**Joulukuun Pikkutontut HEINÄKUUSSA**

Itse olen käynyt lukemassa tekstejä, mutta en ole ehtinyt kirjoitella. Meillä rakenneultra 4.8 . Sitä ennen on yksi neuvolakäynti. Täällä kaikki on mennyt nyt hyvin. Pahoinvointi on loppunut muutama viikko sitten. Nyt on energiaa ja tarmoa, vaikka millä mitalla.

Ensku tuo on hyvin surullista. Mullakin on välillä pelko, että onkohan pikkuinen elossa, kun ei liikkeitä vielä tunne. Mahan kasvusta päätellen kuitenkin kaikki on hyvin.

Lapsiluvusta on ollut puhetta. Meille tämä on viimeinen. Suurempi asunto pitää joka tapauksessa hankkia jo tämän kolmannen jälkeen.

Kestovaipoista on ollut puhetta. Me ollaan käytetty kahdella niitä ja käytetään kolmannellakin. Aluksihan kestoilu voi olla vaikeaa, mutta kun löytää sen oikean systeemiin se toimii tosi hyvin. Mitä olen itse tehnyt kuoritaskuvaippoja ja niitä käytetään puolen vuoden jälkeen. Sitä ennen harsoja ja villahousuja. Meillä kestovaippoja menee yleensä se neljä päivässä. Alussa tietysti enemmän. Vaihtovälikin varmaan on hyvin yksilöllistä. Joka toinen tai kolmas päivä olen laittanut ne koneeseen. Likaiset vaipat ollaan säilytetty kannellisessa laatikossa. Eikä meillä ole koskaan ollut mitään hajuhaittoja. Minun mielestä kerttikset haisee suht. voimakkaalle.
Kerttiksien kuluista en tiedä, mutta meillä kahden tytön vaippakuluiksi tuli reilu 700 euroa + pesut. Edulliseen hintaan vaikuttaa tietysti kun olen tehnyt paljon itse. Mutta niinhän se on, että jokainen tyylillään. Meille nämä ovat se juttu. Innoissani odottelenkin syksyä, jolloin alan ompelemaan kaikenlasia kivoja kuoseja.

Täällä taas ja pikkuinen 16+7
 
Viimeksi muokattu:
Olisko kestovaippailuvinkkejä ensimmäisen lapsen odottajalle?
Millainen olisi paras aivan vastasyntyneelle?
Minua kiinnostaisi tehdä itse, mutta mistähän mahtaisi löytyä kaavat niihin? Ja vielä mahdollisimman edullisesti..
 
Pikapäivitys...
Ensku: i´han hirveän surullista ja kamala asia joka oli käynyt ystävällesi.. itse jotenkin kans nyt pelkään tällaisia asioita enemmän kuin esikosta mutta eipä auta murehtiminen.. voimia sinulle ja ystävällesi!!

Rakenneultra meillä on 3.8 !

Pieniä potkuja tulee jo liikkuessakin, aina jään kuitenkin pohtimaan että oliko sit kuitenkaan mutta mitäpä muita.. esikosta tunsin näillä samoilla viikoilla ekat potkut!

Täällä kovasti pakkaustouhuissa mennään.. huomenna pitäis lähteä viikoksi reissuun vaunun kanssa (ei olla mitään vaunuihmisiä, viime kesänä muutama yö vietettiin vaunussa kavereiden mökeillä joten saa katsoa miten menee )
 
