppö voi ei! Sulla tosi kurjat oireet:(
Nörppö ja 1nainen Sama juttu itsellä, haluaisin jo ivf-hoitoihin ja pian mutta yksityiselle ei nyt rahallisesti pysty menemään eli pakko jonottaa kun asia eteen tulee.
Vauvakuumetta ihan sama viime kerralla, olis kiva nähdä naikkarilla "tuttuja" ja jutella odotellessa :)
Kaarne ja Lapseton81 onnea sinne jatkohoitoihin ja saatta olla että myös pinossa tavataan...

Mulla kp 29/28-30 menossa. Ei sitten oikeastaan mitään oireita suuntaan eikä toiseen! Viime kierrolla vatsa turvoksissa ja tissit kipeenä, paleli ja vatsaan koski vähän väliin. Nyt ainoastaan vähän väsyttää ja pientä nippailua mutta johtuu varmaan kystasta.
Mutta tosiaan kummallista tämä naisen elämä taas joskus, välillä oireilee ja kunnolla ja välillä ei juurikaan ja silti aina kuukautiset alkaa!!!
No mä tässä vielä odottelen mutta olen asennoitunut jo luomukiertoon ja kystan seurantaan...
 
Vauvakuumetta
Salamatkustaja, miten inssi meni? Oliko kaikki niinkuin piti? Mulle vois helposti myös käydä kämmejä sen jauheen ja liuoksen kanssa, mutta ehkä nyt, kiitos sinun kertomuksen :wave:, jää itsellä parit mokat tekemättä kun osaa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin. Mulla nimittäin tulossa eka irrotuspiikke evör. Siellä opettelussa hoitaja puhui niin ristiin rastiin niistä piikeistä, että joutui vähän kotona miettiin kaikki uusiks.

1nainen tosi kurjaa!! :hug: Ei tämä kyllä helppoa ole. Jotenkin kummallista, että jotkut tulee raskaaks ekalla yrittämällä, kun me muut ei sitten millään vaikka "materiaali" laitetaan valmiiks paikalleen. Ja ei nämä inssit kyllä hirveän hyviä tuloksia tuo, kun tosi monet joutuu rämpimään niitä vaikka kuinka monta tuloksetta läpi. Meillä kohta kolmas inssi tulossa jos kaikki menee kohdalleen, mutta MITÄÄN en enää odota siltä. IVF jonossa nähdään! Onneks siinä on kuitenkin paljon paremmat onnistumisprosentit.

Nöppö, tiedätkö, mulla on ollut aivan kauheet menkkakivut siitä asti kun menkat on alkanut, eli 14-vuotiaasta. Nyt sen kohdun putsauksen jälkeen ekaa kertaa mun elämässä mulla oli kivuttomat menkat. En tiedä mitä ajatella. Mulla kun on semmoset kivut yleensä, että hiki valuu otsalta ja buranaa kuluu (nyt ei voi buranaa syödäkään). Mikähän sulle noi kivut aiheutti???!!

Ja joo, sanoi todellakin. Kysyin nimittäin just niistä raskausmultitabseistakin kun mulla on niitä, niin kaikki kielsi. Sanoi oikeen sen foolihapon nimenkin mitä lääkärit ainoastaan suosittelee. Mutta
mä oon kyllä vähän sitä mieltä, että se hoitaja on vähän liian tiukka asenteissaan. Mä kysyin tuolla "kysy asiantuntijalta raskaudesta/odotusajasta" palstalla niistä multitabseista, niin se lääkäri ainakin vastas, että niitä voi syödä. Jos niistä nyt oikeasti olis todistetusti haittaa niin johan ne kiellettäis heti kättelyssä, luulis.

Semmonen vielä, että mulla oli viime kierto ilman lääkitystä, ja huomas eron. Nyt tiedän, että lääkkeet aiheuttaa mulle mm. nännikipuja ym. Nyt ei muljunut munasarjoissakaan kuten clomikierrossa. Nyt on eka piikki takana, mutta vähän jäi mietityttämään, että tuliko sieltä mitään, kun ei juuri tuntunut. Ainakin sen neulan päässä oli pisara, mutta ei tuntunut yhtään siltä, että mitään olis mennyt masuun.

