*~*MAALISKUUN MUSSUKAT 2010*~* marraskuussa

Etusivupäivityksiä tehty tähän asti. Saa kuulkaas huomauttaa tänne jos jotakin olen unohtanut / lisäillyt väärin :D Yritin myös lisätä nuo rakenneultrista saatujen lupauksien/veikkauksien määrät. Laskupää voi välillä olla sekaisin..

Ompus tervetuloa mukaan.

Ihanaa, kun niin moni on saanut hyviä uutisia, onnea teille :heart:

(.) Tänne ei muuten kuulu mitään ihmeempiä. Lapsetkin parantuneet onneksi flunssasta.
Itsellä olisi sitten huomenna se rokotus, ihan turvallisin mielin sen nyt otan..
Äitiyspakkauksesta kun olette puhuneet.. En ole vielä päättänyt otanko tällä kertaa koko pakkausta ollenkaan. Kelan sivuilta olen noita vaatteita käynyt kurkkimassa ja täytyy sanoa, etteivät suurta vaikutusta tehneet. Aiemilla kerroilla olenkin pakkauksen ottanut ja huomannut sitten myöhemmin että niitä vaatteita ei juuri tullut käytettyä, kun oli niin paljon mieluisampia ne itse ostetut tai lahjaksi saadut.. No saas nähdä. 140? taisi olla tuo summa, jonka voi valita pakkauksen sijasta.. Kyllähän silläkin vauvalle jo vaatetta saa :D

 
Possunuhapiikki otettu!

Kävin tuossa kolmen pintaan pistoksella ja oireena on nyt aika kipeä käsi. Koneella kirjoittelu sujuu ongelmitta mutta käden nostelu tuntuu epämiellyttävältä. Muutoin olo ok.

Äitiyspakkausta en ota, mutta sen sydänmakuupussin kävin tehtaanmyymälästä ostamassa sillä sen halusin.

Sef ja Nöttiäinen 20+1
 
huomenta!!

possupiikkioirepäivitystä :D elikkä, ei mitään oireita..käsi oli yöllä jonkun verran kipee, mut ei sillee ettei ois voinu sillä kyljellä nukkua tms..nytkin tässä on sillee et kyl sen tuntee et jotai on tehty, mut ei kyl vaivaa mitenkää..toistaiseksi siis :D

vähä tukkonen olo, mutta tää on ollu jo pidempäänkin, eli en usko et johtuu mitenkää tosta piikistä..sitä kuumetta vähä pelkään, että jos nousee, kun pitäis loppuviikoksi mennä mahdollisesti töihin..

nyt hauskaa päivää kaikille :flower: :flower:

 
Täällä myös käsi kipeänä possurokotteen jälkeen jo toista kokonaista päivää. Maanantaina iltapäivällä hain rokotteen ja siitä yöstä asti särkenyt just jos kyljellään on, yrittää kättä nostella tai muuten siihen olkapäähän koskee. Oon kuullu parilta tutulta, että voi kestää n. 3 päivää eli mä toivoisin, et ens yö on viiminen yö, ku heräilen siihen, et vaihdan "väärälle" kyljelle :LOL: Muuten ei mitään oireita.

Tänään heräsin tosi huonosti nukutun yön jälkeen tosi virkeenä. Yllättävää sinänsä. Siivoin jo keittiön ja laitoin meille molemmille miehen kanssa oikein herkkuaamiaisen (toinen on kotona flunssassa). Nyt aattelin vielä pestä pyykkiä ja laittaa paikkoja. Puolen päivän aikaan lähenki sitten taas tonne mammajoogaan. Toivottavasti vaan iskias ja tää olkapää kestää ;)

