Turun äidit+ tulevat sellaiset

Pikkumyy80: Juu, vietin koko juhannusviikon =) maanantaina menin, Verneri syntyi keskiviikkona ja kotiin pääsin maanantaina. Lauantaihin asti olin kaiken maailman johdoissa ja letkuissa kiinni...Mikä päivä sun poika syntyi? Saitko sormuksen ponnistuslahjaksi?

Nyt sitten tuli mies kipiänä töistä kotiin. Voi voi. Se on kyllä joutunut olemaan ylitöissä ja muutenkin on pari yötä ollut levotonta kun lapsi ollut nuhainen, joten on vissiin rasittunut liikaa. Käskin sen jäädä huomenna kotiin... no onneksi itse olen ihan terve ainaskin vielä =)

Mäkin muistin että mulle tulee lauantaina yksi asiakas käymään... tulee kahdelta, joten voitais kyllä sitä ennen käydä kirppiksellä. Sisko yritti houkutella myös messuille, mutta ei mua kauhiasti huvittaisi, kun haluisin olla vaan noitten minun miesten kanssa kotona. :heart:
 
Olipa yö taas yhtä hulinaa, tuntuu että olin tutti kourassa hyssyttelemässä neitiä koko ajan |O .
Mielelläni olisin kirppikselle tullut mutta meille tulee miehen tuttavia kaffelle aamupäivästä eli en kyllä kerkeä.Iltapäivällä voisi käydä mutta muilla tuntuu olevan silloin menoa.
Täytynee järjestää jotain muuta menoa sitten vaikka ensi viikolle, yhteis-kahvittelua tai vaikka sinne muskariin jos mentäisi yhdessä ?
Pikkumyy80 taidetaan tosiaan olla "tuttuja" synnytysvalmennuksesta, jos Mäntymäen neuvolassa kävit ja sinulla oli viime viikonloppuna poika limen-sävyisessä liinassa ?
 
En oo ehtinyt muutamaan päivään käymään ja tehän ootte kirjotellut vauhdillla. Hyvä, että Vernerin vointi on jo parempaan päin. Kyllä se varmaan tännekin iskee aikanaan. Hui!

Toi ponnistuslahja kuulostaa erittäin hyvältä jutulta. Eikös me kaikki olla sellaset ansaittu?! Minä ainakin tahdon. Mies varmaan sanoo, et saan täältä huonoja vaikutteita, jos sille kerron/siltä pyydän.

Tultiin muuten just neuvolasta. Pihla painoi 6130g ja pituutta oli 60 cm. Kuulemma juuri sopivat mitat/painot äidinmaitovauvalle. Kaikki meni ja oli muutenkin kivasti! =) Pihla oikeen edusti; jutteli ja naureskeli kuin käskystä. Kertaakaan ei ilme mennyt mutruun saatikka itkua kuulunut!

Meillekin sopisi kuitenkin paremmin, jos nähtäis vasta ens viikolla. Meidän pitäis mennä uutta autoa ostamaan. Kurjaa puuhaa. :( Onneks siitä puuhasta saa palkaks sit käyttää sitä uutta autoa!

Kuten aiemmin kerroin, me asusteellaan Hannunniityssä. Missäs te "uudet" kirjoittelijat asutte?

mansikka ja pihla 2kk 1vk 2pv (jos laskin oikein)
 
Alkuperäinen kirjoittaja very important baby:
Pikkumyy80: Juu, vietin koko juhannusviikon =) maanantaina menin, Verneri syntyi keskiviikkona ja kotiin pääsin maanantaina. Lauantaihin asti olin kaiken maailman johdoissa ja letkuissa kiinni...Mikä päivä sun poika syntyi? Saitko sormuksen ponnistuslahjaksi?
Mä menin keskiviikkona yliaikakontrolliin ja pistivät käynnistykseen, poika syntyi sit torstaina aamulla. Maanantaina päästiin mekin kotiin. Jätkä oli 2 ekaa vuorokautta keskolassa seurannassa ja antiobiooteilla, joten piuhapää meilläkin. :) Sitä aikaa oon monesti kironnut, kun aiheutti melkoset haasteet imetykseen pitkäks aikaa... Oli tärkeysjärjestykset ja asenteet imetykseen pielessä turhan monilla hoitajilla. Onneks nyt kaikki hyvin.

