miehen lapset ovat inhoja

Kerta toisensa jälkeen tästäkin jaksetaan jauhaa ja sanonpa vaan, että sen olen todennut että äitipuolen on turha odottaa sympatiaa ns."tavalliselta äidiltä".
Tulen toimeen mieheni lapsen kanssa vaikka en voi sanoa pitäväni (saatika sitten rakastavani) häntä. Monet riidat on riidelty millon käytöstavoista, tapaamisista jnejne.
Mielestäni on huvittavaa, että kommentoidaan tyyliin "miksi sitten otit miehen jolla on lapsia?" koska tuskin meistä yksikään on iskenyt/tutustunut lauseen "hei, onko sinulla lapsia" kautta puolisoonsa. Kyllä se vaan niin on, että moni kuulee lapsesta vasta kun rakastuminen on jo tapahtunut. Lisäksi uusperheen ongelmat alkavat usein vasta kun koko paketti on tutustunut toisiinsa kunnolla ja jokaisen osapuolen todellinen luonne tulee esiin. Minäkin pidin mieeni tytärtä oikein herttaisena aluksi...
En aijo jättää miestäni lapsen takia vaikka tiedän, ettei ongelmat lopu pitkään aikaan ja aiheesta tulee riitaa kerran jos toisenkin. Toiset ihmiset valittavat kun puoliso on liikaa töissä, toiset miehen ryyppäämisestä, harrastuksesta... jokaisessa parisuhteessa on omat ongelmansa (eikä niiden takia heti olla eroomassa tai todeta että "no miksi sitten otit tollasen miehen joka on koko ajan töissä, oma moka". Se, että äitipuoli täällä puhuu suunsa puhtaaksi auttaa jaksamaan, joten eiköhän se ole ihan sallittua ilman hirveää moralisointia. Kuten moni jo totesi;parempi purkaa täällä niitä egatiivisia tunteita kun niile lapsille...

 

Meillä siis myös tällainen uudehko uusperhe, jossa molemmilla entuudestaan ja nyt yksi yhteinen.
Kaikki on mennyt hyvin, jopa loistavasti, kunnes...

Mieheni lapsen äiti tekee elämästämme todella vaikeaa. Tekee kaikkensa estääkseen lapsen pääsyn meille joka toinen viikonloppu jne. Keksii mitä ihmeellisempiä kissanristiäisiä, ettei vahingossakaan pääsisi isänsä luokse. Huom!Kylillä puhuu, ettei isä halua lastaan luokseen
, just, just.


Ja sitten kun hälle sopii, niin ilmoittaa vaan, että nyt lapsi voi tulla ja isähän tietysti ottaa avosylin vastaan lapsensa, vaikka meillä olisi jo aikaa sitten suunniteltu jotain menoa/ reissua juuri silloin. Tästäpä syystä emme ole minnekään päässeetkään viimeiseen vuoteen, kun aina odotamme lasta saapuvaksi ja kerta toisensa perään joudumme pettymään.

Miehen kanssa ollaan puhuttu ja varmaan tullaan puhumaan tästä aiheesta vielä tuhannet kerrat, kun mua ottaa niin pirusti päähän, kun meidän perhe joutuu nyt kokoajan elämään tavallaan tämän ex.n mielen ja oikkujen mukaan.

Toinen ikuinen "riidan" aihe meillä on se, kun lapsi tulee, ja minä teen ruokaa ja yritän kaikkeni, niin tämä natiainen ei syö. EN tykkää!!! Voi kuttu, että olen vetänyt herneen nenääni jo miljoona kertaa. Sama mitä tekee, niin lapsi "makaa" naama rutussa pöydällä ja siirtelee ruokaa lautasella ja vääntää itkua, ettei tykkää... ja on niin laihakin, että oikeastikin pahaa tekee, kun hänet alusvaatteisillaan.

Ollaan useesti miehen kanssa mietittyki, että lieköhän se edes äidillään saa syötävää tarpeeksi (on kuitenkin koululainen jo) kun ei osaa syödä mitään ja laiha kuin luuranko. Hoh-hoijaa.

Viimeksi tänään suoraan sanottuna v.. itutti, kun päivällä tein ruokaa- ei kelvannut- ei voi syödä , kun ruoassa oli paistettua pottua. Illemmalla tein kalakeittoa, oikein lohesta (aina kehunut, että kalakeitto lempparia)-ei voinut syödä, kun ei tykännyt.
Isä otti sitten puheeksi lapsen kanssa, että mistä oikein tykkää (niinkuin ei olis aiemmin puhuttu asiasta) selvis, että esim. "kalakeitosta mitä äiti tekee, jossa on sellaista erikoista kalaa (lue: pakasteseitiä)

Kaikki nämä edellä mainitut seikat saa mut näkemään punaista ja kerrattain erään baari-illan jälkeen tuli ukon kanssa pientä napinaa ja silloin sanoin suuni puhtaaksi tästä em.asiasta. Tuli sanottua todella pahasti, tiedän sen... mutta minkäs teet, se vaan tuli selkäytimestä. Huusin täyttä huutoa ja itkin, että siedän sitä sun pentuas ainoastaan pakon vuoksi ja siitä syystä että rakastan sua ja lapsi on hänen elämäänsä kuuluva pakko, mutta siinä kaikki.

Lapsi on meillä niin kauhea harvoon käymässä just äitinsä oikkuilujen takia, että tunneside mun ja lapsen välillä on jäänyt kokonaan syntymättä. Ja tiedän, että suurin osa mun kiukusta johtuu just tuosta kiukuttelevasta ex.stä ja kaikki vihan tunteet sitä naista kohtaan kohdistan sitten viattomaan lapseen, vaikkei niin saiskaan tehdä. Elämä on.

 

\

Meillä siis myös tällainen uudehko uusperhe, jossa molemmilla entuudestaan ja nyt yksi yhteinen.
Kaikki on mennyt hyvin, jopa loistavasti, kunnes...

Mieheni lapsen äiti tekee elämästämme todella vaikeaa. Tekee kaikkensa estääkseen lapsen pääsyn meille joka toinen viikonloppu jne. Keksii mitä ihmeellisempiä kissanristiäisiä, ettei vahingossakaan pääsisi isänsä luokse. Huom!Kylillä puhuu, ettei isä halua lastaan luokseen
, just, just.


Ja sitten kun hälle sopii, niin ilmoittaa vaan, että nyt lapsi voi tulla ja isähän tietysti ottaa avosylin vastaan lapsensa, vaikka meillä olisi jo aikaa sitten suunniteltu jotain menoa/ reissua juuri silloin. Tästäpä syystä emme ole minnekään päässeetkään viimeiseen vuoteen, kun aina odotamme lasta saapuvaksi ja kerta toisensa perään joudumme pettymään.

