Pikkukakkosta odottavat :)

Kiitokset kaikille tervetulotoivotuksista! :)

Diiselikissa ja anu84, onnea sykkeiden kuulumisista. :heart: Ihanaa, että kaikki on hyvin! Erityisesti diiselikissan puolesta täällä jännäilin, kun sulla oli sitä tuhrua ja jomotteluakin.

Snowfairylle tervetuloa minunkin puolesta!

Ite täällä mietiskelen, että mahtaako jäädä kemialliseksi tämä plussa. Testiviiva oli kyllä vielä aamulla vahvistunut, mutta tulee jonkun verran vuotoa. Hmph, ärsyttävää. No, tiedossa on siis varmaankin pari päivää odottelua ja testailua, että lähteekö tummumaan vai vaalenemaan... Ei se ihan katastrofi olisi tuonne kuumeilupuolellekaan palata, mutta tietysti olis kivempi pysyä täällä!
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
diiselikissa ja anu84 ihanaa sykkeet löytyivät! onneva!:flower: :)

tervetuloa taas uusille!

tiipula peukutetaan ettei jäis kemialliseks!

Tuntuu niin erilaiselta tää kakkosen odotus kun on jotenkin paljon rauhallisempi ja tyynempi kun ekalla kerralla. Mitään vauva juttujakaan ei tee mieli ostella kun kaikki on nätisti vintillä odottamassa esikon jäljiltä. Lisäks en ole tuijotellu olematonta mahaa niinkuin esikoisen alkuodotuksessa vaan ajattelin heti et eihän se näy kun vasta viikoilla 20+ tai jotain.mun maha oli kokonaisuudessaan aika simppeli ja mukava loppumetreilläkin :) eikä kukaan ois tajunnu raskautta jos en ois alussa ite kertonu. Nyt ei oo kiirettä kertomisenkaan suhteen vaan mietinkin jos antais mennä rakenneultraan ja sit vasta kertois. Ihan eri fiilis siis kun esikoisen vauvahuuruisessa odotuksessa. kai musta on tullut lunkimpi tai sit tää ei vaan oo enää niiiin jännää enää kun tietää mitä on edessä.

Aurinkoa toivon ja kaikille aurinkoisia odotuspäiviä=)
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
kertomisesta: Meillä ollaan kerrottu molempien porukoille ja kahdelle mun ystävälle :) sekä jouduin töissä sanomaan mun pomolle :D Muille ei meinata kertoa ollenkaan, huomatkoon sitten kun on huomatakseen. :)
Taikamaailma: Aika jännä että sulla menee noin päin, musta tuntuu että oon enempi hermona kun ensimmäisellä kerralla ;)
Tiipula: Alkuraskauden vuodot ovat kyllä aika yleisiä :) Toivotaan että myös siellä harmittomia!

Omppu ja pähkylä 6+5
 
Kertomisesta juteltiin tuossa miehen kanssa ja hän sanoi, että eiköhän me pari kuukautta odotella sen kanssa ainakin, eikös me viimeksikin tehty niin. Ei tehty ei, varmaan 5+jotain kerrottiin jo vanhemmille ja mies lörpötteli muutamalle kaveripariskunnallekin samoihin aikoihin. :D No ehkä se tällä kertaa on ihan hissuksiin kun on pientä epävarmuutta ilmassa.

Hermoilu on mulla jotenkin hiukan kovempaa nyt kuin esikoisen kanssa. Varmaan mä olin silloin niin autuaan tietämätön. Esikoista odottaessa kaikki menikin ihan mainiosti, ei siis olis periaatteessa mitään syytä hermoilla nyt sen enempää. :D

Vuodot alkuraskaudessa on toki yleisiä, mutta hitsi vieköön, niin ärsyttäviä. Nostattaa kumminkin sitä epävarmuutta ja sitten sitä yrittää kuunnella itseään ja miettiä, että särkeeköhän mua nyt jostain ja jos särkee, niin mitä sitten pitäisi tehdä. Plaah. No, ei tää nyt ainakaan ihan kemialliseksi tainnut jäädä, kun pikku vuodosta huolimatta haamusta on tullut ihan kunnon viiva viimeisen viiden päivän aikana. Saas nähdä, miten käy!
 
Morot pitkästä aikaa!

