Jos teille tulis huostaanotto

Onneksi laitoimme oikeuteen tämän ensimmäisen "perhetyöntekijän" (NE EI muuten teekkään mitään, katsovat vain) mielipiteen, ja siinä lukee että asunto on AINA ollut siisti, sängyt pedattu ja lapset ovat saaneet säännöllisesti ruokaa, mutta tämän ketjun tarkoitus oli kylläkin kysyä MILTÄ SINUSTA TUNTUISI,:wave:
 
"vieras"
Huostaanottoa ei tehdä vanhempien tietämättä.Sitä ennen yritetään tukea muilla keinoin ja huostaanotosta keskustellaan ja sitä valmistellaan jopa 3 kk.
Ilmeisesti teillä on päädytty kiirelliseen sijoitukseen/huostaanottoon eli lasten olot on arvioitu jollain tavoin turvattomaksi ja epävakaaksi.

Meillä teini vaaransi omalla käytöksellään kehitystään ja päädyttiin 2 kuukauden arviointijaksoon nuorisokodissa jona aikana sossu teki arvion kasvuoloista kotona,haastatteli vanhempia,nuorta jne
2 kk jälkeen teini palasi kotiin,koska aihetta sijoituksen jatkamiselle saatikka huostaanottoon ei ollut.
Sanoisin,että vaikka tilanne on vaikea ole mahdollisimman yhteistyökykyinen viranomaisten kanssa.Jos teillä on kaikki ok ja huosta on aiheeton lapset palaa kotiin selvitysten jälkeen.
Jaksamista
 
aina on syy
[QUOTE="Halikatti";23820605]En kyllä ymmärrä miten tilanteeni olisi voinut mennä siihen pisteeseen, että multa vietäisiin lapset, ilman että itsekin tajuaisin huostaanoton pohjia.[/QUOTE]

En minäkään tajua. Olen ollut kolmen lapsen yhteishuoltaja ja yhden yh, eikä koskaan ole ollut pelkoa, että lapset huostaanotettaisiin.
Tansseissakin olen käynyt ja välillä miehiä tapaillut. Kenenkään kanssa en ole asunut eroni jälkeen ja siitä on kauan aikaa.
Ei lapsia syyttä huostaanoteta, se on kallis ratkaisu. Aina on syy:mielenterveysongelmat esim ja ei siten jaksa lapsista ja kodista huolehtia, perheväkivalta, päihdeongelma, kasvatuksen nojalla käytetty ruumiillinen kuritus lapsiin.
 
gesgset
Anteeks nyt vaan ap, sanot ettei perheessä mitään vikaa ym. kuitenkin olet toisessa ketjussa joskus kertonut että miehesi ei suostu lähtemään vaikka olet halunnut eroa jo vuosia?!?!?!
 
Tuo "ihmiskomitea" kuulostaa aika hauskalta instanssilta valittaa. :D

Milloin huostaanotto siis tapahtui? Miehelläsikö on alkoholiongelma vai eikö? Jotenkin tuntuu, että olennaisia taustatietoja taas pitäisi saada lisää, että voisi mitenkään tilannetta arvioida.

Se kuulostaa kyllä selvältä, että lapsella on sellaisia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan todella järeitä toimia. Ehkä huostaanotto voi olla hyväkin ratkaisu, mene ja tiedä.

EI mieskään käytä alkoholia, eikä huostaanotto edes perustu sellaiselle, vaan pojan käytökseen ja lapset ovat siskoilla paitsi pojat ja siskot ovat kasvaneet samalla tavalla kuin minä, että ei se siiitä miksikään muutu. Olemme uskovaisia ja meillä on SUURPERHEET, paitsi siskolla, jolla ei ole edes miestä.
 