Miehen kanssa ollaan puhuttu ja varmaan tullaan puhumaan tästä aiheesta vielä tuhannet kerrat, kun mua ottaa niin pirusti päähän, kun meidän perhe joutuu nyt kokoajan elämään tavallaan tämän ex.n mielen ja oikkujen mukaan.

Toinen ikuinen "riidan" aihe meillä on se, kun lapsi tulee, ja minä teen ruokaa ja yritän kaikkeni, niin tämä natiainen ei syö. EN tykkää!!! Voi kuttu, että olen vetänyt herneen nenääni jo miljoona kertaa. Sama mitä tekee, niin lapsi "makaa" naama rutussa pöydällä ja siirtelee ruokaa lautasella ja vääntää itkua, ettei tykkää... ja on niin laihakin, että oikeastikin pahaa tekee, kun hänet alusvaatteisillaan.

Ollaan useesti miehen kanssa mietittyki, että lieköhän se edes äidillään saa syötävää tarpeeksi (on kuitenkin koululainen jo) kun ei osaa syödä mitään ja laiha kuin luuranko. Hoh-hoijaa.

Viimeksi tänään suoraan sanottuna v.. itutti, kun päivällä tein ruokaa- ei kelvannut- ei voi syödä , kun ruoassa oli paistettua pottua. Illemmalla tein kalakeittoa, oikein lohesta (aina kehunut, että kalakeitto lempparia)-ei voinut syödä, kun ei tykännyt.
Isä otti sitten puheeksi lapsen kanssa, että mistä oikein tykkää (niinkuin ei olis aiemmin puhuttu asiasta) selvis, että esim. "kalakeitosta mitä äiti tekee, jossa on sellaista erikoista kalaa (lue: pakasteseitiä)

Kaikki nämä edellä mainitut seikat saa mut näkemään punaista ja kerrattain erään baari-illan jälkeen tuli ukon kanssa pientä napinaa ja silloin sanoin suuni puhtaaksi tästä em.asiasta. Tuli sanottua todella pahasti, tiedän sen... mutta minkäs teet, se vaan tuli selkäytimestä. Huusin täyttä huutoa ja itkin, että siedän sitä sun pentuas ainoastaan pakon vuoksi ja siitä syystä että rakastan sua ja lapsi on hänen elämäänsä kuuluva pakko, mutta siinä kaikki.

Lapsi on meillä niin kauhea harvoon käymässä just äitinsä oikkuilujen takia, että tunneside mun ja lapsen välillä on jäänyt kokonaan syntymättä. Ja tiedän, että suurin osa mun kiukusta johtuu just tuosta kiukuttelevasta ex.stä ja kaikki vihan tunteet sitä naista kohtaan kohdistan sitten viattomaan lapseen, vaikkei niin saiskaan tehdä. Elämä on.

meillä miehen lapset olivat samanlaisia nirsoilijoita ruuan suhteen.
Äiti osasi ainostaan tehdä "kasvisruokaa" Eli herne-maissi-paprika sekoitettuna makarooniin tai nuudelia, ilman lisukkeita
Meillä sitten lapset aina narisivat ettei voi syödä, kun ei tykätä. Kyllä paloi minultakin pinna useamman kerran. Sitten keksin, että laitan lapset itse tekemään ruuan koko perheelle, niin näkevät mikä homma siinä on. Tottakai aikuinen oli mukana keittiössä, mutta lapset siis tekivät.
Hyvin toimi! Sen jälkeen lapset ovat aina ainakin maistaneet kaikkea, eikä kaapeille ole lupaa mennä ellei ole syönyt.

Meillä on kans tapahtunut noita "räjähtelyjä" miehen exästä johtuen.
Kun kummatkin miehen lapset asuivat vielä äidillään, äiti keksi jatkuvasti tikusta asiaa ja teki meidän elämästä hankalaa. Aikasemmin en voinut edes kuvitella, että ihminen joka pitäisi omata vastuuntuntoa ja ainakin jonkun verran järkeä päässä, sekä ajatella lasten parasta, voi olla niin itsekäs ja lapsellinen.
Kuinka moni eronnut soittelee vielä yli kymmenen vuoden päästä että ei olisi ikinä pitänyt alkaa seurusteleen sun kanssa (huom! 15v:na )! tai kuulin ett' teille tulee vauva, TE PILAATTE MUN ELÄMÄN!
Eikä siinä mitään, mutta kun on ollut jo nämä yli kymmenen vuotta uusissa naimisissa!!!!!

Me oltiin asumuserossa miehen kanssa jopa muutama kuukausi, kun minä väsyin siihen miehen exän lähes joka päiväiseen kiusantekoon.
Mutta meillä ero päinvastoin vahvisti liittoa :heart:
Nyt ainakin tietää, mitä todellakaan ei halua menettää ja minkä takia kannattaa tehdä töitä.

Miehen poika asuu nyt meillä.
Exän puhelut ovat aikasemmin koskeneet aika paljon juuri poikaa. Nyt poika ei halua edes tavata äitiään, eikä exällä pitäisi olla mitään syytä meille soitella pojasta.
Poika on tavannut puolen vuoden aikana äitiään kerran, eikä toista kertaa kuulma kaipaa.
Luulisi, että äiti nyt katsoisi jo peiliin ja miettisi, ettei syy todellakaan voi olla meidän perheessä, niin kuin exä on väittänyt.....

Odotan myös sitä, mitä taas seuraa, kun miehen exä kuulee, että meille on tulossa taas vauva.......
Säälittävää, kun ei osata päästää irti vaan jatketaan uhoamista, vieläpä omien lasten kustannuksella.....

 

\

Meillä siis myös tällainen uudehko uusperhe, jossa molemmilla entuudestaan ja nyt yksi yhteinen.
Kaikki on mennyt hyvin, jopa loistavasti, kunnes...

Mieheni lapsen äiti tekee elämästämme todella vaikeaa. Tekee kaikkensa estääkseen lapsen pääsyn meille joka toinen viikonloppu jne. Keksii mitä ihmeellisempiä kissanristiäisiä, ettei vahingossakaan pääsisi isänsä luokse. Huom!Kylillä puhuu, ettei isä halua lastaan luokseen
, just, just.


Ja sitten kun hälle sopii, niin ilmoittaa vaan, että nyt lapsi voi tulla ja isähän tietysti ottaa avosylin vastaan lapsensa, vaikka meillä olisi jo aikaa sitten suunniteltu jotain menoa/ reissua juuri silloin. Tästäpä syystä emme ole minnekään päässeetkään viimeiseen vuoteen, kun aina odotamme lasta saapuvaksi ja kerta toisensa perään joudumme pettymään.

Miehen kanssa ollaan puhuttu ja varmaan tullaan puhumaan tästä aiheesta vielä tuhannet kerrat, kun mua ottaa niin pirusti päähän, kun meidän perhe joutuu nyt kokoajan elämään tavallaan tämän ex.n mielen ja oikkujen mukaan.

