*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Joulukuussa

Voi kun tätä tekstiä nyt on taas tullut.. :)
Julille ja pojalle paljon voimia edelleen! :hug: Samoin kaikille sitä tarvitseville.

Juuri tulin neuvolasta ja painoa tosiaan tullut se 10kg. Huhhuh!

Listeriasta tuli mieleen, että tykkään itse ihan mielettömästi juuri kylmäsavulohesta. Ja kerran sorruin sitä syömään nyt raskausaikana. :( Oli vaan ihan pakko!! Voi olla, että jouluna on myös maistettava.. Ensimmisen raskausaikana olin todella tarkka noista ruokarajoitteista, enkä mitään kiellettyä uskaltanut maistaa, mutta nyt olen mennyt vähän kevyemmällä asenteella. Esim. just noita bonjourin tuorejuustoja olen kyllä syönyt.

Unohdin viimeeksi kommentoida tuota aamupahoinvointia. Mulla on siis myös se tullut takaisin. Noin 2-3 kertaa viikossa aina aamuisin oksennan. Edellisen kanssa oksennukset kyllä jatkuivat lähestulkoon koko ajan, muttei ihan näin tiiviisti kuin nyt taas.

Jotenkin on niin ihanaa, kun olo tuntuu hyvältä. Alkuaika, ja oikeastaan viime viikkoihin asti, on väsyttänyt ja kolottanut vaikka minne. Kyllähän nytkin supistelee, muttei pahemmin kipeasti ja välillä sattuu vaikka minne ja kaikki perusvaivat vaivaa. Jotenkin kuitenkin mielialakin on paljon positiivisempi.

Synnytystä
en ole itse hirveästi miettinyt. Itse synnytys tai siis se loppuvaihe ei pelota, mutta ne supistukset ennen sitä oli viimeeksi niin kamalat, etten niitä kestä. Mulla oli melko pitkä synnytys kaikkineen ja mitkään kivunlievitykset eivät auttaneet yhtään eikä alapäässä tapahtunut mitään!! Epiduraali lopulta pelasti tianteen ja sen saamisen jälkeen loppuaika sujui hyvin. Oisin melkein voinut tehdä saman uudestaan heti perään ;)

Ristiäisistä oli puhetta. Meillä järjestetään ristiäiset niin kuin edellisellekin. Kirkkoon kuulutaan, mutta siihen se meijän uskonnollisuus jää. Jotenkin nämä ristiäiset ja häät ovat vaan juurtuneet omaan ajatusmaailmaan, enkä niistä osaisi luopua.

Fanny 24+4
 
En oo saanut aikaiseksi kirjoitettua, mutta lukenut oon kovasti. Työt ja joulumenot on hoitanut sen homman, ettei paljon muuta jaksa. :/

erilaiset äidit hmmm. aiheutti kyllä kovasti ajatuksia omassa päässä. Itse arvostan tuollaisia ihmisiä jotka toimivat mahdollisimman luonnonmukaisesti, itse en todellaakaan jaksaisi. :( Mutta mitä oon noita aiempia jaksoja katsonut, niin äidit on ollut usein jotenkin väsyneitä ja lapsi on ollut välillä aika krätyinen. Kun taas tuosta viime jaksosta jäi itselle kuva, että lapsi oli vaan rauhasa äidin rinnalla ja äitikin oli niin tyynen rauhallinen. Hatun noston arvoinen suotitus. Itse en uskaltaisi kokeilla mitään kotisynnytystä.

Rokotteista, en oo ottanu influenssarokotetta enkä aiokaan. Muutenkin heitän ilmaan nyt, että onko täällä kaikki rokottomassa lapsensa kaikilla rokotteilla joita neuvola suosittelee? Vai onko mukana muita, jotka suhtautuvat hieman kriittisesti rokotteita kohtaan? Toivottavasti en nyt sohaise muurahaispesään, tiedän, että tää jakaa mielipiteet yleensä aika jyrkästi.

Ristiäiset pidetään, vaikkakaan kumpikaan ei olla mitenkään uskonnollisia.

Vältettävistä ruoka-aineista ym., musta tuntuu, että se alkuraskauden jännitys ja hysteria on mennyt itsellä ohi, aluksi mietti tosi tarkkaan mitä sitä suuhunsa laittaa, mutta nyt oon ollut vähän lepsumpi, enkä nyt ihan kaikesta oo ottanut niin stressiä. Kahvia juon silloin tällöin, teetä päivittäin ja kokiskin maistuu muutaman kerran viikossa.

Täällä vointi hyvä. Paino noussut 6.5kg lähtöpainosta. Neuvola olis ens viikolla. Pikkunen potkii ja jyllää niin kovasti masussa. <3

minttu ja kääpiö 26+3
 
Hei maaliskuiset! Ilmoittautuisin mukaan keskustelemaan, jos vielä huolitte.
Oon lukenut ketjua varmaan elokuulta saakka, mutta jotenkin vaan en ole aikaisemmin saanut aikaiseksi kirjautua ja itse kirjoittaa. Mutta hyvä vertaistuki olette tähän asti olleet ja täällä taustallakin on tullut myötäelettyä sekä teidän iloja että suruja.

Itsestäni sen verran, että kolmatta odotan ja maaliskuisena olen aika "jälkijunassa", kun la on vasta 30.3. Ennestään meillä on 11/2008 ja 7/2010 syntyneet pojat, ja nyt olisi ainakin rakenneultran mukaan tyttö luvassa :)

Tässä vielä tiedot:
LA 30.3. /piikunen/33v./3.lapsi/KPKS/tyttölupaus

Jotain kommentoitavaakin oli mielessä, kun vaan muistais. Ainakin synnytyksestä ja siihen liittyvistä mietteistä olitte kirjoitelleet. Itse odotan synnytystä aika levollisin mielin, enkä osaa ainakaan vielä jännittää. Jos tuleva synnytys on yhtään samanlainen kuin edellinen, niin olen ajatellut että voisi koittaa mahdollisuuksien mukaan mennä ilman kummempia puudutteita. Ekassa synnytyksessä mulla oli epiduraali, jonka takia en tuntenut ponnistusvaiheessakaan oikein mitään, tein vain mitä käskettiin. Toisessa laitettiin kohdunkaulan puudutus avautumisen loppuvaiheessa, mutta se ei kyllä auttanut juuri mitään. Ekassakin sitä kokeiltiin ja toimi vain toiselle puolelle. Ekan synnytyksen alkuvaiheessa kokeilin aquarakkuloita, ja mulla ne toimi hyvin ja niitä voisin kokeilla uudelleenkin. Tokassa synnytyksessä lämmin suihku oli pitkään toimiva kivunlievittäjä.

