pettynyt mieheen

Tuskin, Pin ja Ciervo ovat ystäviä, livenäkin siis.

Ihan hyvä pohdinta tuo Ciervolta oli. Kyllä minäkin mietin että otanko Pinin jotkut kirjoitukset raivoisammin mitä ne on tarkoitettu. Ehkä itse aloin yhtä raivoisasti puolustamaan ap:tä.

Eikä minulla siis ole kumpaakaan ns. vastaan mitään. Keskustelupalstahan tämä on, ja jokaista laatua mielipidettä pitää voida mahtua mukaan.

Siinä C oli ainakin oikeassa että hän kirjoittaa Piniäkin kärkkäämmin .

Ai ettenkö kehtaisi Ciervolle sanoa mitään?

 

Ai ettenkö kehtaisi Ciervolle sanoa mitään?

Hä? Tä?

En oikein edes tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Etkö tosiaan näe mitä tarkoitin tuolla lauseella?

 

Hä? Tä?

En oikein edes tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Etkö tosiaan näe mitä tarkoitin tuolla lauseella?

No voisitko sitten selventää mitä tarkoitit tuolla "Tuskin, Pin ja Ciervo..."? Ajattelin sen niin, että en kaataisi sitä "lapsellista kuraa" vai mitälie Ciervon niskaan, kun hän on ystäväni?

 

No voisitko sitten selventää mitä tarkoitit tuolla "Tuskin, Pin ja Ciervo..."? Ajattelin sen niin, että en kaataisi sitä "lapsellista kuraa" vai mitälie Ciervon niskaan, kun hän on ystäväni?

En mitään muuta sen kummempaa kuin sitä että olette ystäviä.

Kylläpä tuo ikäjuttu painaa sinua. Ei kannata ottaa sitäkään muuna kuin se on. Ei nuori ikä ole huono asia.

 

En mitään muuta sen kummempaa kuin sitä että olette ystäviä.

Kylläpä tuo ikäjuttu painaa sinua. Ei kannata ottaa sitäkään muuna kuin se on. Ei nuori ikä ole huono asia.

Ei tietenkään, tykkään olla sen ikäinen mitä olen. Sellainen iällä toisten puheiden alentaminen vaan etoo minua kovasti. Antaa todella huonon kuvan sanojasta.

Kehtaan kyllä Ciervolle sanoa ja hän minulle ystävyydestä huolimatta. Ollaan tapeltu erittäin raivoisastikin ja itkua väännetty. Ihan sitä oikeaakin lapsellista paskaa toisillemme heitetty mitä täällä tuskin koskaan näkyy niin pahasti. Siinä vaan sulat pöllysi... Tuotiin se yksi riita plussankin puolelle, mutta ilmeisesti kukaan ei huomannut.

 

Aika jännä tämä suomimammojen "mammautuminen" ettei käydä kun kerran vuodessa viihteelle sitten kun perhe on perustettu. Oon monesti kertonut esimerkkejä kuinka muualla Euroopassa palkataan nanny/au pair ihan sitäkin varten, että vanhemmat pääsee ulos (siis useammin kun kerran vuoteen!)
Eikä heitä hävetä myöntää että olethan käytettävissä vkl kun halutaan lähtee juhlimaan? Voin kuvitella, että suomalainen keski-ikäistynyt äiti ei varmasti lähde ja JÄTÄ lapsiaan kotiin, ja kehtaa vielä hakea varta vasten hoitajaa siihen

Mutta tää nyt ei liittynyt hirveästi sinun viestiin muuten kun että, pisti silmiin tuo kohtasi "mies ei osaa nukkua ennen kun tulen kotiin" öö no mitäs sitten?? En minä ainakaan inisisi miehelleni että tule nyt kun en minä pysty nukkuu ennen.. Siis kun vauva tulee maailmaan niin erityisesti pitää antaa toisen silloin kun voi lähteä, vuoroin perin. Jos en saa unta niin oma ongelma.

Tiiätkö, kun tä on sillälailla hassu juttu, mitä sun on varmaan vaikea ymmärtää, niin mua ihan tosissaan kiinnostaa sekin, että saako mun mies nukuttua. Minäkin tykkään saada hyvät yöunet ja minäkin heräilen tunnin välein, kun mun mies on jossain mellastamassa. Lähinnä se on sitä, että missäköhän se on, ei kai mitään ole satunut, tyylistä pohdintaa, joka saa mut heräämään.

Siinä vaiheessa, kun sun elämässä on ne kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka muutenkin häiritsee nukkumista, joko itkemällä yöllä tai tulemalla vanhempien sänkyyn, jolloln se on melkoisen tukalaa nukkua, kun neljä ihmistä lepää 180 cm leveässä sängyssä ja kaksi siinä sängyssä nukkuvista henkilöistä tunkee varpaita sun suuhun tai nukkuu poikittain, niin, että toisen vanhemman suussa on hiukset ja toista potkitaan kylkeen. Siinä vaiheessa, niitä yöunia alkaa arvostaa hippasen erilailla, kun sun jokainen päivä on aamuviidestä ilta ysiin hyvin pitkälle suorittamista. Ensimmäisen kerran koko päivän aikana sä istahdat sohvalle yhdeksän jälkeen, mietit, että nyt on hetki omaa aikaa ja sä nukahdat, kun sä olet niin loppu. Siinä elämän vaiheessa mulle on ihan vitun myrkkyä valvoa ja eritoten notkua jossain perkeleen juottolassa kuuntelemassa känniääliöitä ja miettimässä, että vittu miten keilaa jengiä täälä on.

Jos sun elämässä se on joku helvetin itseisarvo päästä juhlimaan frendien kanssa ja olla käytettävissä joka viikonloppu, niin suosittelen lämpimästi, että lykkäät useammalla vuodella perheen perustamista. Ihan mielenkiinnosta, kun sun mielestä juhliminen on ihan hirveen tärkeetä ja ihanaa ja välttämätöntä, niin mikä ikä sun mittapuulla on se, jolloin saa lakata juoksemasta baareissa ja jäädä himaan nukkumaan, jottei olisi ihan vitun mamma? Onko se 70- vuotiaana?

