40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Simpat tallessa, tosin vasta aamusella sain miehen hommiin mukaan. Eilen taas kietoutui peittoonsa niin, ettei välistä olisi mahtunut millään... Aamusta sitten "herättelin" miehen lempeästi ;)

Aamusta pyykit pesty (nyt kuivurissa), takassa tuli lämmittämässä ja imuroituna kämppä. Jos sit kohta ne herkut piiloon. Aamupala oli oikean mukainen, vaikka ajattelin kanssa tota VHH elämäntapaa, niin aamusta anna itselleni pari pientä palaa leipää tai puuroa, sitten esim. kananmuna ja hedelmiä. Loppupäivä sitten yritän ollan mahd. vähäisellä hiilareilla.
Syöttekö te muuten hedelmiä, vaikka olette VHH:lla? Niissähän on melkoisen paljon hiilareita...

Rominas; täällä peukutellaan kanssa vielä kovasti!

Poika on hoidossa vielä iltaa saakka, joten nyt on omaa aikaa. Pitää mennä ainakin pankkiasioille ihan pankkiin saakka, sitten ajattelin käväistä jo kaupassa Uutta Vuotta ajatellen, vaikka ihan kolmisin ollaankin, niin jos sitä ruoalla herkuttelisi, taas.
Ja jos saisi irti itsestään, niin menisi kävelylenkille. Toi kuntopyörä nurkassa ei innosta :/
 
Kiitos Putunen ja mur-mur, tervetuloa-toivotuksesta ja listalle laitosta.

Tänään alkoi sitten uusi dieetti, täytyy tutustua siihen paremmin, mitä se oikein tarkalleen on. Pitää alkaa kaupassa tutkia tuoteselosteet, mutta entä tosiaan hedelmät, vihannekset ja muut, joissa ei ole niitä selosteita? Tietääkö joku niistä?

Putunen, kertoisitko, mitä kaikkea olet jättänyt kokonaan pois, kun olet täysin hiilarittomilla sen pari viikkoa - sokerin, jauhot, perunan, riisin, pastan... mitä muuta?

Munakas on hyvä juttu! Lisäsin munan ruokavaliooni noin puolisen vuotta sitten, akupunktiolääkärin suosituksista. Ja kasvikset pitää kuulemma syödä lämpiminä. Niinpä nykyään syön lihan, kalan sun muun usein lämpien kasvisten kera. Porkkana on kiva pannulla ja munakkaassakin. Vedän kuorimaveitsellä siitä lastuja, paistuvat näin nopeaan ja ovat tosi hyviä. Onkohan se sallittujen listalla, kun on niin makeakin? :D

Nyt kun olen ollut laihiksilla vähän väliä, niin olen ihastunut bataattikookoschilikeittoon, ihanaa. Toinen mihin olen hurahtanut on maustamaton jugurtti, mustikat, pari taatelia, muutama manteli tai saksanpähkinä ja sekoittimeen. Täytyykin tarkistaa, saako taatelia, manteleita ja saksanpähkinöiä syödä.

Tsemppiä laihduttamiseen!
 
Mitäs olette tästä mieltä??? Tekaisin tuossa ovis-testin ja TASAVAHVAT viivat putkahti testiin!! :confused: Vielä muutama minsa aikaa ennen kuin tulos aika ummessa.... ja viiva näyttää tummuvan vieläkin... :O

Mitä ihmettä?? Eihän mulla voi olla ovis nyt? Vai voiko? Pitäsköhän tänä iltana houkutella miestä varmuuden varalta lemmenleikkeihin... :D

Pieni syrämeni tietenkin sykähti ISOSTI ja alkoi toivoon, että entäpäs jos....... o-testi tunnistaakin hcg:n aikaisemmin kuin 25ml raskaustesti....
 
Sointu: mä sanoisin, että vihanneksi voi syödä mielin määrin, mutta hedelmiä rajoitetummin. Tai näin mä ainakin teen. Ja pähkinöitä voi syödä kyllä, toki rajansa kaikelle, mutta kourallinen päivässä lienee hyvä määrä. Niistä saa tosiaan niitä hyviä rasvoja.

Laita toi bataatti-kookoskeiton ohje. Kuulostaa herkulliselta! Mä söin aikanaan sellaista, missä oli broileria ja kookosta, mutta kadotin ohjeen vuosien saatossa. Se oli hyvää...
 
