**SVT-rytmihäiriö (sydämen tiheälyöntisyyskohtaukset)**

Kiitti tästä viestiaiheesta, Tinkerbelle!

Itselläni on SVT-kohtauksia ollut ilmeisesti niin pitkään kuin muistan. Vasta kun sain sykemittarin käyttööni vajaa kymmenkunta vuotta sitten, tajusin mistä "heikkouskohtaukset" esim. urheilusuorituksen yhteydessä johtuivat: ensin sydän muljahti, jonka jälkeen syke pomppasi mittarin mukaan yhtäkkiä n. 60 pykälää ylemmäksi ja jäi sille tasolle sitten pompottelemaan joksikin aikaa.

Otin asian puheeksi työterveyslääkärin kanssa muutama vuosi sitten. Hän totesi oireet SVT:ksi ja sanoi, etteivät ne ole vaarallisia. Niitä voidaan hoitaa estolääkityksellä, joilla tosin on sivuvaikutuksia tai leikkauksella "joita ei tosin tavallisille pulliaisille tehdä, ellet ole sitten esim. huippu-urheilija, joille näistä kohtauksista on enemmän haittaa (taloudellisestikin)".

SVT-kohtauksia tuli aikaisemmin ehkä 2-3 krt vuodessa, mutta synnytyksen jälkeen tai ehkäpä iästäni johtuen niitä alkoi tulla yhä useammin. Niinpä viime keväänä hakeuduin kardiologin vastaanotolle, joka kirjoitti minulle lähetteen Meilahteen tarkempiin tutkimuksiin.

Pääsin Meilahteen katetriablaatioon reilun puolen vuoden kuluttua lähetteestä ja operaatio tehtiin minulle 1,5 kk sitten. Minun kohdallani oikorata sijaitsi valitettavasti sen verran hankalassa paikassa, ettei operaation 100 % onnistumista pidetty kovin todennäköisenä. Toistaiseksi SVT-kohtaukset ovat kyllä onneksi vähentyneet reilusti ja etenkin niiden kestot, kun niitä ainakin pari kertaa on operaation jälkeen ilmentynyt.

Ensi kuussa saan Holterin kannettavakseni vuorokauden ajaksi ja silloin yritän tietysti saada SVT:n käppyrälle. Jos onnistun. Kohdallani operaatio voidaan tarvittaessa ehkä toistaa, mutta silloin katetri vietäisiin sydämeen jotain toista kautta. Vaikka operaatio ei ainakaan näillä näkymin onnistunut 100 %:sti, paremmalta nyt näyttää!
 
Anni, lisälyöntejä mulla on kyllä ajoittain, ne tulee jotenkin kausina siten että välillä on ihan hirveästi ja sitten ei taas pitkään aikaan mitään. Orloc ei niitä poista kokonaan, mutta uskoisin että vähentää ja mikä parasta, estää lisälyönnin johtamisen SVT-kohtaukseen. Näistä lisäreistähän nuo tykykohtaukset tuppaa lähtemään.

Oli tosi kiva että Kauris kerroit omasta kokemuksestasi ja tuosta ablaatiosta - haluaisitko vielä kertoa tuosta itse operaatiosta? Välillä on käynyt mielessä sekin, mutta mulle lääkäri sanoi ettei ole perusteltua toistaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tinkerbelle:
Oli tosi kiva että Kauris kerroit omasta kokemuksestasi ja tuosta ablaatiosta - haluaisitko vielä kertoa tuosta itse operaatiosta? Välillä on käynyt mielessä sekin, mutta mulle lääkäri sanoi ettei ole perusteltua toistaiseksi.
Toki! Tulen kirjoittamaan sitten kun paremmin ehdin. Nyt on vähän muuta meneillään, joten en valitettavasti pysty kirjoittamaan. Palaan! :)
 
lapsilla se nyt on ihan eri juttu kuin aikuisilla, mutta meidän vauva meinasi kuolla svt:n aiheuttamaan sydämen vajaatoimintaan ja vajaatoiminnan aiheuttamaan hydropsiin.
elinikäinen lääkitys päällä ja katetriablaatio ja/tai tahdistin tulossa lähiaikoina...
 