Sormuksen tosiaan ponnistuslahjaks sain käydä valitsemassa. :heart: Piti kyllä markkinoida se ajatus ensin... :whistle:

Alkuperäinen kirjoittaja Raitapaita:
Pikkumyy80 taidetaan tosiaan olla "tuttuja" synnytysvalmennuksesta, jos Mäntymäen neuvolassa kävit ja sinulla oli viime viikonloppuna poika limen-sävyisessä liinassa ?
Juup... Minä se olin. :) Aika turhia muuten oli ne valmennukset ainaki mun mielestä... Ei herättäny se täti luottamusta mussa yhtään. Mä sit vaihdoinki synnytyksen jälkeen pariks viimoseks kerraks toisen terkkarin (olisinpa aikasemmin tajunnu...) ja nyt sit lastenneuvolan puolella onkin ollut ihan kivat onneks.

Alkuperäinen kirjoittaja mansikka:
Toi ponnistuslahja kuulostaa erittäin hyvältä jutulta. Eikös me kaikki olla sellaset ansaittu?! Minä ainakin tahdon. Mies varmaan sanoo, et saan täältä huonoja vaikutteita, jos sille kerron/siltä pyydän.
No ollaan ehdottomasti! On mun mielestä ansainnu sellasetkin, jotka on sektiolla synnyttäneet... Sen verran hienosti ollaan raskausaikanakin jo kaikenmoista kestetty.

Mun sisko osti ite, kun ei mies kerenny vastaamaan puhelimeen, ja aiko karhuta rahat sit myöhemmin takas. :LOL: Hyvän vastaanoton se ajatus kyllä sai ja mielellään mies sille sen sit makso. Ei taida olla vielä yleistynyt käytäntö täällä, kun ei tunnu ihmiset olevan tietosia... Jenkkijulkkiksiltahan se taitaa olla matkittu (tosin niillä lahjojen rahallinen arvo pilvissä ) . Tosin mun äitikin sai esikoisestaan sormuksen, joten ei ihan uus juttu sentään.

Alkuperäinen kirjoittaja mansikka:
Kuten aiemmin kerroin, me asusteellaan Hannunniityssä. Missäs te "uudet" kirjoittelijat asutte?
Me asustellaan Kupittaan Sittarin lähellä. Taitaa olla tälle suunnalle painottunut tän pinon porukka aika vahvasti. :)

Täytyy sitä tapaamista pohdiskella... Meillä on maanantaina rokotusreissu ja keskiviikkona allergiatutkimus (tosin illalla), viikonloppuna siskon likan ristiäiset ja sit tietty melkosesti arkirutiineja... Täytyy nimittäin siivota vähän tunnollisemmin, kun tulee porukat käymään. Yhtään en siitä hommasta innostu, mut onhan se kiva sitte nähdä aikaansaannoksensa ja saan samalla turhia heitettyä menemään tilaa viemästä.

Nyt syömään, kun saa rauhassa murkinoida. :)

PikkuMyy-80 ja poikanen 3kk2vk6pv
 
Mä sain sillon kun vauva syntyi, lahjaksi helmikaulakorun. En voi sanoa ponnistuslahjaksi, kun en kerinnyt ponnistaa ;) mutta vaiks mammalahjaksi.

Mies jäi tänään kotiin kun on kipeä, pitäis lähteä kaupassa käymään pian. Yleensä mies käy kun sillä on auto käytössä, mulla ei korttia. Me käydään Verkun kanssa vaan jotain pientä aina hakemassa, jos päivällä jotain puuttuu, kun ei sinne vaunujen alas niin kauhiasti mahdu.

Niin siis mekin asutaan Hannunnityssä =)
Meillä on tiistai-iltapäivällä 4kk neuvolalääkäri, mutta muuten ei mitään sovittuja menoja ole ens viikolle, että vois miettiä sitä tapaamista...

Hauskaa päivää kaikille =)

vib ja Verneri 3kk 3vk
 
Meillä mennyt kaikki hyvin. Viime yö meni hyvin. Ilona nukahti puol yheksän ja heräs kahelta syömään. Nukahti heti syönnin jälkeen uudestaan ja heräs seittemältä isin kanssa keittämään kahvia. Äiti heräs kaheksalta,että isi pääsi töihin lähtemään. Kaksi viime yötä ollu sellasta,että Ilona valvonu 3-4 ja jutellu kauheasti omassa sängyssä.
:LOL:

Me asustellaan portsassa päin. Itse olen ollu kerran ulkona tuulettumassa. Mies oli mukana ja Ilona oli mammalla ja pappalla yö kylässä. Aamulla oli ihan kauhea ikävä mikä iski jo illalla. Koti tuntui vaan niin hiljaselta!