Syömisistä sen verran, että kylmät kalaruuat olen jättänyt suosiolla väliin, mutta juustoista olen syönyt pastöroidusta maidosta tehtyjä, myös tuorejuustoja ja satunnaisesti homejuustoakin. Samoin olen toiminut myös aikaisemmissa raskauksissa. Kahvia kuluu lähes normaaliin malliin, 2-4 isoa kuppia päivässä.

Suht hyvin on tämä odotus mennyt, mitä nyt monenlaisia pikkuvaivoja on ollut matkan varrella. Painoa on tullut tähän mennessä vasta 3-4 kiloa eikä hb:kaan ole ainakaan vielä laskenut niin, että olisi rautaa tarvinnut syödä. Neuvolaan menen seuraavan kerran maanantaina ja ehkä sen jälkeen sitten kirjoittelen lisää. Saan Kela-paperitkin vasta nyt.

Piikunen 23+6
 
Niittyvilla Mie pelkään että paniikkihäiriön aiakana skitsahdan kanssa ihan kympillä, menetän kontrollin, alan viskoo tavaroita ja huutaa ja haukkuu henkilökuntaa yms... :saint::LOL: Ja just sitä pelkään että en kestä sitä kipua, kun se on niin turhauttavaa kun koskee pirusti ja mitään ei tapahdu, miulla on siis se synnytksen alku todella hidasta ja sitten lopuksi paikat räjähtää auki. Kivut on kuitenkin koko ajan samat, kun keho laittaa vastaan. Jos pystys välttää ton paniikkihäiriön niin varmasti synnytys etenis nopeemmin. Kirjottelinkin esitietolomakkeeseen asiasta etukäteen jo. :)

mam minuu supistelee vaan päivällä, ja nekin on suht kivuttomia alavatsan kovettumisia.. Onks siulla sit ihan kipeitä?


Rokotteista En ota mitään ylimääräisiä itselle tai lapsille, ne mitkä kuuluu rokotusohjelmaan. En vaan usko että noista kausi-influenssa rokotteitsa olisi mitään jären hyötyä perusterveelle nuorelle ihmisille.

Mitäs muuta, ajatuskatkos, no palaan myöhemmin taas, nytkun on monta vapaata niin kerkee täällä hengata ;)

--------------------> Pulkkamäkeen!!! :D :D :D
 
Jee, Piikunen hyvä meininki! Hienoa että löysit aikaa ja ja voimaa kirjoittaa!

Kävin äsken mittaamassa painon terveyskeskuksessa ja nyt oon takaisin lähtötilanteessa painon osalta. Eli neljä kiloa kerkesi tulemaan sokerirasitukseen mennessä ja nyt sitten paino on laskenu sen saman neljä kiloa:O Miun neuvolatäti on lomalla tiistaihin saakka, oisin halunnu sille soittaa ja valittaa, kun ei tunnu miusta normaalilta tämä:stick:
Mie ajattelin vielä ennen tuota sokerirasitusta että haluan monta lasta ja ison perheen, mutta nyt on jotenkin niin paskaa tämä raskaana oleminen, että saas nähdä. Liikkuminenkaan ei kunnolla onnistu kun on niin hirveitä lantiokipuja ja suonikohjuja "siellä".

Minttu mie kans oon alkuraskauden hysteriasta päässy eroon. Syön oman järjen mukaan vaikka mitä "kiellettyäkin". Paitsi vakuumimeiningeistä pysyn erossa, en kyllä normaalistikaan syö vakuumikalaa. Niin ja muuten, Minttu on maailman kaunein nimi! Jos miulla ei olis ystävää jonka nimi on Minttu, haluisin sen lapselleni antaa joskus tulevaisuudessa!

Mie en muuten oo tosta voimavarakyselystä myöskään kuullu mitään. Ei meillä muutenkaan oo kertaakaan miun tai isän tunteista puhuttu. Vähän harmittaa just kun esim. toi sokerihomma hoidettiin niin nopeasti ja ohimennen. Olisin jotenkin siihen tukea kaivannu, nyt sain vaan mittarin ja vihkon käteen, että mene kotiis ja pärjää, katotaan kolmen viikon päästä. Tulee joskus neuvolan suhteen sellanen olo että olis vaan ruumiina ja vauvantekokoneena kiinnostava ja merkittävä. Miun tunteilla nyt ei niin väliä, kunhan tuotan mallikelpoisen vauvan. Oonko yksin tän ajatukseni kanssa vai oonko mie vaan jotenkin tosi negatiivinen?

Anncarolista kiva kuulla! ja kiva että pääsit sinne matkaamaan!

Nimiäislinjalla ollaan meilläkin, kirkkoon ei kuuluta kumpikaan. Eri uskonnot kiinnostaa kyllä kovasti, ja miulla on haaveissa, että opetan lapselle kaikista maailman uskonnoista jotain. Seinillä on meillä eri uskontojen jumalien kuvia ja tarkoituksena niistä puhua avoimesti ja kunnioittaen, ehkä niin uskonnosta ei tulis niin iso peikko ja pelottava asia?

Kahvia juon -joskus liikaa. Jos joutuisin siitäkin luopumaan, olis se viiminen naula kyllä tähän arkkuun, kun ei saa millään muullakaan herkutella.

Tulipa erikoista tekstiä tänään meikältä?! Laitan masukuvan, kun se nyt kerta kasvaa niin iloitaan siitä sitten!


Masumies 26+6
 
Heippa kaikille!