Laiskahkosti käyn välillä tekstejä lukemassa ja vilkuilemassa, itse en ole jaksanut kirjautua aikoihin.

Nyt piti tulla varta vasten onnittelemaan Rukka Peikko Takkutukkaa! Onnea!!!

Onnea myös plussanneille! Täällä voidaan hyvin. Aika juoksee ja viikot vähenee.

Krumeluu rv 30+2
 
Kiitoksia onnitteluista <3 Ja ihanaa odotusta kaikille :) Mie kyllä käyn lukee ja jännäilee teidän kuulumisia :) En vielä tiedä jatkanko kirjoittelua tuolla syntyneiden puolella, katselen ja haistelen vähän ilmapiiriä ensin ;)

Synnytystarinan voi käydä lukee tuolta kesäkuisten2012 pinkasta sivulta 19 ken haluaa, en viitti samaa tekstiä tähän kopsailla :)

Peikko ja poika
 
Rukka-PeikkoTakkutukka Onnea onnea ja ihanaa vauvantuoksuista
arkea sinne :flower:

Heissuliveissuli kaikille :wave: Varovaisesti tulin kurkkimaan ja ilmoittautumaan
mukaan joukkoon iloiseen :D Tuolla kuumeilijoiden puolella ollaankin monen kanssa jo
samaan aikaan oltukin, kiva kun on tuttua porukkaa =) Meillä yk10 toi tärpin tullessaan.

Listoille Meliah 3.3.2013 Aika epätodellinen olo on koko ajan. Oireina on pientä mahanippailua ja ajoittaista selkäjomotusta ja lyhyitä eto-oloja. Myös tissit ovat hieman pinkeän tuntuiset. Jotenkin kirjoitettuna nyt näyttää että onhan noita, mutta minua
huolettaa nimenomaan oireiden vähyys. 4 First Signalin testiä olen tehnyt, ja tummentunut viiva on kerta kerralta. Ehkä minä nyt rentoudun ja olen raskaana
ainakin toistaiseksi, oireita odotellessa :LOL:

Meliah 4+5
 
Viimeksi muokattu:
Nopponen
Tervetuloa tännekin puolelle meliah! :)

Rukka-PeikkoTakkutukka : Toivottavasti arki alkaa sujumaan hyvin siellä uuden perheenjäsenen kanssa. Kävin lukaisemassa synnytyskertomuksesi ja esikoisen synnytys palasi elävänä mieleen... Noh jospa siitä selviää... Onhan minulla taas 8 kk aikaa totutella ajatukseen. (Jäi pikku kammo esikon jälkeen melko pitkäksi aikaa... :()

Täällä aloitellaan kesälomaa edelleen nuhassa ja yskässä mut kuume on poissa, onneksi. Huomenna siis suuntaamme kesälomareissulle ja ollaan niin pitkään ku ilimoja piisaa ja emännän allergia sallii ( mökillä ei oo helppoa ilman lääkkeitä ku saunotaan järviveellä jne... :()
Lisäksi ressaa vähä ku tuun varmana jäämään kiinni osalle mieheni sukua tästä raskaus asiasta... Saunajuomien juomisen ja tupakoinnin oon lopettanu just ennen kesälomaa, joopa joo! :LOL: Minut tuntien mikään selitys ei auta... Oisin vaan halunnut pimittää vähintään sinne 10+ viikoille mut ei kai se auta. :( Pitää asennoitua niin et myös ikävät uutiset on sit vaan kerrottava isommalle porukalle. Enhän oo varma ees onko siellä ketään ku ultra vasta monen viikon päässä. :( Onko muilla hankalampaa ollu pitää salassa nyt kesäaikaan ku esim. talvella? Esikon aikaan se oli ihan helppoa ku aloin ottaan lokakuussa, kukaan ei kyselly mitään... :)

Mut se minusta! Palaan taas palstailemaan heti kun kotiudutaan, nyt pakkaamaan...
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille. :wave:

Omassa olotilassa ei muutoksia. Ekaa ultraa odotellaan. Aika tuntuu kulkevan tosi hitaasti. Tyttö on kohta ollut 2 viikkoa isänsä luona. Sunnuntaina käydään hakemassa, on sitten 2 viikkoa meillä. Eipähän aika tule sitten pitkäksi. Nyt on saanut olla aika paljon yksin, kun mies on töissä ja sen lisäksi käy iltaisin ja viikonloppuisin kaverin apuna omakotitaloa remontoimassa. Ompeluhommia on saanut tehdä rauhassa. Tulevalle pienokaiselle pehmoleluja ja tilkkutäkkipeittoa, sekä muuta mitä vain tulee mieleen.

