Mutta et sinä lasta pahoinpitele tuossa, kun otat syliisi ! En kanssa tykkää että arvostellaan toisten kasvatustapoja negatiiviseen sävyyn, mutta luunappeja yms. en pysty katsomaan läpisormien !
Enjaksalukee
En jaksa koko ketjua lukee, mutta ilmaisen OMAN mielipiteeni. Mun mielestä nykyään kasvatus on niin hepposta ja lapsikeskeistä, että hiukan huolettaa meidän tulevaisuus. En koe luunappia millään tavalla väkivallaksi enkä edes sitä, että nyppäsee tukasta, EN KUITENKAAN TARKOITA ETTÄ REPIMINEN OLISI OIKEIN/SALLITTUA. Kyllä lapsetkin onnistuu vanhempiaan satuttamaan jo pienessä iässä!! Tahtoikäinen napero saa helposti aikuiselle mustelmia ja raapaleita aikaiseksi, jos lapselle iskee paha uhmailukohtaus. Mutta silti jotkut hysterisoi, että lapsia täytyis pitää kuin kukkaa kämmenellä, miks?? Siis jos lapsi ei esim. KOLMESTAKAAN kiellosta usko, niin kyllä minä nippasen (siis NIPPAUS EI tarkoita lyöntiä) tai nyppäsen tukasta. Siinä kohtaa lapsikin tajuaa, että väärin teki ja nyt on aikuinen oikeasti vihainen. Siis oikeesti, Suomikin täynnä perheitä, joissa lapset IHAN OIKEASTI joutuu VÄKIVALLAN uhreiksi, eli LYÖDÄÄN, hakataan, revitään ja potkitaan. Lisäksi vielä henkistä väkivaltaa. Kasvatuskeinojen käyttäminen ja VÄKIVALTA on kaks täysin eri asiaa. Mä olen aikanani saanut luunappeja, mua on TUKISTETTU ja oon monen monituiset kerrat istunut nurkassa hiljaa arestissa. Ihan tervejärkinen, KOHTELIAS ihminen minusta on tullut. Ja oon äidillekin sanonut, että ONNEKS te olitte niin tiukkoja kasvattajia iskän kanssa. Silti oli rakkautta eikä koskaan VÄKIVALTAA.
"Jonna"
Järkyttävää, että joku voi kirkkain silmin väittää, että lapsi kokee häntä satuttavan (kurittavan) vanhemman turvallisena ja rakastavana! Faktahan, että lapsi rakastaa AINA vanhempaansa, vaikka he tekisivät lapselle mitä. Se kuuluu biologiaan. Eri asia on kuinka tuo kaikki vaikuttaa lapsen turvallisuuden tunteeseen ja omanarvontuntoon. Idiootit vielä väittää, että kyllä heidän lapsensa ovat ihan tasapainoisia! Joo niin kauan kunnes aikuisena tulee ongelmia ihmissuhteissa ja oman itsetuntonsa kanssa jne. Kyse on toisen (lapsen) kunnioittamisesta, ja minkäänlainen satuttaminen EI ole sitä.
Itseäni tukistettiin ja annettiin luunappeja lapsena, vyöllä "vain" uhkailtiin, mutta kyllä se arvet jätti, enkä tunne itseäni kovin arvokkaaksi vanhempieni silmissä (vaikka toki rakastankin heitä). Kaikki jotka ovat hieman lukeneet kehityspsykologiaa, tietävät sen vammauttavan lapsia. Ne taas, jotka käyttävät ruumiiillista kuritusta lapsiinsa, ovat surkeita kasvattajia joilla ei ole muita välineitä ja keinoja kasvattaa muuten. Ja hieman keskitasoa vähä-älyisempiä...
Itseäni tukistettiin ja annettiin luunappeja lapsena, vyöllä "vain" uhkailtiin, mutta kyllä se arvet jätti, enkä tunne itseäni kovin arvokkaaksi vanhempieni silmissä (vaikka toki rakastankin heitä). Kaikki jotka ovat hieman lukeneet kehityspsykologiaa, tietävät sen vammauttavan lapsia. Ne taas, jotka käyttävät ruumiiillista kuritusta lapsiinsa, ovat surkeita kasvattajia joilla ei ole muita välineitä ja keinoja kasvattaa muuten. Ja hieman keskitasoa vähä-älyisempiä...
"Jonna"
Thank god!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Enpäs oo täällä pitkään aikaan käynyt kinaamassa, mutta tässäpä ihminen jota voin kompata ihan täysin. Koittakaa nyt hyvät ihmiset tajuta se, että kuritus ja väkivalta (hakkaaminen, potkiminen, lyöminen jnejnejne) on KAKSI AIVAN ERI ASIAA.
Mutta koittakeepa te hyvät ihmiset tajuta, että jopa laissa sanotaan että ruumiillinen kurittaminen on väkivaltaa !
No eikös tästäkin jo huomaa miten hiton typerä Suomen laki on _MONESSA_ asiassa. Se ei ole väkivaltaa. Luunappi tai tukistaminen (pieni sellainen) ei ole väkivaltaa. Se on sitten asia erikseen kuinka moni sitä voiman käyttöä osaa hallita.
Piiskattu
Minua on tukisteltu ja piisakattu eli olen saanut selkääni risulla ja remmillä.
