Vaunuviidakossa

Hanna-L
^ Joo, sama täällä. Erehdyin ostamaan uudet Emmaljungat, jotka maksoivat ihan törkeästi ja ne alkoivat lahota lähes välittömästi! Kankaat vaunuissa on ihan surkeat ja alkoi purkautua kuluneen näköisinä heti käyttöönoton jälkeen. Myyjä väitti, että olen käyttänyt niitä väärin?! Lisäksi sitä vanumössöä tunki kankaista läpi niin näytti ihan nukkaantuneelta se kangas jo heti alussa! Kasaanlaitto-mekanismi ei toiminut alkuunkaan vaan jumitti jatkuvasti ja tavarakorin toinen reuna repsahti irti vaikka mikään ei siihen osunut. Ja myyjäliikkeessä olivat tosi törkeitä kun yritettiin saada vaunut korjattua, kaikki olevinaan käytön syytä! Jo on kumma kun eivät normaalikäyttöä kestäneet! Kaupan purku ei onnistunut (en älynnyt ottaa yht. kuluttajaneuvojaan), mutta ei todellakaan haluttu pitää niitä vaunuja niin piti sitten "vaihtaa" johonkin toiseen tuotteeseen ("lahjakortti/hyvitys"). Ikäänkuin "myytiin" se lahjakortti tuttavaperheelle jotka tarvis matkarattaita, turvaistuimen ja turvaportin ynnämuuta. Käytiin itse ostamassa uudet Brio Kombi-yhdistelmävaunut :) Maksoi melkein 200 euroa vähemmän kuin Emmaljungat ja ovat tuhat kertaa paremmat! Kankaat on ihan eri tuntuiset, hylkii hyvin vettä ja likaa eikä ole "heppoista" tekoa. Työnnettävyys on huippuluokkaa ja kasaan menee helposti. Ainoa pikkuvika oli nepparin irtoaminen jalkapeitteestä ja sen korjasivat YSTÄVÄLLISESTI liikkeessä meidän odottaessamme, eikä meitä syytetty väärinkäytöstä ;) Olen todella tyytyväinen! Emmaljunga on täysin ylihinnoiteltu! En saanut Emmaljungasta silloin senttiäkään alennusta, sain vain kaupan päälle matkasängyn ja sekin oli rikki!! Brioistani sain hieman alennusta, lisäksi kaupan päälle hyttysverkon, sedesuojan, verkkokassin ja hoitolaukun. Ja tällä kertaa sain mitä halusin. :)
 
pikkuvikoja
Hanna-L : Mistä liikkeestä ostit emmaljungat, mistä briot?
Meihin suhtaudutaan teutonia-liikkeessä myös siten, että kohtelemme huonosti rattaita.
Nyt irtosi neppari ja se korjattiin liikkeessä odottaessa, samalla tarkistettiin muutkin nepparit. Ja myyjä totesi että juu, tämä ei ole käytöstä johtuvaa !!! \|O \|O vaan neppi on jo tehtaalla lytöy huonosti kiinni !
No, tottakai MINÄ sen tiesin, etten ole neppejä hajoittanut!

Ihmettelen myös näitä myyjiä. Asiakas ostaa esin uudet ja hiivatin kalliit rattaat / vaunut, ja sitten tahallaan hajottaa ne käsittelemällä niitä huonosti?!?! Väittämä että kärryjä paiskottaisi: kuka normaalikokoinen nainen jaksaa nakella rattaita \|O :whistle: :eek:
 
Meillekin
Meillekin myyjä yritti lastentarvikkeessä väittää, että olin väärin kiinnittänyt vaunujen istuimen, kun se kesken matkanteon irtosi ja kääntyi ympäri! Tai sitten, että lapsi oli renkannut kiinnitysmekanismia (lapsi 1 v). Onneksi lapsi oli vöissä kiinni, muuten olisi pää kolissut asfalttiin \|O

Kiinnitysmekanismi toimi kahdella pienellä muovinipukalla ja oli löystynyt. Takuu oli mennyt umpeen (1 vuosi). Aikamme tapeltuamme ja uhkailtuamme suostuivat korjaamaan, mutta näen punaista edelleen kun kuulenkin sanat Emmaljunga tai Lastentarvike. Emmaljungat ovat tosiaan ylihinnoiteltuja laatuun nähden. Kuomu vaunuista lörpähti heti ensimmäisinä viikkoina. Käytiin neljä kertaa sitä kirisyttämässä ilman vaikutusta. En ole kyllä järin mairittelevaa kuullut Teutonioistakaan, ainakin Mistraleissa akselit kuulemma hajoavat ja mitkään säädöt eivät toimi pakkasella. Onkohan laatu näissä kenties kärsinyt tuon Kiina-ilmiön johdosta??? :eek:
 
