Marraskuun murut

Ilmoittaudun myös varovaisesti mukaan.

Esikoinen syntynyt 9/16 (sektiolla, juu, jälkitarkastuksen lääkäri meinasi että 3-4kk on hyvä aika odottaa ja sit ok raskautua, kun haava on parantunut niin hyvin. Silti, onhan riskejä aina ja kyllä tämä vähän hirvittää. Mutta sisarukset pienellä ikäerolla on toiveena), sen jälkeen käytettiin ehkäisyä 3kk ja jätettiin pois sillä mielin että saa tulla jos on tullakseen. No, tämähän ilmoitti tulostaan heti kun imetyksessä oli vähän väliä kiinteiden aloittamisen myötä, menkkoja ei ehtinyt kuulua ollenkaan. Neuvola on 28.3. ja saan ehkä lähetteen varhaisultraan kun tuosta kierrosta ei tietoa. Esikoinen tärppäsi kans ihan ajatuksesta, että sikäli saa kyllä olla iloinen tästä hedelmällisyydestä vaikka yllättäenhän tämä tuli.

Oireita, mitä nyt pojan hoitamisen ohella olen ehtinyt havaitsemaan, on olleet väsymys ja huono olo. Esikon kans en oksentanut alussa kertaakaan, nyt on puurot ja kahvit tulleet ulos jo monta kertaa.

Facebook-ryhmästä olisin kans kiinnostunut kunhan tämä varmistuu. Tsemppiä kaikille alun väsymysten ja huonojen olojen kanssa! Nukkukaa kun voitte :D
Olispa mukava saada sut faceryhmään, täällä sektio 6/16.
 
Onko täällä liikkuvia odottajia? Mitkä fiilikset treenaamisen suhteen? Olin nyt ensimmäistä kertaa salilla niin, että tiedän olevani raskaana. Outo kokemus. Olen enemmän sellainen, että urheilussa on normaalia mennä reilusti epämukavuusalueelle, mutta nyt pitäisikin kuunnella omaa kehoa! Tein sitten vähän rauhallisemmin ja helpommin joitain liikkeitä.
Täällä! Tosin nyt en muuton yms. takia yhtä paljon ku esikoisen aikana. Mutta esikoisen kodalla treenasin salilla ihan loppuun asti. Ekan kolmanneksen voit treenata ihan normaalisti, tietenkin jos joku tuntuu pahalta niin ei. Myöhemmin sykkeet ei saa nousta liikaa (muistaakseni yli 150?) ja esim. vatsalihastreeni ja jalkaprässi pitäis jättää pois. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Norway
Moikka! Itsellä on plussasta nyt pari päivää. Edellistä menkoista laskettuna olisi nyt siis menossa viikot 4+3. Ehdittiin yrittää 8 kiertoa ennenkuin nyt sitten tärppäsi. Silti olen ihan yllättynyt, mulla oli se fiilis, että tässä menee vieläkin pidempään (mm ylipainon takia). Ja ensimmäinen siis kyseessä. Laskettu aika olis noin 24.11.

Viime viikolla alkoi jo tiputtelu, jonka takia olinkin jo siinä uskossa, että ei tässä kuussa ainakaan tärpännyt. Sunnuntaina tein positiivisen testin. Tiputtelu jatkui vielä eiliselle. Vatsassa on ollut menkkamaisia fiiliksiä lauantaista asti (yleensä mulla on vaan ekoina vuotopäivinä). Nyt eilisestä asti ollut jotenkin kauhea nälkä ja etonut (ja röyhtäyttänyt). En tiedä onko nää vaan ihan itse "keksimiäni". :)

Facebook ryhmään voisin kanssa tulla mahdollisesti vähän myöhemmin, nyt vielä niin "jännän äärellä"...

Koskahan sinne neuvolaan muuten kehtaa soittaa? ? :oops:
 
@Titityytyyy sinne neuvolaan kehtaa soittaa vaikka heti. Yleensä eka kerta neuvolassa on rv 8 tienoilla. Mä soitin sinne heti plussauksen jälkeen, et sain työkalenteriin rakosta ajalle.
Mäkin soitin sitten tänään ajanvaraukseen. Vähän hermostutti, kun olen meidän toiselle toimistolla jossa seinät on paperia. :) Nyt on aika sitten 24.4, jouduin ottamaan keskellä päivää (työreissuja oli kaikilla muilla päivillä mitä ehdotti). Silloin olis sitten jo 9+2.
 