Iltoja! Töissä oli ihan tuskaa..lattiakone ei pelittäny olleskaa ..jätti semmosia iisoja lammikoita..ja sit piti koko vi...kauppa luututa käsin! Se sit tuntu kyl mahassa ja selässä ja joka puolella..huoh.. Nyt o suihkussa käyty ja iltapalu syöty..seuraavax voiskii mennä pötköttää..aamulla jos seiskan aikaan heräilis ja lähtis ajelemaan kohti rantaa ja sit miun iskä tulee meitä hakee ja sit äiti oottelee veneellä :) elikkä mummin ja ukin kans lähetään. Toivottavasti kissa ilmaantuu viimestää enne lähtöö pihaan et piäsöö mukkaa.
Miekii haluisin tietee et millasia kestovaipukoita iha vastasyntyneellä ois hyvä käyttee. Harsoja ja villapöksyjä..voiskii muutomat neuloo..yhet oon jo melekei tehny :) koko vaa taitaa olla liian iso pienelle pepulle..ja sit ku viel löytys sitä hahtuvaa mistä ne pitäs tehä..mie nii luulin et kyse on esim novitan hahtuvaisesta..ni huh huh..ei ollukkaa..niistä mie kyl tein..mut mie jaoin sitä vyyhtiä ohuemmax ja ohuemmax..otin siitä semmosia säikeitä..vai mite sen sanos. Ja mistä sitä lanoliinia vai mitä olikaa ni saa? Eikös niitä pie semmosessa liotella.. Käviskös vastasyntyneelle sit vaikka harso ja kuorivaippa? Täytyy sit kokeilla kaikkee erilaisia :) noi kestot on kyl vallannu miun mielen ihan kokonaan! En saa hetkenkää rauhaa :D
Mut jospa mie nyt lähtisin sinne pötköttää! Hyvät yöt vaa kaikille!

~ Marsu ja siskit + masu-asukki ~
 
Pitihän se alkaa kommentoimaan näin keskellä yötä tuohon matkailujuttuun. Me oltiin muutama viikko sitte alanyassa äiteen kans ja söin ihan kaikkee. Osan aikaa otin maitohappobakteeria ihan jo välissä vaivaavan hiivanki takia: / Mitään ei tullu ja taisinpa jossain lorauttaa vähän majoneesiaki, joten maalaisjärjellä vaan;)

Meillä väännetään remonttia vähän joka huoneeseen joten pitkät ja raskaat päivät on lomalaisella. Oikeen tossaku kyykkii ja riehuu niin välissä vihlasee makeasti nivusista, oisko nää ny niitä repasu kipuja, ilmeisesti asiaan kuuluvia kuiten.

Nyt saitte kyllä minutki innostuun keskellä kesää käsitöistä. Talvisin teen niitä kyllä ahkerasti mut kesät olen rauhottanu. Nyt taidan kuiten rempan jälkeen kaivaa puikot esiin:p

Mukava kuulla noista ihojutuista kommentteja. Mulla tosiaan puhkes akne nyt vajaa 30 v:nä (ei koskaan ennen ole ollu mitään). Se on sentään rauhottunu tän siunatun tilan myötä mut muuten saan kuoria kuolluttaihosolukkoa järjettömästi joka päivä. Kävin hakeen apteekista öljyn jos se auttas, tuloksia nyt vaan odottelen..

Bellaella + remppakamu 17+0
 
Ensku Kovasti voimia kaverillesi sitten kun tulee aika ottaa asia puheeksi! Minulla on itsellä kanssa vähän pelko että jotain tuollaista tapahtuisi, oma pikkuveljeni on aikoinaan elänyt vain 52 tuntia syntymästään ja puoli vuotta sitten toisen pikkuveljeni hyvän ystävän vauva kouli kätkytkuoleman kuukauden ikäisenä. Kuolema on siis liipannut melko lähipiirissä ja toki se saa ajattelemaan että miksi itse olisi turvassa tuollaiselta. Rankkoja juttuja mutta onneksi useimmilla kaikki menee hyvin.

Poika- ja tyttölupaukset Oho, niinpä ne poika- ja tyttöolot olikin siellä etusivun listassa, sinne siis "varmennetutkin".

Puhuin tossa myssyn neulomisesta, tartuinkin kutimiin ja löysin mukavan tummanpunaisen lankakerän tuolta laatikonpohjalta. Lanka riitti just ja juuri, 50cm jäi yli! Piposta tuli sellainen kuin pitikin, nätti on ja mokia ei tullut, miinuksena se että tuon ohjeen pienimmällä silmukkamäärälläkin tuo on melko iso, menee varmaan vuoden ikäiselle päähän.. Snif :(
Pitää kattella oisko tota pienempänä tarjolla tai pienentää itse ohjetta. Mulla vaan toi käsityömotivaatio on melko tuulella käyvää, sitten kun joskus saa ostettua lisää lankaa niin saattaakin olla jo syksy.