Ainiin äitiysavustuksesta.. Oon Kelan sivuilla käyny asiaa tutkimassa. Mulla on kanssa nyt työttömyys/ansiosidonnaisuus alkanut syksyllä ja oon siis työttömänä mammalomaan asti (mua tuskin isomahaisena kukaan haluaa vakkariduuneihin palkata n. 2kk ajaksi enää). Mä olin kanssa huolissani tosta päivärahasta, koska olin 2007 vuonna vielä opiskelijana n. puolet vuodesta ja tulot ei olleet tosiaan vuoden 2008 tai tämän vuoden 3 ensimmäisen neljänneksen tasolla. Pelkäsin vähän, että tulot otetaan vuodesta 2007, mutta koska laskettuaika on vuonna 2010, niin äitiysavustus lasketaan vuoden 2008 tulojen mukaan. Tämän vuoden olin onneks kokonaan töissä. Siellä on mun mielestä aika hyvä laskuri. Mut tota en kyllä tiedä, et otetaanko äitiyslomaa edeltävä 6kk ihan tosta työajasta vai lasketaanko mukaan myös työttömyysaika. Noi on tosi kimurantteja noi kelan hommat! Tsemppiä niiden kanssa. Mä saan ens tiistaina neuvolasta kelan paperit ja saas nähdä miten paljon niiden kanssa täytyy tapella :kieh:

Äitiyspakkauksen otan ihan ehdottomasti, varsinkin kun esikosta on kyse :heart: Saa pieni nukkuakin siinä sitten ensimmäiset kuukaudet - tai ainakin viikot. En malttais odottaa, että sen saa. Oon asennoitunu, että se vois tulla tuonne joulukuun puoleen väliin mennessä, riippuen ruuhkista... ;)

Ihanaa päivää kaikille!
Jemppi & Aapo 21+1
 
Onnittelut kaikille hyviä uutisia saaneille :hug: :) Ja jaksamisia niille, joilla menee syystä tai toisesta huonommin!
Aika moni on jo kallistunut ottamaan possupiikin. Itelläki vahvistu eilisessä neuvolassa, et otan sen kyllä mutta missä vaiheessa - en tiedä. Esikoinen saa kuite sekä possunuha- että kausi-influenssapiikin huomenna.

Pitääpä ny vähä munki avautua nuista koulukuvioista.. Eli revin tänään itteni väen väkisin kouluun ja kuskasin pojan hoitoon, mut ylläripylläri: muulla luokalla oliki joku tentti (josta mulla hyväksiluku) ja lukkarissa luki ihan muuta!! :kieh: Vedän hormonihuuruissa päässäni loppupäiväksi herneen nenuun koulua kohtaan ja jätän iltapäivän tunnit kokonaan väliin :saint: Ois sama lähteä vaik miehen luo Ouluun, ku huomenna ja pe ei myöskään oikein tunteja.

Taidan lähteä ny ystävättären tykö viihtymään :p Eiköhän tää päivä viel iloks muutu ja illalla kuite luokan pikkujoulut, joissa aattelin pikaseen pyörähtää.

mobic - vähän ärtysenä ja pikkuinen puolivälissä (20+0)!! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Possunuhapiikki otettu!

Kävin tuossa kolmen pintaan pistoksella ja oireena on nyt aika kipeä käsi. Koneella kirjoittelu sujuu ongelmitta mutta käden nostelu tuntuu epämiellyttävältä. Muutoin olo ok.

Äitiyspakkausta en ota, mutta sen sydänmakuupussin kävin tehtaanmyymälästä ostamassa sillä sen halusin.

Sef ja Nöttiäinen 20+1
Onko sulla lähellä tuo tehtaan myymälä? Paljonko makso makuupussi? Minusta se on kiva siinä,mutta me ei oteta pakkauksia,ku ennestään vaatetta ja tavaraa kahdesta pakkauksesta.Ja nyt nämä otetaan rahana,et saadaan ne tuplat ostettua :)
 
Saisiko tämän päivän kelattua pois jotenkin nopeutettuna? Odotan jo liikaa huomista. Huomenna olisi odotettu rakenneultra ja possupiikitys. Mies aikoo laittaa minuuttikellon raksuttamaan, jos sp selviää. Testaa, kauanko menee, että olen kertonut ensimmäiselle sen. Olemme päättäneet pitää salassa sukupuolen, mutta mies on sitä mieltä, en osaa pitää salassa kuin tunnin korkeintaan. :D Tärkeintä olisi tietysti, että rakenneultrassa olisi muuten kaikki ok.