E & pippuri 9+2
 
Heippa!

Minäkin ilmoittaudun tänne vaikka nykyään tuntuu että olen kauhean huono palstailija kun tuo esikoinen vie kaiken ajan... jokatapauksessa mulle saa laittaa seuraavat tiedot
Sannuli --- Satks ---- poikalupaus LA 12.10.2012
Täällä on muutama tuttukin, kiva nähdä että anulla on tärpännyt ja ilmeisesti kaikki on hyvin :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: anu84
Sannuli eikös me oltu samassa lokakuisissa, ennenkun mulle kävi miten kävi maaliskuussa! Joo kyllä kaikki ainakin nyt on hyvin, neuvolassa ti löyty sydänäänet, mutta kotidopplerilla en ole vielä löytänyt, ja en paniikkia pidä asiasta, kuitenkin syke luku ponkaisee siinä aina välillä tietyssä kohtaa lähemmäs 160, että uskon että on pienen sykkeestä kyse! :) Kun nyt vain pääsisi kunnialla loppuun saakka!

Anu ja pienoinen 10+5 :heart:
 
raskauden kertomisesta kerrottiin miehen äidille samana päivänä,kun kävin ensimmäisen kerran neuvolassa,ihan siitä syystä,kun eräs anopin naapuri sattui samaan aikaan käyttämään omaa lastaan neuvolassa,niin johan siitä sitten olisi juoru kulkenut naapuriin saakka,aateltiin,että on parempi kertoa itse,ettei sitten suutu.. Ja muille kerrottiin sitten kun ensimmäinen ultra oli ohi ja sain varmistuksen lasketulle ajalle :)

omppuf onko vointi yhtään parempi ja joko kovasti ultra jännittää?? Mulla ensviikon ke neuvola,jossa nään tyypin ja sit taas siitä vajaa viikko niin on rakenneultra,kyllä hirvittää,että kaikki olis kunnossa!!

Nopposelle toivottelen olon parantumista,ei tosiaan oo kiva lomailla sairaana.. :/

taikamaailma täälläkin yks joka hermoilee ainakin sata kertaa enemmän kun esikoista odottaessa ja ei oo mitään syytä edes!! Tai no kadoksissa olevat liikkeet välillä hermostuttaa,mutta jospa ne voimistuis,kun eilenkin mahallaan ollessa ne tunsin.. :)

onnea meliah ja tervetuloa,laittelin sut listalle.. Synnytyssairaala jos tahot lisätä?? Ei tietenkään pakko. Teitä tuntu olevan jo kolme 3.3. LA:ta :)

Emma millonkas sulla olikaan eka ultra?? Onko pitkä aika vielä jännäiltävänä?? Voi kun itekin osais ommella,tekisin vaikka mitä kaikista ihanista retro-kankaista!

tervetuloa sannuli!! :) Mikäs sun vointi,onko raskaus mennyt tähän asti hyvin?

ON: Tissit sitten päätti alkaa vuotamaan rv:tä 19+2. Että jee,en tykkää yhtään nukkua liivit päällä ja pakkohan se on taas alkaa,että ne liivinsuojat pysyy paikallaan.. Muuten täällä on vietetty melko masentavia hetkiä,kun ei niin mitään tekemistä ja uloskaan ei viiti mennä. Eilen kävin pitkästä aikaa lenkillä,kun ilmojen takia oltu tosiaan sisällä,niin johan joka paikkaa kolottaa.. Häpyluu ja selkä on pahimmat. Miten ihmeessä mä selviän tän raskauden kans loppuun asti,jos nyt oon jo näin rikki pienen lenkin jälkeen?? Oliskohan muuten parempi vain sinnikkäästi lenkkeillä,menisköhän tuo häpyluun särkeminen sillä ohi,että onko tää vain harjotuksen puutetta,vai paheniskohan se vain?? Pitää vissiin kokeilla.. Kun ei tää oo kivaa,että sit kun inspaa lenkki,niin sit on niin rampa,ettei kärsi tuota esikkoa kanniskella..