Mun nähdäkseni on ihan kiva, että sellaiset vanhemmat, jotka tykkää ja jaksaa käydä juhlimassa, voi tehdä niin aika- ajoin. Mutta kyllä mä suuresti ihmettelen niitä, jotka bygää muksuja maailmaan ja notkuu sen jälkeen vuoroviikonlopuin isännän kanssa baarissa.

Mä kuule luulen, että aika monella on parempaakin tekemistä kuin juosta noissa känniääliömestoissa kuuntelemassa jonkun kempon typeriä juttuja.

 

Ei tietenkään, tykkään olla sen ikäinen mitä olen. Sellainen iällä toisten puheiden alentaminen vaan etoo minua kovasti. Antaa todella huonon kuvan sanojasta.

Kehtaan kyllä Ciervolle sanoa ja hän minulle ystävyydestä huolimatta. Ollaan tapeltu erittäin raivoisastikin ja itkua väännetty. Ihan sitä oikeaakin lapsellista paskaa toisillemme heitetty mitä täällä tuskin koskaan näkyy niin pahasti. Siinä vaan sulat pöllysi... Tuotiin se yksi riita plussankin puolelle, mutta ilmeisesti kukaan ei huomannut.

Luulen, että Ken guru ei tarkoittanut asiaa ihan noin pahasti, miten sinä sen otit.
Ikä muuttaa ihmistä ja ihmisen ajatusmaailmaa. Ei siinä sen kummempaa. Kyllä mä ainakin oletan, että 60- vuotias osaa suhtautua asioihin jo vähän järkevämmin kuin minä. Oletan myös, että 25- vuotias on vähän fiksumpi, kuin 15 vuotias.
Ei siinä sen kummempaa, eikä sitä tarvi ottaa itseensä.

 

Ihme oletus AivanSamalla, että yömyöhään kuljailu ja/tai jonkun luokse yöksi jäämiseen välttämättä edes liittyy alkoholi tai bailaus ylipäätään.

Moni ystävistäni ei edes käytä alkoholia tai käy baareissa, mutta silti meillä on tapana kukkua yömyöhään ja jäädä näissä tapauksissa toisten sohville nukkumaan.

Ja mitä tulee kumppanin sohvayöpymisiin, niin en vaan oikeasti käsitä, miksi minua pitäisi asia kiinnostaa.
Miten se mua koskettaa tai muhun liittyy?
Routa porsaan kotiin ajaa kuitenkin.

Juu, se on ihan creisiä ajatella niin, kun ap nimenomaan mainitsi, että mies oli ollut ystävänsä luona ryyppäämässä ja sammunut sohvalle.

 

Luulen, että Ken guru ei tarkoittanut asiaa ihan noin pahasti, miten sinä sen otit.
Ikä muuttaa ihmistä ja ihmisen ajatusmaailmaa. Ei siinä sen kummempaa. Kyllä mä ainakin oletan, että 60- vuotias osaa suhtautua asioihin jo vähän järkevämmin kuin minä. Oletan myös, että 25- vuotias on vähän fiksumpi, kuin 15 vuotias.
Ei siinä sen kummempaa, eikä sitä tarvi ottaa itseensä.

Ai, mä olen huomannut, että älykkyys on paljon isompi tekijä. Jotkut vanhuksetkin ovat vain yksinkertaisesti tyhmiä, kuten jotkut teinitkin ja kaikkea siltä väliltä. Joidenkin kohdalla miettii vaan, että ajatteleepas tuo yksinkertaisesti...vaikka ikää on 30 vuotta enemmän kuin minulla. Siksi en lähtökohtaisesti alkaisi vertailemaan eri ihmisiä iän perusteella. Tämän ikäviisauden korostaminenkin kuuluu aina vain tietylle porukalle, tai en ole siihen koskaan törmännyt kenenkään fiksun kohdalla. Yllättyisin täysin jos joku sellainen yhtäkkiä laukoisi, että hänen ajattelutaso on korkeammalla kuin minun, koska ikä. Yleensä jos ovat noita ikäasioita pohtineet niin ovat sanoneet jopa päinvastaista.

70v ei välttämättä ajattele asioita todellakaan sen fiksummin kuin minä, tästäkin on monta hyvää esimerkkiä.. Toki on niitä minua fiksumpiakin, miksi he muuten eivät ole koskaan argumentoineet mitään iällään ja sillä viisaudellaan? Muutenkaan sellaisilta ei IKINÄ kuule tuollaista.

Muutosta varmasti tapahtuu, toinen asia onko se muutos jotenkin "korkeammalle" vai ihan vaan neutraalia tavallista muutosta. Joillain huonompaankin suuntaan, moni muuttuu tosi ehdottomaksi eikä omia ajatuksia enää yhtään kyseenalaisteta tai itseään muutenkaan. En näe sellaisessa mitään "korkeampaa tasoa", että päätetään itsepäisesti jonkun asian olevan näin ja vaikka uutta tietoa tulvii asiasta, kiukutellaan eikä suostuta muuttamaan ajatuksia, koska "näin oli ennenkin, hyvinä aikoina". Näin tekee nimenomaan ne tyhmemmät. Ei minua nolota mitenkään jos joudun syömään joskus (harvoin) sanojani. Jos joku asia pystytään perustelemaan kattavasti ja huomaan olleeni väärässä niin ei voi mitään. Tällainen tuntuu olevan ihan hirveän vaikeaa ETENKIN niille jo vanhentuneille urpoille, toki myös samoille ihmisille nuorempana.

 

Luulen, että Ken guru ei tarkoittanut asiaa ihan noin pahasti, miten sinä sen otit.
Ikä muuttaa ihmistä ja ihmisen ajatusmaailmaa. Ei siinä sen kummempaa. Kyllä mä ainakin oletan, että 60- vuotias osaa suhtautua asioihin jo vähän järkevämmin kuin minä. Oletan myös, että 25- vuotias on vähän fiksumpi, kuin 15 vuotias.
Ei siinä sen kummempaa, eikä sitä tarvi ottaa itseensä.

Niin, ihan samalla tavalla kuin vaikka lasten saamisen jälkeen moni näkemys muuttuu ja avartuu. Ihan väistämättä. Samoin moni muu asia ja kokemus viisastuttaa, ei siis pelkästään se ikä.

