***Toukovauvat 2007*** marraskuu

Taas alkaa viikonloppu olla ehtoo puolella. Tänään miehellä oli viikon eka vapaa, ja aamusta meinattiin jo saada kunnon kärhämät, mitä vähemmän ehditään olla yhdessä, niin varmasti odotukset vapaa päivän suhteen eriää.

Kävin äsken kaverin kanssa kävely lenkillä :) , tulipa hyvä olo ja sitten päälle sauna ja niinkin reteeksi heittäydyin, että oikein siiderinkin join, eli se siitä kaloreiden poltosta :whistle: .

Lapset nukkuu ja me "vanhukset" istutaan kynttilän valossa, hyvä että kirjoittaa näkee...

Meidän olis tänään vihdoin pitänyt nostaa vene ylös, mutta kun ei saatu uuteen autoon vaíhdettua talvirenkaita :x , siinä oli jokin lukitus yhdessä pultissa, ja autossa olevista työkaluista puuttui oikeanlainen osa, eli se nosti stressi kynnyksen siihen pisteeseen, että tuli sanomista. Mutta kun oma maailma pyörii tässä kotona, niin haluaisin, että asiat on hoidossa, ja kaikki tekemättömät työt vaivaa minua.

Minä kun olen niin liputtanut tän hormoni kierukan puolesta, niin nyt olen reilun viikon vuotanut, ensin oli sellaiset lievät menkat noin kolme päivää, ja nyt lopun ajan sellaista pientä tiputtelua :kieh: , harmittaa jos tää ei tasaannu, ja mun on turvauduttava pilleri ehkäisyyn, koska itseni tuntien, muistan syödä pari pilleriä viikossa :whistle: .

no nyt taidan uida ukon kylkeen katsomaan telkkua.

T:Minnihiiri
 
Heips kaikille!

Viikonloppu takana ja oltiin sitten miehen kanssa viettämässä aikaa kavereiden kanssa. Tyttö oli isovanhempien kanssa täällä kotosalla. Oli sitten tehnyt sellaisen tempun ettei suostunut juomaan maitoa tuttipullosta eikä nokkamukistakaan! Ja aina ennen on ottanut maitoa pullosta. No oli sitten sen aikaa juomatta maitoa kun oltiin poissa. Lusikalla ottaa maitoakin. Tietty itse stressasin sitten sitä että kun ei saa maitoa ja se painoi vähän mieltä. Mutta saahan tyttö ruuasta kumminkin nestettä. Yäölläkin oli herännyt kaksi kertaa toisella oli ottanut vähän maitoa toisella ei yhtään. Joten tämä vain todistaa entistä enemmän sitä että tavan vuoksi herää ei nälän. Oli kumminkin mennyt ihan tyytyväisenä nukkumaan. No kiva ilta ja yö meillä oli ja saatiin oltua miehen kanssa tappelemattakin. Väsytti eilen vaan niin kovasti että mentiin jo puoli yhdeksän illalla nukkumaan. Ja nyt on tosiaan virkeä olo.

kokeiltiin muuten antaa tytölle vielä eilen maitoa pullosta ei huolinut keneltäkään. Nokkamukista otti vähän, lusikalla sitten otti kyllä ihan hyvin ja samoin joi mukin reunasta. Joten jos jatkossakaan ei huoli pulloa niin sitten pitää antaa maitoa lusikalla tai hörpyyttämällä mukista. Enemmän hommaahan siinä on.....

Siitä influenssa rokotuksesta niin meillä luki siinä ohje lapussa että se voidaan antaa vaikka ei olisikaan kokeillut kananmunaa. Ja me aiotaan se ottaa. Ensi maanantaina on aika siihen.

Tyttö nukkui taas viime yönä ensin 5 tuntia ja sitten 4 tuntia ja sitten vielä tunnin pätkiä pari. Joten olen todella tyytyväinen jos yöt alkavat mennä näin.

Eipä tällä kertää enempää :wave:
 
:hug: kaikille sairastaville.