Toinen ikuinen "riidan" aihe meillä on se, kun lapsi tulee, ja minä teen ruokaa ja yritän kaikkeni, niin tämä natiainen ei syö. EN tykkää!!! Voi kuttu, että olen vetänyt herneen nenääni jo miljoona kertaa. Sama mitä tekee, niin lapsi "makaa" naama rutussa pöydällä ja siirtelee ruokaa lautasella ja vääntää itkua, ettei tykkää... ja on niin laihakin, että oikeastikin pahaa tekee, kun hänet alusvaatteisillaan.

Ollaan useesti miehen kanssa mietittyki, että lieköhän se edes äidillään saa syötävää tarpeeksi (on kuitenkin koululainen jo) kun ei osaa syödä mitään ja laiha kuin luuranko. Hoh-hoijaa.

Viimeksi tänään suoraan sanottuna v.. itutti, kun päivällä tein ruokaa- ei kelvannut- ei voi syödä , kun ruoassa oli paistettua pottua. Illemmalla tein kalakeittoa, oikein lohesta (aina kehunut, että kalakeitto lempparia)-ei voinut syödä, kun ei tykännyt.
Isä otti sitten puheeksi lapsen kanssa, että mistä oikein tykkää (niinkuin ei olis aiemmin puhuttu asiasta) selvis, että esim. "kalakeitosta mitä äiti tekee, jossa on sellaista erikoista kalaa (lue: pakasteseitiä)

Kaikki nämä edellä mainitut seikat saa mut näkemään punaista ja kerrattain erään baari-illan jälkeen tuli ukon kanssa pientä napinaa ja silloin sanoin suuni puhtaaksi tästä em.asiasta. Tuli sanottua todella pahasti, tiedän sen... mutta minkäs teet, se vaan tuli selkäytimestä. Huusin täyttä huutoa ja itkin, että siedän sitä sun pentuas ainoastaan pakon vuoksi ja siitä syystä että rakastan sua ja lapsi on hänen elämäänsä kuuluva pakko, mutta siinä kaikki.

Lapsi on meillä niin kauhea harvoon käymässä just äitinsä oikkuilujen takia, että tunneside mun ja lapsen välillä on jäänyt kokonaan syntymättä. Ja tiedän, että suurin osa mun kiukusta johtuu just tuosta kiukuttelevasta ex.stä ja kaikki vihan tunteet sitä naista kohtaan kohdistan sitten viattomaan lapseen, vaikkei niin saiskaan tehdä. Elämä on.

Kuulostaapa tutulta, ihan kun suoraan "omasta kynästä"!!! Aina hetken helpotuksen saa kun voi lukea, että ei ole ainoa näitten asioitten ja tunteiden kanssa painiva.

Minäkin olen älähtänyt miehelle lapsesta ja hän tietää tunteeni (tai pikemminkin kai sen, ettei tunteita ole) lapseen. Mielestäni on parempi olla asian suhteen avoin. Meilläkin tunneside on osittain jäänyt syntymättä harvojen tapaamisten takia ja myös minun kiukkuni on pitkälti tästä äidistä johtuvaa.

Jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia, laita postia vartijatar (at) luukku.com

 

Meillä on tunneside jäänyt syntymättä vain siksi, etten pysty tuntemaan mitään lämpimiä ja helliä tunteita tätä lapsityrannia kohtaan. Kakara on tottunut siihen että koko muu maailma palvoo maata hänen jalkojensa alla ja hemmottelee kaikin tavoin. Kun minä astuin kuvioihin oman lapseni kanssa, ja yhteiselo alkoi, loppui palvominen kuin seinään. Oman lapseni olen opettanut elämään muita kunnioittaen ja siten, ettei kokoajan tarvitse olla jotain uutta ja jännää.
Pennun sukulaiset, niin isän kuin äitinsäkin puolelta jatkavat tätä touhuaan edelleen, tosin olen saanut pistettyä tällekin asialle jo jonkinlaista pistettä.
Sitten ihmetellään kun kakara ei sopeudu, on paha mieli ja tentataan: "miksei olla ostettu uutta leffaa ku ennenki osteltiin niin usein?" tai "mikä ihmeen herkuttelupäivä ja miksi vain kerran viikossa? kyllä pienen pitää saada hyväskää että tulee hyvä mieli!"
Elo on jatkuvaa taistelua tämän lapsen asenteen takia ja myös miehen asenteen takia, ei sekään tunnu tajuavan, ettei minun kodissani kukaan ole arvokkaampi kuin muut, ei varsinkaan huonokäytöksinen vaativa lellipentu. Vaikka erikoiskohteluun on tottunutkin. :headwall:

 

\

Meillä siis myös tällainen uudehko uusperhe, jossa molemmilla entuudestaan ja nyt yksi yhteinen.
Kaikki on mennyt hyvin, jopa loistavasti, kunnes...

Mieheni lapsen äiti tekee elämästämme todella vaikeaa. Tekee kaikkensa estääkseen lapsen pääsyn meille joka toinen viikonloppu jne. Keksii mitä ihmeellisempiä kissanristiäisiä, ettei vahingossakaan pääsisi isänsä luokse. Huom!Kylillä puhuu, ettei isä halua lastaan luokseen
, just, just.


Ja sitten kun hälle sopii, niin ilmoittaa vaan, että nyt lapsi voi tulla ja isähän tietysti ottaa avosylin vastaan lapsensa, vaikka meillä olisi jo aikaa sitten suunniteltu jotain menoa/ reissua juuri silloin. Tästäpä syystä emme ole minnekään päässeetkään viimeiseen vuoteen, kun aina odotamme lasta saapuvaksi ja kerta toisensa perään joudumme pettymään.

Miehen kanssa ollaan puhuttu ja varmaan tullaan puhumaan tästä aiheesta vielä tuhannet kerrat, kun mua ottaa niin pirusti päähän, kun meidän perhe joutuu nyt kokoajan elämään tavallaan tämän ex.n mielen ja oikkujen mukaan.

Toinen ikuinen "riidan" aihe meillä on se, kun lapsi tulee, ja minä teen ruokaa ja yritän kaikkeni, niin tämä natiainen ei syö. EN tykkää!!! Voi kuttu, että olen vetänyt herneen nenääni jo miljoona kertaa. Sama mitä tekee, niin lapsi "makaa" naama rutussa pöydällä ja siirtelee ruokaa lautasella ja vääntää itkua, ettei tykkää... ja on niin laihakin, että oikeastikin pahaa tekee, kun hänet alusvaatteisillaan.

Ollaan useesti miehen kanssa mietittyki, että lieköhän se edes äidillään saa syötävää tarpeeksi (on kuitenkin koululainen jo) kun ei osaa syödä mitään ja laiha kuin luuranko. Hoh-hoijaa.