En muistele hyvällä.
Juttu menee myös ennenkaikkea niin - että kun ensisijainen syys väkivaltaan on vanhemman itsensä hermostuminen, vihaisuus ja maltin menetys.
Meillä syitä oli mm 7-vuotiaana kun en jostain kiukustuneena huolinut isän tarjoamaa karkkia .
Sain siitä sitten selkääni - kun isäni asiasta suuttui .
Omaani en ole lyönyt , enkä lyö.
Ja jos väkivallan käyttöön tulee tarve vanhemmalla ihan tyynessä mielentilassa - eikös silloin kykene niitä muitain keinoja miettimään ja koettamaan ?
Kurittajat - annatteko sen tukkapöllyn tai luunapin tms - tilassa , jolloin olette itse TÄYSIN rauhallisia ja tyyniä ? Vai oman mielenkuohun vallassa ?
Onko se kasvattamista , jos itse on hermostunut ja sitten tukistaa tms ?
En muistele hyvällä.
Juttu menee myös ennenkaikkea niin - että kun ensisijainen syys väkivaltaan on vanhemman itsensä hermostuminen, vihaisuus ja maltin menetys.
Meillä syitä oli mm 7-vuotiaana kun en jostain kiukustuneena huolinut isän tarjoamaa karkkia .
Sain siitä sitten selkääni - kun isäni asiasta suuttui .
Omaani en ole lyönyt , enkä lyö.
Ja jos väkivallan käyttöön tulee tarve vanhemmalla ihan tyynessä mielentilassa - eikös silloin kykene niitä muitain keinoja miettimään ja koettamaan ?
Kurittajat - annatteko sen tukkapöllyn tai luunapin tms - tilassa , jolloin olette itse TÄYSIN rauhallisia ja tyyniä ? Vai oman mielenkuohun vallassa ?
Onko se kasvattamista , jos itse on hermostunut ja sitten tukistaa tms ?
Piiskattu
.. ja rangaistuksiakin kannattaa - siis sanallisia - säästellä ja valita taistelunsa.
Jos huutaa ja meuhkaa lapselle pieneistäkin asioista, toki menee teho vaikka 'olen toissani' - äänestä ja ilmaisusta...
Sinällään on aika harvoja asioita mistä vanhemman kuuluisi olla 'vihainen' ?
Tai lapsen pelätä ja totella tuolla perusteella - ettei tee vanhempaansa 'vihaiseksi' - muilla perusteillahan asiat ovat sallittuja ja toivottavia ?
Jos huutaa ja meuhkaa lapselle pieneistäkin asioista, toki menee teho vaikka 'olen toissani' - äänestä ja ilmaisusta...
Sinällään on aika harvoja asioita mistä vanhemman kuuluisi olla 'vihainen' ?
Tai lapsen pelätä ja totella tuolla perusteella - ettei tee vanhempaansa 'vihaiseksi' - muilla perusteillahan asiat ovat sallittuja ja toivottavia ?
"Äitee"
Mun mielestä ruumiillinen kuritus (lievä sellainen) on taitolaji. Tämä on vain mun mielipide, mutta sitä saa käyttää vain, jos...
-vanhempien antama kasvatus on muuten hyvää ja turvallista
- lapsen tekemä kolttonen ei ole ihan pieni
- muut keinot eivät tehoa, eli lapsi suunnilleen nauraa jäähyilläkin
- ruumiillinen kuritus rajoittuu tukistukseen, luunappeihin tai todella lievästi tehtyyn selkäsaunaan
- niitä käytetään harvoin ja valikoidusti
- voimankäyttö pysyy kohtuullisena
- lapsen kanssa käydään jälkikäteen tilanne läpi, lohdutetaan tarvittaessa.
Valitettavasti noin ei aina ole, vaan väsynyt äiti tai isä rankaisee lasta fyysisesti liian usein, liian heppoisesta syystä ja liian kovalla voimalla. Kuten Piiskattu kirjoitti, niin onko niin, että lapsen teko välttämättä edellyttää voimankäyttöä, vai olisiko voimankäytön syynä usein kuitenkin vanhemman väsymys ja ylireagointi? Tilanteet ovat usein nopeita, toimiiko vanhempien harkinta niissä aina?
Oma mutu-tuntuma on, että ns. hyvissä ja turvallisissa perheissä lievä ruumiillinen kuritus harvoin tehtynä ei haittaa, ja ne lapset usein kertovat että hyvä kun vanhemmat kurittivat, kun ne heidän tekemät rötöksetkin olivat olleet isoja. Mutta perheissä missä ei olla läsnä tai ei kunnolla huomioida lasta, ruumiillinen kuritus, vieläpä huonosti toteutettuna voi aiheuttaa katkeruutta ja turvattomuutta.
En kauheasti jaksa järkyttyä kuullessani jonkun vanhemman antaneen tukkapöllyä lapselleen, jos tiedän että siinä perheessä on muuten asiat hyvin.
-vanhempien antama kasvatus on muuten hyvää ja turvallista
- lapsen tekemä kolttonen ei ole ihan pieni
- muut keinot eivät tehoa, eli lapsi suunnilleen nauraa jäähyilläkin
- ruumiillinen kuritus rajoittuu tukistukseen, luunappeihin tai todella lievästi tehtyyn selkäsaunaan
- niitä käytetään harvoin ja valikoidusti
- voimankäyttö pysyy kohtuullisena
- lapsen kanssa käydään jälkikäteen tilanne läpi, lohdutetaan tarvittaessa.
