**TAMMIKUU2008**joulukuu

no niin on taas joulupöydän antimista nautittu ja nyt on selkä kipeenä tuolilla istumisesta.jaloissa kivat sukkarannut nilkoissa eli turvottaa täällä sittenkin vissiin aika hyvin.
tyllerö liikuskelee vilkkaasti ja ruuvaa mukavasti tuonne alas.tuossa joulupöydässä piti kahdesti oikein irvistää kun niin vihloi kipeesti alapäähän..

sit se on kumma että kun on kylässä niin ei mitään mutta heti kun tulin kotiin alkoi suppailee.tuntuu että masu vetelee kovaksi ihan jo jalkeilla olosta.kumma juttu.

no mutta eipä tässä muuta...
 
Jaahas, kotio selvitty, huhhuh.. Nyt saa sitten olla rauhassa kotona vauvan syntymään asti. Syötyä tuli hyvin ja lahjoja tuli ja myös pientä muistettiin =)

Paljon onnea Meiming :flower:

Ihanat kuvat saapiksella ja meimingillä =)

Nyt jännäillään sitten torstain ultraa ja syödään vielä vähän jouluherkkuja, suklaata tuli hiiiirmusesti :p Ja kalkkuna odottaa, joten taidan tästä lähteä iltapalalle ja varmaankin uni tulee ajoissa, viime yönä en saanut nukuttua enkä oikein edellisenäkään joten väsyttää kovin |O Juu ja vaakaan en uskalla varmaan edes nousta :ashamed: Turvotukset on kovat, tarttis päästä ostaan ananasta.. No vettä sit senkin edestä..

Cattie ja Osku tonttu 37+4 :heart:
 
.. ja onnea meimingille ja saapikselle!!! :flower: :flower: :flower:
Minäkin haluun jo vauvan syliin ja mä oon vasta tammikuun vikapäivä, nyyh.. ei jaksa odottaa. Olen kärsimätön. Tuntuu etta vatsa on tuplannu kokonsa viikossa ja varmaa vielä kerran tuplaantuu. Potkut tuntuu jo aika lailla kylkikaarissa ja tää kun tykkää majailla masun oikeassa onkalossa vain. Hassu tyyppi.
Bamboo: Meille sanottiin valmennuksessa että jos ei oo turvakaukaloa, niin beiben voi kuljettaa taksissa myös esim vaunujen kantopussissa ja sinnehän se menee sen pussipukvunkin kanssa. Kyseessä ei varmaa oo mikää maailman pisin matka teille kotio?? Meillä olisi 3 kaukaloa että tuut hakee vaan täältä Lapista =)
Jouluruuat ei tosiaan tehny maailman parasta ja ilmavaivoista vaivaa nyt sitte kunnolla. :headwall:
Olikos se mikä se aikaraja että pitää ristiäiset vauvalle pitää, siis syntymästä. Varmaa aika kuluu kuin siivillä kun pikkanen paikalle.
Blanca ja Boxi melkein 35 :xmas:
 
Onnea kaikille vauvan saaneille :heart: :heart:

Omassa masussa on tajuton ralli päällä, täällä arvuutellaan miehen kans kilpaa, mikä ruumiinosa (kyynerpää, polvi...tms) nousee milloinkin masusta =) Pyllyänsä ja selkäänsä tyttö on myös kova nostelemaan.

Supistuksista olis kyssäri...Ku itellä masu menee kovaksi välillä yht´äkkiä ja tulee paha olo, ei meinaa henki kunnolla kulkea, tuota kestää muutaman minuutin, niin oisko tuo sit harjotussuppari??? Tyhmä kyssäri varmaan, mut pakko kysyä... :ashamed: Ku ësikoista täs odotellaan ja tää kaikki on ihan uutta.

Sairaalakassi on pakattuna ja lähtöä odotellaan malttamattomana :D Tosin mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ei kylläkään ole...