Viimeksi tänään suoraan sanottuna v.. itutti, kun päivällä tein ruokaa- ei kelvannut- ei voi syödä , kun ruoassa oli paistettua pottua. Illemmalla tein kalakeittoa, oikein lohesta (aina kehunut, että kalakeitto lempparia)-ei voinut syödä, kun ei tykännyt.
Isä otti sitten puheeksi lapsen kanssa, että mistä oikein tykkää (niinkuin ei olis aiemmin puhuttu asiasta) selvis, että esim. "kalakeitosta mitä äiti tekee, jossa on sellaista erikoista kalaa (lue: pakasteseitiä)

Kaikki nämä edellä mainitut seikat saa mut näkemään punaista ja kerrattain erään baari-illan jälkeen tuli ukon kanssa pientä napinaa ja silloin sanoin suuni puhtaaksi tästä em.asiasta. Tuli sanottua todella pahasti, tiedän sen... mutta minkäs teet, se vaan tuli selkäytimestä. Huusin täyttä huutoa ja itkin, että siedän sitä sun pentuas ainoastaan pakon vuoksi ja siitä syystä että rakastan sua ja lapsi on hänen elämäänsä kuuluva pakko, mutta siinä kaikki.

Lapsi on meillä niin kauhea harvoon käymässä just äitinsä oikkuilujen takia, että tunneside mun ja lapsen välillä on jäänyt kokonaan syntymättä. Ja tiedän, että suurin osa mun kiukusta johtuu just tuosta kiukuttelevasta ex.stä ja kaikki vihan tunteet sitä naista kohtaan kohdistan sitten viattomaan lapseen, vaikkei niin saiskaan tehdä. Elämä on.

Meillä on tilanne vihdoin viiden vuoden jälkeen helpottanut, mutta alku oli kuvailemasi kaltaista. Ymmärrän sinua hyvin, kun olen saman kokenut. Meilläkään ei lasten äiti lapsia isälle halunnut antaa. Silloin tällöin tosin lupaili, mutta kun isä lapsia meni hakemaan, selvisi, ettei ollut aikomustakaan lapsia isän mukaan antaa. Vuoden aikana kävivät meillä kolme kertaa!! Tämän vuoksi meilläkään ei koskaan saanut olla yhteisiä suunnitelmia. Lapsiaan ikävöivä isä kun jaksoi elää toivossa, että jos ensi viikonloppuna lapset kuitenkin saisi. Isä kyllä näki lapsiaan säännöllisesti, mutta vain äidin luona. Ja jos tälle äidille tuli menoa, isän piti mennä hoitamaan lapsia äidin luokse! Isähän oli aina käytettävissä, minulla ei mitään väliä ollut.
Kerran olin laittanut ruuan valmiiksi, ruoka-aikana isä sitten lämmitti sitä kaikille. Lapsille ei taaskaan maistunut. Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä lasten äiti suuttui, kun lapset eivät olleet suostuneet syömään, ja MINÄ sain kuulla kunniani, kun en ollut kokannut lapsille! Sen ajan, kun isä ruokaa lämmitti ja laittoi lautasille, minä LEIKIN lasten kanssa.
Kaiken huippu oli ensimmäinen yhteinen talvilomamme. Olimme tehneet alustavia suunnitelmia, ja lapset oli tarkoitus ottaa mukaan. Kuinka ollakaan, äiti ei lapsia isälle antanutkaan, ellei häntä otettu lomalle mukaan! Eli minä olin se, joka jäi yksin kotiin...
Mieheni on jälkeenpäin ollut pahoillaan kaikesta, tietää tehneensä väärin minua kohtaan ja on todellakin muuttunut, koska ei halua minua menettää. Anteeksi olen antanut, mutta unohtaminen ei ikävä kyllä ole niin helppoa. Nykyään lapset käyvät meillä säännöllisesti ja kaikki lomatkin pitäisi viettää lasten kanssa, mutta enää se ei käykään niin mutkattomasti. Alkuvuosien tapahtumien (äiti myös häiriköi puhelimella ja levitti valheita, yritti sotkea minun ja mieheni välit) seurauksena lapsilla ja minulla ei ole minkäänlaisia välejä. En minä lapsia kohtaan vihamielinen ole, tiedän toki, ettei heitä tapahtuneista voi syyttää, mutta
lasten olemassaoloa inhoan. Mielestäni tämä tunne on täysin inhimillinen. Ja kaikki olisi voitu välttää sillä, ettei äiti olisi käyttänyt omia lapsiaan pelinappuloina!
Mekin on mieheni kanssa aiheesta riitamme riidelty. Alussa, kun minua loukattiin, suljin kaiken sisälleni, ja kun sitten olin onneton, minut syyllistettiin. Pilasin kuulemma mököttämällä mieheni päivän tms.!! Jossain vaiheessa sisälle kertyi liikaa pahaa oloa, ja uloshan se purkautui. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompi unohtaa, elleivät lapset tasaisin väliajoin ilmaantuisi kotiimme muistutukseksi kaikesta p.askasta. Erota en aio, sillä muutoin elämämme on nykyään mallillaan.

 

\

Meillä on tunneside jäänyt syntymättä vain siksi, etten pysty tuntemaan mitään lämpimiä ja helliä tunteita tätä lapsityrannia kohtaan. Kakara on tottunut siihen että koko muu maailma palvoo maata hänen jalkojensa alla ja hemmottelee kaikin tavoin. Kun minä astuin kuvioihin oman lapseni kanssa, ja yhteiselo alkoi, loppui palvominen kuin seinään. Oman lapseni olen opettanut elämään muita kunnioittaen ja siten, ettei kokoajan tarvitse olla jotain uutta ja jännää.
Pennun sukulaiset, niin isän kuin äitinsäkin puolelta jatkavat tätä touhuaan edelleen, tosin olen saanut pistettyä tällekin asialle jo jonkinlaista pistettä.
Sitten ihmetellään kun kakara ei sopeudu, on paha mieli ja tentataan: "miksei olla ostettu uutta leffaa ku ennenki osteltiin niin usein?" tai "mikä ihmeen herkuttelupäivä ja miksi vain kerran viikossa? kyllä pienen pitää saada hyväskää että tulee hyvä mieli!"
Elo on jatkuvaa taistelua tämän lapsen asenteen takia ja myös miehen asenteen takia, ei sekään tunnu tajuavan, ettei minun kodissani kukaan ole arvokkaampi kuin muut, ei varsinkaan huonokäytöksinen vaativa lellipentu. Vaikka erikoiskohteluun on tottunutkin. :headwall:

Voi vinttu,kun kuulosti ihan meidän perheen alkutaipaleelta ja mieheni vanhemmalta pojalta...

 

\

Paistaa vaan läpi tää asetelma että mun lapset on niin kullannuppuja mutta miehen lapset on huonosti kasvatettuja ja syövät vielä kaikki ruoatkin kun ei mun kullannuput ei kerkee edes suuta aukasta.Siis pitäskö itkeä vai nauraa?

