Neuvolanlääkäri lähetti itkupotkuraivarit saaneen taaperon kotiin. Normaalia?

ihana provo kun jaksaa niin kauan olla mukana keskustelussa

Katsos kun kello tuli 21 ja taapero piti laittaa nukkumaan. Naapurilla kamalat perjantaijuhlat, joten ei ole helppoa.

 

Meillä oli muuten yksi lapsista aina melko vastahakoinen kaikkiin tutkimisiin ymv. Helpotti hieman isompana, kun sai hoitaa asian "itse", eli minä jäin taka-alalle. Kammoaa kyllä edelleen kuollakseen pistoksia ja verikokeita, ja on jo niin iso että kiinnipitely on tosiaan haastavaa! Mutta muuten hoituu hienosti lääkärireissut

 

Mä kuulemma pelkäsin lapsena hysteerisesti lääkäreitä. Sekä kaikkia muitakin valkotakkisia... Olin aina huutanut ihan paniikissa, kun vaikka kadulla oli kävellyt vastaan joku valkotakkinen.

Tämä tuli mieleen, kun käytiin useamman kerran tosi ikävissä kokeissa lapsen kanssa siinä puolen vuoden ja vuoden välillä. Kokeenottaja ei koskaan ollut pukeutunut hoitajavaattesiin ja kertoi, että valkotakkisten pelko on niin yleistä, etteivät halua ruokkia sitä.

 

[QUOTE="a.p";25939642]Olisi tehty se 1.5v tarkastus ja rokote. JOKAIKINEN kerta, kun ollaan oltu neuvolassa/lääkärissä, niin vauva/taapero on huutanut. Ilmeisesti vierastaa/pelkää? Ei tyynny millään kuin lähtemällä pois neuvolassa.

Kuukauden päässtä tilanne on ihan sama.[/QUOTE]

No miten se tarkastus olisi tehty, jos lapsi ei ole yhteistyökykyinen :O Ei lääkäri voi saada tolkkua lapsesta, jolla on itkupotkuraivari meneillään. Ei ole myöskään terveydenhuoltohenkilökunnan tehtävä rauhoitella lasta (se tuskin onnistuisikaan, koska he ovat kuitenkin vieraita), vaan se on vanhemman tehtävä. Rokotus olisi toki voitu väkisin antaa, mutta se ei olisi ollut kovinkaan järkevää tulevaisuutta ajatellen -millaisen käsityksen se olisi mielestäsi jättänyt lapselle käynnistä. Seuraavalla yrityksellä olisi varmasti ollut entistä vaikemapi saada lasta yhteistyökykyiseksi. Jos kuukauden päästä on tilanne sama, niin sitten taas annetaan uusi aika. Jos yhteistyö ei ala sujumaan, niin sitten on varmasti lisäselvitysten paikka.

Mietin vain (jos joka kerran on ollut tähänkin asti sama tilanne), että pelkäätkö itse lääkäriä/neulakammo tms. Lapsi kun vaistoaa hyvin herkästi vanhempiensa tunnetilat. Oletteko kokeilleet, että lapsi tulisi neuvolaan esim. isänsä, mummunsa jne. kanssa? Te voisitte myös harjoitella neuvolakäyntiä siten, että kävisitte vaikka etukäteen pariin otteeseen neuvolan odotustilassa leikkimässä (ette kävisi vastaanotolla siis). Tällöin lapselle tulisi positiivinen mielikuva neuvolasta ja paikat tulisivat tutuiksi. Sitten kun teillä on aika vastaanotolle, niin tulisitte paikalle vaikka puolta tuntia ennen, niin lapsi saisi rauhassa asettua ennen kuin menette lääkärille.

 

30 minuuttia odotti - oli todella kärsivällinen lääkäri.

Sun tehtäväsi äitinä on vaan saada lapsesi rauhoitettua, tai olla menemättä neuvolalääkäriin.

Sinä olet aina niin hemmetin ystävällinen ja kaikkitietävä. Alan ammattilaisia?

 

[QUOTE="a.p";25939708]...
Mikään muu ei ole auttanut rauhoitukseen kuin lähtemällä pois tilanteesta.

[/QUOTE]

olet siis itse opettanut lapselle, että kun tarpeeksi huutaa, pääse neuvolasta pois??? minä olisin ollut neuvolassa, kunnes lapsi rauhoittuu. ja lähtenyt kotiin vasta rauhallisen lapsen kanssa.

 

[QUOTE="a.p";25939723]No hei, otan tosiaan tuon sarkasmina, kuten sanoit. Kerro ihan oikeasti, mitä mä pystyn tekemään, kun lapsi ei millään lopeta raivareita?
Sylittely/leikkiminen/lempilelu/pipari ei mikään auta.

