IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Nyt on taas moni jännän äärellä... Tsemppiä kaikille tasapuolisesti...
On tämä vuoristorataa.

Valmistaudun myös henkisesti 3. ICSIin. Meillä on pakkasessa 1 morulavaiheen alkio, joten se on vähän riskimpi pakkasukko, kuin blastokysti.

Tilanne edelleen sama. Ei juurikaan oireita. Enemmänkin niitä menkkoja edeltäviä olotiloja kuin raskauteen viittaavia. Ylihuomenna teen testin. Ajattelin jo tänään kysyä lääkäriltäni, että voiko seuraavan PASsin tehdä heti perään vai miten menetellään. Onpahan sitten seuraavat askeleet taas tiedossa,,,
 
Vielä kysymys (anteeksi kysymystulva ja omanapaisuus):

Luin vielä läpi koko meidän (pitkän kaavan) hoitosuunnitelman, ja siinä sanotaan että Synarela lopetetaan ennen kuin pistokset aloitetaan, ja mitään jarrua ei siis käytetä, ainoastaan GonalF-pistoksia!!?? Eikö yleensä Synarelaa käytetä ihan punktioon asti? Alkaa tosissaan mietityttämään meidän klinikan ammattitaito, ihan ihme ohjeita!
 
marrasmai: kyllä meille ainakin nimenomaan ohjeistettiin niin, että Synarelaa otetaan rintasin piikityksen kanssa. Annos vaan pienenee. Siitä en vielä tiedä otanko koko ajan irrotuspiikkiin asti. Kun sanottiin, että niin kauan kunnes saa luvan lopettaa.
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
marrasmai: kyllä meille ainakin nimenomaan ohjeistettiin niin, että Synarelaa otetaan rintasin piikityksen kanssa. Annos vaan pienenee. Siitä en vielä tiedä otanko koko ajan irrotuspiikkiin asti. Kun sanottiin, että niin kauan kunnes saa luvan lopettaa.
Näin mä oon mielestäni joka paikasta lukenut, en voi käsittää että olis pelkät pistokset ilman mitään jarrua. GonalF-pistoksia on suunnitelmassa lähtökohtaisesti vain viisi päivää. Haluaisin vaihtaa klinikkaa mutta ei ole nyt voimia selvittää asiaa.
 
Kyllä se jarru on mun käsittääkseni aina pakko pitää rinnalla ettei munikset karkaa ennen aikojaan. Tsekkaa lääkärin kanssa, tuo kuulostaa aivan todella erikoiselta :alien:o_O

Mulla ainakin kahdessa eri stimumaatiossa jarrua otettu ihan sinne punktioon asti. Toinen näistä stimulaatioista oli pitkä ja toinen lyhyt. Kyllä se jarru siis kuuluu molempiin, koska eihän mikään ilman jarrua estä tosiaan niiden munisten karkaamista etukäteen.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
marrasmai, kyllä mustakin kuulostaa erikoiselta ettei synarela jatkuis.. mullakin jatkui jokasessa 3ssa pitkän kaavan hoidossa.
Ja kyllä, synarelatuki (samoin kun gonapeptyl) sillon kun alkio on oletetun 6 päivän ikänen. Oisko siis niin että ovisplussaan lisätään vielä 1 päivä (näin ainakin siirroissa tehty), koska yleensä kai eka o-plussa kertoo sen että ovis ois tulossa seuraavien 24-48 tunnin aikana, ja sit vielä hedelmöitymisessäkin menee joitain tunteja että kromosomit järjestyy ja alkio on valmis. Mut ilmeisesti se tuki voi hyödyttää ottaa vielä 7. päivänäkin eikä oo niin tarkkaa, jos vaikka unohtaa 6. päivänä.
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
Voi piinailijat, nyt jotain super-vauvaErikeeperiä jostain meille kaikille!! Se on niin sitä, toivon ja totaalisen epäuskon vuoristorataa...

Marrasmai, kyllä joku jarru pitää minunkin ymmärryksen mukaan olla!

Mutta meillepä tuli vauva :love: Hän on kohta 9vkoa, musta, karvainen, maailman ihanin ja kova puremaan! En ole jaksanut stressata mitään hoitokuvioita kun vaan ihastelen pikkuista <3 Siida, meillä ei ennen ole ollut koiraa, mulla kissoja ja hevosia kylläkin. Meillä mies guuglaa jo pikkubusseja ihan vaan siltä varalta, jos saatais joskus vielä se vauvakin :) Koirasta tulee 60+ cm, miehellä on kolme lasta ennestään, vauvan vaunut ja istuin... Mulla on 7hlölle rekattu maasturi, mutta eihän me kaikki mahduta siihenkään jos tooooosi hyvin käy:whistle: Hei, siinä vaiheessa ihan murheista pienimpiä!!
 