Tää muakin vähä huvittaa, ku näitä tekstejä täällä lukee.. Mäkin olen äitipuoli, mutta en mä vois sanoo, et mun mieheni lapsi olis yhtään sen huonommin käyttäytyvä kuin muutkaan. Päinvastoin, taitaa käyttäytyä aika paljon paremmin kuin esim. mun omat muksuni.

Kyllä muakin ärsyttää ihan suunnattomasti monet sen lapsen tavat ja tekemiset, mutta se varmaan johtuu vaan siitä, et ne on niin erilaiset kuin meillä. Ja sit mua ärsyttää ku mun mies käyttäytyy sillo ku tyttönsä on meillä, ihan eritavalla kuin yleensä. Sit tuntuu, et meillä menee ihan pasmat sekaisin siksi viikonlopuksi ku tyttö on meillä!

 

Olen ollut kolmen lapsen äiti puoli, kun aloimme yhdessä vanhin oli yhdeksän, kuusi ja puolitoista nuorin.Nyt vanhin on kolmekymmentä.
Minä ihmettelen miksi mennä yhteen jos ei hyväksy edellisiä lapsia.Minä en voi sanoa että lapset olivat kamalia, ne olivat tavallisia ja kävivät kaikki ikä vaiheet läpi.Nyt olen eronnut lasten isästä mutta vielä pidämme yhteyttä, he käyvät luonani ja laittavat äitienpäiväkortin ja muistavat jouluna.Ei kaikki lapset voi olla pahoja ja ilkeitä.Kävin kovia riitoja lasten kanssa kun olivat murrosiässä ja sain kuulla kunniani, mutta mielestäni en ole niitä jäänyt miettimään.Väitän jos parisuhde on kunnossa ja lapsille on yhdessä tehty pelisäännöt selviksi, eivät lapset silloin temputtele niin paljon.Säännöt pitää olla yhdessä sovittu eikä toisen puolison antaa periksi jos lapsi kiukkuaa.Pahimmalle minusta tuntui kun lapset kävivät äitinsä luona ja hän lupasi sitä ja tätä, jota kuitenkaan ei voinut pitää.Siitä suhteesta minulla on lapsi jolla on nyt isäpuoli, hänellä on myös oikeus komentaa ja ojentaa lastani.Itse olen seurannut heidän suhdetta, se kehittyy pikku hiljaa. Minulla on suuri vaikutus myös miten asiat sujuu.En olisi ruvennut yhteen hänen kanssaan jos ei olisi hyväksynyt lastani ja sitä että kasvattamani lapset käy kylässä ja minä heillä.Kun haukumme lapsia ja nuoria, niin meidän pitäisi muistella millaisia me olimme nuorina!!!Itse en ole lapsena ollut mikään helppo, olin siellä missä tapahtuu ja olin hyvin sana valmis. Äitini kanssa otin yhteen usein, mutta isäpuoleni kanssa tulin toimeen hän sanoi harvoin, mutta kun sanoi silloin oli toteltava.Olen itse elänyt lapsuuteni niin, siihen kuului sinun,minun ja meidän lapsia ja vähän muitakin.Älkää ottako miestä tai naista jolla on jo lapsia, jos ette halua siltä osin mitään ristiriitoja.ex-miehelläni nyt nainen joka ei hyväksy ex-miehen lapsia, minusta se on tosi ärsyttävää koska tiesi ottaessa että hänellä on lapsia.Että tämmösiä aatoksia.

 

\

\

Paistaa vaan läpi tää asetelma että mun lapset on niin kullannuppuja mutta miehen lapset on huonosti kasvatettuja ja syövät vielä kaikki ruoatkin kun ei mun kullannuput ei kerkee edes suuta aukasta.Siis pitäskö itkeä vai nauraa?

Tää muakin vähä huvittaa, ku näitä tekstejä täällä lukee.. Mäkin olen äitipuoli, mutta en mä vois sanoo, et mun mieheni lapsi olis yhtään sen huonommin käyttäytyvä kuin muutkaan. Päinvastoin, taitaa käyttäytyä aika paljon paremmin kuin esim. mun omat muksuni.

Kyllä muakin ärsyttää ihan suunnattomasti monet sen lapsen tavat ja tekemiset, mutta se varmaan johtuu vaan siitä, et ne on niin erilaiset kuin meillä. Ja sit mua ärsyttää ku mun mies käyttäytyy sillo ku tyttönsä on meillä, ihan eritavalla kuin yleensä. Sit tuntuu, et meillä menee ihan pasmat sekaisin siksi viikonlopuksi ku tyttö on meillä!

Omien lasten kanssa jakaa niin huonot kuin myös ne hyvät hetket. Etälapset vain käyvät, tulevat ja lähtevät taas.

Jos omien lasten ystävät käyttäytyisivät ärsyttävästi tai huonosti, ei kukaan pidemmän päälle sallisi sitä vaan alkaisi lopulta estää tai kieltää tapaamiset vaikka kyseessä kuinka olisi omien lasten parhaat kaverit.

Kumppanin etälasten kohdalla näin ei voi tehdä, he tulevat aina vaan uudelleen ja uudelleen, taas ja taas.

Lasten kavereita voi komentaa, yleensä he sitten myös tottelevat.
Puolison etälasten kohdalla parhaimmillaan lapset vaan nakkelee niskojaan eikä ole kuulevinaan koska "sä et oo mun äiti / isä" jne. ja lasten bio-vanhempi ei puutu tekemisiin vaan sallii omiltaan semmosta, mitä ei sallisi jos samaa tekisi naapurin lapsi.

 

No voi,voi....Mitäs aloit olemaan ihmisen kanssa jolla on entisestä suhteesta lapsia ja ota houmion sekin,että nämä lapset ei välttämättä pidä myöskään sinusta \|O

 

\

No voi,voi....Mitäs aloit olemaan ihmisen kanssa jolla on entisestä suhteesta lapsia ja ota houmion sekin,että nämä lapset ei välttämättä pidä myöskään sinusta \|O

En ymmärrä myöskään sitä, että tänne pitää tulla kommentoimaan noin lapsellisesti, kun yritetään kuitenkin keskustella asiasta, joka monessa perheessa arkipäivää...

Kyllä sinäkin vielä jonain päivänä tulet asian ymmärtämään, tavalla tai toisella, usko pois


Mullakin olis kaikki edellytykset jopa rakastaa mieheni lasta, mutta hänen äitinsä, siis miehen ex, tekee siitä kertakaikkiaan mahdotonta.

Emme näe lasta kovin usein (tapaamisia yritetään kaikinkeinoin estää) jää todella etäiseksi/ tuntemattomaksi mulle.... ex lellii lapsen täysin pilalle- joten lapsen sopeutuminen normaaliin perhe-elämään ja rytmiin on näinollen täysin mahdotonta, kun mikään ei passa/ ei mene hänen mielensä mukaan.