Mitäköhän sitä on muuten ennen tullu tehtyä, kun on vauva tullu taloon? Tuntuu ettei oikeastaan mitään. Kyllä lapsi tuo vaan niin paljon sisältöä elämään. Nyt tullu kauhea vauvakuume uudestaan. :LOL:

Mutta nyt lähetään ulkoilemaan! =) Saakohan kukaan tästä tekstistä mitään selvää? tuntuu et päässä monta ajatusta ja sitten ne kaikki karkaa johonki...joo mutta heippa! :LOL:
 
Amalia07: mä en tajua kun mullakin on ollut jo jonkin aikaa uusi vauvakuume... ajattelin sitten että se on varmaan kroonista kun biologinen kello tikittää...mulla alkaa ikääkin olla sen verran että kiire alkaa olla... kuumeilin Verneriäkin kolme vuotta, kun halusin käydä koulut loppuun. Nyt sitten haluisin heti toisen =) Mutta järjellä ajateltuna oon kyllä sitä mieltä että yritän vähän vielä odottaa ja antaa ajan kulua. 1,5 vuotta olis musta ihanteellinen ikäero, mutta eihän asioita voi kovin tarkkaan suunnitella.
 
Me ei olla alkuperäisiä turkulaisia, tuolta "kaukaa pohjoisesta" ollaan tänne muutettu. Mies tuli ensin opiskelemaan vuonna 2000 ja mä tulin sit vuoden kuluttua perässä. Turkulaisia me ei tosin enää kauaa olla, olis nimittäin parin viikon kuluttua muutto edessä. Ei me kauas täältä kadota, Ruskolle vaan :)

Muoks. Äidin oma kultapoika on tänään 11kk ikäinen :heart:
 
Mulla taitaa jäädä huominen kirppis väliin tällä kertaa... Mulla on se tapaaminen iltapäivällä ja aika paljon kertynyt kotihommia, joten keskityn niihin etten ihan väsähdä. Varmaan aika väsyttävää pojallekin, jos olisin koko päivän menossa.

Mut katotaan jos ens viikolla ehtis törmäillä. :) Antoisaa kirpparireissua sinne menijöille!
 
Niin se meni tämäkin päivä ihan hujauksessa... Huomenna ei sit olekaan lepopäivä vaan SIIVOUSPÄIVÄ. Onks pakko, jos laiskottaa ihan hirveesti...? :whistle:

Oliko kukaan siellä kirppiksellä? Millasta oli ja löytykö mitä? Mä olin Myllyssä ja tuli vähän jotain osteltua, tosin ihan tarpeellisia vaan. Nyt ei sit passa ostellakaan vähään aikaan, kun tällä viikolla on tullu törsättyä yhteen jos toiseenkin tarpeelliseen juttuun. Mutsi kuiten tuo taas kassillisen pojalle vaatetta siskon likan ristiäisiin tullessaan, kun on ihan "höyrähtäny" mummo... Säästyypä multa ne rahat. :D
 
Kukuttu on hereillä jo kaksi tuntia, likka nukahti aamu-unilleen mutta turha mun on kai enää nukkumaan mennä kun kahvitkin sai keitettyä ja muuta.
Isi oli eilen juhlimassa, taitaa mennä aamu pitkäksi :D .
Pääsinhän minäkin tosin viime ma kahville kaverin kanssa iltasella ... täytyy kattoa jos saisi taas jonkin vapaa hetken ensi viikolla.Toivossa on hyvä elää.

Eilen sitten eräs kasvatuspsykologiaa opiskeleva tuttu kävi tekemässä likalle varhaisheijaste-testejä koulun projektiaan varten.Hienosti onnistui kaikki ikätason edellyttämät jutut ja muutama vanhemmankin lapsen juttu (tosin ne taisi olla ihan vahinkoja =) ).

Onko kellään heittää ehdotuksia mitä sitä ensi viikolla yhteistä tekemistä vaikka keksittäisi ?

- Uninen Raitapaita ja plikka 4kk 2vkoa.
 
helou :)
en oo kerkenny koneel käymään..hirvee hullunmylly!
me asutaan lillin kanssa tuolla kupittaan aseman vieressä..ja ihan aitoja ja alkuperäisiä turkulaisia ollaan :) Lilli on 7kk ja rapiat..

en käyny minäkään siellä kirppiksellä..mutta olis kyllä mukava tavata teitä.ja tietty uusia :) eli kaikki uudet vaan mun puolesta hellou :)

 
viikonloppu taas takana =)

Me ei tehty oikeastaan mitään, kotona oltiin keskenämme, paitsi lauantaina kävi yksi asiakas. Mun äijät on taas kunnossa, iso taas töissä. Vernerillä on huomenna 4kk neuvolalääkäri, vähän jännittää taas.
Verneri on alkanut nukkua vähän levottomasti viime aikoina... yleensä siis nukkunut yöt tosi hyvin, pari kuukautta jo 10tuntia putkeen! Mut nyt on alkanut heräilemään, ei kuitenkaan ole nälkä, vaan muuten vaan ähisee sängyssään ja haluaa syliin. En mitenkään huolissani oo kuitenkaan kun ei itke =)
Mä en ite ole alkuperäinen turkulainen, mies on. Mä olen syntynyt Keski-Suomessa.
 