Ja ja.. Mitäs muuta? No ei tuu mieleen taas,vaikka äsken pyörikin jokin asia mielessä..

Ainii,Galluppia: Mitä suunnittelitte,että teette toisella tavalla tulevan kakkosen kohdalla?? Siis esimerkkinä mun,että meinaan alusta alkaen YRITTÄÄ ainakin,että nukutan omaan sänkyyn,enkä ottais viereen ollenkaan kuten esikon kanssa tein ja piti opettaa nukkumaan omassa sängyssä ja jos maito riittää,meinaan kokeilla 6kk täysimetystä,mutta nää kaikki ilman stressiä,että JOS onnistuu :)

Taiska ja muru 19+2
 
meliah paljon onnea plussasta!!:flower:

omppuf meillä on varhaisultra samanapäivänä :) aika tuntuu matelevan tooodella hitaasti..

nopponen mulla on kans tosi vaikee salailla raskautta varsinkin kaikissa kesän juhlissa, kaikki tietävät et mulle siideri maistuu ja se on varma kiinnijääminen jos en ota :/ pakko kertoa syy sillä tekosyyt tai valehtelu esim. antibiooteista ei mee läpi. harmi kyllä.

(.) epäilys koko raskaudesta nostanut itsensä pintaan, tuntuu siltä et kaikilla muilla on edes jotain pientä oiretta tai jollain jopa maha kasvaa näin pienilläkin viikoilla, mutta mulla ei mitään..Ei ollu esikonkaan kohdalla mutta nyt jotenkin iski epäluulo ja se hitsin varhaisultra on vasta viikon päästä :( kummallinen tää naisen mieli kun just äsken olin luotavaisin mielin ja nyt rupesin vainoharhailemaan. Keskeytynyttä keskenmenoa tai tuulimunaa tässä mietin sillä mitään vuotojakaan ei ole. pitkä tulee ensiviikosta ja suunnittelin jo mahdollisen negatiivisen ultra tuloksen jälkeistä elämää. Lempparibändini keikalle aion ostaa lipun ja lähtee sit siitä ultrasta parin päivän päästä keikalle bilettämään jos ei masussa ketään ole.:) Eli siis jotain kivaakin tiedossa jos nyt ei onnistanu. Mut joo raskaana ainakin vielä viikon :D

Ihanaa ja lämmintä heinäkuuta kaikille pikkukakkosta odottaville mammoille!

taikamaailma ja hapsi2 6+1
 
taiska mä ajattelin toimia samalla tavalla kun esikonkin kanssa, koska koin melkeen kaiken osuvan nappiin, mut koitan olla lunkimpi enkä saa sätkyä jos vauvalle tulee hieman lämpöä tai vatsavaivaa. (esikolla kun mittasin 37,jotain niin olin viemässä yöllä päivystykseen:LOL:) kestovaippojakin ostin ison kasan mutta käyttämättä jäivät joten niitä vois nyt sit käyttää ihan oikeesti. Esikko pitää kyl opettaa omaan sänkyyn ennen vauvan tuloa, nukkunu nyt meidän vieres 1,8v. ja jouluun mennessä vois opettaa omaan sänkyyn et sit helmikuus vauva mahtuu taas meiän viereen.
 
Tervetuloa Sannuli! Ja onnea poikalupauksesta :)
anu: Hyvä että oot saanu sykkeen metsästettyä edes vähäksi aikaa kotonakin, vaikka harvoimpa ne kuuluu ennen kun on yli 12 viikkoa :)
Taiska: Ihanaa että pääsette vähän kurkkailee :) Kyllähän siitä np-ultrasta jo aika hyvin osviittaa saa siihen että kaikki olis kunnossa! Toivotaan että kaikki varsin mallikkaasti :).
Taikamaailma: Toivomme siis että päivä sattuu olemaan molemmille oikein onnenpäivä!!! :D Piinailu jatkuu ;)
Galluppiin: En oikeestaan muuta vaihtais, olisin stressaamatta imetyksestä. Laittaisin pienen nukkumaan omaan sänkyyn (meidän sängyn viereen) heti alusta asti :) Saas nähdä miten toteutuu ;)

