Keskenmenon jälkeen kuumeilevat - kevät 2017

Pidin taukoa vähän kaikesta ja vaan nautin keväästä - ja aamulla hämmennyin. Kuvassa (jos osasin liittää) kuivanut testi, näkyi kyllä testiajallakin. Ei ehtiny menkkoja tulla, en huomannut ovista. Ovian mukaan km-vuodosta laskettuna tiistaina pitäs alkaa menkat, eli ihan normaaliin aikaan mun on täytynyt ovuloida?! Testi oli välissä nega. No, ei auta kun toivoa (ja himotestailla :D ).
 

Attachments

@Tiha näkyy :love:

Minäkin tein uusintatestin - en muuten voi suositella näitä OneStepin testejä kellekään :LOL: Taas ehdin ahdistua kun viivaa ei aluksi näyttänyt tulevan ollenkaan. Aika haaleita viivoja myös tarjoilevat. Mutta olihan tuo viiva nyt vahvistunut kuitenkin :)
 

Attachments

Hei vaan kaikille taas!

Tänään oon jo huomattavasti paremmalla mielellä.

Otetaan ensin omaanapaa. Pitää tänään seurailla tämän toisen menkkapäivän runsautta, tämä on normaalisti runsain ja siis todella runsas päivä, käytän yösiteitä... Herätessäni tuli reilusti, mutta sen jälkeen onkin taas ollut normaaliin verrattuna aika niukkaa. Jos jää niukaksi, soitan kyllä varmasti äitiyspolille huomenna tai oikeastaan voisin mennä suoraan sinne. Edellisetkin oli vain 3 päivää, joista tosin 1,5-2 päivää oli runsasta vuotoa. Nyt siis pelkään, että taas tulee niukat, mikä ehkä tarkoittaisi ohutta limakalvoa. Ja mulle siis ei tehty kaavintaa, vaan yksi lääkkeellinen tyhjennys. Sitten ne menkkakivut ennen menkkoja eivät kuulu mun (pms-) oireistoon.

Oikeastaan tää liittyykin @N93 :n mietteisiin. Nämä on mulla siis toiset menkat km:n jälkeen. Mulla on normikierto 25 päivää, ja nyt oli taas sen verran. (Siitäkin kannattaa varmaan olla iloinen) Viime kierto venyi 29 päivään. Ovista mä yritin silloin tikuttaa, mutta en joka päivä pystynyt testata, niin en saanut sitä kiinni. Ihan siis ajattelin niitä tehdä, että vähän pystyisi ennakoimaan milloin menkat alkaa.

No, sitten muuta, @kookospieni päivitys tehty ja hyvältä kuulostaa sun suunnitelmat! Tulehan kertomaan kuulumisia aina välillä :)

Viivojen vahvistumista kaikille ja ilmoitelkaa, kun haluatte plussanneiden listaan :) Fritang sinne jo pääsikin. Ja pahoittelut teille muille uuteen kiertoon joutuneille (n) Kyllä se tästä.
 
  • Tykkää
Reactions: kookospieni
Voi ei pahoittelut uusiin kiertoihin joutuneille ja taustalle siirtyviin,voimarutistus!

Monen testeissä näen tuplaviivoa,Jeee Onnittelut!!

Täällä ei vielä kuukautiset oo alkanu, J-Ä-N-N-I-T-T-Ä-Ä!!olisko ovis ollutkin myöhemmin,toivotaan...tasasta tallettelua on ollu koko kierron...nyt kp27/25...huomenna tarvittaessa testi
 
@Fritang, sun kans taidettiin olla samassa la-ketjussa keskenmenneissä. Ihanaa, että teilläkin tärppi tuli uudestaan nopeasti, hienosti on vahvistunut :) ja jaan sun ajatukset one stepeistä, niitä ei mulle enää ikinä kiitos! :D

Harmittaa teidän uuteen kiertoon joutuneitten puolesta, ei osaa sanoa oikeen mitään. Voimia <3

@Bea.S hyvin oot malttanu olla testaamatta. Täällä palstalla kyllä alkaa jännittää muittenkin puolesta!
 
  • Tykkää
Reactions: Tiituu
Hei taas... täällä kp 18. Mä olen nyt taustaillut, kun oon vähän luovuttanut jo tämän kierron suhteen. Viimeiset menkat oli tosi niukat ja kun kp 14 kävin nyt hedelmällisyysasioihin perehtyneellä gynekologilla, mitattiin kohdun limakalvon paksuudeksi vain n. 5mm. Edellispäivänä oli kp 13 Clearbluen digitestillä ovulaatioplussa, ja se oli joko jo tapahtunut tai sitten sitä ei todellisuudessa tapahtunut ollenkaan, kun johtofollia ei näkynyt. Tuo limakalvon ohuus voi johtua kaavinnasta tai stressistä tai jostain muuten vaan. Nyt on tulossa vähän labroja (mm. katsotaan, ovuloinko mä oikeasti) ja sitten ens kierrosta kokeillaan hormonikorvaushoitoa jos niissä ei ole mitään kummempaa. Mitä nyt oon tosta limakalvoasiasta lukenut vähän, niin aika masentavalta vaikuttaa, voi olla aika vaikea hoitaa.
Pahasti vaikuttaa nyt siltä että en todellakaan ole raskaana ennen kuin ois ollut keskenmenneen raskauden laskettu aika. Vähän laittaa mieltä matalaksi. Onneksi mulla on kuitenkin varsin mukava ja sisältörikas elämä näinkin. Ja gynekologi oli varsin optimistinen.

