35+ Lapsettomat

Wabisabi, mäkin pelkäsin ensimmäistä punktiota mutta jälkeenpäin ajateltuna ihan turhaan. Myöhemmissä punktioissa olen pelännyt enemmänkin tulosta. Tosiaan saattaja pitää munkin mielestä olla mukana, sillä eilenkin nimenomaan sanoivat ettei saa ajaa autoa 12 tuntiin ja että yksin eivät päästä kotiin.

Fiiliia, meillä tehdään ICSI koska meillä ei saatu IVF:llä yhtään hedelmöittynyttä solua/alkiota. Meillä miehen simpoissa ei ole mitään vikaa vaan kaikki viat minussa, joten ICSI kai sen vuoksi meille hyvä. Viljelystä en oikein osaa sanoa mitään, siitä kun ei ole tarkemmin ollut puhetta muuta kuin että siirto on huomenna ja jos jää pakkaseen nekin pakastetaan jo huomenna. Näissä on varmaan eroja (me ollaan VL:ssa hoidossa), mutta tosiaan meiltä ei olla edes kysytty halutaanko muuta...

Liisa34, en tiedä onko hoitopaikoissa eroja mutta meille ei VL:sta viimeksikään ilmoiteltu mitään vaan menin suoraan siirtoon. Ekalla kertaa se oli kyllä aika shokki koska silloin (vasta!) kuulin ettei mitään siirrettävää ole. Vai johtuukohan tämä siitä että ollaan HUS:n maksusitoumuksella VL:ssa hoidossa? Zemppiä Liisa sulle loppupiinailuun, ihailtavasti olet kyllä jaksanut odottaa testipäivään. =)

Tervetuloa Niiskunen ja paljon onnea plussasta PetKat. :flower:

ON: voi mua unohtavaista! Unohdin aamulla tuikkasta luget ennen kuin lähdin töihin palaveriin ja laitoin ne nyt vasta 11 aikoihin. Toivottavasti ei nyt mene tämän takia puihin... Mähän olen sairaslomalla, mutta hiljattain työtä vaihtaneena oli pakko hoitaa tämä palaveri kun ulkomailta asti tänne tulivat... Aiempiin keskusteluihinne viitaten voitte kuvitella että minuakin pidetään uraihmisenä kun vaihdoin työpaikkaa tämän ikäisenä eikä vielä lapsia. Ihan kuin lapset ja työ poissulkisivat toisensa...
 
Uusille tervetuloa mukaan minunkin puolesta!

Carinna outoa ettei ilmoitettu aiemmin ettei siirtoon päästä, vai oliko ne juuri sinä aamuna lopetteet sinnittelyn..? Meille ainakin VL:ltä (oltiin myös maksarilla) on molempina kertoina heti soitettu ettei siirtoon päästä ja musta he olivat vielä ihan empaattisia puhelimessa kun kyselivät vointia.. Nyt kolmannessa hoidossa jo pelkään sitä puhelua niin paljon, että aion antaa miehen puh.numeron, että soittavat hänelle, jos siirtoon ei taaskaan päästä.

Tuohon ICSI/IVF kysymykseen.. meillä tehty molemmat, miehen simpat ok, vika mun huonolaatuisissa munasoluissa. Olen ajatellut, että toivon ennemmin IVF:ää, koska uskon, että luonto pystyy tekemään sen valinnan paremmin kuin ihminen. Mulla yksi hedelmöittyi IVF:ssä, ICSI:ssä ei yhtään. Ja luulen jotenkin, että vaikka ICSI:llä saisikin paremmin hedelmöittymään, se ehkä menee kesken helpommin.. no, en tiedä, nämä vaan minun ajatuksia. Toki, jos siittiöt on heikot, silloin ehdottomasti ottaisin ICSI:n..
 
Meillä on ns. hedelmöityshäiriö (munasolujen kuori paksu tai siittiöiden päästä puuttu tarvittava entsyymi kuoren läpäisyyn) ja vaikkei muniksissa eikä simpoissa ole vikaa, on tehtävä ICSI, sillä IVF:lla hedelmöitystä ei tapahdu. Icsillä ovat hedelmöittyneet mainiosti eivätkä keskenmeno ole siinä sen todennäköisempää. Yksi lapsi syntynyt ja yksi varsinainen keskenmeno, joka johtui kohtukomplikaatiosta.

Tsemppiä hoitoihin kaikille!
 
Tervetuloa uudet, ja paljon onnea plussasta, PetKat!