Raivarit loppuu, kun pääsee ulos neuvolasta.[/QUOTE]

Kumpi teillä on auktoriteetti: sinä vai lapsi? Kummalla on valta?

 

meillä keskimmäinen on tosi kammoinen neuvolassa kävijä..viimeksi saatiin vaan punnittua ja sanoi ettei enää toiste lähe neuvolaan.. ei paljon lahjomiset auta kun pitää päänsä toinen--

 

[QUOTE="a.p";25939737]Minä itse käsittelen sitä lasta, mutta lääkärin tehtävä on hoitaa ne muut hommat.
Miten mä pääsen sinne neuvolaan koskaan, jos lääkäri ei siedä huutoa/raivareita?[/QUOTE]

Kuuleppas nyt, ei kyse TODELLAKAAN ole siitä, että lääkäri ei siedä huutoa tai raivareita :headwall: vaan siitä, että ne tekee lääkärin työn MAHDOTTOMAKSI.

 

Ongelmaan auttaa varmaan vain aika...

Tosi vilkkaalta vaikuttaa kyllä tämä taapero, jos ei kerran edes kirjaa halua koskaan lukea. Itse yrittäisin kyllä varmaan rauhoittaa menoa jotenkin, minusta ei kuulosta hyvältä ajatukselta puhua papattaa taaperolle jatkuvalla soitolla, jotta hän kokisi saavansa huomiota, kuten kerroit tuossa.

 

[QUOTE="Vieras";25940032]Miten lapsille saadaan lääkäri tai hammaslääkärikammo opetettua tai mistä se tulee?

Mä olen lapseni opettanut päinvastaiseen. Meillä lapset tykkää käydä molemmissa lääkäreissä. Mä olen alusta asti tehnyt ne reissut niin, että ne on mukavia - vaikka eihän ne sitä oikeesti ole. Joka kerta, kun mennään lääkäriin tai hammaslääkäriin, mä vien lapset käynnin jälkeen leipomoon ja ostetaan jotain hyvää. Sitten kävästään lelukaupassa tai muussa kaupassa ja lapsi saa ostaa jonkun pienen lelun tai muuta kivaa.

Joo. Se lääkärikäynti voi tehdä kipeää, mutta auttaa, kun sen yhdistää johonkin mukavaan. Suosittelen. Tosin tuo pitää varmaan aloittaa ihan pienenä. Lapset ehdollistuu aika helposti [/QUOTE]

Sama meillä, joudumme käymään mm. 3 kk:n välein verikokeissa ja viime kerralla 1v 10 kk ikäinen ei inahtanutkaan, kun verikoetta otettiin. Samoin muut tutkimukset, esim korvat antaa katsoa ja on rauhallisesti ja hiljaa paikoillaan. Pienestä asti ollaan myös yhdistetty jotain mukavaa käynteihin, mennään syömään, puistoon, jätskille tms. Lapsi aistii äidin epävarmuuden ja hermostumisen. Jämäkkä ja rauhallisen päättäväinen äiti saa lapsen olon tuntumaan turvalliselta ja helpottaa hankalissa tilanteissa.

 

Käytte joka päivä sieelä neuvolan odotushuoneessa leikkimässä, jos ei kuukaudessa totu paikkaan niin lähetä se isänsä kanssa sinne lääkäriin.

 

[QUOTE="a.p";25940490]Pakottamalla. Mut minkäs teet, kun tulee lääkäri, joka ei sit suostukaan tekemään mitään. Ja tätä käyntiä piti jonottaa se 4kk ja taas se aika siirtyy.


Mä käyn ihan hyvin joka päivä ulkona, museoissa yms, koska ei se taapero siellä raivoa. Silloin kun itkee/raivoaa, niin poistaa syyn ja voila, taas on tyytyväinen.
Asetan toki rajoja, ettei saa tahtoaan aina läpi.[/QUOTE]

poistaa syyn... huhhuh. kyllä sen on oltava hiljaa tai poistettava itsensä.

 

Alun alkaenkin olet äitinä toiminut väärin. SINÄ päätät mitä tehdään ja ei tehdä. Tottakai lapsi raivoaa raivoamistaan, koska tietää, että sillä saa periksi. Kerran kun olet antanu hänen huudolleen periksi, niin siinä sitä sitten ollaan. Ja kyllä, vauvatki osaavat jo aika pienestä pitäen tämän touhun, kun sen hoksaavat.