 

Ai, mä olen huomannut, että älykkyys on paljon isompi tekijä. Jotkut vanhuksetkin ovat vain yksinkertaisesti tyhmiä, kuten jotkut teinitkin ja kaikkea siltä väliltä. Joidenkin kohdalla miettii vaan, että ajatteleepas tuo yksinkertaisesti...vaikka ikää on 30 vuotta enemmän kuin minulla. Siksi en lähtökohtaisesti alkaisi vertailemaan eri ihmisiä iän perusteella. Tämän ikäviisauden korostaminenkin kuuluu aina vain tietylle porukalle, tai en ole siihen koskaan törmännyt kenenkään fiksun kohdalla. Yllättyisin täysin jos joku sellainen yhtäkkiä laukoisi, että hänen ajattelutaso on korkeammalla kuin minun, koska ikä. Yleensä jos ovat noita ikäasioita pohtineet niin ovat sanoneet jopa päinvastaista.

70v ei välttämättä ajattele asioita todellakaan sen fiksummin kuin minä, tästäkin on monta hyvää esimerkkiä.. Toki on niitä minua fiksumpiakin, miksi he muuten eivät ole koskaan argumentoineet mitään iällään ja sillä viisaudellaan? Muutenkaan sellaisilta ei IKINÄ kuule tuollaista.

Muutosta varmasti tapahtuu, toinen asia onko se muutos jotenkin "korkeammalle" vai ihan vaan neutraalia tavallista muutosta. Joillain huonompaankin suuntaan, moni muuttuu tosi ehdottomaksi eikä omia ajatuksia enää yhtään kyseenalaisteta tai itseään muutenkaan. En näe sellaisessa mitään "korkeampaa tasoa", että päätetään itsepäisesti jonkun asian olevan näin ja vaikka uutta tietoa tulvii asiasta, kiukutellaan eikä suostuta muuttamaan ajatuksia, koska "näin oli ennenkin, hyvinä aikoina". Näin tekee nimenomaan ne tyhmemmät. Ei minua nolota mitenkään jos joudun syömään joskus (harvoin) sanojani. Jos joku asia pystytään perustelemaan kattavasti ja huomaan olleeni väärässä niin ei voi mitään. Tällainen tuntuu olevan ihan hirveän vaikeaa ETENKIN niille jo vanhentuneille urpoille, toki myös samoille ihmisille nuorempana.

No tyhmä on tyhmä. Niitä on ihan jokaisessa ikäluokassa.

Asiat ovat loppujelopuksi aika yksinkertaisia. Vaikka sinä koet jonkun vähemmän fiksuna siksi, että hänen ajatusmallinsa joissakin asioissa on yksinkertaisia, ajatukset tai näkemykset voivat silti olla ihan fiksuja ja niitä on voitu miettiä hyvinkin monitahoisesti ja monelta kantilta.

Tiedän, että on nuoria ihmisiä, jotka ovat miljoonasti viisaampia ja älykkäämpiä ja parempia ihmisiä kuin minä. Useimmiten ihminen vaan suhtautuu asioihin vähän erilailla ikääntyessään. Ajattelun taso ei välttämättä heijastu tietynlaisiin asenteisiin. Muistaakseni aiheesta on tehty tutkimuksia ja todettu, että ihmisen aivot ovat valmiita vasta 25- vuoden iän jälkeen. Siihen asti ne ovat keskeneräiset ja tietynlainen ajattelu ei onnistu. Toki tässäkin täytyy ottaa huomioon yksilöllinen poikkeavuus.

Uusien asioiden vastaanottaminen on mielestäni enemmän henkilökohtainen ominaisuus, kuin iän tuoma ongelma. Mitä tulee omien sanojen nielemiseen, niin minun on huomattavasti helpompi nykyään myöntää olleeni väärässä, kuin 15- vuotta sitten. Toki tiedän niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan ole väärässä, mutta ne on aina olleet sellaisia.

On ihmisiä, jotka jämähtävät paikalleen, eivätkä opi elämästään mitään. Ne on yleensä niitä, jotka ovat aina oikeassa, eivätkä kuule eivätkä edes halua ymmärtää, mitä joku toinen yrittää heille kertoa. He kyllä kuulevat, mutteivät kuuntele. Näitä ihmisiä on myös kaikissa ikäluokissa.

Mulle on käytännössä ihan sama, millaisia ihmiset on, kunhan ne ovat rehellisesti sitä mitä ovat. Eniten ahdistun niistä, jotka esittävät olevansa jotain muuta, mitä ovat.

 

En jaksa lainata tekstiäsi Pin, mutta kyse siis ei ole ihmisten paremmuudesta. Olet jäänyt nyt kiinni siihen että mielestäsi sinua haukutaan kun olet nuori. Näinhän siis ei ole.

 

En usko että sinäkään, vaan liiottelet asiaa. Yleensä ne keillä tulee sanomista, on siihen syytäkin. En minäkään ole nyt miehestäni mustasukkainen, kun ei tee mitään hölmöä. Menee minne menee, koska haluaa. Osaa valita menemisensä niin ettei se häiritse perhe-elämäämme. Ja käy kyllä illanvietoissa kavereiden kanssa, mutta meidän perheelle sopivasti. Ja tulee kotiin aivan milloin haluaa, eikä joudu valinnoistaan kuulemaan.

Mutta onhan se miljoona kertaa nähty (ehkä tässä tulee se iän mukana tuoma ero), että suurimmalla osalla ei ole puhtaita jauhoja pussissa, ja suurin osa myös pelehtii muiden kanssa siinä mennessään. Ei Pin kannata huutaa täällä että kaikki jotka ei puolisoonsa luota on sairaan mustasukkaisia ja väärässä.

En minäkään jaksaisi olla suhteessa missä ei olisi luottamusta, mutta harvoin se raudan luja luottamus, ja yhtä luja luottamuksen arvoisuus tulee heti suhteen alussa, vaan joskus on käytävä syvissä vesissä ennen sitä.

Ei suhteita kannata heittää roskakoriin heti kun suhdetta vähän koetellaan, vaan kannattaa katsoa että miten se tasapaino saataisi aikaiseksi.

Toki jos on kyseessä jotain oikeasti isoa, kuten pahoinpitelyä tai huumeiden käyttöä, niin siinä vaiheessa ainakin lapsilleni opetan että kantapäät toiseen suuntaan vaan heti.

