Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017 *heinäkuussa*

@Lumi87 Ei ollut mitään erityistä syytä miksi mentiin, lähinnä kun nt-ultrasta oli jo useampi viikko, ja rakenneultraan vielä reilu kuukausi niin piti keksiä tähän väliin jotain :LOL: ja tietysti siksi että luettiin että näillä viikoilla voisi saada jo jotain veikkausta sukupuolesta, joka haluttaisiin tietää jo etukäteen (vaikkei sillä tietysti mitään sen suurempaa merkitystä ole). Mies vähän hämmentyi kun kuuli että olisi tyttö tulossa, kun hänellä on vaan pikkuveli ja muutenkin on ollut tekemisissä vain poikavauvojen ja -lasten kanssa, eikä kuulemma tiedä miten tytöt kuuluu kasvattaa :rolleyes: No, hän on nyt pari päivää lukenut netistä "How to raise a daughter" -oppaita, niin nyt on kuulemma jo sinut asian kanssa.

Mä kävin eilen kaupolla etsimässä äitiysvaatteita, H&M:ltä en onnistunut löytämään koko osastoa ja Lindexistä löysin vaan parit kammottavat housut ja ilmoituksen että äitiysvaatteita saa jatkossa vain netistä. Täytyy varmaan tehdä jostain nettitilaus ja palauttaa epäsopivat, mielelläni olisin kyllä vähän testaillut vaatteita etukäteen päälle. Aika pitkälti mäkin kyllä varmaan meen lököhousuissa ja kesämekoissa, mutta jotkut leggingsit olisi kivat.

Raskaudesta meillä tietää perhe ja sukulaiset, sekä parhaat kaverit. Töihin en oo vielä kertonut, kun en tosiaan käy fyysisesti firman toimistolla niin voin helposti olla kertomatta. Jos jään äitiyslomalle marraskuun loppupuolella, niin eihän mun edes tarvitsisi kertoa kuin vasta syyskuussa, mutta voi olla että kerron rakenneultran jälkeen eli elokuun lopulla. Mulla on aikomuksena jatkaa työntekoa ainakin jossain kohtaa äitiyslomaa, kun sunnuntaisin tehty työhän ei vaikuta saadun tuen määrään, saisi vähän ekstrarahaa taskunpohjalle. Mies on kuitenkin sunnuntait apuna, ja teen tosiaan töitä kotitoimistolta käsin.

Onko teillä lapselle nimeä jo mietitty? Meillä olisi poikavauvalle täydellinen nimi olemassa, harmittaa vähän jos ei sitä päästä nyt käyttämään :D Voi olla että täytyy tosiaan kasvattaa sitä suunniteltua lapsilukua ja yrittää saada sitten tälle mahdolliselle tytölle pikkuveli. Tytön nimeä on mun mielestä paljon vaikeampi keksiä, en oikein tykkää mistään. Etunimestä ollaan päästy jo yhteisymmärrykseen, mutta toinen nimi on vaikea.
 
  • Tykkää
Reactions: Lumi87
Huomenta kaikki :) tervetuloa uusille :)

oon siivonnut niin hulluna,etten ole ehtinyt täällä kirjoittelemaan. Lisäksi mieli vähän maassa,kun tuntuu että oon ihan loukussa tän lihomisen kanssa,kun pitäisi vaan ruoalla ja kävelyllä laihduttaa kun en pysty oikein treenaamaan,kun sattuu joko leikattuun jalkaan tai selkään :mad: oma peilikuva ällöttää tosi pahasti vaikka tiedän että saan kyllä laihdutettua kunhan vauva syntyy..
Onneksi oon tuntenut nyt liikkeitäkin, sivulla tosin..johtuu varmaan siitä istukan sijainnista.. :)

Varasin nyt Saimaan kylpylästä miehelle ja mulle huoneen ja kylpylän lisäksi otin jonkun saunamaailman vapaan käytön :LOL: oli hienon näköinen paikka ja se huonekin oli hieno :)

Tukivyönhän hain maanantaina ja se oli kyllä täys floppi :LOL: pitää ostaa sellanen raskausajan tukivyö,ei toi fyssan auttanut mitään eikä sitä saanut niin tiukalle kuin tarve olisi..