Johkunen, josko sittenkin ois tärpännyt :flower: ! Miks täällä ei oo naamaa mikä näyttää peukkua, laittaisin sulle nyt monta peräkkäin!
 
Vauvakuumetta: Ovulaatiotikku näytti eilen illalla plussaa, tosin vasta yhentoista aikaan illalla...Lääkäri sanoi ultrattuaan, että kaikki näyttää oleva hyvin...yks iso munasolu ja kohdunlimakalvo juuri oikeanlainen...Inssi sujui hyvin, mitä nyt oli hieman kivulias toimenpide...mulla jotenkaan ei mennyt kohdunkaulasta sisään se pehmeä katetri, joten joutui vaihtamaan sen jäykempään versioon. Mutta nyt sitten odotellaan, jotta pääsee tekeen raskaustestin, en kylläkään tiiä miten tässä jaksaa oottaa koko ajan jännittämättä, varsinkin kun mokasin sen irrotuspiikin kanssa.

Onnea sinulle irroituspiikin kanssa :)
Seuraavaksi, jos joudun vielä laittamaan, niin silloin mulla on ohjekirjanen koko ajan nenun alla!
 
ON: odotus päättyi eli kp1 menossa!
Ei oikeastaan sureta kun oireettomuuden mukaan en mitään odottanutkaan, mutta kiukuttaa :kieh:
Eli huomenna soitto ja varaus välikierron ultraan katsastamaan suklaakystan tilanne ja miten jatketaan tästä...

Mutta tänään uskalsin siis ottaa buranan jo muutaman päivän jyllänneeseen hedariin, eli jokin helpotus tuli! Onko muilla hormooneista johtuvaa päänsärkyä ja tehoaako teillä mikä lääke? Itsellä tosiaan vain burana caps.

Vauvakuumetta jännä nyt kanssa nähdä ilman clomeja tuleeko samoja oireita (tai oireettomuutta)

Onnea muille insseihin, mä siis koitan tämän kierron keksiä muuta ajateltavaa:confused:
 
Oli pakko liittyä seuraan vaikka inssiin on vielä aikaa...varmaan menee enskuun puolelle. Oltiin yksityisellä, mut siirrytään sieltä pikkuhiljaa väestöliiton puolelle kun ollan viel nii nuoria 26 ja yritetty jo 2 vuotta...eli

nyt kp25/31 ja ens kierrosta alkaa clomit ja mennää varmaa sit suoraa tammikuus inssii jos siel nyt on hiljasta...ainaki sen lekurin mukaan jono ei ole pitkä täälä päin...ja laittoi meidät jo sinne...aukiolo tuutkimus ja simppatutkimus tehään myös tässä lähiaikoina...vaikka tuntuu et parikuukautta on lyhyt aika nii mä vaan ootan et pääsen syömää niitä clomeja ja sit eteenpäin ku täs ny on jarrattu jo niin kauan...

miten kallis tuo inssi on väestöliitonpuolella ja mitä muuta siihen hintaan pitää ottaa huomioon? Polimaksut? Lääkkeet? Simppojen pesu yms??? Onko ne kaikki erikseen vai tuleeko könttä summa?
 
Raksalainen: Me käydään myöskin väestöliitossa...ja maanantaina oli eka inssi. =) Minun tietääkseni väestöliitto on myöskin yksityinen...ei siellä minusta oo hirveet jonot tai ainakin sellaisen kuvan oon saanut. Mä otin sinne yhteyttä syyskuu alussa, jolloin mulle tehtiin kuukautiskierron kartoitus ja inssi tehtiin nyt marraskuun eka päivä...ja lääkäri sano inssin jälkeen, että jos menkat alkaa, niin heti soitto heille ja ajanvaraus ultraan, jonka jälkeen aloitetaan heti kierron 3.-5. päivä
Puregonpistokset eli uusitaan samantien inssi uudestaan...lääkäri sanokin, että inssiä voi pyörittää taukoamatta. :)