Heips!

Tultiin just neuvolasta, kun käytiin ottaan jätkälle rota-rokote. Ollaan vähän myöhäsemmin liikenteessä, kun jouduin miestä suostuttelemaan. Poitsu otti ihan iisisti... Ei pahemmin edes irvistellyt. Nyt nukkuu tyytyväisenä, kun sai rokotteen perään vähän maitoa.

Terkkari mittas pojan, kun mun omien mittausten mukaan oli kasvanu hyvin. Kolmessa viikossa oli tullu pituutta 2cm (ite mittasin saman) ja painoa 220g. Ihan kivasti on lähteny tasottumaan, kun ennen mun ruokavalion muutosta (pojan allergian takia) kasvu oli vähän heikompaa. Nyt siis on paino 5890g ja pituus 60,5cm.

Torstaina meneekin sitten ilta allergiatutkimuksissa. Toivottavasti ei vaikuta negatiivisesti yöuniin. Maitoallergiaa ollaan siis menossa testaamaan... En tiedä kattooko ne samalla muitakin.

Oon antanu poikasen tutustua kiinteisiin, kun näyttää kovasti kiinnostavan. Max. teelusikallisen oon antanu kerralla kerran päivässä. Tykkää kovasti banaanista. Eilen sai bataattia, mut ensivaikutelman jälkeen ilme muuttu ihmetteleväks, joten taitaa vaatia totuttelua. Saatto olla myös kyse siitä, ettei oikein tajunnu mitä sille mössölle suussa pitäis tehdä... Banaania on nimittäin kuoputtanu ja imuttanu suoraan hedelmästä. Täysimetystä oon ajatellu jatkaa joulukuun alkuun asti, mikäli jätkä kasvaa hyvin... Noi on vaan sellasia tutustumisannoksia. Ei ollu tarkotus alottaa noitakaan, mut kun poika oli niin sulosen kiinnostunu, niin äiti repsahti. :ashamed: Mut ei noista haittaa onneks ole.

Mäkään en ole kotosin täältä... Oon syntysin Itä-Suomesta. Mies on kotosin Pohjois-Pohjanmaalta, syntysin Kainuusta.

Vib... Meidän jätkä myös heräilee äisin öhisemään, mut rauhottuu nukkumaan, kun annan tutin suuhun. Joskus öhköttää masuaan ja sillon kestää kauemmin, pirujen jälkeen nukahtaa sit vasta. En nosta syliin, en ota katsekontaktia enkä puhu ettei virkisty. Yritän pitää sen periaatteen, että yöllä nukutaan, kun kerran yt läpi nukkuu. Syömään noustaan siinä 5.30-7, kun sillon poika selkeesti herää nälkäänsä. Ei nimittäin nukahda sen tutin kanssa ainakaan pitkäks aikaa ennen ku saa masun täyteen maitoo. Siinä sit kestääkin tunnin, kun tankkaa... :D

Romaaniks meni taas tää mun kirjottelu. :whistle:

PikkuMyy-80 ja poikanen 3kk3vk3pv
 
Täälläpä on hiljaista.
Oli meilläkin "kiire" päivä, aamupäivästä asti melkein istuttu kahvilassa ja kierrelty kaupungilla.Neiti suvaitsi nukkua lähes koko matkan.Toivottavasti näin saatiin rytmi taas kohdalleen kun muutamana päivänä se on taas heittänyt häränpyllyä.
Ei kerkeä enempää, neiti ilmoittaa vaativaan sävyyn nälästään...
 
Ei ole muistakaan kuulunut mitään, missäs kaikki olette? =)

Me käytiin eilen 4kk lääkärineuvolassa... kaikki hyvin, vaikkakin kasvussa oli vähän notkahdusta tapahtunut. Verneri oli nyt 7600g ja risat, ja 65,5cm.

Yöt on mennyt ihan hyvin, ei olla heräilty enää, mutta vähän levottomasti vauva on nukkunut kuitenkin. Nyt on kuiteskin uutta se, että päiväunet on nukuttu joka päivä parvekkeella tunnin verran(siis lenkkien lisäksi)!