Äitiysvaatteita mulla ei ole ja kyllä pitää jotain housuja edes ostaa. Joku oli HM etsinyt ja ne on kyllä siellä yleensä hyvin piilotettu,kannattaa kysyä myyjiltä missä ne on :D

Raskaudesta tietää tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset lähinnä ja mun mummo on ehkä juorunnut sukulaiset läpi :D mut esim facebookkiin ajattelin laittaa kun rakenneultra on takana päin :) esikoisesta laitettiin kuva kun oli syntynyt ja kyllä porukka oli ihmeissään kun ei kukaan oikein tiennyt mun ollleen raskaana :D

Lapsiluvusta ja nimestä kyseltiin ja ei olla kyllä mietitty kumpaakaan.. toisaalta olisi ihanaa jos olisi ainakin yksi tyttö ja.poika mutta tiedä sitten millanen vauvakuume vielä tulee :D 4 vois olla aika maksimi ja siinä tapauksessa että pääsen välissä töihin :D
 
Nimet Meilläkin oli poika toiveissa ihan nimen vuoksi, tytölle ei keksitty ei sitten millään. Nyt on kummallekkin nimet valmiina ja yhtä ihania molemmat, eli nimiongelmaa ei enää ole. Onkos tässä nyt kolmisen viikkoa ultraan, saadaan vihdoin tietää :rolleyes:

Kamalaa miten vähälle huomiolle tämä raskaus on jäänyt. Sykkeitä olen toki kuunnellut dopplerilla (sitä ei ollut aiemmissa raskauksissa), mutta kaikki masukuvat on ottamatta, mikä on sinänsä harmi kun ei voi vertailla aikaisempiin. Ne on vain kolmannen kohdalla jo jääneet, esikoista odottaessa kaikki oli niin uutta ja jännää, tuli kiinnitettyä enemmän huomiota kaikkeen :confused: Viikoissakaan en pysy kärryilla ollenkaan!

Paino Lohdullista kuulla että muillakkin peilikuvan kanssa probleemaa.
Itsekin otan nyt niskasta kiinni ja pistän herkut pannaan loppuraskauden ajaksi kokonaan. Terveellisella ruokavaliolla mennään jottei paino nouse ihan mahdottomia määriä. Ei sillä että se ois koskaan raskaana noussukkaan, ihan normilukemissa ollaan pysytty, mutta nytkun sitä painoa on se 7 kiloa ylimääräistä mitä normaalisti ennen raskautta niin en halua sitä 20kg laihdutettavaksi raskauden jälkeen. :(

Tukivyöt
En oo koskaan voinu käyttää minkaanlaisia, aiheuttaa tosi ikävää painetta vatsanseudulle ja tekee kipeitäkin supistuksia.

Kylpylät
Näistä olisi kiva saada vinkkiä! Meilläkin miehen kanssa hääpäivä tulossa ja lähdetään vkl reissulle laatuaikaa viettämään.
 
@Henriette toivottavasti päänsyrky hellittää juomalla!
Mä olen myös kiinnostunut kantoliinoista! En ole koskaan kokeillut, vaan on käytetty/ käytetään vieläkin manducaa. Kumpikaan lapsista ei ole viihtynyt vaunuissa ollenkaan, joten hereillä olo ajat liikkuessa ollut pakko kantaa koko sylissä tai repussa. Myös kävellessä rattaita työntäessä pystynyt huomaamatta imettämään samalla :D Isompana sitten ollut mukava esim. metsässä/lentokentällä pistää selkään :)

@Nems Täällä myös hirveät ahdistukset peilikuvan kanssa välillä. Etukäteen olin ajatellut että nyt viimeisellä kerralla en halua päästää itseäni lihomaan ylimääräisiä vaan pelkästään nauttia kasvavasta vatsasta ja olla onnellinen raskaudesta ja ottaa ne kilot jotka vauva tarvitsee (n.12?).
Jostain syystä vaan ekaan neuvolaan mennessä jo pamahti 5kg lisää jotka ei sitten turvotuksen lähdettyä pudonnutkaan kuten aiemmista. Tiedän että Tässä puolivälin kohdalla mulla on aiemmista alkanut tulemaan painoa yli 500g/vko tahtia loppua kohti jopa melkein 2kg/vko joten pelottaa mihin lukemiin taas päästään jos samalla kaavalla menee..

@Shara Mulla oli alkuun sulattelua esikoisesta että olisi poika tulossa juuri sen takia kun itsellä oli suvussa ollut silloin vain pelkkiä tyttöjä kaikki sisarukset/serkut yms. joten mitään kokemusta ei ollut poikalapsista (tai vauvoista ylipäänsä). Kyllähän siihen äitiyteen/isyyten kasvaa sitten viimeistään kun se vauva on sylissä ja kaikki tuntuukin ihan luonnolliselta :)

Nimistä pojalle on ollut vuosia jo nimi valmiina :) tytöllekkin on keksitty muutamia ihan OK vaihtoehtoja, mutta ei kyllä kummallekaan ole vielä tullut sellaista oloa että tämä se on jos tulee tyttö..

Mimmi 18+6 (2vko rakenneultraan!)
 
