Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat

mielipidettä..??

mulla siis oli vissiin ovisplussa kp29-30 ja fertility friends laittoi oviksen kp32. Kävin progesteronikokeessa kp34 eli dpo2. Tulos oli 6.

Kävinkö liian aikaisin vai enkö taaskaan ovuloinut?

Lämmöt on kp33 lähtien olleet 36.3-36.6 aamulla ja illalla jopa 37. Eilinen ja tää aamu meni pipariksi, kun en päässyt normaaliin aikaan mittamaan.. eilen lämmöt oli 35.5 ja tänään 36.

Yleensä menkat alkaa samana päivänä kuin lämmöt romahtaa, nyt eivät ole alkaneet. Huomenna toivottavasti nukuttaa normaalisti ja pääsen heti herättyä normaaliin aikaan mittailee.

Tänään ois dpo6 ja lääkäri haluaa ultrata, pitää soitella aikaa torstaille dpo9. Eihän siellä mitään näy, että sen puoleen en oikeen tajua tuota ultrausta. ois ennemmin laittanut uuden progen.
 
Muokatkaa mulle PAS 03/2015. Me ei nimittäin taaskaan siirtoon päästä. Voimat alkaa jo loppua kun seisotaan vain paikoillaan, eikä varmaan koskaan päästä pakkasesta sitä yhtä siirtämään. Sekin varmaan menehtyy sulatuksessa jos joskus päästäisiinkin.
 
Enpä ole pitkiin aikoihin kirjoitellut tai ollut aktiivinen täällä, kun on meinannu välillä pudota niin syvälle kaivoon ja ressannu ja surru, kun ei vaan sitä plussaa tule.. :(

Onnea plussasta Lilja!! :heart: Mullakin alkaa tauko lääkkeistä luultavasti tämän kierron jälkeen ja toivon myös sitä luomuplussaa. Monesti lukenut, että se plussa tullut sitten just luomukierron aikaan. :)

Pisamapeikko laitoinki sulle tonne clomittariin, että mun mielestä kävit liian aikasin progekokeessa.

Esikoinenhaaveissa, toivotaan, että pääsette sen yhden sulatteleen ja toivotaan, että se on SE huippuyksilö! :hug:

Mulla nyt kp7 ja otin viimeiset clomit aamulla. Ens maanantaina folliultra ja sittepä sitä taas vaan odotellaan ja odotellaan, että menkat alkaa.. :/
 

Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat


Mukana kuumeilemassa

Caro87 ya 1/14, esikoinen toiveissa. PCO diagnoosi. Tammi-/helmikuun vaihteeseen asti Divina hormoonikorvaushoito, jonka jälkeen luomumenkkojen odottelua 3kk.

Enneliina ya 2/11, toinen toiveissa. Selittämätön lapsettomuus. Takana luomuplussa, joka kohdunulkoinen jonka seurauksena toinen johdin jouduttu poistamaan, sekä ivf ja tuotesiirto, joka kemiallinen. Takana useita kemiallisia.

-bella Kilpirauhasen vajaatoiminta. Syytä myös gynekologisten vaivojen epäilyyn, mutta tätä ei vielä tutkittu.

Sofi12 ya1/13. Toiveissa toinen yhteinen. Laproskopia 06/14-> dg. endo + vaurioituneet munanjohtimet poistettu. 1.ivf:stä syntynyt tyttö. 2.ivf 1.PAS 02/15

Merope ya 8/13. Esikoinen toiveissa. Kilpirauhasen vajaatoiminta rasitteena. Minkäänlaisia tärppejä ei ole ollut.

esikoinenhaaveissa ya 07/2012. Esikoinen toiveissa. Miehellä on todettu oligoasthenozoospermia. Syyskuussa 2014 alkaneet ICSI-hoidot. 1. ICSI, 1. PAS 03/15.