Niin hullulta kuin kuulostaa, odotan myös tuota rokotetta. Sikainfluenssa tai -epäily siitä koputtelee jo esikon päiväkodin ovea. :headwall: Siksi meillä on esikko tänään kotona, yritetään pelata aikaa päivä tai pari, jos ehtisin tuon rokotteen saada ja vasta-aineita alkaisi muodostua, jos tuo tauti leviää päiväkodissa. Täälläpäin ei ole mitään tietoa milloin nuo lapset rokotetaan, toivottavasti tauti kiertäisi kaukaa. Mää haluaisin keskittyä iloisempiin asioihin kuten tähän raskauteen, tulevaan jouluun yms., mutta tuntuu, että koko syksy on mennyt näiden tautiepäilyjen, rokotusasioiden murehtimisen varjossa (siis parvo ja sikainfluenssa). :(

Iloista päivää kaikille kuitenkin!
 
ARGH Nyt pelottaa ja kunnolla...on mahdollisuus että meille kerkes possunuha ennen ku saatiin rokote :/ Esikoinen 8v alko viimeyönä valittaa että pää- ja niskakipeenä, välillä tuntu valittelevan myös käsiään. Nyt aamulla edelleen kipeenä pää ja valittanu pahaa oloa :( Meillä mies on vasta saanu rokotteen ja mun piti se saada viime perjantainam ut ku olin siihen aikaa ainut enää ni eivät avanneet uutta pulloa...huomenna ois pitäny mennä hakee se poikien 8v ja 6v kans samaan aikaa ku ne kuuluu astman takia riskiryhmään. Mua kyl pelottaa koko tauti ihan kauheesti :headwall:

Sori ku meni kirjotus omaan napaan, mut jahka tästä järkytyksestä selviän nikirjottelen lisää... :ashamed:

Zasu ja tyyppi 21+4
 
Kiitos tervetulotoivotuksista :D .

Donoro, kurjaa kun jouduit hepastasi luopumaan. Minulla noita karvaturpia on kahden kimppapollen verran (omistan molemmat puoliksi ystäväni kanssa) ja kyllähän se aika pienten lasten kanssa tiukassa on, tosin aina on aikaa löytynyt. Vanhempi polle on ollut meillä jo 12-vuotta, joten on kantanut minua kunnialla jokaisen raskauden aikana :heart: . Tämä uudempi tulokas tuli vasta viime talvena ja on sen verran vauhdikas, että jossain vaiheessa en sitten sillä enää taida uskaltaa ratsastaa, mutta toistaiseksi vielä kuitenkin mennään ihan normaalisti laukkapätkineen kaikkineen... Kiinnostaisi kyllä tietää, että kuinka pitkään muut ratsastajat ovat ratsastaneet ihan niinkuin ennenkin? Minä olen aikaisemmissa raskauksissa ratsastanut ihan loppuun asti, mutta viimeiset viikot ihan vaan kävelyä. Vauhdikkaasta ravista olen muistaakseni aikaisemmin luopunut jo näillä viikoilla, mutta nyt ei jostain syystä tunnu missään, meni miten vaan.

Äitiyspakkausta en ajatellut tälläkään kertaa ottaa, ensimmäisen lapsen haalari ja makuupussi on vielä ihan hyvässä kunnossa ja toisaalta pienten poikien vaatteita on siunautunut melkoisesti ja jos tyttö tulee, niin sitten varmaan repsahdan tuhlaamaan äitiysavustusrahat tyttöjen hepeneisiin :ashamed: .

Sikainfluenssarokotetta en ole vielä saanut, täällä Hämeessä pistäminen aloitetaan vasta ensi viikolla. Ajattelin sen kuitenkin käydä ottamassa.

Tsemppiä kaikille maaliskuisille ja onnellista odotusta!
 
Sikapiikki on nyt saatu. Heti alko käsi tuntuu hieman oudolta, mutta toivottavasti oireet jää siihen.

Kausi-influenssarokotus Tänään vasta mulle selvis, että 6-36kk lapset sais sen ilmaseks. Mutta mitä te ootte mieltä meinaatteko käydä rokottamassa lapsen?
Ajattelin vaan, että aikamoista rokotusta tulee lapselle, kun kausirokotus pitää ottaa kuulema 2 kertaa, sitten tulee vielä kolmanneks sikarokotus. Lisäks pojalla on vielä 1,5 vuotis rokotukset edessä nyt marraskuussa!

