Keskenmenon jälkeen kuumeilevat

No niin, ultrakuulumisia!

Eli kaikki näytti ultrassa niin normaalilta kuin minulla nyt voi näyttää. Molemmat munasarjat ovat terveen näköiset, kohdun limakalvo oli hyvä, kohtu oli muutenkin ok. Mutta olin kuitenkin tuntenut ovulaation ihan oikein, eli väärältä puoleltahan se oli tullut. Eli todennäköisesti olen muutkin ovikset tuntenut oikein, sille ei vain ole ainakaan mitään fyysistä syytä miksi toinen riehuu jatkuvasti ja toinen istuskelee hiljaa vieressä. :D

Lääkäri sitten kysyi että mitä mieltä olisin kevyistä lapsettomuushoidoista (ovulaation induktio). No enhän minä osannut yhtäkkiä olla mitään mieltä :D Hän kirjoitteli reseptit ja sanoi, että saan alkaa käyttää lääkkeitä jos haluan tai sitten kun kyllästyn tarpeeksi. Keskustelin miehen kanssa, ja kyllä me taidetaan heti seuraavasta kierrosta aloittaa hoidot, lääkkeetkin hain jo. Eli kp3-7 söisin Letrozolia, sitten ennen ovista ultrataan että lääke toimii kuten pitää.

Jos tunnen ovulaation siltä oikealta puoleltani, niin sitten alkaisin käyttää tukihoitona Lugesteronia joko a) negaan/menkkojen alkuun tai b) varhaisultraan. Jos keskenmenoni olisivatkin sattumalta johtuneet hormonaalisista syistä, niin estetään nyt se sitten tukihoidolla.

Että hupsista, me ollaan nyt sitten lapsettomuushoidoissa, vaikkakin kesyissä sellaisissa :eek: Outo mutta hyvä fiilis. Ehkä tästä touhusta tulisi nyt jotain. :love:
 
@Kiira29 Ei välttämättä. Se vaan buustaa sitä munarakkuloiden kasvua reippaasti, mikä saattaa auttaa oikeaa puolta ovuloimaan. Olen yhdestä henkilöstä kuullut, jolla tämä oli auttanut tismalleen samaan ongelmaan, joten siksi olen ihan toiveikas. :)
 
Hei kaikille, miekin tulisin uutena tänne kuumeilemaan. Oon jo pidempään käynyt lukemassa täällä teidän juttuja ja ammentanut niistä voimaa itselleni. Ootte te ihania tukijoita toinen toisillenne. Mulla taustalla tuore keskenmeno, pitkän kaavan mukaan mentiin, tai ainakin itestä tuntui siltä. Vielä hetki sitten ultrassa 9+0 todettiin kaiken olevan hyvin, eka vuotoryöpsähdys tuli siitä heti seuraavana päivänä, sit oli päivä taukoa, seuraavana päivänä taas vuotoa, sitten jatkui tosi vähäistä ruskeaa tuhruvuotoa kaks viikkoa, jonka jälkeen yks ilta pari tuntia vuotoa jolloin tuli hyytymät ja muuta kiinteämpää tavaraa. Tuota viimeistä vuotoa ennen hcg oli vielä lähes 24000. Loppujen lopuksi neuvolan kautta kiireellisenä sairaalaan jossa poliklinikalla tehtiin viime torstaina mva-imutyhjennys. Eilen hcg oli vielä 61. Eli nyt ekasta vuodosta kulunut tuo 4 viikkoa. Nyt ensimmäisiä oireita että elimistö alkais palautumaan on tuo alapään kosteus :) kiva olis kierrosta saada jollain lailla kiinni, mut vielä tuo hcg-arvon lievä kohollaoleminen taitaa sotkea ovulaatiotestin tekemistä. Toiveena olis kolmas lapsi, yritys aloitettu 2/17.
 
@Fritang , kiitos, kyllä minut vois laittaa listalle, kun oon ite nii huono näissä tietsikkahommissa :LOL: Eli ikää minulla 36, kolmas lapsi haaveissa ja kkm 2012 ja nyt 12/17.

Sulla olikin ollut hyvä käynti @Fritang (y) Nyt uutta puhtia yrityksiin. Meillä takana 2 ivf-hoitoa pahoine komplikaatioineen, mutta sitten myös 2 luomupoikaa:love: Kaksi pakkasukkoa myös, jotka tarkoitus siirtää mahdollisimman pian, jos uutta luomuihmettä ei kuulu. Tämä juuri päättynyt raskaus oli luomu kyllä.