@mimmi92 ymmärrän sua nii hyvin :) , oon 151 cm :D viime raskaudessa tuli ihan hirveesti kiloja, 30 about..painoin viimesillään 80kg eli aika valas olin :D kaikki toki lähti ja vuimeset 10kg laihdutin kuukauden sali treeneillä 5x viikko ja siihen 3viiikon kotitreeni.. no sit lopetin imetyksen ja jotain tapahtu mun aineenvaihdunnalle ja 5kk tuli 20kg vaikka liikun ja söin terveellisesti ( tai kilpirauhaselle,saas nähdä) .. Eipä siinä sit, alle 55 > 75kg ja onhan tää ihan hirveetä kun pelottaa miten mun leikattu jalka kestää.. tai pääkoppa.. aattelin yrittää jos pystyis edes sen nettitreenin vetää, tai sit pitää vaa jatkaa hyvin syömistä ja toivoo et ei menis ainakaa yli 85 :cry: bmi huutaa varmaa hoosiannaa mut tää on väliaikasta , toivoen :eek: tsemppiä sulle , antaa kiloja tulla treenataan ne pois sit raskauden jälkeen :X3:(y)
 
@Nems Mulla myös ekasta tuli 28kg ja lopussa vaaka näytti 92kg :( sain kyllä kaikki kilot + pari lisää pois ennen seuraavaa raskautta, josta tuli 22kg. Nekin lähti nopeasti, mutta sitten lihoinkin kotona ollessa, joten tässä raskaudessa lähötilanne oli (n. 65kg) enemmän kuin aiemmista, joten kauhistuttaa jos/kun? taas tulee yli 20kg. En vaan usko että mitä useammin paino tässä näin kovasti vaihtelee niin kroppa palaudu näin suurista muutoksista..
 
Mua kasvava vatsa pelkästään ihastuttaa. :) Käyn muutenkin vaa'alla tosi harvoin enkä painosta stressaile, mutta liikun paljon ja syön pääasiassa terveellisesti niin oon ollut aina hoikka. Tänä aamuna vaa'an mukaan paino noussut alle kilon raskauden aikana. Edellisessä raskaudessa tuli 12kg, jotka lähti tosi helposti ja aika nopeasti pois, luotan että menee nyt aika saman kaavan mukaan.

Kylpylöistä kyselty, Suomesta Caribian ja Edenin jo mainitsinkin, mutta lisäksi tuli mieleen että Etelä-Suomessa asuvienhan on helppo lähteä Tallinnaan kylpylälomalle. :) Eikä ole edes kauhean kallis joku yhden yön hotellimatka.

@Nems Saimaan kylpylää on paljon kehuttu, meiltä vielä testaamatta mutta varmasti hyvä valinta. :)

Nimiä täälläkin mietitty. Tytölle olis nimiä vaikka olis neloset mahassa. :ROFLMAO: Niin kauniita ja ihania nimiä. Pojalle ollaan keksitty tasan yksi nimi, musta poikien nimet on pääasiassa vähän rumia. Miehelle jo naureskelin kun esikoisella kolme nimeä, että jos poika tulee niin saa tyytyä vähän kompaktimpaan nimeen. :D

Pihäisköhän itekin raskauskeijulta sitä tukivyötä kattoa. Oottelen vielä kokemuksia. :) ja hyvä tietää ettei vyöstä kaikille ole apua...
 
Meillä lapsilla vain 2 nimeä ja niin varmaan tulee kolmannellekkin. Toisia nimiä ei olla vielä mietitty ollenkaan, joten jos tyttö tulee niin on vielä vaikeampi keksiä sopivaa :D

Mä muuten googlettelun tuloksena tajusin että itsellä se taitaa olla juuri tuo si nivel, joka kipuja aiheuttaa. Sille on ainakin erikseen jotain tukivöitä olemassa ja kai pitäisi ihan terveyskeskuksesta löytyä lainankin.
Netistä katsoin jotain halpaa carriwell tukivyötä (15€) ja se kyllä vaikutti ihan liian kevyeltä kun ei ole säädettävä. Tai siis kun mun lantio on suhteessa vyötäröön ihan eri kokoa ja tissitkin sen verran kasvanut, niin en tajua miten voisi olla itselle päälle pujotettuna tarpeeksi napakka tukeakseen jotain :D

Joo ja kävin sittenkin hakemassa leggari paketin. Ihan ok oli hintaan nähden. Nyt vaan selkä kipeä yhteensä 16km kävelyn jälkeen :D
Tavallaan ihan mukava, että on pakko hyötyliikkua, kun aiemmassa kaupungissa kulki julkiset niin hyvin, että tuli vähän turhankin helposti hypättyä bussiin :)
 
Tukivyö kannattaa olla kyllä semmoinen kunnolla tarroilla säädettävä.

Mä päätin olla stressaamatta painosta. Yritin hävittää näitä hypotyreoosin tuomia ennen raskautta, mutta jatketaan sitten joskus ensi vuonna.. Nyt vain nautin tästä kasvavasta vatsasta.