vieras
olipa helpottavaa löytää tämä ketju,nimittäin itse kärsin todella usein näistä vaivoista!monet kerrat olen kuullutkin että ovat vaarattomia,mutta joka kerta ne säikäyttää yhtä paljon!en ole itsekkään koskaan maininnut näistä lääkärissä.
 
neitiperho
Ainahan sydämen tiheälyöntisyys ei todellakaan tarkoita heti SVT-rytmihäiriöitä. Voivat olla myös eteisvärinää eli flimmeriä. Toisinaan myös pelkkää hetkellistä nopearytmisyyttä voi tulla esim. kahvin juonnista, tupakasta, stressistä, yllättävissä tilanteissa yms. ja kyse ei ole tällöin edes rytmihäiriöstä. Niin kauan kuin nämä tilanteet ovat kivuttomia, menevät hetken päästä ohi, eivät ne ole hengenvaarallisia.

SVT eli subraventrikulaarinen takykardia eli sydämen eteisistä johtuva rytmihäiriö on yleistä ja normaalia nuorilla aikuisilla. Tällöin saattaa esiintyä hikoilua, huonovointisuutta hetkellisesti, toisinaan jopa hengenahdistusta. Toki jos hengenahdistusta ja varsinkin jos kipuja esiintyy ei kyseessä välttämättä enää ole vaaraton rytmihäiriökohtaus.

Nämä siis nyt vaan ohjeellisia juttuja. Kaikilla tietysti tilanne henkilökohtainen joka tulee lääkärin tutkia. Ajattelin kuitenkin mainita ohimennen ettei aina tosiaankaan ole kyse SVT kohtauksista jolloin yleensä on viite myös siihen, että sydän on ns. sairas. Jos rytmihäiriö ei mene ohi itsestään on yleensä koti oloissa hyvä soittaa esim. ambulanssi paikalle. Jos todetaan että potilaalla on SVT pystyy suuri osa ambulanssihenkilökunnasta myös tämän kotona hoitaa seuraten sydämen tilannetta ja tällöin potilas ei edes välttämättä tarvitse kuljetusta sairaalaan.
 
Jatkoa
Alkuperäinen kirjoittaja Osaako kukaan sanoa:
että mikä se semmonen vaiva on jossa rintaan sattuu jos hengittää syvään?
Ei tule missään tietyssä tilanteessa.
mitään tiheenpää lyöntitiheyttä en ole huomannut joten ap:n kertomasta vaivasta tuskin on kyse?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täälläkin sama jaollut jo ylä-asteelta nyt olen 32. Viimeksi tuli kesken synnytksen kohtaus ja sain verpamilia suoraan suoneen. Kotiin sain myös verpamilia tabletteina enkä kyllä ole uskaltanut ottaa ja siitä nyt aikaa 3 vuotta.3 lapsi haaveena en tiedä kuis uskaltas...
Minulla oli tuo verpamill lääke alentamaan verenpainettá,sydän humputteli lyödä 100 melkein aina.Nyt on beetasalpaajat joku bisoprolol, se on auttanut sydän ei jympytä niin paljon,mutta jos olen väsynyt ja juon paljon kahvia silloin taas temppuilee,välillä on sellaisia muljahduksia ne ovat kuulema vaarattomia. :heart:
 
Wide
Mulla sydän vaan lähtee jumputtamaan lujaa ja tulee sit ylimääräisiä lyöntejä.
Pulssi nousee 160 (lepo) ja sit menee ohi. Voi olla huimasta ta muutakin siinä samalla.
Stressi vaikuttaa ja jännitys, yleensäkkin kaikki paine..
On tutkittu ja syytä? ei löytynyt mutta ei vaarallista ole ja tähän uskonkin.
 
Wide
Alkuperäinen kirjoittaja Tinkerbelle:
Orloc ja emconcor ovat sama lääke, kummatkin bisoprololia
Tätä en tiennytkään, hyvä tietää!

Kuulostaa Wide oireiden perusteella että samasta vaivasta on kyse.
Sanoivat vaan että vaarattomia ja jotain sinus...juttuja :)
Mulla kahvi toimii kanssa iltaisin hyvänä kimmokkeena näille ja yövuorot.
Tosi kausiluonteista ,varsinkin yövuoroviikon aikana alkaa loppuviikosta tulemaan.
Työt loppu nyt ja melkeinpä oireetkin :D (joulunaikaan tuli pari kertaa)
 

Yhteistyössä