Mahassa on myllerretty taas tänä iltana. Taidan heittäytyä sohvalle jukurttipurkin kanssa ja rentoutua kuulostelemaan pikkuisen liikkeitä :)

Susimieli ja Pieni 18+0 POKS!
 
Ensku: mun kaverilla kuoli vauva rv 35 kohtuun, syytä ei koskaan saatu selville. itse olin silloin rv 12+ ja oli mulle tosi kova paikka. laita esim kaunis runo, lähetä kukkia, kortti. pääasia että muistat jotenkin. kaverisi ei varmasti nyt jaksa vastata, mutta lohdutus ja muistaminen on tärkeitä. näin siis ystäväni kertoi jälkrrnpäin. ensimmäinen puhelinsoitto noin viikko tapahtuneesta meni ainakin mulla itkiessä
 
ak
Ensku todella kurjaa kuulla tuommoisia uutisia. Olen samaa mieltä poppeliinin kanssa. Ei tuohon tilanteeseen ole mitään oikeita sanoja, muistaminen on kuitenkin tärkeintä. Voimia sinulle ja ystävällesi.

).( Tosi kurjaa hehkuttaa nyt samassa viestissä, mut mä tunsin just äsken ekat oikeat kunnon möyrinnät masussa. Ei ollut mitään kalan pyrstön hipaisuja, ihanaa muistaa, että tältä ne oikeat liikkeet tuntuivatkin:heart:

ak ja iippana 16+0 Poksumisen kunniaksi pieni ilmoitti itsestään;)
 
Ensku Pahoittelut ja voimahalit kaverillesi...on se vaan niin väärin tuommoinen,ihan sanattomaksi vetää :'(.

Sitten sellaista piti kysymäni tuosta r-diabeteksestä,että millaiset ne kaikki arvot pitäisi olla nyt sitten kotiseurannassa?Siis paasto,ruoan jälkeen ja ennen ruokaa?Esikoisesta sain joitain raja-arvoja,mutta en kyllä yhtään muista mitä ne luvut oli.Nytkin tässä raskaudessa oli siis tuo paastoarvo hivenen koholla,joten joudun kotona mittailemaan silloin tällöin.Olisin ollut halukas tietämään onko nuo arvot sitten pysyneet sallituissa,mitä olen nyt jokusen viikon mittaillut.
 
Ensku :hug: Aivan kauheta mitä sun kaveri joutuu käymään läpi.

Raskausdiabetes arvot paastoarvo, eli max. 10 tuntia syömättä ja ennen aterioita pitäis olla alle 5.5 ja tunti ruokailun jälkeen alle 7.5.

Hankinnoista täytyy meidänkin jotain sentään hankkia. Esikon kanssa kokeilin kantoliina mut ei kumpikaan siitä innostuttu. Nyt ajattelin että hankin sellasen kantopussin vauvalle niin ehkä kuopus ei olis niin kauheen mustasukkanen. Syöttötuolina meillä on halpisversio tripptrappista. Esikko istu siinä siihen asti kun kuopus alotti kiinteiden syömisen, eli n. 4v asti. Vasta nyt 5v:nä istuu tuolilla normaalisti aikasemmin halus istua polvillaan että ylsi paremmin syömään. Eli ihan ehdottomasti tarvitaan uusi samanlainen tuoli mitä kuopuksella on käytössä mut sen ehtii hankkia sit ens keväänä.

Fantaihana 18+4
 
Viimeksi muokattu:
Sokeriarvoista meillä (taysin ja käypähoito suositus) arvojen pitäisi olla paasto/ennenruokaa alle 5,5 ja 1h ruuan jälkeen alle 7,8.

Päivä Muumimaailmassa takana. Tuli kyllä käveltyä ja juotua ihan hirveesti nesteitä. Kyllä tämä raskaus tuntui jaloissa ja masussa varsinkin kun korkeuseroja sielläkin on jonkin verran. Helpoimmalta tuntui kävellä rappusia jos piti kaksinkäsin masusta kiinni. Supisteli myös jonkin verran. Mutta nyt kotona.

