***RD ODOTTAJAT 2010-2011!***

Onnittelut UpsyDaisy, Theresia ja miljak

vauvis, voi ku kuulostaa ikävältä. Mutta onneksi sulla on jo täydet viikot, niin ei haittaa vaikka joutusivat käynnistämään :)

Kirjotan myöhmemin lisää, meille tuli vieraita :D
 
Tervehdys kaikille!!Täällä ollaan taas pitkästä aikaa!!Minulla on nyt jo pitkään aikaan ollut tuota proshanea 12 yksikköä ja arvot pysyneet suhteellisen hyvänä!!Tyksissä kävin ja siellä todettiin että vauva olisi pienempi kun mitä mulla silloin oli viikkoja(33 viikkoa)!!Hän vastasi viikkoja 31!!Nyt 19.8 uudestaan Tyksiin ultraan!Eilen kyl neuvolaitäti såg suuremmat mitat kun lääkäri Tyksissä!!On ihan sekava olo et keneen uskoa!!Vauva potkii aamusta iltaan eli kaiketi voi kuitenkin hyvin!!!

miita1969 & Walter 33+6
 
Tänään painoarviossa vauvan koko ei suhteessa niin iso enää eli 2,1 kg. Vastaisi syntymäpainoa 4250 g. Ilmeisesti kuitenkin käynnistetään rv.38-39, jos ei leikata. Lääkärin mukaan suurin heitto tulee sikiön vatsanympärysmitassa. Riippuu paljon siitä hengittääkö vauva juuri ulos- vai sisäänpäin. Muut mitathan (päänympärys ja reisluun pituus) kutakuinkin vakioita.

Ateriainsuliini lisättiin (Novorapid). Tätähän osasinkin jo odottaa. Hoitaja sanoi, että saa sitten syödä kunnolla :). No painoa oli tullut lisää viikossa 350 g, mutta aika paljon varmaan turvotuksen osuutta. Seuraava kontrolli kahden viikon päästä. Muuten kaikki hienosti. Kovasti liikkui ja potki anturia.
Napavirtaukset ja sydänkäyrä ok.

Discovery 31+4
 
Oikein paljon onnea kaikille vauvatuneille! :heart: :heart: :heart: :heart:

Mä kävin tänään (37+3) painoarviota hakemassa äippäpolilla. Nyt oli 3.4kg. Eli JOS menee loppuun niin olis noin 3.7-3,9kg. Eli toivon todella, ettei menis loppuun! :whistle: Mul on ollu isoin 3456g. Vauvan pää oli ihan alhaalla tuloillaan ja ulkosuu auki, mut sisäsuu kii. Kanavaa jäljellä 1.5 cm. Et on ne supistukset jotain tehneet kuitenkin tuol alhaalla.. Meinaa välillä olla aika mojovia, mut saapa nähä kuinka kauan meneen ennenkö pääsen tästä mahasta eroon.. Mulle ei annettu seuraavaa kontrolliaikaa vaan sanottiin et mennä normisti omaan neuvolaan ja jos menee yli niin sit katsotaan vasta uudestaan äitipolilla.. Et kai se tilanne oli ns. hyvä koska ei tarvittu mitään kontrolleja enää. Ruokavaliohoidolla siis selvitty. muutamia kohonneita arvoja on ollut silloin, kun oon tietoiseti vähän herkutellut.. :snotty: B)

Lydie + möntti 37+3 :heart:
 
Discovery täällä taas aamun arvo 5,7, tosin eilen oli vähän huono päivä ton ruuan seuraamisen suhteen kun tuli syötyä vähän ylimääräistä.... keksiä ja sen semmoista. En tiedä mikä oli, mutta en pystyny ottamaan vaan sitä yhtä keksiä vaan survoin ihan surutta naamaani kaikkea mitä pöydässä oli. Käytiin siis kylässä ja oltiin siellä ruoka-aikaan ja näin sitten kävi. Tosin tää saattaa johtua siis muustakin. Nyt siis 12 yksikköö menossa ja eilen paasto oli 5,1 eli sain jo herätettyä toivoa että josko tää annostus alkais riittään. Mä nyt koitan vaan tsempata itteeni ajattelemalla että ei tätä seurailua nyt enää pitkään ole, koitan vaan purra hammasta :kieh:

Mulla on seuraava Tays 25.8. ja katotaan missä sitten taas koon kanssa mennään.

vauvahaaveita, toivottavasti epäily jää sille tasolle. Joka tapauksessa tsemppiä!
 
