*Helmikuun helmet 2017*

Onko teillä suvussa kaksosia vai tuliko aivan yllätyksenä


Oho onneksi olkoon kaksosista! onko teillä suvussa ollut kaksosia, eikös se ole jollain tavalla periytyvää? Itsekin olen miettinyt, että kaksoset ei olisi yhtään hullumpaa :)
Ei oo, ainakaan tietääkseni, mun suvussa kaksosia.. Miehen suvussa on mutta se kai ei vaikuta (n) Siksi juuri yllätti että toinen raskaus ja heti kaksoset, kun mikään "kriteereistä" ei täyty mun kohdalla :ROFLMAO::whistle:
 
Wuf
kertomisesta. Me ollaan kerrottu vasta mun siskolle jonka kanssa yhtäaikaa aloitettiin yritis. Heillä ei tärppi ekasta käynyt niin kuin meillä, mutta onneksi on kuitenkin tukena. Muille kerrotaan vasta 12 viikon jälkeen kuten aiemminkin ja isovanhemmille saavat nuo lapset kertoa :love:
Mielihaluja mulla ei ole vielä ollut , mutta eiköhän niitä taas myöhemmin tule :ROFLMAO: esikoisesta mulla oli hirveä himo kiinalaiseen ruokaa sekä kaikkeen makeaan ja tyttöhän sieltä tuli. Kuopuksen aikaan en saanut makeeta millään alas vaan kaikkea suolaista ja mausteista söin.
 
Terve!
Johan uskalsin liittyä, vaikka en melkein meinannut uskaltaa, kun vieläkään usko todeks.
Pieni esittäytyminen.. Neljä vuotta yritystä takana (ikää kohta 35) ja neljä vuotta sitten käynyt yksityisellä tutkimuksissa ja mitään lapsettomuuteen viittaavaa ei mainittu. Tämän vuoden alusta menin lääkäriin mahakipujen takia ja siitä suoraan lanssilla sairaalaan. Todettiin vaikea endometrioosi (kohdussa, munasarjoissa ja peräsuolessa). Endoa ei alettu hoitamaan kun lapsi on ollut toiveena niin kauan, vaan alettiin puoli vuotta kestävä hoitojakso. Lääkäri totesi, että luonnollisesti on lasta turha toivoa, joten ivf:llä saatiin yksi ainoaksi jäänyt alkio siirrettyä. No kaikkien uskomusten vastaisesti, se onnistui ja nyt on 6+2!! ❤ Ensi viikolla varhaisultra ja sitä seuraavalla ensimmäinen neuvola. Pää tässä hajoaa kaiken lääkärissä käyntien jälkeen ja nyt oikein odotan, että sinne lääkäriin pääsisin, että sais muunkin todisteen, kun sen viivan :)
Onnea odotetusta plussasta! Miulla on saman verran ikää ja ärhäkkää endoa on poistettu leikkauksessa peräsuolesta ja emättimestä. Otetaanko siut nyt tarkempaan seurantaan endon ja raskauden takia? Miulle vähän sellaista puhuttiin, kun meidät laitettiin heti yrityksen alkaessa IVF-jonoon. Onneksi ei sinne asti tarvinnut mennä, vaan plussa saatiin viimeisestä luomukierrosta. Onko siulla endo kipuillut nyt raskauden aikana? Miulla endokivut tuntui viikolla 5+ just suolen toiminnan yhteydessä, muuten oon saanut olla aika kivuton.

Meillä on huomenna eka ultra gynepolilla. Kieltämättä jännittää. :X3:

Piinamiina ja Pulla 7+2
 
Onnea odotetusta plussasta! Miulla on saman verran ikää ja ärhäkkää endoa on poistettu leikkauksessa peräsuolesta ja emättimestä. Otetaanko siut nyt tarkempaan seurantaan endon ja raskauden takia? Miulle vähän sellaista puhuttiin, kun meidät laitettiin heti yrityksen alkaessa IVF-jonoon. Onneksi ei sinne asti tarvinnut mennä, vaan plussa saatiin viimeisestä luomukierrosta. Onko siulla endo kipuillut nyt raskauden aikana? Miulla endokivut tuntui viikolla 5+ just suolen toiminnan yhteydessä, muuten oon saanut olla aika kivuton.

Meillä on huomenna eka ultra gynepolilla. Kieltämättä jännittää. :X3:

Piinamiina ja Pulla 7+2
Oon tosiaan jossain erikoistarkkailussa raskauden ajan ja oon ravannut sairaalassa koko vuoden, kun seurattiin endon toimintaa, munasolujen kypsymistä jne. Ultrakäyntejä käyn vähän normaalia enemmän raskauden edetessä. Ja tosiaan ens viikolla ensimmäinen.
Täytyy sanoa, että yhtään ei ole nyt raskauden aikana kipuillut ja toivon, ettei ala kun niistä kivuista lähtee jalat alta.
Onnea plussasta sinullekin!
 
