Holodomor
Ohikulkijat eivät enää kiinnitä huomiota ruumiisiin
Harkovan kaduilla vuonna 1933.
Holodomor (
ukr. Голодомор) oli
Ukrainassavuosina 1932–1933 raivonnut
Neuvostoliitonaiheuttama
nälänhätä, jossa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa
[1][2]ukrainalaista. Erilaisia lukuja on esitetty muun muassa joukkotiedotusvälineissä ja julkisissa väittelyissä. Uhrien määrästä ei ole päästy yksimielisyyteen, ei myöskään siitä, oliko kyse
kansanmurhasta, joksi muun muassa Ukrainan kansallismieliset poliitikot sitä vaativat nimitettävän. Kansanmurhaksi tapahtuman on tunnustanut parikymmentä valtiota.
Vaikka ukrainalaisen
diasporan ja kansallismielisen älymystön edustajien mukaan kyse oli nimenomaan Ukrainan kansallisuutta ja ukrainalaista
nationalismiavastaan suunnatusta hyökkäyksestä, esiintyi samanaikaisesti nälänhätää myös muualla Neuvostoliitossa. Siksi nimitys holodomor, ’nälällä tappaminen’, on kiistanalainen. Vuosien 1932–1933 nälänhädästä vaiettiin Neuvostoliitossa
perestroikaan saakka. Läntiset Neuvostoliitossa vierailleet toimittajat eivät myöskään kertoneet tapahtuneesta länsimaissa.
Josif Stalin ja muu neuvostojohto saattoi kokea ukrainalaisen nationalismin uhaksi, sillä Ukraina oli väkiluvultaan ja luonnonvaroiltaan Neuvostoliiton toiseksi tärkein
neuvostotasavalta Venäjän jälkeen. Holodomor aiheutui, kun kommunistit varastivat maatalousväestön siemenviljan. Holodomorin aikana esiintyi
kannibalismia, ja vähäisenkin ruokamäärän varastaminen vastaperustetuilta
kollektiivimaatiloiltamerkitsi
kuolemanrangaistusta.
Holodomorin aikana Neuvostoliiton viljanvienti
länsimaihin moninkertaistui, kun ukrainalaisten siemenvilja otettiin valtion haltuun.
[3] Neuvostoliittolaisen virallisen historiankirjoituksen mukaan rikkaat talonpojat eli
kulakit ”sabotoivat”
maatalouden kollektivisointia.
[4]
Monille Ukrainassa asuville ukrainalaisille tieto nälänhätäkatastrofista tuli vasta Ukrainan itsenäistyttyä 1991. Erityisesti kansallismielinen presidentti
Viktor Juštšenkonosti asian esille ja pyrki hankkimaan sille kansainvälistä tunnustusta kansanmurhana. Lisäksi Ukrainassa säädettiin laki, joka kielsi asian kyseenalaistamisen.
[1] Kysymys myös hiersi
Venäjän federaation ja Ukrainan tasavallan välejä.
lähde?
Juštšenkon seuraaja, erottamisensa jälkeen vuonna 2014 Venäjälle paennut
[5] Viktor Janukovytš on kieltänyt, että kyse oli kansanmurhasta, ja nimittänyt sitä neuvostokansan yhteiseksi tragediaksi.
[6]
Euroopan parlamentti hyväksyi lokakuussa 2008 päätöslauselman, jossa se ”tunnustaa holodomorin (Ukrainan vuosien 1932–1933 keinotekoisen nälänhädän) järkyttäväksi rikokseksi Ukrainan kansaa ja ihmisyyttä vastaan”.
[7]
Neuvostoliiton poliitikko
Lazar Kaganovitšehdotti Stalinille maatalouden kollektivisoinnin ja ukrainalaisten kansanmurhan yhdistämistä, jotta paikallisten kommunismin vastustus saataisiin rikottua. Kaganovitš oli itse syntynyt Ukrainassa.
[8]
Läntiset mediat jättivät holodomorin raportoimatta.
The New York Times -lehden Moskovan-toimituksen päällikkö Walter Duranty jätti holodomorin raportoimatta.
[9]Duranty tarjosi lännelle vääristellyn lausunnon:
»There is no actual starvation or death from starvation, but there is widespread mortality from diseases due to malnutrition.»
(Walter Duranty. The New York Times. 31. maaliskuuta 1933.)
Vuonna 1933 nälänhädän ollessa pahimmillaan Yhdysvallat virallisesti tunnusti Neuvostoliiton valtion. Vuonna 1934 Neuvostoliitosta tuli
Kansainliiton jäsen.
[10]
Viljan pakko-otot ja sanktiotMuokkaa
Vuonna 1930 valtio pakko-otti 30 % Ukrainan sadosta. Vaikka sadot pienenivät, vuonna 1931 pakko-otto oli 41,5 %, mikä vei tuotantojärjestelmän sekasortoon. Viljelijät yrittivät kätkeä viljaa ja puolue lähetti paikalle iskuprikaateja kiduttamaan viljelijöitä, jotta viljaa löydettäisiin. Tilanteen pahentuessa elokuussa 1932
Molotov raportoi
politbyroolle, että ”todellinen nälänhädän uhka” on käsillä, mutta ehdotti silti viljan pakko-ottoa mihin hintaan hyvänsä.
[11]
Stalinin mukaan nälkä oli oikeudenmukainen rangaistus ”lakkoilusta ja sabotaasista” neuvostovaltaa vastaan. Viljan löytämiseksi naisten jalkoja ja hameita valeltiin paloöljyllä, ja sytytettiin ja sammutettiin toistuvasti. Kolhoosilaisia riisuttiin kylmään palelemaan tai pakotettiin kuumille liesille, valeteloitettiin. Tästä raportoineelle kuuluisalle kirjailijalle
Stalin vastasi, että tämä väärinkäytös, ”
pieni vika koneistossamme”, pitää selvittää mutta tämä maataloustyöläisten
lakko on sabotaasia neuvostovaltaa vastaan ja jättää työläiset ja puna-armeijan leivättä. Se, että ”sabotaasi oli ... näennäisen rauhanomaista” ei Stalinin mukaan muuttanut asiaa miksikään, eikä hän suostunut lähettämään elintarvikeapua vaan vei yhä pakko-otettua vehnää ulkomaille 1 800 000 tonnia, vaikka kommunistisen puolueen aluekomitea oli takavarikoinut jopa siemenviljan. Tavoitteista jääneille tiloille tehtiin öisiä iskuja, joissa jokainen ”taivuteltiin” toteuttamaan tavoitteensa ja viimeisen jälkeen aloitettiin uudestaan ensimmäisestä.
[11]
Yli 125 000 ihmistä tuomittiin ”
tähkälain” perusteella ”sosialistisen omaisuuden varastamisesta”, yleensä muutamasta pellolta otetusta vehnän- tai rukiintähkästä. Vähimmäisrangaistus oli kymmenen vuotta vankileiriä, ja 5 400 näistä ”rikollisista” tuomittiin kuolemaan. Muistakin syistä maatyöläisiä vangittiin, esimerkiksi Balasevon vankilassa oli väkeä viisinkertaisesti vankipaikkoihin nähden. Arviolta 15 % ukrainalaisista vietiin oikeuden eteen