Nimeä ei ole meillä mietitty ollenkaan, tytöille mulla olisi nimiä mutta pojalle ei ollenkaan :ROFLMAO:

Eilen käytiin ultrassa. Kivut taitaa johtua perätilassa olevasta vauvasta, joka mukavasti käyttää kohdunpohjaa trampoliinina :p tosin aiemmin oli kyllä pää alaspäin, en sitten tiedä jos ne hetkelliset repivät kivut johtui kääntymisestä. Ekat potkut maanantaina tuntui oikealla kyljessä ja nyt vasemmalla alhaalla.. Poika sieltä luultavasti on tulossa, mutta ollaan varmempia rakenneultran jälkeen..

@mimmi92 voin vaan kuvitella miltä selkä tuntuu tuon kävelyn jälkeen. Mulla ei hyötyliikuntaa oikeastaan tuu, mutta koirien kanssa tulee liikuttua kyllä oman voinnin mukaan.
 
@Hilma85 ihana kuulla että ultrassa kaikki hyvin! Onnittelut poikaveikkauksesta :)

Joo ja täällä joudutaan siirtämään rakenneultraa vielä kerran. Mies ei pysty olemaan töistä silloin pois tärkeän koulutuksen takia eli lapsille ei ole vahtia, eikä mulla kyytiä Hyvinkäälle täältä. Vaikka lapsille saisin jostain? vahdin niin taksilla joutuisin menemään, joten jos sopivaa aikaa ei ole tarjota on helpompi mennä suoraan yksityiselle ultraan niin saa miehen (ja lapset) varmasti mukaan..

Mimmi 19+0
 
Pikaiseen kirjoitan vielä ennen nukkumaan menoa ja laitan uuden masukuvan.

Saimaan kylpylässä meidän on pitänyt pitkään käydä, kun siitä on kuultu positiivista palautetta. Se vaan tuntuu olevan turhan kaukana täältä.

@mimmi92 suosittelen kyllä sitä kudottua liinaa sitten, jos meinaa isompaakin kantaa. Vauvalla on meillä ainakin trikooliina mennyt hyvin. Mulla on repuista vähän kokemasta. Sain yhden sellaisen lainaan, mutta jäi käyttämättä.

Ja tässä uusi masukuva

Henriette 19+2
 
Viimeksi muokattu:
Ihana maha @Henriette :)

Mä koitan vaikka sitten 20+0 muistaa ottaa kuvan ja lisäillä tänne :)

Onko muilla oireena lihasten nykimistä?

Mulla pari viikkoa vasemman silmän luomi nykinyt vähän väliä, koko ajan menee vain pahemmaksi. Alkaa jo hermo mennö kun muutkin näkee sen selkeästi. Edellisessä raskaudessa oli myös, mutta loppui kun aloin syömään magnesiumia nyt siitä ei ole ollut mitään apua!

Mimmi 19+1
 
Mulla ei ole kyllä ollut yhtään lihasten nykimistä, mutta se on kyllä raivostuttavaa! :)

Täällä on nyt keskusteltu tuosta painosta.. Mulla oli ekassa lähtöpaino 53, tokassa 55 ja nyt 57 (oon tosi lyhyt). Vaa'an mukaan tosi vähän jäänyt raskauskiloja, mutta ekalla kerralla olin lihaksikas ja nyt pelkkää läskiä ja löysää nahkaa.. kyllähän se vähän harmittaa, mutta olen ajatellut että ehdin miettiä kroppaa liikaakin sitten kun lapset on isompia. Tsemppiä ja armollisuutta kaikille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Mää en stressaa tuosta painosta yhtään. Sitä oli nyt lähtötilanteessa jo hieman enemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa. Mutta silloinkin kilot jäi jo synnärille ja imetyksen mukana lähti vielä lisää. Nyt ei oo kiloja vielä tullut lisää, johtunee alun pahoinvoinneista jne. Uskon ja luotan, että ne kilot kerkee kyllä karista mitä tässä tulee. Ihanan asian vuoksihan niitä kertyy!

Liinailusta, mulla oli esikon kanssa käytössä trikooliina. Oli kyllä kätevä monessakin asiassa, kun vauva ei viihtynyt kuin sylissä hereillä ollessaan! Katsotaan tarvitaanko liinaa tämän tulokkaan kanssa, jemmassa se on vielä. Manducankin ostin tuolloin käytettynä, mutta ei oo vielä tähän päivään mennessä meillä käytössä ollut... :whistle:

Meillä ei oo niitä nimiä mietitty vielä yhtään. Kerkeehän tässä ja se lopullinen nimi päätetään kuitenkin vasta, kun nähdään, että onko vauva sitten "nimensä näköinen". :)

Täälläkin on alkanut välillä tuntua jo ihan napakoita potkuja! :love: Viimeyönä potkutteli hetken tuonne virtsarakon suunnille. Voi kun ne tuosta vielä vahvistuu. :D

Tasan kaksi viikkoa rakenneultraan!

