Maaliskuiset 2018 *lokakuussa*

Tänään 17+0, hurraa! Ehkä, siis EHKÄ joitain liikkeitä olen tuntenut parina iltana.
@Madre18 mä teen tenttilukemisen kanssa yleensä niin, että käyn sisällysluettelon kautta läpi mitä luen ensisijasesti (siis jos on monta kiraa sisäistettävänä). Jotenkin mukavampi lukea paloina kun kahlata kokonaista kirjaa. Olettaen tietty että aihealueen perusajatus on käytynä läpi, eli on vähän käryä mihin kirjan teksti pohjautuu.
@Hilkku81 mulle neuvola lääkäri päivitteli kolmisen viikkoa sitten kohdun sijaintia, kun vauvan sydänäänet löytyi navan vierestä. Oli kuulemma erikoista, että esikoista odottavalla on siinä vaiheessa kohtu noussut jo niin ylös. Mulla kyllä on nyt jo kunnon pötsikin. Vauvamaha tää ei edelleenkään mun mielestä ole, näyttää vaan siltä, että on donitsit maistunu :D
 
Huhhuh, on ollut niin järkyttävän kiireinen viikko etten oo ehtinyt täällä edes käydä. Menikin tovi kun luki kaikki läpi. :D

Tänne ei mitään erikoista, lähinnä odotellaan maanantaita jolloin on yksityisellä ultra. Jännittää. Viralliseen rakenneultraan on vielä kolme ja puoli viikkoa.

Vointi on nyt ollut aika hyvä ja vähän pirteämpikin. Mut eilen oli outo juttu kun sain varmaan jonkun allergiareaktion, ruuasta varmaan tai en ainakaan keksi mistä muusta se olis voinut tulla ja olin tosiaan syönyt noin puoli tuntia aiemmin. Yhtäkkiä alkoi hirveesti kutiamaan jaloista, ja reidet ja sääret oli ihan täynnä sellaista oikein ärhäkkää nokkosihottumaa ja käsivarsissa oli myös jonkin verran. Joskus tunnin päästä ihottuma alkoi vähän vaalenemaan ja aamulla ei ollut enää mitään. Mitä lie oli, ei oo koskaan ollut tollasta eikä mulla mitään todettuja allergioitakaan ole.
 
Ai tännekö kaikki siirtyneet. Vähän uutta tämä, niin en heti tajunnut että alkaa kuukausittain uusi ketju :D Aina oppii :D

Ihana lukea, että muillakin painoa tullut ja maha näkyy. Tuntuu että joka puolella vaan että ei yhtään ylimääräistä tullut, maha ei näy tms.. Minusta ainakin heti näkee, että raskaana. Tai että ruoka maistunut ja lihonnut sen 6kg :D
Neuvolatäti eikä lääkäri ole pitänyt painonnousua yhtään vaarallisena. Käskeneet vain nauttia olosta.
Vähän ristiriitaista vaan kun kaikkialla lukee että painon pitäisi vasta NYT alkaa nousemaan. Minulla kun se alkoi jo toisella kuukaudella.
Mutta ehkä uskon vaan lääkäriä, yritän syödä terveellisesti, enkä stressaa mieltä hirveästi asialla :)

Eilen yritin googlailla erilaisia vaunuja ja muita. Näin ensikertalaiselle kaikki on uutta ja hirveästi selvitettävää. Miten voi esim olla niiiiin montaa erilaista vaunua, yhdistelmää jne. Ja mielipidettä siitä mitkä on parhaat. Voi apua! Luulen että ulkoistan vauva-tarvikkeiden hankinnan miehelle..
 