Mulla inssi maksoi 307,11 ekee + 10 kpl ovulaatiotikkuja 30 ekee eli yhteensä 337,11 ekee. (vähennetty jo kelankorvaus) Hinta tietty yksilöllinen, meinaan jos joutuu usein käymään ultrassa...jouduin käymään ultrassa kolme kertaa ja joka kerta myös laskutetaan lääkärin vastaanotosta.
Apteekista Puregonpistos noin 120 ekee ja Lugesteron ja Pregnyl irrotuspistos 20,88 ekee (näistä jo vähennetty kelankorvaus)

Miehellä maksoi 89,09 ekee ja siihen kuului siemennesteentutkimus, laaja (pesu) ja siemennesteentutkimus, laaja lisätutkimus. (tuostakin vähennetty kelankorvaus).
 
Ajattelin nyt purkaa ajatuksiani tänne, yötöissä kun tämän viikkoa olen niin töissä on sitten hiljaisen hetken tullen aikaa miettiä ...
puregonin piikittäjät: onko teille tullut mustelmia vatsaan? Luin Puregonin ohjeista että voi olla yksi haittavaikutus, mutta mulla on tullut tästä kierrosta vasta mustelmia, viime kierrossa ei tullut mitään, Pregnyl-pistojälkikään ei turvonnut tai kipuillut.
Kurjaa!

johkunen tosi harmi että sun odotus viime kierrolta päätty noin. Mua kiukuttaa joka kuukausi kun menkat alkaa. Musta tuntuu että siihen ei totu koskaan. Vaikka kuinka yrittäis olla ajattelematta mahdollista raskautta, oireita, yms niin silti tipahtaa ja korkeelta... minä ainakin. Mutta onnea sulle ens kiertoon!

Nöppö onpa kovat menkkakivut sulla! :( Itsellänikin on ollu siitä asti kun menkat alkoi, hirveät kivut kuukautisten ensimmäisenä päivänä. Ihmettelin viimeksi kun menkat alkoi, ettei ollut kipuja niin paljon että olis tarvinnu ibuprofeiinia ottaa, sellasta ei oo ollu vuosiin. Viime kierto oli hormonein tuettu.

Muistaako kukaan FSH-arvoaan ... itse kysyin sitä viimeksi lääkärissä ja lääkärin mukaan se oli koholla, 10. Tämän tiesinkin, kun lääkäri oli puhunut munasarjojeni toiminnan hiipumisesta. Tein tässä salapoliisin työtä netissä ja aika lohduttomia kokemuksia jäljitin, kun oli tuo arvo noin korkea :/ Toisaalta - saatiinhan viime kierrossakin yksi munarakkula kasvamaan lääkkeillä sopivan kokoiseksi, siihen vaan tarvittiin 11 päivän Puregon-kuuri, mutta kuitenkin.
 
Halusin vaan kertoa, että siirryn nyt sitten johonkin IVF keskusteluun eteenpäin. Kuten olen jo maininnut 3 inssiä ei tuonnut tulosta, niin eilen kävin lääkärissä ja pääsin heti hoitoon. Ekan pistoksen otin jo tänä aamuna, lääkitykset jatkuu ensiviikkoon ja ehkä jo perjantaina tai viimeistään maanantaina tehdään koeputkihedelmöitys. Hinta on kyllä aivan helvetin kova, eilen meinasin illalla jo perua koko homman, mutta päästiin kuitenkin sopuun.. lainaa vaan lisää.. koska vauvaa halutaan millä hinnalla vaan. Rasittavaa tää on, kuten te kaikki täällä jo tiedätte. Teille rakkaat naiset, toivon paljon onnea ja jaksamista ja... muistakaa, että ei saa luovuttaa! :):heart:
 
1nainen Ihanaa että pääsitte heti! :heart: Meillä on ens viikolla jatko suunnittelu käynti, ja nyt tässä tosiaan mietin, että tehdäänkö vielä neljäs inssi vai ivf. Ja tietenkin se RAHA on yks tekijä myös tässä. Otitteko ihan pankista vaan lainaa? Se nimittäin on liikkunut myös mielessä. Ajatus, että joutuis puolen vuoden jonoon, yh.
johkunen :hug:
dijana Mullakaan ei ole tullut pregnylistä mitään iho oireita.. ehkä sillon hieman kun on joutunut jännityksessä tökkimään sitä piikkiä :)


