**TAMMIKUU2008**joulukuu

Non niin. Tulihan sitten leivottua oikein urakalla. Innostuin tekeen korvapuusteja(pakkaseen). No mutta kun mies tuli kotin töistä, niin ei niitä pakkaseen ehikkään. Oli niin innoissaan tuoreista pullista, että. Ei nimittäin todellakaan ole tavallista tuo leipominen täällä. Olemme olleet yhdessä 5vuotta ja tuona aikan olen leiponut kolmesti. Elikkäs ei mikään pullan tuoksuinen kotiäiti ole täällä!!! :LOL:

Pipareita sitten teimme yhdessä kun miehenikin halusi tehä niitä. Hauskaahan se oli. Ja ne on jo yös koristeltukkin karkeilla ynm... Niistä tuli oikein "retro" pipareita. :LOL: Eli aikas hauskan värisiä karkkeja ja pinkkiä sokerikuorrutetta. Pitihän niitäkin tietty maistaa.

Taidan alkaa valmistautumaan sohvalle menemiseen. Koska sitä huomaa kun on paljon taas touhuillut, että jalat turpoo. Pitäisi muistaa levätä ja nostaa niitä ylös aika ajoin. Mukavia illan jatkoja kaikille. Palailen taas jos tulee jotain mieleen!

Säihky ja mini-me 34+6
 
P.O.A on ollut tosi reipas koulunkäynnin suhteen. Hatunnosto sinne.

Pikkupeikon poju tosi suloinen.

Mayatuleeko ristiäislahja tytölle vai pojalle? Kummitytölleni ostin hopeisen korurasian johon sai kaiverrukset ja siinä myös soittorasia samassa.

Joku kyseli jouluruuista/-laatikoista; porkkana- ja lanttulaatikko tulee pöytään ja kaupan tiskiltä. Yhden kalan suolaan ja toisen savustan (tai mies savustaa), kinkku paistetaan ja perunamuusi kuuluu tapoihin. Muita jouluruokia meillä ei syödäkään. Paitsi joo sienisalaatti kuuluu mukaan, äiti varmaan hoitaa sen puolen. Muutenkin tää joulu mennään ihan minimivarusteluin ja hössötyksin. Satsataan sit ens jouluna jos ei olla viimesillään raskaana ;)

Eilen käytiin synnytysvalmennuksessa ja mukava mieli jäi. Muutama dia katsottiin synnytyksestä, asennoista ja kivunlievitysmahdollisuuksista. Kätilö kertoi, milloin "saa" tulla synnyttämään eli kuinka kauan voi olla kotona ja muutenkin kaikkea aiheeseen liittyvää, sekä tutustuttiin synnytyshuoneeseen ja -osastoon. Ei jäänyt paniikkioloa itselle eikä kuulemma miehellekään.

Neuvolassa kävin tänään, uusi neukkatäti oli ja tässä tuloksia;
Rv 37+3
Paino +1300 törkeetä...
RR 154/82 yläpaine koholla...
Pissa puhdas
Hb ei katottu
Sf 38
Lveden määrä N
Tarjonta rt
Syke +140
Liikkeet ++

Vauvan sykkeet aleni pariin otteeseen 120:een eli huomenaamulla mentävä uudestaan. Jos vielä sit heittelee niin äippäpolilla käymään sitten... Ei kuulemma saa huolestua, mut ei tää nyt mieltä helpotakaan. No, aamulla ollaan ehkä viisaampia.

Nyt herättämään mies päikkäreiltä töihin...

Pore&Papunen
 
Olettepas ollu reippaina jouluostosten suhteen. Me meinataan lähteä miehen kanssa lauantaina lahjat hakemaan. Sunnuntaina ajattelin käydä ruokakaupassa.

Äippäpolillakin kävin tänään tuon vauvan painoarvion suhteen. Tosiaan vaavi painaa nyt sitten 2700 g että ihan normaali käyrillä mennään. Varmaan on syntyessään n. 4 kg, oli kyllä tosi huojentava kuulla ettei ole sen isompi. Samalla saatiin vahvistus sille että poika on tulossa. Tosiaan kolmas jo tähän sakkiin. Nyt on kiva kun voi ostaa kotiintulo vaatteet pojalle (vaikka kyllähän noita poikien kuteita on edellisten jäljiltä aivan älyttömästi, mutta uudet on uudet).

Täällä ei tämän kummempaa jään taustalle roikkumaan
Maximilian ja vauva 34+3
 
Neuvolakuulumisia rv 37+4:

heti ensiksi Sappihapot laskeneent sieltä arvosta 15:sta 3 joten alle rajojen humpsahti sekin. Eli nyt voi ainakin ihan rauhallisesti odotella sitä ens viikon perjantain äippäpoli käyntiä. Tuskin alkavat edes käynnistämään ennen ens vuotta jos pysyy lääkityksellä noin hyvinä arvot ja miksi pitäiskään. PArempihan tuo on lapsen kannalta jos saa alkuvuodesta syntyä.