äippä-78; tylsä juttu niiden kemujen suhteen :/ Meilläkään ei mies ymmärtänyt kuinka väsynyt olen ja kuinka vähän saan nukkua öisin ennenkun sitten valvoi mun kanssa yhden yön muutamana viikonloppuna. Nyt tuo ymmärtää sunnuntaisin nousta pienten kanssa ja antaa mun jäädä ihan suosiolla sänkyyn, varsinkin kun musta tulee ihan pirttihirmu yliväsyneenä :whistle: :ashamed:

Viikonloppu meni taas vauhdilla; lauantaina oltiin koko sakin voimin (me+siskojen perheet, isän sisko ja mun vanhemmat ) juhlimassa mun mummin 90v-synttäreitä ja yllättävän hyvin meni reissu, vaikka yhteensä tuli autossa istumista 4h. :)
Pienet torkkui mennen tullen ja isommatkin pilkki vuoronperään.
Mun vanhin tyttö ja miehen esikoinen (poika) alkoi jo heti takastullessa ikävöimään isomummia. He on näistä muksuista ne kaksi herkintä ja tunteellisinta; kovasti halailevat ja pussailevat vähän väliä ja pikkusiskoja pitäis saada kantaa sylissä kokoajan =) :heart:

Mikäs se sellainen HYLA-puhdistus on? En oo ikiin kuullutkaan :eek: :ashamed:

lumikko; meillä on Ida alkanu kanssa tekee "maitolakkoa" :/
Yöllä juo sen 160-200ml kun puoliunessa sen hörppäisee, mutta päivällä ei juo kun ihan minimaalisia määriä :(
Peruna-porkkanavelli maistuu kyllä aamuin illoin, ne voi onneks laskea niihin "maitoaterioihin".

Influenssarokotuksista; Me otetaan ainakin näille pienimmille ja ajattelin kyllä itsenikin piikittää; on viime vuotinen influenssa vieläkin muistissa :x :snotty:

Sisälämpötilasta; Meillä on lämpötila normaalisti sellainen 21-23 ja välillä nousee 24-25 asteeseenkin. :whistle:
Miehen mielestä ihan liian lämmintä, mutta mä tykkään olla kotona paljain jaloin ja lyhythihaisella.

Jaa-a, nyt alkaa Ida olla väsynyt, nukutuspuuhiin siis :wave:

emmi ja Ida :heart:
 
hyvät viikonalut!

Meillä uusi taito opittu...joka kyllä luetaan näihin yritä-päästä-äkkiä-eroon-taitoihin :headwall:
eli nokkamukiin ja vesituttipulloon puhalletaan imun sijasta :kieh:

Likka sylis ja sonta haisee, joten pakko mennä :wave: :wave:
 
Fang-Ann; miten se sun sappi oireili? Tai vatsa yleensäkin?
Mä kun odotan pääsyä tähystykseen kun maha on niin huonona ettei oikein mitään pysty syömään, eikä Losec ja muut läääkkeetkään auta juurikaan kun ihan vaan viemään sen pahimman kivun pois :/

(elokuun alusta oon laihtunut 11,5kg) Sinänsä ihan jees tuo painonpudotus, mutta tätä vauhtia oon vaan luuta nahkaa parin kuukauden päästä :( :snotty:
 
Heippahei!

Täällä ollaan käyty tänään 6 kk neuvolassa:) Painoa oli kertynyt Markolle 12110g :whistle:,pituutta 69,5cm ja py 47,8cm.

Th kuitenkin on kirjoittanut neuvolakorttiin,että:Hymyilevä,ääneen naurava poika.Mainiosti kasvaa,lihasoseitakin nyt saanut.Tarttuu jnv viiveellä->harj. Hammasharja annettu,2 hammasta.

Siinä sitten käytiin välillä myös lääkärin hoivissa,kun ei th saanut katsottua korviin.Lääkäri sitten sai katsottua ja totesi,että on vaikkua korvissa ja huomenna korvahuuhteluun klo 11 ja sen jälkeen hänen luo uudelleen katsottavaksi,tänään illalla sitten pitäis laitella Removaxia korviin. Sitten takas th:n luo,joka pisti inf.rokotteen.
Meillä ei vielä käännytä,tuntuu ettei ees yritystä ole :( :ashamed: Th sanoi että yleensä 7 kk mennessä pitäis olla kääntynyt..apua mitäs sit jos ei meidän poika käänny vielä siihenkään mennessä? Onko meidän pojassa sitten jotain vikaa? :'(

Väsymyksestä ollut puhetta..toissayönä poika herätti taas 3-4 kertaa,viime yönäkin 3 kertaa ja sitten ei enää nukkunut klo 05 jälkeen*voi haukotus*Nyt sit nukkuu päikkäreitä tai itseasiassa jo toisia,kun käytiin kaverin ja tyttönsä kans kaupungissa pikasesti,niin nukkui sielläkin vähän aikaa.

Tänä iltana aloitan Markolle"puurokuurin" yötä vasten,jos vaikka sitten nukkuis vähän pidempään yöunia ja heräilis sen myötä harvemmin.