Heissan! Löysin vasta nyt tänne keskusteluun, vaikka plussasta on jo aikaa. Odotan toista lastani ja nyt viikot 7+4 eli laskettu aika on n. 4.11. Olo on kamala. Koko päivän kestää ällötys, mutta oksentanut en ole kuin pari kertaa. Iltapäivästä alkaa hullu väsymys, ja tuntuu että perus arkiaskareet ovat ylitsepääsemättömiä hoitaa. Ensimmäinen neuvola on vasta 18.4. eli ollaan jo viikolla 11 . Tätä vähän ihmettelin. Mulla on tulossa just työpaikan vaihdos ja hieman hirvittää esimiehelle kertominen. Olisin kiinnostunut liittymään facebook-ryhmään, mikäli tilaa on vielä Laitan viestiä ylläpitäjälle.
 
Tervetuloa kaikille uusille ja onnea ❤ olen täälläkin käynyt kyllä lukemassa, mutta keskusteluun osallistunut enempi facessa.. väsymys on jotenkin sitä luokkaa, että sinne on ollut helpompi nopeasti käydä jotain laittamassa.. (selityksiä,selityksiä..)
Viikko vielä ar-ultraan.. aika saisi kulua hiukkasen nopeammin..
 
Heippa!

Minä ilmoittaudun varovasti mukaan ja myös faceryhmään.
Esikoinen synt. 2013 ja toista odotetaan. Ennen esikoista oli tuulimunaraskaus. Uuden tulokkaan laskettu aika olisi n. 23.11. Raskaustestejä kulunut vino pino koska en ole voinut tätä uskoa todeksi :love:
Kovasti oireita odotan, eilen luulin että aamupahoinvointihan se siellä mutta äityi päivän mittaan kunnon mahataudiksi jota nyt kotona poden. Tässä olikin sitten hyvin aikaa hypätä teidän mukaan (y)
Alkuraskauden ultra varattu 6.4., neuvola-aikakin pitäisi varata vaikka samalle kertaa esikoisen 4-vuotisneuvolan kanssa.
On tämä jännää!
 
Varhaisultra takana, kaikki hyvin, pienen sydän sykkii <3 Laskettu aika muuttui päivällä aikaisemmaksi. Nyt ehkäpä rohkenen keskusteluun myös facen puolelle.. kun nyt on suhteellisen varma olo, että esikoinen pysyy kyydissä :)

Onnittelut muillekin plussanneille ja tervetuloa matkaan!
 
Moikka! Itsellä on plussasta nyt pari päivää. Edellistä menkoista laskettuna olisi nyt siis menossa viikot 4+3. Ehdittiin yrittää 8 kiertoa ennenkuin nyt sitten tärppäsi. Silti olen ihan yllättynyt, mulla oli se fiilis, että tässä menee vieläkin pidempään (mm ylipainon takia). Ja ensimmäinen siis kyseessä. Laskettu aika olis noin 24.11.

Viime viikolla alkoi jo tiputtelu, jonka takia olinkin jo siinä uskossa, että ei tässä kuussa ainakaan tärpännyt. Sunnuntaina tein positiivisen testin. Tiputtelu jatkui vielä eiliselle. Vatsassa on ollut menkkamaisia fiiliksiä lauantaista asti (yleensä mulla on vaan ekoina vuotopäivinä). Nyt eilisestä asti ollut jotenkin kauhea nälkä ja etonut (ja röyhtäyttänyt). En tiedä onko nää vaan ihan itse "keksimiäni". :)

Facebook ryhmään voisin kanssa tulla mahdollisesti vähän myöhemmin, nyt vielä niin "jännän äärellä"...

Koskahan sinne neuvolaan muuten kehtaa soittaa? ? :oops:

Heip! Mulla la 22.11 - viel en ole tännekään uskaltautunut ilmottautua... mut samoin mulla alkoi vuoto jo 12pv sitten. Oletinkin menkkojen alkaneen mutta varalta tein testin (ivf hoidot kyseessä) ja yllätyksenä olikin positiivinen! HCg:ta seurattu ja yläkäyrillä menee, mutta kauhea huoli tiputteluvuodosta. Pikkuhousunsuojaankaan ei juuri tule, mutta pyyhkiessä varsinkin huomaa :/
 
Heips, varovaisesti ilmottaudun mukaan, laskettuaika taitaa olla 14.11
Varhaisraskauden ultraan ois tarkoitus mennä viikon päästä varmistamaan löytyykö sieltä mitään (itsellä useampi alkuraskauden keskenmeno niin ei oikeen vielä uskalla iloita)
Meillä uusperhekuvio miehelle tämä ois viides lapsi ja itselle neljäs, ensmänen yhteinen Lapset iältään 6-15v joten melkeenpä vois sanoa että tämä napero on iltatähti.

Rinnat olleet herkkänä, väsymys ollut huomattava (ennen jaksoi valvoa 00-01asti joka päivä, nyt uni iskee on kymmenen aikoihin
Etovaa oloa ollut nyt kolme päivää ja iskee ihan mihin aikaan tahansa vuorokaudesta. Turvotus on ihan jäätävä, samoin ilmavaivat
Ruokahalu on myös kasvanut.