rr 114/70
hb: ei otettu viimeksi 133
paino:+800g/vko (hyvä suklaat ja muut joulun herkut, kyllä sitä jouluna varmasti siihen 1kg/vko päästään)
sf: 36 ja päätä ei paljoa kuulemma enää tunnu, ei liiku. Hartiat tuossa nivusilla kuulemma tuntuu.
Painoarvion sai jotenkin laskettua noiden sf ja mahanympärys juttujen suhteen, että olis n.3,4kg tällä hetkellä. Arvioi, että olis n. 4kg jos loppuun mennään. Uskaltaakohan nyt tuon viimeisimmän lääkärin sanaan luottaa, että yli ei päästetä kun diagnosoitu hepatogestoosi. Edellinen lääkäri kun sanoi, että n.rv38 käynnistellään. Jos arvot pysyy näin hyvinä niin en kyllä edes annan käynnistää ennen 1.1.2008...
Pissa oli puhdas ja turvotus ekaa kertaa +.
RT
Syke: 130

Niin ja enää ei sovittu neuvola käyntiä. Terkka luottaa siihen, että pian se syntyy ja tarvittaessa voi ottaa vielä yhteyttä.

Nuo yllä olevat kirjoitin tuossa päivällä toiselle palstalle ja krrrrrr...mua on kutittanut taas illalla aika lailla. Saa nyt nähdä joudunko vielä perjantaina käymään labroissa. Ei tajua tätä ollenkaan. Varmaan ottaa nuo arvot oikein vauhtia tuolta alhaalta taas noustakseen. No mä mietiskelen ja seurailen huomenna. Onneksi on kestona nuo labrat niin ei tartte aina terkalle soittaa, että laitatko lähetteen vaan voi vain mennä. Jos yhtään huomenna kutittaa tai nyt seuraavina öinä niin labra kutsuu perjantai aamuna.

Lellu
 
Nyt sitten täällä kauheet närästykset. On tullut syötyä sitten pullia tuoreeltaan... Sen siitä saa. :LOL:
Taidan lähteä jo kömpimään pehkuihin. Huomenna kun olisi tarkoitus lähteä käväseen vanhalla joulumarkkoinoilla. Onnex joululahjat on kuitenkin jo ostettu, että niitä ei tartte enään miettiä. Mukavia öitä kaikille ja koittakaahna saada nukutuksi.

Säihky
 
:LOL: :LOL: Ja viime yönä nähty ensimmäisen kerran unta synnyttämään lähtemisestä. Olihan juttu. No tietysti kun ei ole mitään kokemusta, vaikka yksi jo onkin, niin meni kaikki jutut sekaisin. Ekaa käynnisteltiin se 2 päivää ja mitään ei tapahtunut. Sitä muuten ihmettelin, että ainakin Saaru kirjoitti saaneensa tabletit suuhun :eek: Mulla ne runtattiin tuonne alapäähän ja mitään ei silti tapahtunut. Meni monta mun jälkeen tullutta ohi. Olo oli vähän sama kuin Frendeissä toissapäivänä :LOL: :LOL:

No nythän täällä sitten supistelee heti aamusta ja olenkin siis varma, että joulu taidetaan viettää laitoksella. No onneksi eilen ostin kaikki jouluruuat, vietetään joulu sitten myöhemmin :LOL: :LOL: Isäntä lähti just töihin ja nauroi, että viime raskaudessa valitin ettei ole mitään tietoa miltä supistukset tuntuu ja nyt niitä tulee jatkuvasti, seisoin meinaan tossa eteisessä ja otti niin mukavasti ettei tosikaan. No niinhän ne sanoo ettei mikään raskaus ole samanlainen, mulla pitää ainakin paikkansa. Vähän nyt jännittää et mitenhän toi kampaajakeikka menee, mutta onneksi on tuttu kampaaja niin pääsen aina tarvittaessa kävelemään, varasi reilusti aikaa mun pään tekemiseen.

Muuten meinaan ottaa ihan lunkisti tänään, onneksi on ruokakin valmiina niin ei tarvitse sitä enää tehdä.

Nyt aamupuuroa pojalle tekemään.

Nuuskis ja ihanat supistukset
 
Hyvin nukutun yön jälkeen ( <-just joo ) taas täällä. Kyllä se sitten varmasti paras ratkaisu on vain sanoa suoraan kaverille, ettei tule vauvan läheisyyteen. Jotenkin tietty tarvii muotoilla sanominensa nätisti, ei ole tarkoitus kuitenkaan loukata toista. En usko, että he mitään pahaa vauvalle tekisivät, mut kuvitella voisi, että lääkehuuruissa oleminen on samanlaista kuin olisi kännissä :snotty: Ja ei tulis heti mieleen antaa pientä känniselle.

Eilen luulin jo ihan innoissani, että nyt pääsen laitokselle. Siinä kahvipöydässä kattelin kelloa hummantuneena, että supistuksia tulee 5 min välein, mut ei sitä sitten kestänytkään ku puolisen tuntia. Hö! Ei saisi valittaa, kun kerran itse tätä vauvaa olen halunnut.. Mut mun kintut on särkeneet jatkuvasti syyskuusta lähtien. No siihen vaikuttaa sekin, et mulla on vialliset jalat. Toisinsanoen niissä ei oo muuta kuin vikaa. Lättäjalat, virheellinen astunta, pattipolvet ja toinen jalka on 7mm lyhyempi kuin toinen. Ihan normaalioloissakin jalat on aikas koetuksella, mut tää ylimääräinen 16 kilon pläski kuormittaa mukavasti.. :/

Jouluruokia ei meille varmaan osteta mitään, kun ollaan mun äiteen työ menossa. Noi välipäivät syödään jotain tavisruokaa, mut jotain normaalia kurmeempaa.