Carinna, en usko, että muutaman tunnin viivästys lugeissa on ratkaiseva. Ainakin minulla luget ovat niin pitkävaikutteisia, että menkkojakin saan odottaa jopa 5 päivää niiden lopettamisen jälkeen. Ole rauhallisin mielin vaan, ja isot peukutukset huomiselle siirrolle!!

Liisa, toivotaan että loppupiinailu menee oikein vauhdilla!

Kiitos paljon kaikille punktiotsempeistä! Olo niiden ansiosta nyt paljon rauhallisempi =) Ja kiitos Pottu, kun vinkkasit, että liiasta kipulääkityksestäkin voi saada krapulan. Olin jo suunnitellut, että anelen vintin ihan pimeäksi :kieh: mutta olet varmasti oikeassa: se kostautuisi jälkeen päin - varsinkin kun olen niin pienikokoinen, että lasi viiniäkin kihahtaa jo pahasti hattuun... Autoa en tosiaan ajatellut ajaa. Onneksi asun niin lähellä klinikkaa, että voin hurauttaa sinne vaikka taksilla.
 
Niiskunen Tervetuloa! Toivottavasti asiat selviää pian ja mahdollisesti tärppääkin. Ahdistus kyllä vähän helpottaa, kun asialle aletaan tehdä jotain.

Carinna Aika tylsä systeemi kyllä, että menit klinikalle turhaan, kun ei siirrettävää ollutkaan. Ehkä siinä oli joku kiiretilanne tai sekaannus. Mä en ainakaan saanut lugejen suhteen ohjeita mistään tarkoista kellonajoista. Ei se muutaman tunnin viivästykseen kaadu. Onhan se annostelukin aika epämääräistä, kun ei voi tietää, paljonko milloinkin imeytyy.

wabisabi Taksi tosiaan vie turvallisesti kotiin. Mä muuten menin yksin julkisilla kotiin. Mies meni töihin. Pidä vaan kännykkä käden ulottuvilla, niin kaikki menee hyvin.
 
Ihanan aurinkoista päivää naiset! Ajattelin pikaisesti päivittää omia kuulumisia...

Kävin darlingin kanssa suunnittelupalaverissa väestöliitossa. Mieli oli vähän matalalla kun puhelimessa eri lääkäri antoi ymmärtää, ettei mitään toivoa enää omilla munasoluilla ole. Miehen kanssa puhuttiin, että emme ole valmiita lahjoitushoitoihin, vaan hoidot päättyy tähän jos omilla ei jatketa. Meidän lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että ehdottomasti täytyy testata vielä Menopur. Hänen mielestään toivoa ei ole menetetty, koska ensimmäisellä kerralla päästiin siirtoon kahdella alkiolla, joista toinen ykkös ja toinen kolmosluokkaa. Hän edelleen kyseli kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja kerroin, että minuun sopii kaikki vajaatoiminnan oireet, vaikka ths onkin hyvä. Niinpä siis lisää verikokeita! Sovimme, että annamme kehon palautua kesän yli ja sitten elokuussa yritetään Menopurilla. Reseptit on jo mukana, voi aloittaa sitten kun siltä tuntuu.

Lääkärin kanssa puhuimme toivosta. Hän sanoi, että toivoa ei saa menettää. Jos itse ajattelee, ettei tämä koskaan onnistu, niin ei se sitten onnistu. Minä jotenkin uskon itse myös niin ja minusta tuntuu, että kyllä se yksi täydellinen alkio sieltä vielä muodostuu kun kaikki sattuu kohdalleen. Sitä en tiedä kuinka paljon kyyneliä ennen sitä pitää vuodattaa, mutta periksi ei aivan vähällä anneta...

Siirryn siis kesätauolle, mutta lueskelen melkein päivittäin teidän kuulumisianne ja elän tapahtumissa mukana. Onnea kaikille hoidossa oleville ja ennen kaikkea piinailijoille. Ja hyvää ja aurinkoista kesää taustaijoille!
 
Tervehdys naiset!

Niiskunen tervetuloa mukaan!

Keskustelitte punktiokokemuksista ja kivusta sen aikana. Mulla eka punktio teki aikas kipeetä, ja nyt tokalla kerralla jo huoneeseen astuessani sanoin et haluan enemmän kipulääkettä kun ekassa. Sainkin sitä heti enemmän ja toimenpide oli paljon helpompi. Jälkikäteenkään ei tullut niin kovia kipuja eikä krapulaa. Joten kai nekin on yksilöllisiä juttuja. Mut wabisabi, sitä kipulääkettä voi pyytää kesken toimenpiteenkin lisää, jos siltä tuntuu.