Poppeliini ja kolmas muru 18+6
 
Moi pitkästä aikaa:)

Meillä on ollut yövieraita, hirveästi ohjelmaa ja sitten ollaan nautittu täysillä tästä ihanasta kesästä niin en oo täällä ehtinyt kuin silloin tällöin lukemassa.Nyt ajattelin vähän tulla kirjoittamaankin.

Kiinalaisen kalenterin sukupuolista oli ollut puhetta ja meillä ne ei oo ikinä pitänyt paikkaansa ja tuskin siis nytkään.

Vakuutuksia meillä ei vauvalle oteta.Isommillakaan sisaruksilla ei ole ja uskon että nytkin selvitään ilman.Suomessa on kuitenkin hyvä terveydenhuolto.

Vaunuista itse ostin esikoiselle viisi vuotta sitten brion kombi vaunut ilmakumi rekailla ja teleskooppi aisalla ja oon ollut niihin todella tyytyväinen.Niissä on hyvä iso tuuletusaukko kuomussa josta myös tarvittaessa voi katsoa vaunuihin,isot kunnon renkaat maastoon kuin maastoon,todella hyvä jousitus,mahtuu autoon ja hyvin moneen hissiin,jalat ei helposti osu tilavaan ja tukevaan tavarakoriin jossa kulkee kätevästi ostokset,kevyt työntää ja kesävauvalle kovakoppa oli ilmava ja hyvä varavuode jossa kakkonen tykkäsi kovasti nukkua ensimmäiset kuukautensa,myös talvella koppa on ollut hyvä ja vauva mahtunut sinne puoli vuotiaaksi jolloin on siirtynyt ratasosaan istumaan.Jos saisin valita uudestaan niin samat yhdistelmävaunut edelleen hankkisin.Mutta kannattaa kyllä harkita vaunut oman käyttötarpeen mukaan.

kantoliinaa kokeilin esikoisen kanssa ja se sitominen tuntui työläältä ja hankalalta joten se loppui hyvin lyhyeen.Ergo kantoreppua kokeilin kakkosen kanssa mutta en kokenut sitä itselleni tarpeelliseksi joten sekin jäi käyttämättä,kolmannella oli rintareppu ja se oli kyllä muutamaan kertaan käytössä ja ihan ok,mut myin sen pois enkä mitään uutta kantovälinnettä aio hankkin.Tuun todella hyvin toimeen ilmankin.

turvakaukalona meillä on brion brimo ilman telakkaa ja sillä pärjätään mainiosti sen verran mitä liikutaan autolla (aika vähän)

itkuhälyttimen ostin juuri käytettynä kirpparilta kolmella eurolla.Esikoisella ja puolet kakkosen elämästä sitä ei ollut mutta kun sellainen saatiin huomattiin että se on ihan kätevä vaikka mainiosti pärjättiin ilmankin ja nyt oon tyytyväinen kun löysin uuden:)

Hoitopöytää meillä ei oo ikinä ollut eikä tule nytkään.Vaipat oon vaihtanut aina joko lattialla tai sitten hoitoalustan päällä joka oli meillä makkarissa arkkupakastimen päällä.Mutta hyvin pian vauva oppi kierähtämään joten siirryttiin kokonaan lattialle ja sit sylissä vaihtamiseen.Nyt meinasin laittaa hoitoalustan kodinhoitohuoneen pöydälle ja siihen kaksi rottinki koria joista toiseen laitan pienet vaipat ja toiseen muut tarpeelliset hoitotarvikkeet.Selän takana on vessa jossa lavuaari niin siinä on helppo hoitaan pyllyn pesut ja meidän makkrikin on ihan vieressä.

liikkeet niitä on tuntunut nyt muutaman päivän ajan kerran päivässä.En tiedä onko istukka edessä vai miksi masussa on niin kovin hiljaista vaikka oonkin jo neljännen odottaja niin liikkeet on alkanut tuntua tosi myöhään ja niitä tuntuu n.kerran vaan päivässä.

ikäerosta esikoisen ja vauvan välille tulee 5v5kk, toisen ja vauvan 4v4kk,kolmannen ja vauvan 1v9kk

tupalarattaita oon miettinyt mutta ei me niitä oteta.Aikoinaan ostin ne kun kakkonen syntyi mutta ne oli TODELLA vähällä käytöllä ja puolen vuoden päästä ne jäi kokonaan tarpeettomaksi.Ja kun mulla ei oo kumpikaan vanhemmista lapsista istunut enään rattaissa yli kaksi vuotiaina ja tää kolmaskin on niin liikkuvainen jo nyt että haluais vaan kävellä itse niin luulen että ne jää ihan tarpeettomaksi.