Kokemukset tietysti muokkaavat ihmistä, mutta painokkain arvomaailman muovautumiseen vaikuttava ajanjakso ihmisen elämässä on yleensä kuitenkin lapsuus. Silloin ei tietysti saa omakohtaista kokemusta parisuhteista, mutta vanhempien antama malli luo pohjan omalle suhtautumiselle. Tuntuu, että kirjoitat näkökulmasta, jossa on alunperin ollut idealistinen suhtautuminen näihin asioihin ja vasta ikä on tuonut mukanaan ikäviä kokemuksia, sitä myöten tietynlaista kyynisyyttä. Olet ilmeisesti joskus lähtökohtaisesti luottanut, mutta nykyään epäluottamus on alkutilanne ja luottamus siitä sitten varta vasten rakennetaan. Ihmisten kehityskulut ovat kuitenkin erilaisia, ei ole mitään automaattista ikävuosien mukaan määräytyvää polkua.

Minä esimerkiksi näin sekä mustasukkaisuutta että pettämistä jo vanhempien parisuhteessa. Näistä ehdottomasti tuhoisampana ja myös omasta lapsen näkökulmastani pelottavampana pidin mustasukkaisuutta. Ei se pelottanut, jos toinen vanhempi oli yötä pois kotoa, vaan toisen vanhemman suhtautuminen asiaan. Toinen vanhemmista oli mustasukkainen ja omistushaluinen, toinen ei ollut. Molemmat pettivät.

Minulle ei ole vasta iän myötä tullut kokemusta siitä, että ihmiset pettävät. Toki sitä näkee edelleen, mutta ei se ole mikä iän myötä karttunut tieto. Omia tai edes läheisten kokemuksia erilaisista parisuhteista taas ei ole tullut 25-vuotiaasta alkaen juuri lainkaan, koska sekä itse että kaikki läheiset ovat vakiintuneissa suhteissa. Toki etäisempien ihmisten säätöjä näkee, mutta niistä ei niin taustoja tiedä. Ihmettelen, miksi ajattelet että esim. ikävuodet 25-45 v toisivat jotain merkittävää uutta kokemusta ja erilaisen suhtautumisen asiaan, koska noina ikävuosina useimmat ovat jo löytäneet sopivan kumppanin ja elävät vakiintuneissa parisuhteissa. Tietysti osalla on suhteissaan ongelmia, tulee ehkä ero ja sen jälkeen uusia suhteita, mutta vähemmistölle. Jos juuri sinä oletkin noina ikävuosina kolunnut uusia kumppaneita läpi, ei pidä kuitenkaan yleistää tuota ikäjaksoa erityisen merkittäväksi. Keskimäärin lapsuus ja nuoruus ovat asiassa huomattavasti painokkaampia.

Minun asennoitumiseni on pysynyt samana koko ajan, en ole nähnyt yhtään esimerkkiä siitä, että suhde pidettäisiin mustasukkaisuudella, kontrolloinnilla ja omistushalulla kasassa. Mielestäni parisuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja rakkauteen. Én edes haluaisi pitää miestäni väkisin. En ole mitenkään sinisilmäinen ollut koskaan, tottakai pettäminen voi osua omalle kohdalle. Mutta ei se olisi mikään maailmanloppu, enkä minä sitä paitsi saisi sitä estettyä murehtimalla ja toista rajoittamalla. Kyllä sitä konstit löytyy, jokainen pystyy pettämään jos niin haluaa tehdä, ellei kumppani sitten patteriin sido ja vieressä vartioi. Joten mustasukkaisuus on turhaa, harmillista että jotkut siitä joutuvat kärsimään joko omien negatiivisten tunteiden tai puolison kontrolloinnin muodossa. Sillä ei kai kukaan voi väittää, että mustasukkaisuus olisi tunteena jotenkin positiivinen?

 

Kokemukset tietysti muokkaavat ihmistä, mutta painokkain arvomaailman muovautumiseen vaikuttava ajanjakso ihmisen elämässä on yleensä kuitenkin lapsuus. Silloin ei tietysti saa omakohtaista kokemusta parisuhteista, mutta vanhempien antama malli luo pohjan omalle suhtautumiselle. Tuntuu, että kirjoitat näkökulmasta, jossa on alunperin ollut idealistinen suhtautuminen näihin asioihin ja vasta ikä on tuonut mukanaan ikäviä kokemuksia, sitä myöten tietynlaista kyynisyyttä. Olet ilmeisesti joskus lähtökohtaisesti luottanut, mutta nykyään epäluottamus on alkutilanne ja luottamus siitä sitten varta vasten rakennetaan. Ihmisten kehityskulut ovat kuitenkin erilaisia, ei ole mitään automaattista ikävuosien mukaan määräytyvää polkua.

Minä esimerkiksi näin sekä mustasukkaisuutta että pettämistä jo vanhempien parisuhteessa. Näistä ehdottomasti tuhoisampana ja myös omasta lapsen näkökulmastani pelottavampana pidin mustasukkaisuutta. Ei se pelottanut, jos toinen vanhempi oli yötä pois kotoa, vaan toisen vanhemman suhtautuminen asiaan. Toinen vanhemmista oli mustasukkainen ja omistushaluinen, toinen ei ollut. Molemmat pettivät.

Minulle ei ole vasta iän myötä tullut kokemusta siitä, että ihmiset pettävät. Toki sitä näkee edelleen, mutta ei se ole mikä iän myötä karttunut tieto. Omia tai edes läheisten kokemuksia erilaisista parisuhteista taas ei ole tullut 25-vuotiaasta alkaen juuri lainkaan, koska sekä itse että kaikki läheiset ovat vakiintuneissa suhteissa. Toki etäisempien ihmisten säätöjä näkee, mutta niistä ei niin taustoja tiedä. Ihmettelen, miksi ajattelet että esim. ikävuodet 25-45 v toisivat jotain merkittävää uutta kokemusta ja erilaisen suhtautumisen asiaan, koska noina ikävuosina useimmat ovat jo löytäneet sopivan kumppanin ja elävät vakiintuneissa parisuhteissa. Tietysti osalla on suhteissaan ongelmia, tulee ehkä ero ja sen jälkeen uusia suhteita, mutta vähemmistölle. Jos juuri sinä oletkin noina ikävuosina kolunnut uusia kumppaneita läpi, ei pidä kuitenkaan yleistää tuota ikäjaksoa erityisen merkittäväksi. Keskimäärin lapsuus ja nuoruus ovat asiassa huomattavasti painokkaampia.