@Ensikatse , lämpimät pahoittelut sinulle:unsure: Toivottavasti olet päässyt jo surussa eteenpäin ja uskoa uuteen onnistumiseen olisi tullut:love:
 
Ketju keskenmenon jälkeen lasta yrittäville. Tervetuloa!

Jos haluat listalle, kerro tietosi tai päivitä lista itse: paina "vastaa" ja poista tämän jälkeen lainaus-tagit (quote) viestin alusta ja lopusta. Muista muuttaa päivämäärä. :)

18.12.2017

Kirjoittelijat:

(nimi | ikä | keskenmenon ajankohta | monesko lapsi toiveissa)
Ensikatse (37v)............km 11/17..................3. lapsi
Erätyttö………………..….kkm 4/17……………….1. lapsi
Fritang (25v)…………....km 2/17, tm 5/17……2. lapsi
Helmiila (36v).............kkm -12, kkm 12/17....3. lapsi
hill4 (37v)………………...kkm 10/16………….....1. lapsi
Hiutale89 (28v)..........km 12/17....................1. lapsi
Kiira29........................tm 01/13 + 7/13, kkm 5/15, km 10/17....2. lapsi
Lallastiina (35v)…….....tm 3/17………………….1. lapsi
Leikkuri (29v)……….....km 1/17, kkm 6/16....1. lapsi
Mrs.Ö (27v)……….….....rk 1/17……………………2. lapsi
Nannamariah89 (28)..km 05/16, km 09/16.. 2. lapsi
Niwhai (39v)……………..kkm 6/13, kem 8/13, 5/17 & 6/17….2. lapsi
Titi-uu89 (28v).............kkm 12/16, kem 5/17 & 8/17........2. lapsi
Toiveinen (24v)...........kkm 6/17, km 12/17....1. lapsi
Tyttönen93 (24v)........km 1/17 & 9/17.........2. lapsi

Taustalla:


Plussanneet vuonna 2017:

Tammikuu:
ei päivitetty
Helmikuu: ei päivitetty
Maaliskuu: 1986/13, Norway, tupuna08, Naadis (kkm)
Huhtikuu: Fritang (tm), Tiha, Äitirouva M
Toukokuu: kookospieni, Kath, Kinder_Kitty, Daisy85, KeepGoing, Maaria1980
Kesäkuu: Risukko, Bea.S
Heinäkuu: Tiituu
Elokuu: Hantta81
Syyskuu: N93, heikura79, Hyrräpää, Lintunen85, Naadis
Lokakuu: Miiiii
Marraskuu: Toiveinen (km)

Edellinen ketju:

https://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-kesae-2017.2491134/

Lyhenteitä:

km = (spontaani) keskenmeno
kkm= keskeytynyt keskenmeno
ku = kohdunulkoinen raskaus
tm = tuulimunaraskaus
kem = kemiallinen raskaus
rk = raskauden keskeytys

kp ?/? = meneillään oleva kiertopäivä / keskimäärin kierron pituus

dpo = Days Past Ovulation (päivää ovulaation jälkeen)
dpo -1 = ovisplussapäivä
dpo 0 = ovulaatiopäivä
dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä

yk = yrityskierto ja kuinka mones menossa
 
Viimeksi muokattu:
@Ensikatse tervetuloa mukaan, ja pahoittelut keskenmenosta :/

Eilen mietin että mitenköhän sitä seuraavalla raskautumiskerralla asennoituu raskauteen ja elämään. Oonkohan ihan stressimykkyrässä, vai rennosti päivä kerrallaan -asenteella? Vaikka raskausyritys onkin päällä, niin silti raskautuminen tuntuu hirveän kaukaiselta ajatukselta. :/
Viime kesänä kun jätti ehkäisyn taas vuoden jälkeen pois, niin jännitti että mitä tahansa voi tapahtua ja olin ihan varma että 2018 keväällä viimeistään olisi vauvauutisia. Ei se elämä menekään aina ihan niin kuin on suunnitellut :D

@Fritang ihanaa että pääsitte vähän vauhdittamaan teidän raskautumista. Piti oikein googlettaa ovulaation induktio, eli munasolujen kypsytyshoito! :D
 
Tervetuloa uusille mukaan :)

@Santso Mä kans oon miettinyt et mitähän päässä tapahtuu jos raskaaksi tulee. Meillä takana jo neljä huonoa kokemusta ni todennäkösesti hypin seinille tai sit vaan oon tosi negatiivisella asenteella et ei taaskaan onnistu :( oon koittanut muuttaa ajattelutapaani positiivisempaan suuntaan mutta ei se helppoa ole.
Mehän voitas kans aloittaa lapsettomuustutkimukset jos niin haluttaisi, se vaan tuntuu jotenkin niin isolta kynnykseltä.. puhuttiin jos sitten seuraavan km jälkeen tai jos ei ala lähiaikoina raskautta kuulumaan..
 
