Mikkelin seudun odottajat ja äipät...

Tottakai kattiina saat tänne kirjotella :)

Huoh, meinaa melkolailla unettaa. Poitsukka oli viime yönä vakaasti sitä mieltä että äidin ei todellakaan tarvitse nukkua. Noh, ei pidä valittaa kun kyseessä on kuitenkin ensimmäinen uneton yö :). Nyt sitten pikkuiselle uni maistuu :).
 
Muutoksia varmasti tulee itsellekin eteen vaikka kuinka paljon sitten. Mies mietti tuossa, että hänen on kuitenkin uni saatava, että pystyy töissä olemaan. Ajaa jäteautoa työkseen, niin ei passaa ratissa liian väsynyt olla. Totesin, että sehän on niin, että sinun yöunet on turvattava ja minä voin sitten mahdollisesti nukkua päivällä, kun hän on lapsen kanssa sitten.

Miehen siskolle syntyi eilen lapsi. Synnytys käynnistettiin jo keskiviikkona. Raskausmyrkytys oli ja hyytymisarvot tosi huonot. Ennenaikainen lapsi on, mutta kuitenkin jo viikolla 35, ettei mitään hätää pitäisi kuitenkaan olla. Ihanaa kun on pikkuisia tullut lähisukuun nyt jo kaksi!
 
Kyllähän se vauva tuo tullessaan kovasti muutoksia mutta onneks kaikki on positiivisia, ainaki me ollaan koettu niin,kyllä meilläki taataan isälle hyvät yöunet, tosin meillä heräillään vain kerran yössä syömään joten äitikin saa kylliksi unta.

Heh, jotta meillä ei vauhti loppuisi muutti meille kissanpentu :). Kyllä tuollaisella eto rääpäleellä voikin olla paljon vauhtia :). Mukava yrittää koneella kirjottaa kun toinen hyökkäilee näppäimistölle.

Poitsukka nukkuu ulkona päikkäreitä, ollu hieman opettelua siinä että vaunuissa voi nukkua vaikka ne ei liikkuisikaan :). Tähän asti suostunut nukkumaan paikallaan olevissa vaunuissa maksimissaan puol tuntia, nyt jo nukkunu lähes tunnin :)...erävoitto äidille ;).

Olisikohan se ruvettava ruoanlaittoon vielä kun on rauha maassa :D
 
Täällä on nyt perhevalmennukset käyty. Ei mitään ihmeellistä ja uutta niissä ollut, mutta mukava oli silti käydä.

Hokasin, että mulla on enää reilu kymmenen viikkoa laskettuun aikaan. Äkkiä on aika mennyt. Torstaina on nyt neuvolalääkäri ja luultavasti saitsu jatkuu. Ainakin nyt on niin kipeä olo, kun kävin jalan tuolla neuvolalla. Eikä tästä ole kuin 1 km suuntaansa, jos sitäkään.
 
neuvolassa käyty ja saikku jatkui 3 viikkoa. Sitten lääkärille (taas) tarkistumaan paikat. Muuten kaikki ok. Pissanäyte pitää viedä aamulla labraan, suljetaan mahdollinen tulehdus pois.

Nyt päikkäreille, meinaa unettaa.
 
Ihan hyvää kuuluu ainakin tänne. Viime keskiviikkona käytiin poitsun kanssa neuvolassa, ikää 2,5kk, paino 7500g ja pituutta 63 cm....melkonen jätkä tuo meidän murunen :). Samalla saatiin ensimmäinen rotarokote. Päivät kuluu mukavasti unien ja syömisen tahdittamana.

Kattiina: Vähitellen ne viikot täyttyy ja kohta sit jo saatkin oman käärön viereen :)
 
heli-84: Iso jätkä teillä on jo. Minä odotan sitä, että pääsee erilaiseen rytmiin ja liikkumaan enemmän, nyt kun ei pysty juurikaan lenkkeilemään ja kävelemään, mutta eipä tässä tosiaan kauaa ole, kun saa nyytin viereen.

misukka85: Siekkilässä asutellaan.
 
Lääkärissä käyty eilen ja saikku jatkui. Väsyttää nykyään jatkuvaan ja uni on tosi katkonaista. Joko alapää kipuilee tai sitten on jumpat masussa käynnissä, ettei siinä nukuta :LOL: . Sanoin miehelle, että onpa hyvä kun on saikulla, kun en noita mun töitä tekisi 4h yöunilla.

Muuten täällä vaan odotellaan marraskuuta. Tavarat alkaa olla aikalailla kunnossa ja valmiina odottamassa enää käyttäjää. Vielä pitäisi viltti neuloa loppuun, mutta onneksi tässä vielä ehtii. Anopiltakin on tulossa iso pino neuleita ja kaikkea mahdollista, siellä ollaan kyllä todella iloisia lapsenlapsesta.
 
Onpahan taas vierähtäny aikaa ku viimeks kirjottelin :$

Mukava huomata että on uusia joukkoon ilmottautuneita, kaikille tervetuloa =).

Me asustellaan tällähetkellä Savisillassa.

Kattiina: Rupee olemaan laskettu aika lähellä :). Onko jo ruvennut jännittämään?

Meillä päivät sujuu mukavasti. Ihanaa on ollu ku on saanu nautiskella kirpakoista syyssäistä :). Nytkin pikku mies nukkuu ulkona jo kolmatta tuntia :)

Hyviä nauruja on saatu kun nyt on hieman jo maisteltu perunaa (hyi meitä) vastoin suosituksia. On nimittäin poitsun naama niin nyrpällään...ei taida kovin hyvää olla :).

Tässä paljon tullut pohdiskeltua että vaikka nautinkin jokaisesta päivästä lapsen kanssa kotona niin hetkittäin on ikävä töihin. Tai ehkä paremminkin ikävä työkavereita...ja sit kun palaa töihin ni toivois että sais olla kotona :). Ikinähän ei ole hyvä =).

Mie koitan nyt jatkossa vähän reippaammin käyä tänne kirjottelemassa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!!
 
Heli-84: Pikkuhiljaa rupeaa jännittämään. Vielä olisi reilu kuukausi aikaa laskettuun aikaan. Eilen käytiin synnärillä tutustumassa ja minun kohdalla tuntuu, ettät ieto lisää tuskaa :D. Kai sitä tietämättömänä on paljon "onnellisempi". Yritän olla hirveästi synnytystä ajattelematta, kun kuitenkaan en voi tietää, mitä se sitten tulee olemaan. Jotain toiveita on, mutta ei mitään ihmeellisiä. Lähinnä toivon, että oma kroppa antaa myöten sen, että voi liikkua yms.
 
...kun viimeks kävin kirjottamassa. Mitäs kaikille kuuluu?

Jokos kattiinalla on käärö sylissä?

Meillä päivät soljuu mukavasti eteenpäin, ihan kiva ku on melko selkeä päivärytmi tullu poitsukan kanssa. Kasvu ja kehitys on kyllä mahdottoman vauhikasta :)...

Yritetään uudelleen elvyttää tää ketju :)
 
Mie taas päätin tulla tänne jotain pientä tarinoimaan jos saatais eloa tähän ketjuun :)

Tänään taas huomasin sen miten kiva olisi jos olisi ns."mammakamuja", kun kaikki ystävät on lapsettomia tai sitten lapset on jo reilusti kouluikäsiä.

Ja eihän kavereita voi ikinä olla liikaa :)..

Meillä napero nukkuu iltaunia joten äiti saa rauhassa istuksia koneella ;)...
 
Joo, ei täälläkään hirveästi ns. "mammakamuja" ole. Taitaa olla yksi peräti tässä lähialueella :D. Loput lapselliset kaverit sitten alkavat olla satojen kilometrien päässä.

Täällä vaan odotellaan ja kulutetaan aikaa. Leiponut olen (taas) ja vielä olisi suunnitelmissa tehdä porkkanalaatikkoa pakkaseen. Ihanaa kun joulu tulee, mutta kelit on kyllä niin masentavat!
 
Joo kyllä tuo pimeys ja märkyys vie ilon joulun odottelulta :( ... ei pääse ees ulkovalot oikeuksiinsa :/ ...

Sitähän se loppuraskaus on...odottelua ja miulla ainakin oli hirmusta toivomista että kunpa pieni päättäisi jo saapua. Ja toisaalta kauheesti jännitti että mitäs sitten kun vauva oikeesti onkin sylissä :D

Mutta totta se vaan on että kyllä vauva-aika menee vauhdilla. Tänään laitoin pois taas pieniä vaatteita, pyörittelin käsissäni 56cm bodya ja pohdiskelin että onko oikeesti meiän nuppu ollut joskus NIIN pieni :)... nyt se on tuommonen jytkäle ;)...
 

Yhteistyössä