@Pharaoh : onneksi mulle ei kukaan sanonut, että omituisen korkealla kohtu mullakin.. Turhaa huolestuttamista mun mielestä, jos tuosta olis huolestuakseen. Antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihmiset on yksilöllisiä rakenteiltaan. Olin järkyttynyt jo siitä kun ensimmäisessä lääkärineuvolassa se terveyskeskuslääkäri ei löytänyt sydänääniä ja ihan silminnähden hermostui. Nuori vastavalmistunut terveydenhoitaja sitten neuvoi varovasti lääkäriä, että jos kokeilisit vähän sivummalta - ja sitten ne äänet löytyikin. En ollut yhtään tottunut siihen, että lääkäri hermostuu ja hermostuttaa asiakkaan. Oon kuitenkin niin monta vuotta rampannut erikoislääkäreillä asian tiimoilta, että mun mielestäni hyvä lääkäri on sellainen, joka on asiallinen, osaa kuunnella, osaa sanoa huonotkin uutiset hienovaraisesti, mutta rehellisesti ja ennen kaikkea ei näytä hermostumistaan. Tekstistä huomannee, etten paljoa anna arvoa meidän terveyskeskuslääkärille näissä asioissa :D

@Onni ja Unelma : tein yksi päivä sellaisen listan, että mitä vauvatavaraa ollaan saamassa ja mitä pitää ostaa - siis näitä isompia hankintoja vasta. Liitin listaani kuvia ehdokkaista, siihen samaan vähän vertailua ja hinnat kans. Huomas, että kyllä näihin saa rahaa palamaan jos haluaa. Vaunuja on kyllä niin paljon erilaisia, että niiden vertailussa menee hetki jos toinen. Me saadaan vaunut käytettynä, mutta muuten oltaisiin varmaan menty ensin vauvatarvikeliikkeeseen katsomaan ja työntelemään erilaisia. Itkuhälyttimen vertailut oon antanut kokonaan miehen tehtäväksi. Se on semmoinen teknisempi juttu, niin kuvittelin, että mies vois tykätä siitä hommasta.
 
Lista! Aika hyvä idea :)
Me ei varmaan saada mitään mistään lahjoituksina (no ehkä jotain vaatteita), kun ei lapsia lähipiirissä.
Mutta lista on hyvä olla. Ei tulisi hankittua mitään turhaa ja toisaalta ettei mitään jäisi puuttumaan (tai tule ihan hirveä hoppu hankkia).
Mitäköhän kaikkea sitä vaunujen ja sängyn lisäksi tarvitseekaan.. autoistuin? Itkuhälytin, turvaportti, hoitoalusta..ööö :D
 
Ei onneksi sitä turvaporttia heti kuitenkaan @Onni ja Unelma :ROFLMAO: mut kyllä sitä tavaraa vaan paljon tarvitsee.. Tai voi ajatella tarvitsevansa.

Meidän lista neljännen kohdalle on aika lyhyt (vai onkohan..), vaikka siis mitään ei ole ennestään kun ollaan ehditty luopua kaikesta. Mutta nyt taitaa meille turhiksi todetut jäädä hankkimatta. Kantoliina, turvakaukalo, kestovaippoja, harsoja, riittävästi pieniä vaatteita, silkkimyssy, Baby Björn Balance -sitteri, hoitoalusta ja pinnasänky irrotettavassa laidalla on aika lailla meidän lista. Untuvamakuupussin ostin jo, sillä pärjää vauva-ajan ihanasti.:love: Vaunuista ei olla vielä varmoja... siis et hankitaanko vaunut vai sitten rattaat, joihin pehmeä kantokoppa vaan sisään. Vaikka onhan tässä listassa siis jo tavaraa jonkin verran. :whistle:

Yritän kuitenkin karsia meiltä nyt tavaraa (miten sitä kertyy niin paljon vaikkei melkein mitään osta?! Joulukin on vaan kerran vuodessa!), ei vaan viihdytä tavarapaljoutta keskellä, mikä helposti kuitenkin on arkea lapsiperheessä. Niinpä ihan kiva yrittää olla hurahtamatta, kun lyhyen käyttöiän juttuja kuitenkin isoin osa on. :)

Tällaisia pohdintoja hankinnoista tänään. :love:
 
Sähköinen neuvolakortti olis minusta just huippu! Olen pitkään jo miettinyt miksei sellaista ole. Aina pitää muistaa se paperinen ottaa mukaan ja pitää kotona tallella jnejne.. sähköinen olis helppo :)

Täälläkin voidaan paksusti, mun masu näkyy ihan kunnolla mut oon siirtynyt töissä väljiin paitiksiin ja ponchoihin. En halua ennen rakenneultraa (20.10) kertoa kellekään. Vähän tuntuu liikkeitä, mut hyvin vähän.

