LOKAKUUN 2007 TAAPEROT

Paljonko teillä nykyään nukutaan päiväunia??
En nyt taas tajuu mikä tuolla neidillä on,kun ei yöllä nuku ja päivälläkin hikiseen sen tunnin ja sitten herää väsyneenä,mutta uudelleen ei nukkumaan ala,vaikka eilenkin tunnin yritin :kieh:
Nyt nukku 1h 15min ja ihan selkeesti väsyny viel :eek:
yhteensä siis kyllä vurokauteen tulee se 12-13h unia,mutta vähintään se 2herätystä yöllä...
 
Katotaan antaako Juho mun hetken palstailla, ajelee autolla nyt niin onnessaan.
Just tultiin ulkoota, oltiin vissiin just ja just 1½ tuntia, kauemminkin oltas oltu, kun osa lumitöistä on vielä tekemättä, mutta tuo pieni mies heitti nenälleen tohon hankeen, koko naama ihan lumessa :( pysyy kyllä ulkona oikeestaan ihan yhtä hyvin pystyssä kävellen kun sisälläkin, tai juoksemista tuo jo kai on. Mutta nyt oli päättänyt kiivetä vissiin siihen hankeen ja suoraan nenälleen. No samantein tultiin sisälle kuivaamaan naama ja jäätiinkin sitten sisään.

Unista, päiväunia nukkuu keskimäärin 1½ tuntia, tänään tasan tunnin, yöunia vaihtelevasti yleensä n.10 tuntia. ja nekin 1-20 herätyksellä (eli tutti lentää ja äiti hakee)... Vuorokauteen tulee tällä hetkellä unta 11-12 tuntia.

Jaaha, taidan mennä seuraksi leikkimään..
 
Iloinen yllätys. Työkaverit kutsui pikkujouluihin. Baariin ei ole isompaa hinkua, mutta mukava saada aikuista seuraa, ja jotain toimintaa tähän tasaiseen tallaamiseen. Jouduin laittamaan jumppasalinjäsenkorttinikin vuokralle pitovaikeuksien (taloudellisten) vuoksi, joten kotona nökötetään kaikki päivät. Mulla on siitä onnellinen tilanne, että monta kaveria on nyt mammalomalla. Kyläpaikkoja kyllä olis, mutta flussaisenä kun ei viittis pikkuvauvojen luo mennä. Toivottavasti Dogtorkin löytää jotain piristystä arkeen :hug:

Hatuista ja pipoista Meillä on pipoja joka lähtöön, mutta silti tuo h&m:n vuorellinen lippapipo on jokapäivä päässä. Pessillä ja Simpalla tais olla viimetalvena samanmoiset. Aika huonoa tuo h&m:n laatu. Nyppyyntyy heti. No ei tuo kyllä maksanutkaan kuin 5,90e.

Päikkäreistä Eeli nukkuu yhdet päikkärit. Tunnin tai pari.

Hammastahnasta Haa! Kerrankin minä, ohjekirjaäiti, teen jotain vastoin sääntöjä :D Hammastahna on käytössä. Ei ole poskihampaita, eikä osaa sylkeä, ei.
 
Tietoa hammastahnan käytttöön :wave:
Eli Suomessa on suositus että lasten hammastahnaa aletaan käyttämään sitten kun ekat poskihampaat puhkeaa, eli ne pitäis tulla seuraavaks noitten etuhampaiden jälkeen, kulmurit tulee sitten vasta myöhemmin. Ja tietenkin lasten tahnaa, sitähän voi käyttää aina 10-vuotiaaks asti. Lapsen kynnen kokonen sipasu vaan eli tosi vähän, ja hyvä vaan jos jää vähän harjauksen jälkeen tahnaa sinne hampaisiin vaikuttamaan, ja ei haittaa jos noin pientä määrää vähän nieleekin.
Ruotsissa on suositus että tahnaa aletaan käyttään heti kun eka etuhammas puhkeaa joten väärin ei ole sekään, mutta nuo poskihampaiden purupinnat on ne mitkä lapsilla yleensä karioituu joten siksi suositus on eri Suomessa.

Meillä ei oo vielä tahna käytössä mutta ajattelin että jos tänään kauppareissulla ostaisin ja kokeilisin jospa tyttökin innostuis vähän enemmän tosta harjauksesta ;) tai stten ei....