Hanna-L
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2005 klo 12:15 pikkuvikoja kirjoitti:
Hanna-L : Mistä liikkeestä ostit emmaljungat, mistä briot?
Meihin suhtaudutaan teutonia-liikkeessä myös siten, että kohtelemme huonosti rattaita.
Nyt irtosi neppari ja se korjattiin liikkeessä odottaessa, samalla tarkistettiin muutkin nepparit. Ja myyjä totesi että juu, tämä ei ole käytöstä johtuvaa !!! \|O \|O vaan neppi on jo tehtaalla lytöy huonosti kiinni !
No, tottakai MINÄ sen tiesin, etten ole neppejä hajoittanut!

Ihmettelen myös näitä myyjiä. Asiakas ostaa esin uudet ja hiivatin kalliit rattaat / vaunut, ja sitten tahallaan hajottaa ne käsittelemällä niitä huonosti?!?! Väittämä että kärryjä paiskottaisi: kuka normaalikokoinen nainen jaksaa nakella rattaita \|O :whistle: :eek:
En tiedä saako täällä sanoa nimiä, mutta Emmaljungat ostin etelä-Suomesta tämän erään ketjun isosta myymälästä (tietänet mikä liike kyseessä?) ja Briiot ostin Joensuusta erikoisliikkeestä (ilmeisesti yksityinen eikä kuulu mihinkään ketjuun, siellä oli myynnissä myös Oraa ja Teutonia mutta ei Emmaljungaa). Joensuussa sain aivan loistavaa palvelua! Mistä kaupungista sinä ostit vaunusi?
Minä kanssa ihmettelen tuota kuinka herkästi syyttivät Emmaljungan kohdalla väärinkäytöstä! Ensinnäkin, vaunuja on aika vaikea käyttää "väärin" ja kuten sanoit, ei kai kukaan maksa itseään kipeäksi vaunuista ja sitten riko niitä tahallaan! Meiltä mm. kysyttiin monella eri tavalla, oikein epäilevästi, olemmeko kolhineet vaunuja jonnekin (tavarakorin repsahdus) ja olemmeko kuljettaneet autossa vasten teräviä esineitä (kankaiden purkautuminen) ym. ym! Olipa kiva puolustella itseään kun myyjän olisi pitänyt olla se joka joutuu puolustelemaan! Ja jos minun voimilla saisi rikottua rattaat vahingossa niin on kyllä liian köykäiset pelit!
Näköjään noitten vaunujen kanssakin pitää oppia kantapään kautta mikä on hyvä ja mikä ei. Vikaahan voi tulla mihin vaan mutta takuunkin pitää toimia eikä ruveta tekemään asiakasta vainoharhaiseksi syyttelemällä väärästä käytöstä... \|O
 
^ Joensuussa saa todella hyvää palvelua eräässä yksityisessä lastentarvike liikkeessä. Menen ihan ilolla siinä liikkeessä käymään koska aina saan hymyilevän ja asiantuntevan myyjän. Vaikka meille sattui ne "maanantai" kappaleet Brio Kompeista niin aina on ystävällisesti korjaukset hoidettu!!!!!!!! (täytynee käydä kysäisemässä meneekö jalkasuojan neppi takuuseen, todennäköisesti korjaavat liikkeessä kyseisen ongelman)

Lastentarvikkeessa taas saa asiasta kuin asiasta tosi törkeää ja hyökkäävää käytöstä joten en siihen liikkeeseen kyllä missään kaupungissa astu jalallanikaan :(
 
