äiti ja melukylän lapset - Banneri
Eilen tein postauksen jossa tiivistin koko vuoden 2015, sen pääset lukemaan täältä. Päätin vielä laittaa tähän alle linkin muutamaan suosituimpaan postaukseen. Otsikko on linkki jonka kautta pääset lukemaan koko jutun. Alla löytyy pätkä postauksesta. 
Äitiyspakkaus 2015
”Olen miettinyt että otetaanko me äitiysavustus rahana vai pakkuksena. Olen kuitenkin kallistunut pakkauksen puolelle jo monta kertaa. Kun sitten aamulla näin tuon pakkauksen kelan sivuilta, olin jo täysin varma että pakkaus meille tulee. 🙂 Pidin siitä todella paljon ja siellä ei ole kuin muutama vaate jotka jäisivät käyttämättä. Lisäksi se sopii mielestäni väreiltään hyvin sekä tytölle että pojalle. Nyt vain toivon että edellinen pakkaus keretään jakamaan loppuun ja meille tulisi tuo uusi. Laskettuaika on elokuun lopussa ja hakemus pitää lähettää viimeistään 2kk ennen laskettua, joten toiveet on korkealla että vanha olisi jo siihen mennessä kerennyt loppumaan.”
Sellainen pieni salaisuus
”Mun on tehnyt mieli kirjoittaa tämä heti tänne blogiin kun tämä iloinen asia selvisi, mutta muutaman syyn takia olen tämän pitänyt visuti salassa. Muutamalla ystävälle asiasta on kerrottu jo aikoja sitten, mutta muuten tämä on pidetty salassa.  Nyt kun läheiset tietää voi täälläkin asian paljastaa. 
Eräänä joulukuisena päivänä tapahtui jotakin suunnattoman ihanaa..”
Synnytyskertomus ”pikavauhtia” maailmaan
”Kätilö kysyi tilataanko jo spinaali vai nousenko jalkeille. Sanoin että voisin nousta seisomaan ja kätilö alkoi heti levittää lattialle liinaa ettei koko lattia kastuisi lapsivedestä. Tuli supistus ja sanoin että voisin sittenkin ottaa nyt sen puudutteen ja jäädä petiin. Kätilö kävi ”tilaamassa” lääkärin (vaikka epäili olisiko liian aikaista) ja alkoi pestä selkääni. Tuli taas supistus ja mumisin samalla paineen tunteesta. Kätilö sai selän melkein pestyä kun jälleen supisti, paine vain kasvoi ja oli jo pakko huokailla kovaäänisesti. Lääkäri saapui 14:10 ja mua supisti nyt taukoamatta. En tuntenut koko spinaalin laittoa ja muistan kun lääkäri sanoi että jos tuntuu jotakin ”hermopistelyä” niin pitää sanoa..kaksi kertaa sanoin vasen jalka. Samaan aikaan huusin kätilölle että nyt se vauva syntyy!! Kätilö käski hengitellä sillä olin edelleen kyljelläni ihan sängyn reunalla puudutusasennossa. Pian kätilö huomasi että vauva tosiaan tulee ja kauhealla kiireellä käskivät kääntyä toiselle kyljelle tai selälle ja mulla oli niin järkky kipu alavatsalla etten vain pystynyt kääntymään joten mua autettiin. Sanoin että haluun eka sen puudutteen johon kätilö sanoi että se laitettiin juuri. Yritin pidätellä vauvan tuloa maailmaan ja kätilö jopa työnsi Miniä hieman takaisin päin. Sanoin kätilölle etten ponnista mutta vauva vaan tulee ja kätilö sanoikin että tämä syntyy nyt!!”
Rv 18+0 tyttö vai poika?
”Näin raskausaikana on kiva tehdä erilaisa testejä joilla yritetään selvittää vauvan sukupuolta. Se pitääkö ne paikkansa luo siihen vielä oman pienen jännityksen. Näin rakenneultran lähestyessä päätin tehdä muutaman testin ja katsoa kumpaa ne veikkaavat tulevan pienokaisen olevan. Meinaamme kyllä kysyä sukupuolen, eriasia on sitten se että selviääkö se.”
Raskausviikko 17+0
”Viime viikolla kerroin siitä kuinka vihdoin on pienen liikkeet alkaneet tuntumaan. Sunnuntaina masussa alkoi aika melske kun menin nukkumaan ja päätin ihan huvikseni laittaa käden vatsan päälle ja kyyneleet nousi silmiin kun pienen liikkeet tuntui vatsan läpi käteen asti. Näin on käynyt nyt parina iltana ja voi sitä onnen määrää. Ensin sitä odotti niin malttamattomana niitä ensimmäisiä liikkeitä, niin yllätyin todella kun ne heti melkein sen jälkeen tuntu jo vatsan läpi asti. Murunen on iltaisin virkeimmillään joten lapset eivät vielä ole päässeet pieniä potkuja tuntemaan.”
Rv 19+3 rakenneultrassa
”Sitten olikin ultran vuoro. Sanoinkin ultraajalle kuinka mahdottomasti jännitän tätä ja hyvä etten oksentamaan joutunut mennä ennen tätä. Ensin katsottiin kaikki rakenteet ja kaikki näytti olevan varsin hyvin. Pikkuinen liikkui masussa valtavasti mutta silti tarvittavat mitat saatiin otettua helposti. Sitten käytiin kurkkaamassa kumpikohan siellä masussa oikein majailee ja selvisihän se.”
Raskaana vuonna 2005 ja vuonna 2015
”Tulen täyttämään 31 pari kuukautta ennen kuin tämä meidän vauva syntyy. Moni asia on muuttunut itsessäni näiden vuosien aikana ja se 10-vuotta nuorempi minä varmasti nauraisi nyt näille minun ajatuksille. Se huolettomuus joka minusta huokui silloin 20-vuotiaana on nyt jossain tipo tiessään. Silti näistä kaikista tuntemuksista ja peloista huolimatta rakastan olla raskaana, tuntea pienen potkut, katsoa kasvavaa vatsaani ja kasvattaa sisällä uutta ihanaa elämää. Todellisuudessahan ne todelliset huolet ja pelot alkaa vasta kun vauva on syntynyt ja ne tulee varmasti seuraamaan minua niin kauan kuin täällä maan päällä tallustan. On nuo neljä ja tämä masumurunen vain niin käsittämättömän rakkaita.”
No nyt on uus ihana hoitolaukku
”Laukku on merkiltään Babymel Ella printed hoitolaukku, stripe navy*. Ulkonäöltään se miellyttää valtavasti omaa silmääni. Se on kooltansa juuri oikean kokoinen (K 39cm x L 30cm x S 15cm), siinä on juuri sopiva määrä taskuja sekä sisäpuolella että ulkopuolella, sen pinta on helppohoitoinen sekä sisä -että ulkopuolelta joten puhdistaminen onnistuu helposti. Laukun saa helposti kiinnitettyä vaunuihin ja rattaisiin nopealla kiinnitys systeemillä, sen sisällä on pestävä hoitoalusta ja pieni termopussukka, jonka avulla saa pysymään vaikka maidon pullossa lämpimänä. Tuossa laukussa oli kaikki se mitä hoitolaukulta hainkin. Lisäksi se ei edes näytä hoitolaukulta.”
Mini on täällä
”Niin rakas ja ihana Mini saapui tänään 19.8. (rv 39+5) maailmaan parin tunnin pikatoimituksena klo 14.16 mitoin 3415g ja 50cm. Äiti on onnesta soikeana ja niin rakastunut tähän pikkumieheen!”
Miten raskausuutiseen on reagoitu?
”Niin monesti törmää siihen ikävään asiaan ettei raskausuutisen kerrottua kukaan pahemmin enää onnittele, varsinkin jos kyseessä on jo esim se kolmas, neljäs tai viides lapsi. Olen törmännyt tähän jo edellisen raskauden kohdalla. Se vetää mielen matalaksi, kun itse sitä on kuitenkin niin onnellinen ja jos joku kuullessaan tokaisee vaan että ”ai taas vai”, niin ei kyllä tuu kamalan kiva olo. Ihmeekseni olen saanut tähän asti vain kivoja onnitteluja tämän raskauden kanssa.”
Nyt haluan toivottaa kaikille ihanille lukijoilleni ja täällä satunnaisesti vieraileville oikein ihanaa tulevaa vuotta 2016.