Hammasväleistä mua on alkanu vähän jo stressaamaan kun Siljalla on alahampaat melko tiiviisti yhdessä, niinku nättinä helminauhana. Ylähampaat sitten onkin hienoilla välillä varustettu :D niinku ne kuuluski lapsilla olla. Jos on liian tiiviisti jo nyt, niin todennäkösesti ei mahu sitten pysyvät kunnolla suuhun ja joudutaan oikomaan... Harmittaa jo nyt, mutta ei auta, ne tulee miten tulee, eipä siihen voi mitenkään ite vaikuttaa :/

HUOMENNA ULTRAAN MENO, JÄNSKÄTTÄÄ... :x
 
Susa; hahaa! Minä täällä :wave: utelias kotiäiti, vielä tämän viikon. :wave: miten se sun riita ukon kans meni silloin viime kerralla? Minä lähdin reissuun just kun alkoi olla "parhaimmat" juonen käänteet. :whistle: eli sun ukko oli tullut kotiin ja kysynyt että olenko tulossa vai menossa? Onko tuo yli viikon vanha riita jo sovittu? Vai menikö se ihan omalla painollaan ohi? ;)

Meillä täällä keskustellaan tiiviiseen tahtiin tuosta mun viikonlopun Rukan reissusta. Ei tuo oikein mielellään mua sinne tunnu päästävän tai ainakin on tosi epäileväinen. Itse olen kyllä innoissani lähdössä sinne, eikä tuon juonittelut mua pahemmin haittaa, vaikka vähän ahdistaakin. :headwall: On se kumma että itse kyllä kuljetaan ja olen sen kymmenen kertaa sanonut silloin kun Apina oli vauva että munkin vuoro tulee ja aina vastasi niin pollevana, että; tottakai saat sitten mennä. Tässä se taas nähdään kuinka innoissaan se mua on päästämässä sitten kun tosi paikka on kysymyksessä.
 
heipsankeikkaa!

ai että ultraan meno tiipiillä!ihanaa :D
onkjos sulla nyt se np-ultra?

keiju
: no johan on tullu pitkät välit neuvolakäynteihin!
tuntu että minä laukkasin alvariinsa siellä..ja niitä hysteriä käyntejäki oli.. :whistle:
nii onkos sinulla niitä kivuttomia suppareita alkanut tulla??
mulla niitä alkoi tulla aikasten.ainaki muistelen että 18 tai 19rv..en oo varma..
kuitenki sillon oli jo ollut pitempään ku rakenneultraan mentiin.
kyllä tää muisti on huono!kyllä mulla jossain on ne ylhäällä..kirjottelin onneksi kaikkea raskaus jutuuja ylös.saa vanhoilla päivillä lukea =)

mun täytyy mennä viihdyttää poikaa,kaipaa seuraa!
kenkien ostoki ois ukkelilel eessä,ja se pulkka :p

illemmalla takas :wave:
 
Krisu; meillä nukutaan 1.5-3 tuntia kerralla ja yhdet päiväunet. Nyt on taas mennyt joka päivä lähemmäs kolme tuntia unia =) Yöt on sitten taas pari viimeistä mennyt niin, että poika on herännyt viideltä ja valvonut=huutanut yli tunnin |O Nämä on näitä ohimeneviä jaksoja joita tulee ja menee tasaiseen tahtiin :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja milla-maria:
katjanna:ne ukot saa kyllä itte mennä mutta heti epäillää ku vaimo lähtis :eek: :headwall:
Niinpä! Varoitin jo etukäteen ettei sitten sunnuntaina sovi kulkea mun perässä ja kuulustella. En voi sietää sitä!!! |O Tuo mun mies varsinkin on rasittavista, rasittavin ja helkutin mustasukkainen |O :headwall:
 
milla-maria sillon kun Siljaa ootin niin oli se rakenneultra n.rv18 mutta nyt Oulussa tarjotaan tämä alkuraskauden ultra mikä on noin rv14 eli se on np- ja rakenneultran välissä oleva tutkimus. Saapi nähä miten käy, toivottavasti kaikki olis hyvin :heart:

Ja neuvolassa oon käyny vaan kerran ja aika harvassa tuntuvat tällä kertaa olevan. En tiiä että onko niitä vähennetty vai johtuuko siitä ettei oo esikon odotus.
 