Joululahjat oon jo kaikille hankkinut pari viikkoa sitten. Appivanhempien lahja on ollut kokonaan ukon harteilla. Ne on muutenkin vähän vaikeita tapauksia, niillä kun on TODELLAKIN on kaikkea.

Gorthaur ja Abbath 37+6 <- eli tule jo maailman pikkuinen, pliis!
 
Huomenta! Yöllä tuli nukuttua ehkä tunnin verran.. Aina kun just oli nukahtamassa, niin tuli oikein mojova supistus, ei mikään KAMALAN kivuliaita ollut, mut kuitenkin tuntui ihan kunnolla...ja tuntuu nytkin että on maha ihan pinkeenä koko ajan!..ja välillä sit kunnon suppari ja sit vasta kiristääkin, ja tulee se ihana kipu, ihan kun menkat alkaisi ja kunnon lihaskramppi alamahassa olis.

Mullahan on tänään klo. 10.30 sinne äippäpolille meno uudemman kerran synnytystapa-arvioon. Viime viikon tiistaina siis kävin siellä, ja oli se lääkäri sitä mieltä että on vähän ahdas lantio jossain suunnassa, ja katsoo tänään vauvan painoarvion uudestaan, ja tunnustelee niitä lantionluita yms. (mukavaa sorkkimista) ja päättää sen jälkeen että menenkö röntgeniin kuvauttamaan lantion, vaiko synnytys käynnistetään ennen laskettua-aikaa jo/ ei anneta mennä lasketunajan yli, tai päädytäänkö sektioon, tai tietysti jos se tulee siihen tulokseen että kaikki on ok, niin sitten odotellaan että milloin se vaavi haluaa sieltä pois tulla.
Neuvolantäti sanoi tiistaina, että kannattaa varautua siihenkin, että puhkaisevat kalvot tänään ja jään synnärille.. mulla irtosi jo limatulppa viime viikonloppuna, ja tuli sitä veri-limista vuotoakin jonkin verran, niin saa nähdä mitä tuolla alapäässä on tapahtunut. 9pv sitten olin jo 3cm auki, niin saattaa olla että nyt on jo enempi!

Eli, jos minusta ei kuulu mitään iltapäivään mennessä: Niin tarkoittaa sitä, että olen jäänyt sille reissulle. (Jotenkin tuntuu, että näin ei kyllä käy, mutta ilmoitin nyt varmuuden vuoksi, niin ette ihmettele että minne oon hävinnyt, jos minusta ei mitään kuulu)

On kyllä niin ristiriitainen olo tuon synnytyksen suhteen, kun toisaalta odotan ihan älyttömästi että saa jo vauvan masusta pois, mut sit välillä sitä jotenkin salaa toivoo että pysyis vielä jonkin aikaa kyydissä mukana. Se on varmaan sitä kun jännittää kovasti se synnytys/vauvan maailmaan tulo muutenkin, kun on vielä esikoisesta kyse... Ymmärrätte varmaan että mitä tarkoitan..? Ja sitten kun on tuo joulukin, ja olisi tarkoitus mennä mummolaan aatoksi, jonne on myös tulossa minun veli perheineen ja minun vanhemmat, ja siellä on tullut jokainen jouluaatto vietettyä, niin voi olla että jää tänä vuonna joulun vietto vähän niinkuin väliin, jos vauva syntyisi nyt tällä viikolla. Mutta siitäpä sen näkee...

Tämmöisiä ajatuksia täällä..

Katja ja rv 38+0
 
Katjalle lykkyä sinne synnytystapa-arvioon (meillä on muuten samaan aikaan se, mutta eri sairaaloissa vaan). Oireet kuulostavat niin hyviltä, ettei sitä koskaan tiedä vaikka sille tielle jäisit.

Pore mulla heitteli viime neuvolakäynnillä sykkeet 130-175 välillä ja lääkärin mielestä 175 on jo vähän liikaa. Heti kun vaihdettiin asentoa, ts menin kyljelleni köllöttämään (olo oli kuin valaalla) niin johan sykkeet laskivat. Olen jotenkin käsittänyt että vauvalla on suhteellisen tukala olla jos äiti on selällään, joten voihan ne sykkeen vaihtelut johtua ihan siitäkin?

Nuuskiksenkin oireet kuulostavat todella lupaavilta!
Mä olen itse huomannut että kaupassa käynti aiheuttaa ne mojovimmat supistukset. Tänään ajattelin mennä äitipoli käynnin jälkeen vähän ostoksille, pitää käydä elukoille ainakin ostamassa ruokaa varastoon kun ei sitä koskaan tiedä milloin se oma aika koittaa. Kissan ruoka on vielä sellaista, ettei sitä saa muualta kuin eläinlääkäriasemilta ja muutamista harvoista apteekeista, joten sitä ainakin hamstrataan ihan huolella.