Hanna-L
^ Puhutaan varmaan samasta liikkeestä :) Täytyy sanoa, että te joensuulaiset olette aika onnekkaita kun teillä on siellä tuollainen liike. Tavaraa siellä on kauheasti mutta niin laajaa valikoimaa ei löydy edes täältä etelä-Suomesta saman katon alta! Mulla menisi siellä päivä ihastellessa kaikkea! Mulle sattui vieläpä aika komiat nuoret miesmyyjät ;) mutta koko henkilökunta oli tosiaan hymyileväisiä ja koko pitkän palveluajan jaksoivat olla iloisia, joten oli kyllä ilo asioida siellä. Sinne suuntaan taas kesälomareissulla :)
 
syysmami
onko kokemuksia abc desing yhdistelmävaunuista..? meillä sellaset odottavat käyttöön pääsemistä.. tilasin ne hobbyhallista ja ne ainaki näyttää tosi hyvältä mut ku ei oo käyttäny en tiedä.. it tuosta takuusta onko kaikissa vaunuissa takuut? en ainakaan saanut postitse mitään todistusta..
 
Meidän tytölle ostettiin Brio-carisma vaunu ja siihen istumaosa.
Vaunut on kohta7v. vanhat ja olivat omalla jatkuvasti käytössä. Sen jälkeen, kun oma ei tarvinnut, annettiin pojanpojalle ja nyt ovat tyttären lapsella käytössä. Eli kolmas lapsi kuluttaa niitä. Vaunut ovat olleet hyvä ostos. Uutena hintavat, mutta ovat haukkuneet jo hintansa moneen kertaan. Ovat vielä hyvässä kunnossa ja ihan nätitkin.
 
kaesa
Mitä teen?!
Ostimme Haaparannasta Emmaljunga Duo edget huhtikuussa 2004. Meillä on ollu ratasosa käytössä kohta noin puoli vuotta. Kuomu ei tahdo pysyä paikoillaan, tahtoo tipahtaa melko heti alaspäin. Kun tyttö istuu vaunuissa niin kuomu ei ehdi suojata auringolta kuin hetken aikaa. Kuomu näyttää pysyvän paikoillaan vasta silloin kun hyönteis/tuulisuoja on sijoitettu paikoilleen.

Miten huolto emmaljungiemme kanssa sujuu? Täytyykö lähtä Haaparantaan asti ? Vai sujuuko huolto Suomessa vaikka vaunut ostettu ruotsista?
 
Joo, emmaljungat pitäs vissiin poistaa markkinoilta näitten juttujen perusteella. :D

Meillä on (muistaakseni) jotkut carenat, ovat toimineet ja pysyneet ihan hyvässä kunnossa sen puoli vuotta mitä me ollaan ehitty niitä käyttää... Eipä niitä kehua viiti, niin raskaat ne on että rouva ei (kuulemma) jaksa nostaa niitä ees auton peräkonttiin ja ne ei mene kovin pieneen tilaan, mutta meillä on iso peräkontti, kyllä ne sinne mahtuu :D On niissä muutakin valitettavaa, ei takuulla ostettas niitä enää...!
Oli älyttömän vaikea ostaa ne kärryt ku ei oikeen ollu täpäkkää millä ostais semmoset mitkä oikeasti haluais ja vaikka oiskin ollu rahaa niin ei meillä (varsinkaan mulla) ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä kaikkea niien ostamisessa pitäs ottaa huomioon. :p Osta siinä sitten rataksia :D :D
 
Täytyy vielä kommentoida emmaljunga-keskusteluun:

Meille vaunuliikkeen myyjä kertoi ihan suoraan, että emmaljungiakin on kahta laatua saman merkin alla, eroa mm. kankaissa (halvemmissa pitää huonommin vettä ja saattaa haalistua ym) ja rungon kestävyydessä. tästä tiedosta viisastuneena ostimme emmaljunga duo edget. olivat sitä emmaljungan parempaa laatua, ja lähtöhinnassa eroa huonompaan laatuun oli muistaakseni n.100e. Olleet käytössä kohta 9kk, eikä minkäänlaisia ongelmia ole.

emmekä mielestäni maksaneet liikoja, sillä vaunut olivat ostaessa edellisen vuoden mallia (-03) ja saimme heti 150e alennusta ja emmaljungan hoitolaukun sävy sävyyn vanhan mallin vuoksi, sekä liikkeen vakiona sadesuojan ja rengassuojat kaupan päälle.

Huoltopalvelun laadusta ko. liikkeessä en osaa sanoa, sillä huoltoa ei ole tarvinnut. Sekä vaunu- että ratasosa ovat olleet käytössä.