Carla ja tyttö 38+6
 
Mie oon syönyt ihan liikaa.. :/ Mahaan ihan koskee, muutenkin jo kiristää niin paljon mahaa, niin ei tunnut supparit kovin kivalle.. Mut hei, nyt jopa supistelee taas :D Pitäisköhän taas illalla peittoja heilutella.. :LOL: (Jos siitä ei nyt mulle mitään "hyötyä" ole, niin pysyy ees mies tyytyväisenä. :D )
 
SAARU; täällä yhtenä edelleen :kieh: :kieh: Mä mitään kiilailemaan pääse, tää yksi varmaan jää asumaan tänne mahaan. Ja kun mä haluaisin jo tästä mahasta eroon. No supistellu on edelleen ihan mukavasti ja varsinkin kun istun niin semmosia suppareita tulee, että se istuminen on todella tuskasta. Ilmeet tänään anopin ruokapöydässä oli kuulemma ihan mielettömiä. Ja välillä tuntuu et tulee tuolta paksusuolesta olevinaan jotain kun niin muikeasti ottaa.

Jouluruokaa on siis 2 päivää nyt syöty ja kuten muillakin turvotus on hirveetä. Ja rakastamani lanttulaatikko ei mitenkää edesauta olotilaa :LOL: :LOL: Mutta kun sitä laittaa karjalanpiirakoiden päälle niin onko mitään parempaa iltapalaa ??????? Nyt kun joutus laitokselle niin kätilö parka varmaan pyörtys hajuun :LOL: :LOL: Anoppi loukkaantu tänään kun en suostunut graaveja enkä mätejä edes maistamaan. Mutta jos ei kerta ymmärrä kun hänelle kauniisti sanoin niin olkoon tajuumatta sitten. Huomenna mennään mun äidin luokse ja siellä on onneksi vain pelkkää uunikalaa. Torstaina sitten haenkin itselleni pitsaa.

Joululahjoja poika sai ihan hirveesti, vähempikin olisi riittänyt, ja tänään on sitten pelattu ja leikitty legoilla. Onneksi edes hetkeksi suostui ulos. Sai itekin vähän raitista ilmaa ja suurimmat kaasut pihalle. Ite en saanut mitään kun sovittiin ettei aikuisille osteta mitään ja sunnuntaina sainkin niitä synttärilahjoja. Saapiksen vauvako se syntyi aatonaattona?? Jos haluat että lapsesi ei katkeroidu (minäkö siis katkera??) niin osta synttäri ja joululahjat erikseen. Siinä on semmoinen neuvo asiantuntijalta :attn: :attn:

Nyt mä taidan lyllertää sohvalle ja ottaa tuosta matkalta pikkuisen jotain suolapalaa (lue lanttulaatikkoa ja valkhomejuustoa sekä karjalanpiirakoita) ettei vaan huikomaan pääse. Päälle jokunen suklaakonvehti, niin johan sitä jaksaa huomis aamuun.

Nuuskis ja Irmeli (tulis jo, olen siis niin malttamaton)
 
KATJA87; kuinka sä edes voit kuvitella saati sitten jaksat heilutella peittoja?? Mä olen ainakin ihan kuin mursu kuivalla maalla, hyvä et happee saa istuessa niin saati sitten tommosissa tohinoissa :LOL: :LOL: No ehkä mäkin uutena vuotena jos siihen mennessä ei ole mitään tapahtunut, saa isäntäkin jotain hupia :LOL: :LOL:
 
Täällä on kaikilla vauvat rauhoittuneet masuun jouluksi. Muutama "hätähousu" :heart: ennätti jouluksi syntyä. Nyt tässä piahkoin alkaa varmaa rytinällä tupsahteleen vauvauutisia.