(.) Edelleen sama jatkuu, nyt tänään ei ole onneksi tarvinnut laatoittaa :) Pikkuhiljaa olo kohenee, vaikkakin kaikki paha olo oli hyvin toivottua ;). Tänään oon ollu oikein ahkera ja siivosin koko kämpän, kävin lenkillä ja leivoin jopa teeleipiä <3 Mitään muuta ei oo tässä viikolla oikein saanut alas kun lihaa, juustoa ja jäätelöä. Kaipailis jo salaattia ;)

7+1
 
omppuf: tsemppiä sinullekin odotukseen.

taiska87: 18.7. on eka ultra. Vielä joutuu odottelemaan. Mie ompelen paljon kierrätyskangaista (vanhat vaatteet, verhot yms. käy) ja monet niistä on retroa. Kirppareilta löytyy yllättävän paljon hyväkuntoisia kangaita. Enkä ole mikään mestariompelija, enkä muutenkaan käsitöissä. Mutta yritys hyvä kymmenen ja intoa riittää.

ON: Käytiin tänään hakemassa tyttö isältään. Matkaa tuli n. 100 kilometriä yhteen suuntaan. Ei tainnut tuo autossa istuminen tehdä hyvää. Kohtua nipistelee aika kivasti.
Yhdet housut laitoin jo jemmaan, kun napit eivät menneet enää kiinni. Jonkin verran on vatsa pyöristynyt.

E & pippuri 9+4
 
Kiitos onnitteluista kaikille :heart:

Galluppiin Ehkä enemmän rentoa meininkiä yritän vaalia. Esikoisen kanssa on kohtuu aikataulutettua oleminen ollut, mutta toisaalta se on kyllä sopinut meille hyvin. Mutta vähän siis yritän löysätä pipoa :LOL: Ja en pihtaa lisämaidon antamisessa seuraavalla kerralla, jos samanlaiset oman maidon riittämättömyys-oireet ilmaantuu.

Minä kärsin täällä edelleen oireettomuudesta ja olen saanut nyt päähäni tämän olevan tuulimuna : / Varhaisultraa odotellessa, siihen on vielä ikuisuus, vasta kuun lopulla.

Meliah 5+1
 
Viimeksi muokattu:
anu84 Oo, se on kyllä ihana ääni :heart: Voi kumpa tämä minunkin raskaus etenisi niin että ne maailman upeimmat jumps,jumps,jumps äänet kuulisin ja kaikki menisi niin kuin pitääkin. Hei, sullahan on viikkoja jo nuin paljon, pääsetkö jo kohta kurkkimaan Pienoista nt-ultraan?

Minä tein tänään digitestin, joka näytti tulosta raskaana3+. Hetken olin helpottuneen onnellinen, sitten jostain typerästä syystä menin googlettelemaan tuulimunasta ja sinne hävisi helpotus :stick: Siis on tämäkin. Eka kuumeilet ja toivot ja petyt ja haaveilet kuukausikaupalla. Sitten plussaat, olet onnesta sekaisin, mutta kohta valtaa pelko joka meinaa viedä pohjan kaikelta onnelta

En nyt ihan oikeasti ymmärrä itseäni. Ei esikoisen kohdalla ollut tälläistä pelkoa, uskoin vain onnesta soikeana että kaikki menee hyvin. Ja kaikki meni hyvin. Ehkä nyt toisen kohdalla jotenkin tiedostaa selkeämmin, että mitä kaikkea on luvassa jos kaikki menee hyvin, ja mistä joutuu lupumaan, jos kaikki ei mene hyvin. No, ei tässä oikeasti auta kuin odotella ultraa. Nyt näin alussa jo tämä alkaa, odottavan aika on piiiitkä :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: anu84
Sannuli Tervetuloa tähänkin pinoon! Kiva kun löysit meidät. :) Toivottavasti teidän pienellä on kaikki hyvin masussa.

meliah Suuren suuret onnittelut plussasta! :heart: Mähän sanoin, että tässä kuussa tärppää. ;)

anulle onnittelut sykkeistä! :heart:

Omppuf Kiva, että vointi kohenee! Tuo alkuraskauden huonovointisuus & väsymys on kyllä niin kokonaisvaltaista, että paljon mielummin kärsin näitä loppupään vaivoja. Jos vähän supistaakin, niin se helpottaa levossa, mutta sitä huonoa oloa ei saa pois millään. Mutta sitten tosiaan iskee stressi, jos liian aikaisin helpottaa olo. :D Ikinä ei ole hyvä! Mulla tässä raskaudessa pahoinvointi loppui yhtäkkiä joskus rv9 tienoilla, vain alkaakseen uudelleen rv12. Olin ihan epätoivoinen!