Kokemuksia:
+ kevyet, jaksaa naisihminenkin työntää
+ kevyet ja vakaat työntää myös huonossa maastossa (testattu: lumi, hiekka, sohjo, mättäikköniitty ym.)
+ jatkettava työntöaisa, jalkatilaa jää myös 189 cm mieheni työntäessä vaunuja
+ integroitu hyttyssuoja HUIPPU!
+ käännettävä työntöaisa ehdoton!
+ vaunukoppa tilava ja ihanan hyvin pehmustettu
+ tubeless- pyörät huolettomat ja kevyet, rullaavat todella hyvin varsinkin asfaltilla
+ kokoontaittumis- ja aisankääntösysteemit helppokäyttöiset, tukevat ja toimineet täysin ongelmitta

- käsijarru ei peittoa perinteistä jalkajarrua, vaikka kätevä tämäkin
- ratasosassa ei juuri pehmusteita lapsen pyllyn alla
- ratasosan valjaitten pehmusteet heppoiset

Meille olleet todellakin tarpeeksi hyvät vaunut. täydellisiä ei ole olemassakaan! kannattaa kokeilla itse, mistä pitää, ja mikä omiin tarpeisiin sopii. Ja oman kokemukseni varjolla voin sanoa, että laatuun kannatti satsata!
 
Valtteri
Me tilasimme Teutonia Mistral 2006 vaunut Saksasta www.pingpong-online.com nettikaupasta (->product overview->special offer). Siellä yhdistelmärattaat + kantokoppa + ilmarenkaat + tuulisuoja maksoivat 499 eur. Kantokopan voi valita kovan tai pehmeän. Hoitolaukku maksoi 50 eur ja hyttyssuoja 6 eur. Koko paketin hinnaksi tuli 555 eur. Suomessa vastaava kokoonpano olisi maksanut esim. AT-Lastenturvassa yli 800 eur.

Soitin tilauksen jälkeen Saksaan englanninkieliseen asiakaspalveluun ja kyselin mitä värejä olisi saatavana nopeimmin. Mitään meidän ennakkoon katsomasta 5 väristä ei ollut varastossa joten en muuttanut väriä. Pyysin lähettämään maksulomakkeen sähköpostiin ja maksoin tilauksen tilisiirrolla.

Tilauksen tein 13.03.2006 ja 24.03.2006 tuli UPS:ilta ilmoitus sähköpostiin, että he ovat saaneet 18kg painoisen paketin meille toimitettavaksi. Sen jälkeen tilausta(pakettia) oli mahdollista seurata netistä. 28.03.2006 aamulla UPS:in kuljettaja soitti ja kysyi sopiiko toimitus klo 12-15. Sanoin, että olen silloin töissä ja he lupasivat toimittaa paketin työpaikalle. Toimitus tuli klo 13 ja kaikki tilatut tavarat olivat mukana ja ehjiä. Olen todella tyytyväinen - säästin lähes 300 eur verrattuna Suomen hintoihin.
 
Kieh kieh
Hyvä Valtteri! Säästit aimo summan rahaa. Tulethan sitten meille kertomaan miten onnistuu vaunujen korjaus Pingpongin kanssa!

Terveisin
kohta puoli vuotta rahojaan takaisin tapellut entinen Spirit 3:n omistaja
 
mamii
Meillä Emmaljungan muistaakseni classic merkkiset kuomurattaat vm.2002. Käyttöönotettu 2003 kesäkuussa.
Ainut vika mikä on rattaissa ollut tuli heti takuun mentyä umpeen. Eli etuakseli irtosi hitsauksistaan toisesta päästä. Vein rattaat Lahden lastentarvikkeeseen ja siihen vaihdettiin takuuseen uusi akseli.

Joskin ensin sanoivat, että kun takuu on mennyt umpeen niin ei voida korjata takuuseen, mutta keskustelun jälkeen (siis takuuaika päättynyt n. 3kk aiemmin) korjasivat sen takuuseen.