Tsemppiä vauvahaaveita! Ehkäpä jo saat jäädä vauvanhakureissulle :flower:

Tänne ei kummempaa, muuta kuin isompia annoksia vaan insuliinia. Mikään kun ei riitä!
Tällä hetkellä mennään jo protaphanen kanssa 34+6 (ilta+aamu) ja novorapidin kanssa 26+12+10+10

Theresia
Jos satut vielä pyörähtämään täällä!
Pääsitkö insuliinista eroon heti synnytyksessä? Kun jostain luin, että yli 60 vai 80 yksikköä päivässä jos menee, niin ei välttämättä heti voi seinään lopettaa. Muistaakseni sulla meni aika paljon kanssa insuliinia..

KeuKeu
Mulle käy joskus ihan samallalailla.. Unohtaa ihan kokonaan, että tässä pitäisi jotain seurata, eikä vaan ahnehtia.. :ashamed:

Bubbeli 30+1
 
vauvis tsemppiä äitipolikäyntiin!

Täällä poksutaan tänään :D Apua nämä viikot vaan vilisee!
Helkkari kahtena edellisenä mittauspäivänä, on kumpanaki kertana lounasarvo ollu yli 8, toisella kerralla johtu synttäriherkutteluista ja toisena ku käytiin kaverin kanssa lounaalla ja söin yhden palan pannupizzaa, saankohan noottia noista :/
Ukko pällöttää edelleen perätilassa, eikä sillä oo näköjään aikomustakaan kääntyä, itsepäinen tapaus näköjään. Ihme linkkariasennossa vissiin ku toinen jalka on ihan pään vieressä :D Onhan tässä vielä vähän aikaa, mutta ei oo kovin paljoa enää.

Duffy ja Oula 31+0
 
Pistin Novorapidia 4 yksikköä (vain !) ja 1 h arvo 4.5. Onkohan tuo ollenkaan mulle tarpeellista ? Hoitaja sanoikin, että vähän hankalaa,kun on noita alhaisiakin ruuan jälkeisiä arvoja, ettei mene liian alas.

Minulla lopetettiin vimeksi heti synnytyksen jälkeen ja tosiaan Novorapid määrät laskivat loppua kohti. Nyt menee varmaan samalla lailla, kun pistettävät määrät noin alhaisia. Oliko sinulla Bubbeli ed. raskaudessa insuliini ?

Minulla on onneksi neiti jo rt, vaikka eihän siitä ole takeita, että pysyy. Jotenkin kurjaa, jos joudutaan käynnistämään. Ei mitään hauskoja kokemuksia kahdesta aiemmasta. Aikamoista tuo tippatouhu. Supistukset tulivat niin tiheästi ja voimakkaina, että lopussa makasin vain käppyrällä kuin eläin kivuissaan. 4,5 kg:n ulostyöntäminen oli sitten ihan helppo juttu. Tytöltä aukes paikat niin nopeasti, että piti jopa kiljahdella ja kuitenkin niitä pyydellä anteeksi. Tuntui,että reidet repeävät. Ei kuulemma ehtineet "paikat" mukaan, kun aukesi niin nopeasti. Esikoisen luomusynnytykseen kun pääsis. Eikö sitä voitais tässä minulle viimeisessä synnytyksessä vanhusta armahtaa :).

Nyt ikkunanpesuun.Tavoite yksi/päivä. Enää kolmetoista jäljellä...
 