Suurkiitos shelterme, Mandala, Lullaby ja SalamaT vastauksista. Täytyy tosiaan kysellä lääkäriltä, en suostu kyllä riskeeraamaan että munikset lähtevät omia aikojaan liikkeelle. Vaikka tuntui etten jaksa, soittelin nyt kuitenkin yhdelle toiselle klinikalle, joka olisi paljon lähempänä kotiakin ja ainakin nettisivulla olevien tilastojen mukaan tulokset ovat jonkin verran paremmat kuin meidän tämänhetkisellä. Aika toivotonta tuntuu kuitenkin olevan, soittavat mulle yhden aikaan perjantaina! :confused: Että vissiin melkoista jonoa siellä. Jospa kuitenkin sen kolmannen hoidon saisi sitten sillä klinikalla loppusyksystä.

Lullaby, voisin siis vissiin kokeilla sitä Synarelaa tänään illalla kun kuitenkin aloitan sen huomenna aamulla seuraavaa hoitoa varten, eli ei kai siitä haittaakaan ole. 1 suihke molempiin sieraimiinhan se oli? Tänään siis tosiaan dpo6, eli 7. päivä ovisplussasta laskien. Vai olisikohan viisainta vaan aloittaa huomenna, jolloin oletettu alkio olisi siis seitsemän päivän ikäinen? Meidän mahikset luomutärppiinhän on noin 1%, mutta voittaa sitä joku lotossakin.

Tiedän ettei dpo6 voi mitenkään näkyä vielä mitään testissä, mutta järjenvastaisesti on ollut surkea ja itkuinen olo koko päivän enkä ole saanut tehtyä oikein mitään. Tosin on myös viimeinen lomapäivä, joten eipä sekään piristä, heh.
 
Omaa napaa: mä nyt nähtävästi kuulun sitten siihen ryhmään, jolle Synarela aiheuttaa PALJON sivuvaikutuksia. On koettu vilutukset, kuumat aallot, päänsäryt, mielialanvaihtelut, masennus, lihaskivut jne jne. Tänään oli pakko jäädä kotiin ja sovin, että oon pari päivää kotona. Ensin olin niiiiiin väsyny, sitten tuli unettomuus. En saa unta niin millään. Kaikki alkoi mielialanvaihtelulla ja voimakkaalla vitutuksella. Nyt jäljellä masennus. En jaksa mitään, mikään ei kiinnosta. Nukkuisin vaan mut unikaan ei tule. Pää on toisaalta tyhjä ja toisaalta ajatus pyörii vaan koko ajan hoidoissa. Tuntuu, että on ihan pakonomainen tarve onnistua hoidoissa. Pelottaa, kauhistuttaa, oon surullinen. Mitä vielä. Toivon et saan alkaa ens viikolla piikittään, jos sitten helpottais.
 
:(:(:(:(
Omaa napaa: mä nyt nähtävästi kuulun sitten siihen ryhmään, jolle Synarela aiheuttaa PALJON sivuvaikutuksia. On koettu vilutukset, kuumat aallot, päänsäryt, mielialanvaihtelut, masennus, lihaskivut jne jne. Tänään oli pakko jäädä kotiin ja sovin, että oon pari päivää kotona. Ensin olin niiiiiin väsyny, sitten tuli unettomuus. En saa unta niin millään. Kaikki alkoi mielialanvaihtelulla ja voimakkaalla vitutuksella. Nyt jäljellä masennus. En jaksa mitään, mikään ei kiinnosta. Nukkuisin vaan mut unikaan ei tule. Pää on toisaalta tyhjä ja toisaalta ajatus pyörii vaan koko ajan hoidoissa. Tuntuu, että on ihan pakonomainen tarve onnistua hoidoissa. Pelottaa, kauhistuttaa, oon surullinen. Mitä vielä. Toivon et saan alkaa ens viikolla piikittään, jos sitten helpottais.
Yyh, ei kuulosta kivalta :(
Toivottavasti pääset pian piikittelemään ja oireet tasottuvat.

Pelkään itsekin tosi paljon noita oireita, kun on muutenkin mieli ollut todella maassa jo pitkään ja kärsin erittäin herkästi unettomuudesta, joka pahaksi yltyessään aiheuttaa mm. kovia rytmihäiriöitä. Lisäksi kärsin muutenkin herkästi hormonimigreenistä, migreenipäiviä odotellessa...
 
Viimeksi muokattu:
Voi Bridge! Aina on toivoa, mutta kyllähän joku viivantynkä tuossa vaiheessa pitäis jo näkyä..:( voihan persus! Oliko teillä vielä yks pakkasessa? Muistanko oikein?

