äiti ja melukylän lapset - Banneri

En ole koskaan pitänyt tätä olohuonetta meidän näköisenä. Siinä on todella monta asiaa, jotka eivät kohtaa yhtään omaa makuani sisustuksessa. Mietin, että postaanko tänne ollenkaan esittelyä olohuoneestamme, koska se on ihan eri luokkaa jo esittelemieni huoneiden kanssa eikä istu ollenkaan kokonaisuuteen. Se on myös huone, jossa viihdyn kotona vähiten. Päätin nyt kuitenkin vilauttaa sitä tänne, sillä tarvitsen teidän apua ja vinkkejä.

Eroon keltaisesta ja vaaleaa tilalle

Tässä huoneessa riittää tilaa, mutta siinä riittää myös paljon ärsykkeitä minun silmilleni (paitsi ylimmät kaksi kuvaa, joissa huoneessa on sitä, joka miellyttää silmääni). Tällaiselle ihmiselle, joka pitää valkoisesta sisustuksessa paljon, on tuo keltainen on vain liikaa. Vuosien ajan yritin taivutella miestäni maalaus ja tapetointi puuhiin tuloksetta, sillä hän taas pitää huoneesta näin. Nyt kuitenkin pitkän taivuttelun jälkeen olohuone voitaisiin päivittää, kunhan vain aikaa sille löytyisi. Ongelmana on nyt vain se, että mitä sille tehtäisiin? Mitä tekisit tälle olohuoneelle, jos se olisi sinun?

Nuo puolipaneelit jäävät ja niitä olen suunnitellut maalaavani vaaleaksi tai ehkä ennemmin kokonaan valkoiseksi. Mutta sitten tuo yläosa. Tahtoisin jonkin kivan vaalean ja hieman kuvioidun tapetin tuolle isolle ainoalle ehjälle seinälle, jossa on tuo televisio. Muille seinille olen ajatellut hieman harmaaseen taittavaa tapettia, jossa ei ole mitään kuviota. Takan tahtoisin päälystää valkoiseksi, mutta mies haluaa että sille ei tehdä mitään. No mutta istuisi se punaisena paremmin vaaleaan tilaan kuin tähän keltaiseen.

Pohdin myös sitä, että tarviiko pian kattokin maalata, kun nyt se on vain valkolakattu. Se on kuitenkin tummunut ajan myötä todella paljon. Katon maalaaminen ei kyllä hirveästi houkuttaisi. Olen myös miettinyt näyttääkö lattia sitten vielä keltaisemmalta, kun olohuoneesta muuten tulisi vaalea. Tuo on parkettia, joten senhän voisi hioa ja vissiin sävyttääkin. Mutta ehkä sen aika ei ole nyt vielä kuitenkaan.
Kuvassa näkyvä kirjahylly lähtee remontin jälkeen vaihtoon.

Mutta ainakin alkuun  olisi tarkoitus keskittyä noihin seiniin ja päästä keltaisesta eroon. Mutta koska en enää tiedä millaiset tapetit laittaisi, olisin kiitollinen jos linkkaisitte kuvia teidän olohuoneista tai joistakin kivoista tapeteista. Alkuun suunnittelin tuollaista vaaleapohjaista kukkatapettia, mutta nyt en ehkä enää pidäkään siitä. Tuota tapettia meillä vain olisi jo monta rullaa, kun sitä jäi aikoinaan vanhasta kodista paljon yli.

Kurkkaa myös:
Tytön ja pojan yhteinen huone
Vanhempien makuuhuone
Keittiö
Eteinen

<3 Terhi

Kommentit (36)

Tuon takkaleivinuuninkin pystyy maalaamaan vaaleaksi, kun vain valitsee sopivan maalin. Pitää vain hyvin pestä pinta ennen maalaamista.

Olen vakituisia lukijoita jo useammam vuoden ajalta, en vain ole kommentoinut aikaisemmin.

Paneelit ja katon maalaisin valkoisiksi ja tuohon paneelin yläpuolelle laittaisin jonkun harmaan tsi harmaakuvioisen tapetin. 🙂 Valkoinen katto tekee kyllä ihmeitä… Äiti maalasi yksi kesä kotikotoa tummentuneen mäntypaneelikaton valkoiseksi, tuli kummasti valoisampi ja raikkaampi ilme.