Oon tosiaan jossain erikoistarkkailussa raskauden ajan ja oon ravannut sairaalassa koko vuoden, kun seurattiin endon toimintaa, munasolujen kypsymistä jne. Ultrakäyntejä käyn vähän normaalia enemmän raskauden edetessä. Ja tosiaan ens viikolla ensimmäinen.
Täytyy sanoa, että yhtään ei ole nyt raskauden aikana kipuillut ja toivon, ettei ala kun niistä kivuista lähtee jalat alta.
Onnea plussasta sinullekin!
Miulla lantiokivut loppui kuin seinään hedelmöittymisen jälkeen. Normaalisti siis kp 1-16 on helvetillisen kivun aikaa, kp 17-28 kivuton pienin edellytyksin. Nyt olisi kp 51 ja kivut on olleet poissa lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta jo 35 päivää. Voinet kuvitella, miten onnellinen olen! :love:
 
Kaksosuutinen olis kyllä hurja! Voiko toinen sikiö jäädä piiloon varhaisultrassa? Tuskin sentään? Tuntuu, että vatsa on turvonnut viime viikon aikana hurjasti eikä kyllä aiemmassa kahdessa raskaudessa oo ollu näillä viikoilla iltaturvotusta kummempaa!
Mielitekoja ei oikeastaan ole. Raikkaat hedelmät maistuu, samoin suolainen. Makeaa ei tee mieli yhtään etovan olon takia. Karkit on ollu mun pahe, mutta nyt en ole syönyt enää pian 4 viikkoon muutamaa salmiakkia enempää. Salmiakista joku mainitsikin, sehän on ns. kiellettyjen listalla liikaa syötynä tai jos nostaa verenpainetta. Mulla on todella matalat paineet (100/55) ja raskausaikana ne on madaltuneet normaalistakin vielä, joten uskallan hyvin muutaman salmiakin silloin tällöin syödä. Helpottaa nimittäin heikotukseen.
Niin ja oli taas muutama uusi plussan napannut, Onnea odotukseen ja tervetuloa mukaan :)

Odottaako muiden perheiden vanhemmat lapset pikkusisaruksia? Meillä on tytöllä hirmuinen hoitovietti! En malttaisi odottaa että saadaan kertoa uudesta perheenjäsenestä!
 
Meillä on tyttö 1,7v. eikä oikein vielä ymmärrä, että tulee vauva, katsotaan kun vähän tuosta vielä kasvaa :)

Siskoni lapset on itselle kuin varalapsia, että he varmasti ovat innoissaan, kun saavat uuden serkun :). Venlaakin leikitävät ja hoivaavat innokkaina.

Muutamille kerrottiin nyt plussasta, molempien siskoille ja miehen veljelle sekä itse kerroin vielä kummityttöni äidille kerroin. Isovanhemmille teen pienen arvuutteluleikin tällä kertaa, katson koska huomaavat minun olevan raskaana. Kuulostaa ehkä typerältä :D
 
Kertomisesta; olen kahdelle kaverille sanonut ja viikonloppuna Juhannuksena sanotaan kummankin vanhemmille :). Siskoni tiesi meidän yrityksestä,vanhemmille en ole kertonut mutta aavistelen heidän arvaavan että ollaan yritetty.

Pitää keksii joku kiva keino kertoa; miten te olette ilmoittaneet raskausesta? :)
Viimeksi annettiin ultrakuva ja sanottiin että tulee isovanhempia heistä
 
Heippa! Täällä yks just plussatestin tehnyt hämmästynyt :whistle:
Muutaman päivän ajan ollut "sellainen" tunne, että jotain on erilailla. Aamulla töihin tullessa kurvasin paikalliseen K-kauppaan ja eväiden joukkoon heitin yhden raskaustestinkin. Plussaahan se näytti, heti!

Taustasta sen verran, että minulla on 2014 syntynyt poika, jota tekemällä tehtiin n. kolme vuotta. Matkalle mahtui yksi keskenmeno ja yksi kohdunulkopuolinen raskaus. Tämä on kai siis neljäs raskaus??

Historian huomioiden, olen siis hämmästynyt, että nyt natsasi näin helposti. Olemme nimittäin nyt vasta antaneet mahdollisuuden uudelle raskaudelle.

Voi, olishan se kiva saada helmikuun vauva :love: Jännää!

LA 24.2/ ikä 34/ Rosuliina/ 2.lapsi/synnytyssairaala vielä ?
 