Viimeksi muokattu:
En minäkään tajua. Olen ollut kolmen lapsen yhteishuoltaja ja yhden yh, eikä koskaan ole ollut pelkoa, että lapset huostaanotettaisiin.
Tansseissakin olen käynyt ja välillä miehiä tapaillut. Kenenkään kanssa en ole asunut eroni jälkeen ja siitä on kauan aikaa.
Ei lapsia syyttä huostaanoteta, se on kallis ratkaisu. Aina on syy:mielenterveysongelmat esim ja ei siten jaksa lapsista ja kodista huolehtia, perheväkivalta, päihdeongelma, kasvatuksen nojalla käytetty ruumiillinen kuritus lapsiin.
Meillä ei ole mitään noista. Minäkin uskoin lauseesi, kunnes tulivat meille. Meillä ei ole mitään muuta syytä, kuin erityislapset ja kukaan sivullinenkaan ei ole ajatellut, että meiltä vietäisiin lapset jopa koulussa ja päiväkodissa olivat JÄRKYTTYNEITÄ. Kaikille tul yllätyksenä.
 
"siru"
Mulle tuo on täyttä totta. Vietiin vuosi sitten. Ei siinä muuta kuin henkisesti aloin voimaan vielä huonommin.
Perhetyöntekijöiden kotikäynneistä ei ollut mulle apua. Vaan päinvaistoin. Masennus paheni.

Lapseni on ollut mun syy elää. Ja oli todella toivottu lapsi.
 
Onneksi laitoimme oikeuteen tämän ensimmäisen "perhetyöntekijän" (NE EI muuten teekkään mitään, katsovat vain) mielipiteen, ja siinä lukee että asunto on AINA ollut siisti, sängyt pedattu ja lapset ovat saaneet säännöllisesti ruokaa, mutta tämän ketjun tarkoitus oli kylläkin kysyä MILTÄ SINUSTA TUNTUISI,:wave:
Palatkaapas aiheeseen. :attn:;)
 
gesgset
Mee kotiis sekoilemaan:attn:
Sä tässä sekoilet. Olet ihan itse kirjoittanut elokuussa 08 Näin:
'Miten te saatte ne miehenne kävelemään? Mä oon halunnut yhdestä eroon jo monta vuotta, mut se ei vaan lähde.'
'Sisko teki noin ja pääsi miehestä eroon, mutta tämä omakotitalo on mun ja miehen pitäs muuttaa siitä pois. Ei suostu lähtemään itse. Apua en keneltäkään saa, kun ei ole ystäviä.'

Tässä se ketju kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1146233-mieheni-jai-kiinni-pettamisesta/
 
Huostanottoja EI tehdä huvikseen. Tiedän huostaanottoja erittäin läheltä seuranneena,että niitä ei kertakaikkiaan voi tehdä huvikseen,on oltava painavat perusteet ja niin on varmasti sinun tapauksessakin. Tietysti jokaisen äidin/isän mielestä se omien lapsien huostaanotto on turhaa..
Perusteita on helppo vetää sieltä sun täältä. Kumpaa luulet että ihmiset uskovat, huostaanotettujen perheitä vai sosiaaliviranomaisia. Sama se oletko läheltä seurannut vai et, mutta kun olet sen kokenut tiedät mitä se on. Ja ne perusteet aina ole niin painavia.
 