_Lilja_ ya 6/2013. Esikoinen toiveissa. Alkuraskauden km 9/2013. Haittana loppukierron välivuodot, joita hoidettu ilman tulosta. Omat ja miehen labrat ok. Ehkä pco?! Syksyllä jonoon kunnalliselle.

Mandala Esikoinen toiveissa. Munajohtimet poistettu laproskopiassa, 1. ivf elokuulla nega. 1.IVF 2. PAS tulossa 12/14.

~SeaWind~ Esikoinen toiveissa. Ya 4/14. PCO, ovulointiongelmat. Ohuehko kohdun limakalvo. Taustalla yksi KU-raskaus vasemmassa munajohtimessa touko-heinäkuussa 2014. Käytössä Metformiini, Foliverit, Terolutit, ja Clomifenit.

Vilijonkka_ 31 vuotta, ensimmäinen lapsi toiveissa. Yritys aloitettu 9/2012. Lapsettomuuden syynä PCO-tyyppiset munasarjat, ovuloimattomuus sekä miehen alentunut siittiömäärä. Tutkimuksissa/hoidoissa 09/2013 asti, ovulaatoninduktiot takana tuloksettomina. Edessä inssit 9/2014.

Peppermint Esikoinen toiveissa. ya 9/2013, pcos (lääkityksenä Metforem), miehellä alentunut testosteronitaso ja vähäinen sperman määrä (lääkityksenä Letrozole)

Yztlas esikoinen toiveissa, ikä 21.

Intopiukka, ya 09/13. Mfo todettu.

Yrittäjä J Esimmäinen yhteinen, ya 01/13. Yritystä haittaa juuri todettu endo ja lisäksi kohdun myoomat. Laparoskopia keväällä 2015.

Jomppe75. Neljäs toiveissa ja hoitona clomifen, terolut ja metforem. PCO.

Pisamapeikko haave neljännestä, tukena terolut/clomit. Pcos ja kilpirauhasen vajaatoiminta.

EveliinaQ Ya 12/13. Takana heikko ovulointi ja kystat munajohtimissa. Hormonihoito ja joulukuussa suunnitteilla IVF.

Bambini toinen yhteinen toiveissa, ya2011? Clomit, takana kkm 1-2/2012. Lapsettomuustutkimuksiin- ja hoitoihin lähete vetämässä. Monirakkulamaisuutta havaittavissa munasarjoissa.

Mukana myös:
- mymosa
-Sunflower11

Kadonneet/ taustalla
- vanilla lady
- Nenni88
-ninkku (plussannut ivf-hoidosta??)
- jemil
-Memmo
- Rouva Hattara




Plussanneet 2014 :heart: :heart:
Tammikuu
*Stiina la?

Helmikuu
Penni79 yk16 ja 1.clomikuuri

Maaliskuu
moon stars la 27.11 (6.clomikuuri)
kosmo la 6.12 (yritystä takana 2v, 2.clomi+metformini+terolut) KM rv9+

Toukokuu
Heilanga ya 9/11. Plussa 2.OI-hoidosta.

Lokakuu
Ricardina ya 11/2013. Plussa 1.ivf 2.PAS

Marraskuu
StellaI ya6/12. Plussa 1.ivf
bumpy ya 1/13. Plussa OI-kierrrosta.
Katjusca ya1/13. Luomuplussa.

Joulukuu
diadora ya 02/13. Plussa inssistä
Miukula ya 3/14. Plussa 4.OI-kierto

Plussanneet 2015:heart::heart:
Tammikuu
flowergirl ya 10/2013. Plussa OI.kierto
Lilja87, ya 12/13. Plussa OI-kierto

Ilmoitathan listaan toivomasi muutokset punaisella!