Jospa minäkin nyt imottautuisin tänne, kun oon jo pidempään lueskellut teidänn juttujua, mutta en vain ole saanut kirjoitettua.. eli: LA 5.3./Rena/41v. (= vanha kuin taivas :))/Ulkomaat/Poikalupaus

Hieman itsestäni ensin: eli ensimmäinen muksu olisi tulossa jos kaikki jatkuu edelleen hyvin. yritystä oli enemmänkin takana ja aikaisemman keskenmenon vuoksi alku varsinkin oli hienoista panikointia. Nyt oon rauhoittunut hieman, tosin heti jos liikkeet ei tunnu vähään aikaan niin meinaa taas paniikki iskeä. Närästys on aivan kauheata ja kokonaisvaltaista tällä hetkellä ja vie ehkä raskauden iloa pois jonkin verran. Oksentelen myöskin muutamia kertoja viikossa. Luulen, mettä osittain johtuu närästyksestä ja ostittain siitä, että poika painaa vatsalaukkua ja suolistoa. esim. viime yönä heräsin närästyksen takia ja otin lääkkeen, mutta meni muutama minuutti kun tuli ihan järkky paha olo ja oksensin sellaisella voimalla, että tuli pissat housuun. Ensin meinasin alkaa itkemään, ,mutta sitten muistin yhden kirjoituksen täältä ja alkoikin naurattamaan koko tragikoominen tilanne- mies tuli katsomaan, että mitä taphahtuu ja katsoi vain H-moilasena, kun paita oksennuksessa, housut märkinä hirnuin kuin hevonen...

Nyt kommentoimaan muita asioita:

Rokotukset: Kyllä minä ainakin sen ihan perussetin tulen ottamaan. Kaverin 4 viikkoisella lapeslla todettiin hinkuyskä viime toukokuussa ja oli viikon verran teholla ja edelleen puoli vuotta tapahtuneesta edelleen yskii paljon. Lääkärit sanoivat kuulemma, että tapauksia on alkanut tulemaan lisää, koska ihmiseet eivät enää rokota lapsiaan niinkuin ennen ja vauvat varsinkin ovat alttiita noille pöpöille kun ei ole veilä sitä omaa immuniteettia. Tuo tapaus pisti ajattelemaan. En kuitenkaan influenssaa vastaa meinaa rokottaa.

Ristiäiset: Me ei kuuluta kirkkoon, mutta jonkin sortin juhlat halutaan järjestää. Nimi tullaan tosin julkaisemaan jo heti synnytyksen jälkeen. Mieheni on Kanadasta ja heillä on tuollainen tapa. Ja koska kummi nimitys viittaa kirkkoon, niin me ollaan päätetty ottaa lapselle ns. "kielikummit". Me asutaan Tanskassa ja miehen äidinkieli on ranska ja minun suomi ja yhteisenä kielenä on englanti. Olemme päättäneet yrittää 3-kielisyyttä (suomi, ranska, englanti) ja sitä vahvistamaan haluamme molempien kotimaasta ihmisiä, jotka pystyvä meitä tässä auttamaan. Tosin hieman mietityttää tuo kielten ja kultturien sekamelska.. mitähän tästäkin tulee..??

Anyway.. nyt on tullut jo kauhea romaani. Kiitos ja anteeksi :)

Rena + pikkutyyppi 27+2
 
Näin hyvin sitä pysyy viikoissa mukana, kuvittelin, että nyt on rv 26, mutta sehän vaihtuukin huomenna jo 28 :D

sone täälläkin tulee mietittyä, että miten isosisko ottaa vauvan vastaan ja minkälainen vauva sieltä luonteeltaan tulee. Meitinkin, että niin helpolla ei voida nyt päästä mitä esikon kanssa ollaan päästy :D

Juli Voihan kurjuus, että sitä takapakkia tuli nyt viime hetkellä :hug: Voin vain kuvitella miten kurja olo teillä on. Toivottavasti tasapainohäiriö on ohimenevää ja onneks sitä voi harjoitella ainakin jollekin tasolle asti. Voimia!

omppulimu olipas hyvä, että sulla ei ollu RD:tä :)

influenssarokotuksesta Määkään en sitä ottanut.

nippatäti sun täytyy vain ajatella, että jokainen raskaus voi olla hyvinkin erilainen eli seuraava voi olla paljon helpompi, joten älä vielä hylkää ajatuksia suurperheestä :D ;)

Uusille tervetuloa!! :wave:

Täällä ihanan pitkä viikonloppu vapaa itsenäisyyspäivän ansiosta. Ens viikko onkin sitten viiminen täysviikko ennen vuodenloppua, joten toivottavasti jaksan olla ainakin tämän vuoden loppuun töissä :)

Nyt kun ollaan puhuttu näistä kivunlievityksistä, niin onko kellään kokemusta TENS-laitteesta synnytyksen käynnistyttyä??

Alisa & Hippu 27+6 (eikä 26, niinku aikasemmin väitin :D )
 
Tervetuloa uusille! :wave:

Rokotteista Meillä vauva tulee saamaan rokotusohjelman mukaiset rokotukset, ihan kuten esikoinenkin on saanut. Influenssa-rokotetta tuskin tulen antamaan, kunhan vauva vaan on perusterve. Itsekin jätin tuon influenssa-rokotteen ottamatta, vaikka aluksi mietin sen ottavani. Toivottavasti pöpöt pysyy kaukana meistä!

Mulla on neuvolalääkäri takana ja kuulumiset sieltä:

26+6
HB 118
Pissassa proteiinit hieman koholla
RR 137/72
Painoa +480g/vko
Sf 30cm
Vauvan sykkeet 140 ja liikkeet ++
Kohdunsuu kiinteä, kiinni ja kanavaa 3cm

Sf-mitta jatkaa siis kasvuaan 4cm ylimmän käyrän yläpuolella, toivottavasti kasvu pian tasaantuu.. Proteiinien ja verenpaineen takia täytyy seurailla, ettei ole vaan raskausmyrkytystä muodostumassa.

Lääkäri käski vältellä kovaa rasitusta, koska mulla harkkasupistuksia tulee päivittäin ja lisäksi on paineen tunnetta alapäässä. Liikkua saa jne, muttei mitään hirveetä rääkkiä kuulemma kannata tehdä. Muutoksia noi tuntemukset menkkajomotuksen lisäksi ei kuitenkaan ollut tehnyt.

Sokerirasituksen arvot oli 5.1, 6.9 ja 6.0. Eli ne onneksi on kunnossa.