Mitä noihin tapaamisiin vielä tulee, niin uskotko kun kerron sinulle syyn miksi lasta ei haluta päästää isälleen, niin usein kuin pitäisi??!! Syy ei nimittäin olekaan siinä etteikö lapsi haluaisi, vaan siinä että hän viihtyy meillä liian hyvin!!!!! Äiti ei siis halua, että lapsi nauttii ajastaan myös isänsä kanssa, puhumattakaan minun-äitipuolen kanssa....

Eikö se kateus olekin yksi seitsemästä kuolemansynnistä??

 

Joo, yhteiset pelisäännöt sovitaan ja niistä pidetään kiinni. Entäs, jos ja kun etälapset eivät välitä niitä noudattaa, vaikka ne on ihan tavalliset normaalit säännöt? Ei, vaikka miten keskustellaan ja lykätään sanktioita ja kiitetään oikeasta toiminnasta?
Joka kerta kun ovi avautuu, ollaan nolla-tilanteessa eli lapsi "ei muista" meidän kotimme sääntöjä? Tulee mieleen, että millaista siellä omassa kodissa on, vai tekeekö siellä äiti ihan kaiken, kun omia jälkiään ei edes osata siivota täällä? Koululaisia ovat?


NIIN, voi olla että elälapset ei tykkää isin uudesta / nykyisestä. Ja miksi pitäisikään?
Miksi sitten äitipuolen pitäisi automaattisesti tykätä isin lapsista?

Eihän kaikki verisukulaistekaan tule keskenään toimeen, just ja just sietävät toisiaan pakollisilla sukujuhlilla ja aina kun mahidollisuus, nälvitään ja ilkeillään. Miksi sitten automaattisesti pitäisi tykätä sen enempää puolison lapsista kuin äidin tai isin elämänkumppanista???

Tarkoutus olisi kuitenkin SIETÄÄ toisia osapuolia ja edes sen verran KUNNIOITTAA toisten kotia että käyttäydytään ihmismäisesti.

Eikä etävanhemman ole pakko ottaa lapsia luokseen, eikä niiden lasten ole pakko tulla tapaamiselle.

MIksi sitten äitipuolen on pakko sietää kodissaan mellastavia ääliöitä? Joo, mitäs otit ja niin edelleen ja olisit miettinyt.
Mutta eikös ne ole eri persoonia, äiti / isi ja lapset?
Jos vaikka kakara onkin tollo, se ei tarkoita että hänen äitinsä tai isänsä olisi sitä.

Minä voin rakastaa kovasti naista tai miestä, mutta hänen lapsiaan en, hän on eri asia kuin se lapsi. Eri ihmiset.

 

\

Jos vaikka kakara onkin tollo, se ei tarkoita että hänen äitinsä tai isänsä olisi sitä.

Kyllä sen kakaran tollous lähtee ihan sieltä sen vanhemmista.

 

\

\

Jos vaikka kakara onkin tollo, se ei tarkoita että hänen äitinsä tai isänsä olisi sitä.

Kyllä sen kakaran tollous lähtee ihan sieltä sen vanhemmista.

Kiitos tyhjentävästä kommentista. Kumpi niistä vanhemmista sitten se tollo on ? Sekö, jonka luona lapsi pääsääntöisesti asuu vaiko se, jonka luona lapsi käy tapaamisella? Meillä on perinteisesti eli joka toinen viikonloppu etällä ja kesällä 2 viikkkoa ja muuta tapaamista ei ole. Sen muun ajan eli suurimman osan elämästään ja ajastaan ovat lähivanhemman luona, eli elävät arkensa siellä ?

Onko tollo siis se lähi - malli ja oppi sieltä ? Vai etä, koska ovat myös samaa verenperintöä?

 

\

\

\

Jos vaikka kakara onkin tollo, se ei tarkoita että hänen äitinsä tai isänsä olisi sitä.

Kyllä sen kakaran tollous lähtee ihan sieltä sen vanhemmista.

Kiitos tyhjentävästä kommentista. Kumpi niistä vanhemmista sitten se tollo on ? Sekö, jonka luona lapsi pääsääntöisesti asuu vaiko se, jonka luona lapsi käy tapaamisella? Meillä on perinteisesti eli joka toinen viikonloppu etällä ja kesällä 2 viikkkoa ja muuta tapaamista ei ole. Sen muun ajan eli suurimman osan elämästään ja ajastaan ovat lähivanhemman luona, eli elävät arkensa siellä ?

Onko tollo siis se lähi - malli ja oppi sieltä ? Vai etä, koska ovat myös samaa verenperintöä?

Tuskinpa sitä pelkästään toista vanhempaa voi syyttää, jos lapset käyttäytyvät huonosti. Kyllä lapsi ottaa molemmista vanhemmistaan mallia jokatapauksessa riippumatta siitä kumman luonna viettää enemmän aikaa. Kukaan lapselle läheinen ja lapsen kanssa oleva ihminen ei voi pestä käsiään vastuusta. Ja kyllähän lapsi reagoi käytöksellään jos hänellä ei ole hyvä olla ja vaistoaa jos hänestä ei pidetä.

Puolison etälasten kohdalla parhaimmillaan lapset vaan nakkelee niskojaan eikä ole kuulevinaan koska "sä et oo mun äiti / isä" jne. ja lasten bio-vanhempi ei puutu tekemisiin vaan sallii omiltaan semmosta, mitä ei sallisi jos samaa tekisi naapurin lapsi.

Kumpaa vanhempaa tarkoitit tällä lauseella? Lasten isää vai äitiä? Mikäli isää, eikö se "tollous" ilmene juuri hänessä? Mikäli äitiä, hänkö sallii tai on sallimatta asioita sinun kotonasi?

Lapsi on ruumiillisesti ja henkisesti kypsymätön - ei tollo.

 

Miehelläni on 9v poika jonka tapaamisessa oli aiemmin ongelmia. Ex temppuili kuten aiemmissa kirjoituksissa muut ovat kertoneet. Mutta kun pojan äiti kuuli että meille on tulossa vauva, tilanne muuttuikin yhtäkkiä niin että äiti pyysi että saisiko poika muuttaa meille. Näyttävää..
Se nainen on pihalla ku lumiukko ku yrittää pilata meidän elämää milloin mitenkin. On ehkä hiukan hankala alkaa samalla äitipuoleksi kun on juuri tulossa äidiksi.

 

En kirjoittanut suoraan omasta tapauksestamme, meillä siis etälapsi ei nakkele niskojaan ja sano tätä klassista kommenttia: sä et oo mun äiti/isä, mun ei tarvi totella sua.

Lapset kuitenkin käyttäyvät aika tavalla .. no, ei-toivottavaa käytöstä on, ja ne ovat ihan tavallisia perusjuttuja, joista on puhuttu, joihin on puututtu, mutta joista ei ole varsinaista selkeää ja suoraa sanktiota tullut, joten toimintatapa on jatkunut. Ne ovat sinänsä vähäpätöisiä juttuja, mutta minä en ymmärrä miksi niitä on niin vaikea noudattaa. eivät ne älyttömiä ole, aivan varmasti samaa on kotonakin.

Etävanhempi sanoo: sehän totteli heti kun sanoit, sehän lopetti ja teki kuten sanoit ...
kysymys onkin siitä, kun joka päivä, monta kertaa päivässä sanotaan samasta asiasta!!???!!!
Olen sanonut, että HÄNEN tehtävä olisi asettaa sanktio. Ei ole vielä asettanut.
Muuten on kyllä puhunut, mutta näköjään näille lapsille ei asiat mene perille hyvän kautta, vaan sanktion kautta.

Yksi iso tekijä on lasten lähihuoltajan asenne meitä ja etävanhempaa ja minua kohtaan. Me emme ole mitään. Etä valehtelee, ei välitä jne. Tämmösellä asenteella aviopesty lapsi ei sitten muuta voi kuin käyttäytyä huonosti, koska me emme ole mitään niin miksipä meistä pitäisi välittääkään.


Yh-palsta pursuaa näitä lähiäitien ja yksinhuoltajien kommentteja siitä, miten lasten isä on täydellisen epäkelpo olento, miten sen pitäisi maksaa enemmän jne. Tapaamisia hankaloitetaan ja isää mitätöidään ja isän uutta kumppania pidetään uhkana lapsille ja tätä rataa.

ja juuri näin päin että lähi on äiti ja etä on isä ja panettelu ja vähätely tapahtuu äidin taholta isään päin.

Ja sitten kun tämmösen äidin kasvattamat lapset tulevat isälleen, mitä muuta vastassa voi olla kuin lapset, jotka käyttäytyvät huonosti.

Meillä on myös paljon tapauksia joita biobvanhempi ei näe, mutta minä huomaan. Esim. Menen huoneeseen, jossa on täydellinen kaaos ja sotku, lapset roikkuu sängyn kaiteella ja tekevät jotain ihan kummaa. Suljen oven, käyn sanomassa biovanhemmalle joka hetken kuluttua avaa oven siistinä ja järjestyksessä hohtavaan huoneeseen jossa lapset istuvat somasti vuoteensa reunalla kirjaa lukemassa, nostavat viattomat ja kirkkaat silmänsä biovanhempaa kohtaan ja sanovat lapsellisella äänellä: me luetaan.

Tai minä näen kun isompi tahallaan kiusaa ja itkettää pienempää, kun bio tulee paikalle, sanotaan: me leikittiin, sisko kaatui. Tms.

Kyllä bio minua uskoo, mutta hän ei ole kohdannut, nähnyt.

Ehkä täällä valittamisen sijaan ja biolle haukkumisen sijaan alan olla suoraan ilkeä näille lapsille. ?? :/

 

\

Olen niin kurkkuamyöten täys miehen lapsia,kuluneiden vuosien aikana en ole oppinut pitämään heistä erityisemmin,he ovat olleet välttämätön paha miehen mukana.
He ovat huonostikasvatettuja,epäsiistejä laiskoja,ja ahneita.Mitkään talon tavat ja säännöt ei ole uponneet heidän umpiluuhunsa,he elävät kuin siat ohrapellossa.Koskaan kotini ei ole ollut näin sotkuinen ja likainen kuin tänä aikana kun mies raahasi heidät MINUN kotiini asumaan.
Ja se syöminen,omat lapseni eivät useinkaan ehdi edes maistaa,jos jotain herkkua ostan,kun nämä ahmatit aina tunkevat naamaansa kaiken.Nykyään en enää ostakaan herkkuja,kuin vain silloin kun he ovat äitinsä luona. Samaten kaikki leikkeleet,murot ja hedelmät katoavat heidän pohjattomiin kitoihinsa,omat lapset saa tyytyä voihin,kun velipuolet ovat käyneet jääkaapilla,hedelmistä he ottavat aina parhaat päältä,useimmiten syövät kiireesti kaiken,ennenkuin omat lapseni ehtivät edes nähdä.Mitä tahansa uutta kun jääkaapissa,miehen lapset sen avaavat jasyövät,ikinä en ole missään nähnyt yhtä ahneita pentuja.
Kotitöitä he eivät tee ollenkaan,eivät siivoa edes omaa huonetta,rahaa kyllä ollaan aina mankumassa milloin mihinkin.
Kun saisi nuo käenpoikaset heitettyä sinne äitinsä luo,menisivät sinne ahmimaan,sotkemaan ja #&%?$!*.
Olisi ihana asua kotona oman perheen kanssa ilman käenpoikasia,mutta täytyneeerota miehestäkin,ei noista muuten eroon pääse...
Helpottiko? KYLLÄ JA NIIN PIRUSTI,missään muualla en koskaan voi kertoa mitä OIKEASTI ajattelen mieheni lapsista.

Siis tää on ihan selvästi kirjoitettu mun lapsista. =)

 

\

\

Olen niin kurkkuamyöten täys miehen lapsia,kuluneiden vuosien aikana en ole oppinut pitämään heistä erityisemmin,he ovat olleet välttämätön paha miehen mukana.
He ovat huonostikasvatettuja,epäsiistejä laiskoja,ja ahneita.Mitkään talon tavat ja säännöt ei ole uponneet heidän umpiluuhunsa,he elävät kuin siat ohrapellossa.Koskaan kotini ei ole ollut näin sotkuinen ja likainen kuin tänä aikana kun mies raahasi heidät MINUN kotiini asumaan.
Ja se syöminen,omat lapseni eivät useinkaan ehdi edes maistaa,jos jotain herkkua ostan,kun nämä ahmatit aina tunkevat naamaansa kaiken.Nykyään en enää ostakaan herkkuja,kuin vain silloin kun he ovat äitinsä luona. Samaten kaikki leikkeleet,murot ja hedelmät katoavat heidän pohjattomiin kitoihinsa,omat lapset saa tyytyä voihin,kun velipuolet ovat käyneet jääkaapilla,hedelmistä he ottavat aina parhaat päältä,useimmiten syövät kiireesti kaiken,ennenkuin omat lapseni ehtivät edes nähdä.Mitä tahansa uutta kun jääkaapissa,miehen lapset sen avaavat jasyövät,ikinä en ole missään nähnyt yhtä ahneita pentuja.
Kotitöitä he eivät tee ollenkaan,eivät siivoa edes omaa huonetta,rahaa kyllä ollaan aina mankumassa milloin mihinkin.
Kun saisi nuo käenpoikaset heitettyä sinne äitinsä luo,menisivät sinne ahmimaan,sotkemaan ja #&%?$!*.
Olisi ihana asua kotona oman perheen kanssa ilman käenpoikasia,mutta täytyneeerota miehestäkin,ei noista muuten eroon pääse...
Helpottiko? KYLLÄ JA NIIN PIRUSTI,missään muualla en koskaan voi kertoa mitä OIKEASTI ajattelen mieheni lapsista.

