2008 marraskuisten lapsoset

Heippa ja terveiset uudesta kodista :wave: Melkoinen härdelli ollut remonttien kanssa ja vieläkin jatkuu (2 viikkoa myöhässä aikataulusta). Poika oli viikon mummolassa, kun ei tänne voinut tulla roikkuvien sähköjohtojen sekaan. Nyt on jo muutama yö nukuttu uudessa kodissa, mutta poika sanoo monta kertaa päivässä: "mennään omaan kotiin!". Toivottavasti pikkuhiljaa alkaa tottua.

Päätettiin jatkaa kevät vanhassa päiväkodissa (kuskaan sinne joka aamu 7 km), mutta kuskailun puolesta houkuttaisi vaihtaa, kun viereisellä tontilla olis lähin päiväkoti : / Toisaalta vanhassa päiväkodissa on ihana hoitaja ja tuttu ryhmä, joka on pojalle TOSI tärkeä, ja nämä painaa vaakakupissa eniten.
 
Pikainen moikka täältä! Töihin olen palannut ja aika tuntuu loppuvan ihan tyystin! Teen vähän lyhennettyä työaikaa mutta silti se aika vaan menee johonkin. Ja väsymys on ollut kova.

Kaksikko jatkaa samoja metkujaan kun ennenkin. Wilma matkii sanoja (jopa kirosanoja... :kieh: ) mutta niitä lauseita ei tule. Osku myös juttelee sanoja mutta lauseet antaa odottaa. Ehkä ne oppivat... Wilma on innostunut itse pukemisesta, kaivaa housuja ja sukkia kaapeista ja laittaa niitä päälleen, millon mitenkin. SItä ollaan alettu nyt miettimään että meneekö kaksikko ensi loppusyksystä tarhaan vai ei, kun kotihoidon tuki loppuu. Päätökseen ei olla vielä päästy.Ehkä tekisi ihan hyvää päästä muidenkin lasten kanssa touhuamaan...?

Iltaväsy tuntuu iskeneen, taidan viedä kaksikkoa iltasuihkuun.
 
Maikki: kiva että olette päässeet remontin makuun =) Sen keskellä elo on tosin kaikkea muuta kuin kivaa. Mutta lopussa vaiva palkitaan :D

Näin viime yönä unta. Siinä törmäsin HM:n kanssa jossain ihme paikassa. Ilmoitin hälle odottavan kaksostyttöjä :D Ei kovin pitkälle ennättänyt uni edetä kun jo herätys kävi.

Kamalaa pakkasta! Pikapikaa vietiin esikoinen kävellen kerhoon. ONNEKSI asutaan tien toisella puolen. Ois muuten voinut jäädä viemättä tuossa -32 asteen pakkasessa:(

Huomenna mennään tyttöjen kanssa perhekerhoon (niinkuin joka perjantai). Siitä suoraan ajellaan katsomaan minun pikkusiskon vanhojentansseja =) Pääsee pikkuneiditkin katsomaan hienoja pukuja...

Muutoin meille ei tässä mitään uutta. Vähän syksyä tässä on joutunut miettimään, mitä tekee...

Meno meillä on kovaa! Aivan ihanaa nähdä miten tytöt saavat yhdessä juosta =) Voi sitä riemua. Tässä sen taas näkee mistä kaikesta ollaan vuoden verran jääty paitsi :)

Kuinka monen lapsi on vielä vaipoissa?

:wave: Meillä on homma aika vaikea tajuta. Tekee kyllä pissit pottaan, mutta se määrä :headwall: Pienen lirun vaan, ja sitten on jo (muka) valmista! Jos jättää sen jälkeen ilman vaippaa, ei mene kuin ½h korkeintaan ja samankokoinen pissiläntti koristaa housuja.
Tyttö ennätti niin pitkään olla ilman pottaa, vasta joulukuussa otettiin käyttöön kunnolla (kun lasta lähti)..
No, kohta on kesä, sit viimeistään saapi oppia kuivaksi!

Nyt tuli itku, täytyy mennä...
 