Ja huomenna taas poksuu viikot, tänään 26+6 :)
 
Tervetuloa uusille :wave:

Mamiko minulta on päässyt menemään ohi sinun tilaanteesi. Mitä sinulle on tapahtunut, kun kortisoneista kirjoitit? Onneksi sinulla on kohta 28 viikkoa täynnä, siitä huolimatta toivon kovasti lisää viikkoja!

Hienoa Nallu ja Omppulimu hyvistä kuulumisista

Supistuksia tulee täälläkin yölläkin. En niihin varsinaisesti herää, mutta huomaan ne silloin, kun käännyn. Herään varmaan joka kerta kun vaihdan kylkeä.

Ylimääräisiä rokotuksia ei haluta vauvalle antaa, kuten influenssaa vastaa. Me tykätään matkustaa, joten hepatiittirokote annettiin esikoiselle ja varmaan tällekin pienokaiselle.

Nippatäti toisinaan samoja fiiliksiä täällä. Lääkärit seuraavat tarkkaan kohdunkaulantilannetta, mutta eivät kysele muuten vointia. Neuvolassa henkisestä puolesta keskustellaan, mutta ensiksi äidin on oltava aloitteellinen ennen kuin siihen heräävät. Ikävää, ettei äidin henkistä hyvinvointia aina muisteta, koska se on yhtä tärkeää raskaudessa kuin fyysinenkin. En tiedä tarkoitiko kirjoituksillasi näitä asioita, mutta tällaisia ajatuksia minulle tuli.

Täällä oli aiemmin puhetta isävapaaseen mahdollisesti tulevista muutoksista. Jos mä oikein osaan lukea, niin muutoksia ei olisi tulossa. En ole niin perehtynyt lakeihin, että varmaksi osaisin sanoa. Korjatkaa, jos olen väärässä Eduskunta - valtiopäiväasiat

Synnytystä en ole viime aikoina juurikaan miettinyt, ihme kyllä. Veikkaan siinä vaiheessa pelon nostavan päätä, jos lähestytään täysiaikaisuuden rajaa. Luotan siihen, että pienen vauvan synnyttäminen on helpompaa, vaikka se ei ihan niin menekään. Pelkään epiduraaleita sun muita toimenpiteitä, että mahdollisimman luomuna haluan synnyttää. Ilokaasua voin taas yrittää. Sone kyselit hyviä synnytyskirjoja. Suosittelisin Malla Rautaparran kirjoja. Olen vilkaissut jotakin hänen kirjoittamistaan kirjoista, joten suoranaisesti minulla ei ole niistä kokemusta. Kävin hänen mammajoogakurssilla, josta pidin ja koin hyödylliseksi ja siksi uskalla ehdottaa hänen kirjojaan.

Mammajoogassa kävin esikoisen kohdalla ja olisin halunnut nytkin mennä, mutta se jää tällä kertaa välistä. Olin viimeksi siihen tosi tyytyväinen. Se oli enemmänkin rentoutumis- ja hengitysharjoitusten tekemistä kuin venyttelyä ja jumppaamista.

(.) Eilen piti käydä taas päivystyksessä. Supistuksia alkoi tulla 8min välein. Harmitti kovasti mennä, koska uskoin selviäväni 2vk ilman päivystyskäyntejä. Onneksi supistukset lakkasivat, koska olisivat muuten ottaneet osastolle. Kohdunkaulan pituus vaikutti uskomattoman hyvältä, mutta mittausvirhekin voi selittää sen. Tärkeintä kuitenkin on, ettei muutoksia ollut tapahtunut. Kaikesta huolimatta olen täpinöissäni, että minulla on näin hyvä tilanne tässä vaiheessa :)

Minx 27+1 (Eilen taas poksahti, jee)
 
Ensin (.) Äitiyspolilla kontrollissa käyty ja kohdunkaulan tilanne oli siinä mielessä hyvä että oli palautunut n. 3,5 cm:n ja sisätutkimuksessa oli sormenkärjelle auki, tämä ei mun tilanteessa historiaani vasten ole huolestuttava omasta mielestä koska niin oon ollu aiemmissakin et aika aikasessa vaiheessa oli auki... aamulla tuli ensimmäinen ja onneksi ainoa napakampi supistus, siinä jo hetken kelasin et apua, mitä tehdä, pitäskö soittaa jonnekin ym. Vauvojen koot olivat 1130 g/1230 g ja johtuen tästä neidin koosta joka oli yläkäyrällä, tuli "käsky" mennä sokerirasitukseen. Pissa oli ok ja verenpaine alimmillaan tässä raskaudessa 98/62. Seuraava kontrolliaika on sit neljän viikon päästä tuonne polille. Onneksi kahden viikon päästä on neuvola, et saa kuulla painon ja hempan ym. mitä ei tuolla mitata. Ja oli muuten b-vauvakin kääntynyt rt:n, olin jo uumoillut asiaa koska liikkeet oli hieman erilaisia.

"kielletyt ruoat" Kalalle oon allerginen, joten se jää automaattisesti pois. Auraa olen syönyt sillon tällön, enkä muutenkaan oo kauheen tarkkaan kattonu mitä syön :) Esim. kun oltiin syksyllä etelässä, söin ihan normaalisti sielläkin... Kahvia juon 1-4 mukia päivässä ja välillä colajuomia lisäksi. Siksi nämä lapset varmaan niin vilkkaita onkin :D

Influenssarokotusta en ota eikä lapset... Aika terveitä ollaan onneksi oltu koko syksy.

Synnytystä en jännitä, ku ei tiiä yhtään millon se vois olla tai millä tavalla. Voi olla et lapset on huomenna syntyny tai sit ihan liki laskettua. Aiemmissa ei oo ollu muita kivunkievityksiä käytössä kuin ilokaasu ja parakervikaali. Synnytykset on olleet suht nopeita ja sillä tiedän, että jos vedet menee, saa lähteä saman tien sairaalaan. Onneksi matkaa on vain reilu 10 kilsaa. Kätilön kanssa juttelin juuri tänään tuolla ä-polilla siitä, että lähtee sitten hyvissä ajoin sairaalaan jos siltä tuntuu. Itsellä on hieman huonoja kokemuksia siitä, että sitten synnytysvastaanotossa on ollut asenne se, että "mitä sä nyt vielä tänne tulit". Siitä pitää päästä tässä tilanteessa yli, koska jos synnytys meinaa käynnistyä liian aikaisin, asialle voidaan jotain ehkä tehdä sairaalassa. Sanoi kätilökin, että jos kipeät supistukset tulee puolen tunnin välein, niin sit svo:lle. Itse olisin tuolla välillä jäänyt ehkä vaan kotiin ja odottanut tiheämpiä...

kelan päätöksiä odottelen vielä äitiyspvrahan ja sairauspvrahan osalta ja niiden viivytys johtuu taasen työnantajan puolelta, koska heidän pitää joku paperi laittaa menemään kelaan. Äitiyspakkaukset ja -rahan jo sainkin...