Shelterme! Sun oireet kuulostaa kamalalta!! Kaikenlaista sitä pitääkin vielä kärsiä, kaiken muun lisäksi. Voimia ja toivottavasti kaikki tuo vielä palkitaan :)

Onnea ja voimia jokaiselle!!

Salama! Onnea koiranpennusta! Me mennään su kattomaan/valitsemaan tulevaa pentua. Samaa rotua ku jo olemassa oleva koira. Kyse ei ihan helpoimmasta rodusta kouluttaa, mutta kaiken vaivan jälkeen tämä meillä asuva on loistava tyyppi :) En oo siis käyny missään tottelevaisuusjutuissa, ihan vaan kotikonstein koulutettu!
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Siida! Tämäkin on aika napakka rotu, katotaan miten meille käy ;) Shelterme, mulle tuli myös Synarelasta varsin synkät fiilikset ja migreenin tyyppistä pääkipua, eikä asiaa auttanut se, että menkkoja odoteltiin kauan ja joulutauko painoi päälle. Toivottavasti estrot auttaa kunhan pääset pistämään!

Lialle vielä erityistsempit ja halit, en ihmettele yhtään ettet jaksa näitä ajatella.

Niin ja mut vois varmaan lisätä listalle
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä # 3.ivf
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 # 2. # 2.ICSI/1.PAS
Adelmiina_ #2012 #1. # vähän endoa/tuhoutunut johdin # 2.IVF/7.PAS
Bridge # 5/15 # 1. # matala AMH, ikä # 4.IVF/ICSI
Darni73 # 9/12 #1. yht # simpat # 4.ICSI/1.PAS
Domi # 4/12 #1. # selittämätön # 3.IVF/ICSI (syksyllä)
Ellemiinu # 2013 #1. # pco epäily+endo # 1.IVF
Hipsunpöpsy #11/11 #2.# helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako #2015 # 1.# siittiöt # 2.ICSI
Karhuemo75 # 2013 # 2. # johtimet tukossa # 2.IVF/4.PAS
Kerttu80 #11/2014# 2. # selit.#1.IVF
Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
love- #2014 # 1. # siittiöt # 1.ICSI/4.PAS
Mamido # 7/14 # 2. # siittiöt # 2.ivf/icsi
marrasmai # 2015 #1 # simpat + luteaalivaihe 8-11pv # 2.ICSI

mishala # 2016#1.#mies steril.#1.IVF/1.PAS
Nappeus #2014 # ? #PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/5.PAS (ei tuoresiirtoa)
Nyu # 2012#1.#selittämätö/siittiöt# 2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht #azoospermia #2.ICSI
Ravishing # 7/16 # 1. # munajohtimet tukossa # 1.IVF
Roxanne # 12/14 # 1. # ikä/siittiöt # 4.IVF/ICSI
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä # 3.IVF
shelterme # 2012 # 1. # simpat # 1.IVF
Siida # ? # 2. # siittiöt# 1. ICSI/7.PAS

Siukku87 # ? # 3. #lievä pco, endo ym. # 1.IVF/ICSI
Sphinx # 06/13 # 1. yht # selittämätön+endo # 2.IVF/1.PAS

Toive* # 7/13 # 1. # johtimet tukossa # 2.IVF
toive-94 # 2014 # 1. # lapsena saidastettu syöpä/alhainen AMH

Toiveikas81 # 2014 # 1. #endo,siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #pco # 3.IVF/1.PAS
Valois #2013#1. #matala amh, kork. fsh (POF-epäily) # 1.IVF

vipe1986 # 2013 #1. yht. # siittiöt # 1.IVF
Yrittäjä J # 1/13 # 1. yht. # endo/selittämätön #
2.IVF/ICSI


Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
Bridge 11.8 (5pv/31.7)
Sphinx 12.8 (5pv/1.8)
Toivo2016 17.8 (3pv/3.8)
Siida 24.8 (4pv/5.8)
Mamido 17.8 (2pv/6.8)