Minun asennoitumiseni on pysynyt samana koko ajan, en ole nähnyt yhtään esimerkkiä siitä, että suhde pidettäisiin mustasukkaisuudella, kontrolloinnilla ja omistushalulla kasassa. Mielestäni parisuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja rakkauteen. Én edes haluaisi pitää miestäni väkisin. En ole mitenkään sinisilmäinen ollut koskaan, tottakai pettäminen voi osua omalle kohdalle. Mutta ei se olisi mikään maailmanloppu, enkä minä sitä paitsi saisi sitä estettyä murehtimalla ja toista rajoittamalla. Kyllä sitä konstit löytyy, jokainen pystyy pettämään jos niin haluaa tehdä, ellei kumppani sitten patteriin sido ja vieressä vartioi. Joten mustasukkaisuus on turhaa, harmillista että jotkut siitä joutuvat kärsimään joko omien negatiivisten tunteiden tai puolison kontrolloinnin muodossa. Sillä ei kai kukaan voi väittää, että mustasukkaisuus olisi tunteena jotenkin positiivinen?

Pitkä kirjoitus, menee ihan ohi omien ajatusteni ja kokemusteni (joihin en oikestaan edes missään viitannut).

Missään en ole määrittänyt että joku 25-45 ikä olisi joku rajapaalu. Olen vain sanonut että ikä yleensä pehmentää kulmia ja iän myötä omat ajatukset pehmentyvät siinä määrin että kykenee ymmärtämään omien ideaaliensa vastaisia asioita eikä siis ole niin ehdoton että tuo asia on oikein vain noin kun minä sen ajattelen. Piste.

Toki on ihmisiä ja ihmisiä, kuten olen lähes joka kommenttiini kirjoittanut. Kaikki ei ikinä opi ajattelemaan pehmeämmin, ja jotkut osavat sen taidon jo lapsena.

En siis puhunut mistään yksittäisistä omakohtaisista kokemuksisista, vaan siitä, että iän myötä yleensä oppii katsomaan asiota laajemmin.

 

Missään en ole määrittänyt että joku 25-45 ikä olisi joku rajapaalu. Olen vain sanonut että ikä yleensä pehmentää kulmia ja iän myötä omat ajatukset pehmentyvät siinä määrin että kykenee ymmärtämään omien ideaaliensa vastaisia asioita eikä siis ole niin ehdoton että tuo asia on oikein vain noin kun minä sen ajattelen. Piste.

Toki on ihmisiä ja ihmisiä, kuten olen lähes joka kommenttiini kirjoittanut. Kaikki ei ikinä opi ajattelemaan pehmeämmin, ja jotkut osavat sen taidon jo lapsena.

En siis puhunut mistään yksittäisistä omakohtaisista kokemuksisista, vaan siitä, että iän myötä yleensä oppii katsomaan asiota laajemmin.

Onko kyse muiden parisuhteista vai omasta? Nimittäin kyllä, jos hyvin käy, oppii iän myötä paremmin ymmärtämään ihmisten erilaisuutta ja sitä, että toisille sopii toiset asiat. Jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, ei ulkopuolelta ole mitään syytä arvostella asiaa. Aloituksessakaan ei tosin tainnut olla sellainen tilanne, vaan toisen mielestä kaverin luona yöpyminen on ok, toisen mielestä ei. Kaksi yhtä lailla mustasukkaista voi saada suhteen toimimaan, mutta kaksi liian erilaista ei. Tietysti jotain eroja voi olla ja kompromissejä tehdä, mutta niillä on rajansa.

Oman parisuhteen osalta en taas ole ainakaan itse muuttunut vähempään tyytyväksi, vaan päinvastoin itsetuntemus ja omanarvontunto ovat teini-iän jälkeen parantuneet. Jos teininä alistuikin (hetkellisesti) toisen liialliseen mustasukkaisuuteen, enää en niin tekisi. Miksi hakata päätään seinään epäsopivan kumppanin kanssa ja aiheuttaa molemmille tuskaa, kun ihmisiä on tosiaan niin erilaisia, että sopiviakin kumppaneita kyllä löytyy niin mustasukkaisille kuin ei-mustasukkaisillekin.

 

Pitkä kirjoitus, menee ihan ohi omien ajatusteni ja kokemusteni (joihin en oikestaan edes missään viitannut).

Missään en ole määrittänyt että joku 25-45 ikä olisi joku rajapaalu. Olen vain sanonut että ikä yleensä pehmentää kulmia ja iän myötä omat ajatukset pehmentyvät siinä määrin että kykenee ymmärtämään omien ideaaliensa vastaisia asioita eikä siis ole niin ehdoton että tuo asia on oikein vain noin kun minä sen ajattelen. Piste.

Toki on ihmisiä ja ihmisiä, kuten olen lähes joka kommenttiini kirjoittanut. Kaikki ei ikinä opi ajattelemaan pehmeämmin, ja jotkut osavat sen taidon jo lapsena.

En siis puhunut mistään yksittäisistä omakohtaisista kokemuksisista, vaan siitä, että iän myötä yleensä oppii katsomaan asiota laajemmin.

Okei, mielestäni sinä taas yleensäkään et tarkastele asioita kovin laajasti ja otat myös muiden kannat ihan kummallisen jyrkästi, ihmettelin ääneen kun luin vastauksiasi minulle, nimimerkkini varmasti vaikutti asiaan. En tiedä miksi otat asiat niin kummallisen jyrkästi kohdallani, et useinkaan takerru niin pahasti muiden kommentteihin kuin minun, vielä pahasti liioitellen ja kommenteistasi huokuu tietynlainen ylimielisyys joka tulee esiin tavallasi lytätä(tai yrittää sitä). Olen jo huomannut, et havaitse asenteessasi/kommentoinnissasi mitään vikaa, koska olet vanhempi ja minä nuorempi aikuinen. En tiedä näkisitkö jos sen sanoisi joku vanhempi, eli kuinka iso asia tämä kamalan nuori ikäni nyt sitten on siinä, kuinka tosissaan otat puheeni?