  • Tykkää
Reactions: Summer2
Voiko kirsikkatomaateista olla haittaa jos syö paljon? :D hirveä himo iski ja nyt tässä syön suoraan raskasta. Rasiassa kolmea eri väristä ja mielettömän hyviä. Haittaako jos syön n. 500g :ROFLMAO::D
Mä ainakin oon surutta vedelly kirsikkatomaatteja himoissani, ja viime raskaudessa myös :D peset vaan hyvin ni nehän on terveellisiä ;)
 
Saanko kysyä, ketkä kaikki täällä synnyttää Satks? Ja minkä ikäisiä olette sekä onko ennestään lapsia? :)

Olisi kiva tavata jossain kohtaan ihan kasvotusten. Monessa ryhmässä kuulutellut jo uusia tuttavuuksia treffeille, mutta kukaan ei ikinä tule paikan päälle, kun treffit sovittu. Kokeilen onneani täällä :)

Onko teillä ennestään lapsellisia ystäviä? Entä miten ne, joilla ei lapsia ole ovat suhtautuneet?
 
Heipä hei pitkästä aikaa!

Varhaisultrassa käyty viime torstaina viikoilla 6+6 ja siellä näkyi pienen pieni, muistaakseni 9mm kokoinen alkio sydämensykkeellä :love::rolleyes: Hintaa tuolle sykkeen tarkistukselle tuli aika hirmuiset 155e. Esikoisen varhaisultra maksoi alle 100e. Paljon on hinnat nousseet kolmessa vuodessa, tai sitten tuo gyne otti sikamaisen hinnan työstään :confused: No mutta mielenrauha hetkeksi saavutettu, kun meidän "Helmi" siellä näkyi :love:

Mieliteot Viime raskaudessa söin tomaattikeittoa töissä joka lounas varmaan pari kuukautta :ROFLMAO: Nyt Paha olo velloo niin kovana päällä, että syön aika yksipuolisesti. Aamulla ja illalla saan alas paahtoleivät juustolla ja lounaaksi/päivälliseksi koettanut syödä jotain normaalia. Vaikken pysty syömään tuoresalaattia ollenkaan. Alkaa heti oksettamaan. Ainut himo, minkä tiedostan, on piimä :ROFLMAO: Olen vesi-ihminen ja nyt vedän litran piimää päivässä :whistle:

Uutisten kertominen , me kerrottiin lähipiirille varhaisultran jälkeen. Kauemmille sisaruksille lähetettiin kuva esikoisesta, joka piti innoissaan ultrakuvaa kädessä. Lähellä asuville käytiin kylässä niin, että esikoinen löi ultrakuvan yhtäkkiä tulevien isovanhempien käteen ja sanoi, että "tässä on Helmi" :rolleyes:

Oma olo tosiaan aika pahoinvoiva ja väsynyt. Mulla on aktiivisuusranneke kädessä yötä päivää. Ennen raskautta päivän saldo oli 100-190% aktiivisuutta, nyt se jää alle 50% :poop: Toivon tämän olon menevän ohi nopeasti. Mulla alkaa loma heinäkuussa, enkä haluais olla koko lomaa sängyn pohjalla.. :( En osaa edes iloita tästä raskaudesta vielä ollenkaan, kun olo on ihan kamala. Ensi viikolla eka neuvola.

Amiraali ja "Helmi" 7+5
 
  • Tykkää
Reactions: kesäyllätys
Onnea uusille plussanneille!!! :)

iinsandra: meillä on just samanikäset esikoiset:)

Täällä tarvotaan aamusta iltaan tässä pahoinvoinnin suossa :'D tsemppaan aina töihin mut kotona oon ku joku haamu ja kuljen vaan sängyn ja pöntön välillä, oksennusta ei tuu mutta yökin jatkuvasti :/ pakko varmaan kohta koittaa ostaa se pahoinvointiranneke. Te joilla on se, jättääkö se ranteet kipeiksi? mietin että pystysinkö pitään sitä sit, jos se koko ajan "tuntuu". vaikka onko se pienempi paha kuitenki kun tää kuvotus..

luppelo 8+2
 
Kerroin mun äidille jo heti seuraavan päivänä plussasta, koska oltiin menossa yhdessä viikonlopuksi reissuun ja tarkoitus oli kilistellä yhdessä. Äiti tietysti kertoi heti isälle ja kerroin vielä mun sisaruksille kun kysyivät miten edellinen inseminaatio meni. Hyvinhän se meni :D ei voinut valehdella.

Mun perhe on ollut tietoinen meidän yrittämisestä jo useamman vuoden ja avoimesti ollaan kerrottu epäonnistuneista hoitokerroista yms.

