Marraskuun masuasukit 2013 *huhtikuussa*

HOX KIPPARIJUUSTON YSTÄVÄT, ILOISIA UUTISIA Lähetin Valiolle kyselyä juustojen pastöroinneista ja tällaisen vastauksen sain:

Kiitokset yhteydenotostasi Valioon ja mielenkiinnostasi Valion tuotteisiin.
Palautteessasi tiedustelet Kipparijuuston valmistukseen käytetyn maidon pastöroinnista.


Pastörointi on lievä lämpökäsittely, jolla maidosta tuhotaan mahdolliset tautia aiheuttavat bakteerit. Pastöroinnissa maito kuumennetaan vähintään +72°C:seen 15-20 sekunnin ajaksi. Toimenpide parantaa maidon säilyvyyttä huomattavasti, mutta ei vaikuta merkittävästi maidon kemialliseen koostumukseen, ravintoarvoon eikä makuun. Emmentaljuustoa lukuun ottamatta kaikkien meijerissä tehtävien maitovalmisteiden raaka-ainemaito pastöroidaan tai käsitellään sitäkin voimakkaammin eli iskukuummennetaan.

Eli saamme syödä hyvällä omalla tunnolla kipparia raskaudenkin aikana, ihanaa!! :p
 
  • Tykkää
Reactions: murri76
Voimia kaikille, jolla on piinaavaa syystä tai toisesta!

Eilen oli eka neuvola. Oli vielä sijainen paikalla joten ei mennyt ihan niinkun ajattelin. Toivoin saavani jollekin (tutulle) edes kertoa tästä ahistuksesta, mutta ei mahda mitään. :( Tiedot vaan tarkistettiin ja labroja sovittiin sinne sun tänne. Onneksi tässä raskaudessa alku bmi on 14 pojoa alempi kun viime, joten säästyn yhdeltä sokerirasitukselta. Viimeksi niitä oli kaksi (tai oikeestaan kolme), nyt vain puolessa välissä yksi.

Mun doppler on kovaa vauhtia postin matkassa tulossa tänne. Mä en tiedä onko hyvä idea että sen hankin, saatikka että sitä kokeilisin. Kätilöystäväni tulee ehkä jelppaamaan, jos revin hiukseni päästä laitteen kanssa. Istukan VIU VIU äänetkin rauhoittaisi vaikka olen kuullut tarinoita miten SEKÄÄN ei ole mikään tae. Testin ostaessa sai kaupan päälle tyttö-poika testin ja takeen että saan rahat takaisin jos ei toimi :D Siis en usko, en vaan usko siihen, mutta uteliaisuus pakottaa sen varmana tekemään npultran jälkeen jos kaikki on kunnossa. Onhan se jonkunlaista viihdettä sekin :D

Mulla ei oo sinänsä mitään syytä pelkoon. On raskausoireita, ei vuotoja eikä mitään km viittavaa. Ehkä mun henkinen tila on vaan vähän hormoneista sekasin ja tää olo vaihtelee ihan päivien mukaan.

Hyyppis+ihme 9+3
 
  • Tykkää
Reactions: Mannaa
Mirkkeli mulla on ollu päänsärkyä kans eikä siihe oikei panadoli auta. tosi mulla ei enne raskauttakaa oo se auttanu juurikaan. nyt oon si ollu vaa mieluummi ilman mitää särkylääkkeitä

mää en oo kuullu mitään istukan viu viu ääniä dopplerilla :O

tänää pitäs mennä ekaa kertaa elämässäni verikokeille. jaiks
 
Viimeksi muokattu:
Hei! Täällä ilmoittautuu joukkoon mukaan uusi odottaja. Elikäs tiedot ensin

Sini1975/ 37-vuotias/ 3. lapsi/ ulkomaat

Eli tämä kolmas lapsi jota tässä 9. viikolla odotellaan on mun kolmas ja mieheni ensimmäinen. Vanhemmat lapseni ovat 13 ja 11v., joten ensisynnyttäjäksi tässä itsensä tuntee taas =) Tällä hetkellä vaivaa ihan tolkuton väsymys, voisin nukkua ihan kellon ympäri. Pahaa oloa pidetään loitolla syömällä tihein välein, onneksi ei kauheasti tee mieli mitään rasvaista eikä makeaa. Tässä vähän alkutietoa, onpa kiva liittyä joukkoonne!