Kiitos ideoista. Katon maalaamisella saisi kyllä paljon aikaan. Sitten pitäis kyllä maalata myös muissa huoneissa valkoisiksi, jotta olisi yhtenäisempi. 😀

Minäkin lisäisin valoa olohuoneeseen ottamalla pois verholaudan ikkunan edestä. Keltaista on kyllä melko paljon: lattioissa, seinissä ja hieman katossakin. Kyllä maalaisin katon kokonaan valkoiseksi. Puolipaneelit maalaisin samalla valkoisen sävyllä. Seinä paneelin yläpuolella on melko suuri, joten itse ehkä maalaisin sen jollain vaalealla sävyllä, joka taittaisi hieman harmaaseen tai hyvin vähän ruskeaan. Tapetti saisi kyllä olla hillitty, ettei hyppää silmille noin suurelta pinnalta. Taulut, joita seinällä jo onkin, ovat kivoja ja rikkovat laajaa seinäpintaa mukavasti. Asettelisin ne ehkä hieman lähemmäs televisiota, jotta ne eivät olisi aivan noin yksinäisinä saarekkeina vaan muodostaisivat enemmänkin ryhmän television kanssa. Television asentaisin hieman alemmas, esim puolittain paneelin päälle ja puolittain maalatun seinän päälle, jos mahdollista. Tai sitten sen voisi asettaa tv-tason päälle ja laittaa tauluja sen yläpuolelle seinälle. Tv:n johdot häiritsevät silmääni jonkin verran. Tv-tasoa selkiyttäisin hieman ja tason päälle voisi harkita jotain kaunista, vaaleaa keraamista ruukkua, joka voisi olla muodoltaan pyöreä. Myös huonekasveja voisi jonkin verran lisätä tuomaan kodikkuutta, mikäli mahdollista. Onnea projektiin! Onneksi maalaaminen ei ole ihan hirmu kallista ja pienilläkin muutoksilla saa aikaan enemmän sellaisen kodin, jossa tuntee olevansa kotonaan 🙂

Kiitos näistä. 😀
Ja keltaista on todellakin paljon. Mutta jos tästä olohuoneesyta saataisiin tässä muokattua kotoisampi..ja vaikka sitten vähän kerrallaan tekisi.

Verholauta ehdottomasti pois ikkunan päältä, se madaltaa ikkunaa ja huonetta. Tilalle verhotanko ihan katon rajaan. Puolipaneelit ja seinät maalaisin valkoisiksi, sävy sellainen että sopii lattiaan eikä näytä liian vitivalkoiselta. Noista voi aloittaa ja katsoa sitten, mistä jatkaa ? Ihanaa Juhannusta!

Kiitos vinkeistä. Oikein ihanaa juhannusta sinnekin. 🙂

Aloita hakemalla sopivan tyylisiä tapettikirjoja lainaan ja värilastuja mietinnän tueksi, kyllä se siitä lähtee hahmottumaan. On paljon sävyjä jotka sopii puunvärisen lattian kanssa myös. Takan maalaisin seinien väriin sopivaksi, jää muuten yleisilme aika levottomaksi jos on liikaa eri värejä. Jos projekti tuntuu liian isolta niin kannattaa tehdä yksi asia kerrallaan, takan tai paneelien maalaukseen ei monta tuntia mene 🙂

Kiitos vinkeistä. 😀
Pitää hakea kirjoja lainaan ja katsella mihin sitten päädyttäisiin. Ja maalaamiseen ei onneksi suuri aikoja mene. 🙂

Jos et halua maalata kattoa (ymmärrän, kova homma), niin maalaisin tuon puolipaneelin vaaleanharmaaksi (hyvin vaalea sävy), silloin se sopisi paremmin tuohon kattoon ja myös takan laastiin ja sen edessä oleviin laattoihin.