Mulla tosiaankaa ei mitää uutta Aaton suhteen, poika pykkii itteesä vaa ylemmäksi.. :kieh: Sattuu ja hankala istua, missään asennossa ei oikee ole hyvä. Pitää koittaa perjantaina kysellä jo sitä aikaa sinne polille...*pliis* Mut saapa nähä ku ei ole oma terkka vastaanottamassa.
Nuuskis kui monta vauvaa vielä enne meitä..?? *mmh, laskeskelee..* mikä ois veikkaus.. Mut mehän voidaan mennä yhtiskää, vaikkakaan saikku ei oo sama :LOL:

Pojat meillä ihan puhki, 6 jälkeen oltiin jo niin väsyjä et itku ja huuto tuli joka asiasta. Esikko menikin sitten nukkumaan jo 8 aikaa ja nyt on iskä nukuttamassa junioria. Me jäähään tänne tunnelmoimaan, kynttilät palaa ja "herkkupöytä" on katettu..leipiä,keksejä, juustoja, hedelmiä yms herkkuja ja tietty suklaata jälkkäriksi.
Ihanaa rauhoittua ja rentoutua. Huomenna aamu alkaaki siivoilulla ku aamupäivästä tulee vieraksia, tulee mun serkku miehineen käymään ja päästään niitä sitten kosiskeleen kummin hommiin.

Mulla miehen siskon lapset (kaksoset vielä) on syntyneet joulupäivänä. Heille pidetään erikseen nimppareina omat nimpparikekkerit synttäreiden lailla ja sitten vain pienemmästi muistetaan "oikeana" syndenä. Näin molemmat saa omat juhlat eikä joudu jakamaan sitä toisen eikä joulun kanssa.

Mutta nyt nukahti jo juniorikin ja mies meni lämmitteleen glögiä---> soffalle siis!

Saaru ja Aatto(39+4 viikot nyt korjattuna), joka pyrkii vissii yläkautta ulos..*auh*
 
Nuuskis: No eilen touhuiltiinkin pitkästä aikaa.. ja niinkuin tuolla aiemmin kerroin, niin ei mitään kovin kätevää, mutta jos ne spermat vähän vauhdittaisi synnyttämään pääsyä.. :kieh: Hyvin, voi sanoa miehelle, että anna vaan tulla heti :LOL:
 
Onnea Meimingille vauvasta :flower:

Tosi suloisia vauvoja teillä profiilissa!

Aatosta on selvitty hyvin vaikka pientä stressiä siitä kerkes ottamaan. Lapset onkin innoissaan leikkineet uusilla leluillaan koko päivän. Itelle on syn ilmaantunut vähän turvotusta, tähän asti ei ole ollut mitään. Oisko vaikka noilla jouluruuilla kenties ollut vaikutusta =)
Tänään alkoi päivällä taas supistelemaan kipeästi ja kerkes jo käydä mielessä et tulee laitokselle lähtö. Sitten kuitenkin helpotti. Mut onpahan nyt ne sairaalakassit pakattu, pakko oli pakata lopultakin. Nyt kun supisteli jo useamman kerran kipeästi peräkkäin niin jotenki taas tuli todellisempi olo et kohta sitä voi oikeasti jo lähteä synnyttämään. Muutaman päivän jos vielä masussa pysyis niin sitte saa syntyä ihan milloin vain,ens vuoden puolella mieluummin.
Eipä kyllä täälläkään jaksa kuvitellakaan mitään peittoja heilutella, mut ens viikolla sitä vois vaikka kokeilla josko siitä mitään apua olisi. Tosin eipä ole edellisilläkään kerroilla jouduttavaa vaikutusta synnytyksen käynnistymiseen ollu.

Säde ja vauva 37+0
 
Onnea pikkutontusta Meimingille!

Täällä taas hereillä. Supisteli tuossa pari tuntia 15 min välein, mutta nyt on loppunut, joten taidanpas mennä nukkumaan. Yritin tässä tehdä vauvan pipoon toista tupsua, joka hajosi pestessä, mutta ei oikein onnistu. Hajoaa aina käsiin. No ehkä huomenna paremmalla onnella.