Sit keskustelitte lugejen laittoajoista. Mulle on sanottu siitä, et kannattaa aika lailla tarkkaan laittaa kahdeksan tunnin välein. Mut en usko et se on niin tarkkaa, jotkut laittaa vaan kellonajoista välittämättä esim kolmasti päivässä, ja silti ne onnistuu. Niissä määrissäkin tuntuu olevan eroja, paljonko vuorokaudessa laitetaan. Eli Carinna, en usko et se sillä puihin menee, että myöhässä laittaa.

janetski mitä verikokeita sulta otetaan ton kilppariasian takia? Siis onko jotain muita kokeita vielä noitten perus-kilpparikokeitten lisäks, joilla asiaa voidaan selvitellä? Kiva että teillä on selvät suunnitelmat kesän jälkeen. Ihan hyvä juttu varmasti antaa kropan kerätä voimia.
 
Voi Liisa-pieni. :hug:

Joskus, jonakin iltana
kun sydän on hetken
avuton ja sokea,
repii ja potkii suruissaan,
me soudamme
vuolaaseen vastavirtaan
ilman airoja,
pelkän halun ja tahdon voimalla
Joskus, jonakin iltana
meidän uskomme
ihmeeseen mitataan
- Tommy Tabermann-
 
Voi Liisa... :hug: Varmasti on turta olo... Paljon lämpimiä ajatuksia sulle! Onneksi on kuitenkin pakastimessa se yksi alkio.

Janetski ihana, kun teillä on noin kannustava lääkäri! Nyt pidä oikein perusteellinen lepoloma, jotta olet syksyllä hyvissä voimissa Menopur-kokeilua varten.

ON: kotiuduin juuri punktiosta. Se meni todella hyvin :) . Ensinnäkin mieliala oli rauhallinen - ja lähes yksinomaan teidän rauhoitteluiden ansiosta - mistä iso kiitos kaikille! :flower: Toiseksi tuntui, että lääkekoktail tehosi todella hyvin. Olin koko toimituksen ajan puolitiedoton. Ainoa minkä tunsin, oli pienen pieni pistos, kun puudutusta laitettiin. Kipuja ei ole tullut vieläkään, mutta hirveä väsymys kyllä on ja pientä nippailua vatsassa. Taidanpa pysyä sohvalla tämän päivän...

Mutta tulos oli todellinen pettymys: rakkuloita oli neljä - ja vain yhden sisältä löytyi solu... Yksi on parempi kuin ei mitään, mutta mikä mahtaa olla todennäköisyys, että se hedelmöittyy, jakautuu, ja päästään vielä siirtoonkin asti? En uskaltanut kysyä lääkäriltä. Hän vain totesi pirteästi, että raskautumiseen riittää yksi alkio... Ei tietysti halunnut esitellä synkkiä tilastoja, kun makasin siinä vain puolittain tajuissani :/

On tämä aikamoista vuoristorataa... Onneksi on kuitenkin ihana aurinkoinen päivä!
 
Voi Liisa, lohtuhalaus. :hug: Onneksi teillä on vielä yksi pakkasessa ja yksihän siihen vain tarvitaan.

Hienoa wabisabi että punktio sujui hyvin. Toivottavasti kaikki menee hyvin ainokaisenne kanssa. Milloin sulla on siirto?

Janetski, sulla on tosiaan ollut ihanan kannustava lääkäri. Meillä on nyt ollut Menopur tässä hoidossa ja ollaan saatu selkeästi parempi tulos kuin edellisillä hoitokerroilla, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan menopuria. Mä uskon myös siihen, että täytyy olla toivoa ja ajatella positiivisesti ja että ne vaikuttavat asioihin, mutta ainahan se ei ole niin helppoa. Hyvää kesätaukoa sulle ja sun miehelle. :)

ON: aamulla oli siirto eli siirrettiin yksi kyytiläinen mukaan. Ja mikä mahtavaa, saatiin lisäksi 8 alkiota pakkaseen. :D Olihan kato suuri kun 19 munarakkulasta saatiin vain 9 alkiota. Syynä se että suurin osa oli raakoja ja liian pieniä eli niitä ei pystynyt edes hedelmöittämään. Mutta olen niin onnellinen siitä, että saatiin näinkin paljon kypsiä muniksia ja että ne hedelmöittyivät ja lähtivät jakaantumaan hyvin (edellisissä saatu vain 2 kpl ja 0kpl). Nyt on taas yksi jännitysmomentti takana, mutta toisaalta nyt ne piinispäivät vasta alkavatkin...