Tapetteihin ei ole vinkkiä, mutta monessa mallistossahan on samansävyistä tapettia kuviolla ja ilman, joten jos haluatte huoneeseen kuviollista ja kuviotonta eri seinille niin luulisi hyvin löytyvän. Meillä on ainakin K-raudassa hyvä tapettivalikoima, ja kaikkeahan saa sitten tilata lisäksi. Tosin jos toteuttaisin itse suunnitelmaani ja maalaisin puolipaneelin harmaaksi, niin valitsisin varmaan samaa tapettia joka seinälle. Lopputulos tuskin olisi kuviotapetillakaan hermostunut, kun muilta seiniltä tapettia näkyy suht vähän.

Remppailuintoa!! 🙂

Tuo vaaleanharmaakin voisi tosiaan olla hyvä väri. 😀 Katon maalaaminen olisi ainakin tällä hetkellä liian suuri urakka toteuttaa, mutta ehkä myöhemmin sen voisi tehdä. 😀
Tapetin kanssa onkin ongelmana se valinnan vaikeus, että minkälaiset sitä oikein hommaisi, kun vaihtoehtoja on ihan järkyttävä määrä.
Kiitos, intoa on, vielä kun löytyy sopiva väli aloittaa. 😀

Miekin lakkaisin paneelit seinissä valkoisiksi ja laittaisin yläosaan jonkun vaalean/kuviollisen tapetin. Takan jättäisin punaiseksi ja katonkin ennalleen. 🙂 lattian laittaisin varmaan vaihtoon 😀

Hyvin siis samoilla linjoilla olisit kanssani.
Mäkin tahtoisin lattian kokonaan vaihtoon, mutta mies ei puolestaan tahdo luopua tuosta parketista..Pitää vissiin hommata hirveesti mattoja niin saa sen peittoon. 😀

Jos puukuviosta tykkää suosittelen valkolakkaa paneeleihin. Seinät maalaisin vaaleaksi koska inhoan tapettia? Vanhan lattian hiominen voi pehmentää sitä joten jos on hyväkuntoinen antaisin olla. Katto on just hyvä noin ja ikkunalauta voisi olla valkoinen? Omasta takaa alkaa remontit onneksi oleen ohi?

Kiitos näistä. 😀 Puu on kiva, jos se vain on valkoinen..pienissä määrissä saa olla omaa väriä, mutta näin suurina määrinä en sitä kestä.
Maalaus olisi kyllä kätevä, mutta luulen että päädymme tapetteihin, tai näin on suunniteltu.
Verholauta lähtee kokonaan pois, ja hommaan tangon varmaan tilalle, niin kuin muissakin huoneissa. 😀

Maalasin paneelin ja vaaleasävyinen tapetti kuultokuviolla tuomaan näköä. Vaatekaapit siirtäisin toisaalle mikäli mahdollista. Takalle tai katolle en tekisi vielä mitään. Verholaudan vaihtaminen rankingin kuulostaa helpolla mutta joskus se ei sitä ole (kokemuksen rintaäänellä). Mikäli budjetti sallii vaihtaisin tv-kalusteen toiseen.

Kiitos näistä. 😀
Vaatekaapit luultavammin jäisivät vielä tuohon, ellei niitä sitten saada siirrettyä viereiseen huoneeseen. Ja verholauta lahtee pois, siitä en tykkää. Laitetaan ihan tanko tilalle, kun muissakin huoneissa on niin. Tv-kaluste lähtee vaihtoon. Olen katsellut Ikeasta sellaista simppeliä tasoa.

Jos lattiaa ja seinien väriä muuttaisi vaaleammaksi, niin jättäkää ihmeessä takka tuollaiseksi kuin se on! Saattaisi tulla liian yksitoikkoinen jos senkin päällystäisi vaaleammaksi. Se on kyllä hieno noin 🙂

Takka saa jäädä punaiseksi. 😀

Minä ottaisin puolipaneelit pois ja maalaisin seinät valkoiseksi,takan vaaleanharmaaksi ja katto maalaamalla tai kattolevyillä valkoiseksi.
Vaatekaappi pois ja telkkari seinälle.
Kirjahyllyä tai tasoa ei välttämättä tarvitse mutta jos niin valkoinen,pitkä ja matalahko 🙂

Kuulostaisi hyvältä tämä sinun suunnitelma. 😀

Katto ja seinät valkoiseksi. Lattiaan valkolakka. Takka sais olla just tollanen ettei tuu liian tylsä. 🙂