Minäkin tuosta facen ryhmästä olisin kiinnostunut, mutta ainakin ensi viikon ultraan asti meinasin ootella josko sitten tulisi hieman varmempi olo että kaikki on hyvin.
Neuvolaankaan en ole soittanut kun haluan ensin ultrassa varmistuksen, varailen sitten myöhemmin.
Oma kuopus kun on jo 7vee miehenalku niin kaikki raskaus ja vauvajutut on jääneet ihan unholaan.

Rv6+1
 
Moi kaikille! :) Ensimmäistä kertaa täällä kirjoittelen, mielelläni liittyisin mukaan facebook-ryhmään (saaruskalle viestiä laitettu). Tähän asti olen kirjoitellut tuolla vaun puolella mutta siellä on monta eri ketjua ja kovin hankalaa pysyä perässä ja tutustua muihin, facebookissa olisi helpompi pysyä kärryillä. Ja täällä myös kun vain yksi ketju marraskuisille :LOL: Laskettu aika näillä näkymin 26.11 ja kolmatta odottelen.
 
Moikka, ensimmäistä kertaa täällä kirjoittelen. Täällä kaksi plussa testiä tehty, ilmottaudun mukaan tänne. Eka plussa tuli tehtyä 13.3 jota en uskonut todeksi, kun viiva ei ollut tumma viiva vain vaalea. Vaikka mieheni sanoi että toihan on selvä plussa. Jäi kuitenkin mieltä painamaan tuo viiva testi joten nyt ma halusin tehdä digi testin, jossa lukisi selkeällä suomen kielellä raskaana tai ei raskaana. No positiivinen vastaushan sieltä tuli! Ensimmäinen neuvola varattuna, vähän jänskättää kun kaikki ihan uutta. Ensimmäinen lapsi siis minulle ja miehelleni toinen. Laskeskelin että la aika n. 19.11

Oireista sen verran että 24.2 lasten synttäreillä minulla oli todella vähäistä etovaa oloa, lämmöntuntua masussa ja nippailua. Samaan aikaan kun täytyi pizzaa syödä. Aavistin että raskaana ollaan.
Löysä maha x2 aamulla peräkkäisinä viikkoina. Vain yhden päivän kestänyt. Mutta kuitenkin niin että ei töihin pystynyt lähtemään. Vessassa tuli ravattua koko aamu herättyään. Ei kuitenkaan pahaa oloa olleenkaan.
Plussauksen jälkeen päivisin tuntee pieniä ja suurempia tuntemuksia mahassa. Tissit herkkänä. Joku sielä tosiaan on Vähäisiä oloja vielä, vähän jännittää tuleeko oireet voimakkaammaksi.
Onko face ryhmässä vielä tilaa ja minkälaisia kokemuksia muilla siitä?
 
Olen tänään päivällä ja oikeestaan vähän jo eilenkin pelännyt kun oireet tuntuu vähentyneen, ne vähäisetkin. Tänään oli sellasta supistavaa kipua alavatsalla loppui sitten mutta siirsin ultran jo huomiselle, alunperin se oli ensi viikon lopulle. Keskenmenosta vaan on jäänyt kamala pelko, näkyy sitten mitä näkyy mutta jos antaisi rauhallisemman olon. Toivottavasti kaikki näkyisi mitä pitääkin. Nyt pitäs olla viime kk laskettuna kuitenkin kuusi viikkoa jos oikein lasken.
 
Kannustavia ajatuksia kaikille huonoista uutisista kertoneille ja epätietoisuudessa eläville! Voi kun odotus olisikin pelkkää auvoista oloa ja huoletonta onnen aikaa!

Itsellä aamuiset pahat olot ovat jo arkipäivää. Kunnon oksennus ei tule, mutta hilkulla on. Toisesta ketjusta luin, että raskausvitamiinit kannattaa ottaa illalla. Mulla tuo neuvo auttoi. Näin pääsin ainakin osaksi eroon aamupäivän ellotuksesta. Pientä heikkoa oloa on edelleen, mutta pahin on selvästi pois.

Iltaisin maha turpoaa ja ilmavaivat ovat melkoiset. En tiedä mikä ruuansulatuksessa on muuttunut, mutta jotain on ja pahasti. Ja väsymys on edelleen. Toisaalta aamuyön unettomuus myös. Illalla voin nukahtaa jo yhdeksältä, mutta kello kolme saatan herätä tunniksi valvomaan ja aamulla sitten väsyttää taas, kun pitäisi herätä. Koetan ajatella positiivisesti ja onhan se mahdollisesti marraskuussa syntyvä vauva kaiken tämän vaivan arvoinen. Mulla on sen verran ikää, että tämän kakkonen saa kyllä jäädä viimeiseksi. Enää en jaksaisi uudestaan olla raskaana. On tämä olo sen verran järkkyä.