En luullut että HAUKUT ikääni, mutta toit sen esille minusta aika asiattomalla tavalla, minusta se on huonoa käytöstä tiettyyn sävyyn alkaa sitä "ootas vaan kun.."-argumentointia, Vähän sellaista naureskelevaa sävyä kun "voi voi tyttönen", mutta juu voi antaa sen jo olla. Et sitä selvästikään havaitse itsessäsi... Ihan muuten vaan yhtäkkiä teki mieli positiiviseen sävyyn kertoa kuinka nuori olen, siinä ei ollut mitään negatiivista tarkoitusta...

 

Okei, mielestäni sinä taas yleensäkään et tarkastele asioita kovin laajasti ja otat myös muiden kannat ihan kummallisen jyrkästi, ihmettelin ääneen kun luin vastauksiasi minulle, nimimerkkini varmasti vaikutti asiaan. En tiedä miksi otat asiat niin kummallisen jyrkästi kohdallani, et useinkaan takerru niin pahasti muiden kommentteihin kuin minun, vielä pahasti liioitellen ja kommenteistasi huokuu tietynlainen ylimielisyys joka tulee esiin tavallasi lytätä(tai yrittää sitä). Olen jo huomannut, et havaitse asenteessasi/kommentoinnissasi mitään vikaa, koska olet vanhempi ja minä nuorempi aikuinen. En tiedä näkisitkö jos sen sanoisi joku vanhempi, eli kuinka iso asia tämä kamalan nuori ikäni nyt sitten on siinä, kuinka tosissaan otat puheeni?

En luullut että HAUKUT ikääni, mutta toit sen esille minusta aika asiattomalla tavalla, minusta se on huonoa käytöstä tiettyyn sävyyn alkaa sitä "ootas vaan kun.."-argumentointia, Vähän sellaista naureskelevaa sävyä kun "voi voi tyttönen", mutta juu voi antaa sen jo olla. Et sitä selvästikään havaitse itsessäsi... Ihan muuten vaan yhtäkkiä teki mieli positiiviseen sävyyn kertoa kuinka nuori olen, siinä ei ollut mitään negatiivista tarkoitusta...

Näet asiat ihan eri tavalla kuin minä. Haukut minua paljon viesteissäsi, joten en viitsi enempää tästä asiasta kanssasi kirjoitella. Sinulle olen sanonut ainoastaan että iän myötä ajatuksesi todennäköisesti pehmenevät. Tulet kyllä sen vielä itsekin huomaamaan vaikka asiasta puhuminenkin ärsyttää sinua nyt.

 

Näet asiat ihan eri tavalla kuin minä. Haukut minua paljon viesteissäsi, joten en viitsi enempää tästä asiasta kanssasi kirjoitella. Sinulle olen sanonut ainoastaan että iän myötä ajatuksesi todennäköisesti pehmenevät. Tulet kyllä sen vielä itsekin huomaamaan vaikka asiasta puhuminenkin ärsyttää sinua nyt.

Miten ne siis pehmenevät tässä asiassa? Alan yhtäkkiä näkemään, kuinka söpöä mustasukkaisuus on? Haluankin sitä itseäni kohtaan, koska olen niin avarakatseinen ja wiisas?
Tässä on vanhempienkin kommentteja tullut jotka ovat ihan samalla kannalla kanssani, onko heillä kehitys vain viivästynyt ja heidän viisas ikä tulee 20v jäljessä, koska mielipide ei kelpaa? Jos minulla on jokin ehdoton ei omassa parisuhteessa, se on vain nuoruuden jyrkkyyttä? En tiedä ehkä sinulla ei ole mitään ehdottomia asioita omassa parisuhteessasi, esim lyöminen? Huumeet? Kyllä jokaisella tuntemallani ihmisellä iästä riippumatta on muutama asia. Ihan normaalia mielestäni.

En edelleenkään tajua miksi toit ikäasian juuri tässä ketjussa esille. Se voisi ehkä sopia vielä johonkin toiseen ketjuun koska kyllähän iän myötä voi tulla vaikka uusia hurahduksia jotka nyt tuntuisivat tyhmältä, vaihdevuosista en tiedä henk koht mitään jne, tähän se ei kyllä yhtään. Kysypä vaikka asiaa uudestaan kun olen riittävän ikäinen sinulle, olenko edelleenkin sitä mieltä, etten siedä mustasukkaista parisuhdetta... Olenko yhtä jyrkkä kannassani OMASSA parisuhteessani vielä silloinkin vai en. En tiedä milloin tämä riittävän ikäinen on, mutta sinä voit päättää.

 

Miten ne siis pehmenevät tässä asiassa? Alan yhtäkkiä näkemään, kuinka söpöä mustasukkaisuus on? Haluankin sitä itseäni kohtaan, koska olen niin avarakatseinen ja wiisas?
Tässä on vanhempienkin kommentteja tullut jotka ovat ihan samalla kannalla kanssani, onko heillä kehitys vain viivästynyt ja heidän viisas ikä tulee 20v jäljessä, koska mielipide ei kelpaa? Jos minulla on jokin ehdoton ei omassa parisuhteessa, se on vain nuoruuden jyrkkyyttä? En tiedä ehkä sinulla ei ole mitään ehdottomia asioita omassa parisuhteessasi, esim lyöminen? Huumeet? Kyllä jokaisella tuntemallani ihmisellä iästä riippumatta on muutama asia. Ihan normaalia mielestäni.

En edelleenkään tajua miksi toit ikäasian juuri tässä ketjussa esille. Se voisi ehkä sopia vielä johonkin toiseen ketjuun koska kyllähän iän myötä voi tulla vaikka uusia hurahduksia jotka nyt tuntuisivat tyhmältä, vaihdevuosista en tiedä henk koht mitään jne, tähän se ei kyllä yhtään. Kysypä vaikka asiaa uudestaan kun olen riittävän ikäinen sinulle, olenko edelleenkin sitä mieltä, etten siedä mustasukkaista parisuhdetta... Olenko yhtä jyrkkä kannassani OMASSA parisuhteessani vielä silloinkin vai en. En tiedä milloin tämä riittävän ikäinen on, mutta sinä voit päättää.

Eihän milloinkaan ollut kyse siitä että sinun pitäisi tai kannattaisi muutaa omia toimintatapojasi esim. nyt tuosta mustasukkaisuusasiasta ja toimia eri tavalla.