Meillä ollaan kyllä oltu tosi tyytyväisiä rattaisiin ja palveluun siinä liikkeessä. Mutta nyt tarttisin yhdistelmät, eli laitan myyntiin nuot rattaat. Haikeaahan noista on luopua, mutta ei niihin taida sopivaa koppaa löytyä..
 
meillä on ollut 2:det emmaljungat,vm 00 ja nyt vm 05.molemmat aivan mahtavia vaunuja,edelliset olivat käytössä 2 vuotta,ei mitään vikoja,myytiin tutuille,ja nyt jo olleet käytössä 2 vuotta eikä edelleenkään mitään vikoja.nämä toiset myös täydelliset,ei mitään vikoja,kuomu ei ole löystynyt,kertaakaan ei ole tarvinnut liikkeeseen mennä valittamaan mistään.olivat kyllä hintavat,mutta kyllä laadusta suostun maksamaan =)

makuasioita on monia,niinkuin vaunumerkkejäkin :D jokaisissa merkeissä on taatusti maanantaikappaleita :D
toivottavasti löydät mieleisesi :flower:
 
Meillä Brio kombit.
Ostettiin helmikuussa 2005 ja otettiin käyttöön syyskuussa. Vaunut olleet käytössä 6kk. Tähän mennessä ei ole ilmennyt ainoatakaan vikaa. Tilava kovakoppa.
Ainoa miinus tulee suuruudesta. Ei mee meidän autoon yhdessä kasassa. Pitäis olla farkku, et noi vaunut sais mukaan.
Ostettiin lisäksi Emmaljungan rattaat (scooterit). Niissäkään ei vikoja tähän mennessä.
Brioista maksettiin itsemme kipeiksi ja tuntuu, että turhaan ei maksettu.
Meillä myös ABC- matkarattaat. Nekin kestäneet ja hyvin säilyneet.
Liekeekö sitten vain sattumaa, että joillekin on osuneet "maanantai" kappaleet.
 
ohhoh, onpas vikoja vaunuissa...Jos haluatte HYVÄT menopelit,niin ostakaa käytetyt vanhat vaunut!!! Ne on kaikkein parhaita!! Nykyajan menokeissa on kaikenmaailman nippulaa,nappulaa,säätövipua ja koukkua ja hilivitkutinta, että ihan varmasti hajoaa joku kohta!!!!!

Meillä ostettiin brion aluminat vuonna 2001 käytettyinä (ei ylimääräisiä hienouksia,hammasratasjarru taistaa olla näissä kaiken trendein,muutoin vaunut on kuin vaunut) ja kertaakaan ei olla tarvittu huoltoon viedä! Ovat todella hyvässä kunnossa edelleen!!! (Tosin mummola ja mökkivaunuina olevat 70-80-luvun taitteen ORAT vielä paremmat! Niissä on niin tukeva runko että häntä lekalla vaikka takoisi,niin ei vääntyisi mikään kohta!Ja näissä etenkään ei ole tullut esille vian vikaa!)
Naapuriin ostettiin samaan aikaan (v2001) vaunut ja ne oli simo bertinit,kaikilla herkuilla..huippuhienot! Uutuudet! Niitä sitten esiteltiin,vertailtiin,kehuskeltiin ja retosteltiin kevyiksi työntää ja huippuhyviksi muutenkin...kuinkas ollakkaan,minä työnsin esikkoa ylämäkeen talvella auraamattomalla tiellä yhdellä kädellä ja samaanaikaan naapuri p***se pitkällä pukkaa omiaan hampaat irvessä,että onko ne ilmakumelliset ja uudet sitten niin kevyet ja hyvät työntää??? :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: Alle vuoden käytön jälkeen oli simoistakin nepparia irronnut ja kumet puhjennut,säädettävä töntöaisa murtunut pakkasessa...ja eikun remonttiin koko kärryt! voi,voi...

Nykysin vaunutehtailijat kilpaa väsäävät vaunuja mitä "hienommiksi ja hienommiksi",kilpailu on kovaa siitä millä merkillä on paremmat pelit. Siinähän ne turvallisuudet ja muut periaattet unohtuvat ja hihnalta tulee täyttä romua... ja kun tehtailijat ovat huomanneet että vanhat tukevat vaunut kestää isältä pojalle,niin ajattelevat että tehdäänpä vähän hutaisemalla,niin johan vaunut rikkoontuu eikä niistä jää kierrätykseen mitään ja näin siis saadaan ihmis poloiset ostamaan uudet menokit TAAS (eli suomeksi:saadaan kulutus kasvamaan) ja niihinkin satsataan rahaa taas sen verran kuin tehtailijat vaan ilkeävät pyytää!! ...huolimatta laadusta!!! Markkinoilla ei siis enää kohta ole paikkaa käytetyille vaunuille,vaan näiden paikka tulee olemaan suoraan KAATIS!! :LOL:
 
