** TOUKOKUUN 2009 TUHISIJAT ** <33<3

Ihanaa, viimeinkin ohitettu ne edellisen km:n viikot! Sitä rajapyykkiä odotin hieman peloissani. Töissäkin piti monta kertaa käydä vessassa kurkkimassa housuihin. Mieleni rauhoittamiseksi tein vielä eilen apteekin testinkin. Tosi vahva plussahan siihen tuli.

Alkuraskauden ultraan ajattelin huomenna varailla aikaa, kun selviää työvuorot tarkemmin. Neuvolaan en ole vielä soitellut. Voi olla, että soittelen vasta ultran jälkeen tai vähän ennen sitä.

Turvotus on aivan kauhea. Töissä oli pakko avata housunnappia, kun puristi niin kovasti. Onneksi työtakki peittää hyvin, ettei tarvitse housut auki kuljeskella. Iltasin varsinkin turvottaa niin kovasti, että tuntuu kuin olisi jo paljonkin pidemmällä. Mietin jo, että joutuuko tässä kohta äitiysvaatteet kaivamaan, mutta ehkä tyydyn nyt aluksi kokoa isompiin housuihin.

Uusille tervetuloa!


Joie ja Sippu 5+2
 
hellöy!
Unohin tossa kun tänne liittyilin niin ilmotella tuota ikääni elikkäs se olis 22v :whistle:
Ooon tässä melkee kokopäivän makaillu sohvan uumenissa kun iski yhtäkkiä kauhea palellus ja väsymys.. |O kuumekkin hiukkasen nous reiluun 37! Huomen pitäs alotella taas pitkäst aikaa työtkin.. aiai.. kun ei millää meinais jaksaa.. :(

Toukotytsy ja masuasukki 5+2
 
pitäs varmaan sit parin viikon päästä varailla ekaa neuvolaa,viimeraskaudes oli mul kyl jo joskus rv.7 eka käynti..mulla on kans kauheen kylmä tai sit on kuuma,ja väsyttäny on koko viikon ihan hemmetisti mut en vaa osannu yhdistää sitä raskauteen :whistle: miehelle kerroin just tunti sit kun se tuli töistä ja se oli ihan
et :eek: ja mun piti tehä vielä yks testi kun ei sekää meinannu uskoa todeks ;) no on tänää tehny 4x testiä et enköhän mä oo raskaana,rupeen jo uskoo pikkuhiljaa..

toinen & tyty rv 4+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja ELLEN77:
Soitin neuvolaan (LA 3.5) ja sain neuvola-ajan 16.9. Se täti siellä puhelimessa sanoi, että varhaisultraan pääsisi jo viikolla 10, jos haluaa sikiö seulontaan. Muuten ultra on noin viikolla 12. En eka ajatellut näihin seulontoihin mennä, mutta jos se aikaistaa utraa niiiiiiin.... ehkä sittenkin harkitsen =) Menettekö muut sikiö seulontaan ?
voipi siis olla, että jätän varhausraskauden ultran väliin, koska Tampereen kaupungin tarjoama ulra tuleekin jo noin pian...
Meillä ainakin Tampereen kaupungin tarjoama ultra vasta 13+ viikolla. Auttakaas tyhmää kun oon ihan hukassa noiden kaikkien termien kanssa. Tarkoittaako toi sikiöseulonta samaa kuin se np-ultra?
 
Varasin tänään neuvola-ajan ja se ois sitten 23.9 ja ultra joskus viikoilla 10-12.
Eilen kerroin äidille raskaudesta. Tai oikeastaan se arvasi sen. Menin vaan käymään ja sanoin että oon ollu tosi väsyny ja se kysyi et oonko raskaana enkä voinu kieltää sitä :) Kaivoi jo heti esille jotain kirppareilta ostettuja vauvanvaatteita ja antoi ne mulle :LOL:
Väsyttää taas niin pirusti vaikka nukkunu taas melkein koko päivän

Erica ja muru 6+3
 
Terve.

Eilen järkky olo huippas tosi paljon. Soitin päivystykseen kysyäkseni että menenkö sinne näytille vai suoraan tyksiin. Käsky kävi sinne. Hetken kopeloitiin ja otettii verenpaine.