Vauvakuume Kävin eilen kattomassa 2 päivää vanhaa kummipoikaa! :heart: Voi että vastasyntynyt osaa olla pieni ja ihana. Teki mieli laittaa se kassiin ja viedä salaa kotiin :kieh: No onneks helpotusta vauvakuumeeseen on tulossa neljän kuukauden päästä. :D
Niillä oli kyllä ollu niin kauhee synnytyskokemus ja epäonnea matkassa, että rupes oma synnytys pelottamaan. Toisaalta edellinen meni mulla niin hyvin, että kai tästäkin selviää! Mutta tosi paha mieli tuli, toisten puolesta! :'(

Neuvolassakin kävin äsken. Sokerirasitukseen pitäis varata aika sukurasitteiden takia ja virtsasta löyty proteiinia, joten virtsatestiinkin pitäis mennä! :( Ärsyttävää!

Onneks pikkukaveri ilostuttaa aina ankeeta mieltä päivänmittaan jämäköillä potkuillaan! :heart:

Terkuin Latsis + pikkukaveri 23+2
 
Possurokotteesta Mul on käsi kauheen kipee jo kolmatta päivää :S Se kohta on ihan turvonnu, kipee ja siin on punanen rengas ympärillä...Mut kai se on ihan normaalia? :eek:

Munki pitäis tehä se virtsatesti ja viedä labraan mut ulkona on niin kylmä et tekis mieli siirtää huomiseen :(

zasu84 toivotaan ettei nyt ois possunuha teille tullu! tsemppiä ny kovasti, on varmaan todella tuskaa kun ei varmaksi tiedä :(




















 
Heippa!

LillaMy Oi, kun ihania uutisia!!!

katariina00 Onnittelut hyvästä ultrasta ja poikalupauksesta!! :flower:

zasu84 Toivottavasi ei ole teillä kyseessä SI!!

Taas on tullut oltua koko päivä ulkona. Ekana se viikottainen odottajien tapaaminen ja sitten näin yhden ystävän kans kahvil. Nyt olen saanut hetken hengähtää kotona, mutta kohta pitää alkaa hankkiutumaan illanviettoon. Meno yhden ystävän luo pizzalle. Tosin enpä tänään taida jaksaa olla liikenteessä kovinkaan myöhään.

Hyvää päivänjatkoa!!

Minna ja 22+4

 
tervetuloa ompus :flower: ja kiitos myötätunnosta... on monet itkut itketty sen pollen takia.. itse en pystynyt ratsastamaan edellisessä raskaudessa alkuraskauden verenvuodon takia joka kesti viikolle 25 ja tässä lopetin lääkärin pyynnöstä kun kävi ilmi että odotan kaksosia.. mutta aikasemmissa vielä ihan isollakin mahalla mentiin hissukseen ja kilteillä hepoilla..

sikapiikki on nyt otettu ei vielä tunnu missään ei edes pisto kohtaa arista toivottavasti ei tulekkaan mitää oireita. vauvatkin potkii ihan normaalisti joten ei tainnu loukkaantua meijänkään lapsukaiset tuosta piikistä..

lillamylle ja kaikille muillekkin hyviä uutisiä saaneille onnittelut :flower:


donoro+ muruset 20+6
 
Ratsastuksesta Mä en ole uskaltanut alun jälkeen selkään ollenkaan :ashamed: Oma kaakki on vasta 1vuotias, joten sillä ei paljoa vielä ratsastellakkaan. Hoitamassa olen sitä käynyt ja maasta käsin työskentelemässä :) Ensi vuonna sitten liinahommat ja kolmivuotiaana selkään.

Possupiikkiä olen juuri lähdössä hakemaan. Olisin muksullekkin ottanut,mutta sillä lämpöä 37,2 ja ilmeisesti noususuunnassa. Isänsä luona siis isompi muksu tällä hetkellä.