Halutessasi voit päivittää listan itse..:)
Ohjeita listan päivitykseen:
1) Hae viestiketjun viimeisin viesti, jossa päivitetty lista.
2) Klikkaa ko. viestin (listan) alapuolelta "LAINAA"
3) Listan alapuolelle avautuu uusi muokattava lista. Poista lainausta osoittavat hakasulut edellisen päivittäjän nimi nimimerkkilistan alusta ja lopusta (QUOTE). Siis kaikki se joka on ekojen ja viimeisten hakasten sisällä!
4) Voit esikatsella muokkaamaasi listaa, kun klikkaat painiketta "muokkaa ja esikatsele".
5) Sitten lopuksi painat, "Lähetä". Näin voit halutessasi päivittää joko koko listaa tai omalle kohdallesi omia tietojasi aina halutessasi.
 
Jomppe75 meillä onkin kierrot ihan samassa kohtaa, itsekin otin tänään viimeiset clomit ja maanantaina myös seuranta ja mielialakin on aikalailla samanlainen :D todennäkösesti tälläkään kertaa clomit ei toimi ollenkaan ja menkat alkaa taas..
pessimisti ei muka pety...

Pisamapeikko mulla ei ole koskaan otettu tota proge arvoa, mutta voisiko tosiaan olla niin, että olisit käynyt siinä liian pian? Saitko huomiselle sitä ultra aikaa?

Nyt kun olen ottanut clomeja 2tbl/pv sivuoireet on pahempia, ennen oli kuumia aaltoja vain öisin, nyt on pitkin päivääkin välillä kauhee hiki ja päätä särkee, sekä aamuisin olen ollut muutaman tunnin lääkkeen oton jälkeen kiukkuinen.
Onneksi sitä ei ole kestänyt sen kauempaa, ettei sentään kokoaikaista ole.
Muuten ei ole minkäänlaisia tuntemuksia sitä toivoo koko ajan, että nyt tää lääke toimisi ja haluaisin tuntea jotain nipistelyjä/jomotusta/kasvua ihan mitä tahansa.
Vaikka eihän sekään sitä takaa, että tässä kierrossa ovuloisin..


Meniköhän tummennukset kännykällä ollenkaan sinne minne piti :D
 
Viimeksi muokattu:
Kosmo mulla clomit on toiminu ihan oikein, mutta ei siltikään tule sitä plussaa.. :/
Ja kuumia aaltoja on täälläkin, varsinki öisin ja aamupäivisin. Yhtäkkiä pitää repiä pusero päältä ja kohta jo huomaa, että palelee ja sitte ettiä sitä puseroa, että mihin taas heitin sen.. :D Kai tää kaikki on sitte sen arvoista jos joskus sen vauvan saa.. :)
 
Mä vetelin kolmen kierron ajan letroja ja oli kyllä mukava lääke :) ei mitään noita oireita ja akne parani! Eikö kellään oo inssissä tai OI:ssä lääkkeenä mitään pistoksia? Mietin vaan kuin yleistä on kun mulla on se puregon ensi kierrossa.

Mulla täällä ovis lähenee. Tänään kp 14 ja olin sata varma et tänään on mutta ei vielä hymyillyt testi. Siis luomukierto meneillään. Tuskin mitään taas tapahtuu mutta mulla kierrot lyhentyneet ja ei olla yritetty kertaakaan sellasessa kierrossa. Mun toiveet on jo kauheen korkealla, ärsyttää! Eilen tuli sellasia ovisoireita että ei tajuakaan. No huomenna toivottavasti hymyn saan jo :)
 
Mulla clomit ei ole sitä yhtä kertaa lukuun ottamatta saanut aikaiseksi mitään, joten mä voin yleensä pettyä pettymykseni heti siinä kierron puolivälissä.
Joten voisin ajatella, että jos clomit toimisivat ja saisivat aikaan ovulaation ja olisi mahdollisuus koko loppukierto jossitella, että josko nyt, niin pettymys olisi varmasti vielä suurempi..