Oon jatkanut yhä 3-4x viikossa salilla ja ostin myös kuntopyörän. Yritän polkea ainakin sen 30min muutaman kerran viikossa, kun kävelystä tuntuu iskias ärtyvän ja muutenkin hengästyn ihan hirveän helposti.. toi pyöräily tuntuu vielä ihan mukavalle.

marjutan ja muru2 19+0 :)
 
Mun mielestä vauvan kanssa pärjää aika vähälläkin, toki se on perhekohtainen juttu mitkä tarvikkeet kokee juuri oman perheen arkea helpottaviksi. Meillä on vaunut vanhastaan, pitää vaan ostaa uudet renkaat niihin. Turvakaukalo pitää ostaa, vanha on lähtenyt kulkuun. Pinnasänkyä meillä ei enää ole eikä aiota hankkiakaan, meillä on lopulta vauvat päätyneet aina viereen nukkumaan ja pinnasänkyyn on vaan tullut kerättyä kaikkea rojua... Sellaisen vauvapesän ajattelin hommata. Sit kestovaippoja ja vaatteita. Kantoreppu pitäis olla mun kaverilla lainassa, joten eiköhän saada se takaisin sieltä.
 
  • Tykkää
Reactions: lloyd
Periaatteessahan se riittää, kun on vaatteita jonkun verran, jonkinlaisia vaippoja ja joku millä kuljettaa vauva sairaalasta kotiin. Kaikki muu on vähän hifistelyä :D .

Kylläpä sitä silti yhtä sun toista tulee hommattua. Sitteri ja leikkimatto vie tilaa, mut on kuitenkin silleen käteviä, että tulee sellaiset kyllä tällekin ostettua. Käytettynä kylläkin ja takaisin kiertoon laitetaan sit käytön jälkeen. Niitä ei tietty ihan alkuun tarvi, kun eipä se vauveli niistä ihan pienenä mitään ymmärrä. Tulevalla keskimmäisellä oli sellainen sitteri, jonka sai kehdoksi kanssa ja siinä kehto-ominaisuudessa sitä pääasiassa käytettiinkin, semmoinen voisi olla näppärä tällekin. Olisi sitten joku päikkäripeti, mihin laskea pieni, jos sattuu tulemaan semmoinen vauva, joka nukkuu muuallakin kuin välittömässä kontaktissa minuun. Vähän mietityttää tila kotona kyllä, mutta eipä se pieni tietty alkuun paljon tilaa vie.

Mulla oli eilen toka neuvola. Oli kaikki ok ja vaukkelin syke pyöri siellä 145 kieppeillä. Samaa noilla isommlla on tainnut olla. Kiva, et oli kaikki ok, nyt sit vaan rakenneultraa odotellaan. Enää alle kolme viikkoa! Tuntuu, että nää viikot vaan viuhuu ohi :D .

17+5
 
Minä pidän aina käsilaukussa neuvolakorttia ni pysyy mukana ja tallessa ja jos vaikka joutus yhtäkkiä käymään synnärillä.

Meillä vauvalle ei tarvi varmaan mitään kun anoppi kantaa vaatteet vaikka kieltäs :LOL: se ei pysty hillitseen kirppistelyä. Ja viel on kaikki muu edelliseltä ja osa oli jo ekalta. Mut meillä pitää hankkia esikoiselle uus autoistuin ni siirtetää tuo tyttö esikoisen istuimeen ja uus vauva sit kaukaloon. Ja aattelin ottaa matkasängyn tytölle anoppilasta sängyksi kun vauva syntyy kun varmaan ei sit kauaa tarvi ennenku voi jo vaihtaa tommoseen lasten sänkyyn. Vaik anoppilassaki on pinnis mut en haluu sitä se on semmonen retro ja vähä pienempi ni varmaa tyttö ainaki osais varmaa kiivetä siinä vaiheessa siitä yli.

Oon nyt laittanu lapsia aikasemmi nukkuun ni oon saanu enemmän iltasin omaa aikaa jee!

Nännit on pirun kipeet kun tyttöä imettää :cry: ja pelkään et tulee jo kolmas flunssa tähän raskauteen.