Taikamaailma Ei mullakaan ollut käytännössä mitään oireita vielä rv6+. Paitsi menkkojen poisjäänti. Loppujen lopuksi se oireettomuus tai oireellisuus ei kuitenkaan paljon mitään kerro. Tsemppiä ja koita olla luottavaisin mielin! :hug:

Galluppiin vastailen samaa kuin muutkin. Toisen kanssa aion ottaa rennommin! Mun master plan on laittaa vauva jo synnärillä kantoliinaan ja antaa olla siellä niin kauan, että lähtee itse käveleen. Välillä vaan tissi suuhun. :D En myöskään aio antaa enää muiden mielipiteiden vaikuttaa omiin kasvatusvalintoihini vaan teen just niinkuin sopii parhaiten meidän perheelle. :) Ekan kanssa sitä oli niin herkkä muiden sanomisille...

(.) Aloitin rautakuurin kun hengästyttää koko ajan ihan hitosti ja tuntuu, että sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Hemoglobiini oli vielä pari viikkoa sitten siellä sairaalassa mitattuna 120, mutta kun mun hemppa huitelee normaalisti 140-150 paikkeilla, niin eron kyllä tuntee. Nyt varsinkin kun palasin eilen saikulta töihin ja pitäis taas jaksaa kävellä pidempiä matkoja (JA pysyä hereillä töissä |O ).

Vauveli on edelleen perätilassa ja kaikki potkut tulee tuonne ihan alavatsalle, yleensä just makeesti tuohon virtsarakon seuduille. :stick: Mutta jospa pieni jossain vaiheessa armahtais mammaa ja kääntyis raivotarjontaan. Vauvalle on myös tullut ihan selvä päivärytmi. Esim alkuillan aina nukkuu ja aloittaa yleensä 22-22.30 maissa hillittömät iltazembalot. Hassu otus! :heart:

Voi apua, nyt taas vaihteeksi pissalle ja sitten takas töiden pariin.

Lumi & murunen 27+1 (joko nyt on 3. raskauskolmannes?)
 
Aamupalaksi lettuja, joita paistettiin eilen. Ei tehnyt mieli syödä muuta. :ashamed:
Muutenkin nuo syömiset on olleet vähän mitä sattuu. Alku viikoilla teki mieli vain rasvaisia ruokia, leipä ei maistunut välillä juuri ollenkaan, kahvista puhumattakaan. Sitten parin viikon ajan söin hirveesti hedelmiä. Nyt onneksi on tasapainottunut.

Galluppi: En oikein osaa sanoa mitä tekisin toisin. Kantoliinan aion hankkia nyt heti. Harmi kun möin aikanaan sen. Maalaisjärjellä mennään tulevankin pienokaisen kanssa.

Anoppi oli kysellyt mieheltä milloinka me ruvetaan yrittämään vauvaa. Oli ollut hyvin lähellä, että mies ois kertonu. Mutta kun sovittiin, että ultran jälkeen vasta kerrotaan.

E & pippuri 10+1
 
Hei kaikille!

Täällä myös eräs juuri plussannut. LA lienee 14.3. tässä vaiheessa. Meillä on ennestään poika 2v. Synnäristä ei vielä varmuutta, vahvistelen sitä myöh.

Seurailin jo tuolla kuumeilupuolella pikkukakkosten kuumeilupinoa, ja tarttuihan se plussapuhuri minuunkin. :) En siis kirjoitellut, mutta koska seurasin palstaa, tunnutte monet jo tutuilta. Toiv huolitte nyt mukaan täältä taustalta.

Edellinen raskaus oli todella helppo. Toivottavasti tämäkin. Aika näyttää... Toistaiseksi on ollut nippailuja ja muita tuntemuksia alavatsassa, ei muuta.

Palaan asiaan, kun pääsen koneelle kirjoittamaan puhelimen sijaan...

Kuunalle ja pikkuinen 4+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: anu84

Yhteistyössä