Nytkun annosta nostettu elättelen tietysti toiveita, että nyt vihdoin saataisiin kunnon raskaus alulle! Tajusin juuri tänään, että siitä on nyt viisi vuotta kun päätettiin miehen kanssa alkaa yrittään toista lasta, paljon tähän viiteen vuoteen on mahtunut, mutta ei sitä toivottua lopoutulosta sitten millään..
Alkaa pian usko loppua!!

Mä olen nyt huomannut, että vaikka kuvittelen olevani hyvin rento, enkä mielestäni ota tästä enää samanlaista ressiä, kun aikaisemmin.
Niin varmaan silti joku osa musta jännittää, koska mulla on nyt ollut maha sekasin parina päivänä ja koitan kokoajan jankuttaa itselleni, että ei tässä mitään, ota ihan iisisti vaan :D
Vai onko jollain ennen ovulaatiota / ovulaation aikaan maha sekaisin?
Koska viime kierrossa huomasin tän saman, vai aiheuttaako jollekin clomit tässä vaiheessa nyt siis kp9 tällaista?
 
Täällä alkaa (ehkä) ovulaatio lähenemään. Ainakin vähän samanlaisia tuntemuksia ollut eilis illasta saakka, kun siinä yhdessä lääkkeellisessä kierrossa.
Silloin tunsin oviksen vielä selkeämmin, mutta sillonhan munis oli kypsynyt jo vähän liiankin isoksi ja siitä oletan keskenmenonkin johtuneen..
Mutta siis tuntemuksia on molemmin puolin, enemmän kuitenkin vasemmalla puolella. Välillä selkeä tykyttävä kipu ja paineen tunne.
Voihan olla, että kuvittelen koko asian...
Mutta haluan niin kovasti uskoa siihen, että jotain minussakin joskus tapahtuisi niinkuin pitää..
Noh, huomenna taidan olla viisaampi tässä asiassa, iiik :)
Ainoa vaan mikä mietityttää on se, että mä olen aivan kuiva, toki mä en koskaan ole erityisemmin huomannut mitään selkeitä limoja, mutta kun tuntuu että olen ihan ruti kuiva :kieh:
Voikohan nää edes olla mitään ovisoireita vai kuvittelenkohan vaan nyt kun on lääkkeellinen kierto... Huoh...
 
Pahoitteluni, että en oo kirjoittanut aikoihin.. Lukemassa käyn kyllä (koko ajan) ja tuota listaa oon päivittänyt, mutta en oo kerta kaikkisesti löytäny voimia muuhun.. Sen tuoresiirron negan jälkeen oli pakko suunnata ajatuksia muuhun, ettei romahda ja sitten meillä on sairasteltu aivan urakalla ja nyt oonkin sitten alottanut uuden työn..

Nyt eilen alkoi toiset menkat ivf:n jälkeen, joten se tarkoittaa, että tässä kierrossa saadaan pakkasukko kyytiin, jos kaikki sujuu hyvin.. Jos ovis tulee kalenterin mukaan, niin siirron pitäisi onnistua, joten kaikki sormet ja varpaat ristissä, että näin kävis..

Esikoinenhaaveissa, ei voi olla totta.. JOko sun lääkäri suostuis lääkkeelliseen passiin, ettei tuota tarvi loputtomiin siirrellä?!

Kosmo, pahoittelut keskenmenosta! Toivottavasti clomit toimis ja saisit uutta plussaa pian!

Lilja, tuliko se ovis sieltä? Lyhyemmät kierrot saattavat tuottaa parempia munasoluja, että toivottavasti saitte tilanteen hyödynnettyä..;)

Pisamapeikko, selviskö siis että kävitkö liian aikaisin vai tuliko sitä ovista laisinkaan?? KOvin myöhään sullakin ovis tulee, harmi, ettei clomit aikaista yhtään..:(

Niin ja plussanneille kovasti onnea!!<3
 
Sofi.. ei oikein.. ovis luultavasti oli koska menkat tuli ja lämmöt nous.. mutta lh-vaihe jäi 7pvään. Eli ilmeisesti keltarauhasessa ongelmaa..