Vähän kyllä jännittää miten se käynti menee, nyt on nimittäin supistellut ihan huolella koko viikon ja tänäänkin aamulla koiran kanssa lenkillä supistuksia tuli vähän väliä, kipeitä sellaisia. Mä olen vielä niin hölmö että olen jokaikisestä supistuksesta ihan tohkeissani ja tekisi mieli kiljua riemusta, kun sehän tarkoittaa sitä että vauva tulee ihan kohta (4-6 viikkoa vielä jäljellä ). Itse kipuhan ei ole mitenkään mukavaa, mutta todella tarkoituksenmukaista.

No niin, jokohan se olisi aika nauttia päivän kakkosaamiainen?

pötkylä ja pötsimönkijä tasan 36
 
Eipä tullu kunnolla nukuttua viime yönä, hyvää asentoa ei meinannu löytyä millään ja sit ne ihanat vessareissut ja muutenkin kaikki asiat pyörii päässä. Oli eilen meinaan neuvolakäynti, iloitsin jo kun kaikki ok, paineet hyvät, pissa puhdas, hb 133 (en oo yhtään rautaa syöny), painoa tullu 260g/vko (yht. 7kg alusta), mutta sit kun rupesi sykkeitä kuunteleen ni Iivari oli yllättäen kääntynyt perätilaan.. Sykkeet oli hyvät, kuului navan yläpuolelta, kokeili moneen kertaan, mut kyllä se vaan jököttää pylly alaspäin siellä. Terkka laittoi sit heti faxilla lähetteen ä-polille kääntöä varten, kun viikkoja on tosiaan jo 37+2 ja supistuksiakin kiitettävästi välillä.. Jos ei polilta oo kuulunu mitään puoleen päivään mennessä ni pitäis soittaa sinne, pelottaa pirusti.. Onko täällä kenellekään tehty kääntöä? Kun en yhtään tiedä mitä odottaa..

Anteeksi meni pelkästään omaan napaan.. Enkä muista mitä piti kommentoida.. Luen jutut uudelleen ja sit koitan uudeelleen..

Tippiäinen ja istuva Iivari
 
Pötkylä olet oikeassa, mun asennosta ilmeisesti kai vaan johtui tuo sykeheittely. Kävin äsken uudestaan mittauksessa ja kaikki ok. Mulla vaan on nyt sellanen ei vakitäti, joka vähän epävarma ja siksi ylitarkka. Hyvä tietty niinkin, mut aika vähille jäi unet viime yönä. Taidan heittää vielä pitkäkseen miehen viereen, se kun oli yön töissä.

Pore&Papunen 37+4
 
Ja täällä siis supistellaan. Huh kun pelottaa et kesken kampaajan värjäyksen täytyy lähteä menemään. Oisinpa näky kun tukka värissä menisin synnärille :LOL: :LOL: :LOL: Äsken olin pitkäkseen niin ei kun semmoisia pieniä kipeitä suppareita vähän väliä. Apua mulla on sairaalakassi laittamatta. Sen laitan kyllä heti kun kampaajalta tulen, vauvan tavarat olen laittanut jo aikoja sitten. Mitäpä sitä omista tavaroista, kunhan uudella tulokkaalla on kaikki kohdallaan. Saiskohan sitä tänään nuo tuttipullot kaivettua tuolta varastosta ?? Pitäs varmaan pari keittää valmiiksi. Saahan niitä sitten lisää keitettyä aina tarpeen vaatiessa. No katsokaas sitä näköjään jättää kaikki viime tippaan ja sitten paniikissa tekee kaikki kun ei oikeastaan enää ehdi. No eihän sitä tiedä, voihan tää mun suppailu olla vaan jotain harjoittelua :kieh: :kieh: Tai sitten jos sais maanantaina parhaan synttärilahjan, sekin ois kiva. Paitsi sen tulokkaan kantilta ei, kokemuksen syvällä rinta äänellä sanon, että aatonaatto ei ole kiva syntymäpäivä.

Anoppi tuli poikaa hoitamaan niin mähän vietän sen ajan täällä netissä surffaten. Kohta ne lähtee ulos ja mä lähden sinne kampaajalle.

Tänään taidan lämmittää saunan ja kysyä isännältä kiinnostaisiko sitä heilutella peittoa :LOL: :LOL: Taitaa katsoa mua kuin vähäjärkistä, mutta jos vaikka vähän edistäis tätä tilaa. Olenkohan jotenkin epätoivoinen. Aikaa on vielä vaikka kuinka ja mä olen jo päättänyt että nyt se syntyy...........Mä olen siis kuitenkin viimeisenä tammikuisista laitoksella, tai siis kilpaillaan Saarun kaa kumpi on viimeinen :LOL:

Mä siis totean että 3 S:n tapaus voisikin olla 4 S:n tapaus; seksi, sauna, siivous ja shoppailu. Ainakin mulla tuo viimeinen tuntuu tepsivän. Joten kannattaa muidenkin kokeilla. Tietysti kauppaan kannattaa ottaa kukkaro mukaan, että se shoppailu onnistuu kunnolla. (Saaru se sun kukkarojuttu sai mut muistamaan oman kauppareissun, kun vasta kassalla huomasin et kukkaro on kotona)

