Keskenmenon jälkeen kuumeilevat - kesä 2017

Kp1.Puhuin gynen kanssa tänään ja olin jo heittämässä kirvestä kaivoon.Kannusti kuitenkin yrittämään vielä tämän kierron ja jos ei tärppiä niin sitten inseminaatioon..josta ei vieläkään päästä miehen kanssa yhteisymmärrykseen.
Nyt gyne kuitenki kuunteli kun koetin selostaa että en usko oviksen tapahtuneen (siis vaikka testi hymyilee).Sanoi että ultrataan viikonpäästä siitä kun testi hymyilee.HUOM! tuo on siis ensimmäinen ultra koko aikana kun olen clomeja napsinu,ja nyt lähtee siis 4 kierto menemään.
 
@Fritang pöh, kadonnut kokonaan, niin haamujengiläinen, kun oireetkin.. Huomenna varuiks vielä digi ennen reissuun lähtöä ja sit menkkoja odottelemaan. Ärsyttää harmittaa ja sapettaa, kun antaa itselleen luvan vähän jo innostua ja sitten tullaan taas kolisten maanpinnalle. :notworthy:
 
Olen ihan kahdenvaiheilla mitä illasta teen(n) Olen siis syönyt clomeja kaksi kiertoa annoksella 1 per pv ja yhden kierron annoksella 2 per pv.
No nyt kuukautiset kesti 1päivän.Eli todennäköisesti clomit on ohentanu kalvon onnettomaksi ja siksi niukat menkat..mutta mutta,se mitä nyt mietin on että kun gyne käski vielä jatkaa clomeja (kertaakaan ei ole ultrattu) mutta minulla olisi vielä Letroja kaapissa..uskaltaisiko uhmata tohtoria ja napsisi niitä eikä clomeja..ja luget perään.
Tiedän että kuulostaa oudolta,mutta se kalvo nyt huolettaa.Ultraan pääsen tämän kierron oviksen jälkeen.
 
Joo jep vittu ei, väärältä puolelta taas ovuloi. Kattellaan taas neljän viikon päästä, kiitos kroppa. :poop::poop::poop::poop::poop:

Ottaa ihan hitosti päähän että meidän kaikki vauvautumisongelmat johtuu 100% minusta. Ja ahdistaa, että jos tässä kestääkin tai keskenmenoja tulee lisää, niin ei ole mitään lääkettä tai hoitoa joka sen lapsen meille voisi antaa, kun ei tuota kohtua voi mitenkään kokonaiseksi taikoa. Onneksi miehellä ei ole mitään järisyttävää vauvakuumetta, tuntuisi viisi kertaa pahemmalta.
 
Viimeksi muokattu:
Joo jep vittu ei, väärältä puolelta taas ovuloi. Kattellaan taas neljän viikon päästä, kiitos kroppa. :poop::poop::poop::poop::poop:

Ottaa ihan hitosti päähän että meidän kaikki vauvautumisongelmat johtuu 100% minusta. Ja ahdistaa, että jos tässä kestääkin tai keskenmenoja tulee lisää, niin ei ole mitään lääkettä tai hoitoa joka sen lapsen meille voisi antaa, kun ei tuota kohtua voi mitenkään kokonaiseksi taikoa. Onneksi miehellä ei ole mitään järisyttävää vauvakuumetta, tuntuisi viisi kertaa pahemmalta.
Anteeksi uteliaisuuteni,mutta mitä tarkoitat että ovuloit "väärältä" puolen?
Täällä kp8.Keskiviikkona pitäisi aloittaa tikuttaminen,mutta nyt tuntuu ettei millään jaksaisi.Ja tämä on vielä se kierto kun gyne KÄSKI tikuttaa ja on se ultraki sitten.Tympäsee..
 
@heikura79 Mulla oli siis se kahden kohdun tilanne, ja tuo ovuloinut munasarja on kiinni siinä kohdussa, johon en voi tulla raskaaksi (tai voin mutta se olisi tuhoon tuomittu raskaus). Hankala selittää mutta tässä kuva.
Ja tuo pentele on nyt ovuloinut kaksi kiertoa putkeen. :mad: Eli sillä sekunnilla kun tunnen ovulaation niin tiedän että kierto on mennyt hukkaan.
 
mistä apua lyhyeeseen luteelivaiheeseen? mä ovuloin viime kierrossa 2-3 päivää aikasemmin kun normaalisti ja dpo 9-10 (ihan 100%varmuutta ei ole) alkoi menkat. Onhan tää vaan niin perseestä.
Mulla on kans liian lyhyt luteaalivaihe. Tänään kävin gynellä ja ottaavat sit kierron eri vaiheissa kokeita, onko jonkin hormonin toiminnan kanssa ongelmia. Voi olla ettei keltarauhanen toimi kunnolla j
mistä apua lyhyeeseen luteelivaiheeseen? mä ovuloin viime kierrossa 2-3 päivää aikasemmin kun normaalisti ja dpo 9-10 (ihan 100%varmuutta ei ole) alkoi menkat. Onhan tää vaan niin perseestä.
Voi johtuu keltarausen riittämättömästä toiminnasta, multa ottaavat just kokeita sitä varten. Ja kierron eri vaiheissa muita kokeita. Ikä vaikuttaa kans tohon. Kannattaa käydä gynellä
 
N93
@Naadis suosittelen kans gynellä käyntiä! Jos sieltä sais apua:)