Aurinkoista viikonloppua kaikille! =)
 
Liisa voi ei! Mä olin ihan varma et hyppäät karmillan kyytiin. Onneks sulla on kuitenkin vielä se yksi siellä pakkasessa. :hug: ja jaksuja.

Frangipani ihana lainaus.

wabisabi hienoa että punktio oli kivuton. Me kaikki varmasti toivotaan, että se ainokainen hedelmöittyy, jakaantuu ja sinnittelee siirtoon asti.
d :) b

Carinna toi sun saalishan on tosi hyvä! Monesti tuntuu katoa olevan aika paljon, jos soluja on paljon. Mahtava määrä teillä huuruneniä siellä odottamassa, ja toivottavasti saavat odotella vähän pidempään :D Tsemppiä sit vaan piinailuun!
 
wabisabi piti vielä sanoa, että vaikka kipuja ei olisi huomennakaan, ota silti aika rauhallisesti lähipäivät, että olosuhteet on mahdollisimman hyvät siirtoa ajatellen. Mun kävi ekan punktion jälkeen sellainen moka, et jo seuraavana päivänä olo oli mitä mainioin, ja vähän tuli touhuttua liikaa. Mulla tuli vasta muutaman päivän jälkeen ihan järkyttävät alavatsakivut. En pystynyt edes seisomaan suorassa, vaan ihan kaksinkerroin. Siitä tuli sit viikko sairauslomaakin. Eli lepäilet vaan reilusti siirtoa odotellen ;) Koska saat tietää onko hedelmöittyminen onnistunut?

Hyvää viikonloppua teille kaikille!
 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

pidempi lista löytyy sivulta 121

Lauantai 22.5.2010

Seinäkukkanen 45.....2.ivf..................... siirto 12.5., testi 26.5.
pottu70 39/41...........4.ivf.....................siirto 14.5., testi 28.5.
Carinna 38/34...........3.icsi....................siirto 21.5., testi 4.6.
wabisabi 40.............1.ivf......................punktio 21.5.
Sharlin 35/42.............3.ivf....................punktio vk 22
Frangipani 35/39.......1.iui......................vk 22
Soulmama 36/39.......1.iui.......................kesäkuu
Chloe70 40/43..........2.iui.......................kesäkuu
Liisa34 35/35............1. icsi:n 1.pas.........kesäkuu
Rosmariini -74 35/36..1.ivf/icsi.................elokuu
janetski74 35/35.......3.icsi.....................elokuu
toivorikas-72 37/46...4.icsi.....................syksy
Vesiheinä 39/43........3.ivf......................syksy?
Ninnatar 36/32..........ensikäynti?
Anja73 35................tutkimukset
vilkas75 35...............tutkimukset
Marjaana71 37/34.....clomit
Sointu2010 40/40......femarit+clomit
Niiskunen 36/28.........clomit+pregnyl+luget
Sinivatukka 40/37.....3.ivf:n 1.pas ?
Relish 35/38...............1.ivf ?
StellaR 38/45............5.ivf?
Miisamari 36/36.........5.icsi?
Iines-74 36/41...........3.ivf?



Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3............(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka, LA 31.5.10............ (3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (1.ivf:n 1.pas)
idaliina, LA 13.7. ............................ (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu, LA 21.10.10.........................(3.icsi:n 2.pas)
meriharakka...................................(2.ivf)
jipsis...............................................(luomu)
Villiheinä, LA 20.11.10....................(3.ivf/icsi)
Siiri Sisilisko....................................(luomu)
wellamo 38/41...............................(1.ivf:n 3.pas)
karmilla........................................(1.ivf)
PetKat.........................................(1.ivf)

 
Iines-74, kun näytät olevan aktiivisin listan päivittäjä, niin tohtiiko kysyä, pääseekö mukaan listalle? :)


Kiitoksia kaikille lämpimästä vastaanotosta. Mä hiljakseen yritän tässä päästä juttuun mukaan. Toivotaan suotuisia vauvatuulia kaikille.

Liisalle pahoitteluni... :(
 
janetski Hienoa, että olette taas toiveikkain mielin jatkamassa. :) Teidän lääkäri vaikuttaa symppikseltä. Aurinkoista kesää!