Siinäpä tälle päivälle juttua :)

SoonFab & lapset 27+3
 
Ai niin, hauska yksityiskohta jostain naistenlehdestä: "Kun odottava äiti altistuu säännöllisesti siemennesteelle joko alakautta tai suun kautta, se saattaa ennalta ehkäistä raskausmyrkytystä" :) Ei muuta kun rouvat nauttimaan säännöllisesti spermaa :D

Ja painon kanssa murehtivat, yhdellä nettisivulla (ulkolaisella) oli että n. viikolla 27 normaali painonlisäys vaihtelee 7,5-10,5 kg:n välillä...
 
Minx82 juuri hengitysharjoituksia ja rentoutumista odotin itsekin mammajoogalta ja siksi sinne menin, kun ajattelin että siellä oppisi tekniikoita joista olisi hyötyä synnytyksessä. Olemme tehneet vain erilaisia asanoita ja osa liikkeistä on mielestäni raskaanaoleville sopimattomia / hiukan kivuliaita / hyödyttömiä (kuten em. alavatsalihasliike). Paremmat venyttelyt tulee urkkaseuran jumpan päätteeksi.

Vähän arvelinkin, että tuskin muualla on tällaista... Ei huvita edes mennä sinne, mutta kun oon maksanut kurssimaksun etukäteen, kun ei ollut mitään ilmaista tutustumiskäyntiä eikä mahdollisuutta kertamaksuun : /.

Synnytyskirjoja kaipailisin itsekin. Malla Rautaparran Kantamisen kausi tuli luettua ihan alkuraskaudessa heinäkuussa, enkä muista siitä mitään enää, pitää lainata uudestaan kirjastosta :LOL:. Viimeksi luin Minna Haatajan Hyvä syntymä ja mieskin selaili sitä, oli tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty.

Isyyskirjojakin olen kantanut kirjastosta, mm. Hanna Hirvosen Isä syntymässämutta mies ei ole saanut luettua loppuun opuksia joten olen luovuttanut :rolleyes:. Hän on pihalla kuin lumiukko ja tulee kaiketi pysymäänkin. On kuulemma huolissaan siitä, miten osaamme hoitaa vauvaa. Jos vaikka lukisi niitä kirjoja alkuun, voisi oppia jotain :mad:.
 
Onpa tullut paljon taas tekstiä!! :)

Onnea kaikille hyviä uutisia saaneille ja jaksamista kaikille joilla on huolia.

Tervetuloa uusille!! Pitikin kommentoida Renalle, että mahtavaa kun yritätte tota 3-kielisyyttä, se on iso rikkaus lapselle. :) Itseäni harmittaa, kun tyttäreni isä ei opettanut tytölle omaa äidinkieltään (arabiaa, eikä myöskään ranskaa). :/ Nythän isä ei olekkaan lapsen elämässä mukana.

Juli kurjaa, ettei poika päässytkään kotiin. :( Toivottavasti asiat kuitenkin järjestyvät pian hyvin päin ja saatte lapsen kotiin.

Rokotukset Ylimääräisiä ei oteta, vaan ne rokotusohjelman mukaiset. Ikinä en ole ennen influenssarokotetta ottanut, tänä vuonna sitten tuli otettua kun neuvolassa sitä tarjosivat, niin päätettiin, että otetaan nyt sitten tämän kerran.

Omppulimu hyvä ettei siellä sitä RD:tä ollut! :)

Kielletyt ruoat Kalaa en syö ollenkaan, koska en pidä sen mausta, sama pätee homejuustoon. Pastoroituja juustoja kyllä sitten syön muuten. :) Aikalailla maalaisjärkeä käyttäen mennään. Kovasti kyllä mietin voisiko jouluna syödä ihan pikkaisen maksalaatikkoa, on mun lempijouluruoka.. :D Ehkä pitää ensi viikolla kysyä neuvolasta, mitä sanovat.

Supistuksista Täällä ei ole vielä onneksi kipeitä suppareita ollut, harjoitussupistuksia sitten taasen silloin tällöin.

Synnytystä olen jonkin verran miettinyt. Hieman jännittää, kun esikoinen tuli niin nopeasti, 2 tunnissa. Ensimäinen kipeä supistus tuli juuri sen 2h ennen kuin tyttö oli jo ulkona. Mietityttää, että jos nyt onkin ihan erilainen synnytys, jos pitkittyy ja on kovin kipeä, niin miten sen jaksaa. Taasen, jos tämä tuleekin nopeammin kuin ensimmäinen (niin kuin neuvolassa sanoivat, että on aika todennäköistä), niin keritäänkö edes sairaalaan ja mitäs jos pikkuinen syntyykin matkalla (meiltä on noin 30-45 min matka sairaalaan)... Koitan kuitenkin olla kovin paljoa asiaa pohtimatta, se menee niin kuin menee, eikä siihen etukäteen voi vaikuttaa, joten murehtiminen on turhaa.

Seksielämä Heittelee.. Välillä tekee kovastikin mieli ja välillä ei voisi vähempää kiinnostaa. Nyt kun mahakin alkaa olla tiellä, on ollut vähän vaikea löytää hyvää asentoa. Ja tunnustan nyt nolon asian (vaikka me kyllä miehen kanssa naurettiinkin ihan maha kippurassa), ilmavaivat on aika haitaksi! Pöräytin sitten yksi ilta kesken touhujen. :ashamed: Kovasti yritin pidätellä, mutta se vaan pääsi ulos. Itse repesin aivan totaalisesti nauramaan, mies oli kuin ei olisi huomannutkaan ja sitten vasta jälkikäteen nauroi asialle.

Pahoinvointia on täälläkin ollut nyt muutamana aamuna. Onneksi syöminen on auttanut asiaan ihan hyvin.