Mysti 21+2
 
Tervetuloa uudet :flower:

Onnittelut hyviä uutisia saaneille =)

Sikarokote otettu. Täällä jonotettiin sitten kaikki lapset ja raskaanaolevat ja kausi-influenssa rokotukset sekaisin. Saihan siihen sitten aikaa kulumaan oikein huolella. Ei ihan toteutunut tuo henkilökunta-raskaanaolevat-lapset järjestys! Pomo ei oikein tykännyt, kun työaikaa meni rokotteen ottamiseen puoli päivää. Käsi ei tullut kipeeksi ollenkaan, vähän aristaa, jos jotain nostaa, mutta muuten ei tunnu mitään. Tosin tuossa puoli kolmen maissa rupesi sitten tuntumaan siltä, että kuume nousee. Eli mä taisin saada sitten semmoiset oireet tästä. Toivottavasti en saanut siitä ruuhkasta mitään muita tauteja. Oli pakko hakea se rokote tänään, koska huomenna en pääse ja seuraavan kerran rokotetaan vasta joulukuussa! Toivottavasti vasta-aineet kerkee vaikuttamaan, kun miehen työpaikalla varuskunnassa sikalunssaa epäillään olevan jo kunnolla liikkeellä!

Ohhoh, tulipas taas tilitys! :ashamed:

Kuulin ihania uutisia tänään! Paljon lasta toivonut kaveri on nyt vihdoin raskaana, la 1.5. :heart: Oiskohan jotain hormooneja ollut ilmassa, kun monet on lähipiirissä yrittäneet pidempään ja nyt on sitten tulossa. :D

NinaRinsessa ja poikanen 21+4
 
Täälläkin poksahti tänään puoliväli!! :D :heart: Ihan uskomattoman nopeeta menee tää aika.. Kohta on jo Tirriäinen sylissä..

Noista Kelan jutuista: Mie oon ymmärtänyt, että jos hakee 6kk palkkatulojen perusteella, niin täytyy viedä palkkakuitit 6:lta aikaisemmalta kuukaudelta samalla kun vie hakemuksen. Eli jos hakemuksen vie kelaan nyt marraskuussa, niin mukaan täytyy laittaa loka-, syys-, elo-, heinä-, kesä- ja toukokuun palkkakuitit tai kopiot niistä (meidän kelassa ottavat itse kopiot).
Näin mun järki sanois. Ja itsekin meinaan hakee 6kk palkkatulojen perusteella, koska -07 en ollut töissä ollenkaan, niin saisin varmaan taas ihan minimi avustukset verotulojen perusteella. Oon kuitenkin ollut jo reilun vuoden ihan työelämässä jatkuvasti.

-Bluedrama ja Tirriäinen 20+0 :heart: :heart:
 
MLL
Täälä on sitten rakenneultra onnellisesti ohi. Lääkärinä toimi juuri tuo, jota eilen vähän manailtiin, mutta hän oli tosi mukava ja selosti kokoajan mitä näkee ja mittaa. Minä kyllä heti haukkana aloin kysellä kun aloitti, että ehkäpä sitten sen takia yltyi niin puheliaaksi. Kaikki elimet oli paikallaan ja sellaiset kuin pitikin olla, kooltaa vauva oli päivää suurempi, eli kasvanutkin ihan mallikkaasti. Lääkäri antoi myös varovaisen veikkauksen että olisi poika tulossa ja siitä intoutuneena sitten käytiin shoppailemassa superman asuja H&M:stä :D Vauva oli hereillä ja oli aivan mahtavaa tuntea liikkeet ja nähdä samaan aikaan ruudulta mitä poju touhuaa :heart: Olen ihan myyty ja rakastunut tähän palleroon!! (entistä enemmän jos se mahdollista on :))

Peukut piikitetyille :) Ootte varmaan viisaan ratkaisun tehneet kun ootte rokotteen hakenut, toivotaan, ettei kaman kipeäksi tule käsi.
Muuten tässä ei nyt irtoa mitään, yritän palata maanpinnalle ehkä huomenna tai joskus ja nähdä jotain muutakin kun oman kasvavan napaseni ja sen asukkaan :D

MLL :heart: poju 21+0
 
Possupiikki on täälläkin nyt pistetty. Kättä särkee jonkin verran, suurempia oireita odottelen. Olen miettinyt myös kausi-influenssarokotteen ja sikainfluenssarokotteen yhtäaikaista ottamista esikoiselle. En ole vielä päättänyt otanko ne yhdessä. Sillä tavoin täällä päin saisi sen sikainfluenssarokotteen aikaisemmin...