Ensin kyllä toivoisin, että ne tutkis perusteellisesti nämä mun menkkakivut. Vaikka ei ole tutkimuksissa mitään löytynyt. Ja vielä kaiken paras... soitin klinikalle kun kivut oli kovat, sanoivat vaan, että panacodin lisäksi saisin syödä miranaxia mikä on vahvempi tulehduskipulääke.. ja nimenomaan sitä en ole saanu syödä tämän lapsettomuushoitojen aikana!! Joten en kyllä ottanu.

Onko kukaan kokeillut vyöhyketerapiaa? Ajattelin varata ens viikolle ajan :)
 
Joo, pankista meinaan ottaa jonkun verran lainaa.
Meillä on onneksi maksajia 3 henkilöä, joten jaamme sen kokonaissumman kolmeksi..
niin ei ole niin hirvittävä. Tietenkin.. aivan kamalaa ajatella, jos ei onnistukaan..
olisi kuin uunin heittänyt sen 2500 € ..
 
Nöppö Olen myös suunnitellut ensi kiertoon vyöhyketerapiaa...siitä on kuulunut paljon positiivisiakin tuloksia...siis plussauksia...olen kuullut että vyöhyketerapiakäynnit kannattaa ajoittaa oviksen ajoille...ja jatkaa 10-15 kertaa/kerran viikossa...mieluiten lapsettomuuteen perehtyneellä vyöhyketerapeutilla mutta muutkin käy jos ei paikkakunnalta sellaista löydy....

Salamatkustaja Oon kai menny sit sekasi noitten yksityisten ja väestöliiton kanssa, mut siis ollaan oltu perhesuunnittelu neuvolassa(kaupungin) vuosi sitten eka kerran, ja sieltä sanottiin vaan et yrittäkää vaan kyllä se sieltä tulee....meni toinen vuosi ja painuin suoraa yksityiselle...meillä täälä yksityinen "sairaala" jossa erikoislääkärit ottavat vastaan...
Sanoi siellä että ei kyllä normaalia ole...ja kun selitin tilanteemme teki hän lähetteen heti sairaalan puolelle jatko hoitoihin...ainoastaan tämä ensimmäinen kierto mennään nyt vielä tuolla yksityisellä...
Toivon kovasti että ekasta inssistä tärppäis....usko vaan siihen...on monia jotka ovat ekasta inssistä tärpin saanut...:hug:
 
Vauvakuumetta
Heippa,
Tänään oli ultra, ja kaikki oli o.k. Pistoksia jatkan sunnuntaihin, maanantai-iltana irroituspiikki ja keskiviikkona on sitten se kolmas inssi.
Viikonloppuja kaikille!
 
Tällä oireet väheni ja rintojen kipuili väheni viime viikon loppuun mentäessä ja testi negatiivinen. Nyt sitten odotellaan kuukausia ja aloitetaan heti perään uusi yritys...*huokaus* Noh onneksi tätä ei kokeilla enää nyt kuin kerran ja päästään ns. parempaan keinoon...
 
Vauvakuumetta
Simpli86, :hug:, kurjaa. Toivoin niin että te olisitte onnistuneet.

Haluaisin kyllä tietää ketä on ne 10-15% ketkä onnistuu ekassa inssissä, kun tuntuu ettei todellakaan noinkaan moni. Onneks ivf:llä on paremmat prosentit, ja vaikka nyt ollaankin taas inssiin menossa, jotenkin ajattelen sen meillä vaan välietapiks ennen järeämpiä juttuja.

Pistin äsken irroituspiikin, ja hyvin meni. Mulla on jonkun verran kokemusta pistämisistä jostain vuosien varrelta, mutta itselle pistäminen on kuitenkin eri juttu vaikka muita pistellyt oliskin.

Mitäs muille kuuluu?
 