Jos keittelis vielä kiisseliä riisipuuron jämin lisäksi. Mieskin tulee tunnin päästä yövuorosta. Ois aamupala valmiina :heart:
 
Minä täällä taas ajoissa. Poika herätti jo viideltä ja ajattelin sitten että noustaan vaan, ja nyt on koneellinen pyykkiä pesty ja kohta taidan aloittaa aamupalan laiton. Onneksi äiti lupasi ottaa pojan ensi yöksi sinne niin huomenna aamulla saan ihan rauhassa nukkua ja herätä silloin kun tuntuu. SItä odotellessa siis olen nyt täynnä energiaa :LOL: :LOL:

Eiliset ruoat ovat saaneet aikaan hyper turvotuksen, tänään illalla ja huomenna aamulla juotava litroittain vettä ennen neuvolaa. Ja illan kävelen noita meidän rappusia edestakaisin...

Saaru; menikö sulla tuolla eilisessä viikot oikein? Ajattelin vaan kun mulla on tänään jo 39+. Tässä vaiheessa pitää olla jo tarkka, ettei mee liikaa yli :LOL: :LOL: Noo mä sanosin, et ainakin 3 syntyy ennen meidän Irmeliä. Voi kyl olla enemmänkin, "hmmmm", oisko 5 semmonen maksimi. Siinä rajoilla se kyllä on. Meinaan neuvolan tätiä vähän painostaa, kun se meinaa et saa rauhassa mennä yli, et ensi viikolla kun on neukka niin saa pikkuhiljaa alotella ottaa polille yhteyksiä. On meinaan viime kerran yli menosta niin karseita kokemuksia, et siihen 2 viikkoon en suostu. Leikatkoon sitten puudutksella jos näyttää ettei muuten synny. Mulla oli istukkakin niin kalkkeutunut, et poika on merkitty papereihin "löysänahaksi". Parka ollut viimeset ajat ilman ruokaa ja odotettiin vaan et jos nyt alakautta syntys, p....le!

Mä taidan tästä lähteä pojan kans hetkeksi sohvalle katsomaan Puuha Peteä ja sitten aamupalan tekoon. Ulkona on niin pimeetä ja synkkää ettei tosikaan.

Nuuskis ja Irmeli 39+ (KAMALA mistä noita noin paljon on tullut?)
 
Aatto oli ja meni. Oli kyllä tosi kivaa, ruoka oli hyvää ja muksut tykkäs lahjoista. Tänään olis tarkoitus lähteä mun vanhempien tykö kyläilemään (matkaa 300km suuntaansa, apua :p ) koitan käydä kurkkimassa teidän muiden kuulumisia, mutta välttämättä en tänne nettiin jouda kun vasta uudenvuoden jälkeen.

Maximilian ja poju 35+3
 
Huomenta hei!
Nuuskis, juups, olipa näämä tullu viikko vähemmän laitettua :LOL: Leikkö paremmin noi kuvaa sitten sitten syntymää enemmänkin :LOL: Nyt nimittäis ei mitää merkkejä ole lähestyvästä synnytyksestä ja laskettua aika on YLIHUOMENNA! Mulla kans edellisen kanssa vaan odotettiin ja odotettiin joskos paikat kypsyis ja lähtis itekseen. Mutta ei niin ei! Poika ei ollut yhtää laskeutunu eikä mitään muutakaa vaikka raksutti jo 17pvä yliaikaa (laskettu aika oli oikea). Mullakin oli istukka kalkkeutumassa, mutta en yhtää tiä kuin "pahasti". Mut mullaki ois toiveissa et alettais kuitennin ajoissa miettimään sitä käynnistystä ku siihen viimeksikin meni se 2pvä ja tää mun maha ON ISO..ja vain käsikopelolla tehty kokoarvio. Saas sitten nähä ku siellä ultraavat ja mittovat et minkä kokone Aatto-herra sieltä tulloopi!
Musta tuntuu et meiän Aattoa ennen syntyy ainaki kymmenkunta vauvaa vielä.. *epätoivossa*