Äitiyspakkauksesta olette keskustelleet. Emme taida sitä ottaa tällä kertaa, kun viimeksikin suurin osa vaatteista jäi käyttämättä. Haluaisin kyllä sen makuupussin... Saakohan sitä tilattua sieltä tehtaanmyymälästä erikseen?

T: Kevät-10 ja napero 23+1 :heart:
 
Täälläkin piikki iskettiin eilen. Pistoskohta arka, mutta ei muuta. Kamala flunssa päällä, mutta se oli jo ennen rokotetta. Kuumetta ei ole joten suostuivat laittamaan.

Masuasukki on yhtä aktiivinen ja pari päivää sitten potkut tuntuivat ekaa kertaa mahan päältä :heart:

tosta kela hommelista, mä en niistä ymmärrä mitään vielä ja kysymys kuuluukin, että lasketaanko tuloista joku keskiarvo jos ei ole ehtinyt juuri tuota 6 kuukautta tienata paremmin? sain palkankorotuksen(huomattavan, yli sen kelan 20%) syyskuussa ja mietin että miten se lasketaan. tammikuussa tulisi 6kk, mutta onko hakemukset jo sillon lähetetty?

Abello 22+1
 
Jospa minäkin tuohon kela-kyselyyn isken lusikkani.... Soitin sinne nimittäin tänään...
Meillähän ei poika ehdi täyttämään 3v, joten voin ottaa samoilla tuloilla vielä tuon äippärahan eli vuoden 2007 tuloilla lähdetään hakemaan. Saanpahan vähän reilummin rahaa kuin mitä viime vuoden tai 6kk tuloilla.
Eli hakemuksen jättöpäivä on viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa. Minulla siis 1.1.2010 tuon mukaan. Eli mikäli lasketat tulot 6kk mukaan, niin kannattaa tarkkaan miettiä koska kannattaa jättää. Ne lasketaan jättöpäivää edeltävät 6kk. Kannattaa siis pikaiseen jättää, jos olet jäämässä työttömäksi ennen äippälomaa tms.
Mikäli sinulla on tosiaan tuo esikko alle 3v, niin tulot voidaan laskea samalla summalla kuin hänestä. Minun kohdallani se kannattaa mikäli haluan vähän parempia tuloja.
Äitiyslomaan lasketaan siis arkipäiviksi ma-la, ainoastaan sunnuntai ja arkipyhät lasketaan pois tuosta. Mikäli olet yrittäjä, niin ei missään nimessä kannata ottaa varhennettua. Tarkistavat kelasta (mitenkähän se käytännössä onnistuu????) oletko tehnyt töitä tuona aikana, varsinkin toiminimellä on ongelma. Äitiyslomalla kun kuitenkin saa tehdä töitä sunnuntaisin, siis ihan normaalilla äippälomalla.
Isäkuukausi pitää pitää joko vanhempainlomasta viimeiset 12 päivää TAI 6kk sisällä vanhempainloman loppumisesta. Mutta ne pitää laskea silti pois sieltä vanhempainlomasta.
Avustuspakkauksesta.... Alkavat jakamaan yleensä maaliskuun lopussa vasta ensi vuoden pakettia, joten luultavasti meistä ei sitä kukaan saa. Mutta tässäkin on sitten alueellisia eroja, riippuen syntyvien lasten määrästä. Mutta etelässä olevien on aika turhaa varmaan haaveilla siitä....

(.)
Selkää särkee, närästää, väsyttää, vituttaa.... mitähän vielä :D
Viimeiset pari yötä on mennyt valvoessa, kun tuo selkä kettuilee... Tarvii katsoa onko pakko lähteä synnärille nukkumaan yhdeksi yöksi, että helpottais tää kakka-olo.
Esikoisella ihan järkky uhma vielä tähän päälle, niin eipä ole masennuskaan varmaan kaukana. Alkaa itkettämään jo ihan pikku asiatkin; eilen en saanut purkkia auki, niin aloin itkemään :LOL:
Mutta eiköhän nämä tästä...

Uusille tervetuloa!

:hug: Kaikille sitä tarvitseville!
 