Oonhan mä aika nörppö :)

Tänään ois klinikalla käynti edessä. Puhuttiin vähän, että mentäis julkiselle puolelle ivf hoitoa odottelemaan. Ei meillä ole repästä yli 2000e nyt noin vaan, vaikka lainalla se onnistuis. Mies nyt ei ole juuta ja jaata sanonut koko asiaan.. Eli vähän yksin olen näitä päätöksiä päässä pyörittänyt. Mites teillä yleensä tehdään päätökset??
Olo on surkea, ja kipeä oon taas ollut viikonlopusta lähtien. Voi huoh ....
 
Niinhän tässä taas pääs käymään .. Suunnittelu aika peruuntui, ja seuraava aika 2 viikon päästä. Noh, eihän meillä tässä enään mikään hoppu ole, kun hoitoja ei enään tehdä. Kuukautisiin liittyvät kivut aikovat tutkia vielä, koska normaalia tämä ei ole.

Soitin naikkarille jo, ja tiedustelin kaikenlaista että miten julkisella sitten toimitaan. Oli niiiiin ihana nainen joka vastas puhelimeen. Rupateltiin reilu puoli tuntia, ja hän toden teolla sai hymyn suun pieliin!! :heart:
En tule nyt hetkeen palstailemaan, mutta tuun välillä varmasti kurkkimaan teidän kuulumisia. Koska tämäkin hyvin todennäköisesti siirtyy ivf pinoon.
 
Pikaisia kommentteja ennen kuin hiirestä loppuu patterit...

Vauvakuumetta tsemiä kovasti kolmanteen inssiin =)

Voi tylsyys Nöppö:hug:
Meillä mies kyselee ja yrittää ymmärtää kaiken maailman termejä, mutta loppupelissä se olen minä joka tekee päätökset. Me ollaan naikkarilla hoidoissa ja siellä tosiaan on ihanat hoitajat =) Tänään tapasin myös sympaattisen ulkomaalais-taustaisen lääkärin joka kerrankin kuunteli, kertoi ja vastaili!

ON: mulla p**** päivä :'(
Kävin siis välikierron ultrassa naikkarilla ja mun endo on edennyt reippaan askeleen. Kaiken lisäksi kaikki hormoonit mitä popsitaan, lisäävät endon tehoa ja leikkaukseen menen taas kun en enää kipuja kestä. Mulle tehdään komas inssi clomien kera näillä näkymin joulukuussa, mutta nyt tosiaan edetään yksi kierto kerrallaan ja seurataan tilannetta...
 
Vauvakuumetta
Nöppö, mekun ollaan julkisilla, ja inssejä vasta tehty, niin ei ole ollut niin paljoa suuniteltavaa. Mulla on kyllä tosi ihana mies, joka on kaikessa aina mukana ja tukena, mutta miehen ja naisen roolit on kuitenkin aika erilaiset tässä suhteessa, että kyllä meilläkin minä oon se, joka voimakkaammin "ideoi".
Ton on pakko olla taas se sama nainen Naikkarilla, joka sulle oli mukava, kestä oon "puhunut" täällä. Se alkaa tekemään Turun yliopistolla tutkimusta siitä, miten henkilökunnan suhtautuminen potilaisiin vaikuttaa raskaaksi tuloon. Sillä mielellä, että raskautuuko positiivisia kokemuksia saaneet paremmin lapsettomuushoidoissa. Onkohan sama? Tuliko puhetta noista?

On ne isoja rahoja laittaa yksityisellä, ja jos ei onnistukkaan, niin en voi edes kuvitella miltä se tuntuu. Varsinkin jos ne rahat joutuu lainaamaan tai muuten kitumaan niiden eteen. Mä meinisin sinuna vaan Naikkarille jonoon, oot sen verran nuorikin vielä, että ei sen puolesta oo muutamasta kuukaudesta kiinni, kuten mun kohdalla. Iän vuoksi oon vähän paniikissa. Mut tossa vaan mun mielipiteitä.