Frangipani
Kiitos ihanasta runosta. Tuo itkettää ja hymyilyttää yhtä aikaa.

wabisabi Onpa sinulla jännittävä viikonloppu. Tosi kurjaa, että saatiin vain yksi munis. Toivottavasti siitä saadaan alkio. Minullakin oli eka hoito nyt ja saalis tosiaan kaks munista... ilmeisesti kuitenkin eka kerta on vähän kokeilua ja ens kerralla voidaan muuttaa lääkitystä ja saada toivottavasti parempi saalis. Tai sitten sitä toista kertaa ei edes tarvita :) Pidän niin peukkuja, että pääsette siirtoon ja ties minne asti!

Carinna Nyt joudun tunnustamaan suuren synnin ja sanomaan suoraan että olen kyllä kade :) Menit sitten tollasen saaliin tuottamaan :LOL: Mäkin haluun! Nyt teillä on monta mahdollisuutta edessä. Toivotaan kuitenkin, että tärppää nyt heti.

Iines Kiitos taas listasta. Meillä tosiaan toivottavasti tuo PAS edessä jo 6/2010.

ON: Kiitokset lohdutuksesta kaikille. Aika moni teistä tietää, miltä musta nyt tuntuu, joten ei siitä nyt enempää. Yritän tasapainoilla sen keskellä, että tämä suru on nyt käytävä läpi, mutta toisaalta show must go on. Soitin klinikalle ja lähdetään suunnittelemaan PASia nyt heti alkavaan kiertoon, koska muuten tulisi pitkä kesätauko. Vuoto ei oo vielä alkanut, mutta kun alkaa, niin voin varata ajan ultraan. Toivomme siis oviksen toimivan ja huurunenän olevan kunnossa.
 
Petkat toki voin sut laittaa listalle. En vaan tajunnut, että haluat mukaan kun kerran sait plussan jo. Sorry :ashamed:

Liisa ihanaa että pääsette heti koittaan sitä passia. Se odottelu on niin perältä.

Mä odottelen sitä käyntiaikaani, joka on reilun parin viikon päästä. Mä vaan tajusin, et mullahan saattaa just sillon olla menkat aluillaan, ehkä. Et pitäsköhän sitä siirtää? Joka kerta ne on jotain halunnut ultrata kuitenkin.
 
Iines-74 , kiitoksia jonoon lisäämisestä. Eikö tuossa jälkimmäisessä juuri ole ne kaikki, jotka täällä roikkuvat mukana? Ei mulla muuten mitään pakkotarvetta listoilla ole olla. :) Lisäksi oma uskoni siihen, että tämä olisi tästä kerrasta nyt sitten oikea onnistuminen, on hieman heikohko... :/
 
Carinna, ihana kun saitte noin mahtavan määrän pakkaseen! =) Tuosta saalista on melkein jo pakko irrota plussa. Toivotaan oikein kovasti, että jo tämä ensimmäinen siirto tuottaa tuloksen!

Kiitos, Iines, annoit kyllä kullanarvoisen neuvon ottaa rennosti. Olin jo eilen varaamassa matkaa tohkeissani heti tiistaille, kun näin viestisi, ja ajattelin, että katsotaan nyt vielä huomiseen... Ja niinhän siinä kävi, että heräsin aamulla hurjaan vatsan vihlontaan. Nyt se hieman hellittänyt, mutta taidanpa nyt kuitenkin vielä odottaa niiden matkasuunnitelmien kanssa!

Iines mua on ultrattu monesti menkkojen aikaan (kysyin etukäteen sopiiko tulla ja vastaus oli kyllä!).

Liisa, sait minusta nyt sitten kohtalotoverin... Biologi soitti aamulla ja kertoi, ettei se meidän ainokainen munis hedelmöittynyt, vaikka yrittivät ICSI:llä :( . Tuntuu pahalta, vaikka ihan oikeasti mahdollisuus oli niin pieni, ettei olisi oikeastaan kannattanut toivoa onnistumista...