Mua kyllä helpotti se tieto, että tammikuussa on tiedossa lähete eteenpäin jos mitään ei tapahdu. Kaivoin pitkästä aikaa käyttöön greippimehun (kyllä, olen epätoivoinen) ja oon aika varma että huomasin oviksen limoista ekaa kertaa 1.5 vuoteen. Talleteltu on ja nyt vaan odottelee menkkoja :cautious:. Kyl se on tässä jo tullu selväksi, että ei mitää tapahdu vaikka päällään seisos! Tänää kp19/30
 
kp10 ja liuska ovistestissä niin vahva viiva että jos en digillä ois tarkistanu oisin luullu plussaksi.Jokatapauksessa taitaa ovis tulla hieman aikasemmin ku viimekuussa.
Olen jo niin epätoivoinen että koetetaan koti-inseminaatiota.Vehnänalkioöljy ja kreippimehu käytössä.Limat tuli eilen..
Anteeksi jos on taas liian yksityiskohtaista:LOL:
 
Hmm... Mulla tuli ovisplussa ekan kerran perjantaina ja plussat jatkui sunnuntaihin asti. Vaan tänä aamuna kun mittasin niin ei olleet lämmöt nousseet :confused: vaikka on jo dpo4. Periaatteessa kai on mahdollista ettei lämmöt nouse ihan heti ovista seuraavana päivänä, mutta silti... Jäiköhän ovis tapahtumatta? Viimeisen kerran talleteltiin lauantaina, silloin oli jo liukkaat kelitkin loppuneet. Kokeiltiin sillon eka kerran Pre-seediä mutta siitä taisi jäädä suurin osa ulkopuolelle :rolleyes:. Just nyt alkoi nipistellä oikealta...

@heikura79 Tsemppiä!
Ja @Naadis kantsii tosiaan jutella gynelle. Lyhyttä luteaalivaihetta hoidetaan kai yleensä Lugesteronilla. Toisaalta olen kuullut sanottavan, että lyhyt luteaalivaihe johtuu heikosta oviksesta, ja paras keino on silloin jotenkin parantaa ovulaatiota.
 
Viimeksi muokattu:
Kerro lisää tuosta koti-inssistä. @heikura79 Miks ei vain normi pano :ROFLMAO:
:whistle:sanotaanko että meillä on kaavoihinsa kangistunutta tuo petitouhu..mies ei muuta ku makaa:LOL: enempää en valase ongelmaa.
Tein parisen tuntia sitten sekä liuska että digitestin (ovis) ja nyt uudelleen ja digi hymyili! Tuli liuskaanki tumma viiva..MUTTA jos olisin testannu vasta aamulla niin olisiko tullu enää plussaa vai oisinko jatkanu tikuttamista ja luullu ettei ovista tullu tai että se jäi hyödyntämättä(n)
Pointti on että kerran vuorokaudessa testaaminen ei riitä..siis niinku testit ohjeistaa.Nyt lähen metsästämään isännän tuolta tontin laidalta:sneaky:
 
  • Tykkää
Reactions: Naadis
N93
@heikura79 Ok! joo ei riitä kerran päivässä millään. Mahotonta itelläki saaha ovista kiinni niillä tikuilla. Tsemppii!
Seksi maistuu kyllä niin puulta jo tässä kohtaa että ei jaksa enää kyllä tälle kierrolle yhtää. Toivottavasti ovis oli sillon ku luulin :whistle:
 
On muuten ärsyttävää kun tuntuu että kroppa ja mieli on halukkaimpia jo monta päivää ennen ovista, mutta sitten plussapäivänä tai viimeistään sitä seuraavana ei voiskaan enää vähempää kiinnostaa :devil:. Meillä onneksi mies on melkeinpä aina valmiina hommiin, ainakin henkisesti :X3:.
 
kp 7/30, tänään käyty gynellä, ultrassa näky 8,6mm limakalvo ja molemmissa munasarjoissa paljon folleja, johtofolli vasemmalla 11mm, muut molemmilla puolilla oli 6-8mm kokoisia. Terolut reseptin sain ja eka pilleri otetaan dpo0-1.
Kirjotti samointein 3x30 tablettia, josta riitää puoleksi vuodeksi napsittavaa.
Minkäkokosilla kuureilla muut on teroja syönyt? Sain itse valita että terot vai luget. Alotetaan nyt näillä teroilla ja katotaan saadaako luteaali vaihe pitenemään ja muut pöntöt oireet pois..
 
Naadis ompa erikoinen tuo sinun terojen aloitus..minua on ohjeistettu että vasta kolmantena päivänä ovulaatiosta saa keltarauhashormonin aloittaa.Se kun voi ja estääkin koko ovulaation jos alottaa ennenku ovis on varmasti tapahtunu..Minulla nyt dpo0 ja sunnuntaina aloitan luget.10 päivää niitä sitten napsin.
 
Anteeksi kun tulen tänne kertomaan omia hyviä raskauskuulumisia mutta tää ketju oli tärkeä sillon kun itellä oli vaikeeta <3

Tänään siis on 20+0 ja rakenneultra oli tänään ja kaikki oli hyvin! Meille luvattiin pikku prinssiä! :love::barefoot: painoa prinssillä on sen 355g :love:

Toivon teille kaikille hyvää ja ennenkaikkea sitä plussaa ja loppuun asti vietyä raskautta!
 
Ja sopivasti positiivisen edellisen viestin perään päivitän että toinen inssi toi... NEGAN :rolleyes:
Kp 1. Huomenna mietitään, mitä tehdään jatkossa. Mulla ei ole minkäänlaista uskoa insseihin enää, tai raskautumiseen ylipäätään (ehkä IVF:aan sentään vielä). :mad:
 

Yhteistyössä