Nanna 18+4
 
Liinailu Itse olen kokenut tämän hankalaksi isojen rintojen vuoksi, eli ei vain onnistu. Vauvaa ei saa oikeaan asentoon, eikä kohtaan, joten olen luovuttanut tämän suhteen. Manducaa aikanaan myös kokeiltiin vaan ei kumpikaan lapsista ole viihtynyt niin jätettiin suosiolla pois.

Rinnat on nyt kipeytyneet selkeästi ja kasvua on tullut, sillä liivit jotka oli hiukan väljät niin täyttyneet on. Huoh. Inhoan ylisuuria rintoja, muutenkin on massivinen olo niin ei auta tommoset lollot tuossa roikkumassa kyllä yhtään. :ROFLMAO::ROFLMAO::devil: Liiviostoksille pitäisi mennä äkkiä..

Liikkeet Tuntuu edelleen tosi harvakseltaan, johtuu varmaan tuosta rasvakerroksesta mikä tuossa päällä on. Kyllä oikeasti jopa ärsyttää tuo ylipaino mikä tällä hetkellä on, sillä olin viimeksi raskaana ihan suht hoikassa kunnossa. nyt ei voi kyllä sanoa samaa. 10 kiloa normaalipainoon verrattuna on melko paljon ja huomaa jo oikeasti jaksamisessa että huono homma on.:mad: Ja lisää on tulossa raskauden vuoksi. Vaan iteppähän söin, ei auta nyt marista. Tuplatyöt sitten kun vauva syntyy, nyt keskitytään vain pitämään paino aisoissa terveellisellä ruualla ja lisäämällä liikuntaa.

Kylläpä oli valitusta kerrakseen, ehkä ensi kerralla hiukan positiivisempi mieli. ;)(y)
 
Mun täytyy myöntää että paino stressaa vähän. Oon ollut koko aikuisikäni hyvin samankokoinen, normaalipainon keskivaiheilla, ja kaikki mun omistamat vaatteet on oikeastaan yhdenkokoisia, niin voi olla että synnytyksen jälkeen tulee pieni identiteettikriisi jos/kun omat vaatteet ei heti mahdukaan ylle. Toisaalta tiedän kyllä hyvin, minkä verran mun pitää päivässä syödä etten liho normaaliolosuhteissa, niin en nyt usko että lihon nyt raskaudenkaan aikana mitenkään ihan kauheasti, ellei herkuttelu lähde jostain syystä ihan käsistä.

Nyt on kyllä tehnyt pari päivää ihan sairaasti mieli Hesen kerrosateriaa, oon viimeksi tainnut syödä sellaisen vajaa vuosi sitten. Täytyy ehkä tänään kipaista hakemaan, jos samalla etsisin vielä niitä äitiysvaatteita... Muuten syön nyt tosi tavallisesti, tavallista kotiruokaa.

Toki sitten vauvan syntymän jälkeen tärkeintä on että minä ja vauva voidaan hyvin, eli en todellakaan aio ryhtyä heti millekään Jutan mama-superdieetille, vaikka ylimääräisiä kiloja jäisikin.

Mulla oli tänään neuvolalääkäri, oli aika turha käynti. Hemoglobiini oli laskenut 134 -> 120, mutta lisärautaa tarvitsee kuulemma vasta jos menee 110 paikkeille. Sydänäänet kuului hyvin, eipä siellä paljon muuta sitten tapahtunutkaan. Seuraava aika neuvolaan on vasta elokuun lopulla, ihan kiva ettei tarvitse nyt ihan joka viikko siellä juosta.
 
  • Tykkää
Reactions: likka90 ja Nems
@Hilma85 hyvä että ultrassa kaikki hyvin ja onnea poikalupauksesta! :)

@Shara mulla oli hb 110 paikkeilla ja lääkärin mukaan ei tarvetta lisäraudalle. Seuraava neuvola 2kk myöhemmin että jännä nähdä miten hb käyttäytyy siihen mennessä. Aikaharvassa on neuvolakäynnit, voisin käydä useamminkin. :)

@mimmi92 mulla ollut suonenvetoja jonkin verran öisin, lihasnykinää sekin. Ihan hirveää herätä siihen kipuun!

Mulla oli esikoisen vauva-aikaan trikoinen kantoliina joka oli koliikkivauvan kanssa pelastus. En olisi saanut kotona mitään tehtyä ilman liinaa. Meillä oli myös manduca aktiivisessa käytössä kun tyttö ei puolen vuoden iässä oikein kärryissä viihtynyt mutta manducassa kyllä. Oli hikinen kesä kun oli tosi lämmintä keväästä loppukesään ja vauva manducassa. Liina mulla on tallessa mutta manducan olen myynyt, täytyy syksymmällä tutkia onko tässä välissä tullut markkinoille jotain vielä kehutumpaa ja koittaa metsästää käytettynä.