Valitettavasti noin ei aina ole, vaan väsynyt äiti tai isä rankaisee lasta fyysisesti liian usein, liian heppoisesta syystä ja liian kovalla voimalla. Kuten Piiskattu kirjoitti, niin onko niin, että lapsen teko välttämättä edellyttää voimankäyttöä, vai olisiko voimankäytön syynä usein kuitenkin vanhemman väsymys ja ylireagointi? Tilanteet ovat usein nopeita, toimiiko vanhempien harkinta niissä aina?
Oma mutu-tuntuma on, että ns. hyvissä ja turvallisissa perheissä lievä ruumiillinen kuritus harvoin tehtynä ei haittaa, ja ne lapset usein kertovat että hyvä kun vanhemmat kurittivat, kun ne heidän tekemät rötöksetkin olivat olleet isoja. Mutta perheissä missä ei olla läsnä tai ei kunnolla huomioida lasta, ruumiillinen kuritus, vieläpä huonosti toteutettuna voi aiheuttaa katkeruutta ja turvattomuutta.
En kauheasti jaksa järkyttyä kuullessani jonkun vanhemman antaneen tukkapöllyä lapselleen, jos tiedän että siinä perheessä on muuten asiat hyvin.
Ken guru
Tämä nyt vaan on sun mielipide asiasta. Faktat ovat sitten eri juttu.
Ken guru
[QUOTE="Jonna";24777103]Järkyttävää, että joku voi kirkkain silmin väittää, että lapsi kokee häntä satuttavan (kurittavan) vanhemman turvallisena ja rakastavana! Faktahan, että lapsi rakastaa AINA vanhempaansa, vaikka he tekisivät lapselle mitä. Se kuuluu biologiaan. Eri asia on kuinka tuo kaikki vaikuttaa lapsen turvallisuuden tunteeseen ja omanarvontuntoon. Idiootit vielä väittää, että kyllä heidän lapsensa ovat ihan tasapainoisia! Joo niin kauan kunnes aikuisena tulee ongelmia ihmissuhteissa ja oman itsetuntonsa kanssa jne. Kyse on toisen (lapsen) kunnioittamisesta, ja minkäänlainen satuttaminen EI ole sitä.
Itseäni tukistettiin ja annettiin luunappeja lapsena, vyöllä "vain" uhkailtiin, mutta kyllä se arvet jätti, enkä tunne itseäni kovin arvokkaaksi vanhempieni silmissä (vaikka toki rakastankin heitä). Kaikki jotka ovat hieman lukeneet kehityspsykologiaa, tietävät sen vammauttavan lapsia. Ne taas, jotka käyttävät ruumiiillista kuritusta lapsiinsa, ovat surkeita kasvattajia joilla ei ole muita välineitä ja keinoja kasvattaa muuten. Ja hieman keskitasoa vähä-älyisempiä...[/QUOTE]
Juuri näin!
Ja vielä se niille väkivallan puolustelijolle, että vaikka joku sanookin ettei ruumiillinen kuritus jättänyt jälkiä, niin onhan se jättänyt ihan näkyvästi ja todistetusti, esimerkiksi sellaisia että hyväksytte toisen (vielä itseään henkisesti ja fyysisesti heikommassa asemassa olevan) ihmisen satuttamisen ns. "kasvatuksen" nimissä.
Jokaisen pitäisi saada elää ilman väkivaltaa tai väkivallan pelkoa. Voi kun tämä väkivallan kierre joskus kateaisi kokonaan. Taitaa olla todella pitkä prosessi juuri niiden itse väkivaltaa kasvatuksessa kokeneiden väkivaltaa puolustelevien asenteiden vuoksi.
Itseäni tukistettiin ja annettiin luunappeja lapsena, vyöllä "vain" uhkailtiin, mutta kyllä se arvet jätti, enkä tunne itseäni kovin arvokkaaksi vanhempieni silmissä (vaikka toki rakastankin heitä). Kaikki jotka ovat hieman lukeneet kehityspsykologiaa, tietävät sen vammauttavan lapsia. Ne taas, jotka käyttävät ruumiiillista kuritusta lapsiinsa, ovat surkeita kasvattajia joilla ei ole muita välineitä ja keinoja kasvattaa muuten. Ja hieman keskitasoa vähä-älyisempiä...[/QUOTE]
Juuri näin!
Ja vielä se niille väkivallan puolustelijolle, että vaikka joku sanookin ettei ruumiillinen kuritus jättänyt jälkiä, niin onhan se jättänyt ihan näkyvästi ja todistetusti, esimerkiksi sellaisia että hyväksytte toisen (vielä itseään henkisesti ja fyysisesti heikommassa asemassa olevan) ihmisen satuttamisen ns. "kasvatuksen" nimissä.
Jokaisen pitäisi saada elää ilman väkivaltaa tai väkivallan pelkoa. Voi kun tämä väkivallan kierre joskus kateaisi kokonaan. Taitaa olla todella pitkä prosessi juuri niiden itse väkivaltaa kasvatuksessa kokeneiden väkivaltaa puolustelevien asenteiden vuoksi.
