Kyllä mullakin tuuppaa tulemaan mieleen, että parempi näin, jos joku elämästään täysin otteen menettänyt kuolee. Minä uskon, että Janilla on nyt asiat paremmin kuin kun oli elossa.
Olen myös vierestä seurannut kun läheinen ihminen tuhosi oman ja perheensä elämän alkoholismilla kunnes meni oman käden kautta. Onhan se surullista, kun ihminen kuolee, mutta tuossakin tapauksessa voin sanoa, että parempi niin. Nyt perheellä on asiat paremmin, vaikka suru onkin suuri. Jos elämässään ei tuo mitään muuta kuin pahaa oloa ja surua itselleen /läheisilleen ni ehkä kuolema on parempi.
Luonnollisesti toivon, etten ikinä joudu moisia ajattelemaan omien lasteni kohdalla mutta.... JOS oma lapsi vuodesta toiseen elää tuollaista päihde-elämää, katkoo siltoja ja elää rikoksilla eikä loppua näy.. Minä haluan parasta lapsilleni, ja jos minä en voi auttaa ja jatkuvasti vaan seuraan lapseni pahaa oloa jne, ties vaikka, ties vaikka se loppu olisikin surullisuudessaan helpotus? Ties vaikkaa..?
Kunnioitan ja ymmärrän ihmisten surun, mutta turhaa on liiaksi jeesustella " se oli jonkun lapsi" jne lausahduksella, entä jos se olisi SINUN lapsesi, mietippä sitä nyt oikein kunnolla, että olisiko kivaa jatkaa toiset 26v näin vai olisiko kuitenkin elämä tuonut ihan hyvän lopun tähän?