Miten teillä muilla sujuu liikunta? Mä oon yhä muutaman kerran viikossa hölkännyt sellaisia max tunnin lenkkejä. Nyt viikon aikana selkäkivut on helpottaneet eikä enää kipeydy lenkin jälkeen, liekö kohtu noussut jotenkin sopivasti. Toivottavasti jatkuu näin. Salikortti on taas ensi kuussa käytössä, ajattelin käydä ainakin pilateksessa ja lihaskuntotunneilla. Mulla on vähän identiteettikriisi tän liikkumisen suhteen kun oon vuosia niin aktiivisesti ja tavoitteellisesti juossut. Mun mieli miettii jo, miten kauan joutuu odottaa että saa taas kunnolla juosta. Tosi outoja ajatuksia kun niin ajattelin, että jos mä vauvan joskus vatsaani saan niin koko loppuelämä aikaa liikkua. Että vaikkei mulla paino stressaa niin tää asia vaivaa jonkin verran.

Oon alkanut tuntea liikkeitä päivittäin. Parhaiten tuntuu vatsallaan maatessa ja muutenkin levossa. Ihanaa kun ne tuosta vaan voimistuu. <3 Esikoinen odottaa kovasti, että liikkeitä tuntisi käteen. Aiemmassa raskaudessa rv19 mies tunsi liikkeet mahan päältä.

Onpa ihanaa olla lomalla ja kelitkin olleet hyvät. :) Loppuviikosta lähdetään parin päivän huvipuistoreissulle perheen kanssa.

Lumi 16+2
 
@Shara jotkut onnekkaathan mahtuu kyllä heti omiin vaatteisiin synnytyksen jälkeen, itse en, vaikka paino olisikin entisissä lukemissa :ROFLMAO:

@Lumi87 mäkin liinasta haaveilen juuri tuon manducan hiostavuuden takia. Jos siis oppisin ohjeiden mukaan liinan sitomaan joskus, kun se ainut mikä itseä siinä epäilyttää :D
Tula on ilmeisesti nykyään suositumpi? kuin manduca, tai ainakin ihan yhtä kehuttu ja ergonominen :)
Yyh noi suonenvedot on ainakin pohkeissa ihan karseita. Ei ole itsellä nyt vähään aikaan ollut, mutta tuttuja edellisistä raskauksista yöunien rikkojana, varsinkin myöhemmillä viikoilla.

Mies tunsi myös liikkeet ekaa kertaa eilen, alkaa kyllä melko kovia olemaan ja jos paikallaan makaa niin ehkä jopa vähän näkyykin ulospäin, nopeasti tullut voimaa liikkeisiin :)

Liikunta ööh lihasvoima kadonnut ihan kokonaan.. Eilen yritin 16kg kahvakuulan kanssa kyykkyjä tehdä ja olin ihan poikki. Normaalisti tankoon saa kyllä reippaasti enemmän painoja laittaa, joten pakko nyt kuukauden tauon jälkeen yrittää edes ylläpitää sitä mitä on jäljellä..

Ja rakenneultra olisi näillä näkymin jo tasan viikon päästä, yritin saada siirrettyä myöhemmäksi, mutta olivat sitä mieltä että esim 21+5 on jo vähän liian myöhään? Aiemmista ollut kyllä suunnilleen noihin aikoihin.

Mimmi 19+3
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Täällä on niin monta jo aiemmin vauvoja saanutta, että hyödynnän nyt teidän asiantuntemusta :LOL:

Eli, ensimmäinen mietinnän kohde: vaunut. Ollaan miehen kanssa mietitty, että vaunubudjetti olisi noin 800 euroa. Oon selaillut eri liikkeiden nettisivuja viime päivinä, ja tuntuu hurjalta eri rattaiden hintaerot: ollaan mietitty yhdistelmävaunuja, ja niiden hinnat näkyy vaihtelevan välillä 300 euroa - pitkälti yli 1000 euroa. Onko tuollainen ~800 euroa ihan järkevä budjetti, vaikea uskoa että tuollaiset 300 euron vaunut olisivat kovinkaan mukavat/tukevat? Asutaan keskustan tuntumassa eikä meillä ole autoa, joten vaunujen kanssa tulee liikuttua paljon (julkisiakaan ei käytetä), eli ei haluta mitään purkasta ja tulitikuista kyhättyä viritystä. Suosituksia otetaan vastaan, samoin jos joku merkki on sellainen mitä kannattaa välttää viimeiseen asti.