 

Minulla on kolmen lapsen äitinä jonkin verran kokemusta lasten lääkärikäynneistä. Keskimmäiseni on vaikeasti autistinen, siis täysin ymmärtämätön eikä hänen kanssaan voi tehdä mitään sopimuksia, neuvotella eikä keskustella voi, eikä hän käsitä tämän maailman juttuja, ei ymmärrä terveyden/sairauden käsuitteitä...tmv. Hänen kanssaan alkaa olla jo tosi haasteet lääkärissä....silti : tutkittava on. Hänen tutkimisensa onnistuu lääkärin ja minun yhtistyöllä ja ymäärryksellä, jossain vaiheessa koon kasvaessa voi kaiketi olla edessä nukuttaminen joitakin tilanteita varten

Vanhempi päättää milloin lääkäriin mennään ja mitä siellä tehdään, se on selvä. Silti minullekin tuli tunne, että aloittajaa ymmärretään tahallaan väärin. Hän on äiti, joka kokee olevansa hankalassa tilanteessa kaikkensa yrittäneenä ja tulee tänne hakemaan vertaistukea/neuvoja ja saa mitä..? En tiedä, oikeassahan tavallaan vastaajat ovat, mutta nyt muista tuntuu, että aloittajalla on varmaan tosi paha mieli..asiat voi ilmaista niin monella tapaa.

 

poistaa syyn... huhhuh. kyllä sen on oltava hiljaa tai poistettava itsensä.

Minäkin oon sitä mieltä, että sen sijaan että poistaisi taaperon raivoamisen syyn (ts. antaisi lapselle periksi), kannattaisi opettaa lasta sietämään sitä syytä (ts. olla antamatta periksi, ja pikkuhiljaa lapsi tottuu).

 

Jos neuvolakäynnit on aina huutoa ja tiedät sen itsekkin että se on joka kerta sama juttu, niin miksi ihmeessä joka kerta toimit siellä samalla lailla lapsen kanssa? Ensin houkuttelet ja yrität leikin varjolla, vaikka tiedät ettei se toimi? Ensi kerralla yllätä lapsi toimimalla erilailla, ehkäpä lapsi yllätyksen vuoksi ei ehdi aloittaa raivariaan? Terv. myös erittäin tempparamenttisen tytön äiti.

 

Pidät väkisin paikallaan jotta lääkäri voi tehdä hommansa.

Ja sen jälkeen alatte harjoitella niitä tilanteita ja harjoittelette niin pitkään kunnes hommat sujuu. Mulla yksi erittäin tempperamenttinen tyttö eikä se ole IKINÄ silti käyttäytynyt noin. Alkavat raivarit olen puhunut HYVIN jämäkästi pois. 3v neuvolassa täti sanoi että on tyttö saanut oikean äidin kun saa homman toimimaan vaikkei tyttö olisikaan heti yhteistyöhaluinen.

Vai olet alkavat raivarit puhunut pois Ehkä se nyt ei sitten niin temperamenttinen ole kuin olet kuvitellut

 

En lukenut ihan koko ketjua, mutta oletko koettanut puhua lapselle? Tuon ikäinen tajuaa aika paljon, vaikkei vielä itse puhuisikaan. Meidän lapset nalkutan hengiltä ihan synnytyslaitokselta lähtien. En tiedä, mitä traumoja saavat, mutta selitetty niille on joka herran asia ja todella tarkkaan ja hyvin ovat aina käyttäytyneet. Jos joskus ovat sählänneet, selitystä on sitten tullut tripla-annos, ja ovat totisesti saaneet tuta, miksi niin ei pidä käyttäytyä. Yksi alkoi itse puhua vasta 3-vuotiaana, mutta ihan samalla tavalla siihen selitykset tehosi 1-vuotiaasta alkaen kuin muihinkin.

Joo samoilla linjoilla olen, että höpötystä lapsille, selitystä ja vielä kerran selitystä. Ihmeen pienenä ne asioita tajuaa, kun niille malttaa selittää. Suurin osa tuota ei vaan usko, ja itsekin edelleen hämmästyy joka päivä, vaikka jotenkin tuon asian jo tiedostaa

Vaikea tilanne, vaikea temperamentti -tai ehdollistunut lääkärikammo. En osaa antaa mitään täsmäohjeita, muutoin kuin että käydä asiaa lapsen kanssa läpi. Voisikohan terkka aloittaa mainitsemasi "siedätyshoidon", että ihan vaan käväisisitte hänen huoneessa useamman kerran ennen uutta aikaa?

Tsemppiä, toivottavasti tilanne paranee jatkossa!