Miten käyttäytyisit tai mitä ajattelisit? :headwall::(
Hakijat tulisivat yllättäen, lapset olisivat normaalisti hoidetut, osa koulussa, pienimmät päikkäreillä ja sen vuoksi verhot kiinni. (Ruokaa olisivat saaneet, niin kuin missä tahansa perheessä)
Huostikset tulisivat vaan poliisien kanssa ja ilmoittaisivat että NYT LAPSET VIEDÄÄN!
Mitkä olisivat ajatuksesi?Jälkeempäin saisit kuulla, kuinka lapset eivät olisi saaneet ruokaa (vaikka itse pitivät hakiessa nälässä ja olivat sen takia nälkäisiä) Kuinka vaatteet olivat likaisia ja haisivat pahalle (vaikka itse tiedät, että ne vaihdetaan joka päivä ja "tunkkainen" haju tulee siitä, kun ne pestään allergiapesuaineella, joten eivät tuoksu millekkään)
Olisiko sinusta kiva kuulla, kuinka asunto oli likainen ja lasten vaatteet likaisia, vaikka asunnon lattiat pestään kaksi kertaa viikossa ja huostaanottopäivänä oli tehty ruokaa (jossa oli valkosipulia, asunto myös haisi sille, huomasin sen, kun tulin ulkoa) PYYKIT OLI PESTY, joten puhtaat oli juuri nostettu sohvalle ja laitettu märät kuivumaan. (Tekstin mukaan asunto oli täynnä likaisia vaatteita, vaikkei ollut kuin tuo puhdas kasa sohvalla ja huostaanottajat itse levittivät vaatteet pukiessaan lapsia)
Isäni oikein "hyökkäsi" meille katsomaan, minkänäköistä meillä on ja sanoi, ettei edes ollut sekaista.
Mielestäni ja muidenkin mielestä, jotka meidät tuntevat, kaikki oli hyvin, mutta papruihin on saatu, et oli joku KRIISI?? (kumma ettei itse tiedetä sitä) Lapsilla oli ainoastaan sikainfulensa ja siitäkin on reseptit. Kaiken saa näyttämään pahalta, kun niin haluaa. Meillä on kehitysviiveinen lapsi ja siitä ilmeisesti kaikki alkoi. Meillä on myös isompia lapsia, mutta SOW alkoi vasta, kun poika alkoi häiriökäyttäytymään päiväkodissa. Syyhän oli tietysti kasvatuksessa, vaikka syy todellisuudessa on kehitysvammaan liittyvästä häiriökäytöksestä. Käytös on jatkunut myös huostaanotetussa perheessä. Muut lapset käyttäytyvät hyvin ja en kaipaa neuvojanne VAAN KYSYN, MITÄ ITSE AJATTELISIT, JOS LAPSESI HUOSTAANOTETTAISIIN ILMAN SYYTÄ?:headwall::headwall::headwall:


[I]Neuvonne ovat turhia, koska niitä en kysynyt!!! [/I]
Nämä mainittiin ainoastaan SYINÄ!!!!
 
Mun ei saisi lukea tällasia ketjuja ollenkaan kun ihmiset jotka eivät ole kokeeneet tulevat huutelemaan asioita joista eivät tiedä.
Lukekaa hyvät ihmiset lastensuojelulakia !!
Ja miettikää satakertaa asioita, kaikki ei ole niin mustavalkoista.
 
Sä tässä sekoilet. Olet ihan itse kirjoittanut elokuussa 08 Näin:
'Miten te saatte ne miehenne kävelemään? Mä oon halunnut yhdestä eroon jo monta vuotta, mut se ei vaan lähde.'
'Sisko teki noin ja pääsi miehestä eroon, mutta tämä omakotitalo on mun ja miehen pitäs muuttaa siitä pois. Ei suostu lähtemään itse. Apua en keneltäkään saa, kun ei ole ystäviä.'

Tässä se ketju kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1146233-mieheni-jai-kiinni-pettamisesta/
Ei voi kun nauraa, sun pimeyttäs.
 
[QUOTE="siru";23821093]Mulle tuo on täyttä totta. Vietiin vuosi sitten. Ei siinä muuta kuin henkisesti aloin voimaan vielä huonommin.
Perhetyöntekijöiden kotikäynneistä ei ollut mulle apua. Vaan päinvaistoin. Masennus paheni.

Lapseni on ollut mun syy elää. Ja oli todella toivottu lapsi.[/QUOTE]

Siru haluaisin kuulla lisää, koska ymmärrän sua. LAitatko vietiä???
 