Sitten lähete kouraan ja tutkimuksiin.

Kaikki arvot TÄYDELLISET! Kilpirauhanen OK maksa OK Hb 125 Pissa puhdas tulehdusarvo 2 Eli ei ole tulehdusta missään. Ja hCG-arvo vähän alle 700

Viikkoja pitäis olla tällä hetkellä 4+6 tai 5+5 en viel tiedä.

MUTTA silti heittää kuuppa en tajua. Hb parempi ku aikoihin ja verenpainekkin oli 138/77 joten mulle ihan norm. Ollut joskus tosi alhanen mutta ei aiheuta huimausta.
 
Heipskukkuu!

Täällä ollaan jo lomafiiliksissä,huomenna iltapäivällä kone starttaa Tampereelta kohti Italiaa ja päästään vähäksi aikaa leputtelemaan aivosolukkoja :D Nyt on kolmisen päivää kestänyt tämä armoton väsymys ja varsinkin aamuisin etoo tosi paljon :x Toivotaan että reissussa olis siedettävä olo. Mutta tämä väsymys.... esikoisesta en muista tämmöstä olleen missään vaiheessa!Tosin silloin saikin levätä silloin kun siltä tuntui...

Wendy mä söin esikoisesta maitohappobakteereja juuri siitä syystä että se ehkäisi allergioiden puhkeamisen. Tosin ne kannattaa kuulemma alottaa vasta viimeisellä kolmanneksella,niin mulle silloin sanottiin =)

Oulussa tarjotaan tätä nykyä vain np-ultra.Ennen tarjottiin vain rakenneultra. Me ajateltiin käydä Merioulun neuvolassa sitten siinä rakenneultrassa kun hinta on vain 50? ja tosi kiva se täti.

Meillä eka neuvola silloin 22.9 ja tuona samana päivänä ajattelin varata ajan siihen varhaisultraan.

Mutta musta ei varmaan paljoa kuulua seuraavan viikon aikana mutta toivotaan kaikille hyviä jaksuja ja tarrasukkia myttysille matkaan :heart:

Daami ja muru 5+5 (huomena pitäisi sydämmen alkaa sykkimään :heart: :heart: )
 
Iltoja mammat,

Voi hyvänen aika kun oli tuvonnut olo töissä tänään.. :whistle: pidin housun nappia auki ja aina kun lähti jonnekin niin nappi kii..jne.. :LOL:
Sitten illemalla alko tissejä vihlomaan..sellaisia yhtäkkisiä epämielyttäviä tuntemuksia. :D
Koskahan pahoinvointi alkaa..mulla edellisissä raskauksissa mahdoton pahoinvointi. Alkanu yleensä pahana vasta viikoilla 8-10. Kuka puhu siitä rannekkeesta? Miten se toimii? Vois kokeilla..
Mekin lähetään Prahaan ens viikolla 4 päiväksi..Hauskaa lomaa Daami ja pidä murusta hyvä huolta :D
 
Tervehdys,

Tätä olen odottanut melkein kaksi vuotta, että saisin kertoa jollekin saaneeni plussan raskaustestiin. Tänään sen kuitenkin sain ja heti sitten tänne...

Olemme tosiaan yrittäneet saada esikoistamme alkuun kuukautta vaille kaksi vuotta ja jo viime viikon lopulla aloin aavistella, että ehkä nyt onnistui. (Tosin olen kyllä luullut niin monesti aiemminkin).

Laskettu aika pitäisi olla 21.5., minä olen 27 v, lapsi on siis ensimmäinen ja synnytyssairaalasta tai -maasta ei vielä tietoa.

Ihana tämä teidän ketju. Pitääkin lukea läpi alusta asti.

Kovasti onnea kaikille!
 
wendy Kyselit siitä utrasta, joka ois Tampereella jo 10 viikolla..... En hirveesti vielä kysellyt siitä, koska ajattelin sitten neuvolassa kysellä siitä enemmän... Mutta ymmärsin niin, että jos haluaa tehdä down kontrollin ym. niin se tehdään jo 10 viikolla ultrauksen yhteydessä. Ilmeisesti siis tämä ois verikoe. Jos ei halua sikiökontrolleja niin sitten utra siirtyy myöhemmäksi. Voipi tässä ohjeistuksessa tietty olla neuvolakohtaisia erojakin (?).
Ekassa raskaudessa kävin ultrassa viikolla 11 ja seulonnoissa erikseen. Nyt nämä on ilmeisesti yhdistetty, kun on tullut tämä yksi ultrakin lisää
(ekan sain vuonna 2007 ja silloin oli vain yksi ultra).
 