Johkunen, kiitos. Mulla oli myös viimeksi toi sama ulkomaalaistaustainen, ja tosiaan oli helpottunut ja hyvä olo kun oli vaihteeksi ystävällinen lääkäri, ja joka kuunteli.
Paljon voimia ja :hug:!
 
jsl
Hei! Tässä ketjussa on niin monta sivua etten millään kaikkia jaksa lukea, mutta haluaisin inseminaatioon liittyen kysyä muutamaa asiaa. Yksityisellä ollaan hoidoissa. Meille siis tehtiin toinen inseminaatio eilen puolilta päivin. Menopuria oon pistäny, jotta munasoluja kehittys. Perjantaina oli ultra, jossa yksi munasolu nähtiinkin ja sunnuntai iltana pistin pregnylin. Ja eilen tosiaan se inssi tehtiin. Tänään puolen päivän jälkeen olen alkanut tuntea oviskipuja, joten ajoittuiko tuo inssi nyt aivan väärään aikaan tehdyksi? On kyllä yritetty kotikonsteinkin lisätä raskauden alkamismahdollisuutta sekä eilen illalla että tänä aamuna. Mutta tuo miehen siemenneste on niin huononlaista, että klinikan biologi suosittelee ICSI:tä. Pesun jälkeen oli 2,3 milj. liikkuuvaa, joka kuitenkin paremmin kuin ekassa inssissä jossa alle 1miljoona. Mutta tosiaan seuraavassa kierrossa sitten tehdään se ICSI. Oon kyllä miettiny, kun noita ICSI:tä ei ehdi tehdä tänä vuonna kuin 1 kpl, mutta inssejä ei pysty tehdä enää yhtään, koska meillä ne inssipäivät sattuu aina pyhäpäiville, että kävis vaan seuranta ultrassa ja kotona yrittäs sitten raskautua. Ei tuossa varmaan mitään järkeä meidän tilanteessa ole, kunhan vaan yritän siirtää ICSI:den aloittamista. Lääkärikin on ihmeissään kun me on kuitenkin yksi lapsi jo saatu ihan vaan clomeilla.
 
Vauvakuumetta
Hei,

Tässä hieman omaa näkemystäni, toivottavasti auttaa yhtään.
Ihan tarkalleenhan on varmaan vaikea sanoa, milloin on se 100% oikea aika inssille, ja vaikka inssi siihen aikaan satuttais tekemäänkin, eihän se raskautuminen siltikään välttämättä onnistu. Itse psitin irroituspiikin eilen, ja huomenna on inssi. Kivuista on varmaan aika vaikea päätellä ihan tarkkaan mitään, koska kipuja voi tulla esim. munarakkulan puhkeamisesta, ja monista muista jutuista matkan varrella. Siittiöthän elää muutaman päivän, joten vaikka sun ovis olis ollut päivä inssin jälkeen, niin voihan se hedelmöittyminen ollut tapahtunut tänään.
Paljon tsemppiä Sinulle!
 
Vauvakuumetta
Niin ja vielä sinulle jsl kun tossa raapustin kauhealla kiireellä. Oli pakko palata katsomaan, että mitä oikeen raapustin. Nyt kun luen tuota omaa kirjotustani, niin kuulostaa turhan negatiiviselta, mikä ei ollut tarkoitus.
Pointti tuossa oli siis se, että ei varmaan kannata kauheasti stressata tuosta inssin ajankohdasta, kun mitä täällä on lueskellut, niin joillain on onnistunut vaikka munasolu on jo inssiä tehdessä ehtinyt irrota, ja toisilla vaikka ei ole silloin vielä ollut irronnut. Paljon plussaonnea teille!
 
jsl
Vauvakuumetta en kokenut vastaustasi mitenkään negatiivisena. Omien laskelmieni mukaan suurimmalla osalla on toimittu siten, kuten sinulla, eli irrotuspiikin ja inseminaation välissä on ollut vähintään vuorokausi. Jostain olen myös lukenut, että nuo pestyt siittiöt eivät eläisi niin kauaa kuin pesemättömät. Pitää kai vain luottaa lääkäriin, joka tekee lapsettomuushoitoja työkseen. Välillä vaan tuntuu, että koko homma on rahastusta.
 

Yhteistyössä