Lumisade -pipo Hygge-langasta - katso ohje
Puikoillani on ollut ohuesta langasta neulottava villapaita – se valmistuu todella hitaasti ja rauhassa. Sen vastapainoksi olenkin kaivannut vähän nopeammin valmistuvaa neuletta välipalaksi. Näin kevätauringon jo pilkahdellessa kaipasin väriä talviasusteisiin ja päätin neuloa itselleni Novitan Hygge wool -langasta väriä vaihtavan pipon. Tätä kirjoneulekaaviota olen käyttänyt aiemmin jo lapasissa ja sukissa, nyt oli paksun pipon aika!
Hygge wool -lanka on ollut tämän kesän hurahdus, sillä siitä neuleet valmistuvat nopeasti ja ovat ihanan muhkeita ja lämpimiä. Hygge woolille tekemiäni ohjeita ovat ohje balaclava-myssyyn sekä vahvistettuihin, lämpimämpiin lapasiin.
Lumisade-pipo-ohje
Tarvitset
Novita Hygge wool – lankaa kahdessa eri värissä
Sukkapuikot tai pyöröpuikot nro 7 tai käsialan mukaan
Luo sukkapuikoille 46 silmukkaa ja jaa ne tasaisesti neljälle puikolle. Neulo 1o 1n -joustinneuletta kuusi kerrosta. Neulo seuraava kerros oikein, lisäten samalla jokasen puikon alussa yksi silmukka, jolloin työssä on yhteensä 50 silmukkaa. Aloita neulomaan kirjoneulekaavion mukaan.
Kerroksilla 1-4 on melko pitkät langanjuoksut, koska erivärinen silmukka tehdään 9 silmukan välein. Itse teinkin niin, että kerroksilla 1. ja 3. löystin langanjuoksuja entistä löysemmäksi ja kerroksilla 2. ja 4. neuloinkin eri väriset silmukat edellisten kerrosten langanjuoksuilla. Näin vältyttiin neljällä kerroksella pitkiltä langanjuoksuilta. Takaa tämä näytti tältä.
Kun olet neulonut kirjoneulekaavion loppuun ja tehnyt kaavionmukaiset kavennukset, katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi ja päättele langat. Tee jäljelle jääneestä langasta vielä tupsu ja kiinnitä se pipon päälaelle. Itse vielä kampasin tupsua hieman, niin tupsusta tuli pörröisempi.
Lumisade-pipo on lämmin ja riittävän syvä päähän, ettei se heti lähde valumaan otsalle. Seuraavaksi neuleiden lisäksi ajatuksissa on kaikenlaiset viherkasvihommat – onhan se nimittäin maaliskuu jo! Ihanaa, kun kevät ja kesä tulee!
Anni
Jaa oma kokemuksesi