Duffy; Onko sulla insuliinit käytössä? Saattavat tässä vaiheessa aika nopeastikin puuttua noihin ylityksiin, koska "kaikki menee vauvaan" melkein suoraan.
Tämä menee jo pelotteluksi, mutta itselläni vauva on myös pt:ssä ja käynnistelemään ei kuulema lähdetä perätilavauvaa..

Discovery; Juu, esikoisen kanssa oli myös insuliinit, mutta PALJON pienemmillä annoksilla. Katsoin aloitusannoksia neuvolakortista (rv35) ja ne olivat tyyliin 6+4+4+3.
Nyt mennään jo aamupalla 26 yksikköä :LOL:
Hiukka on eroa.. Aiemmin olenkin jo kertonut, että nyt ollaan todella varovaisia ja yhdestäkin ylityksestä lääkäri on määrännyt insuliiniannoksen noston. Esikoinen paino yli5kg ja se on vaikuttanut todella paljon tähän raskauteen.
Oliko sulla insuliinit aiemmin? Sullakin on ollut jo hyvänkokoinen tuo keskimmäinen! Mitenkä teidän esikoinen?

Bubbeli 30+1
 
bubbeli, eiku mulla ruokavaliohoitonen, täytyy nuo herkuttelut ajottaa sellasille päiville että ei oo noita mittauksia, niin eivät ala insuja ehdottelemaan, yleensä arvot siis pysyy kyllä rajojen sisällä, mutta nyt parilla kerralla ku repsahtanu niin tietenki neki sitten hyppää :D Varsinki ku tuo lounasarvo mulla meinaa herkästi nousta. Täällä kuulemma kokeillaan kääntöyritystä ja sitten suunniteltu sektio, jos vauva alle 4kg niin saa koittaa kuulemma alatiesynnytystä, mutta enpä aio kokeilla. muoks. siis pt-tapauksissa.
 
Duffy;
Heh, hyvä keino välttää insut, mutta kannattaa muistaa että insut voi olla parempi vaihtoehto kuin jättivauva.
Mutta ei meillä kyllä vielä ole hätää (eihän??) ton perätilan kanssa! Meillä varmaan yritetään myös kääntöä, jos niikseen menee. Mä olen tämän päivän elätellyt toiveita, että vauva olisi kääntynyt. Aamulla oli jo toisella puolella vatsaa ja nyt potkut hieman tuntuu eri paikassa.. Jännittää vaan niin pirusti. Ensin rd meinaa viedä mahikset alatiesynnytykseen ja nyt sitten perätila siihen lisäksi!
Itelläni on aamupala ja lounas ne pahimmat "piikit". Varsinkin, jos aamupalan aika on 10-12 välillä, niin tuntuu että heti on korkeat arvot. Ja juu, olen lomalla :D

Bubbeli 30+1
 
Mulla esikoinen oli pienehkö eli 3450 g. Seuraava 4500 g, sitten 3900 g. Kaksoset pieniä (1960 g ja 2705 g) , vaikka insuliini oli mukana ja arvot huomattavasti huonommat kuin nyt. Toisella oli kyllä SGA diagnoosi ja syntyivät jo 36+1.

Eipäs jaksanut Novorapid pitää kiinalaispöperöitä kurissa, vaan arvo olikin 8,1. Ilmeisesti liian rasvaista ?
 
Kyllä mulla selvästi rasvaiset ruuat nostavat arvoja. Pala Gotleria tai mustaa makkaraa, niin kyllä pompsahtaa. Enpäs tiedä mihin perustuu. No onhan ohjeistuksessakin, että eläinrasvaa niukasti. Tavis diabeetikollekin jokin paisteija saattaa olla pahempi kuin normi pulla. Riisiä ei ollut kuin pikkukasa. Hain sellaisesta buffetpöydästä ja se oli jäänyt ed. päivästä eli annoskaan ei mitenkään iso.

Tänään kävin taas töissä. Saarioisten riisipuro eväänä ja lasillinen rasvatonta maitoa. 1 h niin 10.2 ??? Hyi tuota riisiä... No ostin uuden riisikeittimen ja oikein ulkolaisten kaupasta basmatiriisiä (4 kg:n säkki :)). Laitoin pojille yhtenä päivänä ja arvo taas vain 5.6.