Ja vielä se laskettu aika, 23.11.
 
Viimeksi muokattu:
Hyyppäjäinen ite en kyl usko moisiin tyttö-poika testeihin.. Innolla nyt ootan kuin käy, pitääkö se sulla paikkaansa :D

Tervetuloa sini1975 joukkoon kirjottelemaan :)

Mirkkeli tääl kans pääkipua aamusta iltaan ja siltä väliltä.. Alkaa jo tympiin ja panadol ei auta yhtään! Kohta varmaan pamahtaa migreeni ja sit on pakko kyl kaivaa buranat esiin.

Eikö tän pahoinvoinnin pitäs helpottaa, eikä lisääntyä näillä viikoilla!? :headwall: En enään keksi miten helpottaa oloa. Miramei etkös sä syönny vitamiineja? Mitä ne oli ja auttaako ne?
Näist oloista päätellen sanon et meille tulee varmaan tyttö, koska pojan odotus ei ollu näin kamalaa!

Murri tää kipu ei oo repäsykivun tai kasvukivun tyylisiä yhtään, niit on viel lisäks. No toivotaan etten joudu kärsiin niist enään!
 
Heips jälleen! :p

Tervetuloa Sini! :wave:

KyyneltenHymy, koita jaksella, kyllä se ajan kanssa menee ohi. :hug:

Mulla tuntuisi kuvotus helpottavan, mutta voi mikä NÄLKÄ. :)
Ja toinen havainto, vessassa ramppaaminen tihentynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Kiva liittyä joukkoonne kun kaikki ottaa niin hyvin vastaan, kiitos siitä teille kaikille =) Voimia ja jaksamisia kaikille ketkä on kohdannut huonoja uutisia :hug:

Täällä voidaan hyvin ja erittäin turpeasti :LOL:

Tänään sain sydänäänet kuuluviin ensimmäistä kertaa doplerilla :heart::heart: Helpotti kummasti! Enää viikko NP-ultraan, kyllä jänskättää.

Hyviä vointeja kaikille!!

Pallu ja pojat 11+5
 
Omaa napaa.. Mulla oli vielä vko sitten alusta saakka koko ajan pientä päänsärkyä ja pahaa oloa. Nyt ne on aikalaila loppunut ja oikeestaan ainoat oireet on se, että pari kertaa yöllä saa käydä pissalla ja ärtymys.. Josta mies on tyytyväinen.. Sekä tissit vähän arat..
Heräsi ajatus että onkohan kaikki ihan ok????
Miten teillä muilla??!!
Starhope 8+6
 
Starhope kuulostaa tutulta, siksi niin kovasti itseäkin on jännittänyt. Meinasin jo mennä uudestaan varhasultraan kun on ollut niin oireetonta mutta päätin malttaa mieleni. Tänään onneksi kuulin nuo sydänäänet :heart::heart: Kannattaa olla huolehtimatta, aika yleiseltä vaikuttaa tämä oireettomuus.

Pallu ja pojat 11+5
 
  • Tykkää
Reactions: murri76
Hei

Täällä olen nyt yrittänyt ymmärtää että masussa on yksi.
Kotiuduimme.. 12.4, viikonlopun otin rauhallisesti, sairaslomaa on tämä viikko vielä.
On vähän epämääräiset fiilikset, olen kyllä surullinen mutta samalla on hyvä asia että oli näin aikaiset viikot. Ettei sitten 20+0 viikoilla.
Nyt olen vain nunnuttanut esikoista :heart: ihan hirveä ikävä oli!

