Marraskuiset 2018

MOI!
Olen seuraillut tätä palstaa ja nyt liityn mukaan.
Rv 10+5 menossa, lievää pahoinvointia ja lisääntyviä liikakiloja havaittavissa oireina.
Tietenkin koko raskauden ajan tulee jännittämään, että meneekö kaikki hyvin.
Ekassa neuvolassa jo käyty, siellä ei kuunneltu sydänääniä, mutta varhaisultrassa käytiin kattomassa että yleensä on vauva kohdussa. :)
 
Mä oon ihan unohtanut tämän kun tuolla face ryhmässä olen. Mä kävin kans tiputuksessa pahoinvoinnin takia jo 7+4 viikoilla. Nyt olis 11 täys ja pahaolo vaivaa edelleen mut oksennan "enää" ehkä vain n. joka toinen päivä. Kiitos pahoinvointilääkkeen ja närästyslääkkeen mitä lääkäri mulle kirjoitti. Koulutuksesta on joutunut olemaan pois jonkun verran mut onneks opettajat on ymmärtäväisiä.
Mut vois lisätä tohon listaan
Johku5/16.11/33/kolmas/K-HKS
 
@Sonde on mulla todettu se hyperemeesi. Ekassa raskaudessa sitä ei vielä ollut, vaikka silloinkin oksentelin jonkun verram.ja kerran tiputuksessakin olin, mutta se oli silloin lievempää, kun näistä kolmesta jälkimmäisestä. Näissä jälkimmäisissä kaikissa on ollut tuo hyperi.
Kyllä sitä täytyy hullu olla, että aina vaan uudestaan tähän lähtee :ROFLMAO:

Mutta nyt tosiaan hiukan helpottanut, pitää vaan koko ajan syödä paljon hiilaripitoista ruokaa, joten eiköhän nuo lähteneet 10 kiloa pian tule takaisin :D
Väsymys toki tekee edelleen todella helposti huonon olon, joten liikkumaan en oo nyt päässy yhtään ja pienten lasten kanssa ei tahdo kauheesti löytyä päivisin lepo aikaa.
Me kuljetaan lasten kanssa puistoonkin nykyään autolla, kun kävellen oksentaisin matkan varrella :sick:

Onko teillä muilla tullut mitään himoja johonkin tiettyyn ruokaan? Mulla on joka raskaudessa tullut kauhee himo aina Kallen mätitahnaan :rolleyes: normaalisti en sitten voi sietää kyseistä tuotetta ja mandariineihin. Nyt vaan mandariinit närästää vielä niin paljon, etten voi niitä syödä..

Ai niin ja mun maha on jo valtava, vaikka pukeudun millasiin telttoihin, niin tuntuu eytä kaikki jo huomaa. Mulla on aina kasvanut ihan tolkuttoman suuri vatsa, ehkä siksi että olen aika pieni/lyhyt. Tai näin neuvolan täti sen joskus järkeili.
Mun isä aina nauraa mulle, kun olen raskaana, että täytyy laittaa kiviä reppuun vastapainoksi etten kaadu vatsalleni kumoon :D
Tuntemattomat ihmiset taas luulee usein mun olevan puolessa välissä raskautta jo viimesilläni :whistle:

Kosmo ja mini 10+1
 
Mulla on ollut molemmissa raskauksissa ruokahimoja, mutta tässä raskaudessa ne menevät tosi nopeasti ohi.
Tämän päivän himo on seuraavan päivän ällötys. Outoa.
Huomaa jo nyt, että väsyy todella helposti.
Ja jos voisi, niin vaan lepäisin.
Toivottavasti sitä piristyy raskauden edetessä.
 