Miehen vanhemmille kerrotaan vasta muutaman viikon päästä kun mennään kylään. He varmaan odottavat tätä enemmän, sillä heillä ei ole vielä muita lastenlapsia. Mun vanhemmilla on useita :)

Mun mies muistutti mua vastikään, että mulla oli irtoamassa kaksi munasolua silloin hedelmöityksen aikoihin, ja nyt vasta aloin ajattelemaan että mitä jos siellä onkin kaks! Mutta en usko, kai oireet olis sillon jotenkin erilaiset?
 
Tuli muuten mieleen että esikoista odottaessa oksensin heti kun edes haistoin tomaatin :D ja nyt vetelen niitä onnellisena :D on se jännää miten erilaisia raskaudet on. Tällä hetkellä edelleen himottaisi saada joku ihana kunnon pihvi! Pitää ehdotella miehelle että jos mentäisiin näin pikkulauantain kunniaksi pihville! :D
 
  • Tykkää
Reactions: Qwerty_ ja Maikkki
Jee lisää plussia ja lisää ihania ultrakuulumisia! :love: Voi että mun pitäisi jaksaa vielä kaksi viikkoa odottaa..

Mielihaluista: Mun on nyt tehnyt mieli juoda tuorepuristettua appelsiinimehua (puristan siis itse niin saan hedelmälihatkin mukaan) se on tarpeeksi makea ja kirpeä samaan aikaan.. sekä sitten persikat, mitä en oo aikasemmin oikein halunnut syödä niiden "karvaisuuden" takia :LOL: Hedelmäosastolta tuli niiin ihana tuoksu ja paikallistin sen noihin persikoihin, niin pakkohan se oli ostaa.. :D

Täällä ei edelleenkään pahoinvointia... välillä ihan ihan pientä.. ois kyllä ihana selvitä ilman, kun lueskelen teidän oloista.. :( samalla kuitenkin toivoisi, niin tuntuis todellisemmalta, mutta oishan se silti parempi olla ilman..

Cicada ja pieni pipu 5+2
 
  • Tykkää
Reactions: kesäyllätys
Muuten oletteko reissaileet aiemmissa raskauksissanne tai oletteko lähdössä nyt reissuun? Me ollaan lähdössä ensi viikolla etelään ja ruokailut mietityttää. Salaatteja yms ei varmaan kanata syödä, eikä ihanaa irtojäätelöä. Mitähän sitä sit lounaaksi vetelee..
 
Jee lisää plussia ja lisää ihania ultrakuulumisia! :love: Voi että mun pitäisi jaksaa vielä kaksi viikkoa odottaa..

Mielihaluista: Mun on nyt tehnyt mieli juoda tuorepuristettua appelsiinimehua (puristan siis itse niin saan hedelmälihatkin mukaan) se on tarpeeksi makea ja kirpeä samaan aikaan.. sekä sitten persikat, mitä en oo aikasemmin oikein halunnut syödä niiden "karvaisuuden" takia :LOL: Hedelmäosastolta tuli niiin ihana tuoksu ja paikallistin sen noihin persikoihin, niin pakkohan se oli ostaa.. :D

Täällä ei edelleenkään pahoinvointia... välillä ihan ihan pientä.. ois kyllä ihana selvitä ilman, kun lueskelen teidän oloista.. :( samalla kuitenkin toivoisi, niin tuntuis todellisemmalta, mutta oishan se silti parempi olla ilman..

Cicada ja pieni pipu 5+2
Tekispä itekin mieli hedelmiä, mut ei kun hiilarimätöt vaan himottaa :D

Mullakaan ei ole pahoinvointia, mutta välillä sellanen jännä voimaton ja ehkä vähän krapulainen olo. Mutta ei kuvotusta tai mitää sellaista.
 
Saanko kysyä, ketkä kaikki täällä synnyttää Satks? Ja minkä ikäisiä olette sekä onko ennestään lapsia? :)

Olisi kiva tavata jossain kohtaan ihan kasvotusten. Monessa ryhmässä kuulutellut jo uusia tuttavuuksia treffeille, mutta kukaan ei ikinä tule paikan päälle, kun treffit sovittu. Kokeilen onneani täällä :)

Onko teillä ennestään lapsellisia ystäviä? Entä miten ne, joilla ei lapsia ole ovat suhtautuneet?
Mulla on kans synnytyspaikka Satks. Oon 28v ja poika 8/14 ennestään :) ehdottomasti treffejä jossain vaiheessa kehiin! Ootko jo tuolla faceryhmässä, siel helpompi järkätä niitä! ☝
 
Luppelo mä käytin niitä pahoinvointirannekkeita melkein koko viime raskauden ja ne tuntee vaan aluks ja sen jälkeen ei niitä ees muista/huomaa. Eikä ne oo niin kireet että puristais mitenkään. Kannattaa kokeilla apteekissa tuntuuko aikusten vai lasten koko paremmalta, jos on kauheen ohuet ranteet ni voi lasten koko olla parempi :)
 

Yhteistyössä