Täällä kans suht hyvässä ajassa noustu. Pyykit pyörii ja paikkoja järkkäilty yms. Aamupäivästä ku niitä vieraksiakin saapuu. Pullat pitäs vielä paistaa (valmis uunipullia, ite aika käsi tuossa pullan leipomisessa..)
Mutta joo, onko muilla ollut puhetta jo mitä ehkäisyä alatta käyttämään synnytyksen jälkeen? Ja varsinkin ne joilla on jo useampi lapsi tai lapsikiintiö jo täynnä tämän tulokkaan jälkeen? Meillä on päätetty (ihan kumpikin samaa mieltä) että tämä tulokas on viimeinen. Ja mies ehottelikin et joskos synnytyksen yhteydessä (tehdäänkö niitä edes) vois multa laittaa piuhat solmuun. Mutta en mä joten uskalla/halua..En kuitenkaan siihen ole vielä valmis.. :| Ite mietin tuota kierrukkaa joskos semmoisen hommais. Kokemuksia? mulla sitä ei ole aikasemmin ollut.

--Jatkaan siivoilua/järkkäilyä yms, mut samalla linjoilla riekun-roikun..

Saaru ja Aattomiäs 39+5
 
Saaru:meilläkin taitaa lapsikiintiö olla tämän jälkeen täynnä joten kierukka harkinnassa.hormonit ei mulle sovi.(mielialavaihtelut ja migreeni)minipillereissä samaa hormonia kun hormonikierukassa mut vaikutus paikallinen niin ajattelin uskaltaa ottaa.minipilsujen kanssa mulla tuli menkat 2 kk välein ja hormonikierukan kanssa toisilla jää menkat lähes pois tai tulee vaan muutaman kerran vuodessa.miinusta on se että joillakin taas vuotelee pitkäänkin ennenkuin tasoittuu ja itseä pelottaa se laitto..ja sit tietyllä tavalla ällöttää vierasesine kohdussa mutta muuten se olis niin kätevä kun ei tarvi muistaa joka päivä ottaa pilsuja.

Täällä tuli nukuttua pitkään ja kohta lähdetään anopille syömään viimeinen jouluruoka :D sitten kai täytyy palata arkeen.
 
Huomenta vaan täältäkin!
Onpas takana katkonainen yö, suppaili pari tuntia epäsäännöllisesti jo aika mukavasti.. Synnytyksestä p.o miten, onko kukaan miettinyt miten aikoo synnyttää? ja yleensä avautumisvaihetta? Siis asentoja. Olen itse haaveillut ammeesta mutta, saapa nähdä.. ainakin avautumisvaiheessa kuumaan suihkuun..

Turvotukset ihan kamalat, tunnen itseni joulupossuksi :LOL: ja huomenna neuvolaan.
Tänään ei onneks mitään suunniteltua josko ulos yrittäis pienoista lenkkiä heittään, nyt siellä olis oikein lunta. Tapani-ajelukin vois tehä terää

Saaru Kyllä niitä tehdään synnytyksen yhteydessä noita piuhojen katkaisuja/solmuja.. Meillä ei olla mietitty vielä niin pitkälle ;)

Tulipas sekavaa tekstiä!
Iloista Tapaninpäivää Mamit.

glaudia tasan 38
 
tapaninpäivää kaikille :)

Jopas on tullut syötyä..saa nähdä mitä neuvolan vaaka huomenna sanoo :whistle: :ashamed: noo...kevät aikaa sit poistella kinkkuja :D

Täällä on aatto illasta asti supistellu ihan mukavasti,ja pieni veikkaus on et limatulppaakin on näkyny,jipii =) tosin nyt on ahkerasti peittojakin heiluteltu,liekö sillä vaikutusta..ainakin lume sellaista,ei pidä siis lopettää :LOL:

Mutta joo jospa sitä koittaisi jo pukeutua ja alkaa syömään vaikka...välipalaa ja kinkkua.. :LOL:

jenni & hajis 37+1
 
Voihan känkkäränkkä.. :/ On semmoinen olo, ettei jaksais enää yhtään tätä olotilaa. :( Huonosti nukuttu yö takana. No joo, sorry kun vaan valittamaan tulin, varmaan on yhtä hankala olo monella muullakin. Mikäs tässä olis ollessa, jos sais nukuttua ja ei olis näin hankala olo...en jotenkin nyt millään kestäis ajatusta, että saattaa mennä vielä kolme viikkoa ennen kuin vauva syntyy..maksimissaan siis.
Pitäis lähteä iltapäivällä miun vanhempien luokse syömään, ei jaksais istua autossa edes 20km:n matkaa, jotenkin on tosi hankalaa istua autossa, paljon hankalampaa mitä esim. tässä tietokoneella.
Alapäätä vihloi yöllä, ja tuntuu että maha on kokoajan pinkeänä, mutta ei kunnon supistuksia tule. Hirveesti valuu jotain limaa alapäästä :x Saa olla koko ajan pikkuhousunsuojaa vaihtamassa.. :x

Taidan pyytää, että äiti tekisi mulle vyöhyketerapiaa, se kun osaa tehdä sitä. Tiedä sitten että onko siitä apua, mutta ainahan kannattaa kokeilla.

Katja ja rv 38+6
 
Hei taas!

Vajaa tunti sitten jaksoin nousta sängystä ylös, ihanaa oli kun taas kerrankin unta riitti. Tänään ei onneksi tarvii lähteä yhtään mihinkään, kunhan vaan kotona jaksaa olla. Ulkonakin edelleen niin harmaata ja sateista, että sinnekään ei huvita lähteä. Taidetaan siis viettää suurinosa päivästä sängyssä telkkaa katsoessa...

Omaan mahaan ei mitään ihmeitä kuulu, kovasti tuntuu riehuvan yksiössään. Osaako muuten kukaan sanoa mitä mahassa tapahtuu, kun tuntuu semmonen pärinä? Eli lyhytkestonen tärinä, tuntuu aika samalta, jos vetäis itselle ilmaa keuhkot täyteen ja sitten toisen mahaa tms. vasten "pärisyttäis" ilman nopeasti ulos. Kestoa siis vain n. 5-10 sekuntia. Tai toinen mikä sitä kuvais on, että tuntuu samalta kun koiran märän turkin ravistelu näyttää.

Mutta nyt taas koirat ulos, niin sitten pääsee takas peiton alle köllimään...

Maija 35+5
 
Tapania kaikille

Tuota ehkäisyä on meilläkin kuumeisesti jo mietitty. Saattaapa hyvinkin olla meilläkin tuo lapsiluku täynnä. Mutta niin varma en asiasta ole, että uskaltaisin piuhoja poikkasta.
Pillereitä on kokeiltu 6 erilaista ja mini pilleriä, mutta saavat pään niin sekaisin, oksettaa ja yököttää koko ajan ja migreenit kovenee. Kokeiltu on myös ehkäisyrengasta, jossa myös pitäis olla paikallisempi sen hormoni vaikutuksen, mutta mulla ainakin ihan samat sivuvaikutukset teki kun pilleritkin. Niin ja sitte meidän äidillä on ollu noita TIA- kohtauksia joten kielsivät multakin kaikki hormonaaliset ehkäisymenetelmät lopullisesti.
Kuparikierukka olis melkein ainoa tuollanen pitkäaikaisempi menetelmä mitä vois harkita, mutta jotenkin pelkään kohdunulkoisen raskauden mahdollisuutta. Ja mua vähän häiritsee se että munasolu saattaa hedelmöittyä mutta ei kiinnity.
Mulla on kyllä valmiiksi runsaat kuukautiset, että vuotokin saattaa lisääntyä.
SAAS NÄHDÄ!
Niin ja ettei mikään olis liian helppoa, niin mulla on kroonisesti tulehtunut Batrholinen rauhanen, joten kondoomin käyttö ärsyttää sitä ja se tulehtuu ärhäkästi aikasen usein.
Olen kokeillu myös apteekista ilman reseptiä saatavia ehkäisyyn tarkoitettuja "pamppaloita" , en muista nyt nimeä,jotka emättimeen laitetaan toin 10-15 min ennen yhdyntää. Se on sitte sottaista puuhaa kun se sulaa...
Sellaista lääkäriä en vielä ole tavannu joka olis voinu meidän ongelman ratkaista.

