Toukokuun Tömistelijät *syyskuussa*

henttis ei ainakaan parempaan suuntaan olla menossa. Aina pyyhkiessä tulee verta ja muuttunut kirkkaammaksi iltaa kohden. Menkkadärkyä ollu koko päivän ja voimakkaampia kuin tähän asti alkuraskauden aikana.

Rakastava äiti kivut ei oo kovat, ei siis edes normaalia menkkakipuja. Mutta erilaisia ja voimakkaampaa kuin tähän asti olleet jomottelut.

Tämä taisi olla tässä, ei auta kuin odotella kovia kipuja ja lorovuodon alkua.
Eniten v***ttaa kaikki.
 
Voi, Tuuti - toivon kovasti että kyseessä on väärä hälytys. Monellahan on raskauden aikana vuotoa runsaamminkin, vaikkei mikään olisikaan vialla.

Täällä ei ole vielä raskausoireita yhtään, mutta CB:n viikkonäytöllisessä testissä viikot olivat nousseet, se vähän piristi mieltä. Ensi viikon lopussa on ensimmäinen ultra, jännitän sitä jo kauheasti ja pelkään etukäteen, jos kaikki ei olekaan hyvin. Tämä oireettomuus on saanut koko asian tuntumaan epätodelliselta, toivottavasti ensi viikolla saadaan hyviä uutisia ja tästä onnesta uskaltaa iloita vähän kevyemmin mielin. Mitään "poppaskonsteja" ei ollut tärppikierrossa käytössä, aiemmilla kierroilla kokeilin kyllä kaikkea mahdollista greippimehuista geelee royaleihin yms. mutta yk6:ssa päätettiin "unohtaa" koko yritys niin paljon kun sitä nyt voi yrityksestä huolimatta unohtaa ja onnellisesti kävi. Tiedän että 6kk on vielä lyhyt aika yrittää, mutta kyllä se vaan tuntui toivottoman pitkältä! Mutta plussa sitäkin paremmalta :)
 
tuutille tsemppiä. toivotaan et on vaan astetta rankempi alkuraskaus eikä keskenmeno. Mutta ajattele niin että meille annetaan se mitä on tarkoitettukin ja jos on km niin hyvä että alkuvaiheessa.

Mut voipi poistaa listalta.
 
Listaa päivitelty.. tarkistakaa uudet vielä tietojanne..
Pahoittelut teille joilla epäselvä tilanne.. voisinkin sanoa, että kaikki menisi hyvin.. Omalle kohdalle osunut vaan ne huonot noista vuodoista.. 3km takana näiden vuosien aikana.. Paljon jaksamista!! <3

Omaolo ollu kaamea, mut jospa se joskus helpottaa.. jotain vielä piti kommentoida, mutta ei toimi ajatus nyt..

maisakaarina 8+0
 
Kunnon vuoto alkoi yöllä, menkkakivut voimistui ja kohdunsuuta vihloi. Pari isompaa lorausta ja hyytymiä tuli..
Panadolin avulla sain nukuttua kuitenkin jonkin verran, onneksi kivut ei yltyneet mitenkään hirveiksi.

Kovasti tarrasukkia teille muille ja onnea odotukseen!

Mut saa poistaa listalta.
 
Pahoittelut jen ja tuuti! :(

Täälläkin yöllä tuli ihan kirkasta verta muutama holahdus kipujen kera. Tänään ei enää muuta kuin pientä tuhrua. Pakko huomenna soitella neuvolaan tai johonkin yksityiselle, että pääsee tarkistamaan tilanteen. Aiemmassa km (6+0) vuoti kuitenkin runsaasti monta päivää ja nyt kutenkin 7+3 menossa.
 