Vaanna
[QUOTE="Jonna";24777103]Järkyttävää, että joku voi kirkkain silmin väittää, että lapsi kokee häntä satuttavan (kurittavan) vanhemman turvallisena ja rakastavana! Faktahan, että lapsi rakastaa AINA vanhempaansa, vaikka he tekisivät lapselle mitä. Se kuuluu biologiaan. Eri asia on kuinka tuo kaikki vaikuttaa lapsen turvallisuuden tunteeseen ja omanarvontuntoon. Idiootit vielä väittää, että kyllä heidän lapsensa ovat ihan tasapainoisia! Joo niin kauan kunnes aikuisena tulee ongelmia ihmissuhteissa ja oman itsetuntonsa kanssa jne. Kyse on toisen (lapsen) kunnioittamisesta, ja minkäänlainen satuttaminen EI ole sitä.
Itseäni tukistettiin ja annettiin luunappeja lapsena, vyöllä "vain" uhkailtiin, mutta kyllä se arvet jätti, enkä tunne itseäni kovin arvokkaaksi vanhempieni silmissä (vaikka toki rakastankin heitä). Kaikki jotka ovat hieman lukeneet kehityspsykologiaa, tietävät sen vammauttavan lapsia. Ne taas, jotka käyttävät ruumiiillista kuritusta lapsiinsa, ovat surkeita kasvattajia joilla ei ole muita välineitä ja keinoja kasvattaa muuten. Ja hieman keskitasoa vähä-älyisempiä...[/QUOTE]
Samaa mieltä. Paitsi tuon rakastamisen kohdalla. Aikuisena totesin, että side mun ja vanhempien välillä on aika ohut. En rakastanut äitiä, joka pahoinpiteli minua fyysisesti ja psyykkisesti. Sama koski isääni, pelkäsin häntä vielä lähes kaksikymppisenä. Silloin jos lapsi pelkää vielä tuon ikäisen omaa isäänsä, väkivalta on ollut aika rajua.
Katkaisin välit vanhempiini. 5 vuoden kuluttua isäni kuoli. En itkenyt enkä tuntenut surua. Miksi olisin? Ei hän koskaan ollut minua kohtaan ystävällinen. Äitini olen nähnyt viimeksi 20 v sitten. Eikä ole ikävä.
Tämä kaikki oli seurausta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Kyllä ne luunapit ja tukkapöllyt satuttavat ja paljon. Varsinkin, kun vanhemmat ovat täysin epäoikeudenmukaisia.
Itseäni tukistettiin ja annettiin luunappeja lapsena, vyöllä "vain" uhkailtiin, mutta kyllä se arvet jätti, enkä tunne itseäni kovin arvokkaaksi vanhempieni silmissä (vaikka toki rakastankin heitä). Kaikki jotka ovat hieman lukeneet kehityspsykologiaa, tietävät sen vammauttavan lapsia. Ne taas, jotka käyttävät ruumiiillista kuritusta lapsiinsa, ovat surkeita kasvattajia joilla ei ole muita välineitä ja keinoja kasvattaa muuten. Ja hieman keskitasoa vähä-älyisempiä...[/QUOTE]
Samaa mieltä. Paitsi tuon rakastamisen kohdalla. Aikuisena totesin, että side mun ja vanhempien välillä on aika ohut. En rakastanut äitiä, joka pahoinpiteli minua fyysisesti ja psyykkisesti. Sama koski isääni, pelkäsin häntä vielä lähes kaksikymppisenä. Silloin jos lapsi pelkää vielä tuon ikäisen omaa isäänsä, väkivalta on ollut aika rajua.
Katkaisin välit vanhempiini. 5 vuoden kuluttua isäni kuoli. En itkenyt enkä tuntenut surua. Miksi olisin? Ei hän koskaan ollut minua kohtaan ystävällinen. Äitini olen nähnyt viimeksi 20 v sitten. Eikä ole ikävä.
Tämä kaikki oli seurausta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Kyllä ne luunapit ja tukkapöllyt satuttavat ja paljon. Varsinkin, kun vanhemmat ovat täysin epäoikeudenmukaisia.
"Jonna"
Nimenomaan. Juuri tuo empatian puute kertoo, että kyllä se ruumiillinen kuritus on niitä jälkiä jättänyt. Ja miten joku voi kuvitella, että on loogista ja oikein esim. tukistaa lasta, joka on lyönyt toista lasta - onhan se ristiriitaista kieltää lasta satuttamasta, jos itse syyllistyy siihen.
Ja lasten (kuten muidenkin ihmisten) oikeuksiin todella kuuluu elää ilman satuttamisen (käytän tätä termiä, ettei kukaan ala vänkäämään siitä ettei kurittaminen ole väkivaltaa) pelkoa ja nimenomaan etenkin omassa kodissaan turvassa.