Varmaan oli muutakin mitä piti kommentoida, mutten nyt muista.
(.) Täällä voidaan paksusti, ainakin olo on sellainen. Siivoilin eilen ja imuroidessa tuli kyllä selkä kipeäksi, huomasin myös etten enää oikein saa helposti tavaroita poimittua lattialta, ainakaan ilman että vauva painaa keuhkoja, sama pätee siihen kun kenkiä laittaa jalkaan. Tänään olin tytön koulussa seuraamassa tunteja, kun heillä oli avoimien ovien päivä. Oli ihan mukavaa seurata tytön koulutunteja, harmi kun en voinut koko päivää olla kun piti töihin lähteä. Lunta on myös satanut koko päivän, jei! :)

CandleLight ja poju 27+5
 
Viimeksi muokattu:
Miekin katoin tuon Erilaiset äidit. Onneksi kaikki meni hyvin heillä, eikä tullu mitään vahinkoa. Hui, että jos sille vauvalle olis jotain käyny, niin varmaan noi olis voinu elää sen tiedon kanssa, että olisivat voineet mahd. sen estää. Oon kyllä ite kivunlievityksen kanssa samoilla linjoilla, että toivon ettei tarviis turvautua mihinkään lääkkeelliseen. Sitähän en tiedä miten hommat menee, ja siks varonkin vannomasta etukäteen mitään:LOL:

CandleLight tiedän tunteen :D Onneks noille tilanteille voi nauraa!
 
Julille voimia ikävään tilanteeseen... toivotaan että tasapaino alkaa palautua pojalla ja saat hänet kotiin! :hug:

Makuukammarissa
on kaikki kielletty lääkärin toimesta, siis se perinteinen malli... Etinen istukka ei mahda kestää moista... Mutta tietty vaihtoehtoisesti voi käyttää muita keino mut omalla kohdallani on halut haihtuneet ku koko ajan saa olla pienessä pelossa tän raskauden kanssa... :(

Mam:
Minulla supistelee öisin... Kun käännän kylkeä saattaa maha mennä ihan kovaksi. Välillä kipeästikin... :(

Meillä pidetään ristiäiset myös tulevalle vauvalle... Mies ei kuulu kirkkoon ja itsekin vaan tällä hetkellä oikeestaan sen vuoksi että lapseni saa kasteen niinkuin esikoinenkin. Uskonnolisuus siis jää siihen meidänkin perheessä. Lapset saavat sitten itse päättää eroavatko aikanaan...

Nippatäti: Minulla myös laski paino esikoisen kohdalla kun aloin tiukasti noudattaa RD-ruokavaliota. Se oli silloin ihan ok, lapsi kuitenkin sai osansa ja minulla lähti sitä ylimääräistä. Silloin kyl pystyin myös liikkuun et vaikutti asiaan.
Nyt mullakin alkaa tää raskaus tulla korvista ku koko ajan on jotain murhetta ja ongelmaa, kipuja ja tuntemuksia. En saa liikkuakaan yhtään, saatikka et pystyisin/uskaltaisin... en nauti, en.

Hattua nostan niille mammoille jotka saa nauttia oman kroppansa kanssa täydellisestä lähes oireettomasta raskaudesta, minä en ole saanut nauttia vielä kertaakaan, enkä usko sen minun kropalla olevan mahdollistakaan... onhan se nyt jo toistamiseen todistettu. Hiukan on erilaiset vaivat kun esikoisen kohdalla mutta ongelmatonta ei kummankaan kohdalla ole ollut. :(

Tervetuloa uudet Rena ja Piikunen! :)

Rokotukset: En ole ottanut influenssarokotusta enkä aio. Rokoteohjelmaan kuuluvat rokotukset toki vauva saa, mutta ylimääräisiä en ota. Esikon kohdalla otettiin yhdessä sikapiikki ja olin ihan paineessa sen jälkeen... Onneksi meidän kohdalla ei ollu ongelmia... :)

Triida: Minulla esikoinen syntyi yllättävänkin nopsasti ensisynnytykseksi, kaikkiaan 9h merkittiin korttiin. Kotona alko kovat supparit, sairaalassa olin 6h, 2h ennen syntymää meni vedet ja sit luomuna tyttö syntyikin 30min ponnistusvaiheen jälkeen... Eli melko nopsaa ku toisilla kestää vuorokauden ja ylikin... Epiduraalin pyysin silloin mut pistivät sen väärään tilaan eikä siis auttanut yhtään, sen jälkeen enää ei ehtinytkään muuta kokeilla...

Minx: Onneksi supistukset loppuivat itsekseen... Itellä sama fiilis, yritän pärjätä nyt 2vk ilman päivystyskäyntejä, sit ois seuraava kontrolli taas. Tuntuu vaan että supistuksia tulee kotona enemmän kuin aiemmin, vaikka mitään en teekään... :( Onneksi vuotoa ei oo nyt ollu! :)

Soonfab4: Toivotaan että pysyt yhdessä koossa vielä pitkään... Hurjalta kuulostaa et on jo sormelle auki, mut onneksi kanavaa viel reilusti. :) Nyt vaan rauhallisesti päivä kerrallaan! :) Vauvathan ovat jo hyvän kokoisia kuitenkin mielestäni viikkoihin nähden. :)

Erilaiset äidit
-sarjassa tosiaan oli melkoinen pariskunta. Itse en tohtisi samaan, en missään nimessä. Toki luonnollisuus on tiettyihin rajoihin saakka tosi hyvä mut että istukka annetaan roikkua vauvassa 2viikkoa ja sit kuivataan ja jauhetaan ja nautitaan lääkkeenä ni huh huh!!! Onneksi ilmeisesti napanuora leikattiin kun sitä ei vauvassa ainakaan näkynyt kun oli jo muutaman päivän ikäinen...