lääkärikäyntejen maksuista oli ollut jotain puhetta.mä oon käynyt neuvolalääkärissä rv 8? ja siellä ultrattiin eikä tarvinnut maksaa ja sitten nt-ultra oli rv12? niin sekin oli ilmainen mutta mun ystävä joutui kyllä maksamaan samasta ultrasta?Saa nähdä miten käy kun on rakenne ultra 9.8

Kestovaipat mä oon käyttänyt kestoja kakkosella ja kolmosella ja meinasin käyttää tällä neljännelläkin sen minkä jaksan ja huvittaa.Tosi paljon silla kyllä säästää eikä tarvii kerttiksia kantaa niin tiheään kotiin eikä roskiin kun kestoilee edes osaksi.Yksi päivä laskin niin kolmannelle on ostettu koko 1v4kk aikana yhteensä vaan 10 kerttis pakettia vaikka oon osa kestoilija:)Meillä on vaipoille kannellinen säilytys astia eikä hajuhaittoja oo ollut.Kerttikset kyllä haisee vaikka vaipassa ei mitään olisikaan ja varsinkin näin kesällä on tosi ihana pukea tytölle nättejä ja kivakuosisia kestoja kun vaippa näkyy:)

lapsiluku tä on meidän viimeinen pikkuinen.Haikeetahan se on ajatella ettei enään koskaan raskautta tai omaa pientä nyyttiä,mutta kyllä neljä tuntuu meille riittävän.Vaikka koskaahan ei voi sanoa etteikö varmasti koskaan ;)

rd-ruokavalio mua mietitytti kun joku puhui siitä että maidon laktoosi (eli maitosokeri) nostaa verensokeria ja siksi ei voi koko raskausaikaa käyttää maitotuotteita niin entäs täysin laktoosittomat tuotteet?niissähän ei oo sitä maitosokeria...
Mä mittasin äidin verensokerimittarilla huvikseni mun paastoarvon ja se oli ihan kunnossa:)Mut sokerirasitukseenhan mun on mentävä silloin rv27

(.) Silloin kun puhuin täälläkin niistä tiheistä neuvolakäynneistä niin kun viimeks kävin neuvolassa niin mun hb oli noussut 136:sta 145:een:)Paino oli toistaiseksi pysynyt samana hurjasta ja tiheästä syömisestä huolimatta,verenpaine oli hyvä (muistaakseni 110/75) ja vauvan syke 140 ja koska kaikki on hyvin,en oo ensisynnyttäjä,oon nuori ja perusterve niin seuraavan kerran varaan neuvola ajan vasta rakenneultran jälkeen jos ei tuu mitään oloja tai muuta että miksi sinne pitäisi mennä niin sitten vaan soitan aikaisemmin:)
Pahoinvointi vaivaa edelleen josku helleiltaisin ja helteessä ei jaksa kauan olla.Nukkuminen on vähän levotonta ja kun yksi ilta erehdyin makeanhimossani herkuttelemaan niin seuraavana yönä sain neljä kertaa käydä oksentamassa:x joten syömisten kanssa saa olla tarkkana ja syödä varovasti.Ravitsemusterapeutin kanssa juttelin siitä että kun en pysty mitään lihaa syömään että saanko tarpeeksi B12 vitamiinia niin kyllä kuulemma saan mutta proteiinin saannista mun pitää pitää erityisen tarkkaa huolta ja kun laskeskeli mun syömisiä niin kuitua ja proteiinia pitää lisätä,joten näillä mennään.
Mä oon ihan pudonnut tän hässäkän keskellä siitä että millä viikoilla tää raskaus on.Sisko sitä yks päivä tiedusteli ja mun täytyi hämmästyneenä myöntää etten yhtään tiedä :O
Mutta pitemmittä puheitta annan muillekkin palstatilaa ja toivotan hyvää yötä kaikille:wave:
 