Niin ja ilmeisesti tunnen vauvan jos istun maha lytyssä tai makaan sängyllä mahallaan :love: vähä semmonen elohiirimäinen tunne.
 
On kyllä ihanaa, jos osan tavaroista saa lainattua tutuilta! Varmaan mekin tuo sitteri ja ehkäpä sänkykin saataisiin niin, ja käytettynä isoin osa niistä muista mitkä koemme tarpeellisiksi. :)

@anni00 hienoa jos olet saanut vähän käännettyä lasten rytmiä aikaisempaan! Se on kyllä tosi tarpeellista saada hetki rauhaa iltoihin, vaikka ei tietenkään sitten enää samalla tavalla onnistu kun lapset selvästi isompia. Mutta meilläkin menevät kaikki ajoissa nukkumaan, nautin kyllä illan hetkistä.:rolleyes:

Sähköinen neuvolakortti on jotain, mistä en ole osannut edes uneksia! Hassua, kun niin moni asia on sähköinen, mutta ei ole edes tullut mieleen, että tämä paperinen läpyskä voisi olla... kätevä se olisi, mutta toisaalta tykkään säästää kortit.:love:

Vatsa on mullakin jo sellainen, että töissä ovat uskaltaneet ihan suoraan kysyä ja onnitella. Mielelläni olisin pitänyt salaisuutena hetken vielä, mutta eipä tälle mitään voi. Musta tuntuu, ettei vatsaa ole, mutta peili paljastaa totuuden.:D
 
Ei oo tullut pitkään aikaan käytyä täällä, ootte kyllä olleet mielessä! Fb:tä selaan päivittäin vaan vois sielläkin ite olla aktiivisempi ja antaa itsestään enemmän. Oli nyt melko työ saada teidät kiinni, syyskuun pinossa oli monta sivua lukemattomia viestejä ja tää uus vielä päälle. Vaikutti ihan kivasti menevän kaikilla pääsääntöisesti ainakin raskauden kanssa. Täällä siis myös, tänään tosin pitkästä aikaa täyskooma mut jospa taas helpottais :) eipä muutenkaan elämässä mtn erikoista, eka joulua ja sit maaliskuuta odotellen :)
 
Ihana,että monilla olo jo tasoittunut. Täällä taistellaan edelleen yökötyksen kanssa eikä loppua näy. Väsy tuntuu olevan voimakasta,mutta sitkeästi toivon, että kunhan tämä olo helpottuisi niin väsymyskin samalla alkaisi vähetä. Jotenkin tuntuu, että viikot matelee vain. Rakenneultra marraskuun loppupuolella, mutta taidankin olla listan viimeinen. Liekö sitten viimeinen synnyttäjäkin. Jotenkin tuntuu, että tämä muksu syntyy etuajassa, vaikka eipä mulla mitään faktaa ajatuksen tueksi ole. Tosin neuvolassa arveli, että raskausmyrkytys on todennäköinen tässäkin raskaudessa, kun on edellisissäkin ollut. Aika näyttää.
 
Hupsista, mulla on jäänyt pitkäksi aikaa tänne kirjoittelu, Facebook kun on puhelimessa aina auki. Hetki menikin kun luin kaikki edelliset ketjut!

Mulla nyt 19+4, hui, puoliväli. Vatsa kasvaa, liikkeet tuntuu ja vointi on ihan hyvä. Väsymystä ja mielialanvaihteluita toki on. Aikamoisessa flunssakierteessä myöskin pyörin, lenssua toisen eteen koko ajan. Neuvolalääkäri oli viime viikolla ja rakenneultra ensi viikolla. Sitten selviää toivottavasti, toteutuuko salainen tyttöhaave vaiko saako poikaolo kuitenkin vahvistuksen. ;)

Tulipa tuossa mieleen ketjuja lueskellessa, kun keskustelu isyyspakkauksesta kuihtui kasaan, että onko ihmiset jo koonnu sitä ja mitä siihen laittaneet?

Mä menin ja ostin viime viikolla vauvalle ekan vaatteen, ihanan merinovillahaalarin. Aika paljon meillä on esikoisen vaatteita jäljellä, mutta ihana päästä vähän uusiakin ostamaan!
 