Mä olin varma että meillä on tänä vuonna vauva tai vähintäänkin ollaan jo pitkällä raskaudessa. Mjuuu.... Katsotaan ehtiikö edes ensi vuodeksi :LOL: Tuntuu kyllä tosi kaukaiselta ajatukselta että olisi raskaana vielä. Tai osaan kuvitella saavani viivoja tikkuun, mutta en osaa kuvitella että se päättyisi hyvin. No, sen näkee sitten. On niitä ihmeitä muillekin suotu.

Eilen oli viimeisenkin keskenmenon laskettu aika. Tuntuu, että olin henkisesti kantanut sitä lasta mukanani koko tämän yhdeksän kuukautta. Olen just sellainen pöljä, joka kiintyy vauvaan siinä vaiheessa kun menkat on neljä päivää myöhässä. Nyt voi ehkä jollain tavalla päästää irti ja aloittaa puhtaalta pöydältä, viimein. :rolleyes:
 
Hei kaikille! Ajattelin liittyä tänne teidän joukkoon, saimme viime viikolla keskenmenon viikolla 6+4. Ensimmäinen lapsi meillä toiveissa ja tätä ensimmäistä raskautta ei tämän pidemmälle saatu. Suru on ollut suuri viimepäivinä, enkä oikein tiedä, milloin uskaltaa alkaa uudestaan vauvahaaveilemaan. Olen lukenut tämän viestiketjun alusta ja vähän edellistäkin ja jo pelkästään lukemalla olen saanut hirmuisesti tsemppiä ja voimia :)

Olen 28-vuotias ja elokuussa jätettiin miehen kanssa ehkäisy pois. Ja vaikka olin lähes 10v syönyt pillereitä, ei mennyt kuin 2,5kk ja olin raskaana. Tämä yllätti meidät kyllä tosissaan. Monta viikkoa en raskaudesta ehtinyt nauttia, kun huomasin että oire kerrallaan hävisi pois ja viimeisenä hävisi rintojen arkuus, yhdessä yössä, noin 4vrk ennen km:n alkua. Osasin jo odottaa että kaikki ei ole kunnossa, vaikka mies yritti minua tsempata ja sanoi että oireiden häviäminen voi kuulua raskauteen myös. (Luki siis kaikkia keskusteluita netistä ja niiden avulla yritti tsempata).. tällä viikolla perjantaina olisi ollut ensimmäinen neuvola :unsure: ja olimme ajatelleet jouluna kertoa meidän perheille vauva uutisen. Nyt ei auta kuin siirtää ajatukset tulevaan ja nauttia joulusta kaikkine jouluherkkuineen.

Mukavaa joulunodotusta kaikille :love:
Hiutale89....28v...... km 12/17..... 1. Lapsi
 
Tervetuloa @Hiutale89 ja pahoittelut keskenmenostasi :( Tutulta kuulostavat kokemuksesi. Meidänkin oli tarkoitus kertoa raskaudesta yksissä sukujuhlissa, kyllä oli hankala nauttia juhlista kun keskenmeno pyöri mielessä. Toivottavasti teillä ei mene joulu ihan pilalle surun takia. Paljon voimia. <3
 
Kiitos kaikille tuesta:love:

Ja pahoittelut keskenmenosta @Hiutale89:( Meilläkin oli tarkoitus kertoa jouluna lähipiirille, kun oltais oltu "turvallisilla viikoilla". Mutta näin se elämä vaan menee. Pahimmasta surusta olen jo päässyt yli, mutta aina ajoittain tulee hetkiä että miksi piti käydä näin. Varsinkin näin joulutohinan aikana tuntuu välillä että eikö täälä jouluostoksilla käy muita kun raskaana olevia tai ihan pienen vauvan äitejä:LOL: Huomenna ajattelin tehdä r-testin, että jos nyt arvot olisivat laskeneet alas ja vois alkaa uuteen yritykseen..
 