"Äitee"
[QUOTE="Jonna";24778015]Ja lasten (kuten muidenkin ihmisten) oikeuksiin todella kuuluu elää ilman satuttamisen (käytän tätä termiä, ettei kukaan ala vänkäämään siitä ettei kurittaminen ole väkivaltaa) pelkoa ja nimenomaan etenkin omassa kodissaan turvassa.[/QUOTE]
Tuo pätee siihen jos vanhemmat kurittavat lapsiaan liikaa ja oikukkaasti (vääristä syistä), mutta aika hurjaa väittää että lapset, jotka saavat muutaman tukistuksen/vuosi isoista kolttosista, elävät kauheassa pelossa. Ei semmoiset tuttuni kyllä kovin traumatisoituneilta vaikuta, vaan tasapainoisia ovat.
Kyllä lapsi, jolle on kerrottu säännöt ja joka silti on ollut todella ilkeä, ymmärtää usein että miksi häntä rangaistaan. Lapsi tekee vääriä asioita usein kielloista ja rangaistuksena varsin hyvin tietoisena.
Tuo pätee siihen jos vanhemmat kurittavat lapsiaan liikaa ja oikukkaasti (vääristä syistä), mutta aika hurjaa väittää että lapset, jotka saavat muutaman tukistuksen/vuosi isoista kolttosista, elävät kauheassa pelossa. Ei semmoiset tuttuni kyllä kovin traumatisoituneilta vaikuta, vaan tasapainoisia ovat.
Kyllä lapsi, jolle on kerrottu säännöt ja joka silti on ollut todella ilkeä, ymmärtää usein että miksi häntä rangaistaan. Lapsi tekee vääriä asioita usein kielloista ja rangaistuksena varsin hyvin tietoisena.
vieras adressin kera
[QUOTE="Vieras";24776566]Pakko puuttua tähän! Edellä kirjoittanut traumaattisen lapsuuden kokenut kirjoittaja ei ottanut Fritziä tai ruotsalaisäitiä puheeksi ja verrannut niitä kurinpitoon vaan siihen, kun väitettiin, että omat vanhemmat tietävät aina mikä on lapselle parhaaksi. Kannattaisko itse opetella luetun ymmärtämistä ennen kuin alat puhumaan toiselle noin alentuvaan sävyyn!! Ja olen aiemman kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä, hyvin kirjoitit asiasta ja tsemppiä oman menneisyytesi kanssa![/QUOTE]
No juuri sitä minä tarkoitin. Minusta nyt vain oli aika ylilyövää vetää mukaan insestitapaus ja lapsenmurhatapaus kommentista jonka tarkoitin kotikuriteemaisesti, ja vielä väittää että kommenttini tarkoitti myös niitä. Siis ko. kommentissa nimenomaan puhuin hallituksesta puuttumassa lastemme KASVATUKSEEN jossa vanhemmat tietää mikä on lapsilleen parasta tai ainakin paremmin kuin hallitus tietää, ja insestillä ja murhilla ei luonnollisesti ole mitään tekemistä asian kanssa. Että eiköhän se ole toisessa päässä se luetun ymmärtämisen ongelma.
Tarkloitukseni ei ollut alentaa ketään vaan toppuutellen osoittaa, että kannattaa miettiä mistä aiheesta puhutaan ennen kuin painaa lähetä-nappia.
No juuri sitä minä tarkoitin. Minusta nyt vain oli aika ylilyövää vetää mukaan insestitapaus ja lapsenmurhatapaus kommentista jonka tarkoitin kotikuriteemaisesti, ja vielä väittää että kommenttini tarkoitti myös niitä. Siis ko. kommentissa nimenomaan puhuin hallituksesta puuttumassa lastemme KASVATUKSEEN jossa vanhemmat tietää mikä on lapsilleen parasta tai ainakin paremmin kuin hallitus tietää, ja insestillä ja murhilla ei luonnollisesti ole mitään tekemistä asian kanssa. Että eiköhän se ole toisessa päässä se luetun ymmärtämisen ongelma.
Tarkloitukseni ei ollut alentaa ketään vaan toppuutellen osoittaa, että kannattaa miettiä mistä aiheesta puhutaan ennen kuin painaa lähetä-nappia.
"vieras"
En kajoa muihinkaan ihmisiin, miksi siis lapsiin. Sanoma kyllä menee perille hakkaamattakin.
vieras adressin kera
Olen samaa mieltä tuolla jonkun ylempänä kirjoittaneen kanssa, että ruumiillinen kuritus on taitolaji, vaikka se ei ehkä olisi sana jota itse käyttäisin - kun eihän siinä nyt sentään harrastuksesta pitäisi olla kyse. Mutta ilmaisu olikin symboolinen ja olen sen peruspointista siis samaa mieltä.
Siis pointtini on; mitä tätä ketjua taas eteenpäin lueskelin, näyttää tilanne olevan yhä se, että ruumiillisen kurituksen hyväksyvät ovat kokeneet sitä oikeudenmukaisesti ja järjen rajoissa siinä missä kiihkeästi vastustavat paljastavat aina lapsuudestaan jonkinsortin pahoinpitelyelementtiä kuteen selkäsauna jonkun karkin tarjoamisen torjumisesta. Siis kokemuksia mitä me hyväksyvät emme ole koskaan joutuneet kokemaan vaikka meitäkin on ruumiillisesti kuritettu.
Eli kontrastina meihin hyväksyviin, mitä enemmän vastustajat perustelee kantansa omien kokemustensa pohjalta, sitä enemmän todistuu, että pahoinpitely ja normatiivinen ruumiillinen kuritus ovat kaksi aivan eri asiaa.