Täältäkin pahoittelut keskenmenon kokeneille ! :( Ja Mimmi toivotaan ettei mitään vakavaa. :(

Miten muitten miehet on asian ottaneet?
Meillä tämä Nyyti on tosiaan ensimmäinen, ja mies ensin paljon varoitteli ja toppuutteli innostumasta, nyt kun oon pelko perseen alla koko ajan käskee rauhottua että kaikki menee hyvin.. (käski mm. lähtee apteekkiin ostamaan kunnon tikkuja eikä sen näkösiä että ne on tullut kindermunasta.. :D) miehet. :D Sydän käänty ympäri kun sano että oli katellu pinnasänkyjä, että kunnostas käytetystä Nyytille sängyn. :love:
 
Voi ei Tuuti ja Jen, olen tosi pahoillani :( Mimmi, pidän peukkuja, et on ihan harmitonta vuotoa.

Meilläkään ei ollut mitään poppakonsteja käytössä, kun tosiaan yllärivauva. Aiemmin olen tikutellut ovista ja maannut vähän aikaa kintut kohti kattoa, mulla tuo kinttujen koholla pitäminen on aina tuonut lopputulosta :)

Mies on nyt sopeutunut ajatukseen uudesta vauvasta, kuten itsekin. Alkuun oltiin vähän typertyneitä, et miten tässä näin kävi. Eilen kerroin omille vanhemmilleni, et on aikaa sopeutua. Luulin, et mutsi järkyttyis (meidän lapset kun ei oo sieltä helpoimmasta päästä), mut ei, mutsi otti asian mielestäni hyvin, oli mielestäni jopa ilahtunut. Ja heti alkoi varoittelu, ettei saa rasittaa itseään, nostaa painavia, pitää muistaa syödä jne. Äidit on äitejä loppuun asti :D

Mä niin odotan, et tää oksettava olo loppuis, alkaa jo rasittaa, kun 24/7 on huono olo, minkä takia olen koko ajan vähän kärttyinen. Tietty sit kun olo paranee, mä alan murehtia, onko kaikki hyvin:LOL:

O ja ylläripylläri 8+4
 
Voi onpa suruisia uutisia tuuti ja jen, oon kovin pahoillani. Jenillä vissiin ei sitten tiennyt hyvää kun viikot ei noussut. Kuinkahan itellä lopulta käy :/ Muoks. Niin teillä molemmilla taisi ollakin se ettei viikot olleet nousseet :( En tiedä käyttekö täällä enää, mutta jos vaan saa kysyä, niin tuliko teillä liuskojen viivat kuinka tummiksi? Kiitos jos jaksatte vielä kertoa <3

Mimmille kaikki sormet ja varpaat pystyssä että olisi harmitonta! Vuoto ja kovat kivut yhtäaikaa vissiin meinaa pahempaa kuin pelkkä vuoto <3

Meillä mies myös mua vähän tasoittelee, ei uskalla vielä iloita. Meille tosiaan oli pikkukakkonen tulossa jo vuosi sitten mutta nt-ultrassa vietiin sitten pohja kaikelta eikä saatukaan vauvaa. Uskon ettei me uskalleta iloita ennen sitä ultraa nytkään.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille tuesta. <3

Aamu meni itkiessä, kun laittoi viestiä niille, jotka tiesi raskaudesta. Kaikista kovimmille otti, kun äitille kertoi ja se tietty alkoi myös itkeen. :cry:

Nyt jo vähän helpottaa, onneksi tuli näin alussa ja toivottavasti tyhjentyisi kokonaan spontaanisti ettei tartte mitään lääkkeitä tai kaavintaa. Vuoto tosin on tyrehtynyt jo lähes kokonaan, lähinnä pyyhkiessä tulee kirkasta ja pientä hyytymää. Hiukan epäilyttää, että näin pienellä ja lyhyellä vuodolla olisi tullut kaikki jo ...(n)

Sheldon mulla kyllä nousi digissä viikot; 4+1 näytti 1-2 ja sit 5+3 2-3. Jäi vain tuolloin jälkimmäisen kohdalla mietityttään, kun olisi voinut näyttää jo 3+. Sit tein seuraavana aamuna prisman liuskatestin ja siinä tuli käytännössä yhtä vahva viiva kuin kontrolliviiva.
 
