Raskaus ja imetys vie myös kontrollin omaa kehoa kohtaan

Vuosi sitten näihin aikoihin ostin mustat S koon farkut ja tepastelin onnellisena ne päällä. Koin olevani vihdoin toipunut ensimmäisestä raskaudesta, imetys oli lopuillaan ja sain viimein kehoni takaisin vain itselleni. Mahtava fiilis! Niin paljon kun nautinkin raskaudesta ja imetyksestä, olin kaivannut sitä tunnetta kun oma keho on vain ja ainoastaan minun. 

Pian tuli kuitenkin seuraava ilon aihe, olin raskaana. Raskaus oli toivottu, vaikka yllätyimmekin kuinka nopeasti kaikki tapahtui. Raskauden myötä olin kuitenkin jälleen siinä tilanteessa, että olin antanut kehoni kasvualustaksi pienelle ihmiselle. Iloitsin raskaudesta, mutta samalla harmittelin sitä kuinka juuri alkanut vapaus oman kehoni kanssa oli viety aivan nenäni edestä.

Pohdin nuorempana silikoni-implantteja kuten varmasti suurin osa muistakin pienirintaisista nuorista aikuisista on joskus tehnyt. Huomasin kuitenkin jo pelkässä ajatuksessa ahdistuksen siitä, että kehossani on jotain ylimääräistä ja jotain joka ei ole minua. Ehkäisymenetelmää miettiessä sama ongelma tuli vastaan. En usko, että pystyn koskaan ottamaan kierukkaa tämän ahdistuksen vuoksi. Lue: Ehkäisy ahdistus, kun hormonaalinen ehkäisy pelottaa

Raskausajat olen pärjänny hyvin, sillä molemmat raskaudet ovat olleet toivottuja ja vauvan kasvaminen sisälläni niin ihmeellistä. Vauva on tuntunut osalta minua. Raskauden tuomat fyysiset rajoitukset ovat taas toinen juttu. Esikoisen vauvavuonna jouduin kaiken lisäksi tiukalle imetysdieetille, sillä vauva sai allergia-oireita rintamaidon kautta. Kipeä loppuraskaus, tiukka ruokavalio ja synnytyksen jälkeisen arpisen ja löysän kehon ihmettely jälkivuotoineen, tikkeineen ja ummetuksineen saivat mut miettimään mihin ihmeeseen kehoni olen pistänyt. Lue: Miksi imetysdieetti on neuvolassa kirosana?

Tietynlainen kontrollin menettäminen omaan kehoon tuntuu joskus hankalalta. On helpompaa hyväksyä itsestä johtuvat muutokset, kuten syömällä aiheutettu lihominen tai laiskuuden tuoma veltostuminen. Onhan raskauskin itse aiheutettu (toivottu), mutta ei sitä ensimmäistä lasta odottaessa voi mitenkään käsittää millaisen myllytyksen keho ja mieli käy läpi. Tuskin kukaan vauvaa toivova toivoo (tai edes ajattelee) niitä peräpukamia ja tikkejä. Sitä vaan haluaa saada lapsen. Imetys on ihanaa ja tärkeää lapselle, mutta kyllä välillä ärsyttää miettiä mones kuppi kahvia on menossa ja kärsiä allergiaoireista ilman kunnollista allergialääkettä. Ei ole samanlaista päätäntävaltaa omasta kropasta.

Raskauskilot

Tässäkään raskaudessa en säästynyt raskauskiloilta. Synnytyksestä on kohta 3 kuukautta ja minulla on todella ristiriitaisia fiiliksiä. Kuopuksen synnyttyä olen ollut paljon armollisempi itselleni. En ole lähtenyt pudottamaan raskauskiloja niin rajulla tahdilla kun esikoisen synnyttyä. Minulla on ollut kädet täynnä kahden lapsen kanssa ja toisaalta olen halunnut pesiä vauvan kanssa enemmän. Ei ole huvittanut lenkkeillä. Lue: Neljäs raskauskolmannes, tuntuu kuin olisin yhä raskaana

Ei ole myöskään huvittanut ostaa uusia vaatteita. Olen jatkuvasti ajatellut, että ”en mä vielä, kun nää kilot lähtee kohta”. Kunnes kävelin niin reikäisissä legginseissä (ainoissa mitkä mahtui jalkaan), että viima vain kävi haaroissa. Kaupoilla käydessä tuli uusi shokki. Olen raskauden jälkeisen kehoni kanssa kokoa XL, enkä suinkaan enää se S kuten vielä vuosi sitten. Mun mielestä tämä on asia minkä kanssa saakin hieman kipuilla. Keho on kuitenkin se mitä tarvitset, käytät ja näät päivittäin. On tärkeää tuntea olonsa hyväksi omassa kropassa ja suuret muutokset saa kyllä mielen aivan sekaisin.