Kommentit (10)

täälä kyynelehdittiin jo pelkkien otsikoiden ja noiden lyhyiden pätkien kanssa…himskatin hormonit!!!
Oon niin onnellinen,että oon löytänyt sun blogin<3, ihanaa uutta vuotta vielä sinne suunnalle!

Ihanaa uutta vuotta <3

Kiitos Lindiz ja sitä samaa sinne.♡

Toi synnytyskertomus oli kyllä niin kuumottava, varsinkin kun oma synnytys vaan kesti ja kesti, eikä mitään meinannut tapahtua 😀

Ihanaa uutta vuotta! <3

Kiitos Taru ja samoin sinne.♡
Voisin synnyttää koska vain uudestaan, jäi tuosta niin hyvä fiilis. 🙂

Hyvää uutta vuotta <3

Kiitos Nora ja sitä samaa sinne.♥

<3 Ihanaa uutta vuotta <3

Kiitos Nadja, samoin sinne.♥

Hih, ihanat hormonit. 😀 Mä pillitin näitä kirjoittaessa ja lukiessa läpi, palasi niin muistot mieleen.
Kiitos ihanista sanoisa.♥ Kiva kun löysit tänne ja oli myös kiva löytää sinun blogiisi. 🙂 Samoin sinne ihanaa uutta vuotta.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X