En tiedä voimmeko alkaa rangaista ihmisiä heidän "vääränlaisesta" habituksestaan, ominaistuoksustaan tai muista ominaisuuksista, jotka eivät viehätä työnantajaa. Työnantajan, työyhteisön ja työntekijän työn tehokkuus on muutakin kuin paperilla tarkistettu pätevyys.
Mikäli puhutaan yksinhuoltajasta, niin kuka ne lapset huoltaa siellä kotipaikkakunnalla, jos henkilö käy kerran viikossa kotona? Tiedätkö mitä 200km matkustaminen maksaa julkisilla? Kahden asunnon ylläpitäminen ei taida olla ilmaista. Mikäli otetaan huomioon vaikkapa Helsingin hintataso, on varmasti selvää, että matalapalkkaisen on turha etsiä sieltä asuntoa. Mikäli kyse on yksinhuoltajasta, on hän jättänyt heitteille lapsensa. Mikäli taas hänen pitää roikottaa lapsiaan jokaisen määräaiksen sopimuksen perässä eri kaupunkeihin, ei se varmasti aja lasten etua. Mikäli kyse on perheestä, jossa on molemmat vanhemmat, niin se tuskin ajaa kenenkään etua, että perhe on toisen osapuolen työn takia entistä isommissa taloudellisissa vaikeuksissa, perhe hajalla ja ihminen sekoamisen partaalla.
Lähestymistapasi on hieman turhan mustavalkoinen ja unohdat ihmisyyden. Uskoisin, että raha ei voi mennä kaiken edelle. Uskon, että ihmisiä motivoi huomattavasti enemmän jokin myönteinen seuraus kuin keilteinen. Se, että saat työnteosta plussaa, motivoi paljon paremmin kuin se, että saat keppiä, jos et lähde toiselle puolelle suomea osa- aikaiseksi puhelinmyyjäksi.