Sarppav, tiedätkö, minkä hedelmien kanssa tulisi olla tarkempi?

Tässäpä resepti, teen sen yleensä tuplana, jopa triplana:

Samettinen bataattikeitto - Alku- tai pikkuruoka - Reseptit - Yhteishyva.fi

Musta tää on niin samettisen hyvää, että kelpaisi vaikka illallisen alkuruuaksi. Löysin kerran, muistaakseni Stockalta, sellaista kermaista kookosmaitoa pienessä tetrassa, siitä on tullut paras keitto. Oon käyttänyt tuota chilitahnaa, sitä on niin helppo käyttää, ohjeen chilisuositusta kannattaa noudattaa, eli ei kamalasti lisätä sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Sointu ja sarppav, minä olen nyt vähän tiukemmalla hiilarittomalla tämän kaksi viikkoa, enkä syö myöskään hedelmiä tai marjoja nyt, koska niissä on hiilareita, samoin pähkinöissä ja taateleissa ja manteleissa. Avokado on kai ainoa sallittu hedelmä, jos tiukalla dieetillä on. Sitrushedelmät parempia kuin banaani. Kasviksia voi oikeastaan kaikkia syödä vapaasti ja juureksia, porkkanaa, kaalia ym. Jotkut ei syö tomaattia, mutta siinä on tosi vähän hiilaria 3 % kai, niin kyllä minä syön sitäkin nyt. Marjoja kai voisi syödä nytkin, mutta kun olen pakastanut ne sokeroituina, niin en syö.

Sitten parin viikon päästä meinaan ottaa mukaan ruisleivän, hedelmät ja marjat, ja hellittää muutenkin dieettiä, mutta otan nyt kerrankin kunnon "rankan" alun, niin jospa motivaatiokin kasvaisi, jos alkaisi tulla tulosta. Kahdessa päivässä olen nyt "laihtunut" melkein kilon, kun on lähtenyt varmaan turvotusta ja nesteitä pois. Vettä kannattaa juoda pari litraa päivässä. Maitoa tykkään juoda yleensä, mutta nyt en kahteen viikkoon juo sitä. Saapa nähdä mitä tästä seuraa, lähteekö hyvin laihis käyntiin. Toivottavasti :).

Ensi viikolla olen lomalla, niin meinaan hiihdellä ja luistella lasten kanssa yms. niin tulee liikuntaakin, ja kun tanssimassa tulee käytyä miehen kanssa kerran pari viikossa, niin sekin on hyvää liikuntaa =).

Rominas, peukutan kovasti !! Kaksi vaihtoehtoa: yllättävä myöhäinen ovis taikka sitten lähestyvä + :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Rominas - IIIIIIKKKK!!!!!
..olispa SITÄ!!!:heart:

Huomen aamulla uus dippaus, eiköstä vain?!:)

Sointu tuo hymiö tuli siulle varmaankin kun muokailit tekstiä - se on siinä tekstilaatikon alla: "Viestikuvakkeet"
..rastita vaikka "ei kuvaketta" kohta, niin ei tule hymiötä.
Onpas täällä hyviä ruoka ohjeita-namis:p

Miulle tulee kyllä morkkis kun luen teidän tekstejänne laihiksista ja elämäntapamuutoksista-Käääks!!:headwall:
..pitäis minunhin nohevoitua kyllä..siitä on aikaa kun se -30kg/9kk tippui - 3v tulee keväällä..huoks: /
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Rominas Sinä olet kyllä ihan yliveto! Sait mut herahtamaan nauruun niin, että oli kahvit pärskähtää näytölle :LOL:. "..siis oikeestaan vaan mun isä ja loput kyläläisistä ei tiedä...:LOL:".
Minun vastaus muumimamman kyssäriin on, että mun kaksi läheisintä ystävää tietää niin vauvahaaveista kuin kaikesta suhteen takkuamisestakin toisinaan. Kolme siskoa tietää vauvahaaveesta myös ja, että miehen mielestä olen 'maho', sillä viimeksi heidän kanssa puhelimessa puhuessani mies tuli humalassa huutelemaan viereen, että:"Ku ei tuo saa ees lasta aikaan.." Niin ja sit tietty kaikki miehen kaverit, joille hän humalassa lörpöttelee, tietää kans, miehen vauvahaaveesta :ashamed:.