Marraskuiset 2018:

31.10
Sonde
/ 31 / toinen
oiliolivia / 34 / toinen / SEKS
pikkutakkutukka / 2.
Himskatti / 25 / ensimmäinen / NKL


1.11
voittamaton
/ 26 / ensimmäinen / TYKS
noommi / 26 / eka / KYS
Pocahontas- / 31 / ensimmäinen / NKL

2.11
Jesunasu
/ 25v / toinen / SATKS
Happiness89 / 28 / ensimmäinen / Oys

4.11
Tintarella / 30 / 2. / NKL
minimustikka / 27 / toinen / JS

5.11
nanuska
/ 34 / kolmas / nkl
Idrisni / 32 / toinen / Tays
Aurinkotaivas / 33 / ensimmäinen / tays
Triple82 / 35 / 3 / NKL

6.11
Starangel / 36 / 3 / JS

7.11
Paukku_2018 / 30 / ensimmäinen / HYS
hennap / 22 / eka / OYS
Kaapoli / 25 / 1. / TAYS / 7.5. ultra

8.11
Susa.s
/ 32 / neljäs / Js
Missuli / 24 / ensimmäinen / PHKS


9.11
haaveistatotta
/ 26 / Toinen / KSKS
Hentukkainen / toinen / 24 / KYS
oinas-84 / kuudes

10.11
M0mmy
/ 27 / toinen / tays

12.11
Jonsu- / 34 / toinen / KYS
pampulax / 8.lapsi / kaks

14.11
ena--
/ 31 / neljäs / Espoon sairaala

15.11
ijomeo
/ toinen / 27 / OYS
maximus / 37 / 2. lapsi / Espoon sairaala
Moonastiina / 27v. / ensimmäinen / KYS
Nadine88 / 30 / eka / nt-ultra 3.5 / SATKS

16.11
Nemonino
/ 24 / ensimmäinen

17.11
Farfallallaa
/ 35v / kolmas / NKL

22.11
kosmo
/ Neljäs / Tays

23.11
lohe
/ 34 / kolmas / JS
Mangolassi / 35 / neljäs / TYKS

25.11
Muftikka
/ 29 / kolmas / SATKS


28.11
Aurorials
/ 29v / esikoinen / TAYS tai K-HKS

29.11
Kirsikkapuunlintu
/ 23 / ensimmäinen / P-KKS


Tiedot muodossa:
laskettu aika / nimimerkki / ikä /monesko lapsi / synnytyssairaala / tuleva ultra / neuvola. Muutokset ja puuttuvat tiedot PUNAISELLA värillä. Kaikkia tietoja ei ole pakko ilmoittaa.


Synnytyssairaalat:
E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala

Mulla la muuttui eli Triple82/4.11/35v/NKL
 
Heippa! Mulla oli eilen nt-ultra Ja kaikki oli hyvin ❤ la aikaistui 4.11. Ultra sattui samaan huoneeseen missä selvisi viime lokakuun kkm. Onneksi nyt kaikki oli hyvin. Kerrottiin lapsille ja mun vanhemmille. Esikoinen on aivan innoissaan. Tänään mennään kertomaan miehen vanhemmille.

Jos fb-ryhmään haluaa minulle tai @Miukuliisa voi laittaa täällä yv:n. Itsellä ollut ongelmaa ettei tule mitään ilmoitusta. Yritän muistaa käydä täällä aika ajoin..
 
Moi,
Mä liityn mukaan, mulla on la 8.11. ja nyt siis 12+3.

Eli
rosas/ 8.11./ 29 v/ kolmas / TYKS

Saas nähdä, saanko tämän tyypin synttärilahjaksi, mulla tulee 30 täyteen marraskuun 1.päivä. Lapsi on meille kolmas, pojat ovat jo 10- ja 6-vuotiaita. Tulin hyvin nuorena ekan (ja toisenkin) kerran äidiksi ja silloin oli kiire myös opiskella/valmistua/päästä mukaan työelämään ja nyt on kaiken kaikkiaan vähän tasaisempi elämäntilanne ja tuntuu hauskalla tavalla erilaiselta tämä odotuskin sen takia.
Meillä tuli nt-ultrassa epäilys, että lapsella on tod.näk. gastroskiisi, menen ensi viikolla vielä lääkärille uudestaan ultrattavaksi. Ihana hoitaja osasi kertoa rauhallisesti ja rauhoittavasti tästä "suolimykkyrästä" joka on siis vauvalla jäänyt vatsan ulkopuolelle, koska vatsanpeitteessä on reikä napanuoran vieressä. Kun vauva syntyy, niin ulosjääneet suolet suojataan ihan elmukelmulla, etteivät ne kuivu ja palautetaan mahaan. Tietysti tämä vaatii sitten vähän pidempää sairaalajaksoa, koska seurataan, miten maha lähtee toimimaan.
Kuitenkaan tähän gastroskiisiin ei liity muita poikkeamia, eli vaikka vauva syntyessään voi näyttää suolimökkyränsä kanssa aika dramaattiselta, niin se ei ole niin vaarallinen asia kuin luulisi. Toki on varmasti yksilöllistä, miten nopeasti vauvan suoli "lähtee vetämään" mahaan palauttamisen jälkeen.
Saattaa olla, että vauva lähtee syntymään vähän aikaisemmin, mutta mulla on aikaisemmatkin lapset syntyneet ajoissa.
Sain sen käsityksen, että gastroskiisi ei ole kovin yleinen, mutta löysin jo sattumalta omalta pikkupaikkakunnaltani yhden äidin, jonka 4 kk ikäisellä vauvalla oli juuri ollut viimeinen kontrollikäynti gastroskiisiin liittyen.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Liittyisin mielelläni tänne joukkoonne.