Heissan.. täällä taas heärtty viiden maissa mutta tosin ihan hyvällä mielellä.. nukuin aikas hyvin siihen asti..ja heräsin närästykseenmutta sekin meni ohi. vtsa jotenkin sekaisin.
Isommat muksut lähtevät tänään mummulaan,ja mulle se on aina vähän hankala paikka,toisaalta olen iloinen että he pääsevät sinne kun tykkäävät olla,mutta smalla tunnen huonoa omaa tuntoa jostain syystä,mutta tiedän etä tää on hyväksi meille kaikille,kun ei tuota omaa aikaa todella ole liikaa,enpä muista milloin olin ilman lapsiani,oliskohan ollut toukokuussa kun lapset tapasivat isäänsä. Mutta tää tekee hyvää meille aikuisille,lapset kun eivät ole rauhallisimmasta päästä. mene itse viikon päästä perässä ja ollaan ainakin viikko vielä siellä eläinten vahtina sitten kun pitää hevosille ja muillekkin eläimille kantaa vettä tarhoihin. Toivottavasti pääsee mustikkaankin.

Omassa olossa ei ihmeempiä,suonikohjut on pahentuneet ja nyt niitä on todella tuolla alapäässäkin,tuntuu hurjalta,kuin jotain tulisi pakaroista ulos paineella
Ensi maanantaina ultra! jeij!!
Pesänrakennusviettikin iski ja vaihdettiin huoneiden paikkoja tai siis päittäin meidän makkaria ja lasten makkaria,nyt mahtuu muksut,kolmaskin nukkumaan samassa huoneessa ja leikkitilaakin on kivasti...happyhappy!

Ilmat on olleet aika raskaat,nää viimeiset helteet on olleet hurjat kun yölläkään ei tuule,mut tää loppuu niin äkkiä ettei hirveesti uskalla valittaa,kun mule talvi on vielä kauheempaa.

kantoliiina meillä tulee olemaan aktiivisessa käytössä taas,kuopuksen kanssa kotin tosi hyväksi,vauva pysyi tyytyväisenä mukana touhussa ja isompi sai huomionsa,nyt hankin vitminkin,eli rengasliinan jota pidän mukana aina jotta kun tarvii saada vauva nopesti sylille kyytiin niin pistän vauvan pussiin...:p

Hoitopöytä meillä tulee olemaan Wc:ssä pesukoneen päällä,eiskoisen kanssa oli,toi´kan kanssa ei ollut paikkaa missä pitää ja koin sen kyllä hyväksi varsinkin vesipisteen läheisyydessä,vaihtovaatteet,vaipat ja hoitotarvikkeet laitan sellaiseen ikeasta saatavaan LIDAN
lokerikkoon jonka saa
vaikka oveen roikkumaan,meillä on kylppärin ovi just sopivasti pesukoneen vieressä.

mitähän muuta piti kommentoida....nyt pätkii..myöhemmin sitten.:wave:

EevaN ja Pieni 19+3
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja metsätähti;24162840:
rd-ruokavalio mua mietitytti kun joku puhui siitä että maidon laktoosi (eli maitosokeri) nostaa verensokeria ja siksi ei voi koko raskausaikaa käyttää maitotuotteita niin entäs täysin laktoosittomat tuotteet?niissähän ei oo sitä maitosokeria...
Yleensä laktoosittomissa tuotteissa se laktoosi on korvattu sokerilla/jollain muulla hiilidydraatilla joten se ei auta tilannetta. Nestemäisissä maitotuotteissa se maitosokeri taitaa olla jotenkin nopeasti imeytyvää, ja ei siksi sovi monelle rd:lle. Itse pystyn vielä niitä käyttämään aika runsaastikin, mutta viime raskaudessa joduin aika tiukalle linjalle n rv 30-> ja uskon että sama on nytkin edessä.