Meillä poika on edelleen vaipoissa. Pissat kyllä tulee pottaan jos äiti tai iskä muistuttaa tasaisin väliajoin potalla/pytyllä käymisestä, ja välillä itsekin sanoo että on pissahätä. Mutta ei aina. Ja kakat tulee edelleen vaippaan. Eilen oltiin saunassa ja poika leikki pesuhuoneen puolella. Sitten alkoi kuulua hätääntynyttä ininää ja poika sanoi "kakka...". Kakka oli tullut lattialle. Ei siis ilmeisesti tunnista kakkahätää ennenkuin on jo housuissa (tai tässä tapauksessa lattialla :headwall: )

Juu, eipä täällä sen kummoisempia. Edelleenkin ajatukset pyörii vahvasti pikkusisaruksen saamisessa, ensi kuussa mennään taas suunnittelemaan uutta lapsettomuushoitorupeamaa. Olispa helppoa jos vois vain makuuhuoneen puolella hoitaa ne hommat, mutta ei nyt meidän tapauksessa näytä onnistuvan. Mutta onneksi on tuo yksi ihana :heart: Mites Luminka, oliko sulla enneuni? ;)
 
Heissan!

Luminka, enneuni??? :D Mä tässä taannoin näin unta että odotin KOLMOSIA!!! :rolleyes:

Vaipat on meilläkin käytössä. Jonkin aikaa meni pottailut ihan hyvinkin, mutta nyt on taas joku pottalakko menossa, siis siihen ei saa edes väkisin taivutettua istumaan... En jaksa kauheasti painostaa, kesällä sitten on mukavampi opetella kuivaksi. Meillä on isommatkin pojat oppineet kuivaksi vasta reilut kolme vuotiaina, ettäå ei jaksa nyt stressata. Tää töissäkäynti kyllä vie niin kaikki mehut että mitään ylimääräsitä ei jaksa sulattaa nyt...


Kyllä on täälläkin pakkasten takia ulkoilut ihan minimissä, eilen oli pakko käydä kaupassa kävellen ja multa paleltu korvanlehti!!! Nyt punottaa ja jomottaa. Ja oli siis paksu vuorillinen pipokin päässä, mutta kylmä vaan puraisi!

Nyt tarvii taas rientää.
 
Heippa kaikille!

Maikille Onnea uuteen kotiin! :flower:


Täällä kans touhut jatkuu samaa rataa. Kotihoidossa lapset edelleen.
Töihin "paluuta" oon pohtinu, niinku ilmeisesti Luminkakin?
Äkkiän on reilu pari vuotta mennyt. Nyt ois uudet haasteet mietinnässä, ehkä koulua tai jotain ihan muuta kuin omaa alaa? :confused: Vaikeeta.

Vaipat on jääneet meiltä nyt kauppaan. Pottailee itsenäisesti ja välillä patistellaan ja pikkuhousuja vaihdellaan kun ei maltettukkaan heti mennä potalle.

Ihana kun ne hirmupakkaset on nyt mennyttä, pääsee jopa ulkoileen!

Aurinkoista kevään odotusta! :cool:
 
Heh, ei se enneuni ollut :D Vauvoja on tulossa lähipiiriin paljon lähiaikoina, kai sitä itse halusi edes unissaan olla raskaana :) Ei meille ole tulossa lisää...

Meillä tytöllä jonkin verran pottailut edenneet. Välillä menee äitillä ja iskällä totaalisesti hermot. Pompitaan koko ajan potalla, "pissittää pissittää" ja samantien potalle istuessaan "ei tullu" ja nousee ylös. Välillä istuis niiiiin kauan että pissi tulisi, vaikka juuri oisi märkä vaippa |O

Ihanaa miten päivä on pidentynyt! Ja pakkaset hellittäneet...
Ihana käydä tyttöjen kanssa ulkona :) Pieninkin kävellä tepsuttelee onnessaan ulkosalla.
Itselle hommasin kävelysauvat, niiden kanssa on tullut iltapäivisin käytyä lenkillä. Jos kesäkuntoon tavoittelisi =)
 
Heippa.
Meillä myös kuivaksi oppiminen takkuilee. Tyttö oli tämän ikäisenä jo hyvinkin kuiva mutta kossi... Kakka tulee nyt pottaan, mutta pissi harvemmin. Tai siis käy pöntöllä ja potalla kun viedään. Itse sanoo aina että nyt taas nämä housut likaisena, tuli pissaa... Hermoja raastavaa kun välillä saa housuja vaihtaa puolentunnin välein! Välillä taas niitä päiviä että pysyy koko päivän kuivana. Monet pojista sanoneet et oppivat myöhemmin kuivaksi ja toinen et kun vaippa päällä niin paremmin oppii. Meilläkin toisinaan pysyy päivän kuivana jos vaippa.. Tuntuukohan se jotenkin ikävältä olla pelkät pikkuhousut jalassa..