Tulipahan paasattua. Hyvää viikonloppua kaikille. Kirjoitelkaa kuulumisianne. Joko muilla neuvolat lähestyy? Mulla on eka neuvola maanantaina.

Liidu 8 + 1
 
@Jaanskku fb ryhmässä on tilaa, laita saaruskalle viestiä. Löytyy ainaki tiedot tän keskustelun alussa.

Omaa napaa.. Etovaa oloa ennen kuin syö, syönnin aikana, syönnin jälkeen ja ruokailujen välissä. Ei siis jatkuvaa. Voi helpottaa syömällä tai alkaa sillä. Tässä ei ole mitään logiikkaa. Pöntön halailuun asti ei ole tarvinnut mennä. Kurkkupastillit vähä helpottaa tilannetta.
Neuvolaan on vielä pari viikkoa aikaa. Jotenkin tuntuu tämä alku ajan matelevan. Toivoisi jo, että voisi kertoa kaikille. Ja pääsisi ultraan. No kuha eka Neuvola on takana niin asiat alkavat rullaamaan, on labrassa käyntiä ja sit se np-ultra. Sit onki jo kesä! Ja kohtaha se marraskuuki tulee
 
  • Tykkää
Reactions: Jaanskku
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kysynpävaan
Tervetuloa uusille! Täällä on nyt oltu kaksi viikkoa (tietoisesti) raskaana. Tänään se sitten iski ensimmäisen kerran kesken aamupuuron - yllättävä pahoinvointi ja päättyi aamuoksennukseen :censored: Itapäivään mennessä olin syönyt koko päivänä yhden nurkan keksistä. Toivon, ettei tule joka-aamuiseksi. Toisaalta hyvä fiilis, siellä se tyyppi kehittyy ja on matkassa. Sellainen olo on myös, että kahvi saattaa kohta jäädä. Normaalisti olen varsinainen kahvinautiskelija, mutta raskauden myötä vähentänyt reilusti. Työpaikan siivooja totesi kahvikuppiroskiksestani "So smaaall!" viime viikolla, nyökkäilin vaan.

En ole vielä varannut neuvolaa, ensi viikolla varaan. Viimeksi oli niin murheellista perua aika km:n takia :( Ystävistäni yksi tietää raskaudesta. Muille en ole halunnut kertoa, koska aika alussa ollaan ja toisaalta osan tiedän myös tuomitsevan tai vähintään pitävän päätöstä hätiköitynä, koska ei olla vuositolkulla seurusteltu tulevan lapsen isän kanssa.
 
Tervetuloa uusille!

Täällä käyty varhaisultrassa, syke löytyi. Viikkoja luultua vähemmän, tuon ultran mukaan LA 11.11.

Rinkilä, ymmärrän hyvin, että helpommin sanottu kuin tehty... stressaamattomuus. Myös mulle edellinen raskaus oli todella raskas henkisesti. Se pelko oli niin konkreettista. Synnytyksen jälkeen kävin muutaman kerran neuvolapsykologilla, jälkikäteen vasta tuli mieleen, että siitä olisi kyllä ollut hyötyä jo raskausaikana. Että olisi huolehtimisen sijaan uskaltanut esimerkiksi luoda yhteyttä vauvaan.

meici ja MamaMyy, onpas "kiva" että muitakin uudella kierroksella olevia suht pian sektion jälkeen :) Täällä siis esikoinen 4/16 syntyi kiireellisellä sektiolla. Onko teillä nyt ollut vielä toiveita/ajatuksia haluaisitteko synnyttää alakautta vai sektiolla?

Nemmiinalle pahoittelut <3

Saaruskalle yritin laittaa yv:tä FB-ryhmästä mutta en pystynyt, tuli vain ilmoitus että profiilin katselua on rajoitettu?
 
Täällä mennään viikoilla 7+1. Olin jo tohkeissani että pääsen helpolla ilman pahoinvointia ja oksentelua, mutta tänään se sitten taisi alkaa. Koko päivän ollut huono olo ja pyörryttänyt(n) Kyllä tästä selvitään:)
 
Moikka!! Pikkuhiljaa uskaltaudun ilmoittautua mukaan. Plussaa saatu testissä, ja tuloillaan varsinainen yllätys! Aiemmin jo 5 lasta, ja nyt tosiaan tuloillaan pienokainen. Jännittää tietysti mutta hyvällä tavalla. Minutkin vois lisäillä facen ryhmään. Palaan paremmin mutta ehkä se face on enemmän mun juttu. Joten täällä varmaan en hirveesti kirjoittele.
 

Yhteistyössä