(.) Kotona onneksi pystynyt nyt olemaan jo 4 päivää. Tosin en uskalla juuri mitään tehdä, vaikka lääkäri sanoikin ettei täydellisessä vuodelevossa tarvi olla... :( Mut parempi se täällä on köllötellä. :) Vuotanut en oo, paitsi että taas tuntui et hiiva ois palaamassa, vaikka vasta sen viime viikolla jälleen pois hoidin... Marssin sitten apteekkiin ja ostin niitä maitohappobakteerikapseleita joita arvelin nyt ennaltaehkäisevästi käyttää... Ainakin kokeillaan auttaisko se pitämään hiivan kurissa. Supistuksetkin ovat lisääntyneet mielestäni, varmaan johtuu myös stressistä mitä tämä ongelmallinen raskauteni aiheuttaa jatkuvasti säikäyttämällä jotenkin... Mutta yritän pysyä mahdollisimman tyynenä ja lepään niin jospa se helmikuu sieltä saapuis pikku hiljaa. Minulla on nyt vasta alkanut oikeesti jännittään kanssa et minkäslainen tapaus se sieltä tulla tupsahtaa... Josko sitä alitajuisesti näiden ongelmien keskellä alkaa jo kohta uskoa että kun viikkoja saatu jo noinkin paljon kerättyä josko se vauvakin syliin saakka päätyisi... :)
Äitiyspakkaus oli mielestäni ihana, nyt kun se tuli viimein ja pääsin tutkimaan sitä. Nyt pyykkikone pyöriikin tuolla että saan kaiken valmiiksi tulokkaalle ennekuin minut passitetaan pian takaisin osastolle... Voi toivottavasti vasta suunniteltuna sektiopäivänä! :)

Ihanaa piiitkän viikonlopun jatkoa kaikille, minunkin mieheni sai olla tänäänkin vapaalla!

Nopponen 27+6
 
Viimeksi muokattu:
Minx82 tankkasin oikein tarkasti tuota linkkiäsi ja minä kyllä ymmärsin päinvastoin :D eli että muutos on edelleen tulossa ja näin muistan uutisoidunkin tässä, eli että päätös meni jo läpi. :) Jos siis ymmärsin tuosta oikein, niin se meni suurimmalta osaltaan läpi, mutta muutama kohta jotka käsittelivät mm. monikkoperheitä eivät menneet läpi. Ja kyllä mulle tässä silloin neuvolassakin sanottiin, että ne tulevat muuttumaan, mutta heille asti ei ole vielä tullut tarkkaa tietoa siitä mikä se uusi malli nyt sitten on. Eli eivät osanneet vielä neuvoa mitään, mutta varmana asiana hekin sitä puhuivat.
 
julille ja pojalle voimia!

Ristiäiset pidetään ehdottomasti, ollaan jonkin verran uskonnollisia

Rokotukset En varmaan anna noita rokotusohjelman uusimpia, Pneumokokkia ja Rotaa. Syy rokotuskammoisuudelleni on esikoisen oireet MPR-rokotuksesta, meni tuolloin rokotuksen jälkeen ensin ihan muihin maailmoihin ja sitten tajuttomaksi. Kiireellä sit sairaalaan ja kauhea hätä oli. Lääkäri sanoi, et juuri MPR on aika tymäkkä sekoitus, ja muutamille lapsille on käynyt näin. Nyt on ongelma, miten ikinä uskallan antaa hänelle 6-vuotiaana saman piikin, tai tulokkaalle yhtään mpr:ää...:(

Minäkin liukastuin ja mätkähdin töissä suoraan selälleni. Nilkasta meni nivelsiteet, ja se on "pallona" paketissa. Onneksi vauvalle ei käynyt mitään - tosin virtsanäyte näytti leukosyyteistä +3, ja viljelytuloksia odotellaan.

Maha-kaverin liikkeistä Meillä menee niin, et on pari hirmu aktiivista jytäpäivää, ja sit taas pari päivää hiljakseen. Raastaa hermoja, kun joutuu liikkeitä laskemaan... Potkut on selkeesti kohdunsuulle, ja pää ylimpänä :heart:

voi kun tulis jo äitiysloma, mut mulla siihen on vielä matkaa. Työ on henkisesti mitä on, kun on iso tiimi vedettävänä ja tulosta pitää tehdä. Onneks hormoonit herättää nykyisin jo viideltä, niin ehtii pari tuntia tehdä töitä ennen töihin menoa. Ja illalla väikkäriä, kun poika on mennyt nukkumaan. Mies varmaan miettii, että missäs hänen paikkansa on ;)

T. Marais ja mussukka 25+0 (Poksis!)
 
Marais mä myös odotan äitiyslomaa hirveästi! Töissä tulee olemaan tosi kiirettä ja henkilöstöpulaa ensi viikosta alkaen, eli poissaolevien työt kuormittaa muita ja mä en tod. koe olevani missään elämäni vedossa... :(

Olen täällä aiemminkin kironnut tätä huonokuntoista murjuamme, jossa kaikki repsottaa ja hajoilee käsiin. Noh, eilen tipahti vessasta peilikaapin ovi lattialle ihan itsekseen yhtäkkiä! Olin hetkeä aiemmin poistunut kylppäristä iltapesulta, huh huh jos olisin ollut siinä kasvoja pesemässä ja saanut oven takaraivooni! Meni ihan tuhasen päreiksi lattialle.

Nyt pelkään, että vuokranantaja laskuttaa extraa ja vaihtaa 90-luvun lahon kaapin uuteen meidän laskuun. Yksityisellä siis asutaan. Pitikin sattua, kun asutaan tässä enää 1,5kk! :'(

Tutkittiin peilikaappia ja pudonnut ovi ei ollut alkuperäinen, vaan ilmeisesti kaapista on ovi jo kertaalleen hajonnut ja on korvattu toisella. Saranat oli väärän kokoisilla ruuveilla pistetty kiinni. Kunnon tee-se- itse-viritelmä, ei kumma että putosi! Oven kiinnitys yksinkertaisesti petti. Tietty voisi itse yrittää jostain saada peilikaapin oven ja ruuvata sen tilalle, mutta lastulevy on murtunut reunoistaan joten siinä tuskin pysyy enää mikään.

Voi että ketuttaa.
 
Äitiysloman alkua täälläkin odotellaan kovasti. :p

Parvorokosta täällä on ollut jossain vaiheessa puhetta, mutta en enää muista mikä kuukausi ja missä vaiheessa. Mutta töissä todettiin eilen parvo yhdellä lapsella ja nyt oon vähä jännitykses, koska se voi kuitenkin olla oireettomana pitkään ja tartuttaa samalla. Eikai auta ku odottaa maanantaita ja neuvolaa. Mutta oliko jollain kokemusta?
 