Ihanaa paino laskee. Torstain mittauksesta 1,4 kg. Taitaa tuo turvotus helpottaa. Onko ateriainsuliini osallisena ? Paino noussut nyt eka neuvolakäynnnistä 3,6 kg. Ylipainoa kyllä oli/on jäänteenä ed. raskaudesta. Ennen sitä painoin alimmillaan 46 kg. Pituutta 156 cm. Piti oikein lihottaa, että pääsi hoitoihin, joissa alaraja 50 kg.

Discovery 31+6
 
Discovery Mustassa makkarassa ainakin on ihan reilusti hiilareita verrattuna rasvaan ja proteiiniin. Toki sokereiden nousussa on yksilöllisiä eroja, mutta eläinrasvaa neuvotaan välttämään lähinnä sen vuoksi, että diabetes on myös sydän- ja verisuonitauti. Monellahan rasva päin vastoin hidastaa sokereiden imeytymistä, eli arvot ovat paremmat runsasrasvaisen aterian jälkeen. Siinä mielessä rasvaa ei tarvitsisi vähentää.

Itse jos olisin juonut aterialla maitoa tai jos söin esim. leivitettyä kalaa tai friteerattua kiinalaista, niin arvot olivat insuliinista huolimatta pilvissä. Mulla tosin ei muutenkaan kestänyt elimistö kuin enintään n. 100 g hiilareita päivässä, huolimatta siitä että pistin insuliinia enimmillään n. 90 yksikköä päivässä.
 
No en minä rasvaa ruokiini rupea keinotekoisesti lisäämään. Tuo mustamakkarakaan ei normaalisti ruokavaliooni kuulu. Poika vain kärkkyi sitä lihatiskiltä ja kokeilin. Oli syönyt päivähoitopaikassa. Diabeteshoitajalle totesin, kun tuon ruokapäiväkirjan vein, että maito on minulle pahasta. Nostaa tosi herkästi arvoja. Harmi sillä lähes lempijuomaani :). Nyt olen yrittänyt vähentää . Hoitaja suositteli juustoa kalkin saantiin, mutta kun jo kolme ulostuslääkettä käytössä ja hyvä, että niillä vatsa toimii, niin.. Onneksi on kysymys vain jostakin viikoista enää. Uskon, että arvot normalisoituvat synnytyksen jälkeen niin kuin viimeksikin. Lisäksi vuoden päästä arvot olivat hienot ja samoin alkuraskaudessa. Diabeteshoitaja kyllä peloitteli, että 50 % sairastuu aikuisiän diabetekseen 10 vuoden sisällä. Neuvolalääkäri ihmetteli, kun kuuli, ettei meillä suvussa ole aikuisiän diabetestä.

Huvittavaa oli, että hoitaja sanoi, että lisätään Novorapid, että saat syödä kunnolla ja toisaalta kytätään painonnousua. Omasta mielestäni en ole nälässä kippuroinut. Työni takia syön kyllä normaalisti ja vähän nytkin äärettömän epäsäännöllisesti.
 
Mä voin vetää pihviä ihan rauhassa ja myös makkaraa, mutta laitapa suuhun maitolasillinen tai jogurttia, niin johan nousee luvut pilviin. Maidon juonnin jätin pois jo esikoisen aikoihin ja valitettavasti ei oo tullu takas ruokavalioon sen jälkeen. Pitää yrittää alkaa juomaan uudestaan kun tää laps on syntynyt.
 