Pojalla ei vieläkään ole selvinnyt mikä jalassa vikana. Kipulääke edelleen käytössä. Tutkittu on vaikka ja mitä. Viimeksikin huusi sairaalassa kuin syötävä kipuaan, mutta lääkäri vain sanoo että tuokaa jos poika selkeästi kipeä, siis tyyliin siinä tilanteessa kun jalka pitää amputoida! ARGHH!! Sehän ei tietty ollut mitään kun pojan jalka tärissyt toista päivää putkeen, itkenyt ja uikuttanut kipua koko sen ajan eikä pystynyt kävelemään kun jalka petti alta... Pikkasen pistää vihaksi tämän hyvinvointivaltion terveyspalvelut!

Anteeksi kun valitan heti ja pitkästä aikaa saan aikaseksi mitään kirjoittaa..! Jospa se tästä lähtis iloksi muuttumaan, kevätkin tulossa ja kaikkea.
 
KuuttiPieni, kylläpä kuulostaa merkilliseltä tuo pojan jalkavaiva. Ihan kuin lääkäri ei ihan ottaisi asiaa tosissaan?

maitoo, tsemppiä alanvaihtomietintöihin! Mitä alaa/töitä oot harkinnut? Mä oon ollut nyt pari kuukautta kotona opiskelijana/työttömänä, ja tehnyt iltaopetushommaa 2-4 iltana kuussa. Päivät on kyllä olleet suht täynnä opiskeluita ja opinnäytetyön kirjoittamista, vaikka periaatteessa ovat sivutoimisiksi laskettavia. Saan toukokuuksi opettajan sijaisuuden, ja mahdollisesti vois olla syksyllä samaa hommaa tiedossa, kun saan sitten paperitkin ulos. Siihen saakka ainakin kärvistellään nyt työttömyyskorvauksella.

Kävin kirppiksellä tekemässä löytöjä, kun tosiaan ei nyt ole varaa laittaa pojan vaatteisiin isoja rahoja. Lenkkarit löysin kevääksi 4 eurolla, koko oli nafti 26, ja ensi talveksi bongasin edullisen toppahaalarin. Se oli kokoa 110, eli on varmaan ainakin syksyllä vielä iso (nyt pojalla 98 cm haalari), mutta oli niin priimakuntoinen paksu Lassie snowboard -haalari, että päätin ottaa matkaan. Minkäs kokoisia vaatteita teidän lapsukaiset käyttää tällä hetkellä? Meillä on käytössä 98-104 cm. Kesäkenkien koko on taas vielä ihan arvauksen varassa, mutta 15 cm mittasin jalan pituudeksi.
 
Meidän lapsosella on käytössä 92cm vaatteet. Pikkuhiljaa siirtymässä 98... Pitäs tuo isosisko saada kasvamaan nopeammin et saatas hänen entiset suoraan käyttöön :) Hän siis käyttää 98/104cm. Mut tuo isompi koko näyttää jo olevan parempi.
Jalat noilla tytöillä on samankokoiset :O Yks päivä aloin mittailemaan jalkoja vastakkain, sentin päässä tulee pikkusisko jo!

Meillä ei taida kenkien suhteen mennä kierrätys. Peräkkäiset / jopa samat koot saapi kesäksi ostaa, harmi :| Toppavaatteissa on myös riskinsä että joutuu ostamaan ensi talvena 2 pukua.