Jep,mutta tämä tällä erää :)
Tv.TuiKKu ja Marko :) :heart:
 
Ensinnäkin kiitos kaikille myötätunnosta! Meillä on tilanne rauhoittunut ja ollaan saatu sovittua. Mies lupasi ajatella jatkossa minua enemmän. Hyvä niin. :)

Tuikku, meilläkään poika ei vielä käänny vaikka tulee 8.päivä 6kk. En oo kuitenkaan hirveen huolissaan, koska sylissä yrittää venkuloida joka suuntaan. Ei vaan oo huomannu kuinka se tapahtuu ja sitäpaitsi lattialla on pojan mielestä tosi tylsä olla, varsinkin jos joutuu olla ihan yksikseen. Niimpä vaan tuijottaa kattoon eikä yritä mennä mihinkään suuntaan. Mahallaan viihtyy jonkin aikaa. Luin lokakuun vauvalehdestä jutun jossa puhuttiin myöhäseen liikkeelle lähtijöistä ja jutun mukaan se johtuisi matalasta lihasjäntevyydestä. Jos se ei itsestään korjaannu niin fysioterapeutti voi auttaa opettamalla vauvalle liikkeelle lähtöä. Mutta varmasti kaikki oppii aikanaan!

Nyt vaavi viimisille päikkäreille, meinaa jo hermostuu :wave:
 
Tuikku elä huoli. Meillä esikoinen kääntyi kerran 6,5kk iässä ja sen jälkeen alkoi vasta 10kk iässä kääntyä. Lattialla oli vaan niin kiva makoilla =) Nyt on ihan normaali 3,5vee tyttö, kävelemäänkin lähti vähän myöhemmin (1v3kk) mutta eipä ole kolhinut itseään ja oli aivotkin mukana kun liikkelle lähti. Kaikki lapset kehittyy niin omaa tahtiaan. :hug: Hyvän kokoinen poika teilläkin. Meillähän Peetu painoi 5kk neuvolassa 11140g ja pituutta 71,5cm :) Ja meillä neuvolantäti sanoi, että isokokoiset lapset oppivat kääntymäänkin hitaammin, koska heillä on hankalempi hallita omaa kehoaan kuin pienikokoisilla lapsilla. Peetu oppi kääntymään 5kk iässä ja nyt ei selälleen enää viihdy. Joskin se lattialla olo on vähän ähisemistä kun on sitä vatsaa kertynyt :)

lobelia minäkin sen HYLA:n tahtoisin, mutta täälläkään ei saada miestä suostumaan sen hinnan takia. Mutta jospa hidas käännytystyö tekis tehtävänsä ;) :whistle:

Nyt menen tekemään joulutorttuja uuniin :p taas :ashamed:
 
tuikku ei kannata ressata tuon kääntymisen takia.. sehän vaatii aivan mahottomasti voimaa kääntää painavaa kehoa.. kyllä se sieltä ajallaan sitte pyörähtää..

Ois sitte PartyLite kutsut takana.. tuli ostettua nuorekkuus trio, thai-somiste ja valkolumimarja, joulumausteet votiivit ja tuoksuton 3-sydän kynttilä. Onneksi illan tuotto oli niin hyvä, ettei tullu paljoa itselle maksaa.. muuten ois kyllä kirpassu pahasti äippärahasta..

Ihanaa, huonekaluliikkeestäki tuli tekstari, että Paavon patjat uuteen pinnasänkyyn on tullu... tilasin semmoset vähän paremmat ku siinä pysty molemmat patjat pesemään. Eli huomenna pitäis käydä hakemassa ne.

Sitte meillä olis huomena treffit Levin toimintakeitaalle kavereiden kanssa eli 5 äitiä ja 12 lasta.. voi olla aikamoista säpinää.. mutta ihan kiva treffata pitkästä aikaa.. ja samalla pääsee syömään ScanBurgerin herkkuja... :p

Minua kans kiinnostais, että mikä tuo HYLA juttu on? En ole kuullu ku hyla-maidosta.. mutta tämä taitaa olla ihan eri juttu... :LOL: :ashamed:

Nyt kello alkaa jo olla paljon joten hyvää yötä ja kauniita unia :wave:

Hanna ja Paavo :heart:
 
Toimiiko teillä nää sivut aina moitteettomasti, nyt taas tämä toimii, mutta tosi monesti on viimeaikoina tökkineet, olen miettinyt et onko vika täällä päässä vai sivustossa.