Huomenta! Hyvä olo jatkuu... kauankohan tätä kestää... kumma, kun mitkään hajutkaan ei tee pahaa. Olo tuntuu siis ihan kertakaikkisen loistavalta!(ja tiedän todella, mitä pahoinvointi voi pahimmillaan olla... kun kaikista edellisistä potenut ankaraa pahoinvointia)
6+4
 
heips!
pianissimo onnea hurjan paljon :flower: meilläkin oli yritystä reilun vuoden verran.
joo paha olo on vähäsen,ei okseta mut kuvottaa..edellises raskaudes ei ollu mitään pahoinvointii,ni nyt mä sit tietty saan senki edestä :ashamed: alavatsa on hurjan kipee,mut niin,mulla oli esikoistaki odottaessa.tekis kovasti mieli soittaa jo neuvolaan mut ajattelin et en ihan viel kuitenkaan.. :p poitsulle(2v)eilen sanoin että äitillä on vauva mahassa,ni se vaan nosti mun paitaa ja kysy"vauvaaa.. missä sinä oikeen olet?"eihän se toki viel mitää tost asiast ymmärrä mut oli jotenki nii sulonen :heart: nyt pitäs lähtee ulos touhuumaan,kunnolla päälle vaan siellä on meinaa KYLMÄ! :eek: laskin ton rv:n päivällä väärin..eli nyt on siis;

toinen & tyty rv 4+4
 
Eli minut voi Jonz myös päivittää listalle eli LA ois laskujen mukaan 17.5 synnytyssairaalana OYS esikoinen tulossa ja ikää tällä hetkellä 21. Kovasti onnea kaikille uusille plussanneille :heart: Pianissimo tuliko teille plussa ilman hoitoja? Mulla on nyt pari päivää aina välillä ollu alaselkä kipeä ja mahassa semmonen menkkamainen tunne. Onko muilla samaa? Vielä ei ainakaan ole minkäänlaista pahoinvointia ollut =) Vähän saattaa tulla huono olo jos ei muista syödä säännöllisin väliajoin.
 
Tännehän on tullut paljon uusia! tervetuloa ja onnea kaikille!!! :flower: :wave:

Mitäköhän mun piti kommentoida... :whistle: Ainiin. Seulonnoissa tehdään erikseen ensin veriseula, jossa selvitetään riski esim down-syndroomaan. Sen jälkeen voi valita jos haluaa mennä np-ultraan, jossa se niskapoimun turvotus tarkistetaan. Itse en ymmärrä miksi nykyään missään ei ole rakenneultraa. Jos ei olisi viimeksi Oulussa sitä ollut.... brrr... en halua edes ajatella!!! :eek: :eek: :eek:

No onneksi pääsen kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin ja ultrauksiin. :ashamed:

(.) Väsyttää, eilen seikkailin helsingissä koko päivän ja illalla mahaa pisteli ja viilteli ja jomotti... huh. toivottavasti kaikki on kunnossa... no tänään aamulla kyllä oketusolo nosti mut sängystä aikasin ylös. En oksentanut mutta vatsassa kiersi kyllä hyvin tuttuun tapaan... :x Mikä on kivaa. :D Kaikki raskausoireet on tervetulleita... jostain syystä silloin tuntuu että kaikki menee niinkuin pitääkin... hassua. :)

Niisku-Rouvalle onnittelut hyvistä uutisista. :hug:
 
Tervehdys teille!

Varovaisesti siirtyisin tuolta kuumeilijoista tänne :) Tänä aamuna testasin, menkat oli viikon-10 päivää myöhässä ja sieltä se odotettu plussa sitten pamahti ruutuun :heart: :heart: Eli olen 29 vuotias ja viidettä tässä odotellaan, neljä poikaa on (1/99, 9/00, 1/02 ja 6/07). Synnärinä on K-HKS ja laskettu aika olis sitten laskurien mukaan 15.5.