Milkaliina/ 10.11./ 31 v/ viides / JS

Meille siis innolla odottellan pikkuviitosta. Niskaturvotusultrassa käyty ja kaikki oikein hyvin. Kuten myös verikoeseulassa. Kotoa meiltä löytyy ennestään kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ikähaarukalla 1-8v
 
Hei

Olen kirjoitellut tulla fbn puolella. Nyt minut voi oikeasti poistaa Marraskuisten listalta. Tulin juuri ultrasta ja jäin suoraan odottamaan kaavintaan pääsyä. Tämä raskaus on kyllä ollut tunteiden vuoristorataa, joka huipentuu nyt pahimpaan mahdolliseen

Ihanaa odotusta teille ❤
 
Marraskuiset 2018:

31.10
Sonde
/ 31 / toinen
oiliolivia / 34 / toinen / SEKS
pikkutakkutukka / 2.
Himskatti / 25 / ensimmäinen / NKL


1.11
voittamaton
/ 26 / ensimmäinen / TYKS
noommi / 26 / eka / KYS
Pocahontas- / 31 / ensimmäinen / NKL

2.11
Jesunasu
/ 25v / toinen / SATKS
Happiness89 / 28 / ensimmäinen / Oys

4.11
Tintarella / 30 / 2. / NKL
minimustikka / 27 / toinen / JS
Triple82 / 35 / NKL

5.11
nanuska
/ 34 / kolmas / nkl
Idrisni / 32 / toinen / Tays
Aurinkotaivas / 33 / ensimmäinen / tays

6.11
Starangel / 36 / 3 / JS

7.11
Paukku_2018 / 30 / ensimmäinen / HYS
hennap / 22 / eka / OYS
Kaapoli / 25 / 1. / TAYS / 7.5. ultra

8.11
Susa.s
/ 32 / neljäs / Js
Missuli / 24 / ensimmäinen / PHKS
rosas / 29 / kolmas / TYKS


9.11
haaveistatotta
/ 26 / Toinen / KSKS
Hentukkainen / toinen / 24 / KYS
oinas-84 / kuudes

10.11
M0mmy
/ 27 / toinen / tays
Milkaliina / 31 / viides / JS

12.11
Jonsu- / 34 / toinen / KYS

14.11
ena--
/ 31 / neljäs / Espoon sairaala

15.11
ijomeo
/ toinen / 27 / OYS
maximus / 37 / 2. lapsi / Espoon sairaala
Moonastiina / 27v. / ensimmäinen / KYS
Nadine88 / 30 / eka / nt-ultra 3.5 / SATKS
ruusupuska / 32 / esikoiset

16.11
Nemonino
/ 24 / ensimmäinen
Johku5 / 33 / kolmas / K-HKS

17.11
Farfallallaa
/ 35v / kolmas / NKL

22.11
kosmo
/ Neljäs / Tays

23.11
lohe
/ 34 / kolmas / JS
Mangolassi / 35 / neljäs / TYKS

25.11
Muftikka
/ 29 / kolmas / SATKS


28.11
Aurorials
/ 29v / esikoinen / TAYS tai K-HKS

29.11
Kirsikkapuunlintu
/ 23 / ensimmäinen / P-KKS


Tiedot muodossa:
laskettu aika / nimimerkki / ikä /monesko lapsi / synnytyssairaala / tuleva ultra / neuvola. Muutokset ja puuttuvat tiedot PUNAISELLA värillä. Kaikkia tietoja ei ole pakko ilmoittaa.