Toivottavasti @Bea.S saa tehdä plussatestin pian. Ja toivottavasti me muut saataisiin myös, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin :)
 
Taitaa onni jäädä lyhyeksi.. tän aamun puikossa ei testiajalla mitään.. ja nyt vaan ihan himmee viiva vähänkuin viivanpaikka.. haaleempi kuin eilen reippaasti :cry: sen siitä saa kun ei malta oottaa.. eli kemiallinen sitten varmaan:cry:
 
Hei taas... täällä kp 18. Mä olen nyt taustaillut, kun oon vähän luovuttanut jo tämän kierron suhteen. Viimeiset menkat oli tosi niukat ja kun kp 14 kävin nyt hedelmällisyysasioihin perehtyneellä gynekologilla, mitattiin kohdun limakalvon paksuudeksi vain n. 5mm. Edellispäivänä oli kp 13 Clearbluen digitestillä ovulaatioplussa, ja se oli joko jo tapahtunut tai sitten sitä ei todellisuudessa tapahtunut ollenkaan, kun johtofollia ei näkynyt. Tuo limakalvon ohuus voi johtua kaavinnasta tai stressistä tai jostain muuten vaan. Nyt on tulossa vähän labroja (mm. katsotaan, ovuloinko mä oikeasti) ja sitten ens kierrosta kokeillaan hormonikorvaushoitoa jos niissä ei ole mitään kummempaa. Mitä nyt oon tosta limakalvoasiasta lukenut vähän, niin aika masentavalta vaikuttaa, voi olla aika vaikea hoitaa.
Pahasti vaikuttaa nyt siltä että en todellakaan ole raskaana ennen kuin ois ollut keskenmenneen raskauden laskettu aika. Vähän laittaa mieltä matalaksi. Onneksi mulla on kuitenkin varsin mukava ja sisältörikas elämä näinkin. Ja gynekologi oli varsin optimistinen.

Toivottavasti @Bea.S saa tehdä plussatestin pian. Ja toivottavasti me muut saataisiin myös, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin :)
Sulla on sama tilanne kun mulla.Kaavinnan jälkeen ei kunnon kuukautisia tullu ja kävin ultrassa jossa lääkäri totesi että kalvo on onnettoman ohut.Mielen veti matalaksi mullakin.Nyt menossa dpo7 tai 8.Jos ei nytkään tärpänny annan koko asian olla.Ajattelin että en tilaa enää uusia ovistestejä.
Ikää on jo 38 joten jos kaavinnantakia mahikset meni niin ketuttaahan se mutta minkäs teet.
 
Mitä tarkoitatte että ei kunnon kuukautisia? Mullakin oli kaavinnasta ensimmäisen kierron kuukautiset myös niukat 3-4pv...tää kierto näyttää venyvän myös...pitäisköhän käydä kans ultrassa tsekkaa paikat..
 
Täällä yks, jolla lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen ekat menkat kesti 3 päivää. Siitäkin oli ainakin puoli päivää taukoa. Eka päivä oli runsaampaa, toka päivä hieman normaalia niukempaa. Mutta ei mitään tuhruttelua lopuksi, mikä olikin ainoa hyvä puoli niissä menkoissa.

Nyt menossa tokat menkat ja näyttää vähän samalta, mutta vielä niukemmat. Ahdistaa... Nyt kolmas päivä menossa, ja tunti sitten ei ollut kahteen tuntiin tullut mitään. Toivottavasti vielä alkaa tulla lisää. Soitin äitiyspolille tänään, ja sanoivat, että voi siinä muutama kierto mennä, että normalisoituu. :mad: Kierron pituus oli jo sentään normaali.

Taidan lähteä apteekkiin ja luontaistuotekauppaan tältä istumalta.
 
Mulla on myös menkkaongelmia. Tänään aamulla pienen pientä tuhruttelua, tänään pitäis siis alkaa. Mulla ei ala ikinä tuhrimalla vaan ne alkaa ihan kunnolla heti. Tänään ei kuitenkaan oo tapahtunut mitään. Miks tänkin pitää olla näin vaikeeta :mad: En nyt ymmärrä miks ei ne ala kunnolla? Ei oo yhtään semmonen olokaan et alkais.


Mulla oli sillon lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen ekat menkat runsaammat ku yleensä ja parit seuraavat oli niukat. Sit tasaantu normaalin niukoiks :LOL:

Onpa sullakin huonoa tuuria @Kinder_Kitty :( inhottavaa et ehtii jo olemaan onnellinen asiasta ja sit se meneekin mönkään.
 
Hei!

Tällä kertaa ketjunpäivitysjuttua. Ajattelin pääsiäisen ajan pysytellä palstoilta poissa. Merkitsin nyt @Tiha n myös plussanneisiin. Onnittelut muuten molemmille, en kai Tihaa vielä onnitellutkaan :)

En muuten Tihan kuvaa saanut suurempana auki, enkä myöskään Fritangin viimeisintä. Ainakaan nyt äsken kun kokeilin. Vaikea nähdä noista pienistä kuvista.

Jos joku haluaa, että lista-/pino-viestin tietoja muutetaan, niin laittakaa punaisella, niin löydän ne helpommin palatessani. Ja saa sitä viestiä muokkailla itsekseenkin (ota vastaa, ja alun ja lopun quotet pois ja tee muutokset). Ihan miten vaan. Ja yksityisviestiä voi myös laittaa, jos ei halua jotain kaikelle kansalle kuuluttaa.
 

Yhteistyössä