Fiilikset on nyt aivan mielettömät! En olis uskonu, että tärppi on käynyt!! Yritän nyt vähän lueskella mitä kaikkea ootte täällä jutustelleet ja päästä juttuun mukaan =)
 
Onnittelut plussanneille!
Meinasin jäädä töissä eilen kiinni raskaudestani. Työkaveri ihmetteli, että miksi minulla on rasvatonta maitoa jääkaapissa ja oikein 1,5 l tölkki. Sanoin, etten juo enää kahvia, tai olen ainakin yrittänyt vähentää, selityksenä yksi addiktio vähemmän. Tämä vain siihen sitten että ethän ole siunatussa tilassa ja mun oli pakko sitten valehdella koska en halua siellä vielä kertoa. Tosin kuulin eilen myös, että meidän porukasta yhdellä on la maaliskuussa. Joten jipii. mä en ole ainoa siellä :D Ja sekin vielä että nyt uskallan mennä tältä nimenomaiselta kanssasisarelta pyytämään että tilaa mulle isompia vaatteita, 42 housut kiristää jo *tai ne on aina kiristänyt...*.
Viime yönä mulla tuntu semmonen ikävä viilto vatsassa kun olin kääntymässä selältä mahalleni, piti sitten kääntyä hissukseen takasin ja kokeilla uudestaan. Ikävä tunne mutten usko että mitään vakavaa.
Taas illaksi töihin, slong!

Teppana ja Pähkinä tasan 9 tänään :D
 
Tervetuloa kaikki uudet!! :flower:

Nyt taas toivottavasti kaikki löytyvät listalta! Ja sitten kun tulee uusi pino niin sen listaa saa päivitellä joku jonka pää toimii! :D Ku mun ei. ;)

Täällä normaalia väsymystä ja siihen lisänä tämä ihana flunssa. Tuskainen olo on välillä.
Esikko on päiväunilla joten menenpä kirjan kanssa sohvalle viltin alle.

Jonz&Tessu7+1

PS. Niitä alavatsan vihlontoja on täälläkin. Nukkumaan käydessä ja joskus päiväsaikaankin.. :)
 
Uusille :wave:
Pahaolo nostaa päätään ei tosin vielä mitään pahaa..täytyy kyllä koklaa noita akupisterannekkeita itsekkin niitä olen katellut.
Mukavaa perjantaita kaikille =)
Nara ja himppu 6+0
 
Pauzi
Pauzi pahoitteluni. :) Ohitin sut jostain syystä täysin, vaikka mä kyllä mietin sillon ku sun nimimerkin bongasin että tosi tutun kuulonen mut en saa päähäni mistä se on jäänyt mieleen. :)
Noh, mulla on elokuussa -07 syntynyt tyttö, et olitko siellä elokuisten listalla? Tai kävitkö lukemassa? Vois olla et sieltä oot bongannu
 
:snotty: Mä oon kateellinen niille, jotka eivät kärsi raskauden aikaisesta pahoinvoinnista koskaan :x Tänään oli sit pakko halata posliinia aamulla, vaikka kuinka yritin pidätellä. Ja vatsa oli ylikierroksilla puolille päivin saakka. Kauhea polttelu ja välillä meinasi yökätäkin. Mutta nyt on onneksi ihan siedettävä. Sunnuntaina ollaan lähdössä risteilylle ja jännittää hirveästi miten jaksan ja pystyn sielä syömään. Kiva kun on kalliit ruoat jo ostettu ja sitten jos en pystykään syömään... ja kiva maata hytissä kun toisilla on hauskaa... Noh kyl mä jaksan uskoa, että hyvin se menee siitä huolimatta. Pitää varmaan kantaa varmuuden vuoksi pussia mukana. Raskaus örtsit kun on sellaisia, että ne tulee silloin kun on tullakseen, eikä siinä vaiheessa enään posliinille kerkeä, jos ei satu vierellä olemaan.

Mä en täältä löytänyt niitä rannekkeita ainakaan vielä, mutta josko mies saisi Helsingistä ostettua. Jos löytää, niin kerron sitten reissun jälkeen oliko apua.
 

Yhteistyössä