Synnytyssairaalat:
E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikille uusille, teitä olikin paljon! Toivottavasti pysyy kirjoittelu aktiivisena :)

Pahoittelut @pampulax :unsure:

Tänne ei oikeastaan mitään uutta, päänsärky vaivaa 24/7 ja on nyt kestänyt tasan kaksi viikkoa :D Sokerirasituksessa kävin viime viikolla, samoin seulontojen tulokset tulivat ja kaikki oli ok. Tällä viikolla olisi torstaina edessä toinen neuvolakäynti ja siihen yhdistetään neuvolalääkärillä käynti myös. Kovasti odotan, että kuunneltaisiin pienen sydämensykkeitä taas :love:

voittamaton ja chilipalko 13+4
 
Hei kaikille!

Voi pyhä yrjänä...mä en meinaa kyetä enää mihinkään... Luulin jo että olis menty parempaan mutta ei niin ei. Taas lentää laatta ja kuvottaa. Menin syömään omenan kun teki mieli, no sehän sitten "poltti" pois tullessaan kurkkua niin että nyt sattuu puhuminen ja nieleminenkin.

Mua niin säälittää tuo 3v esikoinen :cry: tänäänkin katsonut varmaan 4h piirrettyjä kun mä en vaan pysty mihinkään. Onneksi mies edes tänään tuli aiemmin niin lapsi pääsi edes ulos!

Tää käy jo pelottavasti ahdistamaan kun loppua ei näy. Jos edes tietäis milloin loppuu! Toivottavasti muilla parempi meininki! Pe meen ultraan, sekin jännittää että onko kaikki hyvin.
 
@pampulax , sinä olet nyt kokenut kovia. Jaksamisia :oops:

@voittamaton, otatko särkylääkettä, auttasko? Minullakin päänsärkyä melkee joka päivä, aina ei paratabsi auta. No ennemmin se ku pahoinvointi.

Viimeks ollu huono-olo viime torstaina. Viime pe lääkärinla. Siellä kans valitin et eikö se jo lopu.. Eihän sitä voi ennustaa. Nyt onneks on jo useenpia päiviä välissä et normiolo.
@maximus, ymmärrän kuin epätoivon se iskee kun huono-olo palaa vaikka pitäis jo olla takana päin!

Lääkäri tunnusteli kohtua ja on jo navan alla! Vaikka vasta puolvälissä pitäis siinä olla. Sanoi vaan et ihmisten anatomiat poikkeaa.

Selvisin myös sokerirasituksesta. Edellisenä iltana kylässä söin herkkuja (14h ennen testiä). Arvasin et se vaikuttaa, koska ohjeissa kehoitetaan välttään herkkuja ja syömään "terveellisesti" 2-3vrk ennen testiä. Otin siis tietoisen riskin ja paasto oli 5.5 eli yli meni . Muut oli rajoissa.
Tääki hieman kyseenalaista. Miks ennen testiä suositellaan "parantaan" ruokavaliota, et saa hyvät tulokset? Sehän on silkkaa itsensä huijausta, jos testin jälkeen taas syödään mitä sattui. Aion tätä tiedustella hoitajalta sit.

Toki aion taas kiinnittää huomion ruokaan, kunhan pahoinvointi lopullisesti ohi. Nyt vaan eletty semmoista aikaa et ihan sama terveydellisyydelle, kunhan vaan pysyis elämässä kii niin syöty on just sitä, mikä vaan helpottaa oloa.

Menipäs pohtimiseksi. Mut tosiaan en vain usko et db tulee oleen ongelma, kun palaa normaaliin valioon.

Rv 13+6
 
Heippa!

Jos haluaa liittyä Fb:n salaiseen ryhmään niin laittakaa minulle tai @Miukuliisa viestiä. Pampulax oli ennen siellä yp muttei tosiaan enää ole ollut hetkeen. Älkää siis laittako hänelle viestiä tästä asiasta. Itsellä ollut ongelmia ettei minulle tule viesteistä ilmoitusta, mutta kaikkiin viesteihin olen vastannut. Toki pienellä viiveellä..
 
