\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.01.2006 klo 00:43 Lähiäiti kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.01.2006 klo 00:03 Sähikäinen kirjoitti:
Teidän juttuja on mukavata lukea, mutta yksi, mihin takerrun.. Että isin luona pitäisi olla "kuin lomalla". Jos tahdot lokaa niskaan, niin siitä vain. Miten lapset voi ottaa sinut vastaan "isin uutena vaimona", jos sinä vain höyryät kuin veturi ympäri kämppää häiritsemättä heidän aikaansa. En usko, että lapset siitä tulevat onnelliseksi. Lapset, myös "eroperheen" lapset kaipaavat myös rajoja ja rakkautta, ei seiniä pitkin hiihteleviä "uusia naisia". Se, ettet puutu heidän asioihin, ei nimittäin ole sama, kuin se että annat olla, ja olet taka-alalla.. Kokemuksesta tiedän, että lapselle on tärkeää turvalliset ja fiksut aikuiset. Joille voi kiukuta ja aukoa päätänsä, joka ei kuitenkaan käännä selkää tai lähde kiukutteluun mukaan..
Saatoin jo ohimennen puhua ohi aiheen ja voin olla myös väärässä, mutta tämä on minun näkökantani, ehkä hiukka jämäkämpi, kuin edellinen.. Ottakaa kantaa, rakkaat toverit.. :kieh:
En usko oikein, että lapset minusta ylipäätäänkään voisivat tulla pyyteettömän onnelliseksi. Suhde voi silti olla hyvä. Minä puhun nyt täysin omasta kokemuksesta ja siitä minkälaisen äitipuolen minä olen kokenut hyväksi.
Pieni lapsi varmasti tarvitsee rajoja. Mutta jos kyseessä on jo esim. murrosikäinen lapsi. Jos siinä uutena puolisona alan hirveästi rajoja etälapselle heittämään ym., luulen että teen enemmän hallaa.
Minä olen iloinen, että oma äitipuoleni ei puutu minun asioihin ja olemme ystäviä. Juuri tästä syystä. Mutta en toki väitä että se on ainoa oikea tapa. Minä koin sen oikeaksi ja haluan itsekin pyrkiä siihen. Riippuen toki tilanteesta ja lapsista.
Tarkoitin tällä lomalla olemisella sitä, että monia äitipuolia on tuntunut häiritsevän se, että isä hösää tapaamisviikonlopun vain lapsensa kanssa. Ja tuntee itse jäävänsä ulkopuoliseksi. Minusta isän tulee saada olla lapsensa kanssa ihan kahden.
Ja mitä sitten jos jääkaapissa on vain sipsejä ja limskaa. Niinkuin joku joskus on sanonut. Minua se ei haittaa. Minusta se ei ole niin väärin, että lapsen elämä voisi olla tavallaan lomaa, kun tulee. Siis jos tapaamisia on harvoin!
Tiedän toki, että esim. vuoroasumisessa täytyy olla eri kuvio. Mutta minä en pidä lapsen kannalta sitä hyvänä, enkä lähtisi siihen. Koska en sitä itsekään kestäisi. Ja tästä on aivan turha suuttu!. Joillekin se voi sopia, en kiistä sitä.
Olen tätä Rotan ja Lähiäidin riitelyä seurannut enkä aina oiken ole samaa meitä Lähiäidin kanssa ollut. Mutta tässä on jo hiukan asiaakin.
Olen siis lähiäiti ja yh omille lapsilleni, joiden kanssa olen elänyt yksinhuoltajan arkea.
Nyt olen ns. uusperheellinen eli lapsi on ne "sinun minun ja yhteinen" ja meillä käy miehen lapset viikonloppuvierailulla. Niin just: VIERAILULLA .
Olemme monen mutkan ja kipeän pohdinnan jälkeen löytäneet MEIDÄN PERHEELLE sopivan toimintamallin ja ajatusmallin tapaamisviikonloppuja ajatellen.
Lapset viettävät suurimman osan arjestaan ja elämässän lähiäidin luona ja koska lähiäiti ei huoli isää lasten arkeen millään tavalla (yritetty on, en mene nyt yksityiskohtiin), isän osuus jää tapaamisviikonloppuihin.
Ja kyllä ne ihan viikonloppuja on. Silloinhan ollaan normaalistikin (ydinperheessäki) vähän rennommin.
Mies ei ole mikään viihdytyskeskus lapsilleen, lapsilla on rajat ja säännöt ja heidän kuuluu hoitaa joitakin aivan normaaleja asioita, esim. vuoteen peraaminen ja oman huoneen siistinä pitäminen.
Mutta esim. siihen, mitä meillä syödään: onko se nyt ravintoarvoltaan sitä tai tätä, onkoa ruoka-ajat ihan pilkulleen, sisältääkö se sapuska jotain tai ei... Se kokonaisuus on äidin luona ja äidin vastuulla, koska hän on itse niin halunnut (kts. yllä) ja isän osuus on siis vain viikonloppua. Se on silloin sitä "sunnuntaita".
Kyllä lapset viettävät viikonloppuja ja lomia äidilläänkin, he saavat siellä sitten lähikodin näköisen "sunnuntain".
Mutta toista mieltä olen lapselle laitettavista rajoista. Rajat on oltava pienellä, mutta ehdottomasti ne oltava myös murrosikäisellä ja murkulla nimenomaan!! MYÖS etäkodissa!!
Murkkuikäinen uhmaa ja hakee rajoja, ja tekee sitä myös etäkodissa. Meidän vkl-lapsista toinen alkaa jo olla niskojaan nakkeleva uhmakas "mitä välii"-teni.
Olen hänelle sanonut sen, mitä mieltä olen tästä nimenomaan minuun, "äitipuoleen" kohdistuvasta oikuttelusta: minä olen siihen täysin väärä kohde! Uhmatkoon ensin äitiään, sitten isäänsä ja vasta sen jälkeen minua, jos on tarve. Minä en ole vastuussa hänestä, en ole hänen äiti enkä isä. Jos ei uskalla kapinoida äitiään vastaan, ei tarvitse minuakaan vastaan kapinoida!
Olkaa te lähit ja etät ja kaikki muut ihan mitä mieltä tahansa, mutta minä olen sitä mieltä, ettei minun tarvitse kestään "toisten kakaroiden" murkkuiän möykkää (minuun nimenomaisestí kohdistettuna), olen saanut ja tulen saamaan sitä ihan riittävästi omiltani. Siinäkin on jaksamista, siksi en aio ottaa sitä vastaan lapsilta, joista en ole vastuussa (saa olla) muutenkaan. Murrosiän kasvukivut ja irtautumisen uhman täytyy olla mahdollista kohdistaa omiin biologisiin vanhempiinsa - joista lähilinjalla on tietysti lähivanhempi ! Jos tämä ei ole mahdollista, on se terapian paikka (kotona on silloin jotain, minkä takia lapsi ei uskalla tai ei saa uhmata, eikä irtautumista siis sallita??) , eikä minun tehtävä ole asettua tulilinjalle ja ottaa vastaan kapinaa asioista, joita "en ole tehnyt".
Murkkuikäisten vanhemmat ehkä ymmärtävät mitä tarkoitan...
Mies tietää tämän näkökantani. :flower: