Miksi tukistus toimii?

Vähänkö sulla on vanhemmuus hukassa. :/
Suosittelen tutustumaan lastenkasvatusoppaisiin. Petit lapsesi luottamuksen iäksi kun satutit häntä tahallas.

Ja lässynlää. Muakin on tukistettu kun olin pieni, eikä mitään traumoja ole tullut. Kyllä se lapsikin ymmärtää syy-seuraussuhteen.

:wave: näinpä!

 

Sä vaan jaksat selitellä vaikka totuus on se mitä hmm kirjoitti: petit lapsesi luottamuksen iäksi kun kajosit häneen fyysisesti. Se tosiasia ei muuksi muutu.

peesi. ja vähintään yhtä paha on se nöyryytyksen tunne, sen muistaa näin vielä nelikymppisenäkin vaikka muisteltavaa onkin vain yhden käsivarresta puristamisen verran. se viha yhdistettynä tekoon on enemmän lapselle

 

Hirmusta molalisointia. Kyse taisi nyt olla niskavilloista nappaamisesta, ei ainakaan aapeen sanojen mukaan tukasta REPIMISESTÄ. En näe tuossa sinänsä mitään väärää, toki voi olla että asian olisi voinut ratkaista muullakin tavalla.

Ihmettelen nyt vaan näitä "menetit lapsesi luottamuksen iäksi" ja "väkivaltaisuuskierre" kommentteja. Jos nyt oli kyse ensimmäisestä kerrasta, en lähtisi puhumaan suuresta vääryydestä. Lasta varmasti sattuu se yksikin kerta, mutta jos tosiaan on paha uhma päällänsä ja se kaaos rauhotetaan tuolla keinolla JOSKUS niin ihan okei. Ei tavaksi kannata ottaa.
Itseänikin tukistettiin ja NIMENOMAAN vastaavissa tilanteissa. Joka ikisen "oho perintövaasi tippui lattialle vahingossa"-tilanteen jälkeen vanhempani keskustelivat lapsen kanssa. Ainoastaan rauhattomaan ja ns. ärsyttävään tyttöön koskettiin hieman fyysisesti. Ei traumoja. Itse ainakin toivon pysyväni nollatoleranssissa tuon fyys. kurittamisen suhteen.

 

Mielestäni tuo tukasta kiinniottaminen on huomattavasti parempi tapa, kun lapsen pelottaminen sanallisesti hiljaiseksi. Muistan lapsena hyvin, että äidin tukkapöllyt eivät tuntuneet missään, vaikka luonnollisesti vauhdin hetkeksi pysäytti. Isän maltin menettämäinen, vaikka ei edes siis olisi koskenut, oli minusta erittäin pelottavaa ja muistan edelleen, kuinka kauhuissani aina silloin olin. Isän raivo oli niin voimakasta, että muistan sen kauhun aina. Äiti taas oli aina turvallinen, vaikka oli kuinka vihainen, huusi tai tukisti.

 

En ole väkivallan kannalla alkuunkaan. Olen tukistanut lastani viimeisenä keinona, kun mikään muu ei ole tehonnut, asioissa, jotka ovat olleet jo vaaraksi hänelle itselleen.

Esim. parkkipaikalla karkaileminen oli hänen mielestään hauska leikki. Muutaman kerran juoksin sydän kylmänä lapsen perässä huutaen häntä pysähtymään. Yritin selittää, miksi ei saa juosta karkuun, mutta hän ei sitä tajunnut, ja nauroi vaan. Silloin koin parhaaksi tukistaa, että viesti menisi perille. Sen jälkeen ei ole karannut kertaakaan.

En ole ylpeä teostani, mutta minusta tässä nyt menee lapsen turvallisuus kaikkien oppaiden edelle.

 

Mulle ei ole ikinä jäänyt tukistamisesta pahoja muistoja, sitten kun olin vanhempi tukistin takaisin ja siihen loppuivat tukistamiset. Mutta kerran sain kädestä pyllylle ja siitä jäi ns. traumat. Että menee se raja kotikurittamisessakin.

 

Sä vaan jaksat selitellä vaikka totuus on se mitä hmm kirjoitti: petit lapsesi luottamuksen iäksi kun kajosit häneen fyysisesti. Se tosiasia ei muuksi muutu.

peesi. ja vähintään yhtä paha on se nöyryytyksen tunne, sen muistaa näin vielä nelikymppisenäkin vaikka muisteltavaa onkin vain yhden käsivarresta puristamisen verran. se viha yhdistettynä tekoon on enemmän lapselle

siis ei kai kukaan nelikymppisenä muistele mitään kädestä puristelua?

Ehkäpä siinä on tapahtunu jo jotain muutakin..

 

Kyllä muakin alkais itkettää jos vaikka mies kiskaisisi tukasta, jos en tee niinkuin se haluaa. Itse olen saanut luunappeja pienenä ja vieläkin muistan miten pahalta se tuntui. :|

Jos minä sylkisin ja sotkisin pöydässä ja mies pyytäisi minua sata kertaa lopettamaan ja tietäisin, että kukaan muu ei siitä tykkää, enkä silti tajuaisi lopettaa, niin kyllä minä olisin iloinen jos mies nyppäisi minua tukasta, jos sillä oppisin olemaan sylkemättä.

Meilla ei pyydeta sataa kertaa. Kerta riittaa ja sitten paasee jaahylle.

 

No jaa.. Itse en ole ruumiillisen kurituksen kannalla.. Ite oisin antanut lapsen nähdä aikansa nälkää, jos ei kerta se ruoka maistu.. Kyllä alkaa jossain vaiheessa maistumaan, kun tarpeeksi kauan maha kurnii Minulla on todella vilkkaat ja ilkikuriset pennut, vaan ei niitä ole ikinä täytynyt rätkimään ruveta, että saa ne ruotuun..

 

Kyllä muakin alkais itkettää jos vaikka mies kiskaisisi tukasta, jos en tee niinkuin se haluaa. Itse olen saanut luunappeja pienenä ja vieläkin muistan miten pahalta se tuntui. :|

Jos minä sylkisin ja sotkisin pöydässä ja mies pyytäisi minua sata kertaa lopettamaan ja tietäisin, että kukaan muu ei siitä tykkää, enkä silti tajuaisi lopettaa, niin kyllä minä olisin iloinen jos mies nyppäisi minua tukasta, jos sillä oppisin olemaan sylkemättä.

Saattaa toimia tukistus joo. Mutta entäs sitten kun hiekkiksella joku toinen lapsi käyttäytyy huonosti, saako vetästä kuonoon? Entä jos äitillä huono päivä ja äiti kärttyinen, saako kiskoa tukasta?
Ja entä sitten kun tukistus ei enää toimi?

 

Kyllä muakin alkais itkettää jos vaikka mies kiskaisisi tukasta, jos en tee niinkuin se haluaa. Itse olen saanut luunappeja pienenä ja vieläkin muistan miten pahalta se tuntui. :|

Jos minä sylkisin ja sotkisin pöydässä ja mies pyytäisi minua sata kertaa lopettamaan ja tietäisin, että kukaan muu ei siitä tykkää, enkä silti tajuaisi lopettaa, niin kyllä minä olisin iloinen jos mies nyppäisi minua tukasta, jos sillä oppisin olemaan sylkemättä.

Meilla ei pyydeta sataa kertaa. Kerta riittaa ja sitten paasee jaahylle.

mä kyllä pistäsin kanssa pois pöydästä. Ja jos sylkisin jne, niin saisi mieskin mut laittaa pois pöydästä Mun mielestä lyöminen ja ruumiillinen kuritus on aina ollut jotenki mielikuvituksetonta. Koska lapsen pystyy kyllä kasvattamaan toisinkin.

Meidän poika ei meinaa totella mitään (tosin vasta 1v4kk) ja ei auta huuto jne, ei välitä. Mutta ei tulisi mieleenikään tukistaa tms. Se mikä tällä hetkellä toimii parhaiten on kehuminen kun tekee asiat oikein, niin sitten tekee mielellään uudelleenkin, kun kehuu kiltiksi pojaksi.

 

Voi apua teidän kanssa.. MISSÄ ON MAALAISJÄRKI????????

Sitä minäkin ihmettelen. Tuskinpa se niskavilloista nappaminen mitään traumoja sille lapselle aihettaa ja on varmasti ihan eri asia kuin että hiuksista riepoteltaisiin. Entäs sitten kun vanhempi on kaikkensa yrittänyt ja lapsi eikun sotkee/tekee muuta kiellettyä ja vanhemmalla palaakin sitten totaalisesti pinna. Siinä voi olla paljon pahemmat seuraukset kun pienellä niskavilloista nappaamisella äärimmäisenä keinona saa sen pahanteon loppumaan ennen kuin on pinna totaalisesti katkeaa.

 

En viitsi lukea tämän pitemmälle kuin vain ap:n viestin. Sanon vain oman mielipiteeni:
Tukistaminen voi tehota hetkellisesti, mutta ei pidemmälle. Oman kokemuksen mukaan tukistetut voi olla nätisti niin kauan kuin vanhempi seuraa touhuja, mutta kun ei seuraa, alkaa kielletyt touhut. Ei ole opittu miksi ei pidä tehdä jotain, kun on vaan kielletty ja tukistettu, ei selitelty eikä vedottu lapsen omaantuntoon ja järkeen.
Kun tukistus ei enää tehoa, mitkä keinot otat sitten käyttöön?
Kohta olet tilanteessa, ettei mikään sana tehoa, vaan lapsi uskoo vain tukistusta. Miten muuten opetat lapselle, ettei hän saa esim. satuttaa pienempiään "jotka eivät tee niinkuin haluaisin", jos teet itse samalla tavalla?
Tukistus on vanhemmalle helppo keino kiertää kasvatusvastuunsa. Ei tarvitse selitellä, ei perustella siis isomman lapsen kohdalla, eikä pienemmän lapsen kohdalla keksiä muunlaisia ja pitkäjänteisempiä ratkaisuja (lapsen vieminen pois ruokapöydästä, kauniiden pöytätapojen harjoittelu ja palkitseminen jne.).
Omia lapsia on monta, parilla erittäin vaativa temperamentti. Lapsuudenkodissani käytettiin joskus fyysisiä rangaistuksia ja miehen kohdalla niin tehtiin aina, olemme halunneet lopettaa sen kierteen omien lastemme kohdalle. Kasvatus onnistuu ilman väkivaltaa.

 

Vaikka mikään muu ei?
Meidän 3v:llä inhottava vaihe menossa. Lällättelee, härnää, juoksee karkuun, sotkee, yms. Olen ihan loppu häneen.
Tänään sotki ruokapöydässä, eikä lopettanut vaikka pyysin. Vein jäähylle ja kun tuli takaisin, jatkoi sotkemista, siis sylki, heitteli kurkkua ja koko ajan virnuili. Normaalisti olisin jo pannut pois pöydästä, mutta tänään oli pakko saada tuo tyttö syömään, monena päivän jo pantu pois pöydästä kun ei syö. Siis tekee ties mitä ja tuntuu kuin olisin jo kokeillutkin kaikkea, tätä jatkunut siis jo KAUAN.

No, nyt kyllästyin ja nyppäsin niskavilloista. Tytöllä herahti kyyneleet silmiin, virne hävisi ja alkoi syömään. Ja ei, ei edes kaduta, olen iloinen että toimi.

Pelko/kipu tekee kummia asioita. Mieti jos itseäsi vedettäisiin tukasta niin, että vesi nousee silmiin. Ehkä alkaisi ruoka uppoamaan, vaikkei maistuisikaan. Varmasti meni sulla hermo, sitä en sano.

No, meillä aina loppuu pelleily siihen, kun ruoka oikeasti jää syömättä. Oikeasti kun on nälkä, siinä ei silloin enää pelleile kukaan vaan syö. Seuraavaa ateriaa odotellessa :wave:

 

Sitä väkivallan kiertoa voi olla vaikea lopettaa, jos itse on kokenut lapsena vahvaakin nippauksia/tukistamisia/hiuksista repimistä ja huoneeseen heittämistä.. Muistan selvästi, että mitä enemmän tukkaa revittiin, niin sen enemmän kapinoin. Mitä enemmän sattui, sen pahemmaksi tulin. Mitä enemmän nippasi, sen isomman äänen päästin. Ja kun kasvoin menin vanhempiani vasten samanlailla väkivallalla, kun tukistaminen alkoi. Vasta kun itse otin toisen tukasta kiinni ja aloin nippaamaan, niin vasta sitten väkivalta loppui.

Nyt omalle lapselleni vältän kaikintavoin tuota. Perinteiset nurkkaan menot ja jäähyt saavat kelvata ainakin toistakseksi.

 

Tukistus toimii koska se sattuu ja sen pelossa totellaan. Mä myös ajattelen niin, että mitä sitten kun tukistus ei enää pelotakaan? Se ongelmanratkaisutapa tarttuu myös herkästi lapseen.

No mutta ei se tukistaminen saa olla jatkuvassa käytössä ja ainoa keino saaha lapseen kuria. En tiä miten meillä äiti onnistu tekemään itestään vahvan auktoriteetin jota toteltiin pelkästä sanasta, sen vain tiesi että toteltava on vaikkei ilmassa leijunukkaan pelkoa että selkään tullee jos ei totella. Mutta, mie olen ollu aivan äärimmäisen hankala lapsi, siis tosissaan vaikea tapaus, ylivilkas ja käsittämättömän pirullinen, siksi joskus tuli sormille tai tukistettiin, ko ei sana tehonnukkaan. Ja siitä pääsin sitte syliin ja isompanaki tyttönä vielä tultiin halaamaan ja juttelemaan miksi on päädytty äärimmäisiin keinoihin.
Ja juuh, mulla on paljon väkivaltatuomioita takana mutta en koe että tukistamisella tai sormille näpsimisellä olis ollu mittään merkitystä siihen, mikä minusta tuli. Ainoan syyn siihen löyvän ex-miehestä ja niistä kaveriporukoista missä olen pyöriny.

Ja nyt sen huomaa ko äitee on kuollu ja meän kasvatettavaksi jäi minun teini-ikänen pikkusisko, ei meillä ole hajuakkaan mitä sen kans tehä. Samaa laatua on mitä mieki, jääräpäinen ja pirullinen. Siihen saakka ko äiti oli sitä ohjaamassa ja kasvattamassa se pysy kurissa, nyt on jo vaikka mitä takanapäin, saa nähä mitä siitä tullee. Enkä ole mie tai minun isovelikkään kajonnu fyysisesti tähän siskoon.

miksi päädyit sen sairaanpaskan eksän kanssa?

 

Jos joku haluais antaa vinkkejä esim. siihen kun lapsi ei kerää leluja vaan touhuaa muuta ja muut joutuvat aina keräämään. Ulos mentäessä siis. Jopa pikkusisko kerää.

Tai kun lapsi vinkuu ja kitisee joka asiasta, esim. leikkipuistossa, missä muilla sisaruksilla on kivaa?

Tai samisessa leikkipuistossa tekee kiusaa, heittää hiekkaa, vie leluja tms. Ja jäähy auttaa sen jäähyn ajan.

Eikö tuo kuulosta sinusta "kasvatusalan ammattilainen" 3-vuotiaan uhmalta??? Annatteko lapselle tarpeeksi huomiota??? Aseta joskus itsesi pienen tyttäresi asemaan. Meillä on kanssa välillä tuomosta 3v.n muksun kanssa, jonka kuitenkin katson olevan kiltti. Mitään jäähy penkkejä meillä ei tarvitse juuri koskaan harrastaa. On kitinää, kätinää, kiusaa joskus toisia lapsia, nekin kiusaa, ei suostu aina syömään ruokaa, pukkii ja tönii toisia jne. Se on normaalia tuon ikäisen lapsen elämää. Meillä annetaan huomiota, meidän muksu laitetaan pyytämään anteeksi, jos satuttaa toista ja selitetään, jos jotain asiaa ei saa tehdä. MEILLÄ EI TUKISTETA TAI KÄYTETÄ MUUTEN VÄKIVALTAA!

 

kai tuon nyt idioottikin tajuaa miksi se toimii herkillä ja kilteillä lapsilla ainakin. ksoka he pelkäävät vahvempaa. siksi itse olin hiljianen ja kiltti, koska pelkäsin selkäsaunaa jos ei tee kuten käsketään. ei ole läheiset välit nyt, ei ole koskaan olleet ja tuskin tulee.

erilainen persoona taas vaan ehkä uhmaantuu ja käyttäytyy itse samoin, väkivaltaisesti.

 

Kyllä minusta nurkkaan joutuminen on huomattavasti nöyryyttävämpää kuin pieni nippasu, ainakin jos itseäni ajattelen. Ja näyttää siltä, että suurin osa tälläkin palstalla pitää lapsiaan ihan tyhminä olentoina, kun sanovat, että eivät ne tiedä miksi niitä nippastaan, kyllä ne tietää ja siksi se tehoaakin, jos sitä ei liikaa käytä ja käyttää oikeassa tilanteessa.

Joku taas sanoi, että vielä tänäkin päivänä muistaa miten nöyryyttävää oli kun pienesti tukistettiin tai pidettiin kädestä kiinni, niin kyllä on sanottava, että jossain on silloin vikana, jos sellaisista asioista ei yli pääse, ei tervejärkinen ihminen sellaisia aikuisena enää muistele.

Tämä on asia josta tällä palstalla ei voi puhua, kun ihmiset eivät ymmärrä kuin ääripäät, joko ei tukisteta ollenkaan tai sitten revitään hiukset päästä joka päivä viisitoista kertaa päivässä, ihmiset eivät osaa kulkea sitä kultaista keskitietä, vaan kaikki pitää olla joko tai. Maalaisjärki on kadonnut nyky sukupolvelta totaalisesti.

 

Jos joku haluais antaa vinkkejä esim. siihen kun lapsi ei kerää leluja vaan touhuaa muuta ja muut joutuvat aina keräämään. Ulos mentäessä siis. Jopa pikkusisko kerää.

Tai kun lapsi vinkuu ja kitisee joka asiasta, esim. leikkipuistossa, missä muilla sisaruksilla on kivaa?

Tai samisessa leikkipuistossa tekee kiusaa, heittää hiekkaa, vie leluja tms. Ja jäähy auttaa sen jäähyn ajan.

Eikö tuo kuulosta sinusta "kasvatusalan ammattilainen" 3-vuotiaan uhmalta??? Annatteko lapselle tarpeeksi huomiota??? Aseta joskus itsesi pienen tyttäresi asemaan. Meillä on kanssa välillä tuomosta 3v.n muksun kanssa, jonka kuitenkin katson olevan kiltti. Mitään jäähy penkkejä meillä ei tarvitse juuri koskaan harrastaa. On kitinää, kätinää, kiusaa joskus toisia lapsia, nekin kiusaa, ei suostu aina syömään ruokaa, pukkii ja tönii toisia jne. Se on normaalia tuon ikäisen lapsen elämää. Meillä annetaan huomiota, meidän muksu laitetaan pyytämään anteeksi, jos satuttaa toista ja selitetään, jos jotain asiaa ei saa tehdä. MEILLÄ EI TUKISTETA TAI KÄYTETÄ MUUTEN VÄKIVALTAA!

Jokseenkin samanlaisia ajatuksia tuli mieleen. Tässä pohdittavaa:
- nukkuuko lapsi tarpeeksi (esim. päiväunet jääneet pois), väsynyt lapsi ei jaksa olla kiltisti, väsymys ei ole lapsen syytä
- saako lapsi tarpeeksi henkilökohtaista positiivista huomiota, korosta ja toista ääneen mitä kaikkea hyvää lapsi on tehnyt päivän aikana
- vie käskyt loppuun, esim. jos ei kerää leluja, ota kädestä kiinni ja näytä mitä pitää tehdä, ei väkivalla vaan varmalla otteella
- ymmärtääkö lapsi varmasti?, jos on puheen tuotossa viivästymää, voi olla myös puheen ymmärtämisessä (esim. kuulon ongelmia)
- onko lapsella tarpeeksi tekemistä, 3-vuotiaalle ei riitä lelu kädessä kulkeminen
- 3-vuotiaan ei tarvitse mielestäni istua jäähyllä, riittää kun määrätietoisesti viedään arjen rutiinit läpi


Lopuksi, tukistaminen tehoaa, koska se käy kipeää. Mielestäni lapsesi sähellys kuulostaa väsyneen lapsen huomion hakemiselta ja huumorin etsimiseltä. Olen itsekin tukistanut, mutta vain silloin kun sähellys on johtaa hengenvaaraan, eikä muuta ole tehtävissä. Me "kasvattajat" vaadimme helposti liian varhain liian täydellistä käyttäytymistä. Relaa vähän, anna lapsellesi sitä huumoria ja kehuja ja aikaa. Näytä hänelle, että nautit hänen seurastaan silloin kun hän on kiltisti. Palkitse esim. tarroilla hyvästä toiminnasta vaikkapa aina lelujen keräämisestä. Hiekan heittämisestä kulkisin vain tiukasti vieressä, kiellän ja yritän saada lapsen huomion nopeasti johonkin luvalliseen tekemiseen.

 

Sinnikkyys palkitaan.

 

Joskus vaan on pakko jo käyttää äärimmäisiä keinoja. Minun pikku prinsessa on hyvin musikaalinen, ja minä en. Niinpä minulla on tapana käyttää uhkailua, jos tarve vaatii. Laulan hänelle, jos ei tottele. Useimmiten tämä uhkaus toimii.

 

En mie ole menettäny luottamusta äitiini lopuksi ikkää vaikka sillä oli tapana minua tukistaa. Opinpahan että vanhemmat määrää ja liian pitkälle ei tartte mennä, ittensä ja mielihalunsa pittää hillitä.
Kyllä ne oli muut syyt mitkä pilas minun ja äitin välit.

Joskus ääääärimmäisen harvoin tukistaminen on minun mielestä ok, liikaa käytettynähän seki menettää tehonsa kuten jatkuvasti naama punasena huutaminenki.

Täys peesi. Rajat pitää olla, ja joskus se raja voi olla tukistaminen.

 

kyllä vähän mietityttää, että kasvatusalan ammattilaisissaki joka lähtöön. huhhuh!

mitä sitten jos 1v kerää lelut. ihan selvästi 3v:la joku kierre tullut, tottunut siihen, että hänen kuuluu uhmata. annat vaikka joskus periksi hänelle vaihtteeksi. ´juttelet ja annat huomiota kun se 1v kerää ne lelut yksikseen, ei pieninät tarvitse lelliä.

 

On aivan totta, että Supernannyissa ja kasvatusoppaissa on sen seitsemän hyvää ja kultaista keinoa saada lapsi tottelemaan. Ja just noissa vaikkapa TV:stä lähetetyissä ohjelmissa kaikki sitten toimiikin aina kuin unelma ja happy end. Totuus on toinen. Missään oppaassa ei tosiaankaan sanota, mitä SITTEN, kun on yritetty ihan jokaista jokaisen oppaan tai oman maalaisjärjen neuvomaa keinoa, mitä sitten? Kun toinen vaan nauraa päin naamaa ja kokee kaiken kivana leikkinä ja on valmis jatkamaan ikuisuuksiin. Ja kun elämä ei oikein odota, että joku alkaa käyttäytyä, on vanhemman aika pienessä ajassa keksittävä edes jotain, joka toimii.

Ymmärrän mainiosti tuon ap:n tempun. Itse en ole fyysiseen rangaistukseen turvautunut (enkä toki sitä kannata), mutta voin aivan loistavasti kuvitella, miten tuohon tullaan. Itseäni on lapsena tukistettu ja juuri se tukistaminen ei kyllä ole jättänyt yhtään mitään traumaa tai epäluottamusta. Siihen aikaan, kun minä olin lapsi, nimenomaan tukistaminen ja luunapit olivat vähän kaikilla vanhemmilla käytössä. Luulenpa silti, että tukistaminen on pitemmän päälle rangaistuksena tehoton ja huonokin (perustuu kuiteskin ulkoiseen auktoriteettiin jne.). Mutta turhan paljon nykyään vouhkataan just pienen tukistamisen vaaroista ja samalla unohdetaan ne todelliset riskitekijät lapsen elämässä, jotka usein sitten liittyvät siihen henkiseen puoleen, läsnäolon puutteeseen, jo varhaiseen vuorovaikutukseen jne.