Tervetuloa @Hiutale89 ja isot pahoittelut keskenmenosta. Miten se voi olla mahdollista, että äiti aavistaakin keskenmenon tapahtuneen! Mä näin keskenmenounta viikkoa ennen kuin vuoto alkoi.
No, keskenmenon jälkeen kun kävin km:eek:on ja lapsettomuushoitoihin erikoistuneella gynellä, niin lohduteltiin sillä, että ainakin raskaaksi tulen helposti. Sama näyttäisi olevan sielläkin tilanne! Toivottavasti meillä pysyy ensi kerralla pieni turvallisesti matkassa. :)

@Ensikatse kerrohan sitten mitä testi näytti, joko pääsette yrittämään! :)

Kuulkaas ladyt. Meitsillä on nyt ovulaatio käsillä.

Toivottavasti tuo komeampi puolisko on petipuuhista tänä iltana samaa mieltä! :D
 
Täälä yksi yksinäinen ja murtunut keskeytyneen keskenmenon kokenut nuori nainen... sydän itkee verta, kohtu tyhjä. Viime torstaina menin rutiinineuvolaan jossa ei köydettykkään enää sydänääniä, sairaalassa vahvistettiin pelot ja keskenmenotuomio tuli. Sain ensimmäisen lääkkeen aloittaa tyhjennys ja perjantaina menin sairaalaan. Vauva (vaikka virallisesti puhutaankin sikiöstä) kuoli kohtuun 14+0 ja viime viikonloppu oli niin rankka enkä pääse tästä yli millään. Tänään luonani kävi parhaita ystäviä ja on jo kaksi lasta ja mies mutta suru menetetystä ihmisen alusta on niin musertava. Lääkkeellisen jälkeen jouduin vielä kaavintaan ja pääsin vasta sunnuntai aamuna kotiin.. ollut jotenkin tosi rankka maanantai :'( Jollekkin keskenmenon kokeneelle tekee mieli purkaa, odotin onnellisesti kesävauvaa ja ultria oli takana jo kolme ja kaikki oli täydellisesti kunnes ei ollutkaan, voi itku ja suru :'( vauvankaipuu on hirwittävä eikä vauvakuume loppunut mihinkään. En vielä tiedä milloin tai tuleekp koskaan enää raskauduttua mutta nyt täytyy toipua. Tulen kuitenkin lueskelemaan ja jutskailemaan tänne aina välillä jos siitä tulisi toivoa ja voimaa ja rohkeutta itsellekkin sivussa....
 
Routa possun takaisin palstoille ajaa vaimitensenytmeni.

Tässä on joutunut pistämään nämä vauvayritykset ihan taka-alalle kun on ollut syksystä asti hirveitä pöpöjä ja kroppa meni ihan sekaisin, kierrot oli tyyliin 60 päivää ja pariin otteeseen kun sairastuin just kun menkat alkoi, hanat meni heti kiinni vaikka vuoto oli jo alkanut (!!!). Siinä jossain välissä täytin myös 40 vuotta. Virallisestikin olen siis mummo.

Tossa puoltoista kuukautta sitten aloitin elämään vähän enemmän spartalaisittain, söin fiksusti ja urheilin joka päivä ja kroppa hiljalleen siitä alkoikin nousta pohjamudista, menkat tuli normaalisti viime kuussa ja sekös riemastutti. Mulla nää kierrot kun on tosi herkkiä ja jos elämäntyyli vaihtelee, kierrot sekoilee satavarmasti.

Flunssakierteiden seassa tein yhden ovulaatiotestin kp14 limojen antaessa vihjeitä ovulaatiosta viime viikon viikonloppuna ja se näyttikin tosiaan plussaa ja sen kerran jaksettiin panna parastamme ja tänään tein sitten vuoden neljännen positiivisehkon raskaustestin, 9dpo. Viime yönä oli aika rankkaa kun esikoinen tuli taas kipeäksi ja itseäni pissatti hitto vartin välein ja koko rakko ja munasarjat tuntuivat olevan ihan tulessa, joten siksi tein tuon testin.

Jaapa jaa. Että kohti vuoden viimeistä kemiallista raskautta sitten? Eniten tässä ketuttaa se, että ylihuomenna lähdetään ajamaan autolla 1800km anoppilaan ja jos ja kun vuoto taas alkaa, se pitäis sit jotenkin salaisesti kärsiä kun en viitsi heille kertoa näistä yrityksistä mitään (omat vanhempani ovat kyllä ihan ajan tasalla). Mälsää. Ja hormonaaliselle heikkohermoiselle naikkoselle tää on erityisen takapuolesta. Että sellaanen joululoma sitten. Hrmph.