Antakaahan vinkkejä jos jollain olis...
 
Ehkäisystä: meillä varmaankin alkuun mennään kondomilla. Toinen lapsi saa mahdollisesti tulla melko piankin. Pitää vain katsoa miten elämä lähtee käyntiin tämän ensimmäisen jälkeen ;) . Mutta pienellä ikäerolla haluaisimme lapset, jos vain kaikki menee hyvin.

Turvotuksista: täälläkin on lisääntynyt melko huimasti. Jouluruuista kyllä on tullut omat lisänsä, vaikka olenkin syönyt melko kohtuudella. Mahaan kun ei kerta kaikkiaan mahdu paljoa kerralla :| . Sormukset on edelleen sormessa, mutta kengännauhoja olen kyllä joutunut löysentämään reilusti!

Viime viikosta lähtien mulla on tullut ihme "kohtauksia" 2-5 kertaa päivässä. Levossa pulssi voi nousta yhtäkkiä yli 110, hengitys ei kulje ja tulee huono olo :(. Ja asennolla siis ei ole oikeastaan mitään väliä. Aikaisemmin on tullut huono oloa jos selällään on, mutta tämä on ihan erilaista :eek: . En sitten tiedä oisko jotain rytmihäiriö kohtauksia vai oisko esim. pitkä automatka viime perjantaina (n.530km) aiheuttanut nuo (=pahimmassa tapauksessa keuhkoveritulppa???).. Onneksi tänään ei ole vielä tullut noita kohtauksia. Lepopulssi kyllä 95-100 luokkaa tällä hetkellä :| .

Afu ja mini 36+2
 
Ehkäisystä. Hormonikierukkaa oon miettinyt. Kaverit on sitä kauheesti kehuneet. Ei tule menkkojakaan! Pillereitä en enää halua, niistä tuli vaan jatkuvasti päänsärkyä ja voi prkl miten ne vaikutti mielialoihin. Tämä raskausaika on ollut hyvinkin seesteistä, vaikka luulisi olevan toisinpäin. Ihan on mieli rauhoittunut, kun pääsi niistä pillereistä :D En usko, että lapsikiintiö on vielä täynnä. Nyt se tietysti tuntuu siltä, että on. Mutta eiköhän tämä loppuajan helvetti unohdu parin vuoden sisään..

Synnytyksestä. Oon miettinyt ehkä sitä jakkaravaihtoehtoa. Siinä saa kuulemma parhaan punnerrusvoiman. Kertokaa toki kokeneemmat mikä on mielestänne paras.

Täällä ollaan edelleen turvoksissa. Eilen taas mentiin äiteen luo. Heitin sitten Reinot jalkaan, kun ne on sellasseet lepotossut, mut nekin kiristi! Ananasta vaan syödään ja jalkoja pidetään ylhäällä, mut tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa.

Nyt on sitten Abbath tainnut vihdoin jo laskeutua?? Pötsi ei oo enää pinkee, vaan iho on pehmee ja löysä. Niin ja eikä se enää jyskytä jatkuvasti kylkiluita. Jospa se nyt sitten olis lähtökuopissa.. ruutulippu liehuu jo, tule jo pois!

38+5
 
Tapaninpäivää täältäkin!

