Poppaskonsteja avoimin mielin kokeilevat pinoon!

nyt on kaks kiertoo nautittu vitamore-tabletteja. eroo oon kyl huomannu: halut tullu takas (oli kauan hukassa) valkkari lisääntyny ja oviksen aikaan tuntuu nippailu ehkä hiukan enemmän =)

siin vaan lukee,ettei saa raskauden aikana syödä niitä,siks tauolla oviksen jälkeen :whistle:
 
Mulla on takana neljä keskenmenoa eikä yhtään onnistunutta raskautta. Aina ennen kuukautisia alkaa tiputteluvuoto (jopa 10 vrk ennen). Kolmannen keskenmenon tehtiin kovasti kaikenlaisia testejä, mutta mitään "vikaa" ei löydetty. Neljännen keskenmenon jälkeen lääkäri halusi, että aloitetaan pistämään Gonal-f:ä, jotta saataisiin aikaiseksi kunnollinen munasolu. Yllätys, yllätys, sen avulla ei tapahtunut mitään. En siis ovuloinut lainkaan. Olen julkisella puolella hoidossa, joten tällä hetkellä on kesätauko eikä mitään tapahdu. Nyt olen kovasti tutkiskellut jotain vaihtoehtohoitoja ja olen päättänyt mennä homeopaatin vastaanotolle. Aika on siis varattu maanantaille. Katsotaan, mitä kaikkea luonnontuotetta hän käskee ottamaan. Puhelimessa hän mainitsi, että tällä hetkelläkin hänellä on asiakkaana muutama ihminen, jotka ovat myös kärsineet keskenmenoista ja ovat tulleet hänen vastaanotolloon. Luontaistuotteiden avulla ovat saaneet raskauden kestämään...
 
Minulla on ollut jo pidemmän aikaa toiveilussa mukana erilaiset vitamiinit. Toisinaan kyllä tulee taukoja niiden syömisessä, kun aina ei jaksa olla aktiivinen... usein kuitenkin tulee ihan monen kuukauden pätkinä otettua säännöllisesti tabletit.

Minä syön 2 erässä päivänaikana vitamiinit.
Tällähetkellä syön
- Omega 3 kapseleita (merkkiä en muista)
- magnesiumia
- B-vitamiinia
- sinkkiä
- kromia
- c-vitamiinia

täytyisi varmaan lisätä listaan se D-vitamiini, kun kärsin tuosta pco:sta. Jos se auttaisi. Ja vehnänalkioöljy ottaa takaisin käyttöön.

Mies syö sinkkiä, omega3, magnesiumia ja B-vitamiinia.

Täytyisikin googletella ne vitamiinit, jotka miehelle olisivat hyväksi. Jossain oli sellainen sivusto, jossa kerrottiin miehen hedelmällisyyden maksimoinnista...
 
iloksi > Tarkoitat varmaan tätä sivustoa: http://metku.net/~pesu/hedelmallisyydenmaksimointi.php Tuolla on ihan yleisesti hyviä vinkkejä siihen, miten voi itse vaikuttaa hedelmällisyyteensä ja parantaa raskautumismahdollisuuksia. Kannattaa laittaa kirjanmerkkeihin. :)

Olipas hyvä lukea nämä uudelleen läpi ja palauttaa mieleen muutama kikka. Tyrnejä mulla on pakkasessa viime kesältä ja kohta tulee lisää, joten taidan aloittaa kuurin uudestaan. Monivitamiineja ja omega3 (+A, D ja E) syön edelleen sekä kromia (makeannälkää helpottamaan). D-vitamiini on näin kesällä vähän unohtunut, kun auringostakin saa. Sen olen nyt yrittänyt iltaisin muistaa. Helokkiöljy ja vehnänalkioöljy on tutustumisen kohteena, koska en osaa päättää kumpaa ostaisin. Hiuksia lähtee paljon, joten siihen haluaisin apua hormonitoiminnan tasoittumisen lisäksi.
 