Sitä tuttua outoa makua ei suussa ole, joten olo on aika skeptinen. Tosin, mulla ei ollut tällaista kusirumbaa näissä keskenmenneissä lainkaan vaan pelkästään esikoisen kohdalla, että en oikein tiedä mitä ajatella. Aikahan sen taas näyttää.

Mutta siis. Tällasta. En ole viitsinyt täälläkään kisaväsymyksen aikaan käydä, sen verran tosiaan taka-alalla ollut nämä "yritykset".
 

Attachments

Viimeksi muokattu:
@Wimpsula todella kurja kuulla, en voi kuvitella miltä tuntuu keskenmeno noilla viikoilla. :cry: Halauksia!

@Niwhai toivotaan että viivat vahvistuu!

Mulla tuli eilen takaisin aika vahva etova olo ja kakomisrefleksi herkässä, mutta tänään aika oireetonta taas ja varsinkin nyt illalla oon taas stressannu että nytkö se tämäkin meni kesken. :cry: Varasin jo neuvolankin (tosin se olis vasta kolmen viikon päästä). Mielialat heittelee kyllä ja välillä ajattelen että mitä tahansa tapahtuu niin kaikella on tarkoituksensa ja sitten toisinaan masennun täysin keskenmenoajatuksesta enkä tajua miten jaksaisin enää jatkaa yritystä. Varsinkin nyt joulun ja muiden juhlien aikaan nää on niin ikäviä tällaset epävarmuudet ja kmt. Viime vuoden joulupäivänä jouduin ottamaan cytotecit ja tyhjennysvuoto alkoi... Toivon niin että tästä joulusta tulisi parempi.
 
@Wimpsula kovasti voimia ja halauksia sinulle.

@Niwhai toivottavasti viivat vahvistuvat ja siellä alkaisikin pieni ihme tarrautumaan elämään kiinni.

@Titi-uu89 uskon että itsekin olisin aivan hermona plussauksen jälkeen kaikkien oireiden ja oireettomuuksien suhteen ja pelkäisin aina pahinta. Toivotaan että pikkuinen sielä vain tarrautuu lujemmin kiinni.

Omanapa, eilen tein negatiivisen r-testin, joten eiköhän se hcg ole nyt laskenut vihdoin ja viimein normaaliksi. Nyt sitten vain uutta yritystä, eiköhän ne menkatkin sieltä joskus tule et pääsee jotenki kierrosta selvyyteen. (n)
 
@Wimpsula, ihan kauhea menettää vauva noilla viikoilla :( Olen todella pahoillani. En todellakaan ihmettele, jos tuntuu, ettet pääse siitä yli. Voimia todella paljon <3 ja kyllä sä siitä pääset eteenpäin, vaikka nyt elämä tuntuu pysähtyneen.

Muillekin pienen menettäneille, paljon voimia ja uskoa tulevaan <3

Ja teille plussaviivoja saaneille varovaisia onnitteluja <3 Ihanaa, että tulee uusia onnistumisia!

Itsellä nyt on viikko kaavinnasta. Sunnuntaina jouduin käymää tarkistuksessa, kun oli nii kauheat kivut. Kohtu oli tyhjentynyt hyvin ja hcg enää 107. Kivuista kärsin myös maanantaina, vaikka kovia kipulääkkeitä otin, niin 3h kierin lattialla. Onneksi anoppi oli lasten kanssa tuolloin yläkerrassa. Nyt eilisestä saakka olen ollut kivuton ja vuoto tuntuu loppuneen. Tein raskaustestin ja miten ironista, että siitä toivoi täysin blankkoa, mutta kyllä siihen vielä aivan aavistuksen haamuviivaa piirtyi. Joskus tuollaisesta testistä olisin seonnut onnesta, nyt sitä ei ois halunnut.

Vaikka meillä on 2 ihanaa poikaa, niin tuo lapsettomuus on syvään arpeutunut ja epätoivo valtaa mielen. Välillä jään haaveilemaan ja haikailemaan sitä päivää ja tunnetta, kun tein positiivisen testin tästä juuri menetetystä vauvasta. Olin niiiiin äärettömän onnellinen!!! <3 Aika pysähtyi onnesta ja maailma kirkastui ympärillä. Kummasti sain aivan uutta virtaa noiden pienten täystuhojen kanssa päiviin ja mieskin näyttäytyi ihan uudessa valossa :LOL: Yhtäkkiä kaikki mutkat tuntui suoristuvan.. ja vaikka olen ollut niin äärettömän onnellinen noiden kahden pojan plussausvaiheissa, niin tää oli jotenkin ihan uudenlainen rauhan täytteinen olo:love: Ja vaikka näin ikävästi nyt kävi, että sitä vauvaa meille ei annettu, niin olen tuosta hetkellisestä onnesta kiitollinen. Me tarvittiin sitä onnen hetkeä.