Huhui nyt ehtii vähän kirjoitella tännekin. Oon kyllä käynyt lähes päivittäin lueskelemassa teidän kuulumisia, mutta en oo joutanut ite kirjoitella mitään. Sanoisin että mulla on alkanut energinen ja toiminnantäyteinen toinen raskauskolmannes! Tuntuu ettei vuorokaudessa riitä tunnit kun tällä emännällä pukkaa projektia jos minkälaista :rolleyes:

Minä kuljetaan myös neuvolakorttia aina käsilaukussa, niin pysyypä aina matkassa. Meillä on myös sähköinen neuvolakortti tuon paperisen rinnalla käytössä, mutta minusta tuo perinteinen on kivempi.

Vatsa on nyt toden teolla pullahtanut esiin ja varmaan jo kaikki työkaverit on tietoisia raskaudesta :D mieskin vitsaili että "siellä se iso poika kasvaa" :p En ole kyllä hänelle kertonut poika-aavistuksestani, mutta kai se on aika yleistä tuo miesten poikatoive. Kuukauden verran rakenneultraan, hui!

Oon nyt innostunut ostelemaan enemmänkin vaatteita vauvalle, vaikka tiedän että sukulaisilta tullaan saamaan niitä roppakaupalla. Pitäisi ehkä nyt vähän hillitä itseäni, varsinkin kun otetaan äitiyspakkaus myös. Mitään muita tarvikkeita en oo edes katsellut, ehkä sitten rakenneultran jälkeen. Toivottavasti löydetään esim vaunut ja pinnis käytettyinä.
 
Myös minulla on jäänyt kirjoittelu vähemmälle, lukenut olen kyllä kaikki viestit. Mukavaa tosiaan kuulla, että suurimmalla osalla tuntuu menevän hyvin raskausaika. :) @Tuut1kk1 olen kyllä vähän kateellinen sun energialle. :D Itsestäni tuntuu, että koulun ja satunnaisten työvuorojen lisäksi ei kyllä paljon muuhun irtoa. Kotikin on päässyt vähän retuperälle, ennen kun olen ollut oikein siivousnatsi, koko ajan rätti kädessä. Mies on kyllä naureskellut, että hyvä vaan mullakin totutella siihen, ettei koti ole koko ajan tiptop, koska vauva-aikana se ei sitä tule olemaan. :rolleyes:

Minä ostin tällä viikolla ensimmäisen vauvavaatteeni ikinä - valkoisen nallekuvioisen bodyn koossa 50. :love: Olenkin joka päivä käynyt sitä vähän hypistelemässä. On niin hurjaa, miten pieni se vaate on, ja silti se voi olla vastasyntyneelle liian iso. Taidan kuulostaa aika sekopäältä... :ROFLMAO:

Isyyspakkausta en ole vielä aloittanut, vaikka aion kyllä sellaisen tehdä. Täytynee alkaa suunnitella pakkauksen sisältöä. Jos joku muu on jo mahdollisesti aloittanut pakkauksen kokoamista, niin vinkkejä otetaan vastaan. (y)

Rakenneultraan hiukan vajaa 3 viikkoa aikaa. Onneksi tässä on melko kiireistä elämää tiedossa, niin jospa se aikakin kuluisi äkkiä.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille ja muutenkin tsemppiä kaiken raskauteen liittyvän kanssa!

Suikku + pieni 17+6
 
Täällä ollaan jo pikkuhiljaa aloiteltu isyyspakkausta. Hankittuna on
vauva: omistajan opas kirja
Paita isille ja pari bodya vauvalle

Lisäks ajattelin hankkia energiajuomaa ja korvatulppia.

Ja lisää ehdotuksia otetaan enemmän ku mielellään vastaan.

Rakenne ultraan enää viikko ja alkaa jo jännitys tiivistyä.. toivottavasti kaikki vaan olisi hyvin ja plussaa ois jos pikkunen näyttäis vähän jalkoväliinsä jotta saatais tietää kumpi siellä majailee. Helpottais sitten ehkä hankintoja. Kovasti masuasukki ainakin liikkuu ja potkiskelee mikä rauhottaa äitin mieltä. Rv 19+1 tänään.
 