Ihan kun mulla ois puheripuli, kun tätä tekstiä tuntuu tulevan ihan urakalla. Mutta nyt mä menen laittamaan tavarat valmiiksi ja näytän anopille mitä syötävää löytyy mistäkin. Joskin olen melko varma, et sen kassissa on omat eväät, kun on muka niin laktoosi-intolerantikko ettei toista. No tän päivän ruoka meillä on ihan laktoositonta, mutta ei se kuitenkaan kelpaa. Arvatkaa ottaako päähän kun tietää ettei toinen syö vaikka oot sitä varten laittanut. Seuraavalla kerralla vien omat eväät kun mennään sinne syömään :LOL: :LOL: Katotaan miten suu sitten laitetaan. Per......na

Nuuskis ja Irmeli
 
Huomenia!
Vai meinaa Nuuskiskin alkaa synnyttelee.. Älä nyt vielä, oota mua :LOL: Mä niin suunnittelin et lähen vasta tammikuussa.

Katja meinaa meitä pitää jännityksessä, täällä saa koko iltapäivän notkuu ja odotellan tuleeko kuulumisia. Sehän kyl voi olla et jos paikat on noi hyvin kypsyneet ja olo on hyvä, niin ne laittaa kotiin vielä odotteleen et lähtee kuitenin lähipäivinä sitten itekseen käyntiin. Aina son niin kuitennin parempi. Mutta jäädää odottelemaan...

Mulla kerrankin hyvä yö alla. Kukaan ei herätellyt turhia, veskissäkään ei pitäny käydä kuin 2 kertaan. Ainut vain että mies herätti 4.25 ku sillä soi itellä kello töihin.. Sekin oli niin sikeässä unessa ettei tajunnu miksi kello soi :LOL: Kysy multa että miksi on laittanu kellon soimaan.. :D Tuumasin vaa et pitäs varmaa suunnitella töihin menoa :LOL:

Juup, mulla käynnisteltiin synnytystä pillereillä ja suun kautta ne otin. Nehän voidaan joko ottaa suun kautta tai et laitetaan ne tuonne alapäähän. Varma en ole onko se sama lääke ja mikä ero niillä on tuohon käynnistykseen.

Täällä Oulussa otetaan nyt tammikuussa kokeiluun että synnytyksen jälkeen kotiutetaan jo 24h jälkeen. Siitä en tiä mitkä siihen on kriteerit et pääsee kotiin jo silloin. Monissa paikoissa esim noi nopeat kotiutukset ei päde käynnistettyihin synnytyksiin. Mutta sittenhän sen näkee että milloin sitä ite pääsee kotiin.

Mullakin samat suunnitelmat kui Nuuskiksella, tänään ois tarkoitus laittaa sairaalakassi valmiiksi. Päivät vain vähenee ja h-hetki kuitennin (vaikken ite uskokaan) niin saattaa olla milloin vain. On se sitten hyvä et ois valmiina kassit tuolla odottamassa. Sitä on sitten kaikkee muutakin mietittävää ku lähtö alkaa olemaan lähellä. Esim lapsenlikka ja sen hakeminen yms. Onko muuten kaikilla tiedossa lapsenlikka synnytyksen ajaksi että mieskin pääsee mukaan? Ja lähteekö muuten kaikilla mies mukaan?

Joku kyseli kastelahjoista. Me ostettiin just kummitytölle kastelahjaksi tälläinen..



ja googlettamalla baby art löytyy paljon lisää samaan sarjaa kuuluvia kivoja juttuja. Lisäksi ostettiin myös vauvakirja, joka heillä oli toiveissa.

Mutta nyt aamuhommiin...välissä..

Saaru ja Aattomiäs 38+6
 
Hui kun mulla on ihan paha olo, ja mahakin löysällä, johtuneekohan sitten näistä suppareista vai jännityksestä..varmaan molemmista.. :whistle:

Mie meinasin kävelemällä mennä sinne ä-polille, mitähän tästä tulis matkaa, reilut 1½km ehkä, toivottavasti pääsen perille asti, eikä ala supistelemaan liian kipeesti kesken matkan. No, soitan sitten sinne, että oon täällä puolessa välissä tulossa, tulkaa hakemaan :LOL:
Eipä tässä oo tullut paljoo liikuttua viimeaikoina, mitä nyt pakolliset neuvolareissut 1km suuntaansa.
Pitää lähteä hyvissä ajoin kävelemään, niin on vähän "supistelu varaa" aikataulussa. =)

Katja taas..
 