 

[QUOTE="vieras";25940784]olet siis itse opettanut lapselle, että kun tarpeeksi huutaa, pääse neuvolasta pois??? minä olisin ollut neuvolassa, kunnes lapsi rauhoittuu. ja lähtenyt kotiin vasta rauhallisen lapsen kanssa.[/QUOTE]

Mä en yritä opettaa että tilanne on pelottava. Tiedän että lapsi voi saada tämän käsityksen jos äitikin hermostuneena lähtee tilanteesta.
Me ollaan monesti istuttu neuvolan odotussalissa, siellä rauhottuu, kun saa leikkiä. Kerroin jo aikaisemmin, et se itku alkaa kun pitää olla siellä lääkärin/terkkarin huoneessa. Siellä en ole koskaan ehtinyt/pystynyt tukahduttamaan itkua/pelkoa/raivoamista.

 

Olisit sanonut sille lääkärille, ettet pysty rauhoittamaan lastasi, mutta tehdään mittaukset ja rokotukset siitä huolimatta väkisin. Sinä pitelet kiinni. Tee ensi kerralla niin.

Lapsen pitää oppia, ettei hän saa huutamalla ja raivoamalla tahtoaan läpi, vaan sovitut asiat tehdään. Seuraavalla kerralla siis pitelet lastasi kiinni, etkä jätä kaikkea lääkärin kontolle.

 

Sitten soitat neuvolan tädille ja sanot että haluat tulla sinne hänen vastaanotolleen rauhassa - sillä tavalla että teillä tai hänellä ei ole mihinkään kiire. Että ehdit rauhoittaa lapsen siellä. Ja sillä kerralla voisi olla hyvä ettei siellä tehtäisi mitään temppuja.

Sitten jos siihen rauhoittamiseen menee ihan hirveästi aikaa, että esim. Tunnissa ei päästä mihinkään, täytyy miettiä muita konsteja. Onko otteesi lapseen/tilanteeseen oikea? Olisiko parempi että joku muu tulee lapsen kanssa?

 

Hassu ketju. Joku aika sitten oli ketju kiintymyysvanhemmuudesta, jossa äidit tuomitsi selkein sanoin kaiken kurinpidon ja pakottamisen ja korostettiin lapsen valtaa tehdä omat ratkaisunsa. Nyt (luultavasti osittain samat) äidit keuhkoaa, että ota siltä lapselta luulot pois, kuka teillä määrää?!?! Sori vaan, mutta välillä tuntuu että osa keuhkoaa sen keuhkoamisen riemusta

 

Tässä kanssa yksi äiti joka on onnistunut opettamaan esikoisensa sairaala/lääkärikammoiseksi. Ihan sillä että antoi hoitajan ottaa sen verikokeen ilman emlaa. Kyllä olen katunut ja sen jälkeen ei yhdeltäkään lapselta ole verikoetta ilman emlaa otettu, jos se on hoitajalle ongelma niin vaihdetaan hoitajaa tai jätetään verikoe ottamatta, yksinkertaista.

Esikoiselle tuokaan ei enää auta, rauhoittava lääkitys on ainoa mikä toimii ja jossain määrin tottuminen. Mutta siis pakolliset toimenpiteet tehdään nopeasti ja loput kätetään tekemättä, joskus osa lääkärintarkastuksesta hoidetaan myöhemmin puhelinajalla.

Itse olen pitänyt kiinni sen minkä olen pystynyt, jossain vaiheessa meni siihen että mies hoiti noita kun hänellä on enemmän kokoa ja voimaa pitää poikaa. Toisinaan tarvitaan hoitajan apua, 7v täysillä vastaanpistävä kaveri ei ole enää kevyt pidettävä. Varsinkin jos on kysymys tarkkuutta vaativasta toimenpiteestä.

Kehitysvamma on niin syvä ettei etukäteen puhumalla rauhoittelu auta, vaikka sitäkin tehdään. Valopäille tiedoksi että kyllä, lääkärireissut yhdistetään kaikkeen kivaan; jäätelöllä käyntiin, uimareissuun, "hoplop":iin yms. Kivat jutut on kivoja mutta lääkäri ei.

 

Meillä poika on aina neuvolassa inhonnut sitä riisumista. Muuten on mennyt ok. 1,5-vuotisneuvola meni aika huutamiseksi sen jälkeen, kun oli mitattu ja punnittu. Ei meinannut rauhoittua millään. Saatiin kyllä tutkittua perusjutut, mutta mitään palapelejä sun muita lääkäri ei edes yrittänyt. Voisiko teillä myös se pelkässä vaipassa olo / alastomuus jotenkin siellä neuvolassa pelottaa/ärsyttää lasta? Tsemppiä. Kurja, että aika siirtyi.