Sointu2010 Huomasinpa just, että me taidetaan olla aikalailla samassa veneessä eli ykköstä yritetään ja yrityskerratkin ovat samat eli 18. Mulla tosin alkoi uusi lasku toissakesän keskenmenon jälkeen. Oikeasti raskaana ollessaan sitä vasta kunnolla oikein oivalsi, mitä haluaa ja sen eteen tässä on nyt reilu vuosi väkerretty, kun ei onni ollutkaan eka kerralla myötä.

Putunen Onnittelut hyvin onnistuneista talletuksista :heart:! Jospa se uusi elämä nyt lähtisi itämään. Peukutuksia!

Sarppav Hiljaa hyvä tulee. Jos liikaa pinnistää, saattaa ratketakin välillä kunnolla ja se on pahasta se. Muistathan sie nautiskella paljon ihan puhdasta vettä?? Kysyy hän joka eilen illallakin viimeisen tupskun päälle kiskaisi lasillisen kylmää limsaa :ashamed:.
 
Ottis
Rominas Olishan se pitänyt arvata, että sinä alat siellä o-testejä dippailla ku tyhmissä r-testeissä ei mitään näy =). Aika 'vahva' oli toi 25 mIU/ml:n testi noin alkupäiville. Toivotaan sen ovistestin nyt puhuvan asiaa, onhan ne sulla ennenkin näyttäneet raskauden. Yes!! Peukutuksia!
 
Ottis
mur-mur Soittelitkos eilen sille lekurille niistä luge- ja proge yms.-resepteistä?

ON Olen nyt niin monta päivää venynyt ja paukkunut tässä kotosalla, ett laitoin auton lämpenemään ja jos en mitään muuta, niin käyn miehen toimistolla ja vähän kattelemassa kaupoilla tarttuisko käteen mitään.
 
Ottis enpä saanut aikaiseksi(ei mitään uutta)soittaa sinne lääkärille..eilen unhoitin tyystin ja tänään ei enää kerkeä..:ashamed:

Kyllä pitäis ensi vuonna uudet tuulet tänne miun pääkoppaani hieman tuuleksia, ihan kauhiaa kun EI jää mitään muistiin!!!!!!!!!!!!!:O
 
Mie kanssa voisin laihduttaa..ja on pakkokin. 10 kiloa jotenkin hivuttautu meikäläisen matkaan viimisen vuoden sisällä ihan ittestään =) Varmasti en ole mitenkään sitä edesauttannu :saint:
Rakastan kaikenlaista ruokaa ja sen lisäksi juustoja ja irtokarkkeja. Ja viiniä ja sidukkata ja ja :headwall:. Tykkään käydä jumpalla kun saan vaan sen pään auki mutta yksin lähteminen on vähän liian vaikeeta. Ennen jää kotosohvalle kattomaan telkkaa.

Ovis saatto olla tossa viime lauantaina mutta toisaalta jos olis olluna jo perjantaina ei haittaa koska parhaamme yritettiin lähes päivittäin :p Siitä syystä en nyt sitten tikuttanu ovista ensinkään. Oirehia on alkanut tulla mutta niistä enää välitä koska samanlaiset oireet on joka kuukausi oli raskaana tai ei. Kumma kroppa! Testata meinaan aikasintaan ens viikon puolivälissä jos ei mitään tuhrua näkyvissä ..aina mie päätän etten testaa ennenkun täti myöhässä mutta testaan mie kuitenkin ;)
 
Ottis
tetu68 Hyvältä kuulostaa jos oireita tuntuu :heart:! Wautsi, saataispa tänne paljon plussia ensi vuonna.

mur-mur Sama pää kesät talvet ni ei ihme jos asioita unohtuu :hug:.