KATJAAA... kuulostaa niiiin siltä että synnytys on käynnistymässä... Luonto tyhjentää suoliston ja mahalaukun yleensä ennen synnytystä... IIIIIIH!!! Mua alko oikeen jännittää täällä sun puolesta :D

Ja te siellä kaikki vaan supistelette, mulla ei oo ku liitoskipuja. PAH! Niistä oo mihinkään, sanokaa mun sanoneen....
Mä oon kans kyllä niin kiikunkaakun tilassa, että kun jouluaattoki on tulossa, ni ehkä välttämättä ihan jouluaattona tee mieli olla sairaalassa. Samahan se ois jos ei ois noita lapsia ennestään, mutta kun niitä on :D

Voi vinde, mulla meni ajatukset ihan sekasin ku luin Katjan oirehtimisesta... jännäää.... ja tsemppiä matkaan jos sille tielle jäät =) =) =) :flower: :hug:
 
Saaru: Meillä kun on vasta ensimmäinen lapsi tulossa, niin ei tarvitse lapsenvahtijuttuja miettiä, mut mies on kyl tulossa mukaan synnytykseen, ja jännittää vähintään yhtä paljon kun mie. Oikeastaan toivonkin, että ei tarviis vielä jäädä..vois hoitaa tuon joulun ekaks alta pois, ja sit synnytys.. :D

Mut nyt mie meen..apuva :wave:
 
KATJA87: Hyvältä näyttää!!! Täällä jännitetään sun puolesta :D iiikkkk...täällähän alkaa olemaan kunnon säpinää. Hienoa!

NUUSKIS: Varo vaan ettet joudu väripäässä lähtemään synnärille - nauraa- Hyvältä näyttää sielläkin!!!

Täällä tosiaan alkaa olemaan komiat viikot jo monella. koko ajan käyn kurkkimassa kuulumisianne ja jännityksellä odotan kuka lähtee seuraavaksi!!

Itselläni nyt niin hyvät fiilikset fysiatrianpolin ja äitipolin jälkeen että.... :hug: eli nyt aloitettiin jalan kuntoutus (aloitettiin kahta vikkoa aikaisemmin kuin piti) että pärjään synnytyksessä ja että vauvaakin pystyn hoitamaan. Töitä on paljon, mutta hyvältä näyttää!!

Seuraava äitipoli 9.1 ja silloin katsotaan minkäkokoinen vauva on ja aletaanko käynnistämään (itse en usko että käynnistämään aletaan..mutta sen näkee silloin)

Eilen sitten VALMISTUIN koulustakin vihdoin ja viimein...aika upeat fiilikset!! =)

t. pikkuinenko ja masu-vaavi 35+6
 
Huomenta!

Tsemppiä loppurutistukseen, jos sen aika nyt koittaa, Nuuskikselle ja Katjalle. Toivotaan, että Irmeli malttaa odottaa kampaajakäynnin yli. Voit Nuuskis muuten olla aika näky laitoksella, varsinkin jos väri sitten ehtii vaikutella määrittämättömän ajan. Oletko vielä useampaa väriä laittamassa, jotta kampausta olisi viimeistelemässä foliopaperitkin? :LOL:

Me käytiin eilen siellä synnärillä tutustumassa, oli kyllä mielestäni hyvä ja tarpeellinen käynti. Nyt sitten on etukäteen nähnyt paikat, johon sitte mennään ja tuli tuolla taas runsaasti tietoa synnytksestä yms. Vielä kuitenkin tuntuu, että tässä on ihan kauheasti aikaa siihen, että itse tositoimiin pääsee/joutuu..

Tänään illan ohjelmassa Blues-Pelicans peli, toivotaan että isäntien 12 ottelun voittoputki päättyy tänään! Huomenna olisikin sitte heti aamusta neuvola. Kiva päästä kuulemaan, jos terkka suostuu sanomaan, missä asennossa vauva nyt mahassa majailee. On meinaa nyt muutaman päivän varsinkin nukkumaan mennessä tuuppinut ja möyhentänyt vasenta kylkeä niin kipeesti, että on ollut pakko käntyä oikeelle kyljelle nukkumaan. Onko jollain muulla ollut samanlaista? Eli potkut/lyönnit möyriminen tuntuu ylimmillään navan korkeudella, ja ihan mahan ja kyljen "yhtymäkohdassa". Varsinkin jos on jalat koukussa niin tossa edessä nivusessa tuntuu välillä tosi ilkeesti...


Mutta nyt taas päivän askareiden pariin, palailen taas....

Maija 34+6
 
Niin ja tosiaan toivottavasti saadaan lapsenvahti kun lähtö tulee, isovanhemmat on valmiustilassa ja on tuossa muutama ystävä joille voi hätätilanteessa soittaa. Haluan miehen ehdottomasti mukaan!

Täällä on kaikki supistukset kadonneet kuin tuhkatuulen ja ihan hyvä niin...meinaan paljon on supistellut mutta mitään eivät ole saaneet aikaan. Ja enhän mä sellaisilla supistuksilla tee yhtään mitään :D toivonkin että kun alkaa niin alkaa sitten kerralla ja kunnolla. Mitä nopeammin homma on ohi sen parempi.

Mulla on meinaan käynyt synnytyksissä vähän hassusti..eli toinen synnytys olikin yli 4 kertaa pidempi kuin ensimmäinen :/ ensimmäinen kesti 5,5h toinen 26h.(josta olin TOSI kipeänä reilusti yli 10h)..joten nyt saisi tulla kyllä pikkasen vauhdikkaammin.
 
Heipsan!

IIKS! Nyt sitä saa tosissaan jännätä ainakun tänne tulee =) Tsemppiä loppumetreille Katja ja Nuuskis. Onneksi ei oo mitään suunnitelmia tänään niin saa roikkua tässä koneella koko päivän kyttäämässä teidän tilannetta :LOL:

Toi Saarun ostama kastelahja olikin tosi nätti. Noita on tosiaan monenlaisia mihin voi ikuistaa tuon käden tai jalanjäljen tai vaikka molemmat.