  • Tykkää
Reactions: pampulax
Huomenta ja hyvää vappua!
Mulla on ainakin toistaiseksi ajatuksena keskustella vaan täällä. Oletteko milloin sulkemassa FB ryhmää?
Mulla on ollut enemmän ja vähemmän huonovointisuutta, mutta nyt eilen sitten tuli oksennettua ja huonovointisuus on muutenkin lisääntynyt.
Lisäksi on alkanut satunnaisesti närästämään.
Mikäli närästely jatkuu niin pitänee kysyä siihen neuvoa. Kamalaa herätä nukkuessa yskimään kun jotain nousee suuhun!
Ultrakin lähestyy, ja nyt täytyy vaan toivoa että kumpa kaikki olisi vieläkin hyvin :)
Nyt rv 11+3
 
Täällä viikot 13+0 tänään. Viime viikon maanantaina kävin toista kertaa neuvolassa, siellä jo kuunneltiin sydänäänet. Huikee tunne kyllä, kun ensimmäisen kerran kuulee..

Sain myös peruutusajan ultraan, ja pääsin jo tänään. Kaikki hyvin, sikiö vastas 12+6 viikkoja, joten la pysyy ennallaan. Nyt jäätiin sitten odottelemaan seuraavaa neuvolakäyntiä muutaman viikon päästä ja rakenneultraa joka on juhannuksen jälkeen. ❤

Pahoinvointi on täällä helpottanut, nyt vissiin 7 päivä ilman oksennusta.
 
Mulla on huomenna nt-ultra. Jännittää ihan hulluna. Pakko oli tänään kuunnella sydänääniä ja ei tarvinnu edes etsiä kun alko pieni sydän jumpsuttamaan kuulokkeissa :love: joku siellä siis elää ja nyt vaan toivotaan että kaikki on kunnossa. Miestäkin taitaa jännittää kun oli tänää jotenki nii hermostuneen oloinen :D
 
Mä olen tänne enimmäkseen vatvonut pahoinvointia, mutta nyt taisi löytyä keino joka sopii ja tepsii mulle!! Akupunktio (y) Ikinä en ollut aiemmin kokeillut mutta jo vain, sen jälkeen ei ole tullut yhtään yrjöä! Suosittelen!!

Ja ultrassakin ehdittiin käydä. Kaikki hyvin ja pikkuinen suorastaan hyppeli :love: Toki viikon verran pitää odottaa seulontatuloksia, mutta en jaksa jännittää niitä kun ei turvotusta juurikaan ollut.

Mites muiden ultrakuulumiset?
 
Me oltiin ultrassa eilen. Näkyvyys oli alkuun huono ja mulla kuulemma sellanen kudostyyppi ettei hyvin näy läpi. Mut pikkuinen sattui just sopiviin asentoihin, jotta turvotus saatiin mitattua ja kaikki tarpeellinen katsottua. Turvotus oli vähäistä joten en kans osaa jännittää enää seulatuloksia kun lääkärikin piti epätodennäköisenä että niissä mitään olis. Ens viikolla kuitenkin soittavat jos raja-arvot paukkuu.

Kuvat oli huonot mut pääasia että itse nähtiin kuinka kohdussa jumpattiin ja hypittiin urakalla :love: kyllä jännitti mut onneks lääkäri sanoi heti että siellä liikutaan vaikka ite näin pelkkää mustaa näytöllä :D on ne vaan taitavia käyttään tota ultraa.
 
Kiva kuulla positiivisia ultrakuulumisia :)

Mulla pahoinvointia ollut viilkoon vain kerran ja meni ohi puolessa tunnisss(pahimmillaan ollut 6tuntia putkeen). Nyt sit iskeny väsymys. Ihmettelinkin miten sitä ei oo ollut. Varmaan oon niin stressannu pahoinvoinnista selviämistä (miten selviän yöstä ja töistä) et se on piristänyt, pitänyt skarppina. Nyt sekin huoli on takanapäin ja stressi siltä osin ja ultrasta helpottanut, joten voin levätä :sleep:
 