riittääköhän berokka ja rautavalmisteet? oon vähän empiny tuon monivitamiinin ottamista ku siinä on sitä A:ta, mut oliko se A sellanen mitä piti välttää?
En oikeen tiiä miten tuota ukkoa sais petrattua, mutta tupakkalakko vois tehdä meille molemmille hyvää. mitähän vielä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja soleigh:
riittääköhän berokka ja rautavalmisteet? oon vähän empiny tuon monivitamiinin ottamista ku siinä on sitä A:ta, mut oliko se A sellanen mitä piti välttää?
En oikeen tiiä miten tuota ukkoa sais petrattua, mutta tupakkalakko vois tehdä meille molemmille hyvää. mitähän vielä?
Itse napsin raskaana oleville ja raskautta yrittäville tarkoitettua monivitamiinia. Siinä ei ole A:ta. Omega3-kapseleissani A:ta on, mutta aikomukseni on jatkaa tuon merkin syöntiä raskautumiseen saakka ja vaihtaa sitten pelkkään omega3-valmisteeseen. Ymmärtääkseni kyseistä vitamiinia ei tarvitse välttää raskautta yrittäessä, kunhan määrä pysyy kohtuullisena. Raskaana ollessa sen sijaan kannattaa olla tarkempi, että vitamiinin saanti pysyy niukkana. Jollakin saattaa olla parempaa tietoa.

http://metku.net/~pesu/hedelmallisyydenmaksimointi.php Tämä taas muistutuksena eli tuolta löytyy vinkkejä hedelmällisyyden maksimointiin. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja macy gray:
Alkuperäinen kirjoittaja soleigh:
riittääköhän berokka ja rautavalmisteet? oon vähän empiny tuon monivitamiinin ottamista ku siinä on sitä A:ta, mut oliko se A sellanen mitä piti välttää?
En oikeen tiiä miten tuota ukkoa sais petrattua, mutta tupakkalakko vois tehdä meille molemmille hyvää. mitähän vielä?
Itse napsin raskaana oleville ja raskautta yrittäville tarkoitettua monivitamiinia. Siinä ei ole A:ta. Omega3-kapseleissani A:ta on, mutta aikomukseni on jatkaa tuon merkin syöntiä raskautumiseen saakka ja vaihtaa sitten pelkkään omega3-valmisteeseen. Ymmärtääkseni kyseistä vitamiinia ei tarvitse välttää raskautta yrittäessä, kunhan määrä pysyy kohtuullisena. Raskaana ollessa sen sijaan kannattaa olla tarkempi, että vitamiinin saanti pysyy niukkana. Jollakin saattaa olla parempaa tietoa.

http://metku.net/~pesu/hedelmallisyydenmaksimointi.php Tämä taas muistutuksena eli tuolta löytyy vinkkejä hedelmällisyyden maksimointiin. :)
kiitos :flower:
 
Mulla on vähän kaikenlaista käytössä. =) Olis kiva kuulla lisää muidenkin kokemuksia! Mulla on kierto aina ollut pitkä ja aiemmin diagnosoitu PCO, mikä verikokeiden perusteella osoittautuikin vain PCO:n kaltaiseksi tilaksi (ei ovulaatiota, mutta kaikki hormonitasot alkukierrossa normaalit). Nyt yritän luonnollisesti tasoittaa kiertoa, joskin pian varmasti myös tehokkaampia apuja käytössä.

Nyt:
- Akupunktio ja kiinalaiset yrttilääkkeet, nyt pari kiertoa ollu käytössä
- Super annos D-vitamiinia (lääkäri määräsi 100 mikrog, koska tasot mulla alhaiset)
- B-vtamiini-valmiste (sis. kaikki B-vit mm. foolihappo)
- Sinkki
- Magnesium-kalsium
- Maca
- Arginiini
- Helokkiöljy
- Kylmäpuristettu kookosöljy (kilppariarvot alarajan tuntumassa)
- Viikonloppuna ostin myös Gelée royale kapseleita ja Spiruliinaa, joita alan popsimaan
- Ruokavalio: alkoholi, sokerit ja valkoiset viljat minimissä, paljon kalaa, pienet ateriat säännöllisesti
- Homeopatiaa kokeilen nyt myös
 