Niin aivan. Kiitos. Mullahan näytti 5+1 ja 5+5 raskaana 2-3. Nyt en ole enää testiä tehnyt. Pelkään vaan että jos oliskin mennyt kesken eikä lähde tulemaan spontaanisti pois. Nimittäin esikoisen synnytyksen jälkeen ei istukka irronnutkaan ja sanoin vuodentakaisessa keskeytyksessä jouduin vielä kaavintaan kun istukka ei lähtenytkään kokonaan lääkkeillä. Niin mietin että josko nytkin mun kohtu vaan pitää tiukasti siellä kiinni. No turha tässä vielä on niin pitkälle mennä. Ensi pe olen viisaampi.
Lämpimin ajatuksin sua ajattelen, palaa niin vahvasti mieleen omat kokemukset. Koittakaa jaksaa ja tukekaa toisianne <3
 
Mun viimesetkii oireet on kadonnu eilen ja tänään kun tuhka tuuleen. :oops: mitähän tämäkii enteilee, hmpp! Jopa viime viikon sunnuntaina (jollon en edes tiennyt Nyytistä) piti jättää juoksu lenkki kesken, kun tissit tuntu räjähtävän, tänään ei mitään ongelmaa. :(
 
Voi tuuti ja jen :( suuret pahoittelut ja halaukset täältäkin :(
Itse keskenmenon,kkm ja kohdunulkoisen kokeneena tuon surun muistaa selvästi,mutta kyllä Se helpottaa ajan kanssa <3 Itsellä vähintään siinä vaiheessa kun huomasi uuden raskauden sujuneen hyvin alun jälkeenkin.
Voimia!

Toivotaan että teillä oireettomilla tai joilla oireet loppuneet,ois kuitenkin kaikki hyvin :(

Mulla oireita ihan väsymykseen asti,mutten viitsi niistä nyt tässä surussa "valittaa" vaan yritän olla niistä vaan onnellinen.Vaikka oon pökertyä väsystä ja heikotuksesta koitan muistaa että ne on vaan hyviä merkkejä ja ei ne voi ikuisesti kestää.
Tänään oon ollut vaan niin väsynyt että meinasin nukahtaa jo kuuden aikaan vaikka aamulla nukuin 8.30 asti

kaksi yötä ultraan :)

rv.6+5
 
Plussan tein viime maanantaina, sekavat ovat fiilikset kun ehkäisyä käytimme tarkasti (kondomi).
Ennestään 3 lasta ikä eroa lapsille tulee aikamoinen vanhin kun on jo 17v ( vauvan syntyessä siis 18v) keskimmäinen 16 ja nuorin 12 :unsure:

Toki vaakakupissa painaa myös pelko siitä kestääkö minun luudutettu alaselkä raskautta ja synnytystä. Sekä minun negatiivinen veriryhmä, jolla minua peloteltiin aikaisempien odotusten aikana.
Pelkään todella paljon tulevaa. Olen siis 35v 3 lapsen äiti la on näillä näkymin 21.5

Nyt viikon asiaa mietittyäni, olen varovaisen innoissani, vatsaa ei kyllä mikään enään peitä:oops: turvotusta sen verran paljon et mitähän tästäkin tulee.
1 ystävälle olen raskaudestani kertonut, muut saa toistaiseksi vain arvailla.
Ensimmäinen neuvola olisi sitten 8.10 kun raskausviikkoja on 8

Milloin olisi hyvä aika kertoa työnantajalle?
 
Ikäviä juttuja täällä tapahtunu! :( Paljon voimia kaikille sen pelottavimman asian kohdanneille <3 Koittakaa jaksaa!!