Nyt ei milläin malttais odottaa, että kierto palautuu ja en jaksais alkaa kyttään ovista, kun en niitä oikee koskaan ole saanut kunnolla bongattua.. tää vaihe on vähän sellainen mitäänsanomaton(n)

Sillä välin mielellään luen teidän muiden tuntoja ja vaiheita ja elän hengessä mukana. Kaikille toivoen uutta onnea :love:
 
@Ensikatse, @Hiutale89 tervetuloa minunkin puolestani ja suuret pahoittelut myös keskenmenoista.:(<3

@Wimpsula paljon voimia! Aivan hirveä tilanne varmasti.. Toivottavasti päivä päivältä olosi helpottuisi, paljon tsemppiä tulevaan. <3 Meillä myös kesällä kkm, joka 11+0 huomattu, kasvu jäi pienellä jo 7+2.. Mutta kuitenkin, en voi missään nimessä sanoa, että tiedän miltä teistä tuntuu, ei kukaan voi, mutta osa tuntemistasi tunteista varmaankin samankaltaisia, mitä itselläkin oli. :unsure:

Kurjaa, että nyt aika paljon viimepäivinä ja -viikkoina tapahtunut tylsiä ja kamalia asioita.. Ehkä tämä meillä kaikilla tästä pian iloksi muuttuisi, ei auta kuin toivoa. Vaikka se toivokin aika hakusessa joskus on.. Halaus kaikille sitä tarvitseville.<3

@Niwhai toivottavasti viivat vahvistuvat! Ja @Titi-uu89 sinullekin tsempit, toivotaan, että kaikki menee vielä hyvin!:oops:

Omanapaa sen verran, että km -vuoto kesti n 8-9 päivää, nyt ei pariin päivään vuotoa ole ollut. Ollut tosi seesteinen olo jotenkin.. Kuten @Titi-uu89 :kin sanoi, niin jotenkin sitä yrittää ajatella, että tälläKIN km:lla oli jokin tarkoitus. Hmm. Noh, mutta jos nyt niin kurjasti kävisi, että seuraavan kerran, kun jälleen raskautuisi, ja jos, siis JOS, kesken menisi, niin sitten lähdetään jo tutkimaan asiaa, että missä mahdollisesti mättää.
 
Kiitos kaikille ihanista viesteistä ja tsempeistä :love:

@Fritang onneksi en ole jouluihminen ollenkaan, niin joulu ei mene pilalle tämän takia, mutta kyllä minä jotenkin aika paljon enemmän odotin joulua kuin aikaisempina vuosina. Olisi ollut jännittävää ajatella että on pieni jo mukana joulunvietossa ja ensivuonna vietettäis sitten yhdessä joulua. Ja ajateltiin että vanhemmille, etenkin mun anopille, se olisi ikimuistoinen joululahja kuin kerrottais tulevasta lapsesta.. no ehkä ensivuonna sitten..

@Santso minä luulen, että äidillä on joku ylimääräinen vaisto, että voi tuntea tuollaisia asioita. Ja silti vaikka osasin km jo odottaa, niin joku pieni osa minusta toivoi kaiken olevan ok ja sitten km alettua järkyttyi kamalasti.. tällaista en toivo kyllä kenellekään. Toivottavasti uusi raskaus alkaisi yhtä helposti kuin tuo ensimmäinenkin.

@Wimpsula paljon voimia teille :love:

Meillä on nyt sellainen tilanne että hcg on tippunut reilusti viikon aikana. Eilen neuvolasta soitettiin mun toissapäivän tulos ja se oli nyt 45. Viikko sitten oli yli 2000.. eli suunta on ihan oikea. Vielä pitää ensiviikolla käydä verikokeissa niin saa tammikuun lääkärikäynnille tietää sitten onko hcg kokonaan laskenut. Huolettaa vaan, kun vuoto ei ollut mulla kuukautisvuodon veroinen vaan vähän ehkä niukempi, että onko kaikki tullut pois niinku pitää. Hcg:stä päätellen kaikki kuitenkin menee niinku pitää. Ehkä ensiviikolla kokeilen tehdä r- testin ja katson antaako se vielä viivan..
 

Yhteistyössä