Valkolakka lattiaan voi olla hyvä. 😀

Suosittelen Kääntymään sisustussuunnittelijan puoleen! Pähkäilin oman olohuoneeni kanssa pitkään ja lopulta otin sisustussuunnittelijalta ”idealuonnoksen”eli suunnittelija teki tapaamisemme perusteella luonnoksen siitä miltä meillä voisi näyttää ja toteutan itse ehdotuksen.
Suunnitelmasta tuli ihana! Itse en olisi osannut tehdä moista, mutta suunnittelijan avulla saadaan olkkarista juuri mieluinen 🙂

Sisustussuunnittelijan jälkeen olohuone olisi varmaan ihan mun lemppari paikka kotona. 😀

Minä maalaisin paneelit ja katon valkoisiksi ja seinän yläosaan vaalea yksinkertainen tapetti. Lattian hioisin ja maalaisin valkoiseksi, koska keltainen tulee korostumaan, jos seinät vaaleat. Verholaudan tilalle musta verhotanko, kirjahyllyn tilalle vaalea pitkä taso ja ehkä joku vaalea lipasto/vitriinikaappi. Valaisimet samanlaisiksi ja telkkari alemmas. Ja takkaan vaaleanharmaa päällyste. Melkoinen homma mutta lopputulos varmasti kaiken sen arvoinen. 🙂

Tossa olis ihana lopputulos. Vielä kun saisi päätettyä millainen se tapetti olisi ja millä sävyllä maalaa paneelit. Katto saa alkuun jäädä noin, verholauta lähtee pois, samoin tuo kirjahylly ja telkkari laskee alemmas. 😀

Mä aloittasin maalaamalla puolipaneelin valkoiseksi ja seinän yläosaan hillitty vaalea tapetti. Kattoon kaksi samanlaista valaisinta. Verholauta pois ja tanko tilalle. Televisio vois olla matalammalla, niin olisi jotenkin tasapainoisempi ja huone ei näyttäisi yhtä matalalta kuin nyt.

Kuulostaa hyvältä, kiitos näistä. 😀
Televisio on tosiaan hieman liian korkealla, se onkin tarkoitus laskea alemmas sitten rempan myötä. 😀

Puolipaneelit voi maalata valkoisiksi, tai jos haluaa ilmeestä kevyemmän niin jonkinlainen läpikuultava vaalea maali.

Lähtisin ehkä itse tekemään muutosta hiljalleen, niin, etten pistäisi kaikkea uusiksi kerralla. Siinä näkee hyvin, millaisia uusia ratkaisuja kaivattaisiin ja mitkä vanhoista saavat jäädä. Toisaalta jos sulla/teillä on selkeät suunnitelmat ja visiot, ei muuta kuin toteuttamaan 🙂

Hiljaseen tahtiin tätä on tehtävä ja lähinnä illalla ja yöllä kun pienimmät nukkumassa..varsinkin silloin kun maalataan. Taapero olisi hieman liian innokas apuri. 😀

Katto ja seinät valkoiseksi. Takka valkoiseksi jos mahdollista. Vaatekaapit pois peräseinältä. Uusi tv-taso, hyllyjä seinälle , uusi sohva ja nojatuoli tai pari 🙂

Kuulostaisi hyvältä. 😀

Siis teillä on leivinuuni!? Olen kateellinen! ♡♡♡
Varmaan korostaisin takkaa niin että sen eteen jonkinlaiset löhöily/rentoutumispaikka? Sohva ikkunan alle ? seinät paneeleineen valkoiseksi tai paneeli harmaaksi? Lattiankin voi maalata vaaleaksi jos tahtoo ? tai korostaa tummemmaksi? Kattovalaisin vois olla joku isompi ☺
Käytättekö paljon tuota leivinuunia? Tahtoisin niin itelleni sellaisen! Vois tehdä patoja yms herkkuja!

Juu on leivinuunillinen takka ja käytän sitä kyllä hävettävän vähän. :/
Kiitos hyvistä vinkeistä.

Oi, kuinka kiva kun jätit kommenttia.♥ Ja ihana kuulla, että olet ollut matkassani jo useamman vuoden.
Kiitos tuosta vinkistä. 😀

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X