Itelläkään mitenkää varma olo ole ollu koko raskauden aikana, mut viikon päästä selvii onko pelot aiheellisia vai ei. Kipuja ja vuotoja ei oo kyl ollu mut välillä hyviä, melkein oireettomia päiviä, jollon huoli nostaa päätään.. Kaippa nekin päivät kuuluu tähän. Mullei oo siis ollu pahoinvointia olleskaan. Pientä etovaa oloa vaan.. Väsymys on kyl järkyttävää ja tää keskivartaloturvotus.. Ruokahalukii on tallella. Siis nälkä kokoajan! Ei passais syyä ku on muutenki liikaa kiloja :unsure:
Nyt pittää lähtee nukkumaan, joten unia kaikille!! :love:
7+3
 
Ihana kuulla Mimmi92 kaiken olevan hyvin!! <3
Ja Hantta81 samaistun niin tuohon, että oireettomina päivinä pelko on kamala. :< Vierestä nähnyt kun hyvin läheinen ihminen joutunut kokemaan useamman keskenmenon ja osaa ajatella itsekkin näin vaan pahinta.
Tänään on joko a. tyypillinen maanantai b. stressi päästänyt itsensä valloilleen ( kulman takana oleva valmistuminen laittaa pasmoja sekaisin) tai c. raskaudesta johtuva väsymys, saapunut tähän osoitteeseen. Kuinka suuri asia onkaan raahata itsensä kauppaan tai kirjastoon?:eek:
 
Viimeksi muokattu:
Mimmi, onnea hyvistä uutisista! Ja jaksamista teille, joiden oireet katoilee tai vaihtelee, se on niin hermoja raastavaa.

Mulle tuli jo kutsu np-ultraan, se olis reilun kolmen vkon päästä 21.10. Voi apua, yritän olla ajattelematta asiaa. Ja ens ma olis veriseulat. Muistaako kukaan, kuinka kauan tulokset vei? Viikon vai kaks?

Tuntuu, et pää halkee. Flunssa iski, mut ei ole kuumetta, niin pakko nuokkua töissä puolikuntoisena. Siihen pahoinvointi päälle, niin ai että on ihanaa. Onneks tää pahaolo varmaan lähiviikkoina helpottaa. kohta varmaan vatsa kunnolla pullahtaa, ja sit pitää keksiä, millä sen piilotan, kun en vielä aikoihin halua paljastaa töissä tai muuallakaan ihan kaikille.
 
Onko täältä suurin osa aivan vaan facessa? Ite en oo vielä uskaltanu liittyä. Jospa pe jos saadaan hyviä uutisia ultrasta <3

Musta ei yhtään tunnu että olisin raskaana :/ välillä vatsaa nippailee ja rintoja särkee mutta hyvin vähän. Ei toki esikoisestakaan ollut mitään oireita ja hyvin meni kaikki.
 
Facessa ollaan, vaikka itekin kyllä aluks lupailin itselleni, että odotan ultraan asti. No en malttanut :D

Eilen (5+1) sain CB:n digiin sen 3+, joten nyt lopetin sitten testailun ainakin toistaiseksi :ROFLMAO: yritän siis rentoutua ja malttaa ensi viikkoon, jolloin varhaisultra.

Ei oikeastaan vielä pahemmin oireita täällä. Vähän menkkakipumaista vatsanjuilintaa. Toivoisin melkein, että tulis jotain selkeämpiä jo!
 
Täällä ei oikein mitään ihmeellistä. Pahoinvointia ei oikeastaan enää pahemmin ole, jos muistaa syödä parin tunnin välein.
Poden huonoa omaatuntoa kahvin juomisesta. Esikoista odottaessa lopetin kahvin juonnin raskausajaksi kotona kokonaan, kun jostain luin että lisää keskenmenoja. Nyt vaan kahvi tuntuu maistuvan liiankin hyvin, ja olen yrittänyt pysyä max 2 kupillisessa välillä huonolla menestyksellä..
 
Tervetuloa uudet!! Ja onnea hyvistä ultra kuulumisista!!
Itse en ole faces. Olo on ollu niin kaamea että kirjoittaminen on jäänyt. 24/7 pahoinvointi joka yölläkin vaivaa. Odotan jo aikaa kun helpottaa. Kotityöt ottaa koville huh. Eka neuvola takana. Aikaa odottaessa nt ultraan.

Maisakaarina 8+3
 

Yhteistyössä