Sen tunnin aikana ehtii kyllä vaikka mitä tehdä(kun on tottunut siihen että vauva on lakkaamatta hereillä), tänäänkin vaihdoin järjestystä makuuhuoneessa =)

Mitäs teille muille kuuluu?
 
mä oon 25v naimisissa oleva 3 tytön äiti jotka on syntyneet 12/04,12/05 ja 1/07 ja nyt odotan neljättä jonka la on maaliskuussa 08.Me ollaan muutettu Turkuun heinäkuun puolessa välissä ja ois kiva tutustua muihin mammoihin täällä Turussa..
 
Tervetuloa joukkoomme Taaperotx3!
Saisinko kysyä, millaista on teillä ollut, kun nuo pienet on teillä syntyneet noin pienellä ikäerolla?
Ihan vaan sillä kyselen, kun on jo kauhia vauvakuume, haluisin toisen aika pian =)
Miltäs Turku vaikuttaa, oletteko viihtyneet?

Mä siirsin vauvan sängyn mun sänkyyn kiinni, kun aikaisemmin se on ollut silleen vähän matkan päässä, eli nyt ei tarvitse nousta laittamaan tuttia yöllä. Se ei ole sisustusmielessä paras ratkaisu, mut on ihanaa kun vauva on niin lähellä... olisin halunnut jo alusta asti laittaa noin, mutta mies on pistänyt vastaan...

Onkos teillä kellään kokemusta Bumbo- tai Bebe Pod- istuimista? Olen miettinyt Verkulle, kun on niin uteliaaksi tullut, siitä näkisi hyvin ympärilleen...

Nyt me aletaan valmistautua uloslähtöön, hauskaa päivää kaikille!

Vib ja Verner 2päivää vaille 4kk

 
helou :)

täälläpä on ollut hiljaista..tehkäämme siis asialle jotain :) tervetuloa myös mun puolesta taaperotx3 :)
meillä tyttö nukkuu kokonaisia öitä ja taitaapi se eka hammas nyt vihdoin ja viimein tulla! tässä sitä edelleen odotellaan et serkku syntyisi tähän maailmaan..ihana nähä taas sellainen pieni ruttunaama :)
Lillillä on se 8kk lääkäri kohta ja sitä jännäillessä..on varmasti tullu likalle painoa parissa kuussa kun itekki huomaa sen eron.tuntuu et ei nii pal oo pituutta tullukkaa ku aikasemmin.

Meillä alkaa nyt selkeästi jumppatunti Plikan kans :) hyvät illat kaikille! :)
Lily07 ja Lilli 7kk ja 13päivää :)
 
ihan hyvin ollaan Turussa viihdytty:)
Meijän tyttöjen nimet on Jenna Maarit 2v10kk,Janette Sofia 1v9.5kk ja Jasmin Eerika 9kk,ja kolmen pienen kanssa oli ensi alkuun aika hulinaa,mut ei sitä kauan onnex kestänyt..ja nyt he välillä jo leikkiikin jotain konttausleikkejä kolmestaan,tai jotain muuta mitä Jasmin pystyy leikkimään..mut nyt masu vauva potkii taas lujasti,pitää mennä syömään kyllä jotain..
 
Mahtaa olla Taaperox3 aikamoista hulinaa noin monen pienen kanssa.Taidan olla täällä ainoa jolla ei kyllä vauvakuume päätä pakota, tuossa yhdessäkin on ollut tarpeeksi tähän asti =) .Ehkä kolmen - neljän vuoden päästä sitten ....
Kiiruspäiviä on taas, miehellä alkoi syysloma joten lastenhoitoon apua kyllä löytyy.Mutta sen sijaan että kotona oltaisiin vaan kierretään sen seitsämän kyläpaikkaa.
Keksitään nyt ensi viikoksi joku mukava yhteinen meno !
 
Vernerille puhkesi eilen vihdoin se eka hammas, jota minä olen jonkin aikaa jo odotellut... huvittavaa kun kukaan ei uskonut mua, mamma ja pappakin just eilen pääsi sanomaan, että ei ne hampaat tuossa iässä vielä tule =) Jee, nyt pääsen kuittailemaan... Kyllä äiti tietää :LOL:

Voihan se olla että nämä meidän levottomat yöt johtui siit hampaasta... Tuntuu varmaan inhottavalta :(

Keksitään vaan jotai ensi viikoksi, mulla ei ainaskaan pitäisi olla mitään ohjelmaa =)
 

Yhteistyössä