Mä en taida mitään isyyspakkausta tehdä. Kysyin mieheltäkin, että odottaako hän saavansa isyyspakkauksen. Ei edes ollut kuullut sellaisesta... Ja sitten kun kysyin, että mitä haluaisi sellaisessa paketissa saada, niin kuulemma paketista pompsahtava vaimo olisi hyvä. :D Joo, että todennäköisesti en ala kasaamaan miehelle mitään tilpehööriä sisältävää laatikkoa. En oikein osaa kuvitella, että paketoisin itseänikään. Meidän taloudessa se äitiyspakkaus käsitetään enemmän syntyvän lapsen pakkaukseksi. Se on siis yhteinen.
 
Isyyspakkauksesta. Ajatukset alkaa muotoutua, hankin ehdottomasti ainakin jotain kylpyjuttuja, koska mies haluaa ns. oman jutun vauvan kanssa ja se olisi kylpyhetket :love: Hulluilla päivillä näytti olevan jotain söpön näköisiä huppupyyhkeitä, pitää varmaan käydä tsekkaamassa ne. Musta on kiva puuhailla miehelle pientä lahjaa, hänet tuntien uskon, että pakkauksen vastaanotto tulee olemaan todella innostunut.

Muuten aika edelleen matelee toooooodella hitaasti, viikot nyt 15+5. Vielä yli 4 viikkoa vielä rakenneultraan. Välillä meinaa sinni pettää ja olen jo ollut lähellä yksityisen ultran varaamista, mutta toisaalta dopplerilla sykkeet kuuluu hyvin, joten eiköhän siellä pikkukaverilla ole kaikki ihan suht kunnossa.

Mites teillä muilla lantionpohjatreenit? Mä olen yrittänyt muistaa tehdä niitä päivittäin, mutta käytännön toteutus tökkii :oops: Muistan ehkä 3-4 kertaa viikossa niitä tehdä, mutta tietysti sekin on paljon parempi kuin ei mitään.
 
Mulla tais olla esikon isyyspakkauksessa just kylpyjuttuja (ja ammeeseen kokosin ne tavarat), kaljaa, korvatulpat, jotain I<3dad -vaatteita (ainakin etin niitä, en muista löysinkö :D ) ja ja ja.. äää, en muista, kuvakin vanhassa puhelimessa. Kaikki periaatteessa semmosta mitä olis tullut hommattua jommankumman kuitenkin. Nyt en kyllä tee eikä oteta sitä Kelan pakkaustakaan, vaikka ihana olis. Se avaaminen ja hypistely.. <3
 
Kutiseeko teille kellään iho kovasti? Mulla kutisee kyynärvarret, reidet ja niiiden sisäpuoli ja alavatsa. Apteekin parilla atoopikon iholle tarkoitetulla rasvalla on tullut rasvattua ja kutina onneksi pikkuhiljaa helpottaa. Neuvolasta sanoivat vaan, että raskaushormooni saattaa aiheuttaa kutinaa. Silti käskivät seuraamaan jos pahenee tai kämmeniä ja jalkapohjia alkaa kutista. Sanokaa lievästi hermostuneelle esikoisenodottajalle, että raskaushepatoosi tapauksissa kutina ei helpotu rasvaamalla? :LOL: ja eihän se millään vielä näillä viikoille tule (17+3)? :giggle:
 
Isyyspakkauksen oon tehny kerran, siihen tuli paita jossa luki iskä, vauvan body missä luki vaavi, suklaata, kirja, energiajuoma....
Nyt en tee, ja harkitaan myös ä-pakkauksen kohdalla otetaanko sitä..

Mulla on edellisissä raskauksissa kutissut masu loppuajasta kun iho kiristää.

Omaanapaa: huomenna neuvola eikä lapsille hoitajaa.. en mielelläni mukaan ottais etteivät lörpöttelisi sitten ...
Masulaisen liikkeet tuntuu päiväpäivältä selkeämmin :love:
Olot on hävinneet, mitä nyt väsyttää iltaisin aika paljon.