Vkon päästä on folliultra ja nyt mennään 3 tbl pvään.
Nippailee taas pelkästään oikeelle, alkaa pakostakin miettiä onko vasemmalla enää elämää..
 
Sofi12, Kyllä lääkäri ainakin puhui lääkkeellisestä kierrosta, mutta haluaisi kuitenkin yrittää siirtoa vielä luonnolliseen kiertoon. Mä ajattelin ihan itse pitää nyt vähän taukoa, että saan nämä tunteet käytyä läpi ja kerättyä voimia seuraavaan yritykseen. Tosin jos huonosti käy, ei edes päästä siirtämään koko blastokystia. Mulle oikeastaan voisi listaan laittaaPAS 04/2015. Nyt pidän sitä taukoa ja tulen sitten joskus taas kirjoittamaan.
 
Sieltähän se ovis tuli kp15 :) ei olla koskaan hyödynnetty ovista joka on näin aikaisin. Ärsyttävän tästä tekee et toiveet on tosi korkeella tähän kiertoon. Oon taas alkanu selailemaan kaikkia sisustusjuttujakin vauvanhuoneeseen. Tavallaan hyvä merkki kun on hyvä olla mutta pudotus on entistä korkeempi. Onneksi inssi tulee ens kiertoon niin se vähän lohduttaa. 10 päivää kuukautisiin vaikka enhän mä mitään odota (niin varmaan). Mulla tuli ekan kerran ovulaation aikaan peiton heilutuksessa vuotoa. Ei tuu yhtään muuten kun vaan sen yhteydessä. Olisipa merkki muhkeasta ja hyvästä ovulaatiosta. Torstaina taas näkee alkaako välivuodot. Veikkaan että kyllä, mut jos ei ala niin sit en kyllä pysy pöksyissäni, koska toivon kuitenkin tärppiä.

Sofi12 toivotaan sulle nyt tärppiä tästä kierrosta! Ihan hyvä välillä olla poiskin täältä, et jos et jaksa päivitellä niin minua ei ainakaan haittaa! Tsemppiä tulevaan kiertoon!
 
Pisamapeikko älä huoli tosta nippailuista. Mulla ihan sama homma ja lääkäri sanoi että toinen puoli voi olla hankalammassa paikassa tai tiiviimmin jollon kivut tuntuu siellä. Ja vaikka joka kierrossa tuntuisi oikealla vaan niin silti ei oikealla välttämättä tapahdu mitään, vaan vasurissa.
 
Folliultrassa käyty. Kaikki oli niinkuin pitääkin, johto folli löytyi taas vasemmalta puolen..
Nyt vaan sitä panemista ja panemista taas ja sitte odotellaan, että ne pirun menkat taas alkaa.. Vielä kaks kiertoa voin syödä lääkkeitä ja sitte katsotaan jos laitetaan lähetettä etiäpäin..

Kosmo, joko sinäki kävit siellä ultrassa? Mitäs sanoivat?
 
YrittäjäJ jaksamisia sinullekkin odotteluun! :hug: Voin vaan kuvitella kuin pitkiä kuukaudet on.. :/

Mulla tuli muuten siitä ultrauksesta nyt munasarjat kipeiksi.. Ei vissiin tykänneet ku tökittiin.. :) Tai sitte ovis tekee tuloaan..
 