Iltoja! :wave:

Täällä myös enterorokkoa. :( Ensimmäisenä Sara selvillä, mutta suht lievillä oireilla ja perään keskimmäinen tyttö. Hänellä tauti on ollut jotain aivan järkyttävää :'( Kuumetta 39,3 ja nielu täynnä pikkurillinpään kokoisia rakkuloita :'( Huutaa vaan tuskasta kun särkylääkkeen teho alkaa lakata, ei juo eikä oikeen syö. Väkisin sain menemään Saran marja- ja hedelmäsoseita johon lisäsin vettä ja mehujään.
Ihan hirveä päivä muutenkin ollut kun keskimmäinen itkee tottakai ja huutaa myös. Sitten Sara saa mielettömiä kateus puuskia kun mun sylissä ei sais olla kukaan muu kuin hän. Repivät ja tönivät toisiaan ja rääkyvät niin että korvissa soi :eek: Meaa ahdistaa Sara ja Saraa ahdistaa Mea. Mun kainaloihin eivät meinaa mahtua millään yhtäaikaa. :|
Mä en käsitä miten tuo meidän Sara voi olla noin yltiömustasukkainen??! En ole ikinä tavannut moista, vaikka olen tavannut äidistään mustasukkaisia lapsia. Toi on jotenkin ihan äärettömän mustasukkainen :eek:

Hammastahnan ostin Saralle apteekista. Jotain vauvan ensitahnaa ja valmistettu jostain luonnollisista entsyymeistä, xylitolista ja kalsiumista, eikä siinä ole ollenkaan fluoria. Sara ainakin tykkää siitä ja odottaa huulet törrössä kun näkee hammasharjan :D

Päiväunia nukkuu joko kahdet lyhyet tai yhdet pitkät. Riippuu mitä tapahtuu päivällä ja missä mennään.

 
Hellurei taas täältäkin :) . Kolmen päivän synttärit takana |O . Lastenkutsut oli kaikista kivoin pitää, kaks päivää sukulaisten juhlia on liikaa! Lahjoja tuli esikoiselle taas sellanen kasa, että mitä ihmettä jouluna :eek: ? On aika harmillista toisaalta, näin lähekkäin joulu ja synttärit. Nyt kun ei todellakaan tarvis mitään vähään aikaan, mutta sitten toisaalta, pitäähän jouluna lasten kuitenkin lahjoja saada...

Minä oon vaan pikana lukenut teidän juttuja... Tuutikin siis töihin hiukkasen, outoa jotenkin. Toivottavasti saat työpuvun jostain! Henkan ja Yksäidin pojille paranemisia ja kaikille muille kipeille myös!! On toisaan Dirlittan inhottava soittaa töihin ja todeta, ettei nyt pääsekään tulemaan. Meillä vasta kaksi kertaa tuo pienin ollut kipeenä ja kaksi muuta ei ollenkaan, joten ei paha tilanne, mutta silti tuo toinekin kerta tuntui jo jotenkin syylliseltä. Katjannallakin sitten työt lähestyy!!! On se jännä lukea, miten teillä mies mustis, meillä ei ole, enkä ole minäkään. Ihan hyvä näin. Olisi varmasti todella kiukuttavaa tuollaiset pienet kyselyt ja perässä kulkeminen |O . Tosin mistäs meilläkään tuo mies mustasukkainen olis, kun täällä kotona ja töissä vaan olen :LOL: :LOL:

Tiipiille onnea ultraan :heart: :heart: !!

Kivoja kuvia oli ulkoilijoista ja 1v. Pitää omiakin talvihattuja joskus taas kuvata :whistle: :LOL: . Tai siis ei sentään omia :LOL: , mutta tuon tenavan. Meillä on nyt käytössä usemmin kas kummaa Kitty pipo kera kypärämyssyn. Sopii vaan niin pipon värikin haalariin :) .

Meillä ei vielä käytetä hammastahanaa, mutta vielä ei ole niitä poskihampaitakaan. Mua häiristi myös aikanaan tosi paljon hetken aikaa se, kun hammaslääkärissä todettiin esikoisen alahampaiden tiiviys. Että kuulemma oikomista tulee isolla prosentti-todennäköisyydellä |O |O :( .

Meillä nukutaan nyt jo oikeastaan joka yö heräämättä :D ja n. 11h, päikkäreitä päikkypäivinä yhdet, en tiedä minkä mittaiset, varmaan 1-2h ja kotona kahdet unet yhteensä keskimäärin noin 2h.