Laitoin just saunan lämpenemään, olo on jotenkin niin viluinen, että ajatus pelkästä suihkusta teki ihan pahaa. Ja lapsetkin pitivät ajatuksesta.

Helmi nukkui eilen tosi huonosti päiväunia, kun oltiin koko päivä liikkeellä ja se kostautui aamulla, heräsi kuuden kieppeillä. |O No mie nukahdin illalla jo yhdeksältä ja nyt olen ennättänyt katsoa eiliset täydelliset naiset.

Meillä lapset on taas nuhaisia ja yskivät, tuntuu, että ollaan ehditty olla vasta pariviikkoa kunnossa. :ashamed:

Saatiin nyt sitten vuokrattua mökki Rukalta 12-19.1. Vielä kun lapset on noin pieniä, niin ei tarvitse välittää loma ajoista. Silloin siellä on varmaan myös rauhallista, mikä sopii meille. Onpahan sitten sekin paikka testattu, vaikka jo etukäteen luulen kuuluvani niihin jotka vannovat Levin ja Ylläksen nimeen.

Kaivettiin eilen esille Chiccon "piano", josta tulee musiikkia ja eläinten ääniä, Helmistä se on loisto kapistus.

Koti on taas kuin pommin jäljiltä, taidan ruveta laittamaan tavaroita paikalleen, lapset jo lupasivat laittaa oman huoneensa kuntoon, mutta taisi jo unohtua, kun huoneesta kuuluu pelkkiä leikkimisen ääniä :whistle:.

Kirjoitelkaapa ahkeraan.
Kuulumisianne janoten; Minnihiiri
 
täällä poju saanut nuhan :( aivastelee ja nenu täynnä tavaraa...
markus on oppinut konttausasennon ja liikkuu eteenpäin,taaksepäin ja käsien varassa pyörii joka suuntaan.olisin halunut vielä,että olis pysynyt paikallaan :whistle:
viikonloppuna baari-ilta meni ihan kivasti,yöllä oli tullutkin kiva pakkanen ja taksijonossa meinas vilu tulla :kieh: muistui taas mieleen mikä talvella on inhottavaa baari-illan jälkeen.

mulla on itekkin hiukan väsy olo,taidan mennä pojan kanssa nukkumaan päiksyt.
kaikille kipeille parantava :hug:
 
Heippa kaikille :wave:

Sairastaville :hug: ja pikaista paranemista!

Hanna , kuulostaa tosi kivalle tuo teidän tapaaminen :) On varmasti mukava, kun on isompi porukka koolla! Meillä on kanssa sellaiset pestävät patjat noilla tytöllä ja pojalla, ovat kyllä huiput! Maija vielä pötköttelee ihan tavallisella patjalla, tosin muovifroteeta on aina patjan ja lakanan välissä :D

Minnihiiri, voi kun rupesikin tekemään mieli saunaan, kun luin tuon sinun kirjoituksen :D Mutta taidetaan nyt aamupäivällä jättää väliin, kun illalla ollaan menossa koko porukka saunaan ;)

Täällä on sateinen päivä ja tosi pimeää :/ Lapset katselee nyt Nalle Puhia ja kohta syödään. Maija istuskelee sylissä ja juttelee koneelle :)

Tänään pitäisi vielä imuroida ja pyykkikone tuolla laulaa taas jo toista koneellista. Huutonettiin meinasin laitella taas vähän myytävää, se vie vaan niin aikaa... Mutta helppoa myyntiähän se toki on!

Täällä oli eilen kirpakka pakkaspäivä, mutta nyt tosiaan ihan harmaa ja sateinen plussapäivä. Melko tylsää kyllä!

No, mulla ei nyt ollut mitään kauhean tähdellistä asiaa (yleensäköhän on :LOL: ) joten lähden tästä ruoanlämmitykseen :wave:

Kirjoitelkaahan taas :)

Parasta aikaa ja Maikkuli :heart:
 
Terveppä terve!

Jopsta jotain raapustaisin tännekkin.
Täällä sataa vettä ja olen aamun leiponut kaikenlaista. Naapurin vauva kuoli viikko sitten ja ajattelin viedä leipomuksia sinne. :'( :'(

Meillä pojilla rytminmuutos menossa. Enää ei tarvi heti tunnin päästä heräämisestä olla viemässä nukkuun, vaan nytkin vasta melkein 11 sta vein ulos kun 7 ollaan herätty. Sit nää unet on toivottavasti pitemmät. Ja muutenkin ovat paljon virkumpia ja hyväntuulisempia enemmän. Viihtyvät ihan älyttömän hyvin kahdestaan. Voi että kun näkisitte kun ne tollottaa toisiaan ja ölisee ööö, ooo, uuu :heart: :heart:
Kävelytuolit vastkkain ja puskeentuvat joka paikkaan. Yks lempihomma on kun mulla roikkuu amppelissa kultaköynnös, niin siihen on pakko yltää ja roikkua siinä kuin tarzanit! Minusta tämä on niin ihanaa ainakin vielä. Moni sanoo, että odota, kyllä se hymy hyytyy kun saavat vielä vauhtia lisää ja yltävät joka paikkaan. ;)
Nyt ainakin tuntuu niin kivalta, että ovat "isoja" poikia ja osaavat jo jotain noinkin hienoa!