ON Mulla on nyt jonkinsortin kriisi päällä. Miehen tstolle ajellessa suorastaan fantasoin ajatuksella, ett hän pyöris siellä toisen naisen kanssa sängyssä. Se tekis mun elämän niin paljon helpommaksi =), vaan ei ku pirulainen teki tilauksia koneella ku sinne menin. Mun päässäni on varmaan vähän vikaa, sillä nytkin kun tein lähtöä, mies tuli saattelemaan ovelle ja suukottamaan ja nuuski mua ja kertoi kuinka hyvälle tuoksun ja mä vaan vetäydyn kauemmaksi :(. En kai ihan puutaheinää tässä taannoin kirjoitellut ku kirjoittelin, ett mun pitäis oppia tuota ukkoani oikein rakastamaan. Itse olen vähän liiankin jalat maassa- tyyppi ja toinen suukottelis ja halis jne.. Eilen illallakin piteli mua niin tiukasti sylissä, ett uhkasin puraista jos ei päästäis irti ja niinpä sitten yöllä hän ei mua sylissä pidellytkään ku olin illalla selostanut kuinka ahdistavaa voi olla ku on kuin ruuvipenkissä ku toinen kietoo niin jalat ku kädetki ympärille eikä pääse siitä mihinkään. Mä oon vähän ku kissa, ett haluan hellyyttä tasan silloin ku se mulle sopii :saint: ja muulloin olen etäinen. Ja ne mun kaipaamani hellyyshetket aina vain vähenevät.
 

Nimi/ikä.........Kiertopvä./kierronpit...yrityskerta...Km/monesko haaveissa

Ottis (43)....................kp3/25-26......yk19( 08/09) 1.
muumimamma-71 (38) kp4/26-29.....yk7.....4./2.yht.
mur-mur (45)..............kp6/25-28......yk21(01&08&11/10) 3.
liiza (44).....................kp10/24-27......yk33....(02/07 08/08) 4
Nuuttimus (41)............kp10/28-36.......yk2v...................3.
Iida-Karoliina (46)........kp10/23-29......yk18...................5./1.yht.
Mahdotontako (46)......kp11/29............yk6....................1. yht.
sarppav (40)...............kp12/27-32.......yk6(07/10) 2.
putunen (41)...............kp14/24-26.......yk11....................3./1.yht.
Riikkaliisa(42)..............kp17/30...........yk?................?
tetu68 (42)..................kp21/27..........yk9..................3/1.yht.
Rominas (40)..............kp21/25-27.....yk15(09/09 06&10/10) 2.
Hysteria (42)..............kp22/26-29......yk8 (kkm.11/10) 1.
Sointu2010(41)............kp26/23-29.....yk18..............1.
Viidenmamma (40)......kp31/25-30......yk7(10/10) 6. :heart::heart::heart:
haave2010 (44)...........kp44/28-30......yk6(06/10)...4./1.yht.
Ballerina Bolero (40)....kp?/25-28......yk35....................3.
Raputar (40)................kp?/27...........yk?.....................2.
Kadonneet lampaat: onlydream, Ulla4






putunen (41).................dpo2
Hysteria (42).................pp 8
Rominas (40).................dpo9

Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä


:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1750034-40-so-what-vol-11-a/
 
Rominas pidetään peukkuja että se olis nyt plussaa sulla:)
onEi millään meinaa päästä taas laihikseen kiinni uudestaan,vaikka annoin itselleni luvan herkutella Jouluna niin nyt vaan"vahingossa"menee herkkuja edelleen suuhun jatkuvalla syötöllä:headwall:
Minä ainakin olen niin loistava huijaamaan itseäni että selittelen tätä muka uudella vuodella,vaikka tiedän että jos en nyt ota itseä samantien niskasta kiinni niin olen taas kohta 25 kiloa painavampi:ashamed:
 
muumimamma-72 täällä kohtalotoveri - TOSIN, mie en enää edes selittele ittellein tekosyitä syödäkseni..mie vaan hanakasti syön ja olen oikkein pönäkkänä tässä nyt sitten-Käääks!!:D
..vaikka oikiasti ei naurata kyllä..perskules!

Tarpeeksi kova it-se-in-ho kun iskee, se auttaa minua pääsemään alkuun tässä muutoksessa - joka ON pakko tapahtua kyllä NYT eikä KOHTA!!
..miulla kun on ihan terveydenhin kannalta oikiasti saatava se ajatus tuonne aivoihin asti perille: Laihduttava on!!
..BMI on JO 43..kauheaa ihan, että olen heikko immeinen..:ashamed:
Missä on nyt miun luja tahto?..Miiiissääääää!!!!|O

Silloin -08 kun aloin laihtumaan päätin, että tämä ON elämäntapamuutos, e h d o t t o m a s t i..vaan näin pääs käymään, että painoa tullut se 30kg takaisin ja rapiat päälle!

Ai, laihduinhan mie -09 syksy/talvi sen 9-10kg..meinasin unhoittaa..ja sekin tullut takaisin.