Hyvä juttu Pikkuinenko että alkaa asiat järjestyyn.

Meillä ei kans tarvita lapsenvahtia kun synnyttämään lähetään ja juu mies tulee mukaan. Onhan meillä noi "pienet" karvapallot mutta ne nyt tovin pärjää keskenään tai sit mun vanhemmat hakee ne maalle hetkeks lomaileen :D

Ja sitten neuvolakuulumisia tältä päivää:

rv 36+6

pisu puhdas
paineet 132/87
paino +900g (viime käynnistä reilu viikko) eikös se koskaan lopu :ashamed:
sf 36 sama kuin viimeks
vettä normisti
:heart: +
liikkeet ++ rt
Vauva voi hyvin ellei loistavasti :heart:

Ei siis mitn erikoista tällä käynnillä, th siinä yritti mulle selventää että miten tää mahollisesti jatkuu sen ultran jälkeen jne.. TAYS:iin lähete ja siellä tilanne sit arvioidaan ja katotaan lantion mitat ja pohditaan se synnytystapa. Kuukauden päästä ollaan jo kuulemma vauvan kanssa kotona, yli ei varmasti päästetä. HUIH! Jotenkin jännittää paljon tuo lääkäriltä toiselle hyppiminen, miksei yks ja sama lääkäri voisi hoitaa läpi raskauden niin olis odottajallakin turvallisempi olo.

Taustalle jään siis jännäileen =)

Cattie ja Osku 36+6 :heart:
 
Pimpelipom,

Ugh - alkaa kyllä jännittämään Katjan ja Nuuskiksen tapahtumat! :whistle: Saapa siis nähdä koska kuullaa jotain uutta! Mua niin nauratti tuo Nuuskiksen kauppareissu, vaikkeihän se ikinä hauskaa ole kun sattuu - mutta siis tuo tuskahan on kuitenkin jotain mikä edistää asiaa (think positive -tyyppisesti - hehe).

Kastelahjasta: poikamme sai lahjakortin kuvaukseen ja täytyy sanoa että mielestäni se oli tosi kiva ja mieluisa. Käytettiin se sitten hänen 1-vuotis kuvaan. Ja muistan että itse annoin omalle kummitytyölle semmoisen hopeisen rasian jonne voi kerätä hampaita...

Lastenhoidosta: olen jo hälyttänyt omat vanhemmat (asuvat n 2 km päässä) että tulevat yöllä tänne esikoisen seuraksi, tai jos päivällä lähtö niin poika pääsee sinne. Onneksi oma äitini on jo eläkkeellä, niin on kotosalla - jos ei nyt satu olemaan jossain kissanristiäisissä ;) Eli meillä mies on kyllä tulossa kovasti mukaan synnytykseen ja hyvä niin - saa tuoda vettä ja tarkkailla supistuskäyriä - jotta osaan ajoittaa ilokaasun oikein. Ja onhan se tärkeää että on paikalla kun se pieni saapuu- että saa olla mukana siinä yhdessä elämän tärkeimmissä tilanteissa :heart:

Pikkuinenko: tiedätkö syyn miksi toinen synntys meni niin paljon kauemmin? Oliko pään asento jotenkin hankalemmassa vinkkelissä tms?
Kaikki kun paasaa niin että ensimmäinen synnytys on aina se pidempi (siis ihan lääkäreitä myöden).
Mulla oli taas neuvola, kun ottavat nyt 1 krt per viikko. Pää oli jo kuulemma tosi alhaalla, muttei kiinnittynyt täysin - jossain mun luiden kiilassa kuitenkin ja eihän se välttämättä edes kiinnity. Kaikki oli jälleen ihan hyvin ja painoakin oli kerrankin tullut 800g nyt yhdessä viikossa (muutoin kokonaispaino on lisääntynyt 9 kg). Sen kyllä tosin huomaa myös omassa ruokahalussa nyt ihan viime päivinä - rekkamiehen annoksia taas lautasella.

Mä kyllä jaksan vielä veikata että tässä menee viikko pari - odotan että tulee se totaalinen kypsyminen - siitä se sitten lähtee parin päivän kuluessa..

No niin - taidan vääntää pari joulutorttua kun menen myöhemmin naapurille kaffittelemaan. Ihanan lokoisa päivä tiedossa siis.

Auringonsäteitä!

JonnaP ja pedroP (37+0)
 
Mie jo kävin siellä..enkä paljoo viisastunut koko käynnistä :D Poitsukin rauhottui, kun mamma vähän reippaili, ja lääkäri tökki alapäätä. Supistuksia ollut tutkimuksen jälkeen 0 kpl :kieh:

Eli lantionluut ok, pitäisi sopia alakautta syntymään ja tässä nyt odotellaan spontaania synnytyksen alkamista...mikä tapahtuu lääkärin mukaan EHKÄ tämän vuoden puolella.. :LOL: Alapäässä oli sama tilanne kuin silloin viimeviikon tiistainakin, eli 3cm kohdunsuu auki.
Oli kyllä tosi kovakourainen lääkäri, survoi nyrkkiä kunnolla tuonne alapäähän, ja yhtäkkiä survasi 2 sormea takapuoleen ja venytteli niitä siellä..auts :ashamed: Nyt on olo kun ois molempiin saanu yhtäaikaa :LOL: (sorry, minuu naurattaa tää koko tilanne, kun olevinaan on jo syntymässä, ja sit ei kuitenkaan mitään)

Kovasti poitsu työnsi päätänsä miun alapäähän,(ultralaitteesta näkyi) lääkäri sanoi, että ompas kestävät kudokset mulla, kun antaa noin kovat työnnöt periksi eikä silti tapahdu sen kummemmin mitään..
Niin, ja painoarvio oli nyt 3310g (9pv sitten oli 2900g)

Että semmosta.