Ajattelin lasagnea rueta rustaamaan tuohon samaan lämpimään uuniin, joten :wave: :wave:

Tirlittan ja pojat 6.5kk

Ai niin Tuikku, tosi suloinen poika profiilissa ja mahtavat lukemat puntarissa!
 
hanna se hyla on sellainen kodin puhdistujärjestelmä/imuri. Maksaa noin 2000 euroa, mutta on kyllä hyvä ja kestää varmasti 20 vuotta. Tässä linkki niiden sivuille http://www.hyla.net/fi/ Sen vaan sanon että siitä hyvyydestä ei tiedä ennenkuin tuon joku sinulle esittelee. =) Meillä äiti innostui noita esittelemään, kun oli ensin itselleen ostanut.

PARASTA AIKAA: Onko se huutonetti homma oikeesti helppoa. Mulla ois roinaa mistä pitäis päästä eroon, kirppistä miettiny mut kun on kerrassaan niin saamaton. Eniten ehkä kammoan siinä sitä postittelua, että onko se hirveän työlästä. Ja sitten mietityttää että uskallanko luottaa ihmisiin niin paljon.

Isompi kerhossa ja Peetu nukkuu, tää äippä menee nyt touhuileen jotain. Pakkohan se oli tulla kuulumiset pikaisesti lukemaan =)
 
Profiilissa pitäis meilläkin olla nyt kuva =)

Paranemisia kaikille kipeille :hug:

Mä olen aivan hurahtanut nettishoppailuun...kirppikset tai muut nettikaupat tulee koluttua usein ja tavaraa tilattua tytölle ja koirille.

Tarttis kans leipoo joku päivä...Ostin näet Lidlistä semmosen nallenmallisen vuuan. Olikin edullinen vain 4.99.

Mutta nyt syömään... :wave:

Kippana ja Sirppana :heart:
 
Täällä taas...
:whistle: :ashamed: :D

Tirlittan, kauhea tilanne naapurissa :'(
Sinulta piti kysyä myös sellaista, että minkä merkkiset ne teidän kävelytuolit on? Kun nyt teidän juttuja lueskelen, niin olen vakuuttunut, että Maijakin tarvitsee kävelytuolin :D :ashamed: Olin siis aluksi ajatellut, että höps pöps, antaapi olla, ei tarvita sellaista... Mutta nyt sitten tuntuu, että sellainen voisi olla ihan kivakin :D Kun niistä pyöristä juttelitte ym. että osaisi sitten hankkia kerralla toimivan :whistle: Huutiksesta niitä katselin, mutta ei niistä niitä pyöriä oikein näy :/

Ja muutkin kellä kävelytuoli, niin kertokaa merkkejä, niin tiedän metsästää sitten oikeanlaista :D

Tuikku suloinen poika profiilissa ja istuu samanlaisessa sitterissä, missä meidän Maija :D

Tiitteräinen huutonetti on kyllä tosi helppoa. Mutta, se vie kyllä aikaa... Eli postitus ja huutojen seuranta voi olla aika työlästäkin. Itse olen tehnyt niin, että laitan jonkun 20 kpl myytäviä ja sitten pidän pikkutauon, ei tunnu niin pahalta ;) Ja huutonetti on kyllä luotettava paikka myydä ja ostaa. Kyllähän sinnekin huijareita mahtuu ja kaikenlaisia ihmisiä on siellä kauppaamassa. Minulle ei ole tämän kolmen vuoden aikana sattunut mitään ihmeellistä ja olen aikapaljon mielestäni kuitenkin tehnyt kauppoja sekä myyjänä että ostajana. Itse odotan aina, että rahat on ensin tilillä ja sitten postitan. Jos palautteita on satoja ja pelkästään positiivisia, niin olen laittanut menemään hetikin.
Minua kiehtoo eniten siinä juuri se, että siellä tavarat on niin laajalle joukolle tarjolla. Hinnatkin yleensä kohoaa oikein kivoiksi ihan itsekseen :)