Kiitos Lilla-Stina :hug: :sta, se tuli tarpeeseen! Meillä oli siis tänään ensimmäinen käynti äippäpolilla ja siellä kaksosia syynättiin pitkään ja hartaasti tuon koko asian takia. Pojilla on siis koko ajan ollut hieman kokoeroa, A vauva menee oikeilla viikoilla ja B tulee jäljessä. Tänään painoarvio A:lle 360g ja B:lle 280g. Pienemmän rakossa ei näkynyt virtsaa koko ultrauksen (tunti) aikana, se oli huono merkki (voi siis merkitä sitä että vauva on kuiva, ei saa tarpeeksi ravinteita, koska isompi kaappaa ne). Oulussa on lääkäri joka ainoana Suomessa tekee tähystyksellä toimenpiteen, millä voidaan tähän tilanteeseen vaikuttaa. Meidän lääkäri konsultoi läsnäollessamme tuota Oulun lääkäriä ja he tulivat siihen lopputulokseen, että vielä viikko seurataan ja sitten katotaan mikä on tilanne, toisin sanoen onko pienemmän tila huonontunut ja onko isompi turvonnut ylimääräisestä ravinnosta ja verestä. Voi luoja, tämä on niin kamala tilanne etten voi edes sanoin kuvailla. Tällä hetkellä on siis vaara, että molemmat vauvat menehtyvät jos asialle ei tehdä jotain. Olen huolesta turta, itkenyt litratolkulla ja puhunut monta tuntia puhelimessa kun huolestuneet läheiset kyselevät vauvojen voinnista. Kamalaa etten voi itse vaikuttaa tilanteeseen mitenkään, lääkäri käski olla stressaamatta (miten se on mahdollista) ja levätä hyvin. Hah!
Toimenpide ei myöskään ole riskitön eikä takaa sitä että saadaan kaksi tervettä, elävää vauvaa. Mutta se on ainut asia mitä pienten murujen hyväksi voidaan tehdä. Lääkäri kertoi, että jos toimenpide onnistuu, tulevat vauvat syntymään etukäteen luultavasti ennen viikkoa 30. Tänään siis alkoi viikko 21.

Se pelko, etten saisikaan vauvaa syliini, on jäkyttävän suuri. Anteeksi tämä omanapaisuus ja itsekeskeisyys, oli vaan PAKKO tulla avautumaan tänne tästä tuskastani.

On kuitenkin ihana lukea täältä, että monet ovat saaneet hyviä uutisia rakenneultrasta, onnea niistä! Nauttikaa raskaudestanne ja voikaa hyvin!
 
Sunburned :hug:
Isännän sisko on kaksonen. Heillä oli kanssa jotain samansuuntaista ongelmaa silloin aikoinaan. Joskin silloin ei tehty mitään sen kummempia tähystyksiä ja muutenkin nuo lääkärikäynnit oli vähän erilaisia silloin aikoinaan. Toinen siis kuoli/keskeytettiin, että isompi sai tilaa kasvaa terveeksi ja vahvaksi vauvaksi, joskin syntyi kuitenkin keskosena viikolla 31. Nyt tilanne hyvä, hän on ihan terve tyyppi. Ei mitään ongelmia syntynyt tuosta. Joskin anopillehan se oli tosi kova pala.

Pidetään peukut pystyssä, että teilläkin menisi hyvin kaikki!
 
Sunburned miljoona halausta :hug: ja jaksamista enemmän kuin laki sallii, kovasti rankkaa meinaa olla. niin väärin :( toivotaan että kaikki menee kumminki suht hyvin eikä kamalinta pääse tapahtumaan. ei tuollaista toivo kenellekään :hug: :hug:

itellä on koko vasemman puolen lihakset jumissa, jaloista ylöspäin siis..selkä ja hartiat niiiin kipeenä että itkettää, eikä mikään tunnu auttavan..oisko sit ton possupiikin vikaa tai mitä..ehkä nukuin huonosti tms..plaah, ainaki se on kurjaa, mutta pieni murhe joidenkin muiden paljon suurempien murheiden seassa :'(

vähä meinaa flunssanen olo kyllä olla, huomenna täytyy vaan levätä.. huh huh..

kolmoselta alkaa 45 minuuttia sikaflunssasta..en tiiä uskallanko kattoo vaiko oisko parempi olla kattomatta... turhaa paniikkia se ehkä lietsoo taas :ashamed: tällänen herkkis kun olen,,,,,,,

haleja kaikille :hug:

 

Yhteistyössä