Lauantaita Mammat =)

:wave: Ja Tervetuloa uusille Renalle ja piikuiselle, olette listoilla =) :wave:

Erilaiset äiditkatsoin ja olen samaa mieltä Sahin kanssa. Ei pientä vastasyntynyneen henkeä pidä vaarantaa,vaikka olisi kuinka luomu yms..elämä. Joten minäkään kommentoi enempää...


Jemimi ja pikku-ukko 25+6
 
me pidetään nimiäiset niinkun esikoisellekkin:) kummit alkanut mietityttämään pikkuhiljaa:)
täällä tilanne alkanut helpottamaan, supistelut muuttuneet ehkä lievemmiksi(?) maanantaina sit saa taas tietää mikä se tilanne alakerrassa nyt sitten on..joku olikin kysellyt eli: täällä siis pari viikkoa jo oltu auki 1,5cm, estotippaan jouduttiin /päästiin muistaakseni reilu viikko sitten ja samalla meinattiin jo joutua lähtemään tampereelle kun tilanne näytti siltä jo hetken että poika syntyisi samana päivänä.Nyt kumminkin oltu kotona makaamassa ja tilannetta seuraillaan joka viikko+jos ongelmia lähtö tarkastukseen on lisänä..ps.se la on 21.2.2013 mutta täällä edelleen mieluumin kirjoittelen kun alunperin 1.3 piti sen olla ja siirto tapahtui niin myöhään:)
Onnea kaikille loppusuoraan, pian saamme kaikki toivottavasti nauttia omien kääröjemme tuhinasta:) ja ihanaa joulun odotusta !
 
Heidi täällä viimeisen kerran :(

Tyttäremme pääsi tänään kello 10.30 haudanlepoon, enkelisiskonsa viereen.
Fiona Jadessa sai nimekseen, tyttö painoi 506g ja pituutta 28cm.

Näillä näkymin me päätettiin että enää raskaaksi tulemista ei yritetä. Liikaa menetyksiä ja vaikeuksia.
Kaikille kuitenkin isot kiitos halaukset osaanotoistanne :hug:

" Katosi tuuleen lyönnit pienen sydämmen, jättäen jälkeensä arven ikuisen"

Heidi
 
HeidiHelle tuhat lämmintä ja aurinkoista ajatusta :heart: Enkelityttönne tulevat varmasti aina elämään sydämissänne. Toivon perheellenne voimia ja kaikkea hyvää tulevaan.

Tervetuloa Rena ja Piikunen :flower:

minttu_89 kyseli parvorokosta. Kannattanee pyytää neuvolasta lähete verikokeisiin, jossa voidaan testata, oletko taudin jo sairastanut tai onko se sinulla mahdollisesti nyt päällä. Parvorokko tarttuu harvemmin aikuisiin ja noin 50 % on sen sairastanut (tietämättään) aiemmin. Tauti ei tartu kahdesti. Minulle viime keväänä lääkäri sanoi riskiluvuiksi, että 10 % todennäköisyys aikuiselle saada tartunta lapselta ja tartunnan saaneista 10 %:lle aiheutuu jotain vaaraa sikiölle. Eli aika pieni riski sitten lopulta, mutta tottakai voi huolestuttaa. Taudilla on pitkä itämisaika ja tartuntariski suurin juuri silloin, kun tauti on vielä oireeton. Eli vapaapäivät töistä tms. eivät valitettavasti voi estää tartuntaa (jonka olet jo saanut, jos olet sen saadaksesi). Peukut pystyssä, että olet parvon jo ennestään sairastanut!

Kirjoista oli puhetta. Itse en ole pahemmin mitään opuksia kahlannut (tiedänhän entuudestaan jo kaiken :LOL:), mutta tuo mies lukee tällä hetkellä Jari Sinkkosen "Isäksi ensi kertaa" ja kehuu kovasti. On lukenut ääneen muutamia otteita ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Esikoisen aikaan mies luki myös Sam Martinin "Mies hoitaa vauvaa", josta kertoi olevan kovasti hyötyä tulevan varalle. Suosittelen siis kumppaneille mainittuja opuksia!

(.) Ihana loma. Olen nukkunut parin tunnin päikkäreitä ja syönyt hyvin. Vaikka olen viihtynyt töissä, en muistanut, kuinka kivaa kotonaolo loppujen lopuksi on :) Onneksi tässä on enää kaksi viikkoa joululomaan, joka kestää kaksi viikkoa, jonka jälkeen töitä on enää neljä viikkoa äitiyslomaan. Vähiin käy!

Lopuksi tsempit kaikille supistuksista ja ennenaikaisuuden oireista kärsiville sekä tasapuolisesti muillekin!

kwaidan ja Puh 26+3
 
HeidiHe kiva, kun kävit vielä täällä. Kwaidan tiivisti ajatukseni hyvin. Voikaa hyvin! :hug:

Mam en muistanut aiemmin kommentoida, että liittoon/kassaan ei kuuluta vain ansiosidonnaisten vuoksi. Liitosta voi saada neuvoa miehesi irtisanomisen laillisuuten.

Nuska hyvä jos ymmärsin väärin. Lakiteksti on niin vaikeaselkoista enkä löydä netistä muuta tietoa asiaan liittyen.

Mamiko hienoa, että tilanne on pysähtynyt ja olet päässyt kotiin. Kovasti, kovasti tsemppiä.

Nopponen mulla ainakin stressi lisää supistuksia. Nyt kun hyvät viikot lähestyvät, niin mu olo alkaa helpottaa ja supistukset vähenemään.

Minttu parorokosta mainitaan, että raskausviikon 24 jälkeen saatu tartunta ei aiheuta merkittävää vaaraa sikiölle, eikä tartuntaepäily yleensä ole aihe vasta-ainetutkimuksiin. Parvorokko (pikkurokko) :: Terveyskirjasto Mullakin se tarkistettiin verikokeella, mutta vasta-aineet löytyivät. Tuloksia joutuu odottamaan noin viikon.

Jari Sinkkosta minäkin suosittelen, jos jotakin lapsista/lastenkasvatuksesta haluaa lukea. Kirjojen nimiä en muista, mutta googlaamalla löytyy kyllä.
 

Yhteistyössä