Mutta nyt täälläkin on ryhdyttävä ruoan laittoon! Mies vaihtaa alhaalla apen kanssa ikkunoita :)
 
Kiitokset kannustuksesta,ettei kantsi vielä huolia pojan kääntymisestä :hug: On kuitenkin masun kohdalla tuota massaa sen verran hyvin,että tekee mieli makoilla vaan selällään :)

Parasta aikaa Kiva kun samanlainen sitteri sullakin tai siis Maijalla,Emmanhan se :)

Oletteko jo hommailleet turvaistuimia?Jos,niin minkä merkkisiä?
Me lähdetään ostaan miehen kans turvaistuinta ( merkki tulee olemaan luultavammin Gracon Cosmic Xtp,joka ostetaan ) tässä n.tunnin päästä kunhan tulee viimeiseltä tilaukselta.Ei Markolla tossa kaukalossa enää vyöt yllä ja muutenkin joutuu jo hartiat kasassa istumaan,niin pakko on siirtyä seuraavaan kokoon.

Jassoo,nyt pyykit kuivumaan ja entisiä viikkaamaan,kun pojukin nukkuu :) :wave:
 
Tuikku me käytiin myös katselemassa turvaisuimia ja päädyttiin sit kaivelemaan vanhat varastosta kun ois pitänyt halvimmillaankin sijoittaa 239 euroa/kpl eli liki 500 yhteensä! :eek:
Ja ei ainakaan täällä ollut siinä liikkeessä kuin kaksi mallia jotka saa sekä selkä että kasvot menosuuntaan. Minä haluan ainakin lapseni pitää selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään.

Parasta aikaa meillä on se oma malli Graco. Niitä on ollut monesti huutiksessa myynnisä. Itsekin ostin sitä kautta. Se on sellainen sininen, jossa sini-valkoruudullinen istuinosa. Maksoin 25 euroa. Ja sen toisen merkkiä en edes muista, mutta se kehikko on suorakaiteen muotoinen ja siinä kääntyy vain etupyörät (2 kpl) takana suoraan menevät renkaat ja jotku stopparit. Siis ihan hyödytön kampe toi kulkemisen kannalta!!´Ja lojuu siks ilman käyttöä.
Toiselle on sellainen Cam merkkinen, vanha mutta toimii tosi hyvin. Se on lainassa kaverilta.
Ja suosittelen erittäin lämpimästi. Meillä pojat viihtyy todella niissä ja äitille on avautunut maan päällinen taivas...:whistle: :ashamed:

Tulipa muuten hyvää lasagnea, poltin suuni kun en malttanut odottaa, että jäähtyy :ashamed:

:wave:
 
Tirlittan Mullekin sanoi se kaupantäti ku soitin eilen ja kyselin malleja ja hintoja etukäteen,että toi Gracon-istuin maksaa tarjouksessa ton 259? ( oli kahta väriä ) ja sit Brion Zento 239?,mutta samasta liikkeestä ostettiin sillon toi Gracon autobaby uutena,ja sillon luvattiin,että heillä on sellainen"tapa",että kun sen palauttaa ja ostaa uutena seuraavan istuimen,niin he hyvittää siitä entisestä sitten. Kysyinkin eilen,että millainen mahtaa olla tuo hyvitys,niin tätsy sanoi että ihan hyvä kuulemma:D Jtn 20? varmaankin,mun/meidän tuurilla :LOL:
Briossa ei oo sitä kallistusta,että sais penkin lepoasentoon,kun taas Gracossa on,sen takia ehkä haluisin ton G:n..katotaan nyt ku paikan päälle mennään..

Nyt poitsua pukemaan..mies kun tulee kotio, ni sit melkein samantien lähdetään sinne istuinostoksille :)
Tv.TuiKKu ja Marko
 