Kirppareilta kyllä löytää hyviä vaatteita, kuten Maikki totesikin :) Pitää vaan käydä säännöllisesti penkomassa, parhaat viedään heti!
Itsellä oli nyt 4vk pöytä, ja tosi hyvin sain vaatevarastoja pienennettyä. Ja hyvin sain myös rahaakin ;)
 
Huomasin, että viimekeväinen 92-senttinen Lassien vk-haalari on juuri passeli pojalle. Luminka, voithan ajatella niin että tytöt voivat sit lainata toistensa vaatteita, kun ovat suht samankokoisia. Mutta haalarit ja kengät tietty pitää olla molemmilla, just ne kalleimmat : /
 
Maikki: kyllä tytöt lainailevat toistensa vaatteita :) Paidat menevät aika hyvin toinen toiselle...

Meille ei tässä nyt mitään uutta.. Vähän vaihdellaan tyttösten huoneeseen tapetit :D Tulee kunnolla väriä, yhdelle seinälle pinkkiä kukkaa :)

"Armon aikaa" saatiin kesäkuulle. Sitten päätös joutuvatko leikkaa, laittaa metallitukea ja kipsiä :(
Eipä tässä hirveesti voi kesää suunnitella..
 
Moi pitkästä aikaa!

Aika ihan hurahtaa vaan kun töissä käy, eikä kotonakaan tekemisen puute iske.... Yhä meillä odotellaan Oskarin puheen kehitystä kunnolla, ihan muutaman kerran on kahden sanan lauseita esittänyt, mutta muuten hölisee ihan omiaan. Wilma sentään on ottanut edistysaskelia, toistaa hyvin kahden sanan lauseita ja sanoojakin tulee koko ajan lisää. Mutta ehkä sinne neuvolaan on pian soitettava tuon Oskulaisen takia, jospa joku terapeutinplanttu saa sana-arkun auki? Toinen uusi asia on se että haettiin marraskuun alusta hoitopaikkaa parille päivälle/vko. Huomaa hyvin että kaipaavat kovasti toisten lasten seuraa, kyläillessä ovat seitsemännessä taivaassa ja kotona oloilu on lähinnä tappelua. Nyt vaan odotellaan vastausta että ovatko saaneet paikan. Meidän vieressä on päiväkoti (Montessori) ja siihen laitettiin paikka hakuun. Toivottavasti onnistaa. Oskarista on kehkeytynyt varsinainen taitelija, saattaa tunninkin viihtyä pöydän äärellä ja piirrellä pieniä kiekuroita paperille, ja se paperi piirretään tarkkaan kulmasta kulmaan. :D Pikku Picasso. Wilmalla on joku läheisriippuvuus menossa, ihan heti kun minä ilmestyn jostakin näkösälle niin alkaa valittaminen, itku ja syliinvinkuminen. Aika ahdistavaa. Ja tietty jos toista pitää sylissä niin sehän on ihan katastrofi! Toivottavasti ohimenevää... Kaksikko on myös löytänyt lempiohjelman. Subin Juniorilla tulee päivällä sellainen Hopla, ja sitä katsotaan hievahtamatta. Aikanaan kun sieltä tuli Unelmatarha niin se oli ihan hitti, mutta sitä ei enää tule. Ja myöskin musiikkia tykkäävät kuunnella ja sen tahtiin jammata! Muutoin ei harrastuspuolta kaksikolla olekaan, isommat pojat vievät aika hyvin aikaa omine harrastuksineen (toisella jääkiekko ja toisella partio ).

Nyt tarvii mennä takas töihin. Kaksosia odottava ryhmä perheitä tulee tutustumaan osastoon, ja jostain kumman syystä minä olen meidän osaston monikkoperhevastaava... :rolleyes:

Kevätterkut kaikille (tosin ulkona pyryttää lunta ihan simona... )!

HM ja vauhtikaksikko
 
Heippa mammat!!!=)
On todellakin vierähtänyt nelisen kuukautta (ainakin) kun olen edes lukemassa täällä käynyt. Mutta nyt tuli hirmuinen tarve tulla kurkkimaan mitä tänne kuuluu, luin ja kahlasin kaikki viestit läpi tähän saakka. Mutta nyt vähän sekaisin mitä kellekin on tapahtunut ja mitä kuuluu..
Päälimmäiseksi jäi huoli Kuuttipienen pikkuisen puolesta, tahdon lähetellä sinnepäin hirmuisesti jaksamista, voimia asian suhteen ja toivon todella että selvyys asiaan tulisi. Diagnoosi ja oikea hoito sen myötä. :hug:

Mitäs sitten meistä...me ollaan kotosalla edelleen, minä ja meidän pikkutermiitti ja mulla on lisäksi vielä sama tyttö hoidossa, On kesäkuuhun saakka ja siitä sitten alan 4kuukauden (wuhuuuuu) LOMAN :cool:
Marraskuussa työt kutsuu, kun on pakko mennä. Mutta aloiten osittaisen hoitovapaan, jotta saan olla ekaluokkalaisen kanssa enemmän, eli 6tuntista päivää, koitamme tinkiä edelleen vaan menoista jotta jää enemmän aikaa työn ulkopuolelle.

Meillä on perusiloinen, reipas tämä 2,5vee.
Puhetta tulee kokoajan enemmän ja enemmän, vaikka keskimääräisesti varmaan ei puhu niin hyvin kuin "pitäisi" tämänikäisen puhua.
Omatoimisuus ja kiinnostus pukemiseen, syömiseen kasvaa h i t a a s t i, mutta varmasti.
Pottailu alkoi sujuun ihan yhtäkkiä loppuvuodesta ja noin viikossa poika oli jo kuiva. Enää unilla on ollut siitä saakka vaippa, ja melkein sekin aina kuiva. Alkuunsa teki kakan aina uniaikaan, kun ei osannut oikein keskittyä potalla niin pitkään. Nyt sekin alkanut sujua pottaan.

Meillä on vähän ongelmia puremisen kanssa ja lyömisen. Aika tarkkana saa olla ettei ole joka päivä jollain hampaanjälkiä kädessä. Muistan että oli esikoisella samaa hommaa. Ärsyttävä vaihe!! muutenkin on omaa tahtoa kiitettävästi ja välillä tuntuu ettei kodin aktiviteetit riitä, onneksi on hoitotyttö josta saa seuraa!

Eipä nyt pikaiseen tule kummempia mieleen...

Luminkan blogeja seurailen, herkullisia kakkuja ja käsitöitä!!! :D

Onkos muilla sellaista seurattavaa? Noonie kirjoitteli jossain vaiheessa?

Omani on Aura jos jotakuta kiinnostaa kurkkia meitin arkeen, lähinnä sisustus, ruoka, kirppishömppää....

Terkuin helmi ja kaksi poikaa

Toivonmukaan kevät kääntyy vielä aurinkoiseksi kaikilta osin ja meille kaikille!!!
 
Juuri mietiskelin, helmi, että mitähän teille kuuluu... Ja siinähän sinä! Ihana blogi sinulla, ihan kateellisena kuvia katselen. Kelläkäs muulla oli blogeja? (Juu, töissä tällä hetkellä hiljainen hetki, ja ehtii jopa koneella olla hetken...)

Takaisin töihin...
 
Helmin blogi on ihan mahtava! Varmaan päivittäin käyn kurkkimassa mitä on taas keksinyt :) Niin et käyn siellä vaikken usein kommentoikaan ;)

Tytöstä on tullut melkoinen jutun keksijä :) Saadaan aina nauraa hassuille jutuille... Yksikin ilta istui minun sylissä. Pieraisi varsin äänekkäästi. Kysyin et mikäs se oli.
"ei upsu ainakaan" :D Ja täysin vakavalla naamalla... Kyllä miehen kanssa naurettiin :LOL:

Tämä hetki on siinä mielessä kiva, keksii uusia juttuja. Ja osaa laukoa sopivia kommentteja eri tilanteisiin. (tänään tytöt olivat minulla lääkärissä mukana, nuorimmainen tokaisi "elä itke äiti" kun lääkäri kutsui huoneeseen :D )

Kovasti edelleen puhutaan Ti-ti nallen konsertista. Saattaa mennä puoli tuntemattomille kertomaan mitä siellä näkyi :) Onkin siskoaan rohkeampi.
Mutta edelleen niiiin helppo loukkaantumaan! Ei paljoa kestä kieltoja kun alkaa itkemään... :/