Mulla on myös toi maito ja jugurtti ihan viho viimesiä :kieh: Maito kuuluu minunkin lempijuomiini (ja kaakao.. nam!) mutta eihän noita voi vedellä.. Ja mulla on tullut maitoon vielä kamala himo tässä loppumetreillä! Samoin mannapuuro ja vispipuuro (itse tehdyt ainakin) nostaa arvot ihan pilviin!! AAARGH!
Mutta mielenkiintoista on tuo, että aamu on minun pahin. Tein testin yksi päivä. Söin aamulla mannapuuroa+yhden viipaleen tummaa leipää. 26yksikköä --> 1h arvo 8.6. Illalla söin lähes saman aterian, paitsi söin yhden sijasta kaksi viipaletta leipää. Pistin 10yksikköä --> 1h arvo 5.6!! Ja samaa mannapuuroa, samaa leipää... Erittäin mielenkiintoista.
Olen myös joutunut vähentämään insuliinia illalla taikka esim jos syön jotain keittoa, muuten menee arvot alle 4. On tää kyllä mielenkiintoinen ja omituinen tauti :D

Bubbeli 30+3
 
Bubbeli tuo diabeteshoitaja antoi minulle jonkun selityksen korkeammista aamuarvoista. Kyselin, että onko silloin insuliin eritys jotenkin huonompaa. Ei ollut, mutta enhän lahopää sitä muista tietenkään,mikä syy taustalla (muut hormonit ?).

Discovery 32+0 (jippii...) enää kuusi viikkoa, jos käynnistys rv.38
 
Pitkästä aikaa jaksan tänne kirjotella.

Diabeteshoitaja laitto äitipolille lähetteen laskettunapäivänä ja sieltä oli lääkäri vastannu että tarvii mennä yliaikaikaiskontrolliin vasta 41+3. Vissiin sen takia koska painoarvio vauvalle on ollu lasketulle ajalle n.3.8kg. No, perjantaina siellä sitten kävin ja lääkäri sai painoarvioksi 4.2kg :/ Lääkäri tuli sitten tulokseen että jospa tehdään sektio koska pojalla oli erbin pareesi. Tässä nyt sitten viikonlopun kerenny miettiä asioita ja miehen kans tultu siihen tulokseen että liekkö pojalla mitään erbin pareesia onkaan ollut, ainoastaan solisluu vaan paikahtanu synnytyksessä. Etes fys.terapeutti ei ois osannu sanoo että kädessä on jotain ellei ois erikseen mainittu, ja pojalla oli sillon ikää 2vrk ku terapeutti käden katto. Nytkin perjantaina lääkäri kysy minulta että onko sen erbin todennu lastenlääkäri. Ja jos näin ois niin eikös se pitäs sillon selvästi tiedoissa lukee, ja tässä raskaudessa ois varmaan hieman tarkemmin pitäny seurata vauvan kasvua. Ja kylläpä meillä vanhemmilla pitäs vähän tarkempi tieto olla siitä että oliko kyseessä erbi vai ei. Ihan kiva ku näin viimetippaan tämäkin asia jätettiin ja mulla ei nyt tavallaan oo muuta vaihtoehtoa ku se sektio. No, huomenna soittelen sinne polille uudestaan ja pyydän että jos sais lääkärin kans jutella uudestaan ku eipä sitä sillon perjantaina osannu mitään kysyä. Huomenna pitäs sitten kuudeksi illalla mennä osastolle ja tiistai aamuna kaheksalta ois sektio. Mutta pakko saaha selvyys että onko etes pientä mahollisuutta käynnistykseen ellei vauva nyt itekseen ala syntyä.

Marlin ja Justiina 41+5
 
:wave:

Discovery
Juu, mäkin olen joskus kuullut aamuarvojen selityksen, mutta enhän mä sitä muista myöskään..
Mäkin elättelen toiveita käynnistykseen 38vkolla :) Tosin, en jaksa liikaa luottaa siihen eli takaraivossa on paha enne, että eivät ne mitään käynnistä. Eiväthän ne viimeksikään sitä tehneet, kun oli sopivan kokoinen syntymään alakautta...........

Marlin
Eikö tuo erbi yleensä ole aika paha, jos se on siis tullut? Yhdellä tuttuni lapsella on se ja heillä edelleen neljän vanhana on jatkuva fysioterapia yms. jutut.
Toivottavasti lääkärit antaisivat sinun yrittää alakautta, jos sitä haluat!

Bubbeli 30+3
 

Yhteistyössä