Hakutulokset

  1. T

    Kolmekymppiset lapsettomuudesta kärsineet ja keskenmenon kokeneet...

    Heippa! En tuom otsikon mukaan tänne oikeastaan kuulu kun ikää on vähemmän kuin 30 mutta en ole löytäny muutakaan palstaa jolle voisin kirjoittaa. Tietenkin on nuo kaikki keskenmeno palstat mutta kaikilla siellä tuntuu olevan hirveä yritys päällä. Eli olen 20- vuotias takana kolme...
  2. T

    miten muut jaksaneet arkea km jälkeen?

    Minulla on kolme keskenmenoa takana. Ensimmäinen 11/06 rv 13+4. Oli kuollut jo viikolla 12+2 toinen 02/07 rv n7 ja viimeinen kesäkuussa rv n. 6. Aluksi oli todella vaikeaa ja meni jonkun aikaa että edes tajusi mitä on tapahtunut. Aika parantaa haavat tässäkin tilanteessa vaikka aluksi ei...
  3. T

    Meidän pieni enkelimme 15.8.2007

    :hug: minä sain keskenmenon vk 13+4 ja osastolla hoitaja sanoi että todennäköisesti oli tyttö vaikka mielestäni oli jotain ylimääräistä edessä.. en sitten tiedä.. patologin lausunnossa ei ollut mitään mainintaa sukupuolesta. ainoastaan istukan kunnosta. Jotenkin jäänyt myös vaivaamaan vaikka...
  4. T

    Vahva tunne että kesken menee=(

    minä näin ennen kolmatta keskenmenoa unen jossa oli kaksi kehtoa ja yksi vauvan sairaalasänky ja hetki sen jälkeen se pieni tulikin ulos.
  5. T

    lääkkeellinen tyhjennys, mistä tietää onnistuiko?

    minä tein lääkkeellisen tyhjennyksen kotona ja vuodin 7 viikkoa verta ihan hullun paljon. tai kävi monesti mielessä että voiko tälläsestä vuodosta selvitä edes hengissä mutta seuraavassa keskenmenossa sitte vuodin vaan 4 päivää että kai se vähän vaihtelee.takana kolme keskenmenoa.
  6. T

    Vauva menehtyi 13+ . Mitä tapahtuu "tyhjennyksessä"..

    minulla oli kokemus melkeen sama. sairaalassa pikkuinen syntyi tosin siteeseen ja hetken mietittyäni halusin nähdä oman pikku enkeli prinsessani. Näky ei tosissaa ollut kaunis mutta ajattelin että jään katumaan jos en katso. Minulla sikiö oli ollut mahassa kuolleena n. viikon joten ulkoapäin oli...
  7. T

    Vauva menehtyi 13+ . Mitä tapahtuu "tyhjennyksessä"..

    Minä olen saanut kolme keskenmenoa vuoden sisällä ja välillä tuntuu ettei meinaa jaksaa. ensimmäinen rv 13+4 toinen rv 7 ja kolmas rv 6+. Tiedän etä tuntuu ihan älyttömän pahalta. minulta tutkittii istukka sikiö ja kromosomit. vasta-aineet ja otettiin fetus mortus näytteet. miitän syitä ei...
  8. T

    km:n jälkeen kuumeilevat...

    voisko joku mulle kertoa mikä mättää. olen saanu kolme keskenmenoa. viimesin kesäkuussa. menkat alkoi 2.7 ja kesti 22 päivää eli 24.7 loppu.. koskahan voin odottaa seuraavia. laskenko nyt sitten sen kolmeviikkoa siitä kun loppu kun olishan niitten puitänyt alkaa jo kauan sitte. Inhottavaa...
  9. T

    Raskausoireiden "katoaminen" ja km

    Joo itselläni ollut kolme keskenmenoa. Ensimmäinen viikoilla 13+4. Oireet hävisivät ihan yhtäkkiä viikolla 12+1. Neuvolassa kerroin kuinka mukava nyt on kun ei enää väsytä ja on hyvä olla. vatsan nipistelykin on vähentynyt huomattavasti. Neuvolan lääkäriin kun sitten menin terveydenhoitajan...
  10. T

    onko meitä täällä paljonkin?

    Itselläni kolme keskenmenoa noin 8kk sisällä.. Ensimmäinen marraskuussa -06 rv 13+4 tai oli keskeytynyt km ja sikiö kuollut jo viikkoa aikaisemmin.. Ns. normaali synnytys ja kaavinta päälle.. Kahdessa ultrassa kaikki ok. syytä ei löytynyt..Suraava oli norm km viikolla 7. lääkkeillä hoidettiin...

Yhteistyössä