Meillä tuo tyttö ei tykkää paljoa piirrellä.. Leikkii vaan kynillä. Muutenkaan ei ole kiinnostunut askartelusta, muovailusta tms. kuten siskonsa.
Paljon hoivailee nukkeja (ja titi nallea), kuuntelee omassa huoneessa (yksin tai isosiskon kanssa) lastenlauluja. Laulaa tosi paljon, osaa sanoja ulkoa! Myös yhden lempparikirjan osaa lukea minun kanssa yhdessä. Eli hyvä muisti ainakin on :saint:

Jättää ensimmäisiä kirjaimia sanomatta, tai käyttää omia versioita sanoista. Esim. peukalo = eikalo. Mut pääasia et kotijoukot ymmärtävät täysin =) Isosisko tulkkaa paljon, mutta myös naureskelee toisen puutteellisille sanoille... Hän on nyt oppinut R-kirjaimen ja kovasti korjaa pikkusiskon R-sanoja :)

Aika vauhdikasta meidän arki on. Tai miltä kannalta sitä katsoo.
Koitetaan nyt nauttia vielä kun kaikki suht ok!
 
Moi!
Kiitos vaan tsempityksistä kaikille! Pojan jalka alkaa vaihteeksi olla pahempana, johan sitä kuukauden verran mentiin ilman lääkkeitä ja pahempia oireita. Nyt siis kumpikin jalka vaivaa mutta ei lääkäreiden mielestä tarpeeksi. Ja kivaksi lisäksi verikokeita jousutaan ottamaan usein ja nyt leukkarit olleet joka kerta alhasia, oottellaan korjaantuuko vai aletaanko taas kaikki tutkimukset alusta... kiva.

Meillä myös arki melkoista hullunmyllyä. Jos ei lapset huuda ja meuhkaa niin sitten kinastellaan :) Tanssia poika tykkää(jos jalat antaa) ja keksii siskonsa kanssa yhdessä lauluja. Myös omia vauvakuvia katsellaan päivittäin ja kysellään missäs ne meiän pikkuveljet oikeen on.. Vinkvink isi;)

Käytössä on 92-98cm vaatteet. Ulkovaatteissa onneksi mennyt siskon vanhat, neiti kun tykkää paljon sinisestä, harmaasta ja mustasta, onneksi :) Kalliiksi tulisi vaatettaa kaksi lasta päästä varpaisiin uusilla kuteilla!

Kesää poika oottaa innolla, järvenrannalla kun asutaan niin uimisesta puhuu ja saa nakuna juosta ja mikä parasta, pappa oli kertonut että kesällä voi pissiä ulkona! Siis toooosi mahtavaa poijjaan mielestä :D Kalassa ja melomassa pitäis käydä ja aikoi kesällä ottaa Luminkan pienemmän neitosen kyydille, tiiä sitten millä aikoi kyydittää, mutta varos vaan, teillä on kohta jo kosija oven takana :)

Nyt illan viimoset lääkkeet poikaselle, jospa jo nukkuis paremmin, vajaa kk menty mukavilla 1-2h unipätkillä. Ja tämä mamma kun ei tahdo saada unta kun joutuu jatkuvasti pomppimaan :/
 
Hehheh, aika hyviä juttuja Kuuttipieni :) Pitääpä olla isukki laittaa vahtimaan, ettei pojat jo ala juoksentelee liian aikaisin ;) ;D Jospa saisitte selvyyden jalka-asian suhteen. Epätietoisuus on kaikista rankinta!

Meillä on ollut miehen kanssa parina päivänä nukkekodin tekoa. Päätti tehdä itse alusta alkaen, tänään haki vaneria ja nyt mökki kököttää jo pystyssä! Kalliiksi vähän tuli, vanerinhakureissulla hajosi autosta takalasi :(

Minä olen (enemmänkin) kuin innoissani entisöinyt (uusia Halpa-Hallin) nukkekodin puisia kalusteita :) Mä niiiin tykkään, mitä pienempää näperrystä, sitä paremmin sen parissa viihdyn... On tilkkusänkypeittoa, tyynyjä jne. jo ommeltuna... Saas nähdä mitä tytöt aamulla tuumaavat kun huonekalujen maalit ovat kuivuneet ja pääsevät paremmin tutkailemaan :)

Mutta nyt nukkumaan, jos aamulla jaksais herätä. Meillä kun heräävät liiian aikaisin, joskus 07 molemmin puolin... Puoli kahdeksan olisi sopivampi minulle ;)
 