Poppeliini ja kolmas muru 19+0 (enää viikkon puoleen väliin :O)
 
huh hellettä!

en saa nukuttua öisin,vessassa pitää ravata 2-4 kertaa,ja piskuinen tyttöni on nukkunut levottomasti viime viikkoina, muutto parhaimmillaan..huoh

neuvolas kävin,ja kaikki ok. masuasukki vilkutteli kun ultrattiin.rakenneultra onkin 12.8

vaunuja tai sänkyä yms ei tarvitse hommata,edellisen jäljiltä on jemmassa,paitsi tietysti vaatteita,jos on eri sukupuolta;)

masuasukin liikkeet tuntuvat n. kerran päivässä=)

....kylläpä ihmistä voikin väsyttää NÄIN paljon|O tekis mieli vain nukkuanukkuanukkua|O

16+3
 
Tuosta RD:stä vielä..(en muista hehkutinko jo aikaisemmin tätä...) mutta...Kävin jokin aika sitten sokerirasituksissa (Mulle tehdään 2 sokerirasitusta tän raskauden aikana, koska mulla on todettu monirakkulaiset munasarjat...) Tulokset olivat....Paasto: 4,4, 1h: 5,9 ja 2h: 4,9 =) Toistaiseksi siis erinomaiset arvot! Ja juu tiedän että loppuraskaudessa sen totuuden vasta näkee! Mutta näin paksukaiselle nuo arvot ovat mahtavat!! =)
Eilen oli taas kökkö pvä ja tuli itkettyä kaikennäköistä...Entäs jos vauva ei kehitykkään kunnolla ja jos kehittyy ja sitten sillä todetaan allergia...Kuolisin jos joutuisin luopumaan koirastani...Itkeskelin sitä sitten puolen ehtoota... :ashamed: Että näin lupsakkaasti täällä...
Onko teillä ollut vielä sellaista ihmeen puristavan vanteen tunnetta tuossa alavatsalla? Voiko johtua vaan ihan kohdun kasvusta? Alavatsa on myös hiukan hellän tuntuinen...
Mietteitä kummia jatkaa...

Kahlan ja pikku Ralle-Palle rv.16+5
 
Kesäinen tervehdys kaikille :)
Olen ollut mökillä putkeen ja nyt tulin käymään sivistyksen parissa ja pääsin päivittelemään tännekin. Olen laiturin nokasta käynyt puhelimella kuulumisianne kuitenkin lukemassa ja hyvää tuntuu porukalle kuuluvan :) Hieno homma.

Mun rakenneultra on 29.7. Liikkeitä kovasti odottelen ja ehkä niitä olen jo tuntenutkin, mutta kun on ensikertalainen niin en oikein uskalla väittää että satavarmasti olisin tuntenut : / dopplerilla kuuntelen pikku-ukon menoa ja kovasti se kyllä tuolla melskaa. Hevosenlaukka sydänsyke kuuluu ensin tooosi voimakkaana, mutta katoaa sitten kuin laukkaava ratsu auringon laskuun ;) Välillä vihloo alavatsaa ja välillä tuntuu kun sukkapuikkoja tuikittaisiiin tonne sisuksiin, mutta kaipa siellä pesää sisuksissa rakennetaan. Hankintoja tehdään hiljalleen vasta rakenneultran jälkeen, eli olen edelleen aiiivaaaan pihalla kaikesta vaunuista ja kaukaloista ynnämuusta :whistle:

Onko teillä muilla tuntemuksia kohdun kasvusta?

ja ainiin Neljäskö, siulle piti joskus ennen jo lomaa pahoitella etten saa skannattua sitä pyytämääsi poikaultrakuvaa tänne kun ei löydy laitetta täältä kotoota. Pahoittelut. Mutta meillä siis silloin rv 15+2 se näytti kyllä ihan selvästi pikku heijarilta, joka roikkui asiallisesti kahden pikku pussukan välissä. Hmmm... aika vaikee selittää :LOL:

Mitäköhän muuta. Vatsa on tuollainen jo ihan näkyvä pallo (aika klassinen pojan odottajan vatsa).

Mahtavaa kesää kaikille ja kohta alkaa noi rakenneultrat poksua. Jännää.
Voikaa hyvin.