Yllämainittu elementti tässä keskustelussa muistuttaa minua seuraavasta:
"Tässä Gershoffin tutkinnossa, Kirjoittajat ehdottavat, että haitalliset tulokset lapsen kehityksessä liitetään ruumiilliseen kuritukseen, koska taitamaton julma vanhemmuus rakentaa merkit ja päättelivät, että vaikka haitalliset vaikutukset fyysisestä pahoinpitelystä ja muista äärimmäisistä rangaistuksista ovat selkeät, peittävä kielto tavallista kuritusselkäsaunaa vastaan ei ole oikeutettu, Gershoffin antamien todisteiden valossa."
(Tuossa artikkelissa puhutaan siis siitä miten psykologi/tiedemies on onnistunut osoittamaan menetelmäopillisia virheitä ja heikkouksia anti-kuritus-tutkimusten toteutuksessa kuin myös niistä vedetyissä päätelmissä. Eikä käsittääkseni ole edes ainoa vaan pari muutakin on onnistunut osoittamaan vikoja niissä. Yhdistä tämä uusimpien pro-kuritus-tutkimusten positiivisiin tuloksiin, lopputulos on, että kieltolaki ei ole oikeutettu. Tutkimukia EI siis ole tehty kannustamaan ketään ruumiillisesti kurittamaan lasta, vaan osoittamaan, että kieltolaki ei ole oikeutettu ja hillitsemään tätä hallitusten rakastamaa trendiä.)
En saa laitettua linkkiä ilman että se menee johonki spämmihommeliin, mutta jos kiinnostaa niin kopioimalla tuuon lainaukseni Google varmaan löytää ko. artikkelin.
Siis pointtini on; mitä tätä ketjua taas eteenpäin lueskelin, näyttää tilanne olevan yhä se, että ruumiillisen kurituksen hyväksyvät ovat kokeneet sitä oikeudenmukaisesti ja järjen rajoissa siinä missä kiihkeästi vastustavat paljastavat aina lapsuudestaan jonkinsortin pahoinpitelyelementtiä kuteen selkäsauna jonkun karkin tarjoamisen torjumisesta. Siis kokemuksia mitä me hyväksyvät emme ole koskaan joutuneet kokemaan vaikka meitäkin on ruumiillisesti kuritettu.
Eli kontrastina meihin hyväksyviin, mitä enemmän vastustajat perustelee kantansa omien kokemustensa pohjalta, sitä enemmän todistuu, että pahoinpitely ja normatiivinen ruumiillinen kuritus ovat kaksi aivan eri asiaa.
Yllämainittu elementti tässä keskustelussa muistuttaa minua seuraavasta:
"Tässä Gershoffin tutkinnossa, Kirjoittajat ehdottavat, että haitalliset tulokset lapsen kehityksessä liitetään ruumiilliseen kuritukseen, koska taitamaton julma vanhemmuus rakentaa merkit ja päättelivät, että vaikka haitalliset vaikutukset fyysisestä pahoinpitelystä ja muista äärimmäisistä rangaistuksista ovat selkeät, peittävä kielto tavallista kuritusselkäsaunaa vastaan ei ole oikeutettu, Gershoffin antamien todisteiden valossa."
(Tuossa artikkelissa puhutaan siis siitä miten psykologi/tiedemies on onnistunut osoittamaan menetelmäopillisia virheitä ja heikkouksia anti-kuritus-tutkimusten toteutuksessa kuin myös niistä vedetyissä päätelmissä. Eikä käsittääkseni ole edes ainoa vaan pari muutakin on onnistunut osoittamaan vikoja niissä. Yhdistä tämä uusimpien pro-kuritus-tutkimusten positiivisiin tuloksiin, lopputulos on, että kieltolaki ei ole oikeutettu. Tutkimukia EI siis ole tehty kannustamaan ketään ruumiillisesti kurittamaan lasta, vaan osoittamaan, että kieltolaki ei ole oikeutettu ja hillitsemään tätä hallitusten rakastamaa trendiä.)
En saa laitettua linkkiä ilman että se menee johonki spämmihommeliin, mutta jos kiinnostaa niin kopioimalla tuuon lainaukseni Google varmaan löytää ko. artikkelin.
vieras adressin kera
Anteeksi! Artikkeli ei löydy kopioimmalla tuota lainaustani, koska se on suomennos! Alkuperäinen teksti sanoo näin:
"In this examination of Gershoff, the authors argue that the biases and confounds in the meta-analyses further limit any causal inferences that can be drawn concerning the detrimental "effects" of CP on associated child behaviors. The authors suggest that undesirable child outcomes are associated with CP because the construct marks inept harsh parenting and conclude that although the harmful effects of physical abuse and other extreme punishments are clear, a blanket injunction against spanking is not justified by the evidence presented by Gershoff."
Ja tuo on siis vain osa ko. artikkelia.
"In this examination of Gershoff, the authors argue that the biases and confounds in the meta-analyses further limit any causal inferences that can be drawn concerning the detrimental "effects" of CP on associated child behaviors. The authors suggest that undesirable child outcomes are associated with CP because the construct marks inept harsh parenting and conclude that although the harmful effects of physical abuse and other extreme punishments are clear, a blanket injunction against spanking is not justified by the evidence presented by Gershoff."