Sain vinkin tästä palstasta ystävältäni ja täällä ollaan. :) Facebook-ryhmä myös kiinnostaa, joten saatan laittaa tästä asiasta viestiä asianomaiselle.
Meillä on huomenna nt-ultra. Jännittää vähän... mutta ei vielä liikaa.
Varhaisultrassa olimme reilut neljä viikkoa sitten ja siellä kävi ilmi, että kohdussa on kaksi sikiötä - siis kaksoset, iik ja vau! Nämä on meidän ensimmäiset yhteiset lapset. Miehelläni ennestään yksi.
Nyt menossa 12+3. :)

Ja tässä tiivistetysti tiedot:
15.11. / ruusupuska / 32 / esikoiset
 
@Sonde oon joutunut syömään aika paljonkin parasetamolia kun kipu on sellaista, että meinaa oksennus lentää kun yrittää kammeta itseään sängystä ylös. Mutta parasetamolista ei pitäis mitään haittaakaan olla ellei nyt kuukausia putkeen joudu syömään, eli tuskin meillä on hätää vielä :D

Mulla alkaa muuten maha jo olemaan aika näkyvä. Legginsitkin joudun kampeamaan ihan alas kun muuten painavat mahaa. Ihan kiva, että on eteenpäinkallellaan oleva kohtu niin näkyy raskausmasukin suht aikaisin vaikka odotan ensimmäistä :love: Näkyykö muilla jo?

voittamaton ja punajuuri 14+4
 
Nyt on lääkärineuvolassa käyty. Kaikki oli hyvin ja pienen sydän löi niin ihanasti! Juteltiin lähinnä mun perussairaudesta ja sen hoidosta sekä riskiluvuista kehitysvammoihin liittyen. Kaikkiaan positiivinen kokemus, mutta jäi kyllä mietityttämään, että mikä on lääkärintarkastuksen funktio, jos mitään perussairautta ei ole. Ei siellä nimittäin äitiyspolipohdintojen kanssakaan 20 minuuttia mennyt :D
 
Nyt on lääkärineuvolassa käyty. Kaikki oli hyvin ja pienen sydän löi niin ihanasti! Juteltiin lähinnä mun perussairaudesta ja sen hoidosta sekä riskiluvuista kehitysvammoihin liittyen. Kaikkiaan positiivinen kokemus, mutta jäi kyllä mietityttämään, että mikä on lääkärintarkastuksen funktio, jos mitään perussairautta ei ole. Ei siellä nimittäin äitiyspolipohdintojen kanssakaan 20 minuuttia mennyt :D

Haluatko kertoa mikä sairaus kyseessä? Minullakin on yks perussairaus, minkä vuoksi joudun äpolilla käymään melko tiheään loppua kohti. Eka ultra oli neuvolassa mut jo rakenne on sairaalassa. Itse en tohdi sitä täällä julkisesti kertoa (sen voin sanoa ettei kuiteskaa diabetes, mikä putkahti nyt rasituksessa) :oops:

Mun lääkärinlassa ei puhuttu sairaudesta mitään, koska on erikoissairaanhoitoa vaativa. Peruslääkäri ei niin tietoinen siitä jne. Muuten vain mietin samaa et mikä on sen käynnin merkitys, sisätutkimus ainoa miten eros hoitaja käynnistä.


@voittamaton , minä kans siirtyny legginseihin. Farkut jo kirraa sen verran et joutusin litsit auki oleen. Ihanaa et tulee kesä ja semmoiset ilmat et voi rennompia vaatteita käyttää. Jotain positiivista kesäajan raskauden kannalta (y) tilasin erikseen äitiyslegginsit, niissä vain etumus turhan iso/väljä vielä, menis rinnatkin sen kauluksen alle :ROFLMAO: mut eiköhän ne jonku viikon kuluttua voi ottaa.
 
Ultrassa kaikki hyvin, laskettuaika on 19.11.
Täällä kanssa varmaankin turvottaa niin paljon että näyttäisi että raskaus olisi pidemmälläkin :)
Ei mene enää omat housut kiinni, jännä nähdä kuinka isoksi sitä tulekaan.
Heikotus ja huono olo iskee aivan välittömästi jos on yhtään pidempään syömättä.
Nyt on muuten ehkä vähän väsymys väistynyt, ja eilen kävin jopa lenkillä! :D