Mekkuli ja mini6 17+3
 
@Edith_87 mulla kutisee. Maha jonkin verran, mutta se nyt ei ole ihme kun nahka venyy... Mutta kutisee muualtakin ihan kiitettävästi, eniten käsivarsista, sääristä ja selästä. Rasvaaminen auttaa jonkin verran. Muutenkin tuntuu että iho on tolkuttoman kuiva, naamakin kiristelee koko ajan vaikka kuinka rasvaisin. Sit mulla on jotain kummaa ihottumaa, viime viikolla sellaista äkillistä nokkosihottumaa ja nyt sitten muutaman päivän ajan näppyläistä ihottumaa kyynärtaipeessa. En tiiä onko jotain allergista vai mitä, ei mulla normaalisti tälläisiä ole. Ajattelin huomenna hakea allergialääkettä apteekista ja kokeilla sitä pari päivää. Jos ei auta niin pitänee soittaa uudestaan neuvolaan.

Pieni (tai aika suurikin) huojennus saatiin tänään kun käytiin yksityisellä ultrassa. Mitään poikkeavaa ei löydetty, ja näkyi mm. aivokurkiainen, joka meidän viime vuonna menettämältä vauvalta puuttui kokonaan. Vielä kolme viikkoa rakenneultraan, mutta aavistuksen rauhallisemmin sitä nyt pystyy odottamaan (ainakin hetken, kunnes jännitys alkaa taas kasvaa).

Mä tein toista lasta odottaessa isyyspakkauksen, mutta en oikein muista mitä laitoin siihen. Superisi -paidan ja Muumipappa -mukin ainakin. Ja jotain karkkia tms. Ja sit tilasin netistä Baby Blues -sarjiksia, jotka ei tänä päivänäkään oo saapunu. :D
 
Käyn täällä säännöllisesti lukemassa, mutta Face-ryhmään on helpompi päivitellä arkikuulumisia.

@Jesy Yritän muistaa treenata lantionpohjalihaksia, ja muistankin aika säännöllisen epäsäännöllisesti. :whistle: Ensi kuussa olisi fysioterapiakäynti, ehkä sieltä saa uutta puhtia tuohonkin..

En ajatellut väkertää isyyspakkausta, äitiyspakkaus on meille molemmille ja se kyllä riittää :) En usko, että mun mies on isyyspakkauksista kuullutkaan.. Ostetaan kuitenkin välillä molemmat kaikkea ihanaa toiselle yllätyksenä.

Jännää, kun kaikilla lähenee puoliväli ja rakenneultra. Täällä rakenneultraan hieman yli kaksi viikkoa. Doppler on käytössä ja rauhoittaa mieltä kyllä siihen asti, varsinkin nyt kun välillä vatsaa särkee kovastikin ja tänään tuntui parit harjoitussupistukset.
 
Tein ekan kohdalla isyyspakkauksen ja se oli salaisuus en itekään ollu ennen kuullu. Väsäsin kelankirjeen ja huijasin (niinku olin kuullu et monet tekee) että se on kelalta tullu paitsi siinä oli tyyliin lause ”paketti noudettavissa makuuhuoneesta”. Meni täydestä siihen asti. Mulla oli siinä vauvalle muutama vaate ja pari tuttia ja ainaki isille suklaata ja beef jerkyä sairaalareissulle jos synnytys kestää. (Vinkkinä ensisynnyttäjille sairaalassa huolehditaan äidistä isillä voi tulla nälkä jos menee kauan että eväät mukaan) meillä kesti eka 14h tosin oli käynnistys.

Nyt särkee jalkoja ku koko päivän ollu jaloilla mut ihan hyvä päivä. Kasvattaja haki nyt koirat itelleen voi olla et pitää ne omassa laumassa tai sit kattelee niille kotia. Ihana ku hänki sano et oikee ratkasu ku kerrostalo. Siis tässä meijän tilanteessa.

Ja sain sähköpostivastauksen sieltä lapsirikas jutusta et saan marraskuussa kaks ihmistä yhtenä päivänä auttaan arkea. Olinkohan muistanu siitä viel täällä kertoo..

En oo hirveesti tehny missää raskaudessa enkä jälkeen sitä lantionpohjareeniä välillä vähä koittanu mut vähälle jääny.

Mulla vasta marraskuussa rakenneultra mut eipä tässä mitää kiirettä paitsi sukupuoli olis kiva tietää jo :p
 

Yhteistyössä