Valmistuminen taitaa venyä kahdella/ kolmella viikolla. Harmittaa se mutta kunhan tämä muru pysyy mukana.
Ultrassa käytiin jälleen tänään,muru voi hyvin ja on ainaki nyt hyvässä kunnossa :) Omat arvot oli ihan hyvät, hemoglobiini on edelleen matalalla mutta rautaa popsinkin. Paino oli - 1200g ekasta ultrasta siellä. Perjantaina oli -1000g . Ei oikein ruoka o menny vko loppu alas mutta nyt on jo vähä mennyt.

Eikä mulla nyt muuta. Kaikille jaksuja!

Pinja ja Muru 11+2
 
Viimeksi muokattu:
Soittelin tänään sairaalalle ja käskettiin tulla samantien näytille. Onneksi äitini oli tosiaan täällä ja lähti siellä käyttämään ja sen aikaa esikoisen kanssa odottelivat siellä. Ultrassa näkyi pikkuisella olevan kaikki hyvin ja vastasi viikkoja. Ilmeisesti vuoto johtui hematoomasta, vähän huonot laitteet oli tuolla naistenpolin puolella. Parin viikon päästä on kontrolliaika ja katsotaan mikä sitten tilanne. Eli tällä hetkellä kaikki hyvin, toivottavasti jatkossakin.
 
jn
Ihana kuulla Tirppana, että kaikki oli hyvin! Toivottavasti kaveri jaksaa mukana jatkossakin :)

Mulla oli tänään eka neuvola. Ihan ok fiilis jäi siitä, vaikka en saanutkaan aikastettua ultra-aikaani, joten mulle voi päivittää NP 20.5. ja NL 27.5.. Nyt pitäisi sitten keksiä jotain muuta ajateltavaa reilun 4 viikon ajalle, että aika menisi nopeammin ;)

Jännä muuten, että tuolla neuvolassa sinnikkäästi laskivat LAn edellisten kuukautisten mukaan, vaikka kerroin että mulla on kierrot olleet todella pitkät ja vu:n mukaankin oli 6 päivää vähemmän kun mitä kierrosta laskettuna. Mutta itse aion laskea tuon maanantaina saadun tuloksen mukaan edelleen, koska uskon, että se on totuudenmukaisempi. Josko neuvollassakin päivittävät sen sitten ultran jälkeen.

Täälläkin on olo melko oireeton edelleen, ainoastaan pientä etovaa oloa välillä, ei sen kummempaa. Mutta kyllä tuo maanantain vu:ssa saatu tieto on hieman rauhoittanut mieltä, nyt ei auta odotella kun sinne kuukauden päähän sitten... :)


jn & möykkynen 7+6 (N 8+5)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: murri76
Ihanaa Tirppana että teillä on kaikki hyvin!

Tervetuloa Sini1975 :)

Mulle vois päivittää myös Tiunti / NP-ultra 6.5

Tänään väsyttää ja paleltaa. Nälkä tulee myös tosi nopeasti, aiemmassa elämässäni olin syönyt puoleen päivään mennessä ehkä aamiaista k 11 (vaikka heräsinkin aina aikasin), tänään olin syönyt klo 11 jo 4 välipalaa :p haha.

Yöllä vessassa käynnit ovat alkaneet täälläkin vaivata (ehkä reilu vko sitten?) ja monesti käy niin, etten saa sitten nukahdettua heti takaisin. Ärsyttävää. Nukkua voisin ihan valtavan paljon ja miten aikaisin vain.

Sokerirasituksista on ainakin täällä sellainen käytäntö, että se 1 x tehdään kaikille yli 25-vuotiaille. Ja jos painoindeksi on isompi kuin jotain (en tiedä mitä) sitten kai tehdään useampi testi?