Toinen asia: vauvavakuutus. Oletteko miettineet sellaisen ottamista? Meillä on kaikki pankki- ja vakuutusasiat Osuuspankissa, joten Pohjolan vakuutus on ensisijaisesti harkinnassa. Tosi huonosti vaan löytyy Osuuspankin nettisivuilta tietoa siitä mitä se käytännössä korvaa, eri blogeista ja niiden kommenttikentistä onnistuin vähän kaivamaan tietoa, ja ilmeisesti se korvaa aika monenlaisia terapioita ja lääkkeitä. Omavastuuna näkyi olevan 100 euroa, mutta en löytänyt mistään täyttä varmuutta siitä, onko se 100 euroa/sairaus/tapaturma vai 100 euroa/vuosi. Jälkimmäinen tuntuu aika hurjan hyvältä jos näin on, mutta jostain kirjoituksesta ymmärsin että se olisi juurikin näin. Toki Suomessa on hyvä julkinenkin terveydenhuolto, mutta arvostan kyllä sitä että yksityiselle pääsee joustavasti silloin kun itselle parhaiten sopii.

Tuon vakuutuksen saa Osuuspankista vasta rakenneultran jälkeen, täytyy sitten varata konttorille aika ja käydä kyselemässä tarkemmin, mutta mielelläni kuulen teidän kokemuksia, jos olette jo aiemmin ottaneet/nyt ottamassa vauvavakuutusta.

Nämä kyselyt nyt näin alkuun :rolleyes:
 
@Shara meillähän on ollut monet rattaat kun niitä täydellisiä ei ole ole tullut vastaan, Tai sitten on ollut ihan liian kalliit. Eli en ala mitään tiettyä merkkiä/mallia suosittelemaan.
Tuolla summalla pitäisi ainakin löytyä kunnolliset ja myös käytettyjä kannattaa vilkaista, koska monilla ne on hyvin vähän aikaa käytössä kun eivät vastaakaan omia tarpeita!
Vaunukoppaa meillä käytetty n. 5kk (eikä lapset niissä ole viihtynyt), joten itse panostaisin siihen että ratasosa on eniten miellyttävä. Ja istuimen suunta käännettävä. Myös jos autoa ei ole, niin tilava tavarakori olisi vaatimuslistalla että mahtuu myös se vaippapaketti kyytiin ostosten lisäksi, sekä isot kääntyvät etupyörät. Pienet on meillä töksähtänyt helposti johonkin kiveen tms. Kääntyvät pyörät taas helpottaa kulkua ahtaammissa paikoissa (kaupat). Nykyisissä toisissa rattaissa ei pyörät käänny, niihinkin kyllä nopeasti tottunut, mutta silti kääntyvistä tykkäsin enemmän.
Itse olen sitä mieltä että ilmakumirenkaat on kevyempi työntää, meillä ei ole koskaan puhjennut, kun taas umpikumiset tällä hetkellä vaatisivat uusia renkaita. Jos ei autoa ole niin en miettisi rungon painoa. Nopeasti itsellä mennyt hermo painavia yhdistelmiä nostellessa takakonttiin useasti päivän aikana ja siirrytty silloin matkarattaisiin. Myös turvakaukon yhteensopivuus rattaiden runkoon on plussaa, mutta ilman autoa ei tuollakaan niin suurta merkitystä. Meillä ei mene kaukalo nykyisissä kiinni, mutta mahtuu tukevasti ratasosan sisälle.

Vauva vakuutusta ei varmaankaan oteta. Esikoisella on, otettiin se kyllä vasta n. 8kk iässä. Ifiltä ja reilu 500€/vuosi. Omavastuu/vuosi 100€ ja lääkkeistä ei mitään omavastuuta. Pitänyt irtisanoa.. Kertaakaan ei vaan olla käytetty kun julkiset sairaalat oli edellisellä paikkakunnalla paremmin auki. Kerran olisi tarvittu ja lähin auki oleva olisi ollut Hyvinkäällä (50km) kun taas julkinen 2km päässä johohon silloin 2v:n kanssa joutui n. 2min jonottamaan.
Toki koskaan ei voi tietää mitä tulee, mutta kyllä Me aikuisetkin ollaan ilman vakuutusta tarvittaessa yksityisiä palveluita käytetty omalla kustannuksella, jos tuntunut sille olevan tarvetta..
Tuleepa taas pitkä supustus..