Loistava aihe. Itellä yk 3 menossa ja ovulaatiota odotellaan ja tikutetaan juuri saapuvaksi =)

Mä käytän tällä hetkellä omega 3 kapseleita ja foolihappoa. Sekä greippimehua iso lasillinen joka aamu. Täytyypä tutkia noita teidän käyttämiä lisiä jos lisäis jotain
 
Mielenkiintoinen ketju!
Tässä tuli vastaan monta sellaistakin asiaa, joita olen ihan muissakin merkeissä ajatellut ottavani mukaan yleensäkin terveisiin elintapoihin. D-vitamiinin lisäys olisi varmasti paikallaan ja tuo mainittu kylmäpuristettu kookosöljy on mahtava tuote. Ystäväni on käyttänyt sitä jo pitkään mitä moninaisimmin tavoin ja voisin viimein itsekin ostaa purkillisen.
 
Moikka! Mie olen alkanu parisen viiikkoa sit käyttämään Multivitan raskausmonivitamiinia ja lisänny D:tä.. Nyt sit olis tarkotus ens kiertoon ostaa greippimehua :) Yritystä on takana semmoset 1,5 vuotta ja nyt ajateltii kokeilla näitä "poppakonsteja" :)
 
Mielenkiintoinen ketju... En olekkaan aiemmin kuullut Greippimehun taiasta. Pitänee kokeilla :D Ja kai se on nyt oikeasti lähdettävä sitä d-vitaa hakemaan kun niin moneen vaivaan tuntuu tehoavan. Sinkkiä taitaakin miehelleni olla jo kaapissa, auttaa nimittäin tosi hyvin ehkäisemään hiusten harvenemista. Isälläni se auttoi niin että tukkaa tuli jopa lisää. :D
 
Kiva ketju, paljon on tullu kokeiltua, mutta uuttakin tietoa löytyi.
Mä olen syönyt raskausajan/raskautta yrittävien monivitamiineja jo kauan. Vuoden vaihteessa tai vähän ennenkin jo, aloitin siihen päälle sinkin, D-vitamiinilisän ja rasvahapot, vähempi hiilareita, asteen enempi liikuntaa ja punkkupullo odottaa ovista. Uskomatonta on se, et nyt kun on vuotopäivät, limakalvo näyttää olleen paaaljon aiempaa paksumpi... positiivinen yllätys, ja uskallan kyllä väittää et noita ravintolisiä saa asiasta kiittää =)
 
Kivoja vinkkejä.

Itselläni on jo menossa toinen purkki raskausajan/raskautta yrittävien monivitamiinia, toinen loota omega fortea ja nyt olen jo jonkin aikaa syönyt myös erikseen d-vitamiinia. Greippimehuakin on tullut juotua melkein joka kierrossa. Ja nyt on menossa jo yk 7. Mitähän vielä koittaisi :D Äijälle pitäis varmaan yrittää pakko syöttää vitamiineja myös..

Mitenhän toi Vitamore? Onkohan se hyvä?
 
Tulenpa kertomaan omat vitamiinini.

KP1 -> ovulaatio
Glandin 2 kapselia
Greippimehua 2 lasillista
Ruusujuuripuristeita 2kpl

Koko kierron ajan
1kpl raskausmonivitamiini
1kpl foolihappo
Kalaöljykapseli 2kpl
D-vitamiinia

Siinä ne. Ovulaation bongasin tässä kierrossa ja sen perusteella kierto on lyhentynyt 2-4 päivää. Siis jos en nyt sitten olisi raskaana. Positiivista olisi myös toi kierron lyheneminen. Ruusujuuri oli mulle uusi tuttavuus, ajattelin kokeilla. Siitä on paljon enemmän juttua esim. ruotsalaisilla palstoilla (rosenrot). Samoin Glandin on sieltä löytynyt. Oiskohan se helokkiöljy? Että tällaisilla eväillä :D
 

Yhteistyössä