Siis tää on ihan selvästi kirjoitettu mun lapsista. =)

Oletko ylpeäkin lapsistasi ?
Oletko ylpeä itsestäsi kun kasvattajana olet näin hienosti onnistunut?
Oletko kovastkin koulinut lapsiasi olemaan tämmösiä isin luona, ja nyt kun olet onnistunut, onnittelet itseäsi ja olet ylpeä lapsistasi?

 

\

\

\

Olen niin kurkkuamyöten täys miehen lapsia,kuluneiden vuosien aikana en ole oppinut pitämään heistä erityisemmin,he ovat olleet välttämätön paha miehen mukana.
He ovat huonostikasvatettuja,epäsiistejä laiskoja,ja ahneita.Mitkään talon tavat ja säännöt ei ole uponneet heidän umpiluuhunsa,he elävät kuin siat ohrapellossa.Koskaan kotini ei ole ollut näin sotkuinen ja likainen kuin tänä aikana kun mies raahasi heidät MINUN kotiini asumaan.
Ja se syöminen,omat lapseni eivät useinkaan ehdi edes maistaa,jos jotain herkkua ostan,kun nämä ahmatit aina tunkevat naamaansa kaiken.Nykyään en enää ostakaan herkkuja,kuin vain silloin kun he ovat äitinsä luona. Samaten kaikki leikkeleet,murot ja hedelmät katoavat heidän pohjattomiin kitoihinsa,omat lapset saa tyytyä voihin,kun velipuolet ovat käyneet jääkaapilla,hedelmistä he ottavat aina parhaat päältä,useimmiten syövät kiireesti kaiken,ennenkuin omat lapseni ehtivät edes nähdä.Mitä tahansa uutta kun jääkaapissa,miehen lapset sen avaavat jasyövät,ikinä en ole missään nähnyt yhtä ahneita pentuja.
Kotitöitä he eivät tee ollenkaan,eivät siivoa edes omaa huonetta,rahaa kyllä ollaan aina mankumassa milloin mihinkin.
Kun saisi nuo käenpoikaset heitettyä sinne äitinsä luo,menisivät sinne ahmimaan,sotkemaan ja #&%?$!*.
Olisi ihana asua kotona oman perheen kanssa ilman käenpoikasia,mutta täytyneeerota miehestäkin,ei noista muuten eroon pääse...
Helpottiko? KYLLÄ JA NIIN PIRUSTI,missään muualla en koskaan voi kertoa mitä OIKEASTI ajattelen mieheni lapsista.

Siis tää on ihan selvästi kirjoitettu mun lapsista. =)

Oletko ylpeäkin lapsistasi ?
Oletko ylpeä itsestäsi kun kasvattajana olet näin hienosti onnistunut?
Oletko kovastkin koulinut lapsiasi olemaan tämmösiä isin luona, ja nyt kun olet onnistunut, onnittelet itseäsi ja olet ylpeä lapsistasi?

Kyllä sä sit olet fiksu. Ei täällä näköjään voi yhtään vitsiä heittää.. Kun ei ole huumorintajua, niin sitä ei vaan yksinkertaisesti ole

 

Kyllä maailma on ku..päitä naisia täynnä, ei voi muuta todeta kun tätä palstaa lukee. Huh, huh! Vaikka olenkin uusioperheen äiti, ei tule kyllä mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta kaltaistenne hyeenoiden kanssa! Lapsetkin on ihmisiä, myös toisen naisen lapset!!!

 

\

EROTKAA!!!!!!

Miksi olette miehen kanssa ja lapset kärsii? Joku toinen voi vaikka pitääkin heistä. Eikö näillä lapsilla ole mitään ihmisarvoa!

"EROTKAA???" Varsin mielenkiintoinen neuvo tilanteeseen, jota ei olisi edes syntynyt ilman harkitsematonta lisääntymistä vääräksi osoittautuneen ihmisen kanssa, ja tästä seurannutta eroa.

Annetaan toki yhden epäonnistuneen ihmissuhteen pilata sen osapuolten nykyisetkin ihmissuhteet, näin saadaan taas uusia eroja ja erolapsia heittopusseiksi maailman turuille, reppuselkäreppanoita rautatieasemille.

 

\

EROTKAA!!!!!!

Miksi olette miehen kanssa ja lapset kärsii? Joku toinen voi vaikka pitääkin heistä. Eikö näillä lapsilla ole mitään ihmisarvoa!

Kanssasi samaa mieltä,kauheita äitipuolia! Onneksi aikoinaan kun lapset reissasivat isänsä luona hänellä oli ja on kiva avovaimo! Jos nyt ei rakastanut meidän lapsia piti hyvin eikä näyttänyt "vihaansa" Kamalaa olisi tuollainen! Minä olisin ollut silloin kauhea ex,enkä olisi päästänyt lapsiani sinne kärsimään.Lepsu on kyllä isäkin jos antaa tällä tavoin kohdella lapsiaan kuin nämä kertovat. "Loma pilalla kun tulevat!Kauheita kakaroita! Vihaan heitä!Mutta mies ihana,pakko olla!" B) :kieh: :'(

 

Kyllä minä ainakin tiesin miehen kanssa yhteen mentyäni, että otan yhden sijasta kolme kerralla. Näin se vain on. Ei kukaan voi poispyyhkäistä menneisyyttään tuosta noin vain - tai onhan niitä jotka voi. Onhan ne lapset puoleksi miestäni, jota minä rakastan.

Minulla ainakin on tullut miehen lapsia kohtaan sellainen jännä suojelunhalu, että minun täytyy yrittää kasvattaa ja opastaa lapsia kohti tasapainoista aikuisuutta ja korjata niitä puutteita, mitä oma äiti välinpitämättömyydellään on saanut aikaan. Ovathan lapset myös yhteisen lapsemme sisaruksia ja erittäin tärkeitä pienimmäiselle.

Vaikka en voikkaan rakastaa mieheni lapsia, niin voin niistä välittää ja kunnioittaa heitä lapsina. Oma on oma ja kyllä ne eri tunteet silloin velloo. Aluksi kyllä minäkin olin ehkä jopa hieman tekopyhäkin ja kalastelin lasten välittämistä. Kuherrusvaiheen mentyä ohi on jäänyt sellainen molemminpuolinen välittäminen, joka on luonut aivan eri merkityksen tapaamisillemme. Kyllä minä lapset ottaisin vaikka heti meille asumaan, jos se olisi mahdollista.