Nyt on sitten takana yksi inssiksi kääntynyt IVF-yritys (kun Puregon ei toiminut yksinään) ja yksi ICSI-yritys, jossa Puregon+Menopur tuotti 4 munarakkulaa, mutta vain yhden sisältä löytyi solu, joka ei siis hedelmöittynyt... Klinikalla olen ollut kahden nuorehkon naislääkärin hoidossa, joista toinen kannattaa insseillä jatkamista ja toinen on ehdottomasti uuden ICSI-yrityksen kannalla. Ja lääkityksenkin suhteen ovat eri linjoilla... En oikein tiedä, miten pitäisi jatkaa. Tekisi melkein mieli marssia jonkun kokeneen huippuekspertin luo meidän potilaskertomuksen kanssa ja kysyä mielipidettä. Muuten on riskinä, että aika loppuu kesken, rahat kuluu, ja hermotkin menee :| Nyt kun vain keksisi, kuka olisi se paras mahdollinen ekspertti... Ehkä koetan nyt kuitenkin toipua punktiosta ja pettymyksestä ensin, ennen kuin alan suunnittelemaan jatkoa.

Näistä murheista huolimatta: aurinkoista viikonloppua kaikille, ja kiitos hirmuisesti teidän täysin korvaamattomasta tuesta! :flower:
 
wabisabi voi ei, oon tosi pahoillani et se ei hedelmöittynyt :hug: Koita kerätä voimia uuteen yritykseen.

Muuten mä muistan, et Chloe joskus mainitsi jonkun todella hyvän ekspertin nimeltä, se oli Helsingissä. Siis jos oot sieltä päin edes... Jos jaksat ja kiinnostaa, niin koita katsella Chloen viestejä taaksepäin. Ei siitä kauhean kauan ole, kun sen mainitsi. Muistaakseni joskus huhtikuulla ehkäpä. Tai jos Chloe poikkeaa linjoilla, ehkäpä kertoo tietonsa :D ja tietysti muutenkin kuulumisia.

PetKat joo se menee niin, et tossa lyhemmällä listalla ylempänä ollaan me, jotka on/odottaa hoitoa, ja alempana ne, jotka ovat plussanneet hoidoilla.
 
Wabisabi pahoittelut.
Hyvä idea hakeutua kokeneemman lääkärin asiakkaaksi, osaa varmaan antaa oikeita vastauksia.
Olen käsittänyt että mikäli ikää on, kannattaa lähteä suoraan kovista hoidoista, jolloin onnistumisprosentit on edes jonkinlaiset. Insseissä prosentit tuppaavat jäämään erittäin huonoiksi ja tulee tuhlanneeksi vain kallista aikaa.
Voimia seuraavaan koitokseen.
 
Wabisabi, se Iineksen mainitsema lääkäri on Eero Varila ja hän on Graviditaksella. Hoiti meitä aikoinaan Tampereen Väestöliitossa. Sanoisin, että Suomen parhaita, seuraa koko ajan tiiviisti alan kansainvälistä kehitystä ja on todella ystävällinen ja avulias.

On ollut vähän kiireitä, joten palaan vähän myöhemmin kertoon kuulumisia. En ole teitä päiväksikään unohtanut! Iines :wave:
 
Seinäkukkanen
Hei kaikki ihanat naiset,

pikaisesti kirjoitan täältä matkoilta. Olen niin pahoillani Liisa puolestasi :hug:
Wabisabi halaus myös sinulle.

Onnea Karmilla ja PetKat!

Omaa napaa. Täällä piinailen ja tänää tuli hiukka ruskeata tuhrua, ihan samaan aikaan kuin viime hoidossakin ja silloin se vuoto siitä sitten vaan pikkuhiljaa lisääntyi :( Muuten ei ole kyllä ollut ihmeempiä oireita, olen kyllä palellut ja ollut väsynyt. päänsärkyä tänään. Vielä yritän toivoa ylläpitää testipäivään saakka.

Aurinkoa kaikkille!
 
Siis mikä ihmisiä oikein vaivaa? Tänään juhlissa: pieni lapsi pyörii iloisena jaloissa, ottaa kädestä - ja siihen tulee mun ikäinen nainen kailottamaan, että "no olettekos itse SUUNNITELLEET tuollaisen hankkimista?"
Häh? Oletkos suunnitellut että joskus miettisit ennen kuin avaat suusi?
Loppuilta oli pelkkää kärvistelyä, koko ajan vain sellainen olo, että kaikki, ihan kaikki täällä näkee mikä luuseri mä olen. Mä en jaksa tätä enää.

Se omasta navasta. Toivon niin hurjasti tänne plussia. Te ansaitsette sen! Ja kiitos Chloelle lääkärivinkistä, varmasti tärkeää tietoa monelle.
Tsemppiä ja hyvää loppuviikonloppua koko konkkaronkka!
 

Yhteistyössä