Ai että, on kyllä mukavaa, kun on nuo synttärit ohi. Ja kun jouluakin olen isommalta osin jo laittanut. Sitten vaan lisäilen tonttuja ja muuta kun siltä tuntuu. Kyntteliköt vois ehkä viikonloppuna laittaa. Nyt arvon, että alanko kirppari hinnotteluihin, vai jättäiskö väliin. Kyllä mä ne tehdä ehtisin, mutta toisaalta, voishan sitä itteensä välillä hiukan helpommallakin päästää |O . On tässä kuitenkin vielä joululahjojen parissa hommia ja sitten ne kortit... Työhommiakin olisi, jos taas niihinkin hiukan panostais. Ihanasti töissä jo joulufiilistä, kun lauletaan paljon joululauluja jne.

Topsy, jokos kerroin, että meen 7.12 vaatekutsuille :) . Kovasti pitää kutsut sinutkin kiireisenä ja ilmeisesti hyvä niin :)

Nyt soffalle ompeleen ja eilistä BB katteleen. Kohta loppuu sekin turhuus :snotty: .
 
Jahas, Millille kans kovasti sinne voimia :hug: !! Onpas tuota enterorokkoa nyt liikkeellä :eek: . Meillä neiti kanssa näyttää mustasukkaisuutta, jos pidän isompia sylissä. On saanut tässä vuoden olla lähes pelkästään se, jota sylissä pidetään ja kannetaan :ashamed: ja nyt selvästi harmissaan, jos joku muu saa huomion. Oikeesti, oon ihan hirmu vähän pitänyt vuoden aikana noita kahta muuta sylissä :'( . Ihan kauheeta, kun alkaa asiaa miettimään. Musta ei ole varmasti ollut niille tarpeeksi, mutta miten revetä kaikkeen. Onneksi meille ei enää tule vauvoja :LOL:
 
pikaseen... Pessin kans käytiin korvalääkärillä ja putkitukseen seuraavaks, liimakorva molemmissa korvissa :( no,toivottavasti tuo auttais sitten...

Nyt pakoa katteleen loppuun ja nukkuun, aamulla 7 töihin |O
 
kaikille sairastelijoille kovasti jaksamisia ja pikasia paranemisia :hug:
kyllä se on rankkaa ku lapsi sairastaa.

hammastahnaa taijan minäki apteekista huomenna hakkee josko uo ukko alkas paremmin yhteistyöhön sen harjan kaa :whistle:

katjanna: mun mies väitti aikanaa ku alettiin yhdessä oleen että hän ei oo yhtään mustasukkanen..niimpänii :LOL:
nytkii ku oltii baareissa ja joku mies vilkas ku ystävätteren kaa mentiin nii tää oli heti niiiiin mustasukkasta..ja alkoi miettiin että kuinka minä oon mahtanu flirttailla ku kaksistaa oltii tän ystävän kaa tansimassa,ja nimenomaan tanssimassa!(sillon elokuussa)
mitää kakslahkeisia jaksas alkaa metsästää...
joo no mutta miehelle turha selittää..miettii monta päivää kuinka oon mahtanu miehiä iskee..juujuu :LOL:
miehet miehet.... ;)

niin ja onnea tiipille onnea ultraan =)

lähen kaivelee kaappeja ja lösähän sohvalle,mies reissusa nii aatelin mässäillä ja kattoo leffaa =)
 
No nyt oon taas piuhan päässä =)

Siitä nukkumisesta piti... Kipsutin nukkuu (miten nukkuu eli helkatin huonosti 5-6x hereillä ollut taas paina yönä ) n.11h yöllä. Päikkärit vaihtelevasti 1/2h - 2h. En tajuu miten jaksaa :eek: Nyt nää meni lopullisesti persiilleen kun enää ei kontata juuri nimekskään vaan tallustetaan vauhtia vaan koventaen. Illalla jalat vinttaa jo aika tavalla :LOL:

Tiipille onnea ultraan! :heart:

Rontti millaset kassit teit? Kyllä meillä nuo muksut (pienimmät) on ihmeissään kun äiti ja töihin meno on täällä tuntematon yhtälö :LOL:

Mut nyt nukkumaan että jaksaa taas hyppiä ja huomenna mennä asioille. Tänään en jaksanut. Pitäis vissiin nuo verhotkin vaihtaa. Ensimmäistä kertaa heitin tänään kyntteliköt ikkunoihin ennen verhojen vaihtoa. Aina oon verhot vaihtanut ekaksi. No pitää huomenna aloittaa se rumba niin voi joulun jälkeen taas kirota kun vaihtaa jouluisia pois :whistle:

Öitä :wave:
 
Katjanna En enää ees muistanut koko riitaa, vaikka silloin olin niin vihainen ja loukkaantunut, että oisin soittanut heti asuntotoimistoon ja kiinteistövälittäjälle jos ei ois ollu sunnuntai :kieh: Mies pyysi nöyrästi anteeksi ja asia sovittiin. Paskamainen ääliöhän tuo oli, mutta taidan olla melko hyvä provosoimaan :saint:
 
Huomenia taasen! Ollaan tässä jo lykitty mummin autoa. Toinen tuli pikaisesti käymään :whistle: Pikkasen venähti reissu kun punto juuttui lumeen. Pikkanen hoppu oli saada pois keskeltä tietä kun ukolla oli lähtö lääkäriin. Niin meijen tietä ei ole eilen aurattu ollenkaan |O |O :kieh: Kyllä tuo meijen oma auto kulkee kun on iso ja painava mutta ei mummin punto rassu.

Tänään on edessä Kipsuttimen suuhun väkisin kurkkiminen. Tekeekö hampaita vai mikä hitto on kun ei syö ja tunnin välein herätti viime yönäkin :headwall: Jos ei ole hampaat niin sitte vien lekuriin koska ei tää ole edes tuolta heräilijältä normaalia käytöstä :/

Mutta nyt lappaamaan lisää kahvia naamaan ja silittelemään verhoja. Kipsutin nimittäin nukkuu vielä ja en raaski herättää toista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuutilulla:
Oi oi paranemisia millin poppoolle :hug: :hug:

Voi tuon Pessin korvia :/ Toivottavasti sen putkitus auttaa :) Mikäs poikien kunto muuten on?

Entäs Henkan sairastupa? Mitä sinne kuuluu?

akku loppuu.....


mitäs tänne....eilen oli zithromaxin viimeinen kuuripäivä ja viikonloppuna pitäin kaite aloittaa "ylläpitokuuri" ditrim duplolla!!! ylläpitokuuri siks,et aina ku kuuri loppuu niin menee muutama päivä ja korvat ottaa taas nenäntakaa pöpöjä ja siin sit ollaan!!!...sen ylläpidon jälkeen sit katotaan tilanne ja näyttäis kans siltä et putket tulee...liimakorva toiki on....äänitestissä ei tullu minkäänlaista nykäystä...anto pelkkää suoraa viivaa!!! eliei liiku tärykalvo!!!
 
Hei kaikki ystäväiset piiiitkästä aikaa! En tiedä, muistaako kukaan meitä edes enää...
On se työnteko vaan sellaista, että pahasti nettailua rajoittaa, en edes taustalla ole kaikki tekstejä ehtiny lukea vaikka yrittänyt olenkin pysyä ajantasalla...

Jos joku vielä muistaa, niin aloitin perhepäivähoitajana elokuun lopussa. Päivät on pitkiä ja iltaisinkin usein menoa tai ainakin kotihommia pitää tehdä, joten nihkeesti jää aikaa tulla koneelle tai tehdä muutenkaan 'omia juttuja'. Mukavasti kuitenkin kaikki mennyt, hoitolapset (ja vanhemmat :D ) on kivoja ja ihanaa on ollut saada Silja hoitaa kotona. Silja selvästi nauttii kavereista (hoitolapset 1v3kk, 3v ja 4,5v) ja totesin olevani 'parempi' äitikin nyt Siljalle kuin aikanaan esikoiselle. Nyt kun oma työ on lasten kanssa olemista niin tulee itsekin enemmän touhuiltua ja ennenkaikkea keskityttyä niin hoitolapsiin kuin Siljaankin. Ja jotenkin kunnia-asiana pidän sitä, että olen hyvä tässäkin työssä, pyrin hoitamaan hoitolapset niin hyvin kuin toivoisin omanikin hoidettavan. No, nyt meinaa mennä kehumiseksi, mutta toivottavasti edes joku ymmärtää mitä ajan takaa. 'Työpäivän' aikana tosiaan olen lasten kanssa, silloin en voi esim.surffailla netissä ja sanoa 'kohta, äiti ensin tekee tämän asian' tms. niinkuin usein muuten tulee omille lapsille sanottua.