Mutta nyt en enempää ehdi enkä oikein jaksakaan.

 

??? Ai, mulla mielenkiinnonkohteet on muuttuneet kyllä aika radikaalisti vuosien varrella. Enkä koe, että mielenkiintojeni kohteiden muuttuminen tekisi minusta jotenkin eri ihmistä, kuin mitä ennen olen ollut. En siis määritele minuuttani sen perustella, minkä minäkin aikakautena tunnen mielekkääksi.

Kyllä minä sen ymmärrän, että mielenkiinnon kohteet voi muuttua. Harvoin se kuitenkaan tapahtuu yht´äkkisesti niin, että yhtenä hetkenä jokin asia on tosi tärkeä ja kuukautta myöhemmin ei kiinnosta enää pätkääkään. Ennen kaikkea minua kuitenkin ihmetytti perustelu, että jatkoja on harrastanut 15 vuotta eikä siksi enää kiinnosta. Siis jos joku olisi vaikka harrastanut käsitöitä tai urheilua 15 vuotta, olisiko se perustelu ettei enää yhtään kiinnosta asia? Jos jokin asia on kivaa, miksi sille olisi joku kiintiö, jonka tultua täyteen kiinnostus loppuisi kokonaan.

On toki jatkoja ja jatkoja, itse nyt tarkoitan sellaisia joilla on tarkoitus jatkaa hauskanpitoa porukalla tai juttua kaverin kanssa, en mitään kahdenkeskisiä jatkoja uuden tuttavuuden kanssa.

 

Miten ne siis pehmenevät tässä asiassa? Alan yhtäkkiä näkemään, kuinka söpöä mustasukkaisuus on? Haluankin sitä itseäni kohtaan, koska olen niin avarakatseinen ja wiisas?
Tässä on vanhempienkin kommentteja tullut jotka ovat ihan samalla kannalla kanssani, onko heillä kehitys vain viivästynyt ja heidän viisas ikä tulee 20v jäljessä, koska mielipide ei kelpaa? Jos minulla on jokin ehdoton ei omassa parisuhteessa, se on vain nuoruuden jyrkkyyttä? En tiedä ehkä sinulla ei ole mitään ehdottomia asioita omassa parisuhteessasi, esim lyöminen? Huumeet? Kyllä jokaisella tuntemallani ihmisellä iästä riippumatta on muutama asia. Ihan normaalia mielestäni.

En edelleenkään tajua miksi toit ikäasian juuri tässä ketjussa esille. Se voisi ehkä sopia vielä johonkin toiseen ketjuun koska kyllähän iän myötä voi tulla vaikka uusia hurahduksia jotka nyt tuntuisivat tyhmältä, vaihdevuosista en tiedä henk koht mitään jne, tähän se ei kyllä yhtään. Kysypä vaikka asiaa uudestaan kun olen riittävän ikäinen sinulle, olenko edelleenkin sitä mieltä, etten siedä mustasukkaista parisuhdetta... Olenko yhtä jyrkkä kannassani OMASSA parisuhteessani vielä silloinkin vai en. En tiedä milloin tämä riittävän ikäinen on, mutta sinä voit päättää.

Mielenkiinnosta, mitä jos joku tuntematon kolli tulee vaikkapa sun juttusille ruokakaupassa sillävälin, kun sun mies on valitsemassa parasta mahdollista grillimakkaraa. Kun sun mies pyrhältää paikalle, niin eikö se mitenkään tule osoittamaan tälle kundille, että mä olen muuten ton mies? Eikö sillä tule tippaakaan sellanen fiilis, että mikä helvetin sälli täälä on heti kyöräämässä mun vaimoa, kun mä käännän selän?

 

Kyllä minä sen ymmärrän, että mielenkiinnon kohteet voi muuttua. Harvoin se kuitenkaan tapahtuu yht´äkkisesti niin, että yhtenä hetkenä jokin asia on tosi tärkeä ja kuukautta myöhemmin ei kiinnosta enää pätkääkään. Ennen kaikkea minua kuitenkin ihmetytti perustelu, että jatkoja on harrastanut 15 vuotta eikä siksi enää kiinnosta. Siis jos joku olisi vaikka harrastanut käsitöitä tai urheilua 15 vuotta, olisiko se perustelu ettei enää yhtään kiinnosta asia? Jos jokin asia on kivaa, miksi sille olisi joku kiintiö, jonka tultua täyteen kiinnostus loppuisi kokonaan.

On toki jatkoja ja jatkoja, itse nyt tarkoitan sellaisia joilla on tarkoitus jatkaa hauskanpitoa porukalla tai juttua kaverin kanssa, en mitään kahdenkeskisiä jatkoja uuden tuttavuuden kanssa.

Ootko sä nyt ihan tosissas? Tiedäkö sä edes mitkä on jatkot?
Mä en nyt näkis sitä ihan hirveen intohimoisena harrastuksena kuitenkaan. Vai mites sä?

Ja kyllä, mulla on joissakin asioissa kiintiö, joka tulee täyteen. On esim. ihmisiä, joiden kanssa mulla on tullut kiintiö täyteen. Söin joskus päivittäin kalapuikkoja ja nuudeleita. Tuli kiintiö täyteen. Harrastin jalkapalloa, tuli kiintiö täyteen. Kävin jatkoilla, tuli kiintiö täyteen. Ja tiedätkö, olis se surullista, jos tuolla kylillä juoksis mummot juottoloissa ja sulkemisajan jälkeen ne miettis, että kenen luona on jatkot. Niin eikö sun mielestä joissakin asoissa sen kiintiön olekkin syytä täyttyä jossain vaiheessa elämää?

 

Tiiätkö, kun tä on sillälailla hassu juttu, mitä sun on varmaan vaikea ymmärtää, niin mua ihan tosissaan kiinnostaa sekin, että saako mun mies nukuttua. Minäkin tykkään saada hyvät yöunet ja minäkin heräilen tunnin välein, kun mun mies on jossain mellastamassa. Lähinnä se on sitä, että missäköhän se on, ei kai mitään ole satunut, tyylistä pohdintaa, joka saa mut heräämään.