No niin läkäristä kotiuduttu hyvillä mielin :)
Jännä kuinka sitä luulee tuntevansa kroppansa, olin aivan varma että jos jotain tapahtuu niin se on vasemmalla puolella.
Mutta niin vaan olikin 19mm kypsynyt johto folli oikealla.
Eli se niistä ainaisista varmoista tuntemuksista :LOL:
Ultrauksen jälkeen menin pukutilaan pukeutumaan ja olisin varmasti ollu mielenkiintoinen näky isojen tuuletusteni kanssa :D Sen verran iloinen olin jo tästä uutisesta.
Uutiset vain paranivat, kun sain kouraani pregnyl reseptin!
Nyt on sitten piikitetty vatsanahkaan ensimmäisen kerran itse, olipa jännä kokemus...
Nyt odotellaan ja voisin sanoa samalla tavalla kuin jomppe :D
Tietää ainakin mitä pari seuraavaa iltaa tehdään ;)
Loppukiertoon otan tällä kertaa taas käyttöön lugesteronin, toivotaan että nämä olisi nyt mulle sopivat lääkitykset!!
Tokihan tiedän, ettei nämä lääkkeet vielä takaa odotettua lopputulosta, mutta kyllä nyt odotukset nousi aikalailla :)
Nyt mun täytyykin malttaa odottaa r-testin tekoa ihan sinne kierron loppuun saakka, pregnyl kun saattaa toisilla antaa väärän positiivisen, mun miehellä on synttärit, kun mulla on kp 29 jos hälle lahjaksi testaisin sillon kaksi viivaa <3
 
Kosmo onnettelut mahtavasta tuloksesta. Nyt vaan hommiin. Ja tiedän niin ton tunteen. Mulla oli yhdessä kierrossa 2kpl tollasia, sillon oli kyllä mahti fiilis :) ja oikeasti malttia sen testailun kanssa! Mulla ei sitä ollut kerran ja sainkin positiivisen kun liian aikaisin testailin. Mulla on sellanen juttu et melummin pistän itseäni kun nielen jotain isoja tabletteja :D hullua mut oon tosi huono ottaa isoja tabletteja.

Mun on pakko olla raskaana tässä kuussa. Mä en jaksa enää odottaa ja elää epätietoisuudessa saako koskaan lasta! Voisko joku nyt pliis lähettää haikaran tänne vaihteeksi?!?!

Yrittäjä J ärsyttävä odotus sulla :/ oon pahoillani. Toivotaan kuitenkin että sen jälkeen odotus palkitaan. Tsemppiä venailuihin.
 
Viimeksi muokattu:
Yrittäjä ikävää, kun joutuu kuukaudesta toiseen odottamaan sitä, että pääsisi edes yrittämään :( Mutta pian se kevät jo sieltä koittaa!
näin ainakin haluan uskoa, mä inhoon talvea ja näin tammikuussa alan aina jo odottaan kevättä :D

Jomppe Onko lääkärin kanssa ollu puhetta mistä voisi johtua jos ovis tapahtuu ja makuuhuone puuhatkin ajoittuu siihen aikaan, mutta silti ei raskaus ala?
Mullakun siis aina on ollut ongelmana juurikin tuo ovulaatio, eli kaikilla niillä kerroilla kun varmasti olen ovuloinut olen myös raskaaksi tullut.. Eli mulla ei kokemusta tuosta mistä voisi johtua, ettei ovulaatiosta huolimatta onnista.
Ja toki varmasti olen viimeisten kahdeksan vuoden aikana olen useimminkin ovuloinut, kun vain kolme kertaa, mutta muista mä vain en tiedä.
Enemmän on varmasti kiertoja joissa en ole ovuloinut ollenkaan..

Lilja Vähän samat fiilikset, kuin sulla. Huomaan usein ajattelevani, että tän kierron vain on pakko jo olla se mikä onnistuu. Ei jaksaisi millään aina ryhtyä uuteen kiertoon ja miettiä pitäisikö jo luovuttaa.
Ja nyt mulle lääkäri vielä puhui, että jos en tästä raskaudu niin ensi kierto kokeillaan vielä samoilla lääkkeillä ja sen jälkeen niiden on laitettava mut eteenpäin toiselle paikkakunnalle muihin hoitoihin,
Enkä mä ole varma haluanko lähteä siihen, vaikka haluankin vauvan ja asiat varmasti järjestyisi, niin mietin kuinka saisin järjestettyä kaiken jotta pääsisin aina tiettyyn aikaan sinne yms..
Mutta onnistuuhan se muiltakin, niin miksei minultakin, mutta täällä omalla paikkakunnalla on vaan niin paljon kätevämpi käydä ja kun nyt alkaa oleen täällä "loppu lähellä" tahto raskautumisesta on vielä suurempi.