Joku tällä palstalla mietiskeli jossain vaiheessa erilaisia hoitomuotoja ja pelkäsi oman pienen jäävän ryhmiksessä (?) isompien jalkoihin. Mä en usko sen olevan ongelma, ennemminkin pelkkien pienten lasten päiväkotiryhmässä huomiota saa vähemmän. Muutamia päiviä olen itse käynyt tekemässä päiväkodilla (kun hoitolapset lomailivat) ja siellä píenten ryhmässä tuntui, että hoitajien koko aika meni perushoitoon; vaipanvaihtoon, syöttämiseen ja pukemiseen. Isommat lapset ovat omatoimisempia, joten aikaa jää paremmin pienten pitämiseen sylissä, kun kaikki lapset eivät sitä huomiota kaipaa yhtäaikaa.

Sen verran omaa napaa vielä, että Siljakaan ei vielä kävele, kiitää pepullaan, konttaa tai etenee 'puita pitkin'. Höpöttää omia juttujaan, oikeita sanoja vain jokunen. Nyt ollaan flunssassa Siljan kanssa molemmat ja sairaslomalla pari päivää. Muuten Silja onkin ollut tosi terve, joten toivottavasti tämäkin menee nopeasti ohi. Yöt on meilläkin levottomia, kummallista kitinää vaikkei kunnolla herääkään, silittelemällä rauhoittuu takaisin uneen. päiväunia nukkuu 1-2 tuntia ja yöllä noin 11 tuntii. Ruoka uppoaa hyvin, kaikki kelpaa ja maidon juo nokkiksesta paitsi iltaisin pullosta.

Nyt kuuluu älämölö yläkerrasta, käynpä pistämässä takasin makuulleen.

Voimia kaikille sairastelijoille ja muillekin voimia kaipaaville!
 
Alkuperäinen kirjoittaja henkka81:
Alkuperäinen kirjoittaja tuutilulla:
Oi oi paranemisia millin poppoolle :hug: :hug:

Voi tuon Pessin korvia :/ Toivottavasti sen putkitus auttaa :) Mikäs poikien kunto muuten on?

Entäs Henkan sairastupa? Mitä sinne kuuluu?

akku loppuu.....


mitäs tänne....eilen oli zithromaxin viimeinen kuuripäivä ja viikonloppuna pitäin kaite aloittaa "ylläpitokuuri" ditrim duplolla!!! ylläpitokuuri siks,et aina ku kuuri loppuu niin menee muutama päivä ja korvat ottaa taas nenäntakaa pöpöjä ja siin sit ollaan!!!...sen ylläpidon jälkeen sit katotaan tilanne ja näyttäis kans siltä et putket tulee...liimakorva toiki on....äänitestissä ei tullu minkäänlaista nykäystä...anto pelkkää suoraa viivaa!!! eliei liiku tärykalvo!!!
Liimakorva meilläkin molemmin puolin, korvien putkituksesta ja kitarisojen leikkauksesta nyt kohta 6vko, eli Noora oli sillon vajaan vuoden...
 
hellou!
täällä sataa taas lunta ja paljon tuota tuleekin!
oli tarkotus siskon kaa lähtä tiimariin ostoksille vaan ei tonne viitti lähteä.
oltiin pari tuntia miehen siskolla kylässä,poika viihtyi hyvin ku oli kavereita.
ja se tykkäs ihan mielettömästi niiden koirasta,en muista rotua mutta sellanen iihana pienehkö sesse :heart: poika naureskeli ihan onnessaa ja seurasi koiraa.
saatiinpa sitten nakkikeittoakin,ei tarvii itse tehdä nyt ruokaa.
tietty ukolle jotain väsään ku reissusta tulee.
viime yönä taas poika sai aika pahan yskänkohtauksen johon auttoi ventoline.
hyvä että henkeä sai kun niin yskitti :'( pelottavaa!!
muuten ukko-pien nyt nukku ihan hyvin,tutin perään välillä äläköi,mutta heti sai unen ku tutti löytyi.'
nii no kyllähän se valvoskeli sängyssään (en tiiä kauanko,itte oon nukahtanu) sen ventolinen jälkeen.
siellä hiljaa makoili ja vähän välillä jotain höpötti.

miten krisun tyttö on nyt nukkunu?

tylsä: tokihan muistan sut =)
mukava kuulla sinustaki!

no mikähän sitä kipsutinta nyt vaivaa?höh,toivottavsti syy löytyy ja saatte taas nukuttua yöt kunnolla :hug:

tää lähtee taas keittelee kahvia :wave:
 

Yhteistyössä