Mie en yleensä tykkää sellaisista kuureista..sehän tarkoitaa hetken kestävää..jotain?..sana muutos taas kertoo pidempikestoisesta, elämän jatkuvasta enämpi.

Sen silloin -08 päätin kerran ja pettymyshän se oli kun ei tulluna pysyväistä..: /
-09 painon tiputus oli ihan tätä vaavikuumetta ajatellen: Pudottaa painoa ennen joulua, jotta tärppihin kävisi paremmin..ja kävihän se tärppi jouluna, ei vain kestänyt matkassa.

Mie nyt täällä surkiana ryven itsesäälissä hetken:whistle:..kyllä tämä tästä taas kohta:)
 
Viimeksi muokattu:
Ottis, juu meitä ensimmäisestä haaveilevia yli 40-vuotiaita on aika vähän listalla. Mä löysin mieheni kovin myöhään, aina on kyllä ollut päivänselvää, että lapsen olisin halunnut.

Putunen, kiitos hiilaripyramiidista! Olen hiukan netissä surffaillut asian tiimoilta. Vaikuttaa aika helpolta dieetiltä, ja tuo pyramidi helpottaa tosi paljon. Ihan mukavasti on sujunut eka päivä. Kokeilin dieetin kunniaksi punajuurifetakeittoa, oli ihan hyvää.

Laitan tähän ohjeen:

1 porkkana
1 sipuli
2 omenaa (jätin pois)
600 g (3-4 kpl) punajuuria
2-3 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 l vettä
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
rouhittua mustapippuria
100 g fetaa (laitoin aitoa fetaa, ei salaattijuustoa)

Keitä 40-45 min, lisää feta, soseuta. Laitoin pienen ripauksen suolaa.

Mukavaa aaton aattoa itse kullekin!
 
mur-mur taidetaan olla tosiaan kohtalotovereita;)
Minä pudotin myös 08 eka kerran 34kg,mutta uuden puolison ruokavalio ei sopinut mun vartalolle(selitys sekin)ja lihoin melkein kaiken takaisin:ashamed:
No,nyt olen päättänyt että tämä saa luvan olla viimeinen kerta ja tosiaan vielä se 10-15 kiloa saatava pois!
Siksikin varmaan tämä raskaaksitulemisen vaikeus on ollut niin kova pala kun jotenkin luotin siihen että tärppi tulis kun paino putoaa: /
Koitetaampas tsempata kaikki toisiamme että saadaan tarvittavat kilot kariseen ja mahdollisimman paljon plussia tälle vuodelle:hug:

ottis tuntuu tosi pahalta tuo tapa millä miehesi puhuu sinulle ja syyllistää asiasta:hug:Varmasti vaikea asia hänellekkin tietysti ja ei ehkä osaa muulla tavalla purkaa tunteitaan mutta väärin kyllä sinua kohtaan:|Tsemppiä ja voimia kovasti!!
 
Juu muumimamma - mie ainahin tsemppaan teitä ja LUJAA!!!

Läskit pois poikkeen ja ihanainen naisimmeinen tilalle!!!
..kun nythän mie tällainen "vamppi" olen....:vampire:
..siis ihan oikiasi!!!!..en vain noin lyhyt ihanainen, sellainen sorja 176cm pitkä..:whistle::rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
muumimamma-72 Juu, olen jo oppinut ymmärtämään, ett mies itsekin kärsii ja minua tietty lähimpänä syyllistää. Eihän se kivaa ole, mutta kun syyn tietää, niin jotenkin ymmärtää, vaikka toisinaan tekis mieli kuristaa mokoma äijä samantien.

Sointu2010 Niin olen minäkin salaa pienessä mielessäni haaveillut lapsista, mutt yksin niitä on ollut vaikea touhuta. Tän ukkoni tapasin ku olin 38 v ja siitä lähtien on ollut selvää ett lapsi saa tulla.
 
Ottis: Heh heh, jos r-testillä ei viivoja saada nin pakkohan ne jostain on kaivaa... Ihan ei tussilla kehtaa alkaa itekkään piirteleen... :LOL:

Lisää testejä tänne heti... Ikävä kertoo että se Ärrän-täti pisti lapun luukulle 24.12... Laittoikohan testiti omaan taskuun, kun ei ale mainoksia näkyny... ;-D
 

Yhteistyössä