Mutta nyt olisi mulla ainakin jonkinlainen mahdollisuus edes siihen, tuossa kävelyllä ollessani luulen tunteneeni muniksen irronneen tai ainakin musta tuntu tosi hassulta silloin :D
joka askelmalla tuntui oikealla pieni pistos/kipu ja sitten jossain vaiheessa tuntui kuin jokin olisi irronnut ja se oli musta hassun tuntuista ja taisin olla niin iloinen asia, että kuljin tuolla iiiiiiso hymy kasvoillani, kun kuvittelin kuinka se munasolu lähti matkaan ja niin edelleen :D
Mietin siinä kävelyllä ollessani myös kuinka ihanaa olisi kesällä esitellä suurta vatsaansa, esikoista odotin näin talviaikaan ja se maha piti koittaa sulloa kaikista rumimman takin alle mikä mahtui päälle :D
 
Viimeksi muokattu:
Kosmo, ei ole sen kummemmin, mutta nykyisellä miehellänihän ei ole omia lapsia, että seuraava askel meillä olisi, että mies tutkittaisiin, mutta sitä en tiedä millon mies pääsis käymään tutkimuksissa, kun meiltä on n. 80 kilsaa matkaa lähimpään paikkaan missä tutkitaan esim. siemenneste.. Miehellä ei tällä hetkellä ole vapaita ja/tai ei taida olla ihan vielä valmis kuunteleen tuloksia itsestään.. :( Oon yrittänyt antaa aikaa sille..
 
Hei naiset!
Mä en oo täällä kauheesti taas aikoihin kirjoitellu mutta nyt aattelin kun hommat on lähdössä vähän eteenpäin. Meillä siis yritystä takana 9/13 lähtien, viimeiset 7 kiertoo popsittu letrozolia buustaamaan hormonitoimintaa ja oviksen tuloa, kolminkertainen annos on toiminu hyvin viime kuukausina. Ainut vaan että en oo tullu raskaaksi. Yksityisellä gynellä kävin lokakuulle asti ja nyt siirryttiin julkiselle puolelle hoitoihin. Ensikäynti oli viime viikolla ja ens viikolla aukkari. Sitä seuraavaan kiertoon sit toivottavasti inseminaatio. Mites teillä muilla joilla on aukkari tehty niin miten jos on ollu kierto venyvää sorttia niin onko sit aukkarin jälkeen ollu mahdollista saada jotain nappeja pitämään kiertoa hereillä vai onko sen kierron sit vaan annettu venyä kun ei kuulemma ennen aukkaria saa noita letroja ainakaan syödä kuten muuten oon syöny? Pelkään siis et tää kierto räjähtää käsiin kun ei oo hormoneja tukena. Mulla siis mfo-tyyppiset munasarjat, muuten ollaan terveitä ja tervein elämäntavoin varustettuja +/-30v kansalaisia. Lähipiirin tärkeimmät naiset on _kaikki_ raskaana tai jo lapsia saaneet, joten aika rankkoja kuukausia on meillä takana, toivottavasti ei niin montaa enää edessäpäin. :ashamed: Tahtois jo positiivisempaa ajateltavaa elämään, tuntuu et kaikki asiat pyörii tämän ympärillä. Niin epäreilua, että joutuu tällaista sietämään kun lähipiirissä muuten on tultu raskaaksi viim. toisesta kierrosta. Niin paljon toivon meille kaikille sen suurimman haaveen toteutumista, mielellään tosi pian. :whistle:
 

Yhteistyössä