Plussat 2016: :love:
Maalis:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)
Madga78 1.IVF
Elika 2.ICSI/IVF (3pv)
RooRoo1 1.IVF (3pv)
Yrittäjä J 1.IVF/ICSI (kem)
Mari32 5.ICSI/1.PAS (3pv)
Nenna81 2.IVF/3.PAS (kkm)
Tupsuli 4.IVF (2pv)
Domi 2.IVF/ICSI 2.PAS (kem)
Huhti:
SalamaT 2.IVF/1.PAS (km)
mar80 1.IVF/ICSI 1.PAS (5pv)
Siida 1.ICSI/6PAS (kkm)
Emmiina85 1.IVF (kem)
mamido 1.IVF/1.PAS (km)
cerezah 1.IVF (3pv)
Bridge 3.IVF/1.PAS (tm)
Touko:
Pirunpelto 1.ICSI/1.PAS (3pv)
narana85 1.IVF/ICSI (2x3pv)
Janne91 1.IVF (4pv)
Jenifer 1.IVF (3pv)
Sphinx 2.ICSI (kkm)
Ankkalinna 1.IVF/1.PAS (2x3pv)
Emmiina85 2.IVF (3pv)
Mimmi_83 2.ICSI/1.PAS (5pv)
Kesä:
piipa85 2.IVF (2x5pv)
CherryPie85 3.IVF (2pv)
Xesca 1.ICSI/1.PAS (5pv)
ilo2010 2.IVF/1.PAS (km)
IirisL 1.IVF/1.PAS (5pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Negatiivista pukkaa.
Taidanpa ottaa illalla lasin viiniä ja sitten ei muuta ku uutta PASsia kohden, jahka menkat alkaa. P...kele.

Harmittaa, mutta ihmeen levollinen mieli sitte kuitenkin.

Muille piinailijoille parempaa onnea!!! :barefoot::love:(y)
 
Voi harmi Sphinx! Onneksi teillä on pakkasessa vielä.
Lopetatko progesteronin nyt vai odotatko vielä? Taitaa mullakin se pitää kuukautisia poissa, muttei uskalla oikein lopettaakaan. Jotain tuntemuksia tuolla kohdun suunnalla on. Varmaan toiveajattelua, mutten halua riskeerata.
 
Perjantaipäivää kaikille! Tänään pp7 ja kyllä on jo syvälle taas sukellettu. Ti pistin viimeisen pregnylin n.1500, eilen ja tänään oon testiä tehnyt ja tänään haaleampi ku eilen....punainen viiva kuitenkin....viikonloppuna selviää, miten käy. Kyllä mulla viimeksikkin ensin vähän haaleni ja tummui sitten uudelleen, kun pregnyl poistui kehosta ja oma hcg oli vasta nousussa. Yritän tällä teorialla tsempata itseäni. Mulla oli muutamana päivänä ihan kunnon repäisykipuja, ne on loppunu ja yleensä päänsärky ku oma hcg nousee, nyt ei oo.....eli ei oo toiveet korkealla.

Bribge ja Salama! Vielä on toivoa, kun vuotoa ei oo ja lääkitystä kannattaa jatkaa, vaikka turhalta se tuntisikin. Voimia!!
 
Taas sama juttu ku viimeksi. Tein testin tänään aamupissasta ja se oli vaaleampi kuin eilen....no, hain kaupasta pc:n puikkotestin ja tein sen iltapäivällä, niin oli vahvempi ku aamuinen pc:n liuska. Eli mun ei kannata testata aamulla...ennenkin tullu silloin hailumpaa viivaa. Toivo kaivettu taas syvyyksistä aamun itkujen jälkeen.
 
Siida, voi kun olis sitä itteään! (y)

Follien kasvattelu jatkuu täällä... Tänään piti olla punktion ajoitusultra, mutta eipä nyt sit ajoitettukaan. Löytyihän niitä folleja peräti kuusi, mutta suurimmat kaksi oli vasta 11 mm. Piikttelyt jatkuu sunnuntaihin ja maanantaina uusintaultra. Onkohan siinä jotain rajoitusta kuinka pitkään voi piikitellä? Jos maanantaihin asti joutuu pistämään niin sitten tulis 12 päivää 400 IU o_O Joo-o. On "hieman" huono vaste mulla.
 
Bridge, lopetin eilen illalla Lutinukset... Hanskat tiskiin -asenne siis meikäläisellä. On kyllä taas pettynyt olo ja meinaa usko mennä. Ehkä huomenna helpottaa... Toivottavasti sulla Bridge vielä kääntyisi positiiviseksi!

Siidallahan kuulostaa hyvältä!!! Nyt peukut pystyyn, että viivat jatkavat vahvistumista!

Onkos täällä ketään, jolla olis pakastettu morula-vaiheessa olevia alkioita? Pelkään, ettei se viimeinen selviä sulatuksesta ja jatka kehitystään blastoksi...
 
Voi Sphinx, olen pahoillani. :( Bridgelle pidän edelleen peukkuja, ja Siidan tilanne kuulostaa lupaavalta! (y)

Valois, tarkistin juuri, että mulla oli edellisessä hoidossa 12 pistospäivää (annostus 300 yksikköä). Ei se siis mitenkään tavatonta ole. Luulen että mulla tarvitaan nykyisessäkin hoidossa vähintään yhtä pitkä stimulaatio, sen verran hitaasti follit on lähteneet kasvuun. Mutta toivotaan että hiljaa hyvä tulee. :)
 
  • Tykkää
Reactions: adelmiina_

Yhteistyössä