Vihdoinkin sain aikaiseksi tulla lukemaan ja kirjoittelemaan tänne! Tuntuu että päivät on yhtä syöttö/vaippa/leikkimispuuhaa ja vielä kun tuo meiän pikkuneiti tykkää edelleen valvoa vähän pitempään mitä haluisin ;) Meille kuuluu ihan hyvää, aika menee ihan kamalan nopeeta ja en todellakaan haluisi aatella töihinmenoa tai mitään muutakaan. Täytyy käydä puhelemassa pankissa josko saisin vielä olla kotona tän vuoden loppuun (eli jos saatais asuntolainan lyhennykset pidettyä sinne asti pienempinä). Sanni on jo 5,5kk ja ryömii jo jonkun verran ja on kova tyttö syömään :) Vilholla ruokailu on edelleen aikamoista temppuilua ja pakkopullaa. Tosi harvoin voi sanoa että ois syönyt hyvin : /
Vilho on ihan kauhee papupata, höpöttää jatkuvasti ja kyselee koko ajan kaikkea. Tänään kyseli mihin maito menee kun sen kaataa lavuaariin (ja sitä piti sit selittää tuhannen kertaa). Poika tykkää myös laulaa ja tanssia, nyt on oppinut myös vähän laulunsanojakin ettei laula vaan omia juttujaan. Vilho tykkää kovasti myös soitella pianoa ja sähköurkuja (tai mitkä synat noi nyt on jostain 80-luvulta) ja piirrellä ja tehdä muovailuvahasta isoja klönttejä :D Mutta parasta on kun saa auttaa kaikissa arkiaskareissa; mikrottaa ruokaa, leipoa sämpylöitä, laittaa pesukonetta päälle jne. Edelleen poika on kova kiipeilemään ja nyt tykkää myös hypellä joka paikassa ja joka paikasta...
Vaatteissa meillä käytetään 98 kokoa, kengänkoko taitaa olla 27.

On mulla joo blogi mut aika harvakseltaan mitään sinne laitan, jotenkin muka kiire päivällä ja illalla sit niin väsy ettei muka jaksa... tässähän se: norrran
 
Moikka! Ihania blogeja teillä!

Täällä ei kummempia uutisia. Hauskoja juttuja poika juttelee, eilenkin totesi: "Ulkona on niin kova tuuli, että varikset tippuu puusta" :LOL: Viime aikoina on tullut "tuo on pikkuvauvojen" -juttua, esim. tietyt vaatteet ei kelpaa, kun ne on kuulemma pikkuvauvojen. Ja itse pukeminen (sisä- ja ulkovaatteet) on tullut viimeisen kuukauden aikana kehiin. Haluaa aina pukea "sen pipon, joka ei sovi haalariin". Kun oon joskus todennut, ettei pojan lempipipo käy väreiltään ollenkaan haalarin kanssa :whistle:

Nyt sujahdan nukkumaan ja aamulla työhaastatteluun =)
 
Huomenta!
Ihmeellistä, täällä ollaan herätty vasta seitsemältä. Olo on ihan kuin uusi! Tosin neitosen kanssa tuli yöllä valvottua muutama tunti, mahtoiko nähdä pahaa unta vai mitä, mutta uni ei meinannut tulla uudelleen silmään ja otinkin sitten viereen mammimaan. Juuri unisena kömpi alakertaan. Prinsessa :heart:.
Meillä oli eilen muutama äitiystävä lapsineen kylässä. Leivoin marjapiirakan, ja täytyy oikein kehaista itseään että tulipas hyvää! Lisänä tein kanelipullia. Nam. Kahvikin maistui jotenkin erikoisen hyvältä. Hyvä mieli siis jäi. Mukavaa.
Huomenna olisi jälleen työpäivä edessä. Mä teen noin 80% työaikaa, mikä tekee 2-4 työpäivää viikossa. Se on hyvä. Sitten jos ja kun kaksikko saa tarhapaikan niin saatan siirtyä täyteen listaan. Ero palkassa on muutamia satasia, eli ei iso.
Nyt tarvii mennä laittamaan pikkukaksikolle aamupalaa.
 