Ja tuo on siis vain osa ko. artikkelia.
"Jonna"
Kiinnostaisi tietää, että onko ketään joka kannattaa ruumiillista kuritusta vaikka itseään ei olisikaan kuritettu lapsena?? Uskon, että tässä on kyse periytyvästä ongelmien ratkaisukeinosta, eikä mistään omaehtoisesta kasvatusideologiasta, jonka kurittajat ovat omaksuneet ilman omaa kokemusta väkivallan käytöstä ongelmien ratkaisussa. Ja ylläolevaan kommenttina, että minua on kuritettu lapsena juuri tuolla edellä mainitsemallasi "normaalilla" tavalla (tukistaminen, luunapit), enkä silti hyväksy lapsen satuttamista. Eli teoriasi ei ole kovin pitävä, "vieras adressin kera".
vieras adressin kera
[QUOTE="Jonna";24779184]Ja ylläolevaan kommenttina, että minua on kuritettu lapsena juuri tuolla edellä mainitsemallasi "normaalilla" tavalla (tukistaminen, luunapit), enkä silti hyväksy lapsen satuttamista. Eli teoriasi ei ole kovin pitävä, "vieras adressin kera".[/QUOTE]
Kyllä se pitää. Pääpointtini ei nimittäin ole vain kurituksen fyysisessä tyylissä vaan siinä mistä syystä ja millä suhdanteella sitä annettiin. Tyyliin yksi täysvastustaja täällä sanoi että sai selkäsaunoja ilman että edes kysyttiin oliko syyllinen saati sen jälkeenkään, ja toinen sanoi, että sai selkäsaunan kun kiukuissan kiertäytyi tarjotusta karkista. Vastaavia saattanut olla enemmänkin ketjun aikana. Oletko ensimmäinen joka tökkää reiän teoriaani rehellisesti väittämällä, että saamasi ruumiillinen kuritus EI ollut kirkuvan kohtuutonta edellä mainittuun tai vastaavaan tyyliin vaan yksinkertaisesti koit sen joka tapauksessa pahalla? Ja siltikin teoriani olisi aika pitävä, sillä olisit harvinaisuus kunnes toisin todistettaisiin.
Mutta minuakin kiinnostaa tuo viestisi alussa esiin nostamasi pointti.
Kyllä se pitää. Pääpointtini ei nimittäin ole vain kurituksen fyysisessä tyylissä vaan siinä mistä syystä ja millä suhdanteella sitä annettiin. Tyyliin yksi täysvastustaja täällä sanoi että sai selkäsaunoja ilman että edes kysyttiin oliko syyllinen saati sen jälkeenkään, ja toinen sanoi, että sai selkäsaunan kun kiukuissan kiertäytyi tarjotusta karkista. Vastaavia saattanut olla enemmänkin ketjun aikana. Oletko ensimmäinen joka tökkää reiän teoriaani rehellisesti väittämällä, että saamasi ruumiillinen kuritus EI ollut kirkuvan kohtuutonta edellä mainittuun tai vastaavaan tyyliin vaan yksinkertaisesti koit sen joka tapauksessa pahalla? Ja siltikin teoriani olisi aika pitävä, sillä olisit harvinaisuus kunnes toisin todistettaisiin.
Mutta minuakin kiinnostaa tuo viestisi alussa esiin nostamasi pointti.
"Jonna"
Kyllä, väitän. Äitini ei ollut sadisti, vaan omasta mielestään kohtuullisissa tilanteissa antoi luunapin tai tukisti - siis jos me lapset emme uskoneet puhetta. Äitini on muuten huolehtiva ja rakastava, tuo ruumiillinen kuritus vain kuului siihen aikakauteen ja oli normaalia. Onneksi nykyään normi on jotain ihan muuta. Siitä huolimatta koen, että rakkauden ja satuttamisen välillä on ristiriita.
Muuten, kyllä itsellänikin tiukoissa tilanteissa on saattanut tulla hetki (onneksi hyvin nopeasti ohi menevä, mutta jostakin selkärangasta tuleva), jolloin on tehnyt mieli nappaista tukasta raivostuttavaa 3-vuotiasta, mutta onneksi olen tunnistanut sen itsessäni ja pystynyt toimimaan toisin. En halua omien lasteni kokevan olevansa arvottomia tai vähäpätöisiä oman keinottomuuteni takia, koska sitähän tuo satuttamisella rankaisu on. Ja mielestäni se saa aikaan vääränlaista kunnioittamista, vai pitäisikö ennemmin sanoa pelkoa. Aito kunnioitus tulee jollain muulla tavalla ja sitä oikea auktoriteetti on.
Ja tietysti kaikesta voi aina keskustella, mutta mielestäni olet hieman jäävi keskustelemaan aiheesta syvällisemmällä tasolla, jos sinulla ei kerran ole lapsia, kuten ymmärsin. Et voi mitenkään tietää miten toimit vanhempana ennen kuin sinulla on niitä omia rakkaita pikkupilttejä.
"ilona"
Omasta puolesta voin sanoo et itse olen lapsena nähnyt kun äiti antoi veljelleni selkään ja se aiheutti minulle tosi paljon ahdistusta. Et en oikein ymmärrä näitä perusteita et "kyllä minä oon selkään saanu enkä traumoja saanu"... Mistä voit tietää miten oma lapsesi kokee luunapit ym. Minusta on parasta kun toteuttaa täysin väkivallatonta linjaa, kyllä aikuisen ihmisen pitää muut keinot keksiä!