Viena&PIlke 17+0 POKS :cool:
 
moro!

tänään oli neuvola,kaikki muuten ok,mut painoa tullut 510g/vk :ashamed:
ja siitähän sit sain kuullakkin.

sokrut ihmeenlailla pysyneet nytten..paasto meinaa vaan olla jo 3.8 eli mennään jo melko matalalla..
eli ei niin tiukkaa linjaa syömisen kans,kunhan en syömällä syö sokeria ym..eli pullat edelleen pakkasessa ;)

täällä kans nukkumisen kans ongelmia..terkkari jo hivenen vihjaili nukahtamislääkkeistä,mut en koe nyt niitä tarpeelliseksi..(aikasimmissakin raskauksissa tarvittu,tosin vasta loppu vaiheessa)
mut terkkari neuvoi kuitenkin hyvissä ajoin turvautumaan lääkkeelliseen apuun ettei tule tootalinen uupumus..
ja nyt todellakin puhutaan n.3h yöunista,ilman päikkäreitä ym..jotka olen jättänyt ihan tarkotuksella väliin..

hikinen päivä..huh..

vielä 2vk ultraan,pian,pian..

MARMAx4 ja jaz 18+0 <- puhutaanko jo 19vk vai? eihän mulla ole kuin kolme entuudestaan mut ei taasen muista mitään..
 
Heipä hei kaikille :wave:
Vieläkö saisi tunkea mukaan turinoihin?
Odotan siis kolmatta ja LA olis 24.12 :) joululahja siis... :)
Sairaala olisi NKL ja rakenne ultra olis 4.8
Vahva poikaolo on kyllä muta saa nähdä... Tämä oireettomuus puhuisi hyvin pojan puoleen :)
Ahkerasti olen kyllä lukenut juttujanne mutta vasta nyt san itseni liitettyä vasta sekaan...

Mistäs olettekaan jutellut...

Hankinnoista Meillä nyt tulee olemaan kaikki valmiina aikaisemmista lapsista joten mitään ei juurikaan tule hommattua. Ehkä joitain pikkusia vaatteita :whistle:

Liikkeitä on jo tuntunut ajoittain ja tuntuu jokakerta voimistuvan :)

Itse voin loistavasti! En edes tietäisi olevani raskaana ellei tuo rantapallo tuossa edessä kulkisi mukana :D Hyvä näin. Edellisessä raskaudessa liitoskivut vaivasi jo kovasti tässä vaiheessa ja selkäkin oli kovilla....

Mulla nämä raskaudet ei ole ollut mistään helpoimmasta päästä ja nyt vaan nautin jokaisesta hyvästä päivästä jonka saan tämän beibin kanssa viettää :)

Nyt pitää mennä mutta mukavaa päivää kaikille! Seuraavaksi sitten hieman muutakin kun omaa juttua :ashamed:

¨¨vauvahai & pikkuinen rv 16+3¨¨

p.s. Tänään oli neuvola ja kaikkihan siellä oli ok. Painoa tullut nyt n. reilut 5kg
 
Viime perjantaina oli neuvola ja sain kuulla sydänäänet :) Liikkeistä en ole vieläkään varma. Tänään aamulla tuntui jotain pientä "hipsutusta", mutta jos se on liike, niin niitä on voinut olla jo monta viikkoa. Luulin niitä selvemmiksi.. Ehkä ne ei siis ole vielä liikkeitä.. Tiedä sitten.. Neuvolantäti sanoi, että kaveri potkasi dobbleriin ja en tuntenut silloin YHTÄÄN MITÄÄN :D

Hoitopöydästä.. Meillä on sellainen suht. pieni kph.. Joten kenelläkään kokemusta sellaisesta taitettavasta mallista missä on taskut vaipoille jne. NetAnttila - Cam Volare Ammehoitopöytä, eri värejä | Lastentarvikkeet Tosin en tuota ammetta tarvitse, joku kirjoittikin että pelkää tiputtavansa lapsen lattialle sieltä.. Minulla vähän sama pelko, ja isompi amme menee pidempään. Sitten ostetaan vaan semmonen pehmoinenalusta, kun mennään mökille jne, niin toimii vaipanvaihto helposti muuallakin. (juu, me mökkeillään myös talvellakin :whistle:)

Eilen kerrottiin miehen tytölle vauvasta. En tiedä ymmärtikö. On 7-vuotias, mutta ns. erityislapsi, ja siellä 4-5vuotiaan tasolla. Sanoi kyllä että tulee hoitamaan vauvaa :)

Hyyppis+Höömö 18+2
 

Yhteistyössä