Meilläkään ei huippu-uutuudet vaunut ole(brion yhdistelmät finesse tai alumina?),vaan ostettu käytettyinä,mutta edelleen täysin ehjät ja muutenkin moitteettomat ja palvelevat jo viidettä vauvaa :D Ei ole muuta korjausta tarvinnut ikinä tehdä kuin tuulisuojaan uusia kuminauhat(ne pienet pätkät)kun olivat jo niin venähtäneet =)

Aika paljon näyttää nykyisissä vaunuissa vikoja olevan... :/
 
Kaiken järjen mukaan nykyvaunujen surkea laatu johtuu siitä, että ne tehdään mahdollisimman halvalla, ts. Kiinassa tai Puolassa joissa palkat ovat surkeat ja tuotantokustannukset matalat. Osat ovat halpoja eivätkä kestä, materiaalitkin muuttuneet teräksestä huonompikestoiseen alumiiniin. Kun pitää koko ajan vaan saada halvempaa niin tämähän on suoraa seurausta siitä. Kyllä vaunujen hinnat ovat laskeneet 90-luvun loppupuolelta, jolloin omat vaunumme maksoivat 5000 mk. Nyt saa kyllä aika kauan etsiä, että löydät 850 e maksavat vaunut! Meidän vaunut olivat Emmaljungat ja silloin niitä tehtiin Ruotsissa. Missä ne nykyään sitten tehdään, en tiedä.
 
mariea
No olipas hurjaa tekstiä vieraalta. Ei taida asia olla kuitenkaan ihan noin mustavalkoinen.. Eiköhän sekä uusissa että vanhemmisssa vaunuissa ole jotain niin hyvää kuin huonoakin. Ensinäkin riippuu niin paljon, mitä arvostaa. Mutta kyllä kun vertasin paljon on painoeroa ns.vanhemmissa vaunuissa ja meidän upouusissa Brioissa, oli valinta selvä. Ensinnäkin se, että minä jaksan nostaa vaunut autoon, on aika tärkeä ominaisuus :).
Mutta kukin tekee tavallaan!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.03.2006 klo 19:43 JepJep kirjoitti:
Kaiken järjen mukaan nykyvaunujen surkea laatu johtuu siitä, että ne tehdään mahdollisimman halvalla, ts. Kiinassa tai Puolassa joissa palkat ovat surkeat ja tuotantokustannukset matalat. Osat ovat halpoja eivätkä kestä, materiaalitkin muuttuneet teräksestä huonompikestoiseen alumiiniin. Kun pitää koko ajan vaan saada halvempaa niin tämähän on suoraa seurausta siitä. Kyllä vaunujen hinnat ovat laskeneet 90-luvun loppupuolelta, jolloin omat vaunumme maksoivat 5000 mk. Nyt saa kyllä aika kauan etsiä, että löydät 850 e maksavat vaunut! Meidän vaunut olivat Emmaljungat ja silloin niitä tehtiin Ruotsissa. Missä ne nykyään sitten tehdään, en tiedä.
Emmaljungat tehdään edelleenkin ruotsissa...ja jokainen voi asian itse tarkistaa, moni täällä väittää että ne tehdään jossain Kiinassa tai missälie, mutta ei kaikkea kannata aina uskoa, mitä täällä kirjotellaan. Ja yks syy ainakin tuon teräksen vaihtaminen alumiiniin, on puhtaasti paino!! Nykyajan alumiinirunkoiset vaunut painaa paljon vähemmän, kun vanhat teräsrunkoiset! =) Mutta täällä nyt kirjotellaan niin paljon kaikkia mitä uskomattomampia juttuja, että itse en kyllä tekis minkäänlaisia ostopäätöksiä näiden perusteella, vaan ihan omaa järkeä saa ja kannattaakin käyttää ja kierrellä liikkeissä ja katsella ja kyseillä ja kokeilla eri vaunuja. =)
 
Jokainen sanoo täällä sen OMAN mielipiteen, ja suotakoon se sananvapaus meille KAIKILLE!! Toinen on toista mieltä ja toinen toista...Ei täällä kenenkään tarvii itteensä ottaa.Kun tuntuu et alkaa tulla TÄSTÄKIN asiasta kiistakapula,että kellä on nyt ne parhaat vaunut...anteeksi vaan,mut jos pysyttäs joskus ees asiassa....
 

Yhteistyössä