Moikka taas. Tässä mietitään kuumeisesti syksyn päivähoitoasioista, kun ollaan vaihtamassa elokuussa poikaa uuteen päiväkotiin muuton takia. Mitä mieltä te olette, kannattaisiko hakea pienten vai isojen ryhmään?

Pienet on n. 0-3 ja isot n. 3-5, eli periaatteessa vois mennä kumpaan vaan. Ensin ajateltiin, että pienten ryhmässä olis enemmän hoitajia, eikä olis vaaraa jäädä isojen jalkoihin. Mutta sitten toisaalta, jos menis isojen ryhmään, niin sinne menee ainakin naapurin lasta (3 ja 4 v.), eikä sit tarttis vuoden päästä taas vaihtaa hoitajia... Ja kuulemma pienten ryhmäänkin on tulossa paljon lapsia, kun tällä alueella lakkautetaan kesällä yksi päiväkoti. Saako pienissä sitten iänmukaista virikettä, jos hoitajien aika menee vaipanvaihtoon ja vauvojen sylittelyyn... Soitin päiväkodin johtajalle ja sekin sanoi, että kumpaan vaan nyt itse halutaan, niin se laitetaan ensisijaiseksi toiveeksi. Mitä te sanotte?
 
moi kaikille!

viime kerrasta on taas vierähtänyt aikaa. Arki on mennyt niin että lapset on hoidossa ja minä töissä. isäntä ollu kotona lomautettuna vuoden alusta lähtien. mulla vaihtu työpaikka 3 viikkoo sitte ja nyt olin kotihoidossa töissö. lapset kasvaa hurjaa vauhtia, Pyrykin täyttää ensi kuussa JO vuoden.

Viimeinen kuukausi on menny sairastellessa =/ ensi mulle tuli flunssa, sitten onni sairastu vauvarokkoon (vaikka ikää oli jo 2v4kk), sitten Pyry sai korvatulehuksen ja silmätulehuksen, heti perään vauvarokon, sitten oli vajaa viikko väliä ja sai vatsataudin, sitten kurkunpääntulehuksen, sitten taas korvatulehuksen ja silmätulehuksen, sitten joku virus iski ja keuhkot rohisi ja henki pihisi. Jossain tuolla välillä myös esikko sai korvatulehuksen. Eilen sitten Onnille nousi korkea kuume, ukko on flunssanen ja mulla ärsyttävä yskä. Nää kaikki siis KUUKAUDEN sisään.. Mä olen ihan väsyny tähä sairasteluun =/

Onni on vielä vaipoissa, sillä ei ole mitään intressei kuivaks opetteluun. Myös tutti on käytössä ja uutena on rätti jota pitää kantaa mukana. Puhetta alkanut nyt tulee aika hyvin, olin jo vähä huolissani siitä =D Mittoina oli maaliskuussa jotain 14kg ja päälle ja pituutta 95cm.

Pari kuvaa nuppusista <3





 
Ihania kuvia, Sanse! Toivotaan että teilläkin parannutaan pian! Meillä on myös ollut ärhäkkä mahatauti ihan kaikilla, miehellä ärtyi jopa niin pahaksi että oli muutaman päivän sairaalassakin. Nyo onneksi aletaan olemaan kunnossa pikkuhiljaa.

Meillä ei myöskään ole minkään valtakunnan intoa kuivaksi opetteluun. Potalla saattavat istua pitkäänkin, mutta sitten kun saavat vaipan päälle niin pissa tulee sinne heti. Ärsyttävää. Jotenkin tulee huono äiti-fiilis kun vuoden ikäisten äidit hehkuttaa kuinka heidän piltit käy täysin potalla. Tyhmää, tiedän, mutta ei sille voi mitään. Oskarilta ei myöskään tule puhetta kovin paljon, sanoja kyllä mutta ei niitä lauseita mitä neuvolassa peräänkuulutettiin. Mä olen kyllä sitä mieltä että jos ja kun tarhaan pääsevät niin varmasti puhekin alkaa luistamaan. Mutta ehkä sinne neuvolaan on soitettava.

Eipä täältä kummempia, tarvii mennä ottamaan Oskulta kynä pois kun piirtää pöytään...
 

Yhteistyössä