[B]Miten käyttäytyisit tai mitä ajattelisit? :headwall::([/B]
Hakijat tulisivat yllättäen, lapset olisivat normaalisti hoidetut, osa koulussa, pienimmät päikkäreillä ja sen vuoksi verhot kiinni. (Ruokaa olisivat saaneet, niin kuin missä tahansa perheessä)
Huostikset tulisivat vaan poliisien kanssa ja ilmoittaisivat että NYT LAPSET VIEDÄÄN!
Mitkä olisivat ajatuksesi?Jälkeempäin saisit kuulla, kuinka lapset eivät olisi saaneet ruokaa (vaikka itse pitivät hakiessa nälässä ja olivat sen takia nälkäisiä) Kuinka vaatteet olivat likaisia ja haisivat pahalle (vaikka itse tiedät, että ne vaihdetaan joka päivä ja "tunkkainen" haju tulee siitä, kun ne pestään allergiapesuaineella, joten eivät tuoksu millekkään)
Olisiko sinusta kiva kuulla, kuinka asunto oli likainen ja lasten vaatteet likaisia, vaikka asunnon lattiat pestään kaksi kertaa viikossa ja huostaanottopäivänä oli tehty ruokaa (jossa oli valkosipulia, asunto myös haisi sille, huomasin sen, kun tulin ulkoa) PYYKIT OLI PESTY, joten puhtaat oli juuri nostettu sohvalle ja laitettu märät kuivumaan. (Tekstin mukaan asunto oli täynnä likaisia vaatteita, vaikkei ollut kuin tuo puhdas kasa sohvalla ja huostaanottajat itse levittivät vaatteet pukiessaan lapsia)
Isäni oikein "hyökkäsi" meille katsomaan, minkänäköistä meillä on ja sanoi, ettei edes ollut sekaista.
Mielestäni ja muidenkin mielestä, jotka meidät tuntevat, kaikki oli hyvin, mutta papruihin on saatu, et oli joku KRIISI?? (kumma ettei itse tiedetä sitä) Lapsilla oli ainoastaan sikainfulensa ja siitäkin on reseptit. Kaiken saa näyttämään pahalta, kun niin haluaa. Meillä on kehitysviiveinen lapsi ja siitä ilmeisesti kaikki alkoi. Meillä on myös isompia lapsia, mutta SOW alkoi vasta, kun poika alkoi häiriökäyttäytymään päiväkodissa. Syyhän oli tietysti kasvatuksessa, vaikka syy todellisuudessa on kehitysvammaan liittyvästä häiriökäytöksestä. Käytös on jatkunut myös huostaanotetussa perheessä. Muut lapset käyttäytyvät hyvin ja en kaipaa neuvojanne VAAN KYSYN, MITÄ ITSE AJATTELISIT, JOS LAPSESI HUOSTAANOTETTAISIIN ILMAN SYYTÄ?:headwall::headwall::headwall:

TÄMÄ ON KYSYMYS, en ole kiinnostunut mielipiteestäsi!!!

:attn::attn::attn:........

[I]Neuvonne ovat turhia, koska niitä en kysynyt!!! [/I]
.....
 
[QUOTE="vieras";23820636]Näin meilläkin.

Ap:n aiempia tekstejä kun on lukenut, niin sen verran kuutamolla tuntuu olevan koko kaveri et en ihmette jos ilmoitus tehdään.[/QUOTE]

Mun tekstejä et oo kyl lukenut, mut kehittele päässäs omat kuvitelmat, siellä ne pysyy hyvässä tallessa, eli kuutamolla.
 
No tokihan se olisi kamalaa, jos lapset otettaisiin huostaan. Vielä kamalampaa jos en olisi tajunnut etukäteen, mitä on tulossa.
Juuri tätä kyselin ja tästä meidän tapauksesta voitte tajuta, että se voi siis tulla kelle tahansa, riittää, että lapsi käyttäytyy agressiivisesti, niin johan on vanhemmissa vika, vaikka meillä ei ole agressiivista käytöstä.
 

Yhteistyössä