Katja ja rv 38+0
 
Huih miten jännittäviä tilanteita monella on jo kehitteillä!!!
Jännityksellä täällä minäkin odottelen mitä päivä teille tuo tullessaan.
Itsellä tällaista tasaisen tappavaa.Suurempia lenkkejä tms.ei auta tehdä muuten maha kovettelee kamalasti mut ei kipeesti.Rauhassa mennään ja itse ihan mielellään odottelen vielä tammikuun puolelle =) eka meni kumminkin viikon yli niin tuskin tämä sen hätäisempi on.

Tyllerö möyrii välillä enemmän ja välillä vähemmän mutta liikkuu sen verran hyvin kumminkin ettei liikeseurantaa ole tarvinnut alkaa tekemään.Mutta ahdasta hänellä jo on!
MaijaM: tuttua on nuo nivuskaivelut niinsanotusti.kyllä tulee komentoa välillä kun kyljellään makaa että käännypäs mamma eri asentoon.kädet kaivelee nivusta ja jalat sätkii :) mulla nuo ei onneksi kipeetä tee.hellänä mulla on maha tuosta navan yläpuolelta oik.puolelta missä peppu pyörii ahkerasti.nahka tuntuu ihan siltä että kohta repee.mulla onneksi ei ole ollut maha kovassa trimmissä ennen raskautta niin hyvin on vielä antanut periksi kun nahka on löysää :LOL: kaikessa on puolensa ja puolensa.

Mun isä ja äitipuoli asuvat ihan tuossa lähellä niin he ovat valmiudessa kun meille lähtö tulee.jos lähdetään yöllä niin tulevat tänne ja jos muuhun aikaan niin sit mietitään meneekö tyttö sinne vai ovatko meillä.ollaan aika vähän oltu tytöstä erossa että voipi olla outoa kun ollaan synnärillä kahden sitten mahdollisesti hyvinkin pitkä pätkä..taitaa tulla tyuttöä ikävä tai sit ei ehdi edes olla huolissaan miten pärjää.

Mua rupes ihan hirveesti naurattamaan kun ajattelen miten Nuuskis lähtee synnärille foliot päässä.Foliot vaan viuhuu tuulessa :LOL: :LOL:

Mulla sairaalakassin pakkasu alullaan ja sänky kasaamatta.muuten on kaikki tehty..ja kyllähän se vauva nukkuu ilman sänkyäkin alkuun jos nyt yllättäen muka lähtis syntymään.
 
Mulla kans eilen ns. viimeinen lääkärineuvola ja suht ok tilanne, tosin huomenna sit mennään tarjonnan tarkastukseen, kun ei aivan varmaa lääkäri osannut sanoa. Käsiinsä jos luottaisi sanoisi vauvan olevan rt, mut sykkeet sen verran ylhäällä että parempi tarkistaa ultralla. Kyl mä niin toivon et rt olis, pelottaa tuo ajatus kääntämisestä.
Painoa +660g/vko (turvotusta löytyy)
RR 131/87 (eli ihan ok, kun vielä hammaslääkärillä olin just ollut :eek: :LOL:
U-prot/gluc puhdas
Sf 33cm
Eli tuota tarjontaa lukuunottamatta kaikki ok.
Jouduin sitten eilen käymään hammaslääkärin päivystyksessäkin, kun hammasta oli alkanut särkemään ja paikkaamiseksihan se meni. En uskaltanut jäädä odottelemaan pidempään. No nyt sekin hoidettu ja mukavalta tuntuu kun ei leukaa enää jomota =) Onneks oli alahammas niin ei tarvinnut olla ihan makuuasennossa vaan puoli-istuva onnistui.
Oli tänään sitten kiva kun sai nukkua yli 10:neen, kun nuo yöt on niin levottomia. Hieman aina parempi fiilis kun ei ole pakollista menoa mihinkään, mut huomenna taas oltava ajoissa liikenteessä kun sinne ä-polille mentävä ultraan. mut jos sit pääsis jo rauhoittumaan joulua varten.
-rv 35+6-
 
Ensimaidosta:eek:nko monella jo esimaitoa noussut rintoihin?mulla ei ole aiemmin tullut mitään mut nyt äsken tuli sellainen olo että maito nousee ja nyt sitä maitoa sit tirskahti...esikoisen kanssa esimaitoa tuli vasta viikko ennen synnytystä ja sekin saunassa puristamalla.nyt mua rupes jänskättää että voiko tämä enteillä jotain?
 

Yhteistyössä