Näinpä, minä pelkään edelleen isääni. Ja meilläkin alkoi luunapista tukistuksesta yms. mutta kun ei tehonnut niin "risuna" käytettiin autonantennia, arvatkaapa paljonko sellanen sattuu? Sitten tuli läpsyt tönimiset ja siitä sitten koko aika pahempaa !
Minulla oli kans sellainen isä joka oli aina lyömässä,tukistamassa jne. :/ Isän lyömisestä ei koskaan jäänyt mitään mustelmia tai muita jälkiä,mutta sen verran kovaa löi että se tuntui joka ikinen kerta!
Hänellä ei koskaan mielestäni ollut pätevää syytä rankaista minua fyysisesti,kun yleensä oli kyse jostain ihan naurettavista pikkuasioista kuten ulko-oven auki jättämisestä kun lapsena kuljettiin edes takasin ulos ja sisään ja siinä sitten jäi välillä ovet auki ja sehän kismitti isääni. Samoten jos tuli pidettyä jotain ylimäärästä meteliä,en tehnyt jotain mitä hän käski jne. Aivan naurettavista syistä siis!
En myöskään muista hänen ikinä näyttäneen välittävänsä minusta,aina oltiin vain lyömässä.
Äitini ei ole koskaan hyväksynyt lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa (pahoinpitelemistä ylipäänsä) eikä hyväksynyt sitä miten isäni rankaisi minua ja sisaruksiani,mutta toisaalta ei äiti koskaan asialle mitään tehnytkään. Siltikään en ole vihainen äidilleni,meillä on hyvä suhde ja jutellaan puhelimitse päivittäin pitkän välimatkan takia
Ja sen takia minä pelkäsin koko lapsuuteni isääni aina kun olin lähellä häntä,hän saattoi suuttua jostakin ja lyödä,se tuntui tosi pahalta. Kärsin siitä valtavasti henkisesti vaikka fyysisesti se ei niin pahalta tuntunutkaan enkä ikinä anna sitä hänelle anteeksi,vaikka omasta mielestään hän toimi oikein vanhempana.
Eli olen itsekin sillä kannalla että kaikenlainen tukistaminen,lyöminen,luunapit ynms. ovat väärin lasta kohtaan!
Itse olen tuore äiti enkä voisi kuvitellakaan kasvattavani lastani niinkuin isäni minua. Jos lapsi on vaikea ja tekee tyhmyyksiä,aion selvitä niistä tilanteista ilman fyysistä väkivaltaa!
Tänä päivänä minulla ja isälläni ei ole minkäänlaista ihmissuhdetta ja vaikka vanhempani asuvatkin ja ovat vieläkin yhdessä,kun menen kotiin käymään,en pahemmin kiinnitä mitään huomiota isääni,koska se mitä hän teki kun olin lapsi/nuori,oli väärin!
Hänellä ei koskaan mielestäni ollut pätevää syytä rankaista minua fyysisesti,kun yleensä oli kyse jostain ihan naurettavista pikkuasioista kuten ulko-oven auki jättämisestä kun lapsena kuljettiin edes takasin ulos ja sisään ja siinä sitten jäi välillä ovet auki ja sehän kismitti isääni. Samoten jos tuli pidettyä jotain ylimäärästä meteliä,en tehnyt jotain mitä hän käski jne. Aivan naurettavista syistä siis!
En myöskään muista hänen ikinä näyttäneen välittävänsä minusta,aina oltiin vain lyömässä.
Äitini ei ole koskaan hyväksynyt lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa (pahoinpitelemistä ylipäänsä) eikä hyväksynyt sitä miten isäni rankaisi minua ja sisaruksiani,mutta toisaalta ei äiti koskaan asialle mitään tehnytkään. Siltikään en ole vihainen äidilleni,meillä on hyvä suhde ja jutellaan puhelimitse päivittäin pitkän välimatkan takia
Ja sen takia minä pelkäsin koko lapsuuteni isääni aina kun olin lähellä häntä,hän saattoi suuttua jostakin ja lyödä,se tuntui tosi pahalta. Kärsin siitä valtavasti henkisesti vaikka fyysisesti se ei niin pahalta tuntunutkaan enkä ikinä anna sitä hänelle anteeksi,vaikka omasta mielestään hän toimi oikein vanhempana.
Eli olen itsekin sillä kannalla että kaikenlainen tukistaminen,lyöminen,luunapit ynms. ovat väärin lasta kohtaan!
Itse olen tuore äiti enkä voisi kuvitellakaan kasvattavani lastani niinkuin isäni minua. Jos lapsi on vaikea ja tekee tyhmyyksiä,aion selvitä niistä tilanteista ilman fyysistä väkivaltaa!
Tänä päivänä minulla ja isälläni ei ole minkäänlaista ihmissuhdetta ja vaikka vanhempani asuvatkin ja ovat vieläkin yhdessä,kun menen kotiin käymään,en pahemmin kiinnitä mitään huomiota isääni,koska se mitä hän teki kun olin lapsi/nuori,oli väärin!