Tiunti 9+3
 
Kiitokset!! Täällä alkoi panikointi josko olisi jotain vikaa joten kiva kuulla etten ole ainoa jolla ei ole hirmuisasti oireita.. Vko sitten vu:ssa oli kaikki hyvin, mutta ei ole eka kerta ettei menisi hyvin. Pitää yrittää vähän relata.. Tosi ärsyttävää on yöllä kesken hyvien unien raahautua pissalle..
Toivon mukaan kaikki on ok ja tsemppiä kaikille - etenkin huonoja uutisia saaneille
Itse lomailen lämpimässä vielä tän vkon ;)
 
  • Tykkää
Reactions: murri76 ja jn
Tervetuloa uusille! :)

Kiva että Tirppanalla vuoto osoittautui vaarattomaksi. Itselläni on ollut niin paljon kaikenlaisia vuotoja raskauksissa, että ihmettelen oikein miksei niistä puhuta enempää. Että siis paljonkin voi olla vuotoja ilman että se on vielä merkki yhtään mistään. Ja pienempiä vuotoja on tosi monilla. Ehkä tiedon lisäämisellä saataisi moni turha säikähdys pois?

Pinskupinskulle voimia, kuten jo aiemmin kerroin, tiedän melkein mitä käyt läpi. :hug: Omalla kohdallani tilanne oli armollisempi kun kummallakaan kerralla en tiennyt tuplista ennenkuin toinen meni kesken, mutta oli siinä jälkeenpäinkin sulattelemista...

Mulle tuli vihdoin ne ultra-ajat! Ensi viikolla on np, 25.4 ja rakenne joskus kesäkuussa.

Eilen huomasin että mulla tulee jo maitoa tisseistä, ja parina päivänä olen ehkä kuvitellut tuntevani jotakin liikehdintää mahassa! :heart: Tosi aikaisin tuntuu kyllä jos olivat sitä(tai sit nää mun viikot ei täsmää...), aiemmin on tainut tuntua aikaisimmillaan vasta viikolla 13. Mut kiva juttu vaan, en valita =)

uusis 11+4
 
Viimeksi muokattu:
Päivitystä, minulla np ultra pe 24.5. ja silloin viikkoja jo 13+6. Tahdoin käydä tuon ultran kotimaassa ja edellisenä iltana on täältä tarkoitus kotiutua kesäksi Suomeen. Aika viime hetkellä tuo ultra siis.
Täällä kävimme kaksi viikkoa sitten alkuraskauden ultran ja siellä meidän pieni näkyi ja sydämensyke myös. Huojensi mieltä.

Ensimmäinen neuvola-aika mulla on täällä Espanjassa vappuaattona ja Suomessa sitten 27.5. Kyllä on odottavan aika pitkä =)

Sini 8+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mannaa ja jn
Heips! :)

Tirppana, ihana juttu, että pienellä kaikki kunnossa, ja vuotokin sitten vaaratonta. =) :hug:

Taas sorrun napailuun. Tänään on ollut oireiden suhteen taas jännä päivä. Kuten aiemmin mainitsin niin kuvotus poissa. Eikä pahemmin ole väsyttänytkään. Mutta nippailua ja vihlontaa koko päivän, jopa kylkiluiden välistä vihlonut, jota ei aikaisemmin ole ollut. Taitaa olla taas kohdunkasvu päivä. =) Toivottavasti ei jatku yötämyöten.

murri76 11+4
 
Viimeksi muokattu:
Odottaakos täällä kukaan kaksosia? PallukkaAllu ilmeisesti ainakin :)

Mulla on huomenna np-ultra, viimein. Ai niin, noista veriseulonnoista.. en sitä oikeastaan sen koommin ajatellut, kun kerran tarjottiin niin ajattelin että mikä ettei :D Eli lähinnä siksi kun on siihen mahdollisuus, ja siksi että saa nähdä lasta taas :) Vaikka en ole ihan varma, voi olla että täällä neuvola ultraisi joka tapauksessa.

Mannaa 12+0! :heart:
 
Terveisiä varhaisultrasta!!

Masusta löytyi alkio sykkeineen ja viikot vastasi 7+4:heart: La siirtyi ja on nyt 30.11 vähän niinkuin itse arvelinkin. Saa nähdä joutuuko täältä vielä joulukuisten pinoon, jos np:ssä siirtyy vielä:D Olo on huojentunut, mutta kyllä se pelko vieläkin hieman takaraivossa hakkaa (vaikka kyllä se ääni edes hieman hijeni)..

-Nelly ja murunen 7+4-
 

Yhteistyössä