Hedelmiina, tervetuloa mukaan! Vaikka olenkin onnekkaasti siirtynyt jo odottajien puolelle, olen yhä "40+ so what"
ja seuraan tätä keskustelua silmä kovana.
Ensinnäkin onnittelut uuden lehden kääntämisen johdosta! Hienoa, että rinnalla on nyt kumppani, joka haluaa samanlaisia asioita kanssasi.
Musta tämä koko lapsen haluaminen on TOSI mielenkiintoinen ilmiö - etenkin se, mitä se itse kullekin tarkoittaa! Mä itse koen olleeni ihminen, joka periaatteessa on ajatellut haluavansa lapsia, muttei ole ikinä kokenut käsinkosketeltavaa vauvakuumetta tai fyysistä tarvetta saada biologista lasta. Siitä huolimatta, kun oikeanlainen parisuhde napsahti kohdalle ja mies sanoi haluavansa yrittää, rupesin toki minäkin sitten yrityksen alettua haluamaan ja toivomaan onnistumista kovastikin. Siitä huolimatta uskallan väittää, että olisin ollut tyytyväinen lapsettomaankin elämään.
Niin, meitä siis onnisti vajaan vuoden yrittämisen jälkeen ja nyt meillä on 2v4kk tyttö ja toinen pirpana (toivottavasti) tulossa ensi huhtikuussa. En TIETENKÄÄN antaisi lastani pois, mutta kavahdan sellaista ajattelua, että nyt olisin vihdoin (vasta) jotenkin tyytyväinen ja kokonainen ihminen - välillä sellaista kuulee. "Sullakin asiat loksahtivat kohdalleen." Ne olivat minusta kohdallaan jo ennenkin.
No, mutta asiaan. Sinulla se lapsen "tarve" tuntuu olevan ihan käsin kosketeltava ja halusinkin kysyä, että MIKÄ siinä lapsessa tai äitiydessä on se asia, jota kaipaat elämääsi? Tää ei siis ole missään nimessä kyseenalaistava kysymys, vaan mua kiinnostaa, miten sinä tämän asian koet. Mitä sulta tällä hetkellä puuttuu?
Mun maailmassani se, etteivät kaikki "tee" lapsia, on ihan ok ja nostan hattua niille, jotka tiedostavat, etteivät lapsia halua ja tavallaan uskaltavat elää sen kutsumuksen mukaan. Toisaalta toivon, että ne, jotka lapsia todella haluavat, niitä saisivat. Elämä on tosi epäreilu tässä suhteessa...aina se ei mene niin.
Pidän peukut pystyssä, että teillä tärppäisi pian! Sanotaan, että lapsi muuttaa KAIKEN ja niin se varmasti toisaalta on, mutta en mä koe muuttuneeni ihmisenä mihinkään - kaikki nämä piirteet ja puolet ovat olleet mussa olemassa jo aiemmin. Elämäkään ei ole muuttunut niin, että se mua millään tavalla ahdistaisi - olisko kyse sitten siitä, että tähän on todellakin ollut valmis ja on tiedostanut, ettei sitä ns. omaa aikaa tullut kuitenkaan niin järin hyödyllisesti käytettyä enää viime vuosina muutenkaan
Toivon, että teillä tärppäisi ja saisitte sen kovasti kaipaamanne lapsen! Sen voin sanoa kokemuksesta, että päätä on ihan turha yrittää pitää kylmänä, varsinkin kun tällaiselle palstalle päätyy kirjoittelemaan
Siitä pitävät kanssayrittäjät (ja minä) huolen!
Onnea matkaan!
Jopo rv 7+1