Siinä vaiheessa, kun sun elämässä on ne kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka muutenkin häiritsee nukkumista, joko itkemällä yöllä tai tulemalla vanhempien sänkyyn, jolloln se on melkoisen tukalaa nukkua, kun neljä ihmistä lepää 180 cm leveässä sängyssä ja kaksi siinä sängyssä nukkuvista henkilöistä tunkee varpaita sun suuhun tai nukkuu poikittain, niin, että toisen vanhemman suussa on hiukset ja toista potkitaan kylkeen. Siinä vaiheessa, niitä yöunia alkaa arvostaa hippasen erilailla, kun sun jokainen päivä on aamuviidestä ilta ysiin hyvin pitkälle suorittamista. Ensimmäisen kerran koko päivän aikana sä istahdat sohvalle yhdeksän jälkeen, mietit, että nyt on hetki omaa aikaa ja sä nukahdat, kun sä olet niin loppu. Siinä elämän vaiheessa mulle on ihan vitun myrkkyä valvoa ja eritoten notkua jossain perkeleen juottolassa kuuntelemassa känniääliöitä ja miettimässä, että vittu miten keilaa jengiä täälä on.

Jos sun elämässä se on joku helvetin itseisarvo päästä juhlimaan frendien kanssa ja olla käytettävissä joka viikonloppu, niin suosittelen lämpimästi, että lykkäät useammalla vuodella perheen perustamista. Ihan mielenkiinnosta, kun sun mielestä juhliminen on ihan hirveen tärkeetä ja ihanaa ja välttämätöntä, niin mikä ikä sun mittapuulla on se, jolloin saa lakata juoksemasta baareissa ja jäädä himaan nukkumaan, jottei olisi ihan vitun mamma? Onko se 70- vuotiaana?

Mun nähdäkseni on ihan kiva, että sellaiset vanhemmat, jotka tykkää ja jaksaa käydä juhlimassa, voi tehdä niin aika- ajoin. Mutta kyllä mä suuresti ihmettelen niitä, jotka bygää muksuja maailmaan ja notkuu sen jälkeen vuoroviikonlopuin isännän kanssa baarissa.

Mä kuule luulen, että aika monella on parempaakin tekemistä kuin juosta noissa känniääliömestoissa kuuntelemassa jonkun kempon typeriä juttuja.

Meillä ainakin on luottamus ja keskinäinen kunnioitus, eikä tarvitse valvoa tai valvottaa toista kun jompikumpi on viihteellä. Tämä on erityisen tärkeää kun se vauva syntyy kun molemmat ei pääse samaan aikaan.

Minun "kuppilat" on kaukana noista mitä sinä kuvailit, joihin en astu jalallakaan. Valitsen ne hyvät paikat ja mulle baarit/clubit ei ole ryyppäystä varten vaikka alkoholia otankin vaan sosiaalisena ympäristönä tärkeä.

Miksi hitossa kouluikäiset tai minkäänikäiset lapset nukkuu teidän sängyssä?? Eikö he osaa nukkua ihan omassa niin että kaikilla on se oma tila? Vauva tarvii koko ajan äitiä, ei kouluikäinen ja nukkuminen pitäisi onnistu itsenäisesti!

 

Meillä ainakin on luottamus ja keskinäinen kunnioitus, eikä tarvitse valvoa tai valvottaa toista kun jompikumpi on viihteellä. Tämä on erityisen tärkeää kun se vauva syntyy kun molemmat ei pääse samaan aikaan.

Minun "kuppilat" on kaukana noista mitä sinä kuvailit, joihin en astu jalallakaan. Valitsen ne hyvät paikat ja mulle baarit/clubit ei ole ryyppäystä varten vaikka alkoholia otankin vaan sosiaalisena ympäristönä tärkeä.

Miksi hitossa kouluikäiset tai minkäänikäiset lapset nukkuu teidän sängyssä?? Eikö he osaa nukkua ihan omassa niin että kaikilla on se oma tila? Vauva tarvii koko ajan äitiä, ei kouluikäinen ja nukkuminen pitäisi onnistu itsenäisesti!

Hyvä, että olette jo valmiiksi sunnitelleet, että vauvan tultua käytte vuorotellen viihteellä.

Kuppiloissa mä välttelen juuri sunkaltasia, kuten muussakin elämässäni.

Mun lapset on aina tervetulleita nukkumaan vanhempiensa viereen, jos sille tuntuu. Mun puolesta ne voi tulla sinne vaikka vielä 18- vuotiaana, jos niin haluavat. Mua ei vois vähempää kiinnostaa sun mielipiteesi asiasta. Ja opettele lukemaan, mulla ei ole kouluikäisiä lapsia.

 

Mielenkiinnosta, mitä jos joku tuntematon kolli tulee vaikkapa sun juttusille ruokakaupassa sillävälin, kun sun mies on valitsemassa parasta mahdollista grillimakkaraa. Kun sun mies pyrhältää paikalle, niin eikö se mitenkään tule osoittamaan tälle kundille, että mä olen muuten ton mies? Eikö sillä tule tippaakaan sellanen fiilis, että mikä helvetin sälli täälä on heti kyöräämässä mun vaimoa, kun mä käännän selän?

Ehtisin jo itse sanoa, että tuolla on mieheni. Se kun on niin helppo karkotin jos ilmaisee olevansa varattu ja mies on lähettyvillä. Jollekin kohteliaalle kiltille miehelle kun ei ole niin helppoa sanoa, toisin kuin limaisille itserakkaille ällötyksille. Mun miestä varmaan joko huvittaisi tai sitten ajattelisi jotain "mulla on kaunis vaimo". Olisi jotenkin noloa jos mun mies tulisi pörhistelemään luolamiesmäiseen tapaan, että tämä kimpale on minun liha!! Tai jos minä hyökkäisin paikalle kun mieheni juttelee tuntemattomalle kaunottarelle baarissa, en ole koskaan mennyt siihen, harvoin viitsin edes lähestyä silloin kun tulee heti mustiksen leima otsaan. Jos taas näkisi, että tilanne on minusta ahdistava niin toki tulisi.

Olen mä kertonutkin sille hauskoista iskuyrityksistä, kuolaamistani miehistä ja silläkin oli joskus joku instrun myyjä joka oli niiiiiiin kaunis että meni uudelleenkin katsomaan. Jäi kuulemma mieleen.