Mimmi 19+4
 
@Shara meillä on Ora jovi air yhdistelmärattaat. Oon tykännyt kovasti. Isot ilmakumirenkaat, kova kantokoppa, esikoinen nukkui päiväunet vuoden ikäiseksi vaunuissa. Ratasosan saa käännettyä molempiin suuntiin. Toiminut loistavasti täällä maaseudulla, lähinnä vaunulenkeillä ja päiväunilla pihalla ollut käytössä. Myös reissuilla kulkenut mukana, vaikka vievätkin auton tavaratilan lähes kokonaan. Kannattaa kuitenkin miettiä mitä ominaisuuksia itse vaunuilta kaipaa. Esim. Haluaako kääntyviä etupyöriä, heittoaisaa, millaisen tavarakorin tarvitsee jne. Kannattaa ehdottomasti käydä liikkeessä testailemassa eri vaunuja niissä on yllättävänkin suuria eroja. Mekin käytiin aikanaan liikkeessä katsomassa ja työntelemässä ja ne mitkä kuvassa näytti hyvältä ei miellyttänyt liikkeessä yhtään! Nuo Oran vaunut taas tuntui heti hyviltä! Rohkeasti vaunuja testaamaan! :)

Vauvavakuutusta ei varmaan oteta, ei ole esikoisellakaan ollut.

Onko muilla vielä ollut liitoskipuja? Mulla nyt alkanut vähän nivusissa tuntumaan, kun vaikkapa jalkoja housunlahkeeseen nostelee...

Täällä pieni toivottanut äidille huomenia potkuttelemalla. Kovasti tuntuu pyöriskelevän ympäri, kun välillä tuntuu navan vieressä ja välillä tuolla alhaalla. :love:

Nanna 18+6
 
@Nanna-87 nopeasti vilkaisin noita rattaita ja vaikutti melko samankaltaisilta kuin meillä olevat emmaljunga city crossit. Mäkin olen ollut tyytyväinen, paitsi tosiaan aion vaihtaa ilmakumirenkaat tilalle :)

Meillä nuo on toiminut kauppa/päiväuni rattaina kun taas lenkkeillessä (vaikka nyt en olekaan pitkään aikaan juossut) Phil&teds Navigator sisarusistuimella, todella kevyet työntää kahdenkin kanssa. Aikanaan vannoin etten ikinä hommaa kolmipyöräisiä, mutta mitään muuta valitettavaa ei puutteellisen tavaratilan 2 istuimen kanssa ole.

Vähän mietityttää pärjätäänkö tuolla rataskombolla talvi, kauppareissu kun tietää 3v esikoiselle sitten 8km kävelyä, ellen sitten sido tupliin vielä pulkkaa perään roikkumaan , keväällä sitten pääseekin taas pyörällä :D Joku noista kyllä menee tarvittaessa manducassakin, tai sitten käydään vain autolla kaupassa.. Nyt en kyllä mitään uusia enää homma ellei ole ihan pakko. Mies ei halua kuulla enää sanaakaan yhdistäkään rattaista kun niitä vaihtunut sen verran monet jo..

Liitoskipuja ihan lievästi muutaman kerran tuntunut. Kauhulla odotan taas sitä kun saa vedet silmissä yrittää kiskoa housuja jalkaan tai yöllä yrittää kääntää kylkeä kun ei pysty jalkoja nostamaan. Ekassa raskaudessa ei muistaakseni ollut kuin ihan viimeisillä viikoilla, toisessa n. 30vkolta ja taitaa tällä kertaa tulla taas aiemmin.

Muilla ruokahalu kasvanut?
Täällä pari päivää ollut koko ajan ihan järkyttävä nälkä. Mitään herkkuja tms. ei tee yhtään mieli, mutta ruokaa kyllä. Vielä muutama viikko sitten tuntui että tulee normaalia vähemmästä täyteen. Eilen illalla söinkin sitten (kotiruokaa) niin paljon, että meinasin useamman tunninkin kuluttua vielä oksentaa.. Ja tänään tuntuisi taas maistuvan ihan yhtä hyvin.
 
Kiitos kommenteista @mimmi92 ja @Nanna-87 ! Tuntuu että varsinkin tuo vaunuasia on sellainen loputon suo, kun on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja eikä näin ensikertalaisena tiedä yhtään mikä sitten lopulta on hyvä ja toimiva ratkaisu. Täytyy tosissaan käydä paikan päällä tutkimassa eri vaunuja, jospa joku niistä sitten puhuttelee niin että uskaltaa lopulta tehdä ostopäätöksenkin :LOL:

Mulla on myös nyt nälkä useammin kuin ennen. Ja tekee mieli nimenomaan rasvaista ja suolaista, kuten sitä kerrosateriaa. Söin ison annoksen makaronilaatikkoa ja salaattia pari tuntia sitten, ja nyt olisin ihan valmis syömään toisen samanlaisen satsin. Iltaa kohti nälkä kyllä helpottaa, oonkin aina ollut enemmän aamu- ja aamupäiväpainotteinen syöjä. Onneksi enää ei ole sitä alkuraskauden vaivaa, että tulee samantien paha olo jos ei saa ruokaa nälän tullessa, vaan nyt kestän jo nälkääkin ihan normaalisti, niin voi vähän yrittää venyttää aterioiden välejä.
 

Yhteistyössä