Pitkästä aikaa taas :) Linnealle on ihan just puhkeemassa ekat 2 hammasta alas, tuntuu jo :) Eikä hetkeekään pysy paikallaan, kieriskelee ympäri kämppää, olohuoneen lattialla vaan "tukipiste" alusta, jonne väillä kiikutetaan neiti takas lelujen ääreen. Kierimällä siis liikkuu jo ihan minne vaan, hakee lelulaatikolta ite lelunsa :D on tarvinnu jo lattia tasossa ollu kasvi ja kirjahyllyn romuja nostella pois. Ja meidän olohuoneen pöytä on aika matala, kerran veti sieltä 3 lehden "pinon" alas. Onneks ei ollu mitään lehtien päällä, kummatkin vähän säikähdettiin ku lehdet tipahti tytön päälle. Eipä siis romuja enää pöydän reunoillakaan voi pitää. Niin ne pikkuset vauvelit kehittyy. :heart: Jotenki ei enää meinaa osata ajatella tuota neitiä vauvana, vaikka eihän se oo kun reilu 5kk :)
Toinen uus asia jonka on jo jonkun aikaa taitanu on toi pärrääminen. Sylki vaan lentää! Ja kaikkein kivointa se onkin ruokailun yhteydessä! :kieh: Useemman kerran on saanu mamma rillit pestä syönnin jälkeen :LOL:

Vähän mua on alkanu surettaa ku ei taida neiti koko talvea mahtua vaunukoppaan, nyt jo kun on paksua pukua ja makuupussia päällä niin muutama sentti jää kasvun varaa. Kun niin toivoin et olis pahimmat tuiskut ainakin mahtunut köllöttelee suojaisammassa kopassa...
Ja sekin pelottaa, että pariin otteeseen lähiaikoina on lehdes lukenu et tos ihan lähellä on susia nähty :eek: En meinaa uskaltaa pihalle enää jättää tyttöä nukkumaan, vaikka on itkuhälytin. Enkä varmasti paljoa kolmen jälkeen lähe kävelyllekään kun alkaa hämärtää. Kyllä se sydän vetää muutenkin sinne pääkaupunki seudulle, varsinkin kun täällä saa jo melkei henkensä edestä pelätä jotai pirun susia! Onneks ei oo tapana suurennella asioita päässä.... :whistle:

Me ei saada sitä infulenssa rokotetta, kun täällä rokotukset on muistaakseni 12pvä eikä Linnea sillon vielä ole 6kk, ens vuoteen jää, olisin sen kyllä halunnu laitettavan :/
Uimassa ei olla käyty kolmeen viikkoon, eka oltiin reissussa, sit seur. la alko menkat :kieh: ja viime la oli pyhäinpäivä ettei sitä ollutkaan. Josko tänä lauantaina päästäis, kaikki kun siitä niin ollaan tykätty :)

Juu, mutta tarvii mennä, neito pulassa! (jäi jumiin syöttötuolinsa alle, keittiössä on jo ) :D
 
Tyttö nukkumassa...

Kävelytuoli meillä on carena merkkinen. Oikein kätevä kapistus.

Meillä Noora niin hienosti jo konttaa :D Just tuossa pyjamaa pukiessa katsoin et on tytön polvet aivan punaiset. Saas nähä et onko huomenna kehittynyt jo ihan mustelmaksi asti :( Noora ei nyt sitten oikeastaan ryöminyt ollenkaan. Halutessaan kyllä osaa, mutta ilmeisesti konttaaminen on paljon mukavampaa. Sit on alkanut jo kiipeileen tukea vasten ja muutaman kerran on jo muksahtanut lattiaankin. Onneksi se pudotus ei ole iso jos polviltaan lattialle pyörähtää.

Tänään oltiin kerhossa ja tehtiin sormiväreillä isänpäiväkortteja =)
Yritettiin ensin painaa käden jälki, mut ei se oikein luonnistunut. Lopulta sitten painettiin jalan kuva. Tuli oikein hienon näköisiä ja ajattelin antaa sellaiset sitten Nooran Isille, Ukille ja Papalle. Ukille myös kehystetään Nooran kuva että saa seinälle laittaa.

Tais tulla taas piiripieni pyörii meidän navan ympärillä, mut nyt ei ollu muuta...

Kojo ja Noora 6kk
 
Turvaistuimista sen verran, että tietääkö kukaan miten nuo markettien "halppis" mallit eroaa noista lastentarvikeliikkeitten istuimista. Nopeesti kurkkasin cittarissa käydessäni muistaakseni carenan istuinta jossa oli ainaki kallistuksen säätö. Se oli jotai 120e. Vai onko niin, että halvemmat ei oo niitä käännettäviä? Ei tekis mieli investoida yli 200e. Niin ja muistaakseni anttilassa oli joku aika sitten tarjouksessa 59e, en kyllä käyny tutustumassa millanen olis. Pakko kyllä kans kohta hankkia se, kun tuntuu että pojulla ei oo enää kiva olla kaukalossa, varsinkin kun toppapuvun kanssa ahtaa siihen.