Mitään ihmeempää ei omaan masuun kuulu. Vessassa juoksen edelleen tiuhaan, mutta taitaa nuo joulurruat tehdä sen. Puntarille en ole uskaltanut astua vaan koen sen järkytyksen sitten huomenna neuvolassa... :p Tänään aamupäivällä tuli ensimmäinen napakampi supistus, mutta ei siis mikään synnytyssupistus vielä. Ehkä tää tästä etenee, kun tuo 5. päivä lähestyy. Ei ole montaa päivää niin päästään ens vuoden puolelle.

Ehkäisystä: Meillä tämä on viimeinen lapsi (3.) ja tota ehkäisyä oon miettinyt paljonkin. Hyvin samantapaisia ajatuksia mullakin kuin teillä muillakin. Periaatteessa voisi antaa laittaa piuhat kiinni, mutta... Se tuntuu jotenkin niin isolta ja lopulliselta etten ole siihen vielä kuitenkaan valmis. Pillereitä en halua, kun mullakin ne tuo mukanaan kuukausittaisen migreenin. Kaiken lisäksi niitten kanssa on oltava tarkka ja muistaa ottaa ne. Tää kotonaolo on pehmittänyt mun pään niin, etten muista kuin lasten ruoka-ajat :D Kierukka siis varmaan on ainoa potentiaalinen. Ennen tätä raskautta yksi lääkäri sanoi mulle, että sen laittaminen sattuu ja se kyllä hirvittää... Ja hormonikierukkaa sitä pitäisi varmaan yrittää, koska mua kans häiritsee tuo mirkkulin mainitsema asia kuparikierukassa

Alkuperäinen kirjoittaja mirkkuli:
Kuparikierukka olis melkein ainoa tuollanen pitkäaikaisempi menetelmä mitä vois harkita, mutta jotenkin pelkään kohdunulkoisen raskauden mahdollisuutta. Ja mua vähän häiritsee se että munasolu saattaa hedelmöittyä mutta ei kiinnittyä.
Mutta katellaan. Jotakinhan sitä pitää sitten keksiä.

Kohta lähdetään tuohon mun vanhempien luo joulukahveille. Onneksi meillä ei ole matkaa kuin 15min. Sulla maximilian on kyllä aikamoinen urakka edessä tuon teidän matkan suhteen. Jaksamista ja paljon pysähdyksiä!

Jimena 38+4
 
Täällä on ensimmäinen kipeä supistus koettu viime yönä, tosin yksi ainoa vain, mutta kuitenkin. Eli jotain saattaa ehkä joskus tapahtuakin tuon mahan suhteen... Aamulla tuli vessassa aika paljon vaaleanpunaista (ilmeisesti) valkovuotoa. Toivotaan kuitenkin et ei vielä vuorokauteen tapahtuisi kummempaa, kun mies töissä eikä voi sieltä olla poissa... Huomisen jälkeen ei väliä, mieluummin kuitenkin saisi mennä uuden vuoden yli. Jännä lukea, kuinka moni haluaisi jo vauvan syntyvän ja mulle alkaa iskeä paniikki, et jos se jo nyt syntyy ja mä en oo valmis enkä osaa mitään yms...

Joulu meni rauhallisissa merkeissä, no aattona vähän juostiin sukua eestaas, mut muuten otettu ihan tasaisesti. Turvotus on taas voimissaan, pitää perjantaihin (neuvola) mennessä saada vähän laskemaan...

Synnytys; ensi kertalaisena en tiedä mikä minulle sopisi, mutta amme on sellainen mitä haluaisin ainakin kokeilla.

Ehkäisyssä mennään Persona-systeemillä (pissitikku-systeemi) kuten ennen raskauttakin, kunhan tietenki imetys loppuu, siihen asti varmaan kondomipelillä.

Eipä täs ihmeitä! Lähden äitin luo kahville kun mieskin lepäilee yötyötä varten...

Pore&Papunen 38+3
 

Yhteistyössä