Hanna olikos se teillä kun Paavo joku aika sitten puklasi aina tissityksen päälle. Miten se meni ohi ja saitko tietää mistä johtu? Meillä Dani nimittäin on nyt pari päivää tehny sitä, vaikkei normaalisti tuollai puklaile. Tulee meinaan suuri osa syömisistä pihalle (myös ne aikasemmin syödyt kiinteet) aina kun tissittelee ja tänäänkin vaihdettu kuteet muutamaan otteeseen...

Kukas se pitikään vauvalleen unikoulun onnistuneesti? Vieläkö on yöunet pysyneet yhtenäisinä? Musta nimittäin tuntuu, että on pakko ryhtyä pikkuhiljaa johonkin "järeimpiin" keinoihin, kun en tahdo enää muistaa mitään tämän väsymyksen takia. Kesken lauseenkin saatan unohtaa mistä puhun ja tyttöä välillä naurattaa kun puhun mitä sattuu. Nyt kun meillä on vähän yöt helpottunu tuon tissityksen osalta niin on tullu uus ongelma, jonka oon kyllä selkeesti ite aiheuttanu :headwall: Dani nukahtaa aina kyljelleen ja monesti nopeutan sitä nukahtamista kääntämällä kyljelleen kun poika makoilee selällään. Nyt poika on oppinu oottaan tuota palvelua, eikä käännykkään ite enää. Nyt siis ollaan muutama yö herätty noin tunnin välein siihen, että mun täytyy laittaa pojalle tutti suuhun ja kääntää kyljelleen. Ja sitten nuo tissitykset vielä päälle :(

Nauratti kun meillä isäntä kanniskeli Dania 15min ja ihmetteli kuinka jaksan koko ajan poikaa kantaa. Mies on ite tuollanen ruumiilliseen työhön tottunut suht lihaksikas ukkeli :LOL: Kaipa tässä hapa kasvaa kotonaki ollessa, ei tarvi kuntosalille lähteä :) (Niinkuin tulis muutenkaan lähdettyä...)

Mutta nyt huomiota perheellekin :wave:
 
Parasta aikaa katselin huutiksesta ja siellä on tälläkin hetkellä monta hyvää tuolia myytävänä. Ihan sellainen Gracokin joka meillä on oli ostettavana osta heti hintaan 20 euroa. Ja ne vanhat mallit taitaa kans olla niitä hyvin kulkevia ja niissä ei ollut huutajia ja lähtöhinta vain jotain 5 euroa.

Ei muuta tällä erää, pitää lähtä miehen kans iltapalalle ja nukkumaan.

:wave: :wave:
 
Kamalaa kun aika on menny, en ole varmaan kahteen (ainakaan yhteen) kuukauteen ehtinyt edes käydä lukemassa täällä juttuja, eli olen nyt sitten totaalisesti tippunut kyydistä. Päättötyön loppurutistus vei kaiken yöi jäävän ajan ja voimat, mutta nyt se on ohi :whistle: .

Allergiatilanne tällä hetkellä jonkin verran epävarma. Rintamaidostahan Mio sai näppyjä milloin mistäkin. Nykyäänhän ei rintaa enää syö ( :'( ) joten on helpompi seurata mistä näppyjä tulee. Kiinteitä syö kyllä jo kovasti, mutta aika varovasti oon alkanut koittamaan, esim. porkkanaa en vielä ollenkaan, kun oon ihan varma, että siitä tulee näppyjä. Vaikka koittaahan se pitäs että voi tietää. Peruna meillä saa koko pojan päästä varpaisiin ihottumalle, ei ihme, että imetysaikana oli vähän väliä näppyjä, vaikka kuinka karsin ruokia itseltäni, en osannut perunaa kyllä epäillä... Ja silämätulehdukset vaivaa vähän väliä, syntymästä asti ollut tuo vaiva. Ei taida liittyä allergioihin vaan ahtaisiin kyynelkanaviin, mut rasittaa koko ajan putsata silmiä keitetyllä veellä. Ja kun lapsi hankaakin niin kauheasti niitä, taitavat kutista. Vali vali -tekstiä meinaa tulla, vaikka ihan hyvä mieli on :D

Minkä ikäisenä voi alkaa käyttämään kävelykonetta? tai siis -tuolia tai mikä lie...

Ajattelin tulla kuulumiset kirjottamaan, kun on aikaa, mutta uni painaa silmää. Palailen sitten paremmilla aivoilla, kun aikaa taas irtoaa... ja yritän kirjottaa jotian järkevää ja ehtiä lukemaan teidänkin tekstejä heippa :wave:

Stiina & Mio 5 kk 1 vko
 

Yhteistyössä